## Perustiedot

Dreeveri on matalaraajainen ruotsalainen ajokoira, jota käytetään pääasiassa jäniksen, ketun, metsäkauriin ja muiden hirvieläinten metsästykseen. Siinä yhdistyvät voimakas metsästysvietti, itsenäinen työskentely metsässä ja rauhallinen perusluonne. Rotu sopii parhaiten metsästäjälle tai kotiin, joka pystyy tarjoamaan sille aitoa hajutyöskentelyä ja hallitsemaan sen äänenkäyttöä ja jälkien seuraamisen halua arjessa.

- **Käyttötarkoitus:** monipuolinen ajokoira, joka etsii riistan, seuraa sen jälkeä ja ajaa haukkuen. Jälkitarkkuus, sopiva ajovauhti ja kyky päättää pitkä ajo ovat tärkeitä käyttöominaisuuksia.
- **Koko:** uroksen säkäkorkeus on 32–38 senttimetriä, ihannekorkeus 35 senttimetriä. Nartun säkäkorkeus on 30–36 senttimetriä, ihannekorkeus 33 senttimetriä.
- **Luonne:** rotumääritelmä kuvaa dreeveriä tarkkaavaiseksi ja rauhalliseksi. Aggressiivisuus, hermostuneisuus ja arkuus eivät kuulu rodun toivottuun luonteeseen.
- **Aktiivisuus:** voimakas työskentelyhalu ja erinomainen kestävyys. Pelkät hihnalenkit riittävät harvoin koiran ainoaksi tekemiseksi.
- **Karvapeite:** karkea, suora ja rungonmyötäinen karva, joka on melko helppohoitoinen.
- **Keskeinen terveysriski:** metsästykseen liittyvä keuhkopöhö, jota kutsutaan myös metsästyspöhöksi, on rodun selkeimmin dokumentoitu erityinen terveysongelma.

Dreeveri voi olla ihana perheenjäsen, mutta se ei ole mutkaton seurakoira. Jos toiveena on koira, joka voi olla usein vapaana, käyttää nenäänsä vain vähän ja pysyy hiljaisena kerrostalossa, kannattaa harkita toista rotua.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Dreeverin tulee olla pitkärunkoinen ja matalaraajainen, mutta samalla vahva, lihaksikas ja ketterä. Sen rakenne on tarkoitettu vaativassa maastossa työskentelyyn, eikä sen tule näyttää liioitellun pitkältä tai raskaalta. Maavaran tulee olla noin 40 prosenttia säkäkorkeudesta, ja liikkeiden tulee olla tasaiset, yhdensuuntaiset ja maatavoittavat.

Rotumääritelmässä ilmoitetaan säkäkorkeus mutta ei ihannepainoa. Vaa'an lukemaa tärkeämpi onkin koiran kokonaiskunto: kylkiluiden tulee tuntua helposti, vyötärön erottua ja lihaksia olla riittävästi työtä varten. Pentua valittaessa vapaat liikkeet, hyvin rakentuneet eturaajat ja riittävä maavara ovat hyödyllisempiä arviointiperusteita kuin lupaus tietystä aikuispainosta.

Karva on karkeaa, suoraa ja rungonmyötäistä. Se on lyhyempää päässä, korvissa ja raajojen alaosissa sekä hieman pidempää kaulassa, selässä ja reisien takaosissa. Hännän alapuoli on tuuhea mutta ei hapsuinen. Kaikki värit valkoisin merkein ovat sallittuja lukuun ottamatta valkovoittoista, merleä ja maksanruskeaa. Valkoisten merkkien tulee näkyä useasta suunnasta.

Turkinhoito on yksinkertaista, mutta työskentelevä koira tarvitsee muutakin kuin harjausta. Poista irtokarva tarpeen mukaan ja pese koira sen ollessa likainen, ei kiinteän aikataulun mukaan. Tarkista metsästyksen tai tiheikössä liikkumisen jälkeen tassut, kynnet, iho, silmät ja korvat haavojen, roskien ja punkkien varalta. Pidä kynnet niin lyhyinä, etteivät ne haittaa tassun asettumista maahan.

## Luonne ja persoonallisuus

Dreeverin tulee olla rauhallinen ja tarkkaavainen, mutta se on jalostettu myös tekemään päätöksiä kaukana ohjaajastaan. Kotona itsepäisyytenä näyttäytyvä käytös on usein metsässä tarvittavaa itsenäisyyttä. Kun koira löytää kiinnostavan riistan hajun, kaikki muu voi nopeasti jäädä jäljen seuraamisen varjoon.

Sopivilla arkirutiineilla dreeveri pystyy siirtymään intensiivisestä ulkotyöskentelystä rauhalliseen kotioleiluun. Tämä ei kuitenkaan takaa, että jokainen yksilö olisi hiljainen, helposti ohjattava tai kaikkien kanssa seurallinen. Perimä, kokemukset, koulutus sekä aktiivisuuden ja levon tasapaino vaikuttavat kaikki.

Lasten kanssa pätee sama perussääntö kuin kaikkien koirien kohdalla: aikuisen tulee olla läsnä, ja koiralla on oltava rauhallinen lepopaikka, jossa sitä ei häiritä. Rodun rauhallinen perusluonne ei korvaa valvontaa, eikä lasten pidä olla vastuussa koirasta, joka saattaa lenkillä syöksähtää hajun perään.

Dreeverin sopivuus asumaan muiden koirien, kissojen ja pieneläinten kanssa riippuu yksilöstä. Se voi oppia elämään kissan kanssa, etenkin jos tutustuminen aloitetaan varhain ja rauhallisesti, mutta metsästysvietin vuoksi onnistumista ei pidä koskaan luvata. Estä kissan jahtaaminen heti ensimmäisestä tapaamisesta lähtien, järjestä kissalle omia turvallisia alueita äläkä jätä eläimiä keskenään valvomatta, ennen kuin tiedät, miten ne käyttäytyvät toistensa seurassa. Pienet lemmikit tarvitsevat turvallisen tilan, johon koira ei pääse.

Ääni on koiran työväline: metsästäjä seuraa ajon kulkua koiraa kuuntelemalla. Tämä ei tarkoita, että jokainen dreeveri haukkuisi paljon sisällä, mutta äänenkäyttö on huomioitava ennen koiran hankintaa, etenkin kerrostalossa. Toistuva haukkuminen tai ulvominen yksin jäädessä on merkki siitä, että järjestelyjä on muutettava, ei väistämätön rotuominaisuus.

## Koulutus ja liikunta

Dreeverit oppivat parhaiten selkeiden rutiinien, mieluisten palkkioiden ja vähitellen kasvavan vaikeustason avulla. Kovat ojennukset eivät tee metsästyskoirasta turvallisempaa. Rodun motivaation huomioiva palkitsemiseen perustuva koulutus luo paremman pohjan luottamukselle ja yhteistyölle.

Aloita luoksetulon harjoittelu häiriöttömässä paikassa. Palkitse viipymättä, vapauta koira usein takaisin nuuskimaan ja siirry pitkän liinan käyttöön ennen vaikeustason nostamista. Näin luoksetulo ei aina tarkoita hauskanpidon päättymistä. Hyvin opetettu luoksetulo vähentää riskejä, mutta ei tee metsästysvietistä vaaratonta. Riistarikkailla alueilla pitkä liina, turvallinen aitaus tai huolellisesti suunnitellut metsästyskäytännöt ovat usein turvallisempi vaihtoehto kuin tottelevaisuuden pitävyyden kokeileminen.

Kaikille dreevereille sopivaa tarkkaa liikunnan aikamäärää ei ole. Hyvään päivärytmiin kuuluu liikuntaa, hajutyöskentelyä, lyhyitä koulutushetkiä ja palautumista. Sovita määrä koiran ikään, kuntoon, metsästyskauteen ja yksilöllisiin tarpeisiin. Rakenna kestävyyttä vähitellen ennen kautta sen sijaan, että huonokuntoinen koira joutuisi siirtymään rauhallisista viikoista suoraan pitkään metsästyspäivään.

Rodun kykyjä hyödyntävää tekemistä ovat esimerkiksi:

- riistan jäljestäminen tai ihmisen tekemän jäljen seuraaminen siten, että jäljellä on selkeä alku ja loppu;
- etsintäharjoitukset, joissa koira käyttää nenäänsä järjestelmällisesti;
- lenkit vaihtelevassa maastossa niin, että koiralla on aikaa tutkia hajuja;
- ajokokeet ja metsästyskoulutus asiantuntevassa ohjauksessa, jos koira on tarkoitettu metsästyskäyttöön.

Metsästys on muutakin kuin liikuntaa. Dreeverin tulee etsiä ja saada liikkeelle jänis, kettu, metsäkauris tai muu hirvieläin sekä ajaa sitä jälkitarkasti ja kuuluvasti haukkuen. Yhteistyön on sujuttava riittävän hyvin, jotta metsästys pysyy hallinnassa. Metsästämättömän omistajan tehtävä on siksi vaativampi kuin yhden erityisen pitkän lenkin lisääminen arkeen: koira tarvitsee säännöllistä, suunnitelmallista työtä, jossa se pääsee käyttämään nenäänsä, kestävyyttään ja ongelmanratkaisukykyään.

## Terveys

Dreeveriä pidetään yleisesti terveenä rotuna, mutta metsästykseen liittyvä keuhkopöhö on erityinen ongelma, joka jokaisen nykyisen ja tulevan omistajan tulisi tuntea. Se aiheuttaa äkillisiä hengitysvaikeuksia metsästyksen aikana tai sen jälkeen. Kyseessä on ei-sydänperäinen keuhkopöhö, jonka tarkkaa syntymekanismia ei vielä tunneta.

Varoitusmerkkejä ovat yskä, poikkeavan nopea tai työläs hengitys sekä rasitukseen nähden suhteeton väsymys. Sairastuneen koiran voi olla vaikea asettua makuulle, se saattaa istua pää ja kaula ojennettuina tai lopettaa haukkumisen ajon aikana. Keskeytä rasitus ja ota yhteys eläinlääkäriin, jos koiralle tulee tällaisia oireita. Älä odota seuraavaan metsästyspäivään nähdäksesi, toistuvatko ne.

Perinnöllisyys vaikuttaa riskiin, ja Ruotsin dreeveriyhdistyksen jalostusstrategiassa on erityisiä ohjeita keuhkopöhön vähentämiseksi. Pyydä kasvattajaa näyttämään, miten sekä emän että isän suvun tapaukset on arvioitu ja miltä suunniteltu yhdistelmä näyttää DreverData-järjestelmässä. Kysy myös lähisukulaisten suoriutumisesta metsästyksessä: normaali hengitys ja palautuminen työn jälkeen ovat tärkeää tietoa.

Älä arvioi dreeverin kasvattajaa muilta roduilta lainatun yleisluontoisen lonkka-, kyynär- ja silmätutkimuslistan perusteella. Noudata dreeveriä koskevia ajantasaisia suosituksia. Tarkista vanhempien tunnistetiedot, metsästyskoe- ja näyttelytulokset, luonne, terveyshistoria ja sukulaisuus Ruotsin Kennelliiton ja rotuyhdistyksen tiedoista. Pyydä avoimia vastauksia myös ongelmista, joihin ei ole yksinkertaista testiä.

Hyvä päivittäinen hoito on silti tärkeää. Pidä koira hoikkana ja lihaksikkaana, kohota kuntoa vähitellen ja varaa kovan rasituksen jälkeen aikaa jäähdyttelyyn. Tarkista koira metsästyksen jälkeen ja hakeudu eläinlääkäriin vammojen, kivun, poikkeavan liikkumisen tai muuttuneen hengityksen vuoksi. Varma lupaus tietystä eliniästä on vähemmän hyödyllinen kuin dokumentoitu tieto suvun terveydestä ja kasvattajan avoimuus sen suhteen.

## Historia ja alkuperä

Dreeveri on tunnustettuna rotuna ruotsalainen, mutta sen juuret ovat Manner-Euroopassa. Westfalenindreevereitä tuotiin Etelä-Ruotsiin 1910-luvulla, ja ensimmäinen rekisteröitiin Ruotsin Kennelliitossa vuonna 1913. Taustalla olevaa dachsbracke-tyyppiä oli kehitetty 1800-luvulla muun muassa Etelä-Saksassa, Tirolissa ja Sveitsissä.

Ruotsissa metsästäjät arvostivat matalaraajaisen koiran tapaa ajaa metsäkaurista ja myöhemmin myös jänistä, kettua ja muita hirvieläimiä. Ruotsin dachsbracke-yhdistys perustettiin vuonna 1944. Vuonna 1947 ruotsalainen muunnos sai nimekseen dreeveri, ja yhdistyksestä tuli Ruotsin dreeveriyhdistys. Ruotsin Kennelliitto tunnusti dreeverin ruotsalaiseksi roduksi vuonna 1953.

Rotua on edelleen jalostettu toimivaksi metsästyskoiraksi. Tämä selittää sekä sen vankan rakenteen että nykyisen voimakkaan metsästysvietin. Dreeverin rotuidentiteetti ei perustu vain ulkonäköön vaan myös kykyyn seurata jälkeä tarkasti ruotsalaisessa maastossa, haukkua selkeästi ja pitää yllä riistan ajamiseen sopivaa vauhtia.

## Arki dreeverin kanssa

Dreeveri on omimmillaan kodissa, jossa metsästys tai säännöllinen jäljestystyö kuuluu elämään suunnitellusti eikä ole vain jotakin, jota ehkä kokeillaan myöhemmin. Se voi asua omakotitalossa tai kerrostalossa, mutta asuntotyyppi ei itsessään täytä rodun tarpeita. Kerrostalossa asuvan on järjestettävä päivittäistä työskentelyä ulkona ja ehkäistävä häiritsevää äänenkäyttöä. Omakotitalossa asuvan on yhtä lailla koulutettava koiraa ja huolehdittava porttien ja aitojen turvallisuudesta.

Käy nämä käytännön asiat läpi ennen hankintaa:

- **Työskentely:** kuka huolehtii säännöllisestä hajutyöskentelystä ja kuntoharjoittelusta metsästyskauden ulkopuolella?
- **Turvallisuus:** voitko käyttää pitkää liinaa ja turvallisia aitauksia sekä noudattaa luotettavia toimintatapoja ovilla, autojen läheisyydessä ja metsästysmailla?
- **Äänenkäyttö:** sopiiko voimakas ääni kotiisi, ja onko sinulla suunnitelma sen varalle, että koira alkaa haukkua stressin tai tekemisen puutteen vuoksi?
- **Yksinolo:** onko sinulla aikaa opettaa yksinoloa vähitellen ja järjestää apua, jos koira ei selviydy työpäivien aikaisista järjestelyistä? Dreeverin ei pidä odottaa viettävän kokonaista työpäivää yksin.
- **Lapset ja lemmikit:** voiko aikuinen valvoa lasten ja koiran yhdessäoloa, ja voidaanko kissoille tai pienille lemmikeille järjestää omat turvalliset alueet?
- **Kasvattaja:** osaako kasvattaja kertoa käyttöominaisuuksista, luonteesta, suvussa esiintyneestä keuhkopöhöstä ja yhdistelmän perusteista antamatta lupauksia, joita kukaan ei voi pitää?

Dreeveri voi olla ensimmäinen koira, mutta vain ihmiselle, joka on valmis perehtymään ajokoiran työskentelyyn ja hakemaan tukea kasvattajalta, rotuyhdistykseltä tai kokeneelta kouluttajalta. Metsästäjälle, joka arvostaa itsenäistä ja perusluonteeltaan rauhallista koiraa, se voi olla sekä taitava metsästyskumppani että läheinen perheenjäsen. Helposti ohjattavaa seurakoiraa etsivälle dreeveri on harvoin paras valinta.

Dreeveri

Svenska Dreverklubben

The Swedish Kennel Club

Federation Cynologique Internationale (FCI)

Dreeveri on vankkarakenteinen ruotsalainen ajokoira, joka on matala ja pitkärunkoinen mutta vahva ja kestävä. Se on jalostettu jäljittämään ja ajamaan riistaa tasaiseen tahtiin. Sillä on kuuluva haukku ja voimakas metsästysvietti, ja se tarvitsee runsaasti liikuntaa. Ystävällinen ja hellyydenkipeä dreeveri on turkiltaan helppohoitoinen ja sopii aktiiviseen, ulkoilusta nauttivaan kotiin.

Arne Holskog

## Perustiedot

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira on pieni mutta vankka ja aktiivinen maatila- ja seurakoira, joka on kotoisin Tanskasta ja Ruotsista. FCI luokittelee rodun ryhmään 2 pinserityyppiseksi koiraksi. Se ei siis ole terrieri, vaikka sitä kutsuttiin aiemmin skåninterrieriksi.

- **Säkäkorkeus:** uroksilla 34–37 cm ja nartuilla 32–35 cm. Sallittu poikkeama on 2 cm kumpaankin suuntaan.
- **Alkuperäinen käyttötarkoitus:** ilmoittaa tulijoista, pyydystää rottia ja elää tiiviisti maatilan ihmisten rinnalla.
- **Luonne rotumääritelmän mukaan:** valpas, eloisa ja tarkkaavainen.
- **Karvapeite:** lyhyt, karhea ja sileä. Valkoinen on vallitseva väri.
- **Sopii parhaiten:** ihmiselle tai perheelle, joka haluaa opettaa arjen taitoja, tarjota sekä liikuntaa että nenätyöskentelyä ja auttaa koiraa rauhoittumaan.

Rotumääritelmässä ei ilmoiteta virallista painoa. Eri verkkosivuilla esitettyihin lukuihin on siksi syytä suhtautua suuntaa antavina, ei painovälinä, johon jokaisen aikuisen tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran pitäisi mahtua. Pentua valittaessa vanhempien koko, kuntoluokka ja rakenteellinen terveys kertovat enemmän kuin yksittäinen painoväli.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran tulee olla pieni, tiivis ja vankka, ei hento tai elegantti. Runko on hieman suorakaiteen muotoinen: säkäkorkeuden suhde rungon pituuteen on 9:10. Rotu kehittyy fyysisesti hitaasti, ja lihaksisto sekä rungon vankkuus voivat kehittyä täysiksi vasta kolmen tai neljän vuoden iässä.

Pää on suhteellisen pieni ja kolmionmuotoinen. Korvat voivat olla ruusukorvat tai eteenpäin taittuneet; pystykorvat eivät kuulu rodun ihannetyyppiin. Häntä voi olla luonnostaan pitkä tai synnynnäisesti töpö, jolloin sen pituus vaihtelee. Synnynnäinen töpöhäntä on luonnollista vaihtelua, eikä sitä pidä sekoittaa typistettyyn häntään.

Karvapeite on karhea, lyhyt ja sileä, eikä siinä ole pohjavillaa. Valkoisen tulee olla vallitseva väri. Laikut voivat olla yhtä tai useampaa väriä: mustaa, punaruskeaa, keltaista, maksanruskeaa, riistanväriä tai kellanruskean eri sävyjä. Myös päässä tulee olla laikkuja, ja pilkutus valkoisilla alueilla on sallittua. Ulkonäkö voi siis vaihdella huomattavasti ilman, että kyse olisi rodun eri muunnoksista.

Karvapeite on helppohoitoinen, vaikka karvaa voi lähteä huomattavasti. Harjaa irtokarvat pois tarpeen mukaan, etenkin runsaamman karvanlähdön aikaan, ja pese koira, kun se on oikeasti likainen. Tarkista samalla iho, korvat, tassut ja kynnet. Totuta pentu vähitellen hampaiden harjaukseen ja muuhun käsittelyyn. Rauhallinen, palkitsemiseen perustuva käsittelyharjoittelu helpottaa sekä arkisia hoitotoimia että eläinlääkärikäyntejä.

## Luonne ja persoonallisuus

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira on yleensä nopea, utelias ja ihmisläheinen, mutta rotunimi ei takaa leppoisaa perhekoiraa. Rotumääritelmä kuvaa rotua valppaaksi, eloisaksi ja tarkkaavaiseksi. Arjessa tämä tarkoittaa usein valmiutta osallistua, liikkeeseen reagoimista ja sitä, että koira ilmoittaa ihmisille lähistön tapahtumista.

Monissa yksilöissä näkyy yhä tausta maatilan vahtikoirana. Monet ilmoittavat haukkumalla jonkun saapumisesta, mutta haukkuherkkyys ja se, kuinka nopeasti koira hiljenee, vaihtelevat. Jos kodissa äänet kantautuvat helposti, kannattaa selvittää, miten vanhemmat ja aikuiset lähisukulaiset reagoivat ovien ääniin, porraskäytävän tapahtumiin ja vieraisiin. Se kertoo enemmän kuin oletus siitä, että rotu olisi aina hiljainen tai aina haukkuherkkä.

Ruotsin Kennelliiton vanhemmassa BPH-käyttäytymiskuvauksen yhteenvedossa rotu näyttäytyy pääosin itsevarmana ja melko energisenä. Uteliaisuudessa, leikkisyydessä ja kiinnostuksessa vieraita ihmisiä kohtaan on kuitenkin selviä eroja. BPH kuvaa koiran reaktioita; se ei ole koe, jonka koira läpäisee tai hylkää. Tutustu yksittäisen koiran kuvauspöytäkirjaan ja kysy, miten vanhemmat käyttäytyvät arjessa.

Rodun rottakoirataustan vuoksi kiinnostus pieniä, nopeasti liikkuvia eläimiä kohtaan on syytä ottaa huomioon. Tämä ei tarkoita, että jokainen pihakoira jahtaisi kaikkea näkemäänsä, mutta tulevan omistajan on varauduttava opettamaan toiminnan keskeyttämistä ja luoksetuloa. Kanit, marsut ja muut pienet lemmikit tarvitsevat turvalliset tilat, joihin koira ei pääse.

## Koulutus ja liikunta

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira tarvitsee säännöllisesti sekä liikuntaa että tekemistä mielelle, mutta kaikille koirille sopivaa tuntimäärää ei ole. Ikä, terveys, tekemisen kuormittavuus, ympäristö ja palautuminen ratkaisevat, millainen päivä on hyvä. Aikuisen koiran arkeen voi kuulua lenkkejä, vapaata liikkumista turvallisessa paikassa, nenätyöskentelyä, leikkiä ja lyhyitä arkitaitojen harjoituksia. Pennut tarvitsevat vähitellen karttuvia kokemuksia ja paljon lepoa, eivät pienoiskoossa toteutettua aikuisen koiran päiväohjelmaa.

Seuraa kellon sijaan koiran käyttäytymistä. Sopivan tekemisen jälkeen koira pystyy rauhoittumaan kotona, palautuu rasituksesta ja liikkuu vaivattomasti vielä seuraavanakin päivänä. Jatkuva levottomuus voi kertoa siitä, ettei arjessa ole riittävästi mielekästä tekemistä, mutta vauhdikkaan liikunnan lisääminen ei aina ole ratkaisu. Joskus koira tarvitsee enemmän nenätyöskentelyä, selkeämpiä rutiineja tai apua rauhoittumiseen.

Panosta taitoihin, jotka auttavat nopeaa ja tarkkaavaista koiraa arjessa:

- luoksetulo ja oma-aloitteinen kontaktin ottaminen, kun näkyviin tulee villieläimiä tai muita häiriötekijöitä
- jahtaamisen, kaivamisen ja kiihkeän leikin lopettaminen
- rauhallinen käytös ovilla, ikkunoilla ja vieraiden saapuessa
- lepääminen silloinkin, kun ihmiset liikkuvat kotona
- löysällä hihnalla kulkeminen ja ohjeisiin reagoiminen vilkkaissa ympäristöissä
- tassujen, suun, korvien ja kehon käsittelyn hyväksyminen levollisesti

Etene koulutuksessa asteittain, käytä myönteisiä, palkitsemiseen perustuvia menetelmiä ja sovita vaikeustaso yksilölle sopivaksi. Rotu oppii usein nopeasti, mikä tarkoittaa myös sitä, että haukkuminen, vetäminen tai ylikiihtyminen voivat vakiintua, jos koira saa niiden avulla toistuvasti haluamansa. Agility, rally-toko, jäljestys, nosework ja muut koiraharrastukset voivat sopia rodulle, mutta mikään tietty laji ei ole välttämätön. Tärkeintä on toimiva ja pitkäjänteinen yhdistelmä yhteistyötä, nenätyöskentelyä, liikuntaa ja palautumista.

## Terveys

Tanskalais-ruotsalaista pihakoiraa pidetään yleisesti terveenä rotuna, mutta luonnehdinta ”terve rotu” ei korvaa kyseisen pentueen taustojen selvittämistä. Pyydä rekisteröidyt tutkimustulokset päivämäärineen sekä tietoa lähisukulaisista. Pelkkä tutkimuksen nimi tai maininta vanhempien terveystutkimuksista kertoo liian vähän ilman varsinaisia tuloksia.

Lonkkadysplasia eli HD on aihe, jossa vanha ja ajantasainen tieto sekoittuvat helposti. Rodulla on tällä hetkellä Ruotsin Kennelliiton tason 1 terveysohjelma. Se tarkoittaa, että HD-tulokset voidaan tallentaa keskitettyyn rekisteriin, mutta lonkkakuvaus ei ole pentujen rekisteröinnin edellytys. Rotuyhdistyksen mukaan jalostukseen ei tulisi käyttää koiria, joiden HD-tulos on D tai E tai joilla on kliinisiä oireita. Virallinen tulos ja mahdollinen HD-indeksi antavat silti hyödyllistä tietoa nimenomaan lonkista; ne eivät ole todistus koiran kokonaisterveydestä.

Polvilumpion sijoiltaanmenon eli patellaluksaation osalta rotuyhdistyksen nykyinen suositus on, ettei sairastunutta tai sen vuoksi leikattua koiraa tulisi käyttää jalostukseen. Suositus ei kuitenkaan tarkoita, että kaikilla vanhemmilla olisi oltava virallinen polvitutkimustulos. Kysy sekä tutkimuksista että vanhempien, sisarusten ja aiempien jälkeläisten polviongelmista.

Primaarinen linssiluksaatio eli PLL on vakava silmäsairaus, joka liittyy ADAMTS17-geenin mutaatioon. Rodulle on saatavilla validoitu DNA-testi. Rotuyhdistys suosittelee testaamista erityisesti silloin, kun suvussa on kantajia tai testaamattomia lähisukulaisia eikä niiden ja jalostuskoiran välissä ole DNA-testillä terveeksi todettua koiraa. Suosituksen mukaan kantajan saa yhdistää vain DNA-testillä terveeksi todettuun tai vanhempiensa perusteella perinnöllisesti terveeseen koiraan. Terve PLL-tulos koskee tätä mutaatiota; se ei sulje pois muita silmäongelmia tai muita sairauksia.

Ennen pennun ostamista on perusteltua tarkistaa:

- vanhempien henkilöllisyys ja varsinaiset HD-tulokset, jos ne on lonkkakuvattu
- mahdolliset polvitutkimukset ja suvun tiedossa oleva terveyshistoria
- PLL-status ja se, miten tulos sopii yhteen toisen vanhemman tuloksen kanssa
- lähisukulaisten sairaudet, ontuminen, hammasongelmat ja luonne
- että kasvattaja osaa selittää sekä yhdistelmän vahvuudet että siihen liittyvät epävarmuudet

## Historia ja alkuperä

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira edustaa vanhaa skandinaavista maatilakoiratyyppiä, mutta rotuna se on tunnustettu verrattain hiljattain. Samankaltaisia koiria eli pitkään Tanskan ja Etelä-Ruotsin maatiloilla, missä ne pitivät rottakantaa kurissa, ilmoittivat tulijoista ja toimivat seurakoirina. Tyypin tarkkaa kehityshistoriaa ei tunneta. Yhteyksistä pinsereihin ja brittiläisiin valkoisiin metsästysterriereihin on keskusteltu, mutta niitä ei pidä esittää varmana polveutumishistoriana.

Ennen rodun tunnustamista käytössä oli muun muassa nimi skåninterrieri. Ruotsissa vuonna 1986 järjestettyyn kartoitukseen tuotiin 107 koiraa. Kartoitus tuki käsitystä siitä, että tyyppi oli riittävän yhtenäinen ja että siinä oli samalla säilynyt hyödyllistä geneettistä vaihtelua. Ruotsi ja Tanska tunnustivat rodun yhdessä vuonna 1987 nimellä tanskalais-ruotsalainen pihakoira.

FCI myönsi rodulle väliaikaisen kansainvälisen tunnustuksen vuonna 2008 ja lopullisen tunnustuksen vuonna 2019. Rotu sijoitettiin ryhmään 2 pinserityyppiseksi koiraksi, ei terrieriryhmään. Nykyisin useimmat ovat seurakoiria, mutta taipumus ilmoittaa tapahtumista, kiinnostus pieniin jyrsijöihin ja vahva työskentelyhalu tekevät rodun historiasta merkityksellisen myös nykykodissa.

## Arki rodun kanssa

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira sopii parhaiten kotiin, jossa yhdessäolo, aktiivisuus ja arkitaitojen harjoittelu ovat luonteva osa elämää. Se voi sopia ensimmäiseksi koiraksi, mutta pieni koko ei tee rodusta vaivatonta. Omistajan on osattava arvostaa nopeaa koiraa, ehkäistä jahtaamista ja ilmoitushaukkua sekä oltava valmis harjoittelemaan rauhoittumista yhtä huolellisesti kuin vauhdikasta tekemistä.

Aikuisen tulee aina valvoa lasten ja koiran yhdessäoloa. Koira tarvitsee lepopaikan, jossa sitä ei häiritä, eikä lasten pidä häiritä sitä sen syödessä, nukkuessa tai pyrkiessä pois tilanteesta. Arvioi vanhempien käyttäytymistä ja yksittäisen koiran kykyä lopettaa leikki; ilmaus ”lapsiystävällinen rotu” ei takaa turvallisuutta.

Pihakoira voi elää kissan kanssa, mutta onnistuminen riippuu yksilöistä ja tutustuttamisesta. Estä koiraa jahtaamasta kissaa, tarjoa kissalle korkeita paikkoja ja esteettömiä poistumisreittejä sekä pidä ensimmäiset kohtaamiset lyhyinä ja hallittuina. Pieneläimet, kuten kanit ja jyrsijät, tulee pitää fyysisesti erillään koirasta, vaikka se vaikuttaisi valvottuna rauhalliselta.

Kerrostaloasuminen voi onnistua, jos koira pääsee ulkoilemaan, saa käyttää nenäänsä ja oppii olemaan ilmoittamatta rakennuksen jokaisesta äänestä. Piha ei korvaa aktiivista tekemistä, eikä suuri koti ratkaise yksin jäämiseen liittyviä haasteita. Aloita yksinoloharjoittelu hyvin lyhyillä jaksoilla, kun koiralla on turvallinen ja rauhallinen olo. Pidennä aikaa vasta, kun se pystyy aidosti rentoutumaan, ja järjestä muuta hoitoa, jos arki edellyttää pidempiä poissaoloja kuin koira kestää.

Tapaa mahdollisuuksien mukaan molemmat vanhemmat tai muita aikuisia lähisukulaisia ennen päätöstä. Tarkkaile, miten ne tervehtivät ihmisiä, palautuvat yllätyksestä, reagoivat pieneläimiin ja ääniin sekä rauhoittuvat tekemisen jälkeen. Nämä havainnot, todennettavat terveystiedot ja sukulinjansa tunteva kasvattaja kertovat arjesta enemmän kuin yleiset lupaukset siitä, että rotu sopii kaikille.

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira

Swedish Kennel Club

Danish Kennel Club

Norwegian Kennel Club

The Danish/Swedish Farmdog Club of America

Fédération Cynologique Internationale

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira on eloisa, pienehkö skandinaavinen maatiaiskoira, jolla on tiivis ja urheilullinen rakenne sekä sileä, pääosin valkoinen karvapeite värillisin laikuin. Tämä hyvin ihmisläheinen, älykäs ja energinen koira on erinomainen ja hellä perheenjäsen, kun se saa päivittäin liikuntaa, koulutusta ja virikkeitä.

Sveahagen

## Perustiedot

Kääpiövillakoira on pieni ja aktiivinen villakoiran kokomuunnos, jolla on suuri into oppia ja jonka turkki vaatii säännöllistä hoitoa. Se on seurakoira, joka yleensä nauttii oppimisesta ja arjen touhuissa mukana olemisesta. Parhaiten se sopii kuitenkin omistajalle, joka haluaa käyttää aikaa myös liikuntaan, rauhoittumisen harjoitteluun ja säännölliseen turkinhoitoon.

- **Rotu ja ryhmä:** yksi villakoiran neljästä kokomuunnoksesta; kuuluu seurakoirien ryhmään 9
- **Virallinen alkuperämaa:** Ranska
- **Säkäkorkeus:** rotumääritelmän mukaan yli 28 cm ja enintään 35 cm
- **Paino:** rotumääritelmässä ei anneta virallista painoa; sopiva kehon kunto on yleistä kilomäärää tärkeämpi
- **Turkki:** runsas, kihara tai nyörimäinen karvapeite, joka vaatii hoitoa ja leikkaamista
- **Aktiivisuustaso:** tarvitsee päivittäin liikuntaa ja aivotyötä, mutta niiden määrä on sovitettava koiran ikään, terveyteen ja elämäntilanteeseen
- **Ruotsin terveysohjelma:** jalostuskoirilla on oltava ennen astutusta rekisteröity prcd-PRA-testitulos tai niiden on oltava rekisteröity polveutumisen perusteella terveiksi

Kooltaan kääpiövillakoira sijoittuu toyvillakoiran ja keskikokoisen villakoiran väliin. Ruotsissa lopullinen kokomuunnos voidaan vahvistaa virallisella mittauksella vasta koiran täytettyä 15 kuukautta. Kokorajalla oleva nuori koira voidaan siksi rekisteröidä vanhempiensa koon perusteella ennen lopullista mittausta.

## Ulkonäkö ja turkki

Kääpiövillakoiran tulee näyttää pienikokoiselta, sopusuhtaiselta villakoiralta ilman kääpiökasvuisuuden piirteitä. Rotumääritelmän mukaan rungon tulee olla hieman säkäkorkeutta pidempi, ei täysin neliömäinen. Kokonaisuuden tulee olla tasapainoinen ja liikkeiden kevyet ja vapaat. Koiran tulee näyttää tyylikkäältä olematta kuitenkaan liian hentorakenteinen tai hauras.

Karvapeitettä on kahta tyyppiä. Kiharaturkkisen koiran karva on hienolaatuista, tiheää ja kimmoisaa, ja kiharat ovat tasaisia. Nyörimäinen karva on niin ikään hienolaatuista ja tiheää, mutta se muodostaa rodulle ominaisia nyörejä. Useimpien kotikoirien turkki pidetään lyhyeksi leikattuna, mutta lyhytkään turkki ei poista hoidon tarvetta.

Turkin pituus, leikkausmalli, sää ja koiran yksilölliset ominaisuudet vaikuttavat siihen, kuinka usein turkkia on harjattava, pestävä ja leikattava. Tarkista erityisesti helposti takkuuntuvat kohdat, kuten korvantaustat, kainalot, jalat sekä valjaiden ja kaulapannan alle jäävät alueet. Kamman pitäisi kulkea turkin läpi ihoon asti takertumatta. Jos takkuja muodostuu jatkuvasti säännöllisestä hoidosta huolimatta, lyhyempi leikkaus tai ammattitrimmaajan apu on parempi ratkaisu kuin koiralle sopimattoman hoitoaikataulun noudattaminen.

Totuta pentu vähitellen seisomaan liukumattomalla alustalla, kampaamiseen, tassujen ja kasvojen käsittelyyn sekä trimmauskoneen ja föönin ääneen. Palkitse rauhallisesta käytöksestä ja etene pienin, helposti ymmärrettävin askelin. Näin luot hyvän pohjan turvalliselle turkinhoidolle koko koiran elämän ajaksi.

Villakoiran rotumääritelmä ja Ruotsin rekisteröintisäännöt ovat kattaneet 16 värimuunnosta 1. elokuuta 2024 alkaen. Yksivärisiä ovat musta, valkoinen, ruskea, harmaa ja aprikoosinpunainen. Hyväksyttyjä monivärisiä muunnoksia ovat muun muassa valkoinen yhdistettynä toiseen väriin, musta tai ruskea tan-merkein, kolmivärinen ja brindle eli juovikas. Merle ei kuulu rotumääritelmän väreihin, eikä Ruotsissa voida rekisteröidä pentuetta, jos jompikumpi villakoiravanhemmista kantaa merlegeeniä.

Villakoirista ei irtoa karvaa samalla tavoin kuin monista muista koirista, ja irtokarvat voivat jäädä kiharaan turkkiin, kunnes ne harjataan pois. Tämä ei tee kääpiövillakoirasta allergiatonta. Koiran allergeenit ovat pääasiassa peräisin ihosta ja syljestä, ja allergiset reaktiot voivat vaihdella enemmän yksittäisten koirien kuin rotujen välillä. Koira-allergisen ei siksi pidä valita rotua pelkän turkkityypin perusteella.

## Luonne ja persoonallisuus

Kääpiövillakoiran tulee olla valpas, aktiivinen, vastaanottavainen ja nopea oppimaan. Tasapainoinen koira tunnistaa usein nopeasti toistuvia kaavoja ja nauttii yhteistyöstä. Rotukuvaus on kuitenkin ihanne, ei lupaus siitä, miten jokainen koira reagoi ääniin, vieraisiin ihmisiin, muihin koiriin tai uusiin ympäristöihin.

Ruotsin villakoirayhdistyksen jalostusstrategiassa esitellään 630 pienempien kokomuunnosten villakoiran BPH-käyttäytymiskuvauksen tuloksia. Ryhmään kuuluu keskikokoisia villakoiria, kääpiövillakoiria ja toyvillakoiria, mutta suurin osa on keskikokoisia. Tulokset kuvaavat muun muassa melko energisiä koiria, jotka suhtautuivat usein myönteisesti testitilanteisiin ja joilla ilmeni niissä vain vähän uhkaavaa tai aggressiivista käytöstä. Samassa aineistossa korostetaan sekä rodun sisäistä vaihtelua että arvioitujen koirien vähäistä määrää suhteessa koko populaatioon. Tulokset voivat siis kertoa jotakin ryhmästä, mutta ne eivät ennusta yksittäisen kääpiövillakoiran luonnetta.

Kysy kasvattajalta, miten pennun vanhemmat ja lähisukulaiset käyttäytyvät arjessa. Pyydä konkreettisia esimerkkejä siitä, miten ne palautuvat yllätyksistä, suhtautuvat käsittelyyn, vieraisiin ja ääniin, kohtaavat muita koiria ja osaavat rauhoittua. Nämä vastaukset kertovat koiran sopivuudesta omaan kotiin enemmän kuin yleiset kuvaukset, kuten sosiaalinen, älykäs tai leppoisa.

## Koulutus ja liikunta

Kääpiövillakoira tarvitsee päivittäin liikuntaa ja aivotyötä, mutta kaikille koirille sopivaa minuuttimäärää ei ole. Hyvä arki koostuu lenkeistä, mahdollisuuksista haistella ja tutkia, leikistä tai muusta liikunnasta sekä tehtävistä, jotka koira ymmärtää ja pystyy ratkaisemaan. Kuormitusta tulee mukauttaa iän, kunnon, terveyden ja palautumisen mukaan.

Palkitsemiseen perustuva koulutus sopii yhteistyöhaluiselle rodulle. Tee koiralle selväksi, mistä käytöksestä palkkio tulee, lisää vaikeutta pienin askelin ja harjoittele samaa taitoa eri ympäristöissä. Luoksetulo, ohjaajan huomioiminen, rauhallinen käsittely, odottaminen sekä ihmisten ja koirien ohittaminen ovat arjessa tärkeämpiä taitoja kuin lukuisten temppujen osaaminen.

Monipuolisuus on usein hyödyllisempää kuin pelkkä lenkin pidentäminen. Hajutyöskentely, etsintätehtävät, noutaminen, tasapaino- ja kehonhallintaharjoitukset, rally-toko tai muut taidot voivat tarjota mielekästä tekemistä. Samalla koiran on opittava lepäämään ilman jatkuvaa viihdyttämistä. Jos rauhoittuminen on vaikeaa, tarkastele koko päivää: unta, ympäristöä, ennakoitavuutta, liikuntaa ja harjoittelun vaativuutta. Tekemisen lisääminen ei aina ole oikea ratkaisu.

Pentua ei pidä liikuttaa aikuisen koiran tavoin. Painota lyhyitä tutkimishetkiä, turvallista tutustumista erilaisiin ympäristöihin, leikkiä sopivilla alustoilla ja runsasta palautumista. Aikuiselle koiralle sopiva liikuntamäärä tukee hyvää kuntoa ja sujuvaa arkea ilman toistuvaa jäykkyyttä, ontumista, stressiä tai pitkäkestoista uupumusta.

## Terveys

Pentua hankittaessa tärkein tarkistettava rotukohtainen terveysvaatimus on vanhempien prcd-PRA-status. Ruotsin rekisteröintisäännöt edellyttävät, että toyvillakoirien, kääpiövillakoirien ja keskikokoisten villakoirien molemmilla vanhemmilla on ennen astutusta virallinen DNA-testitulos tai että ne on rekisteröity polveutumisen perusteella terveiksi.

Prcd-PRA on perinnöllinen etenevän verkkokalvon surkastuman muoto, joka tuhoaa verkkokalvon valoherkkiä soluja. Ensin heikkenee hämäränäkö, ja lopulta sairas koira voi sokeutua. Periytymistapa on autosomaalinen peittyvä: kantaja ei ole sama asia kuin sairas koira, mutta kahta kantajaa ei saa yhdistää. Kantajaa saa käyttää jalostukseen vain DNA-testillä terveeksi todetun tai polveutumisen perusteella terveen koiran kanssa. Sairasta koiraa ei saa käyttää jalostukseen.

Terve prcd-PRA-testitulos ei takaa silmien terveyttä yleisesti. Testi koskee vain prcd-muotoa eikä sulje pois muita PRA:n muotoja tai muita silmäsairauksia. Siksi Ruotsin villakoirayhdistys suosittelee jalostuskoirille myös silmätutkimuksia ja kannustaa testaamaan DNA-testillä PRA:n rcd4-muodon.

Patellaluksaatio eli polvilumpion sijoiltaanmeno on toinen pienempien villakoirien jalostuksessa huomioitava terveysasia. Ruotsin villakoirayhdistys suosittelee kääpiövillakoirille virallista polvitutkimusta, mutta se ei ole prcd-PRA:n kaltainen pakollinen rekisteröintivaatimus. Yhdistys suosittelee, että koiraa, jolla on asteen 1 polvilumpioluksaatio, käytetään jalostukseen harkitusti ja vain sellaisen koiran kanssa, jonka rekisteröity polvitulos on 0/0.

Pyydä kasvattajaa näyttämään rekisteröidyt tulokset sen sijaan, että tyytyisit tietoon vanhempien ”testaamisesta”. Tarkista prcd-PRA-status, kysy virallisten polvi- ja silmätutkimusten tuloksista ja selvitä, mitä terveysongelmia vanhemmilla, sisaruksilla ja aiemmissa pentueissa tiedetään esiintyneen. DNA-testit, eläinlääkärin tutkimukset ja avoimesti kerrotut suvun terveystiedot täydentävät toisiaan. Mikään yksittäinen testi ei voi luvata, ettei pentu koskaan sairastu.

## Historia ja alkuperä

Villakoira on vanha eurooppalainen koiratyyppi, jota on kuvattu maalauksissa jo 1400-luvulla. Rodun virallinen alkuperämaa on Ranska. Sen nimi ja varhainen käyttötarkoitus liittyvät läheisesti veteen: villakoiria käytettiin alun perin vesilintujen metsästykseen, ja vedestä noutavina koirina toimivat pääasiassa suuremmat yksilöt.

Pienemmät villakoirat kehitettiin ensisijaisesti seurakoiriksi. Kääpiökokoista muunnosta alettiin kehittää 1800-luvulla suurempien kokomuunnosten pienistä yksilöistä. Ruotsissa pienemmät villakoirat jaettiin 1930-luvun alussa pieneen villakoiraan ja kääpiövillakoiraan. Ensin mainitun nimeksi tuli myöhemmin keskikokoinen villakoira. Nykyinen kääpiövillakoira jakaa siis rodun työkoirataustan ja koulutettavuuden, mutta sitä ei pidä kuvata niin kuin jokainen yksilö olisi automaattisesti vesikoira tai noutaja.

Kaikilla neljällä nykyisellä kokomuunnoksella on sama rodun perustyyppi. Kokoerot vaikuttavat arkeen, mutta ne eivät tee kääpiövillakoirasta erillistä risteytysrotua tai rakenteeltaan poikkeavaa pienoismuunnosta.

## Arki kääpiövillakoiran kanssa

Kääpiövillakoira voi viihtyä monenlaisissa kodeissa, myös kerrostaloasunnossa, kun se saa päivittäin liikuntaa, aivotyötä, turkinhoitoa, sosiaalista kanssakäymistä ja harjoitusta rauhoittumiseen. Kodin kokoa tärkeämpää on se, mitä arki koiralle tarjoaa. Pienen koiran arki ei ole hyvää vain siksi, että se vie vähän tilaa, jos sen palautumisesta, ulkoilusta ja turvallisesta yksinoloharjoittelusta ei huolehdita.

Yksinoloon tulee totutella vähitellen. Aloita hyvin lyhyistä, arkisista hetkistä koiran tuntiessa olonsa turvalliseksi ja pidennä aikaa vain, jos koira pysyy rauhallisena. Huomioi ikä ja ahdistuksen merkit. Kukaan ei voi luvata, että tietty kääpiövillakoira pärjää yksin ennalta määrätyn tuntimäärän. Järjestä koiranhoitaja tai muuta apua, jos työpäivä kestää pidempään kuin koira on opetettu olemaan yksin.

Rotu voi elää hyvin lasten, koirien ja kissojen kanssa, mutta onnistuminen riippuu yksilöstä, aiemmista kokemuksista ja tutustuttamisesta, ei rodun nimestä. Aikuisen tulee aina valvoa pienten lasten ja koirien yhdessäoloa, ja koiralla on oltava lepopaikka, jossa sitä ei häiritä. Tutustuta koira muihin eläimiin vähitellen. Käytä tarvittaessa etäisyyttä, porttia tai hihnaa, huolehdi erillisistä resursseista, kuten ruokailu- ja lepopaikoista, ja anna mahdollisuus lopettaa kohtaaminen. Älä koskaan pakota eläimiä kontaktiin.

Kääpiövillakoira sopii parhaiten kotiin, jossa nautitaan oppimishaluisesta ja arkeen osallistuvasta pienestä koirasta ja hyväksytään myös sen hoitoon kuuluva käytännön työ. Varaudu toistuvaan turkin leikkaamiseen, turkin huolelliseen tarkistamiseen, arkitaitojen harjoitteluun ja aktiiviseen tekemiseen ympäri vuoden. Valitse toinen rotu, jos haluat mahdollisimman vähän turkinhoitoa tai odotat koiran sopeutuvan ilman suunnitelmallista koulutusta ja yhdessäoloa.

Kääpiövillakoira

The Kennel Club (UK)

Svenska Kennelklubben (Swedish Kennel Club)

Fédération Cynologique Internationale (FCI)

Dansk Kennel Klub (Danish Kennel Club)

Société Centrale Canine (French Kennel Club)

Kääpiövillakoirat ovat pieniä ja urheilullisia koiria, joilla on tiheä, kihara turkki ja neliömäinen, sopusuhtainen rakenne. Niistä lähtee vain vähän karvaa. Ne ovat erittäin älykkäitä, herkkiä ja ihmisläheisiä, ja ne voivat parhaiten saadessaan koulutusta, päivittäistä liikuntaa ja läheistä yhdessäoloa. Hyvällä hoidolla ne elävät yleensä pitkän ja aktiivisen elämän.

Hallifax

Maclaren

## Perustiedot

Mäyräkoira on saksalainen, FCI:n ryhmään 4 kuuluva metsästyskoira, joka on kehitetty työskentelemään sekä maan alla että maan päällä. Rodusta on yhdeksän muunnosta: normaalikokoinen mäyräkoira, kääpiömäyräkoira ja kaniinimäyräkoira, joista jokaisella on lyhyt-, pitkä- ja karkeakarvainen muunnos. Mäyräkoira kannattaakin valita koon, karvanlaadun, kasvattajan tavoitteiden ja koirien todellisten ominaisuuksien perusteella eikä pelkän rodun nimen mukaan.

- **Käyttötarkoitukset:** luolametsästys, ajometsästys, haavoittuneen riistan jäljestys ja seurakoirana toimiminen.
- **Työskentelytapa:** sitkeä, itsenäinen ja vahvasti hajuaistiin tukeutuva.
- **Koko:** määräytyy rinnanympäryksen, ei säkäkorkeuden tai yleisen painorajan perusteella.
- **Karvapeite:** lyhyt, pitkä tai karkea; hoitotarpeet eroavat selvästi toisistaan.
- **Keskeinen terveysriski:** välilevyjen rappeutuminen ja välilevytyrä, joista käytetään usein yhteisnimitystä IVDD.
- **Sopii parhaiten:** ihmiselle, joka haluaa matalaraajaisen, työhaluisen metsästyskoiran ja pystyy tarjoamaan sille päivittäin liikuntaa, hajutyöskentelyä ja johdonmukaista koulutusta.

Lopullinen kokomuunnos voidaan vahvistaa vasta, kun koira on vähintään 15 kuukauden ikäinen. Vanhempien koko antaa kohtuullisen hyvän osviitan, mutta pennun lopullista kokomuunnosta ei voida luvata ennen mittausta.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Mäyräkoiran tulee olla matala ja pitkärunkoinen mutta samalla tiivisrakenteinen, lihaksikas ja ketterä. Sen rakenne mahdollistaa sujuvan työskentelyn ahtaissa tiloissa, eikä sen kuulu olla äärimmäisen pitkä tai raskas. Rotumääritelmän mukaan maavaran tulee olla noin kolmannes säkäkorkeudesta ja säkäkorkeuden suhteen rungon pituuteen noin 1:1,7–1,8.

Rinnanympärys mitataan yli 15 kuukauden iässä sään korkeimmasta kohdasta rintakehän alimman kohdan kautta. Nykyiset kokorajat ovat:

- **Normaalikokoinen mäyräkoira:** urokset yli 37 cm mutta enintään 47 cm; nartut yli 35 cm mutta enintään 45 cm.
- **Kääpiömäyräkoira:** urokset yli 32 cm mutta enintään 37 cm; nartut yli 30 cm mutta enintään 35 cm.
- **Kaniinimäyräkoira:** urokset 27–32 cm; nartut 25–30 cm.

Kolmen karvanlaadun erot eivät rajoitu ulkonäköön. Lyhytkarvaisella mäyräkoiralla on lyhyt, tiheä ja rungonmyötäinen karvapeite, joka vaatii tavallisesti vain vähän säännöllistä hoitoa. Sekin on kuitenkin hyvä tarkistaa vaikeakulkuisessa maastossa liikkumisen jälkeen. Pitkäkarvaisella mäyräkoiralla on pohjavilla ja pidempiä hapsuja, jotka on kammattava helposti takkuuntuvilta alueilta, erityisesti korvien takaa sekä jaloista, vatsasta ja hännästä. Karkeakarvaisella mäyräkoiralla on peitinkarva, pohjavilla, parta ja selvät kulmakarvat. Oikeanlaatuinen karkea karva nypitään tarvittaessa; leikkaamalla ei saada samanlaista karvan rakennetta.

Sallitut värit ja kuviot riippuvat osittain karvanlaadusta. Rotumääritelmään sisältyvät punainen, musta tai ruskea ruskein merkein, laikullinen eli merle sekä juovikas väritys. Riistanväri on puolestaan tyypillinen karkeakarvaisille koirille. Karvan väri ei kerro suoraan luonteesta tai metsästysvietistä, mutta joillakin väriyhdistelmillä on merkitystä terveydelle. Jos pentu on merle, pyydä kasvattajaa selittämään sekä sen rekisteröity väri että värin periytyminen.

## Luonne ja persoonallisuus

Ihanteellinen mäyräkoira on ystävällinen ja tasapainoinen, ei arka eikä aggressiivinen, mutta samalla tarmokas, sitkeä ja itsevarma. Sen itsenäisyys juontuu työstä, jossa koiran on tehtävä päätöksiä kaukana ohjaajastaan. Arjessa sama ominaisuus voi näkyä niin, että mäyräkoira kokeilee, päteekö sääntö todella joka kerta.

Metsästysvietti, sosiaalisuus, äänekkyys, leikkihalu ja kyky rauhoittua vaihtelevat yksilöiden ja sukulinjojen välillä. Ruotsalainen analyysi koirien käyttäytymistä ja persoonallisuutta kuvaavasta BPH-kuvauksesta kertoo monista itsevarmoista mäyräkoirista, mutta aineisto kattaa alle prosentin tarkastellusta Ruotsissa syntyneestä kannasta. Sen perusteella ei siis voida luvata yksittäiselle pennulle tietynlaista luonnetta. Myös väitteet siitä, että jokin karvanlaatu olisi aina rauhallisempi, helpompi kouluttaa tai vähemmän kiinnostunut metsästyksestä, ovat liian yleistäviä.

Kysy sen sijaan, miten vanhemmat ja lähisukulaiset käyttäytyvät kotona, vieraiden kanssa, lenkeillä ja vieraissa ympäristöissä. Metsästyskäyttöön tulevan mäyräkoiran kohdalla koetulokset ja käytännön metsästyskokemus ovat olennaisia. Seurakoiraa etsivän on yhtä tärkeää kuulla konkreettisia esimerkkejä siitä, miten koirat rauhoittuvat toiminnan jälkeen, kuinka äänekkäitä ne ovat ja miten ne suhtautuvat käsittelyyn. Vastuullisen kasvattajan tulisi osata kertoa sekä vahvuuksista että asioista, jotka vaativat työtä.

## Koulutus ja liikunta

Mäyräkoira tarvitsee päivittäistä liikuntaa ja mielekästä hajutyöskentelyä, mutta yksi tietty minuuttimäärä ei sovi kaikille koirille. Sopivaan kuormitukseen vaikuttavat ikä, kunto, alusta, kokomuunnos, terveys ja koiran tapa työskennellä. Terve aikuinen voi olla kestävä lenkki- ja retkikumppani. Pennun voimaa ja koordinaatiota taas tulee kehittää vähitellen, ja selkäoireisen koiran liikuntaan tarvitaan eläinlääkärin laatima suunnitelma.

Jäljestys, etsintäleikit, ihmisen hajujäljen seuraaminen ja huolellisesti suunnitellut ruoanetsintätehtävät antavat mäyräkoiralle mahdollisuuden käyttää parasta työvälinettään: nenäänsä. Lyhyet ja selkeät harjoitukset sekä koiran aidosti arvostama palkkio toimivat usein paremmin kuin toistot ilman selvää tarkoitusta. Aloita luoksetulon, pysähtymisvihjeiden, ohjaajan lähellä pysymisen ja hajujäljeltä irrottautumisen harjoittelu varhain. Tottelevaisuus ei poista metsästysviettiä, joten pitkä liina ja harkittu ympäristön valinta ovat tärkeitä silloin, kun luoksetulo ei ole varma. Ruotsissa koira ei saa jahdata tai ajaa riistaa metsästyksen ulkopuolella, ja erityistä valvontaa vaaditaan 1.3.–20.8. alueilla, joilla voi olla riistaa.

Selän suojeleminen ei tarkoita, että terveen mäyräkoiran pitäisi elää liikkumatonta elämää. Ei ole näyttöä siitä, että portaiden käytön tai huonekaluille ja niiltä alas hyppäämisen täydellinen kieltäminen yksinään ehkäisisi IVDD:tä. Kehitä sen sijaan koiran peruskuntoa, pidä se sopivassa painossa, vähennä kodin liukastumisvaaroja ja vältä hallitsemattomia korkeita hyppyjä sekä törmäyksiä. Sovita portaissa annettava apu ja nostamistavat koiran ikään, kokoon ja terveydentilaan.

## Terveys

Välilevyjen rappeutuminen ja välilevytyrä ovat mäyräkoiran merkittävin rotukohtainen terveysongelma. IVDD:ssä nikamien väliset välilevyt muuttuvat ja voivat painaa hermoja tai selkäydintä. Hakeudu nopeasti eläinlääkäriin, jos mäyräkoiralle ilmaantuu äkillisesti selvää selkä- tai niskakipua, se köyristää selkäänsä, kieltäytyy liikkumasta, kävelee horjuen, menettää voimaa jaloistaan tai sen on vaikea hallita virtsaamista tai ulostamista. Älä jää odottamaan, että lievät neurologiset oireet häviävät itsestään.

Ruotsin kennelliiton virallisessa mäyräkoirien selän röntgenseulonnassa lasketaan kalkkeutuneet välilevyt. Tutkimus tehdään aikaisintaan koiran kaksivuotispäivänä ja viimeistään nelivuotispäivää edeltävänä päivänä. Tulos ilmoitetaan muodossa K0, K1–K2, K3–K4 tai K5–K26. K0 tarkoittaa, ettei kalkkeutumia havaittu, ja suurempi K-luku tarkoittaa useampia kokonaan tai osittain kalkkeutuneita välilevyjä. Tulos antaa tietoa jalostuksen ja riskinarvioinnin tueksi. Se ei takaa, ettei koiralle koskaan tulisi kliinisiä oireita, eikä myöskään sitä, että niitä varmasti tulisi. Siksi myös tiedot vanhempien, sisarusten ja aiempien jälkeläisten välilevytyristä ovat tärkeitä.

Selkäkuvaus ja silmätutkimukset ovat Ruotsissa mäyräkoirille vapaaehtoisia. Ruotsin mäyräkoirakerhon rotukohtainen jalostusstrategia suosittelee silti huomioimaan koiran ja sen suvun selkäterveyden sekä tutkituttamaan jalostuskoirien silmät ennen ensimmäistä jalostuskäyttöä ja myöhemmin uudelleen. Rodussa esiintyy PRA:ta eli etenevää verkkokalvon surkastumaa. Mäyräkoirien nykyiset rekisteröintimääräykset säätelevät muun muassa muunnosta, karvanlaatua, väriä ja lopullista koon mittausta, mutta selkä- tai silmätutkimuksia ei ole asetettu rekisteröinnin pakollisiksi ehdoiksi. Ostajan kannattaa siis pyytää nähtäväksi todelliset tutkimustulokset eikä tyytyä ilmaisuun ”terveystutkitut vanhemmat”.

Seuraa myös koiran lihavuuskuntoa: vyötärön tulee erottua ja kylkiluiden tuntua kevyesti tunnustelemalla. Jos yhdistelmässä on merlevärinen koira, kasvattajan tulee osata selittää värigeenien periytyminen. Molemmilta vanhemmilta peritty merle voi tuottaa kaksoismerlen, johon liittyy koirilla suurentunut kuulo- ja silmäongelmien riski.

## Historia ja alkuperä

Mäyräkoira kehitettiin Saksassa matalaraajaisista metsästyskoirista maanalaiseen työskentelyyn. Tällaisia koiria on tunnettu keskiajalta lähtien, mutta järjestelmällinen jalostus sai selkeämmän muotonsa 1800-luvulla. Saksan mäyräkoirakerho perustettiin vuonna 1888, ja jalostus alkoi kattaa kolme kokoa ja kolme karvanlaatua, joista nykyiset yhdeksän muunnosta muodostuvat.

Rodun matalalle rakenteelle, voimakkaalle etuosalle, kestävyydelle ja itsenäisyydelle on käytännöllinen selitys. Mäyräkoiran oli pystyttävä seuraamaan riistaa maan alle, mutta se saattoi toimia myös ajavana tai karkottavana koirana ja auttaa haavoittuneen riistan jäljestämisessä. Ruotsissa siitä tuli erityisen tärkeä hitaasti ajava koira metsäkauriskannan kasvaessa 1940-luvulla. Ruotsin mäyräkoirakerho perustettiin jo vuonna 1901.

Rodun historiallinen tehtävä näkyy yhä arjessa. Mäyräkoira, jota ei koskaan käytetä metsästykseen, tarvitsee silti mahdollisuuksia hajutyöskentelyyn, ongelmanratkaisuun ja liikkumiseen. Siksi ostajan kannattaa kysyä, mitä kasvattaja todella painottaa: luolatyöskentelyä, ajometsästystä, haavoittuneen riistan jäljestystä, näyttelyitä vai ensisijaisesti seurakoiraominaisuuksia.

## Arki mäyräkoiran kanssa

Mäyräkoira voi viihtyä hyvin kerrostaloasunnossa, kun se saa riittävästi ulkoilua ja tekemistä ja sitä totutetaan porraskäytävän sekä oven takaa kuuluviin ääniin. Kodin kokoa tärkeämpää on koiran päivän sisältö. Järjestä useita ulkoilukertoja, aikaa kiireettömään nuuskimiseen ja paikka, jossa koira saa levätä rauhassa. Yksinoloa tulee harjoitella vähitellen. Keskeytä harjoitus ja helpota sitä, jos koira osoittaa ahdistumisen merkkejä. Ruotsin maatalousviraston suositus aikuisen koiran ulkoiluttamisesta päiväsaikaan vähintään kuuden tunnin välein koskee tarpeiden tekemistä ja liikuntaa, ei sitä, kuinka pitkäksi aikaa yksittäisen mäyräkoiran voi jättää yksin.

Mäyräkoira voi olla hyvä lapsiperheen koira, mutta pienten lasten ja koirien seurassa tulee aina olla aikuinen. Lasten on opittava, ettei koiraa häiritä sen syödessä tai levätessä. Pienten lasten ei pidä kantaa mäyräkoiraa: pieni koira putoaa helposti, ja nostettaessa sen selkää ja takaosaa on tuettava kunnolla. Koiralla tulee aina olla turvallinen lepopaikka, jossa sitä ei häiritä.

Yhteiselo muiden koirien tai kissojen kanssa riippuu yksilöstä, aiemmista kokemuksista ja metsästysvietistä. Tutustuta eläimet rauhallisesti, käytä välissä porttia tai muuta estettä ja järjestä molemmille omat turvalliset alueet. Voimakkaasti takaa-ajoon taipuvaisesta mäyräkoirasta ei välttämättä tule turvallista kumppania kanille, marsulle tai kissalle pelkällä tutustuttamisen harjoittelulla. Turvallinen fyysinen erillään pitäminen voi olla oikea pitkäaikainen ratkaisu.

Pyydä ennen pennun ostamista täsmälliset vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

- Minkä kokoiseksi ja minkä karvanlaatuiseksi pennun odotetaan kasvavan, ja kuinka varmasti tätä voidaan ennustaa?
- Mihin vanhempia käytetään, ja miten ne sekä niiden lähisukulaiset käyttäytyvät arjessa?
- Onko saatavilla virallista K-tulosta ja tietoa vanhempien, sisarusten tai aiempien jälkeläisten kliinisesti oireilevista selkäongelmista?
- Milloin vanhempien silmät on viimeksi tutkittu, ja mitä tulokset kertovat?
- Mitä BPH-, metsästyskoe- tai näyttelytuloksia on rekisteröity, ja mitkä niistä ovat olennaisia juuri tämän pentueen kannalta?
- Miten pentuja on totutettu käsittelyyn, kodin ääniin, ihmisiin ja lyhyisiin erossaoloihin pentuesisaruksista?

Sopivin pentu ei automaattisesti ole pienin, vierailun aikana hiljaisin tai väriltään ensimmäisenä silmään osuva. Valitse yhdistelmä, jossa kasvattajan tavoitteet, koirien dokumentoitu terveys ja luonne sekä oma arkesi sopivat yhteen.

Mäyräkoira

UK Dachshund Club

British Veterinary Association

FCI - Fédération Cynologique Internationale

mäyräkoira: rohkea, pitkäselkäinen ja lyhytjalkainen metsästyskoira, joka jalostettiin alun perin mäyrien ja kaniinien metsästykseen. Karvamuotoja ovat lyhyt-, pitkä- ja karkeakarvainen, ja kokoja normaali- ja kääpiökoko. Uskollinen, vahvasti hajujen ohjaama, itsenäinen ja haukkuherkkä. Tarvitsee säännöllistä mutta harkittua liikuntaa sekä painonhallintaa selkärangan suojelemiseksi.

Beach House

## Perustiedot

Amerikanpaimenkoira on pieni, urheilullinen paimenkoira ja oma, kansainvälisesti tunnustettu rotunsa – ei pelkkä epävirallinen nimitys pienikokoiselle australianpaimenkoiralle. Vaikka rotu kehitettiin Yhdysvalloissa pienikokoisista australianpaimenkoirista, sillä on nykyään oma rotumääritelmänsä ja se rekisteröidään erillisenä rotuna.

- **Alkuperä ja käyttötarkoitus:** Yhdysvallat; kehitetty maatila-, paimen- ja seurakoiraksi.
- **Roturyhmä:** FCI:n ryhmä 1, lammas- ja karjakoirat.
- **Säkäkorkeus:** urokset 35,5–46 cm ja nartut 33–43,5 cm.
- **Paino:** rotumääritelmässä ei ole määritelty painorajoja. Sopiva paino riippuu koiran korkeudesta, sukupuolesta ja rakenteesta.
- **Turkki:** keskipitkä kaksinkertainen karvapeite, joka voi olla suora tai laineikas.
- **Aktiivisuustaso:** korkea; tarvitsee liikuntaa, aivotyötä ja palautumista.

Amerikanpaimenkoira on pienikokoinen, mutta sen pieni koko ei tee paimenkoiran ominaisuuksista helpompia hallita. Rotu sopii parhaiten ihmiselle, joka haluaa kouluttaa koiraa, ulkoilla sen kanssa ja opettaa sille myös rauhoittumista. Se voi sopia ensimmäiseksi koiraksi, jos omistajalla on aikaa, kärsivällisyyttä ja kiinnostusta palkitsemiseen perustuvaan koulutukseen. Se on huonompi valinta ihmiselle, joka etsii ennen kaikkea vaivatonta koiraa, jonka liikunnan ja arkitaitojen harjoittelun tarve on vähäinen.

## Ulkonäkö ja turkki

Amerikanpaimenkoiran tulee olla tasapainoinen, ketterä ja vahva ilman raskasta tai liioiteltua vaikutelmaa. Runko on hieman säkäkorkeutta pidempi. Sallittujen säkäkorkeuksien ääripäiden välillä on huomattava kokoero, joten yksi koko rodulle annettu painohaitari olisi harhaanjohtava. Arvioi koiran kuntoluokkaa, mittasuhteita ja lihaksistoa eläinlääkärin kanssa sen sijaan, että vertaisit kaikkia yksilöitä yhteen koko rotua koskevaan lukuun.

Turkki koostuu säänkestävästä peitinkarvasta ja aluskarvasta, jonka määrä voi vaihdella vuodenajan ja ilmaston mukaan. Säännöllinen, huolellinen kampaaminen riittää usein perushoidoksi, mutta karvanlähtöaikaan irtoava aluskarva vaatii enemmän huomiota. Pese koira silloin, kun se on oikeasti likainen. Turkki jätetään yleensä luonnolliseksi, eikä runsas muotoilu kuulu rodun tavanomaiseen turkinhoitoon.

Hyväksytyt perusvärit ovat musta, punainen, blue merle ja red merle, joko tan-merkein ja valkoisin merkein tai ilman niitä. Valkoista saa esiintyä määritellyillä alueilla, mutta se ei saa olla hallitseva väri päässä tai rungossa. Silmät voivat olla ruskeat, siniset, pähkinänruskeat tai meripihkanväriset. Silmät voivat myös olla keskenään eriväriset, tai samassa silmässä voi olla useampaa väriä. Epätavallinen silmien väri on sallittua ulkonäön vaihtelua eikä itsessään kerro näkökyvystä, terveydestä tai luonteesta.

Häntä voi olla pitkä tai luonnostaan lyhyt eli synnynnäinen töpöhäntä, NBT. Lyhyt häntä ei siis automaattisesti tarkoita, että se olisi typistetty. Häntien typistäminen on Ruotsissa kiellettyä, ja ruotsalaisen ostajan on syytä erottaa tuontikoiran synnynnäinen töpöhäntä kirurgisesti lyhennetystä hännästä.

## Luonne ja käyttäytyminen

Rotumääritelmä kuvaa amerikanpaimenkoiraa älykkääksi, yhteistyöhaluiseksi, sopeutuvaiseksi ja uskolliseksi koiraksi, jolla on paimennus- ja vahtimisviettiä. Se tarkkailee usein ympäristöään valppaasti ja reagoi nopeasti. Tämä voi näkyä erinomaisena reagointina koulutuksessa, mutta myös siinä, että koira huomaa liikkeet, äänet ja muutokset, joita omistaja tuskin edes havaitsee.

Rotu voi suhtautua vieraisiin pidättyvästi. Pidättyvyys tarkoittaa, että koira saattaa odottaa ja tarkkailla hakeutumatta kontaktiin; se ei ole sama asia kuin ujous, pelokkuus tai uhkaavuus. Pakotetut tervehdykset harvoin lisäävät pidättyvän koiran itsevarmuutta. Anna sille sen sijaan tilaa ja mahdollisuus tarkkailla sekä palkitse sen omasta aloitteesta tapahtuvaa rauhallista lähestymistä.

Ruotsalaisten BPH-käyttäytymiskuvausten tulokset osoittavat ennen kaikkea, että rodun sisäinen vaihtelu on suurta. Osa koirista tervehtii innokkaasti, toiset osoittavat vain vähän kiinnostusta, ja reaktiot yllätyksiin, ääniin ja epävarmoihin tilanteisiin vaihtelevat yksilöittäin. BPH kuvaa koiran reaktioita kyseisenä päivänä, eikä siinä anneta hyväksyttyä tai hylättyä tulosta. Pentua valittaessa vanhempien ja lähisukulaisten käyttäytyminen, palautuminen ja arjessa pärjääminen kertovatkin enemmän kuin yksittäinen luonnehdinta, kuten ”rodunomainen luonne”.

Rodun tarkkaa suuntautumista omaan perheeseensä ei pidä romantisoida väitteeksi siitä, että jokainen yksilö olisi automaattisesti itsevarma, sosiaalinen ja mutkaton. Kysy kasvattajalta, miten aikuiset koirat suhtautuvat vieraisiin, uusiin ympäristöihin, käsittelyyn, ääniin ja rauhalliseen toimettomuuteen. Pyydä konkreettisia esimerkkejä ja tarkastele mahdollisia BPH-tuloksia osana kokonaisuutta.

## Koulutus ja liikunta

Amerikanpaimenkoira tarvitsee aktiivista elämää, mutta kaikille yksilöille sopivaa valmista päiväohjelmaa ei ole. Hyvään arkeen kuuluu lenkkejä ja turvallisissa paikoissa vapaata liikkumista, hajutyöskentelyä tai ongelmanratkaisua, lyhyitä harjoitteluhetkiä ja kunnollista lepoa. Kuormitus tulee sovittaa koiran ikään, kuntoon, terveyteen ja palautumiskykyyn.

Sopivia harrastuksia ovat esimerkiksi agility, rally-toko, jäljestys, nosework, toko, haku, paimennus ja temppujen harjoittelu. Mikään tietty laji ei ole välttämätön. Olennaista on, että koira saa käyttää sekä kehoaan että päätään ilman, että tekemisen intensiteetti kasvaa päivä päivältä. Jos koiran on toiminnan jälkeenkin vaikea rauhoittua, ratkaisu voi olla selkeämmissä tauoissa ja paremmin mitoitetussa harjoittelussa – ei automaattisesti liikunnan lisäämisessä.

Palkitsemiseen perustuva koulutus ja selkeät kriteerit sopivat nopealle ja herkästi reagoivalle koiralle. Aloita varhain kontaktin, luoksetulon, hihnataitojen, käsittelyn ja rauhallisen odottamisen harjoittelu. Harjoittele myös helposti unohtuvia taitoja: rauhallista makoilua perheen ruokailun aikana, tehtävästä irrottautumista, ohikulkevien ihmisten ja koirien katselua niihin puuttumatta sekä rauhoittumista leikin jälkeen.

Arjessa paimennus- ja vahtimiskäyttäytyminen voivat näkyä liikkeen seuraamisena, juoksemisen hallitsemisena tai hälytyshaukkuna, kun jotakin tapahtuu. Tämä ei tarkoita, että jokainen koira jahtaisi lapsia, paimentaisi kissoja tai haukkuisi paljon. Tarkkaile, mikä saa juuri oman koirasi reagoimaan, ja opeta vaihtoehtoisia toimintatapoja ennen kuin käytöksestä tulee tapa. Pennut tarvitsevat lyhyitä, myönteisiä kokemuksia ja ikään sopivaa liikuntaa; niitä ei pidä liikuttaa kuten täysikasvuisia koiria.

## Terveys

Amerikanpaimenkoirilla esiintyy lonkkanivelen kasvuhäiriötä eli HD:tä, mutta Ruotsin koirakanta on nuori, ja useiden muiden sairauksien yleisyydestä on vain rajallisesti luotettavaa tietoa. Vakuutustilastojen diagnoosikoodit, pienet aineistot ja koirien alhainen keski-ikä ovat vaikeuttaneet vanhempien yhteenvetojen tulkintaa. Pitkä luettelo mahdollisista diagnooseista kertoo siksi vähemmän kuin pennun vanhempien ja lähisukulaisten todennetut tutkimustulokset.

On tärkeää erottaa Ruotsin kennelliiton viralliset rekisteröintiehdot rotuyhdistyksen jalostussuosituksista. Ruotsin kennelliiton nykyisissä rekisteröintisäännöissä amerikanpaimenkoiralle ei ole asetettu rekisteröinnin ehdoksi erityistä rotukohtaista terveysohjelmaa. Ruotsin amerikanpaimenkoirayhdistys suosittelee kuitenkin, että ennen astutusta molemmilla vanhemmilla on:

- lonkkakuvaustulos A tai B ja kyynärkuvaustulos 0
- puhdas silmätarkastustulos, joka on enintään 18 kuukautta vanha
- tiedossa oleva prcd-PRA-status; kantajan saa yhdistää vain geneettisesti terveeseen koiraan
- tiedossa oleva NAD-status; yhdistelmän tulee olla terve–terve tai terve–kantaja.

Pyydä nähtäväksi varsinaiset tulokset ja tutkimuspäivämäärät sekä selvitys siitä, miten vanhempien tulokset sopivat yhteen. Pelkkä ilmaus ”terveystutkittu” ei riitä. DNA-testi antaa tietoa vain siitä geenimuunnoksesta, jota se tutkii, eikä korvaa kliinistä silmätarkastusta.

MDR1 eli ABCB1 on geenimuunnos, joka voi vaikuttaa siihen, miten koiran elimistö käsittelee tiettyjä lääkkeitä. Jos koira on testattu, säilytä tulos ja näytä se hoitavalle eläinlääkärille. Lääkkeen valintaa tai annostusta ei pidä koskaan ratkaista verkosta löytyvien yleisten rotuohjeiden perusteella.

Merleä ei saa yhdistää merleen, sillä yhdistelmästä voi syntyä pentuja, joilla on kaksi kopiota merle-alleelista ja suurentunut vakavien näkö- ja kuulovikojen riski. Tällainen yhdistelmä on Ruotsin kennelliiton perussääntöjen vastainen. Synnynnäinen töpöhäntä liittyy NBT-ominaisuuteen. Rotuyhdistys kehottaa varovaisuuteen NBT–NBT-yhdistelmien suhteen samalla, kun asiaa seurataan edelleen. Tätä ei pidä sekoittaa merle–merle-yhdistelmien nimenomaiseen kieltoon.

## Historia ja alkuperä

Amerikanpaimenkoira kehitettiin Kaliforniassa 1960-luvun lopulla jalostamalla pienikokoisia australianpaimenkoiria. Tavoitteena oli pienempi, kestävä paimenkoira, joka pystyisi työskentelemään muun muassa lampaiden ja vuohien kanssa ja sopisi samalla liikkuvaan karjatila- ja hevoselämään. Vuodesta 1980 lähtien rekisteröinnissä käytettiin nimeä Miniature Australian Shepherd, ennen kuin rotu sai myöhemmin nykyisen nimensä.

Yhdysvaltalainen rotuyhdistys perustettiin vuonna 1990, ja rotu otettiin American Kennel Clubin kehittyvien rotujen rekisteriin vuonna 2011. Täysi tunnustus Yhdysvalloissa seurasi vuonna 2015, ja FCI tunnusti rodun vuonna 2019. Ruotsin ensimmäinen pentue syntyi vuonna 2006, ja rekisteröinti amerikanpaimenkoiraksi alkoi Ruotsissa vuonna 2017.

Ruotsissa on myös valvottu roturisteytysohjelma, jossa voidaan käyttää australianpaimenkoiria Ruotsin kennelliiton rekisteröintisääntöjen mukaisesti. Jälkeläiset rekisteröidään amerikanpaimenkoiriksi. Tämä ei muuta koirien asemaa tunnustetun rodun edustajina, vaan ohjelma on säännelty jalostuksen työkalu. Ostajalle sukutaulu ja kasvattajan tavoitteet ovat tämän vuoksi erityisen tärkeitä, sillä ominaisuudet ja koko voivat vaihdella myös rotumääritelmän rajoissa.

## Arki amerikanpaimenkoiran kanssa

Amerikanpaimenkoira voi viihtyä hyvin niin omakotitalossa kuin kerrostaloasunnossakin. Kodin kokoa tärkeämpää on arjen toimivuus: koiran on päästävä ulos, saatava käyttää aistejaan ja harjoitella sekä voitava levätä ilman jatkuvaa rappukäytävän, ikkunoiden tai pihan tarkkailua. Piha voi helpottaa arkea, mutta se ei korvaa yhteistä tekemistä tai erilaisiin ympäristöihin totuttelua.

Lasten kanssa tarvitaan aikuisen valvontaa, selkeitä sääntöjä ja lepopaikka, jossa koira saa olla rauhassa. Juokseminen ja kova ääni voivat kiinnittää liikkeeseen herkästi reagoivan paimenkoiran huomion. Rauhallinen yhdessäolo ja tauot ennen koiran ylivireytymistä ovat siksi tärkeämpiä kuin oletus siitä, että rotu on ”lapsiystävällinen”. Lapsen vastuulle ei saa koskaan jättää kuormittuneen koiran viestien tulkintaa tai sen käsittelyä.

Yhteiselo toisen koiran tai kissan kanssa riippuu yksilöstä, aiemmista kokemuksista ja tutustuttamisesta. Anna eläinten tutustua vähitellen ja hallitusti, järjestä kissalle poistumisreittejä ja omat ruokailu-, lepo- ja muut tarpeelliset paikat sekä keskeytä tuijottaminen ja jahtaaminen jo varhain. Rotu ei takaa yhteensopivuutta, mutta paimenkoiratausta ei myöskään tee ongelmista väistämättömiä.

Yksinoloharjoittelussa tulee edetä vähitellen silloin, kun koira tuntee olonsa turvalliseksi, on saanut liikuntaa ja on valmis lepäämään. Aloita hyvin lyhyistä hetkistä ja seuraa juuri oman koirasi reaktioita. Pitkittynyt haukkuminen, edestakaisin kuljeskelu tai kyvyttömyys syödä ja levätä kertovat siitä, että harjoittelussa on edetty liian nopeasti. Ruotsalaisissa kodeissa suljettua häkkiä ei saa käyttää tavanomaiseen koiran säilyttämiseen eikä ratkaisuna yksinolo-ongelmiin.

Selvitä ennen pennun ostamista muutakin kuin rekisteröinti ja väri. Pyydä nähtäväksi vanhempien terveystulokset päivämäärineen, kysy MDR1-tuloksista ja muista olennaisista DNA-tuloksista, perehdy lähisuvun luonteeseen ja palautumiskykyyn sekä keskustele siitä, miten kasvattaja painottaa työskentelyhalua, ääniin reagointia, pidättyvyyttä ja rauhoittumiskykyä. Vastuullinen valinta perustuu siihen, millaiseen arkeen koira on jalostettu ja kasvatettu – ei vain sopivan ulkonäön löytämiseen.

Amerikanpaimenkoira

Norwegian Kennel Club (NKK)

Dansk Kennel Klub (DKK)

Kompakti ja urheilullinen paimenkoira, joka on jalostettu Yhdysvalloissa australianpaimenkoiran pienemmäksi versioksi. Älykäs ja omistautunut koira viihtyy tiiviisti perheensä lähellä, mutta suhtautuu vieraisiin usein varautuneesti. Tarvitsee säännöllistä koulutusta, aivotyötä ja liikuntaa. Keskipitkässä, kaksinkertaisessa turkissa esiintyy useita värejä. Yleensä terve rotu, jonka elinikä on 12–15 vuotta.

Vi annonserer ikke på denne siden. Alle opplysninger om oss her er hentet og lagt inn uten vår tillatelse. Vennligst kontakt oss direlte via telefon eller epost. Getapet har ingen tillatelse til å selge våre valper overhodet!

Bente Andersen

## Perustiedot

Yorkshirenterrieri on pieni brittiläinen terrieri, jota pidetään pääasiassa seurakoirana. Sen tulee silti olla valpas, älykäs ja eloisa sekä luonteeltaan tasapainoinen.

- FCI on hyväksynyt rodun brittiläiseksi terrieriksi numerolla 86. Se kuuluu ryhmään 3 ja kääpiöterrierien alaryhmään.
- Rotumääritelmän mukainen enimmäispaino on 3,2 kg, mutta vähimmäispainoa tai säkäkorkeutta ei ole määritelty. Käytännössä monet koirat painavat enimmäispainoa enemmän.
- ”Teacup” ei ole yorkshirenterrierin virallinen kokoluokka. Nimitys ei siis takaa koiran aikuiskokoa tai terveyttä.
- Karvapeitteen tulee olla suora, kiiltävä, hienolaatuinen ja silkkinen. Pitkä turkki vaatii paljon hoitoa. Lyhyeksi leikkaaminen vähentää työtä, mutta ei tee turkista hoitovapaata.
- Selkeimmin dokumentoidut terveyteen liittyvät huomionkohteet ovat hampaat, irtoamattomat maitohampaat ja polvilumpion sijoiltaanmeno eli patellaluksaatio.

## Ulkonäkö ja turkki

Yorkshirenterrierin tulee olla tiivisrakenteinen, huoliteltu ja sopusuhtainen. Sen ryhdin tulee olla pystyasentoinen ja liikkeiden vapaat. Koira voi olla hyvin pieni, mutta se ei saa näyttää hauraalta tai liioitellun pienikokoiseksi jalostetulta.

Enimmäispaino 3,2 kg kuvaa rotumääritelmän mukaista näyttelyihannetta, ei lupausta jokaisen koiran aikuiskoosta. Rotumääritelmässä ei anneta säkäkorkeutta. Ruotsin kennelliiton SKK:n mukaan useimmat koirat ovat noin 20–25 cm korkeita ja monet painavat rotumääritelmän enimmäispainoa enemmän. Jopa saman pentueen pennut voivat kasvaa erikokoisiksi aikuisiksi. Pennunostajan kannattaakin kysyä vanhempien ja aikuisten sukulaisten todellisia painoja sen sijaan, että luottaisi nimityksiin kuten ”mini” tai ”teacup”.

Aikuisen koiran rotumääritelmän mukainen väri on rungossa tumma teräksensininen ja muun muassa päässä ja rinnassa kirkas kullanruskea. Karvan tulee olla suoraa, kiiltävää, hienolaatuista ja silkkistä, ei villavaa. Pennut syntyvät mustina ruskein merkein, ja aikuisen teräksensininen väri kehittyy vähitellen. Värin ja karvan laadun kehittymisnopeus vaihtelee, joten pentuturkista ei voi päätellä tarkasti, miltä aikuinen koira näyttää.

Pitkä turkki on kammattava usein ja huolellisesti ihoa myöten, etenkin hankaukselle alttiista kohdista. Monien seurakoirien turkki leikataan lyhyeksi arjen helpottamiseksi. Tällöin pesuun, kuivaukseen ja takkujen selvittämiseen kuluu vähemmän aikaa, mutta koira tarvitsee edelleen harjausta. Sen on myös opittava hyväksymään kasvojen, korvien, tassujen ja kynsien käsittely. Rodulla ei ole pohjavillaa, minkä vuoksi koira voi tarvita suojaa kylmällä ja märällä säällä.

Yorkshirenterrieriä kuvataan toisinaan allergisille sopivaksi, koska siitä irtoaa vain vähän näkyvää karvaa. Tällainen lupaus on harhaanjohtava: mikään koira ei ole allergeeniton, ja koiran allergeeneja on muun muassa syljessä ja ihosoluissa. Jos henkilöllä on eläinallergia tai hän epäilee sitä, hänen on syytä keskustella lääkärin kanssa ennen koiran hankintaa.

Kolmivärinen biewerterrieri ei ole yorkshirenterrierin erityinen värimuunnos. Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa biewerterrieriä pidetään omana rotunaan, vaikka sillä on läheinen historiallinen yhteys yorkshirenterrieriin. FCI ei kuitenkaan ole hyväksynyt sitä roduksi.

## Luonne ja persoonallisuus

Yorkshirenterrieri on yleensä tarkkaavainen, utelias ja toimintavalmis, ei passiivinen sylikoira. Rotumääritelmä korostaa älykkyyttä, eloisuutta ja tasapainoista luonnetta. Sosiaalisuus, haukkuherkkyys ja kiinnostus takaa-ajoon kuitenkin vaihtelevat yksilöittäin, ja niihin vaikuttavat myös kasvatus ja koulutus.

Nopea reagointi ääniin ja liikkeeseen voi tehdä rodusta herkästi hälyttävän. Se ei tarkoita, että jokainen yksilö haukkuisi liikaa. Koira, joka saa tutkia ympäristöään rauhassa, jota palkitaan hiljaisuudesta ja jota opetetaan rauhoittumaan, pystyy paremmin suhtautumaan oven takaa kuuluviin ääniin ja ikkunan ulkopuolella näkyvään liikkeeseen. Pelkkä haukun keskeyttäminen sen syytä muuttamatta johtaa harvoin pysyvään ratkaisuun.

Terrieritausta voi näkyä kiinnostuksena leluihin, hajuihin ja pieneläimiin. Siksi luoksetuloa ja kiinnostavasta asiasta irrottautumista on harjoiteltava, vaikka koiran saisi helposti nostettua syliin. Yhteiselo kissan tai toisen koiran kanssa riippuu enemmän yksilöistä, tutustuttamisesta ja arjen rutiineista kuin siitä, luokitellaanko rotu yksiselitteisesti sopivaksi tai sopimattomaksi niiden seuraan.

Lasten kanssa tärkein käytännön huomio on koiran pieni koko. Lapsen on osattava antaa koiran poistua tilanteesta, leikkiä sen kanssa lattiatasolla ja välttää sen kantamista tai jahtaamista. Pienten lasten ja koiran yhdessäoloa tulee valvoa. Samaa varovaisuutta tarvitaan huomattavasti suurempien koirien kanssa leikittäessä, sillä ystävällinenkin painileikki voi olla yorkshirenterrierille liian rajua.

## Koulutus ja liikunta

Yorkshirenterrieri tarvitsee päivittäin sekä liikuntaa että aivotyötä, mutta kaikille yksilöille sopivaa minuuttimäärää ei ole mielekästä antaa. Hyvään päivään kuuluu useita tarpeidentekokäyntejä, haisteluun aikaa jättäviä lenkkejä, leikkiä, helppoja ongelmanratkaisutehtäviä ja koulutusta, jossa koira pääsee onnistumaan.

Sovita liikunnan määrä ja kuormittavuus koiran ikään, kuntoon, säähän ja yksilöllisiin tarpeisiin. On hyödyllisempää seurata koiran vointia arjessa ja muuttaa yhtä asiaa kerrallaan kuin tavoitella yleispätevää minuuttimäärää.

Palkitsemiseen perustuva koulutus sopii nopeasti oppivalle rodulle. Panosta yhteistyöhön ja kontaktiin, luoksetuloon, löysällä hihnalla kulkemiseen, rauhalliseen lepopaikkaan sekä vaihtoehtoiseen toimintatapaan tilanteissa, joissa koira haluaa hälyttää. Harjoittele myös turkinhoitoa, hampaiden näyttämistä ja kynsien hoitoa pienin askelin. Tämä tekee arkisesta hoidosta turvallisempaa ja vähentää tarvetta pitää koiraa väkisin paikallaan.

Sosiaalistaminen ei tarkoita, että pennun pitäisi tervehtiä kaikkia. Se tarvitsee rauhallisia, myönteisiä kokemuksia ihmisistä, koirista, erilaisista alustoista, liikenteestä ja kodin äänistä ilman painostusta. Rotu voi nauttia myös hajutyöskentelystä, rally-tokosta, jäljestämisestä, tempuista tai kokoonsa sovitetusta agilitystä. Lajia tärkeämpää on tarjota koiralle mahdollisuuksia käyttää sekä kehoaan että mieltään.

## Terveys

Yorkshirenterrieri on rotuna melko pitkäikäinen, mutta hampaisiin ja polviniveliin on syytä kiinnittää erityistä huomiota. SKK nostaa esiin hammaskiven, irtoamattomat maitohampaat ja polvilumpion sijoiltaanmenon ongelmina, joista omistajan on hyvä olla tietoinen.

Vuonna 2025 julkaistussa brittiläisessä tutkimuksessa tarkasteltiin 3 308 yorkshirenterrierin potilastietoja peruseläinlääkäripalveluja tarjoavilta vastaanotoilta vuodelta 2016. Hampaan kiinnityskudossairaus eli parodontiitti oli yleisin yksittäinen diagnoosi, ja se kirjattiin tutkimusvuoden aikana 21,1 prosentille koirista. Irtoamattomia maitohampaita todettiin 3,57 prosentilla, ja tutkijat tunnistivat myös rodun alttiuden polvilumpion sijoiltaanmenoon. Luvut kuvaavat brittiläistä tutkimusjoukkoa rajattuna ajanjaksona, eivät yksittäisen ruotsalaisen koiran riskiä. Ne kuitenkin osoittavat selvästi hammashoidon merkityksen arjessa.

Aloita pennun totuttaminen hampaiden harjaukseen varhain. Päivittäinen harjaus on paras käytännön keino ehkäistä plakkia ja hammaskiveä, mutta siihen tulee totutella ilman pakottamista. Pyydä eläinlääkäriä tarkistamaan hampaiden vaihtuminen, jos maitohampaita jää paikoilleen pysyvien hampaiden puhjetessa tai jos koiran suu vaikuttaa kipeältä.

Pyydä kasvattajaa kertomaan, mitä vanhempien ja lähisukulaisten hampaista, purennasta ja polvinivelistä tiedetään. Kysy, onko vanhemmat tutkittu polvilumpion sijoiltaanmenon varalta, ja pyydä nähtäväksi dokumentoidut tulokset, jos sellaiset ovat saatavilla. Yksittäinen tutkimus voi vähentää epävarmuutta, mutta se ei koskaan takaa tervettä pentua.

Kaikille kennelliitoille yhteistä, pysyvää yorkshirenterrierin tutkimuspakettia ei ole. Tarkista ennen koiran ostamista tai jalostuskäyttöä Ruotsissa voimassa olevat rekisteröintisäännöt sekä SKK:n ja rotuyhdistyksen suositukset sen sijaan, että luottaisit verkosta löytyneeseen vanhaan listaan.

Brittiläisessä tutkimuksessa kuoliniän mediaani oli 13,56 vuotta, mikä tukee käsitystä rodun pitkäikäisyydestä. Kyse on populaatiota kuvaavasta tunnusluvusta, ei yksilön eliniän ennusteesta. Kehon kuntoon, suun terveyteen, liikkumiseen, käyttäytymisen muutoksiin ja säännölliseen eläinlääkärinhoitoon on kiinnitettävä huomiota koko elämän ajan.

## Historia ja alkuperä

Yorkshirenterrieri kehittyi Pohjois-Englannissa 1800-luvulla ja sai muotonsa Yorkshiren tekstiiliteollisuusalueilla. Kutojat ja villatehtaiden työntekijät kasvattivat 1850-luvulta lähtien hyvin pieniä, pehmeäturkkisia terrierejä, joissa säilyi terrierin metsästysinto ja joista tuli myös haluttuja seurakoiria.

Rodun tarkkaa syntyhistoriaa ei ole dokumentoitu luotettavasti. Todennäköisinä taustarotuina mainitaan vanha black and tan -terrieri sekä maltankoira, dandiedinmontinterrieri ja skyenterrieri. Siksi on täsmällisempää puhua todennäköisistä esivanhemmista kuin nimetä jokin varma risteytys.

Rodun nimi hyväksyttiin noin vuonna 1870, ja yorkshirenterrieri tunnustettiin roduksi vuonna 1886. Se kehittyi 1800-luvun loppupuolella työläisyhteisöjen pienestä terrieristä nykyaikaiseksi seura- ja näyttelykoiraksi. Rotanpyyntiin liittyvillä kertomuksilla on uskottava pohja rodun terrieritaustassa ja rotumääritelmässä kuvatussa metsästysvietissä, mutta kaikki rodun varhaiset yksilöt eivät välttämättä työskennelleet kaivoksissa tai tehtaissa.

Elegantti turkki on sittemmin saanut paljon huomiota, mutta valpas ilme, oma-aloitteisuus ja kiinnostus liikkeeseen ovat edelleen tärkeitä piirteitä rodun kokonaisuudessa.

## Arki yorkshirenterrierin kanssa

Yorkshirenterrieri voi viihtyä niin kerrostalossa kuin omakotitalossakin, kun se saa tekemistä, rauhoittumisen harjoittelua ja säännöllistä hoitoa. Kodin kokoa tärkeämpää on, pystyykö perhe hallitsemaan haukkumista, järjestämään aikaa ulkoiluun ja luomaan turvallisen arkirytmin.

Yksinoloon on totuteltava vähitellen hyvin lyhyistä hetkistä alkaen ja koiran reaktioiden mukaan edeten. Ruotsin maatalousviraston ohjeen mukaan koira tulisi ulkoiluttaa päiväsaikaan vähintään kuuden tunnin välein. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että koira selviytyisi kuuden tunnin yksinolosta. Pennut ja iäkkäät koirat tarvitsevat tiheämpiä ulkoilukertoja, ja ahdistunut koira tarvitsee toisenlaiset järjestelyt kellonajasta riippumatta.

Rotu sopii parhaiten ihmiselle, joka haluaa pienen mutta aktiivisen koiran ja hyväksyy kolme toistuvaa osaa arjessa: turkinhoidon, hammashoidon ja koulutuksen. Perheessä, jossa on pieniä lapsia tai suuria koiria, tarvitaan myös selkeät turvalliset toimintatavat. Kylmällä ja märällä säällä koira voi tarvita suojaa etenkin silloin, kun turkki on leikattu lyhyeksi tai koira seisoo paikallaan.

Ennen pennun ostamista kannattaa:

- tavata emä ja kysyä, miten vanhemmat ja aikuiset sukulaiset käyttäytyvät arjessa
- pyytää vanhempien ja aikuisten sukulaisten todelliset painot sekä suhtautua torjuvasti lupauksiin tietystä ”teacup”-koosta
- perehtyä dokumentoituihin tietoihin hampaista, purennasta ja polvilumpioista sekä ajantasaisiin jalostussuosituksiin
- päättää, pidetäänkö turkki pitkänä vai leikataanko se lyhyeksi, ja opetella tarvittava hoitorutiini jo ennen ostoa
- järjestää tarpeidentekokäynnit, yksinoloharjoittelu ja koiranhoitaja ennen pennun kotiintuloa.

Sopivassa kodissa yorkshirenterrieri on pieni, innokkaasti arkeen osallistuva kumppani, jolla on selvä terrieriluonne. Se on helppo ottaa mukaan, mutta sitä tulee kohdella aktiivisena koirana, ei asusteena.

Yorkshirenterrieri

Deutscher Verband für das Hundewesen (German Kennel Club)

Yorkshirenterrieri on pienikokoinen ja itsevarma kääpiökoira, joka jalostettiin alun perin rotanpyytäjäksi Pohjois-Englannissa. Sen hieno, silkkinen turkki vaatii säännöllistä hoitoa. Luonteeltaan se on vilkas, älykäs ja usein haukkuherkkä. Yorkshirenterrieri kiintyy vahvasti perheeseensä, tarvitsee päivittäistä liikuntaa ja voi elää pitkän, aktiivisen elämän.

Maggiore

## Perustiedot

Bordercollie on brittiläinen paimenkoira ihmiselle, joka haluaa työskennellä koiransa kanssa, kouluttaa sitä ja tarjota sille mielekkäitä tehtäviä koko sen elämän ajan. Rotu oppii erinomaisesti ja on hyvin kestävä, mutta juuri nämä ominaisuudet tekevät siitä usein vaativamman kuin ensisijaisesti seurakoiraksi jalostetusta koirasta.

- **Koiratyyppi:** puhdasrotuinen paimenkoira, joka kuuluu FCI:n roturyhmään 1
- **Koko:** keskikokoinen; uroksen ihannesäkäkorkeus on noin 53 cm, nartut ovat yleensä hieman pienempiä
- **Paino:** noin 12–20 kg sukupuolen ja rakenteen mukaan
- **Elinajanodote:** noin 10–15 vuotta
- **Turkki:** lyhyt tai kohtalaisen pitkä kaksinkertainen karvapeite, useita värejä
- **Tyypilliset piirteet:** valpas, ohjaajan kanssa yhteistyöhaluinen, herkästi reagoiva, älykäs ja vahvasti työskentelyyn motivoitunut
- **Sopii parhaiten:** sitoutuneelle omistajalle, joka nauttii säännöllisestä kouluttamisesta ja osaa opettaa koiralle sekä tekemistä että lepoa

Ennen koiran hankintaa olennaista ei ole se, ulkoileeko perhe tietyn tuntimäärän päivässä, vaan se, löytyykö arjesta aikaa säännölliseen harjoitteluun ja yhteistyöhön. Bordercollien on saatava käyttää päätään ja toteuttaa paimennusviettiään hallitusti, mutta sen on myös opittava rauhoittumaan kotona.

## Ulkonäkö ja turkki

Bordercollie on urheilullinen ja sopusuhtainen koira, jonka rakenne palvelee ketteryyttä ja pitkäkestoista työskentelyä yhdenmukaisen ulkonäön sijaan. Runko on hieman säkäkorkeutta pidempi, ja liikkeiden tulee olla vapaat, sulavat ja tehokkaat. Rotumääritelmän mukainen uroksen ihannesäkäkorkeus on 53 cm ja nartun hieman vähemmän, mutta rodun sisällä sekä koko että rakenne vaihtelevat huomattavasti.

Rotumääritelmässä kuvataan kaksi karvamuunnosta: lyhytkarvainen ja kohtalaisen pitkäkarvainen. Molemmilla on tiheä, rakenteeltaan keskikarkea peitinkarva sekä pehmeä ja tiheä, säältä suojaava pohjavilla. Kohtalaisen pitkä turkki muodostaa selvemmin kauluksen, housukarvat ja tuuhean hännän, kun taas lyhyt turkki on rungonmyötäisempi. Värejä ja kuviointeja on monia. Mustavalkoinen ja kolmivärinen ovat yleisiä, mutta rotumääritelmä sallii laajan värikirjon, kunhan valkoinen ei ole vallitseva väri.

Turkinhoito on pääpiirteissään helppoa. Harjaa koiraa tarpeen mukaan irtoavan pohjavillan poistamiseksi ja takkujen ehkäisemiseksi, etenkin korvien takaa ja hapsukarvojen kohdalta. Runsaan karvanlähdön aikana harjausta tarvitaan tavallista useammin. Pese koira tarvittaessa. Ulkona työskentelevä tai harjoitteleva koira kannattaa myös tarkastaa tekemisen jälkeen: käy läpi tassut, kynnet, iho ja turkki vammojen, heinänvihneiden, punkkien ja roskien varalta.

## Luonne ja käyttäytyminen

Bordercollie on tarkkaavainen, yhteistyöhaluinen ja erittäin nopea havaitsemaan toistuvia kaavoja. Se oppii siksi paitsi omistajan tarkoituksella opettamat asiat myös sen, mitkä äänet ennakoivat lenkkiä, miten ihmiset tavallisesti liikkuvat ja millaisella käytöksellä saa aikaan reaktion. Erinomainen koulutettavuus ei automaattisesti tarkoita helppoa arkea: epäselvät rutiinit ja tahaton palkitseminen voivat vakiinnuttaa käyttäytymistä aivan yhtä nopeasti kuin harkittu koulutus.

Paimennus perustuu siihen, että koira havaitsee liikkeen ja vaikuttaa siihen. Arjessa ilman lampaita sama herkkyys voi kohdistua autoihin, polkupyöriin, juoksijoihin, lapsiin tai muihin eläimiin. Tuijottaminen, vaaniminen, kulkureitin katkaiseminen ja jahtaaminen ovat merkkejä, joihin on syytä puuttua varhain. Käytös tulee keskeyttää rauhallisesti ja korvata opetetulla vaihtoehdolla, ei rohkaista sitä huvittavana erikoisuutena.

Bordercollie voi sopia hyvin perheeseen, mutta rotu ei ole yksilöstä ja ympäristöstä riippumatta automaattisesti ”lapsiystävällinen”. Juokseminen, huutaminen ja vauhdikkaat leikit voivat laukaista paimennuskäyttäytymistä tai aiheuttaa stressiä. Lasten ja koirien yhdessäoloa on siksi valvottava, ja koiralla on oltava rauhallinen lepopaikka. Yhteiselo kissan tai muiden koirien kanssa voi myös onnistua, etenkin kun tutustuttaminen tehdään harkiten, mutta sitä ei voida taata pelkän rodun perusteella. Kissan on päästävä halutessaan vetäytymään omiin oloihinsa, ja koira on opetettava jättämään se rauhaan.

## Koulutus ja liikunta

Bordercollie tarvitsee päivittäin sekä liikuntaa että keskittymistä vaativia tehtäviä, mutta kaikille yksilöille sopivaa tuntimäärää ei voi määrittää. Sopiva kuormitus riippuu iästä, terveydestä, luonteesta, aiemmasta koulutuksesta ja työtehtävistä. Hyvässä arjessa vuorottelevat liikunta, ongelmanratkaisu, yhteistyö ja palautuminen.

Lenkit vaihtelevissa ympäristöissä, turvallisissa paikoissa vapaana liikkuminen, hajutyöskentely, tottelevaisuuskoulutus, jäljestys, paimennus ja muut koiraurheilulajit tarjoavat koiralle erilaista tekemistä. Valitse lajeja, joissa koiran on kuunneltava ohjaajaa ja tehtävä päätöksiä pelkän kovaa juoksemisen sijaan. Loputon pallonheitto tai muu voimakkaasti kiihdyttävä toisto ei ole hyvä mittari koiran tarpeiden täyttymiselle. Se voi lisätä odotusjännitystä opettamatta koiraa rauhoittumaan.

Pidä harjoitukset lyhyinä, selkeinä ja palkitsemiseen perustuvina. Kiinnitä arkitaitoihin, kuten luoksetuloon, hihnassa kulkemiseen, etäältä pysähtymiseen ja huomion irrottamiseen liikkuvista kohteista, yhtä paljon huomiota kuin temppuihin tai kilpailuliikkeisiin. Palkitse myös rauhallisuudesta: omalla paikalla makaamisesta, odottamisesta ympärillä tapahtuvien asioiden aikana ja nukkumisesta tekemisen jälkeen. Bordercollie, jolle tarjotaan aina vain lisää vauhdikasta tekemistä, voi kehittyä huippukuntoiseksi oppimatta lainkaan lepäämään.

Pennut ja nuoret koirat tarvitsevat hallittuja kokemuksia, eivät pienoiskoossa toteutettua aikuisen koiran harjoitusohjelmaa. Vahvista niiden itseluottamusta erilaisissa ympäristöissä, anna kehon kehittyä ja lisää fyysistä kuormitusta sekä tehtävien vaikeutta vähitellen. Jos koira muuttuu lisääntyneestä tekemisestä huolimatta hajamielisemmäksi, ääniherkemmäksi tai alkaa jumiutua asioihin, ratkaisu voi olla parempi tasapaino ja ammattilaisen apu entistä rankemman liikunnan sijaan.

## Terveys

Bordercollieta pidetään verrattain terveenä rotuna, mutta rodulla tunnetaan sairauksia, joista pennunostajan on hyvä olla tietoinen. Ruotsin kennelliiton ja Svenska Vallhundsklubbenin esiin nostamiin terveysongelmiin kuuluvat lonkkaniveldysplasia (HD), collie eye anomaly eli colliesukuisten koirien silmäanomalia (CEA), muut verkkokalvomuutokset, epilepsia sekä etenkin olkaniveleen kohdistuva osteokondroosi.

Kun harkitset Ruotsiin rekisteröityä pentuetta, tarkista ensin vanhempien viralliset lonkka- ja silmätutkimustulokset. Ruotsin kennelliiton sääntöjen mukaan silmätutkimustuloksen on oltava rekisteröity ennen astutusta, eikä tutkimus yleensä saa olla yli vuoden vanha. Tarkista rekisteröidyt tulokset ja kysy myös sisarusten, vanhempien ja muiden lähisukulaisten epilepsiasta, toistuvista kohtauksista, olkapääongelmista ja varhaisista kuolemista. Kahden vanhemman normaalit tulokset eivät kerro koko sukulinjan terveydestä.

Useisiin rodun perinnöllisiin sairauksiin, kuten CEA:han, IGS:ään, TNS:ään ja sensoriseen neuropatiaan, on saatavilla DNA-testejä. Tarpeelliset testit riippuvat koiran sukujuurista ja ajantasaisista suosituksista. Pyydä kasvattajaa selittämään, mitä on testattu ja miksi. Peittyvästi periytyvissä sairauksissa terve kantaja ei ole sama asia kuin sairas koira. Olennaista on suunnitella yhdistelmä niin, etteivät pennut voi periä sairausvarianttia molemmilta vanhemmiltaan. DNA-testi ei korvaa kliinistä silmätutkimusta, niveltutkimustuloksia eikä laajempaa tietoa suvun terveydestä.

Bordercollie collapse -oireyhtymää (BCC) sairastava koira voi olla levossa täysin oireeton, mutta muuttua kovan rasituksen aikana tai pian sen jälkeen sekavaksi, horjuvaksi tai kaatua. Koira saattaa näyttää toipuvan 5–30 minuutissa, mutta jokaiseen tällaiseen kohtaukseen on suhtauduttava vakavasti ja sen syy on selvitettävä eläinlääkärissä. BCC ei ole sama asia kuin tavallinen väsymys, lämpöhalvaus tai labradorinnoutajilla yleisemmin tavattava dynamiini 1 -geeniin liittyvä EIC-muoto. Keskeytä tekeminen heti, jos koiran tarkkaavaisuus tai liikkuminen muuttuu poikkeavaksi.

## Historia ja alkuperä

Bordercollie kehittyi Englannin ja Skotlannin rajaseudulla lammastilojen työkoiraksi. Jalostusvalinnat perustuivat pitkään käytännön paimennuskykyyn: koiran piti osata lukea paimennettavia eläimiä, työskennellä etäällä ja vastata ohjaajan merkkeihin vaativissa oloissa. Tämä työtausta selittää rodulle ominaisen katseenkäytön, vaanivan liikkumisen, kestävyyden ja voimakkaan halun hallita liikettä.

FCI luokittelee bordercollien brittiläiseksi paimenkoiraksi, jolta edellytetään käyttökoetta. Ruotsissa käyttöominaisuuksilla on poikkeuksellisen selkeä asema myös rekisteröinnissä. Rotu merkitään Ruotsin kennelliiton erilliseen paimenkoirarekisteriin, REG V:hen. Ruotsissa syntynyt bordercollie voidaan rekisteröidä vain, jos sen molemmat vanhemmat ovat suorittaneet hyväksytysti Svenska Vallhundsklubbenin (SVaK) järjestämän paimennuskokeen tai niillä on hyväksytty vastaava ulkomainen koetulos. Ulkonäkö voi siksi vaihdella enemmän kuin monilla muilla roduilla, ja työskentelykyky säilyy ruotsalaisen jalostusmallin keskiössä.

## Arki bordercollien kanssa

Hyvä arki bordercollien kanssa vaatii suunnittelua, mutta ei jatkuvaa viihdyttämistä. Tavoitteena on koira, joka pystyy tarvittaessa työskentelemään keskittyneesti ja lepäämään silloin, kun mitään ei tapahdu. Tällainen tasapaino onnistuu parhaiten kodissa, jossa joku aidosti nauttii koiran kouluttamisesta ja jossa vastuu koiran liikunnasta ei ole lasten varassa.

Kerrostaloasuminen ei ole automaattisesti poissuljettua, eikä suuri piha takaa hyvää elämää. Tärkeämpiä ovat sopivat harjoitteluympäristöt, turvalliset liikuntamahdollisuudet ja arkirutiini, jota pystytään todella ylläpitämään. Vilkkaalla alueella omistajan on pystyttävä hallitsemaan liikenteen, pyöräilijöiden, juoksijoiden, äänten ja kohtaamisten tuomat tilanteet ilman, että koira jumiutuu paimentamiseen tai jatkuvaan valppauteen.

Yksinoloa on harjoiteltava vähitellen hyvin lyhyistä jaksoista alkaen ja koiran iän sekä reaktioiden mukaan edeten. Ruotsin maatalousviraston ohje ulkoiluttaa koiraa päiväsaikaan vähintään kuuden tunnin välein ei tarkoita, että koira viihtyisi yksin niin pitkään. Alkuvaiheen harjoituksia kannattaa harkita kuvattavaksi. Palaa helpompaan vaiheeseen, jos koira vaeltelee levottomana, läähättää, haukkuu, rikkoo tavaroita tai ei pysty rauhoittumaan. Toistuvat pitkät työpäivät ilman apua koiran hoitoon ovat tälle rodulle huono lähtökohta.

Ennen kuin ostat pennun Ruotsista, tarkista molemmilta vanhemmilta vähintään kolme asiaa: rekisteröity lonkkatutkimustulos, voimassa oleva silmätutkimustulos ja hyväksytty tulos hyväksytystä paimennuskokeesta. Kysy sen jälkeen lähisukulaisten epilepsiasta ja nivelterveydestä, olennaisista DNA-testeistä, vanhempien käyttäytymisestä sekä levossa että työssä ja kasvattajan tarjoamasta tuesta kaupanteon jälkeen. Sopivimman pennun valinnassa ei ole kyse ”älykkäimmän” yksilön löytämisestä, vaan siitä, että pennun luonne ja työskentelyhalu sopivat siihen, mitä voit tarjota koiralle koko sen elämän ajan.

Bordercollie

Den Danske Kennel Klub (Danish Kennel Club)

Bordercollie on keskikokoinen, atleettinen paimenkoira, joka tunnetaan herpaantumattomasta keskittymiskyvystään, älykkyydestään ja erittäin suuresta energisyydestään. Se on jalostettu paimentamaan lampaita koko päivän, ja se loistaa niin paimennuksessa, koiraurheilussa kuin koulutuksessakin. Se tarvitsee aktiivisen kodin, runsaasti liikuntaa, virikkeitä ja johdonmukaista ohjausta.

Henrik Gunnar Steinmann

## Perustiedot

Ruotsissa collie rekisteröidään kahtena erillisenä rotuna: pitkäkarvaisena colliena, FCI 156, ja sileäkarvaisena colliena, FCI 296. Niitä käsitellään usein yhdessä, sillä niiden tausta on ollut yhteinen vielä melko hiljattain, niiden säkäkorkeus on samaa luokkaa ja rakenne samankaltainen. Turkki on kuitenkin erilainen. Bordercollie on sen sijaan oma rotunsa, jolla on oma rotumääritelmänsä.

- **Alkuperä:** Iso-Britannia, vahvat historialliset yhteydet Skotlantiin.
- **Käyttötarkoitukset:** paimenkoira, työkoira ja seurakoira.
- **Säkäkorkeus:** kummassakin rodussa uroksilla 56–61 cm ja nartuilla 51–56 cm.
- **Paino:** sileäkarvaisen collien rotumääritelmässä urosten painoksi ilmoitetaan 20,5–29,5 kg ja narttujen 18–25 kg. Pitkäkarvaisen collien rotumääritelmässä ei määritellä virallista painoa.
- **Värit:** soopeli ja valkoinen, kolmivärinen ja sinimarmoroitu eli blue merle.
- **Elinikä:** laajassa brittiläisessä tutkimuksessa collieiden yhteisen ryhmän eliniän mediaani oli 13,3 vuotta. Luku kuvaa suurta koirajoukkoa, eikä se ennusta yksittäisen koiran elinikää.

Collie sopii parhaiten ihmiselle, joka haluaa viettää aktiivista arkea yhteistyöhaluisen koiran kanssa ja on valmis perehtymään luonteeseen yhtä huolellisesti kuin ulkonäköön. Karvan pituus vaikuttaa selvästi turkinhoitoon, mutta se ei kerro luotettavasti siitä, kuinka energinen, itsevarma tai mutkaton yksittäinen koira on.

## Ulkonäkö ja turkki

Collie on ketterä ja tasapainoinen koira, jossa voima ja liikkuvuus yhdistyvät ilman raskasta tai karkeaa vaikutelmaa. Pitkä, tylpän kiilan muotoinen pää, mantelinmuotoiset silmät ja kärjistään eteenpäin taittuvat korvat luovat rodulle ominaisen ilmeen. Molempien rotujen viralliset säkäkorkeusrajat ovat samat. Sileäkarvaisen collien painorajoja ei pidä käyttää pitkäkarvaisen collien virallisena ohjearvona, sillä sen rotumääritelmässä ei määritellä painoa.

Pitkäkarvaisella colliella on erittäin tiheä kaksinkertainen karvapeite. Peitinkarvan tulee olla suoraa ja karheaa, pohjavillan puolestaan pehmeää, villavaa ja niin tiheää, että iho lähes peittyy. Kauluksessa, rinnassa, raajoissa ja hännässä karva on runsaampaa. Harjaa turkki ihoa myöten ja kiinnitä erityistä huomiota korvantaustoihin, kainaloihin ja kaulapannan alle. Karvanlähtöaikaan turkkia on kammattava tavallista useammin. Pese koira tarvittaessa.

Sileäkarvaisella colliella on lyhyt, suora ja karhea peitinkarva sekä erittäin tiheä pohjavilla. Turkki on huomattavasti helpompi pitää takuttomana, mutta siitäkin irtoaa karvaa. Karvanlähtöaikaan harjaus poistaa irtokarvaa ja tarjoaa samalla tilaisuuden tarkistaa ihon, tassujen ja kynsien kunnon. Turkin pitäisi pysyä helppohoitoisena ilman trimmaamista tai leikkaamista.

Molempien rotujen värit ovat soopeli ja valkoinen, kolmivärinen sekä blue merle. Valkoisia merkkejä voi olla muun muassa kauluksessa, rinnassa, raajoissa, tassuissa ja hännänpäässä. Väri on huono peruste pennun valinnalle: terveys, luonne, arkikäyttäytyminen ja kasvattajan tavoitteet ovat tärkeämpiä.

## Luonne ja persoonallisuus

Rodun ihanne on ystävällinen, aktiivinen ja yhteistyöhaluinen koira, joka ei ole hermostunut eikä aggressiivinen. Monet colliet oppivat nopeasti, seuraavat tarkasti ohjaajaansa ja osallistuvat mielellään arjen tekemisiin. Tämä on erinomainen pohja koulutukselle, mutta se ei takaa, että jokainen collie olisi itsevarma, hiljainen, mutkaton lasten kanssa tai helppo ensimmäinen koira.

Luonne vaihtelee yksilöittäin ja suvuittain, ja pelokkuuteen on kiinnitetty paljon huomiota ruotsalaisessa jalostustyössä. Älä tyydy yleisluontoisiin kuvauksiin, kuten ”kiltti” tai ”herkkä”. Tutustu vanhempien koko MH-luonnekuvaukseen, tapaa mahdollisuuksien mukaan aikuisia sukulaisia ja kysy, miten koirat reagoivat vieraisiin ihmisiin, äkillisiin ääniin, uudenlaisiin alustoihin ja yllätyksiin. Yhtä tärkeää on se, kuinka nopeasti ne palautuvat tilanteista.

Colliella on oma luonneindeksi, joka perustuu koiran ja sen sukulaisten MH-tuloksiin. Indeksejä lasketaan uteliaisuudelle ja itsevarmuudelle, sosiaalisuudelle, leikkihalulle, takaa-ajolle ja laukausreaktiolle. Arvo 100 vastaa rodun keskiarvoa, ei hyväksytyn tuloksen rajaa. Indeksiä tulee tarkastella yhdessä koko luonnekuvauksen, laajemman suvun sekä sen kanssa, millaiseen kotiin tai työhön pentue on kasvatettu.

Rotumääritelmät ja Ruotsin Kennelliitto kuvaavat collieita ystävällisiksi koiria ja ihmisiä kohtaan, mutta myös kokemukset, terveys ja koulutus muokkaavat kotikäyttäytymistä. Arvioi yksilöä sen sijaan, että pitäisit karvan pituutta tai rodun nimeä takeena tietynlaisesta luonteesta.

## Koulutus ja liikunta

Collie tarvitsee päivittäin liikuntaa ja tehtäviä, joissa se saa käyttää yhteistyökykyään, keskittymiskykyään ja uteliaisuuttaan. Mikään luotettava minuuttimäärä ei sovi yhtä hyvin pennulle, aikuiselle kilpakoiralle ja seniorille. Sovita rasitus ja tehtävien vaikeus koiran ikään, terveydentilaan, kokemukseen ja palautumiseen.

Yhdistä lenkkeilyyn esimerkiksi jäljestystä, etsintätehtäviä, tokoa, rally-tokoa, agilityä tai yksinkertaisia hajuleikkejä kotona. Vaihtelu on arvokkaampaa kuin pelkkä vauhdin tai matkan lisääminen. Opeta koiraa myös odottamaan ja rauhoittumaan: aktiivisen koiran ei tarvitse käydä ylikierroksilla koko päivää.

Palkitsemiseen perustuva koulutus, selkeät vihjeet ja vähitellen vaikeutuvat tehtävät sopivat koiralle, joka nauttii yhteistyöstä ihmisen kanssa. Pilko uudet taidot sopivan pieniin osiin, palkitse hyvistä valinnoista ja helpota harjoitusta, jos koira muuttuu epävarmaksi tai sen keskittyminen herpaantuu. Kovat ojennukset eivät ole oikotie itsevarmuuteen.

Collie voi sopia ensimmäiseksi koiraksi ihmiselle, joka haluaa kouluttaa koiraansa, tunnistaa varhaiset huolestumisen merkit ja valitsee pentueen dokumentoitujen luonneominaisuuksien perusteella. Se sopii huonommin ihmiselle, jota viehättää lähinnä ulkonäkö, joka etsii tarkkaa liikunta-aikataulua tai joka odottaa koiran viihdyttävän itseään pihalla.

## Terveys

Pentua valittaessa todelliset tutkimustulokset ovat tärkeämpiä kuin ilmoitus siitä, että vanhemmat on ”testattu”. Pyydä rekisterinumerot ja tarkista lonkkatulokset, MH-tulokset, silmätutkimuslöydökset sekä olennaiset DNA-testitulokset. Rekisteröintivaatimukset ja jalostussuositukset eivät tarkoita samaa asiaa.

Ruotsin Kennelliiton nykyiset rekisteröintisäännöt edellyttävät molemmissa collieroduissa, että kummallakin vanhemmalla on virallinen lonkkakuvaustulos ennen astutusta. Jalostukseen käytettävien sileäkarvaisten collieiden lonkkatuloksen tulee olla A tai B. Pitkäkarvaista collieta, jonka lonkkatulos on D tai E, ei saa käyttää jalostukseen, ja Ruotsin Kennelliitto suosittelee vanhempien yhdistelmän lonkkaindeksiksi yli 100:aa. Säännöt siis eroavat rotujen välillä.

Säännöt edellyttävät myös tunnettua luonnestatusta. Ruotsissa asuvien, vuonna 2016 tai sen jälkeen syntyneiden vanhempien on suoritettava koko MH-luonnekuvaus niin, että kaikki 33 kohtaa on kirjattu. Ohjaaja voi kieltäytyä laukausosiosta ilman, että koira menettää tunnetun luonnestatuksensa. MH kuvaa reaktioita; koiraa ei hyväksytä tai hylätä sen perusteella.

Collie eye anomaly eli CEA on synnynnäinen silmän takaosan kehityshäiriö. Sen ilmenemismuodot vaihtelevat CH/CRD-muutoksista, jotka eivät usein aiheuta arjessa havaittavaa näköhaittaa, koloboomaan ja harvinaisempiin seurauksiin, kuten verenvuotoon tai verkkokalvon irtoamiseen. Älä kysy vain, onko koira ”CEA-testattu”, vaan pyydä tarkka diagnoosi ja tieto koiran iästä tutkimushetkellä.

Ruotsin nykyiset rekisteröintisäännöt eivät aseta collieille erillistä silmätutkimusvaatimusta. Rotuyhdistys suosittelee silti pentujen tutkimista ennen luovutusta ja jalostuskoirien tutkimista uudelleen aikuisina. Ruotsin Kennelliiton mukaan CH/CRD havaitaan parhaiten nuorilla pennuilla, tavallisesti 8–10 viikon iässä. Se suosittelee riskiryhmään kuuluvien rotujen aikuisille koirille silmätutkimusta ennen ensimmäistä astutusta.

ABCB1-geenin muunnos, jota kutsutaan yleisesti MDR1:ksi, voi altistaa koiran herkkyydelle tiettyjä lääkkeitä kohtaan. Testaus on merkityksellistä sekä pitkä- että sileäkarvaisille collieille. Suurin riski on koirilla, joilla on muunnoksesta kaksi kopiota, mutta myös yhden kopion kantaja voi saada reaktion. Säilytä testitulos ja näytä se eläinlääkärille ennen lääkityksen antamista. Testi koskee tätä tiettyä lääkeaineherkkyyttä, eikä se ole yleinen todistus koiran terveydestä.

Ruotsin Kennelliitto ei salli kahden merlevärisen collien yhdistelmästä syntyneiden pentujen rekisteröintiä. Myös merlen ja soopelin yhdistämiseen liittyy erityisiä DNA-statusta ja jalostuskäyttörajoituksia koskevia sääntöjä. Pennunostajan kannattaa siksi kysyä, miten vanhempien värit ja mahdollinen merlemuunnos on selvitetty, eikä valita pentua pelkästään sen värityksen perusteella.

## Historia ja alkuperä

Collie on brittiläinen rotu, jolla on vahvat yhteydet Skotlantiin, vaikka sen varhainen alkuperä on epävarma. Rotumääritelmän kuvaamassa taustassa paikalliset koirat sekoittuivat roomalaisten Skotlantiin tuomiin koiriin. Pitkä- ja sileäkarvaiset colliet kehittyivät samasta työkoirakannasta, ja niiden sukulinjat olivat yhteisiä vielä suhteellisen hiljattain.

Collieita esitettiin näyttelyssä ensimmäisen kerran Englannissa vuonna 1861. Kuningatar Viktorian kiinnostus auttoi myöhemmin tekemään niistä suosittuja seura- ja näyttelykoiria. Työominaisuudet säilyivät tärkeinä: elegantti rakenne ja herkkä reagointi ohjaajaan ovat ymmärrettävämpiä paimen- ja työkoiran taustaa vasten kuin pelkkänä ulkonäköihanteena.

1900-luvulla erityisesti pitkäkarvainen collie yhdistettiin vahvasti kuvitteelliseen Lassieen. Eric Knight loi hahmon teoksessaan *Lassie Come-Home*, ja vuoden 1943 elokuvassa käytettiin pitkäkarvaista collieta. Tarinat loivat rodusta sankarillisen mielikuvan, mutta oikeaa koiraa on arvioitava sen oman luonteen, terveyden ja kasvatuksen perusteella.

## Arki collien kanssa

Collie voi asua kerrostalossa tai omakotitalossa, kunhan se saa riittävästi tekemistä, lepoa ja seuraa. Piha ei korvaa lenkkejä ja yhteistä toimintaa. Kerrostalossa omistajan kannattaa myös opettaa koiraa suhtautumaan rauhallisesti yhteisistä tiloista kuuluviin ääniin ja estää sitä viettämästä koko päivää ikkunaa tai ulko-ovea vahtien.

Aikuisen tulee valvoa koiran ja lasten yhdessäoloa, asettaa selkeät säännöt ja järjestää koiralle lepopaikka, jossa sitä ei häiritä. Lasten ei pidä kiivetä koiran päälle, halata sitä eikä häiritä sitä syömisen tai nukkumisen aikana. Ystävällinenkin koira voi tuntea joutuneensa ahdinkoon, ja innostunut collie saattaa leikkiessään vahingossa kaataa pienen lapsen.

Monet colliet voivat elää muiden koirien ja kissojen kanssa, mutta tutustumisen tulee edetä rauhallisesti ja vähitellen. Estä jahtaaminen, varmista kissalle esteettömät poistumisreitit äläkä jätä eläimiä keskenään ilman valvontaa ennen kuin niiden suhde on vakiintunut. Pienlemmikit tarvitsevat turvallisen asumuksen, johon koira ei pääse eikä jonka vieressä se voi tarkkailla niitä lähietäisyydeltä.

Yksinoloa on opeteltava vähitellen. Aloita hyvin lyhyistä hetkistä silloin, kun pentu tuntee olonsa turvalliseksi ja on rauhallinen. Pidennä aikaa vasta, kun pentu pystyy rauhoittumaan. Aikuisen koiran kyky selviytyä yksinolosta vaihtelee yksilöittäin. Käytä ohjenuorana koiran käyttäytymistä yleisen enimmäisajan sijaan.

Ennen ostopäätöstä kasvattajan tulisi osata vastata selkeästi näihin kysymyksiin:

- Onko pentue pitkä- vai sileäkarvainen, ja millaista arki aikuisten sukulaisten kanssa on?
- Mitkä ovat vanhempien lonkkatulokset ja pitkäkarvaisen collien tapauksessa niiden tämänhetkiset lonkkaindeksit?
- Ovatko molemmat vanhemmat suorittaneet MH-luonnekuvauksen, ja mitä MH, luonneindeksi ja lähisukulaiset kertovat pelokkuudesta ja palautumiskyvystä?
- Milloin silmäsairauksiin perehtynyt eläinlääkäri on tutkinut pennut ja vanhemmat, ja mitä tarkkoja CEA-löydöksiä on kirjattu?
- Mikä on kummankin vanhemman MDR1-status, ja onko yhdistelmässä merlevärisiä koiria?

Pelkkä karvan pituus ei saa ratkaista valintaa. Etsi pentue, jonka terveyttä, luonnetta ja arkikäyttäytymistä voi arvioida myös laajemman suvun perusteella.

Collie

Svenska Kennelklubben (Sweden)

Collie Association (UK)

Dansk Kennel Klub (Denmark)

Collie on älykäs, keskikokoinen tai suuri paimenkoira, jonka pitkä, kaksinkertainen turkki vaatii säännöllistä hoitoa. Lempeä, uskollinen ja herkkä collie kiintyy vahvasti perheeseensä, ja sille sopii parhaiten lempeä koulutus. Se sopeutuu niin kaupunkiin kuin maaseudullekin ja tarvitsee päivittäin aivojumppaa ja liikuntaa voidakseen hyvin.

Lassies

Kikki`s Kennel

## Perustiedot

Australianpaimenkoira on Yhdysvalloissa kehitetty paimen- ja työkoira, joka sopii ihmiselle, joka haluaa kouluttaa koiraansa ja työskennellä sen kanssa päivittäin. Se on nopea, herkästi reagoiva ja monipuolinen, mutta sen työskentelyhalu sekä vahtimis- ja paimennusvietit tarkoittavat, että se sopii harvoin ensisijaisesti vaivatonta seurakoiraa etsivälle.

- Rotu kuuluu FCI:n ryhmään 1, ja se on kehitetty lampaiden ja nautojen paimentamiseen maatiloilla ja karjatiloilla.
- Toivottu säkäkorkeus on uroksilla 51–58 cm ja nartuilla 46–53 cm. Rotumääritelmässä ei ilmoiteta ihannepainoa.
- Karvapeite on keskipitkä ja säänkestävä, ja siinä on pohjavilla. Perusvärit ovat sinimarmoroitu eli blue merle, musta, punamarmoroitu eli red merle ja punainen, valkoisin merkein ja tan-merkein tai ilman niitä.
- Häntä voi olla luonnostaan pitkä tai lyhyt. Hännän typistäminen on kielletty Ruotsissa.
- Australianpaimenkoira tarvitsee päivittäin liikuntaa, ongelmanratkaisua, yhteistyötä ja mahdollisuuksia rauhoittua.
- Ruotsissa jalostukseen käytettävien koirien keskeisiä tarkistettavia tietoja ovat virallinen lonkkakuvaustulos (HD) ja MH-luonnekuvauksessa saatu tunnettu luonnekuvausstatus. MH:ssa kirjataan koiran reaktioita; kyse ei ole hyväksytty–hylätty-kokeesta.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Australianpaimenkoira on keskikokoinen, tasapainoisesti rakentunut ja ketterä koira, jonka tulee olla hieman korkeuttaan pidempi. Sen tulee olla lihaksikas ja vankka olematta raskas tai kömpelö, sillä rakenteen on mahdollistettava nopeat suunnanmuutokset ja pitkäkestoinen työskentely. Rotumääritelmässä annetaan toivottu säkäkorkeus mutta ei ihannepainoa. Arvioi aikuista koiraa sen mittasuhteiden, kuntoluokan, liikkeiden ja toimintakyvyn perusteella sen sijaan, että luottaisit painohaarukkaan, jonka väitetään olevan peräisin rotumääritelmästä.

Karvapeite on suora tai laineikas, keskipitkä ja säänkestävä. Pohjavillan määrä vaihtelee muun muassa ilmaston ja vuodenajan mukaan. Rodunomainen turkki tarvitsee säännöllistä kampaamista ja tavallista tarkempaa seurantaa karvanlähdön aikana, mutta kaikille koirille ei sovi sama viikoittainen hoitoaikataulu. Tunnustele turkki ihoa myöten ja kiinnitä erityistä huomiota kohtiin, joihin hankaus voi helposti aiheuttaa takkuja, kuten korvien taakse ja hapsukarvoihin. Tarkista samalla iho, tassut ja kynnet, kun koira on työskennellyt metsässä tai vaikeakulkuisessa maastossa.

Neljä perusväriä ovat sinimarmoroitu eli blue merle, musta, punamarmoroitu eli red merle ja punainen. Kaikkiin voi liittyä valkoisia merkkejä ja tan-merkkejä, mutta niitä ei välttämättä ole. Silmät voivat olla ruskeat, siniset tai meripihkanväriset, ja niissä voi esiintyä myös näiden yhdistelmiä, pilkkuja ja marmorointia. Eriväriset silmät ovat siis sallitut, eivätkä ne itsessään kerro mitään koiran luonteesta.

Häntä voi olla luonnostaan pitkä tai lyhyt. Luonnostaan lyhyestä hännästä käytetään usein nimitystä NBT, natural bobtail, eikä sitä pidä sekoittaa typistettyyn häntään. Ruotsin kennelliitto merkitsee rodun rekisteritietoihin häntämerkinnän, joka kertoo, onko koiralla täyspitkä häntä, töpöhäntä, tavallista lyhyempi häntä, puuttuuko häntä kokonaan vai onko se typistetty. Pennunostajalle rekisterimerkintä on luotettavampi tieto kuin valokuvasta tehty arvaus.

## Luonne ja persoonallisuus

Rotumääritelmän mukaan australianpaimenkoiran tulee olla älykäs työkoira, jolla on voimakas paimennus- ja vahtimisvietti sekä tasainen ja hyväntahtoinen luonne. Se voi suhtautua vieraisiin aluksi pidättyvästi, mutta rodunomainen neutraali suhtautuminen ei tarkoita pelkoa tai aggressiivisuutta. Ruotsin australianpaimenkoirayhdistys korostaakin, että neutraali on selkeämpi ilmaus kuin pidättyväinen.

Yksilöiden ja sukujen välillä on huomattavaa vaihtelua. Osa koirista reagoi ihmisiin ja ympäristöönsä hyvin voimakkaasti, kun taas toiset ovat arjessa tasaisempia. Myös paimennus- ja vahtimistaipumusten voimakkuus, ääniin reagointi ja sosiaalinen kiinnostus vaihtelevat. Käyttölinjainen- tai näyttelylinjainen-nimitys ei riitä ennustamaan pennun luonnetta. Tutustu sen sijaan vanhempiin, aikuisiin lähisukulaisiin, kasvattajan tavoitteisiin, työskentelynäyttöihin ja dokumentoituihin luonnearviointeihin.

Paimenkoirana rotu ohjaa karjaa kehollaan ja liikkeillään. Tämä voi näkyä voimakkaana kiinnostuksena liikkuviin kohteisiin. Arjessa koira saattaa haluta seurata, pysäyttää tai ohjailla juoksevia lapsia, polkupyöriä, lenkkeilijöitä tai muita eläimiä. Kyse on mahdollisesta rotuominaisuudesta, ei kaikkien australianpaimenkoirien käytöksestä eikä perusteesta antaa käytöksen jatkua. Etäisyys, hihna tai este, opetettu vaihtoehtoinen toimintatapa ja palkitseminen kontaktin ottamisesta ohjaajaan tekevät tilanteesta turvallisemman harjoittelun aikana.

MH on erityisen hyödyllinen jalostuskoirien ja niiden sukulaisten vertailussa. Kuvauksessa kirjataan muun muassa koiran reaktioita kontaktiin, käsittelyyn, leikkiin, yllätyksiin, ääniin ja laukauksiin. Se ei yksin ennusta pennun kehitystä eikä mittaa työskentelykykyä kokonaisuudessaan. Lue koko kuvauspöytäkirja ja kysy, miten koira käyttäytyy ja palautuu tavallisissa ympäristöissä.

## Koulutus ja liikunta

Australianpaimenkoira tarvitsee päivittäin sekä liikuntaa että hajutyöskentelyä, ongelmanratkaisua ja yhteistyötä sisältäviä tehtäviä. Kiinteä tuntimäärä ei kuitenkaan kuvaa yksittäisen koiran tarpeita. Rauhallinen metsälenkki, jäljestäminen tai etsintä, arkitottelevaisuus, paimennus, palveluskoirakokeet, agility ja muu hyvin suunniteltu harjoittelu kuormittavat koiraa eri tavoin. Sovita määrä ja teho koiran ikään, terveyteen, aiempaan kuntoon ja palautumiseen.

Sujuva arki vaatii muutakin kuin koiran väsyttämistä fyysisesti. Panosta jo varhain seuraaviin taitoihin:

- kontakti ja ohjattavuus myös silloin, kun lähellä liikkuu jotakin,
- luoksetulo, jota harjoitellaan ensin helpossa ympäristössä ja varmistetaan tarvittaessa pitkällä liinalla,
- hihnassa kulkeminen vetämättä, käsiteltävänä oleminen ja odottaminen,
- selkeä siirtyminen tekemisestä rauhoittumiseen,
- kyky luopua lasten, ajoneuvojen ja eläinten seuraamisesta tai ohjailusta.

Koulutuksen tulee perustua palkitsemiseen, edetä vaiheittain ja sopia yksilölle. Rotu oppii usein nopeasti, joten myös vahingossa palkitut toimintatavat voivat vakiintua nopeasti. Tee toivotun käytöksen valitsemisesta helppoa, lisää vaikeutta vähitellen äläkä käytä pelottelua, uhkailua tai fyysistä rankaisemista.

Pennut ja nuoret koirat tarvitsevat liikettä, kokemuksia erilaisista ympäristöistä, lepoa ja lyhyitä oppimishetkiä, eivät aikuisen koiran työmäärää tai kiinteään minuuttimäärään perustuvaa liikuntaohjelmaa. Tavoitteena on koira, joka pystyy työskentelemään innokkaasti, pysyy ohjattavana ja osaa sen jälkeen rauhoittua. Jos tekemistä lisätään mutta koiran on yhä vaikeampi nukkua, rentoutua tai selvitä arjen ärsykkeistä, suunnitelmaa on arvioitava uudelleen sen sijaan, että vauhtia vain lisätään.

## Terveys

Ruotsissa pentua ostavan on tärkeää erottaa toisistaan sitovat rekisteröintisäännöt, rotuyhdistyksen suositukset ja vapaaehtoiset DNA-testit. Ruotsin kennelliiton nykyisten sääntöjen mukaan koiralla on oltava virallinen lonkkakuvaustulos ennen astutusta. Sääntöjen piiriin kuuluvilta, Ruotsissa asuvilta jalostuskoirilta vaaditaan lisäksi tunnettu luonnekuvausstatus kokonaan suoritetusta MH-luonnekuvauksesta. Tunnettu tulos ei automaattisesti tarkoita hyvää lonkkatulosta tai toivottua luonneprofiilia, joten tarkista aina varsinainen tulos.

Rotukohtaisessa jalostusstrategiassaan SASK suosittelee jalostuskoirille yleensä A- tai B-lonkkia ja silmätutkimusta. Yhdistys korostaa myös lähisukulaisten lonkkatulosten tarkistamisen merkitystä, sillä rodulla ei ole lonkkaindeksiä. Kyynärniveldysplasian (ED) seulonta on vapaaehtoista eikä kuulu rodun erityisiin rekisteröintivaatimuksiin. Älä tyydy ilmaisuun ”terveystutkittu”, vaan pyydä kasvattajaa näyttämään, mitä on tutkittu, miltä koiralta, milloin ja millaisin tuloksin.

DNA-testejä on saatavilla muun muassa CEA:lle, HSF4:lle ja MDR1:lle, mutta SASK ei määrää yhtä yleispätevää testipakettia jokaiseen yhdistelmään. Kukin testi koskee tiettyä geeniä tai riskimuunnosta. Esimerkiksi normaali HSF4-tulos ei sulje pois kaikkia kaihin muotoja eikä korvaa kliinistä silmätutkimusta. Tarpeelliset testit valitaan suvussa dokumentoitujen riskien ja suunnitellun yhdistelmän perusteella.

MDR1, jota kutsutaan myös nimellä ABCB1, voi vaikuttaa tiettyjen lääkkeiden jakautumiseen elimistössä ja kulkeutumiseen aivoihin. Yksittäisen koiran statusta ei voi päätellä ulkonäöstä. Jos koira on testattu, tulos tulee kirjata sen eläinlääkärin potilastietoihin. Lääkkeen valinta ja annostus kuuluvat aina eläinlääkärille.

Kahta merleväristä koiraa ei tule yhdistää. Yhdistelmästä voi syntyä pentuja, joilla on kaksi kopiota merlemuunnoksesta ja tavallista suurempi kuurouden sekä näkö- tai silmäpoikkeavuuksien riski. Luonnostaan lyhyen NBT-hännän geneettinen tausta on erilainen. SASK suosittelee varovaisuutta myös yhdistelmissä, joissa molemmat vanhemmat kantavat NBT-muunnosta, mutta näitä kahta asiaa ei pidä sekoittaa toisiinsa.

## Historia ja alkuperä

Nimestään huolimatta nykyisen kaltainen australianpaimenkoira on kehitetty Yhdysvalloissa. FCI:n rotumääritelmä yhdistää nimen baskipaimeniin, jotka saapuivat Yhdysvaltoihin Australiasta 1800-luvulla. Vanhempien paimenkoirien tarkka osuus rodun taustassa on epävarmempi, joten yksityiskohtaisiin kuvauksiin rodun täsmällisestä synty-yhdistelmästä on suhtauduttava teorioina.

Amerikkalaiset lammas- ja karjatilalliset jatkoivat koirien valintaa monipuolisuuden, itsenäisen työskentelyn, älykkyyden ja paimennuskyvyn perusteella. Toisen maailmansodan jälkeen rodun tunnettuus kasvoi, kun lännenratsastus, rodeot, hevosnäytökset, elokuvat ja televisio tavoittivat entistä laajemman yleisön. Nykyrodun tausta amerikkalaisilla karjatiloilla selittää sekä nimen ristiriidan että sen, miksi käyttöominaisuudet ovat yhä keskeinen osa rodun kuvausta.

## Arki rodun kanssa

Australianpaimenkoira sopii parhaiten arkeen, johon kuuluu suunnitelmallista tekemistä, oppimista ja palautumista myös tavallisina työviikkoina. Suuri piha ei korvaa yhteisiä tehtäviä, eikä kilpailutavoitteita tarvita, kunhan koiran elämä on mielekästä ja monipuolista. Jos toiveena on koira lähinnä lyhyille kävelyille, kannattaa valita vähemmän vaativa koiratyyppi.

Lasten ja koiran yhdessäoloa tulee aina valvoa aikuisen. Koira tarvitsee rauhallisen lepopaikan, ja perheessä on mietittävä etukäteen, miten vauhdikkaat leikit järjestetään. Keskeytä tilanne ja lisää etäisyyttä jo ennen kuin koira alkaa tuijottaa liikettä herkeämättä tai ohjailla sitä. Lapsille ei pidä antaa vastuuta tilanteista, joissa nopea ja voimakas koira voi reagoida ympäristöönsä.

Yhteiselo koirien tai kissojen kanssa riippuu yksilöistä ja tutustuttamisesta, ei rodun nimestä. Selvitä vanhempien ja kyseisen koiran aiemmat kokemukset. Aloita rauhallisesti käyttäen erillisiä turvallisia tiloja, estettä ja hihnaa, huolehdi kissan esteettömästä pakoreitistä ja etene vasta, kun molemmat eläimet pystyvät olemaan rentoina. Pienet lemmikkieläimet voivat vaatia pysyvää erottamista fyysisin estein.

Rotu voi asua kerrostalossa, jos se saa riittävästi ulkoilua, mielekkäitä tehtäviä ja lepoa ja omistaja pystyy hallitsemaan sen reaktioita ääniin. Huonosti äänieristetyssä rakennuksessa on ehkäistävä sitä, että yhteisten tilojen äänet saavat koiran vahtimaan ja haukkumaan. Yksinoloa tulee harjoitella vähitellen ja arvioida koiran oman käytöksen perusteella. Ruotsin maatalousviraston ohje koiran ulkoiluttamisesta päiväsaikaan vähintään kuuden tunnin välein on ulkoilua koskeva ohje, ei mittari sille, kuinka pitkään yksittäinen koira viihtyy yksin.

Pyydä ennen pennun ostamista vanhempien rekisterinumerot, lonkkatulokset, täydelliset MH-kuvauspöytäkirjat, silmätutkimusten päivämäärät ja tulokset sekä olennaiset DNA-testitulokset. Tarkista myös häntämerkintä ja työskentelysaavutukset. Kysy lisäksi, miten aikuiset lähisukulaiset suhtautuvat ihmisiin, ääniin ja liikkeeseen sekä miten ne lepäävät ja palautuvat. Nämä tiedot kertovat todennäköisestä arjesta koiran kanssa enemmän kuin väri, silmät tai se, kutsuuko kasvattaja koiria käyttö- vai näyttelylinjaisiksi.

Australianpaimenkoira

Australianpaimenkoira on keskikokoinen, urheilullinen paimenkoira, joka on erittäin älykäs ja energinen. Se on uskollinen ja ihmisläheinen, kiintyy syvästi omiin ihmisiinsä ja tarvitsee päivittäin runsaasti liikuntaa, koulutusta ja aivotyötä. Näyttävä, säänkestävä turkki ja vaihtelevat silmien värit lisäävät sen viehätysvoimaa.

Lindholm farm

Ulla Iversen

## Perustiedot

Staffordshirenbullterrieri on brittiläinen, tiivisrakenteinen terrieri, joka on kokoonsa nähden erittäin voimakas. Se on oma tunnustettu rotunsa, eikä sama rotu kuin amerikanstaffordshirenterrieri, bullterrieri tai amerikanbully. Sopivan omistajan kanssa se voi olla läheinen ja aktiivinen kumppani. Valinnan tulee kuitenkin perustua yksittäisen koiran luonteeseen, käyttäytymiseen muiden koirien seurassa ja perheen kykyyn hallita voimakasta ja nopeaa koiraa – ei lempinimiin tai stereotypioihin.

- **Alkuperä:** Iso-Britannia, juuret Midlandsissa ja Staffordshiressa
- **Roturyhmä:** FCI:n ryhmä 3, terrierit
- **Säkäkorkeus:** uroksilla ja nartuilla 35,5–40,5 cm
- **Paino:** uroksilla 12,7–17 kg ja nartuilla 11–15,4 kg
- **Karvapeite:** lyhyt, sileä ja tiivis
- **Sopii parhaiten:** omistajalle, joka haluaa kouluttaa palkitsemalla, osaa lukea koiran kehonkieltä ja on suunnitellut harkitusti koirakohtaamiset, liikunnan ja palautumisen

Rotumääritelmä kuvaa koiraa älykkääksi, kiintymystä osoittavaksi, rohkeaksi ja luotettavaksi. Tämä on jalostustavoite, ei takuu jokaisen yksilön ominaisuuksista. Varhainen kasvuympäristö, terveys, kokemukset ja perinnölliset ominaisuudet vaikuttavat kaikki arkeen. Myös ensikertalainen voi onnistua, jos hän on valmis harjoittelemaan arjen hallintataitoja ja ehkäisemään vaikeita tilanteita ennalta.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Staffordshirenbullterrierissä tulisi yhdistyä lihasvoima, tasapainoinen rakenne, ketteryys ja vapaat liikkeet. Rintakehä on leveä, runko tiivis ja pää lyhyt ja syvä, kallo leveä. Suurempi paino ei tarkoita parempaa rotutyyppiä. Korkeuden ja painon tulee olla oikeassa suhteessa toisiinsa, ja liian painavaksi kasvava koira menettää rodulta edellytettyä liikkuvuutta.

Rotumääritelmän mukainen säkäkorkeus on 35,5–40,5 cm. Urosten tulisi painaa 12,7–17 kg ja narttujen 11–15,4 kg. Painohaarukan yläraja ei ole itseisarvoinen tavoite, vaan koiran kuntoluokkaa, lihaksistoa, sukupuolta ja rakennetta on arvioitava kokonaisuutena.

Karvapeite on lyhyt, sileä ja tiivis. Poista irtokarva ja pese koira tarpeen mukaan kiinteän pesuaikataulun sijaan. Kutinaa, toistuvaa punoitusta tai tassujen nuolemista ei pidä kuitata tavallisena turkinhoito-ongelmana.

Hyväksytyt värit ovat punainen, kellanruskea, valkoinen, musta ja sininen valkoisin merkein tai ilman sekä kaikki juovikkaan eli brindlen sävyt valkoisin merkein tai ilman. Maksanruskea sekä musta ruskein merkein ovat rotumääritelmän mukaan ehdottoman ei-toivottuja. Sininen on hyväksytty väri, mutta väriä ei koskaan pidä asettaa terveyden, luonteen ja huolellisesti suunnitellun jalostusyhdistelmän edelle.

Rodun pää on suhteellisen lyhyt, mutta hengityksen tulee olla vapaata ja hiljaista. Toistuvaa tuhisemista, selvästi äänekästä hengitystä kohtuullisessa rasituksessa tai voimakasta kuorsaamista nukkuessa ei pidä selittää rodulle normaaliksi. Pään ja hengitysteiden toimivuutta arvioidaan sen perusteella, miten ne käytännössä toimivat.

## Luonne ja käyttäytyminen

Staffordshirenbullterrierin odotetaan olevan ihmisiin kiintyvä, rohkea ja luonteeltaan tasapainoinen, mutta ruotsalaiset käyttäytymiskuvaukset osoittavat suurta yksilöllistä vaihtelua. Koira voi olla avoin ja energinen, pidättyväisempi tai herkästi kuormittuva. Vanhempien ja lähisukulaisten arjesta saadut konkreettiset esimerkit ovat siksi hyödyllisempiä kuin väitteet siitä, miten rotu ”aina” käyttäytyy.

Voimakas ja pitkään jatkuva tervehtiminen ei osoita, että koira olisi sosiaalisesti varma. Se voi kertoa myös korkeasta viretilasta tai sosiaalisesta stressistä. Koiran on pystyttävä rauhoittumaan uudelleen, ja sillä on oltava mahdollisuus vetäytyä kontaktista. Ihmisiin kohdistuva aggressiivisuus ja äärimmäinen arkuus eivät kuulu rodun ihanteeseen, ja niihin on suhtauduttava vakavasti.

Koiran suhtautuminen ihmisiin ei kerro, miten se käyttäytyy muiden koirien kanssa. Rodun historian ja ruotsalaisen rotuyhdistyksen kuvaaman vaihtelun vuoksi leikkikaverit kannattaa valita huolellisesti. Ei pidä olettaa, että aikuinen koira viihtyy vieraassa koiraryhmässä tai koirapuistossa. Kaikki staffordshirenbullterrierit eivät ole aggressiivisia muita koiria kohtaan. Ratkaisujen tulee perustua koiran todelliseen leikkityyliin, kykyyn irrottautua tilanteesta, jännittyneisyyteen ja kokemuksiin – ei sukupuoleen tai rotunimikkeeseen perustuviin sääntöihin.

BPH, MH ja ruotsalainen luonneindeksi voivat antaa hyödyllistä tietoa vanhemmista ja sukulaisista, mutta ne eivät ennusta pennun koko persoonallisuutta. Kysy, miten koirat reagoivat yllätyksiin, ihmisiin, käsittelyyn, laukauksiin ja koirakohtaamisiin sekä kuinka nopeasti ne palautuvat.

Lempinimi ”lastenhoitajakoira” ei ole turvallisuusarvio. Myös hyvin ihmisläheinen koira voi stressaantua, olla kivulias tai reagoida nopeasti. Lasten ja koirien yhdessäoloa on siksi aina valvottava tarkkaavaisen aikuisen, joka osaa lukea tilannetta ja puuttua siihen ajoissa.

## Koulutus ja liikunta

Staffordshirenbullterrieri tarvitsee säännöllistä liikuntaa, aivotyötä ja palautumista, mutta kaikille koirille sopivaa yhtä liikuntamäärää ei ole. Hyvään viikkoon voi kuulua lenkkejä erilaisissa ympäristöissä, vapaata liikkumista turvallisella alueella, hajutyöskentelyä, lyhyitä harjoituksia ja rauhallisia päiviä. Määrää tulee sovittaa koiran ikään, kuntoon, terveyteen, lämpötilaan, rasituksen voimakkuuteen ja palautumiseen.

Palkitsemiseen perustuva koulutus sopii rodun energisyyteen ja yhteistyöhaluun. Aseta etusijalle arjen turvallisuutta tukevat taidot: löysällä hihnalla kulkeminen, luoksetulo tai pitkän liinan käyttö, muiden koirien ohittaminen, tekemisen keskeyttäminen, rauhallinen tervehtiminen, odottaminen, käsittelyn hyväksyminen ja rauhoittuminen. Tavoitteena ei ole sokea tottelevaisuus, vaan koira, joka pystyy tekemään hyviä valintoja myös innostuneena.

Sosiaalisten taitojen harjoittelu ei tarkoita sitä, että koiran pitäisi leikkiä kaikkien kanssa. Muutama huolella valittu koirakaveri, selkeät tauot ja hallitut kohtaamiset tarjoavat usein paremmat lähtökohdat kuin kaoottinen koirapuisto. Keskeytä tilanne, jos koirien kehot jäykistyvät, leikki muuttuu yksipuoliseksi, kierrokset vain nousevat tai toinen koira yrittää päästä pois. Harjoitelkaa rauhallista oleskelua etäämmällä sen sijaan, että menisitte aina lähelle.

Pentujen tulee saada tutkia ympäristöä, leikkiä ja kehittää kehonhallintaansa ilman pitkäkestoista, toistuvaa tai pakotettua liikuntaa. Aikuisille koirille esimerkiksi nosework, toko, rally-toko ja koiralle sovitettu agility voivat tarjota sekä aivotyötä että yhteistyötä. Lisää fyysistä kuormitusta vähitellen.

Kuumalla säällä tai rasittavassa liikunnassa anna koiran hengityksen ja palautumisen ohjata toimintaa. Hakeudu eläinlääkäriin, jos hengitys muuttuu selvästi työlääksi tai äänekkääksi, koira horjuu tai sen hengitys ei palaudu normaaliksi. Tällaisia oireita ei pidä hyväksyä osaksi rodun ulkomuotoa.

## Terveys

Allergiat ja atooppiset ihosairaudet kuuluvat staffordshirenbullterrierien tämänhetkisiin keskeisiin terveyskysymyksiin Ruotsissa. Älä kysy vain, onko vanhemmalla tutkimustulos, vaan selvitä myös vanhempien, sisarusten ja aiempien jälkeläisten kutina, korvavaivat, tassuongelmat ja muut iho-oireet. Toistuvat iho-oireet voivat vaikuttaa hyvinvointiin ja arkeen pitkään.

Ruotsalaisen rotuyhdistyksen nykyisessä työssä korostuvat myös nivelet ja liikkuminen – erityisesti lonkat, kyynärpäät ja polvet – sekä silmät, hampaat, purenta ja hengitys. Rodulla esiintyy sarveiskalvovaurioita ja väärään suuntaan kasvavia ripsiä, ja virheasentoiset kulmahampaat voivat vaurioittaa suun kudoksia. Pyydä saada nähdä, miten vanhemmat liikkuvat ja hengittävät tavallisessa toiminnassa, eivät vain näyttelyasentoon aseteltuina.

Terveysvaatimukset ja suositukset ovat eri asioita. Ruotsin Kennelliiton vuoden 2026 rekisteröintisäännöissä staffordshirenbullterrierin vanhemmilta ei edellytetä rotukohtaisesti tiettyä terveystutkimustulosta. Rotuyhdistyksen nykyinen jalostusstrategia suosittelee silti, että molemmilla vanhemmilla on lonkka-, kyynär-, silmä-, L2Hga- ja HC-tulokset sekä BPH- tai MH-kuvauksella selvitetyt luonneominaisuudet. Ostajan tulee pyytää nähtäväksi varsinaiset tulokset silloinkin, kun ne eivät ole rekisteröinnin ehto.

L2Hga ja HC ovat kaksi erillistä peittyvästi periytyvää sairautta, joihin on olemassa DNA-testit. Ruotsin Kennelliitto tallentaa L2Hga-tulokset keskitetysti terveysohjelman tasolla 1. Kantaja ei sairastu kyseisen peittyvän geenimuunnoksen vuoksi, mutta sen saa yhdistää vain geenimuunnoksesta vapaaksi todettuun koiraan. Koiraa, joka on perinyt sairausmuunnoksen molemmilta vanhemmiltaan, ei tule käyttää jalostukseen. Tarkista suunnitellun yhdistelmän koirien tunnistetiedot, testien päivämäärät ja tulokset. DNA-testi ei kerro mitään allergioista, nivelistä, hengityksestä tai yleisterveydestä.

Nykyisessä jalostusstrategiassaan rotuyhdistys suosittelee välttämään kahden sinisen tai kahden valkoisen koiran yhdistämistä. Tämä on jalostusyhdistelmiä koskeva suositus, ei todiste siitä, että jokainen sininen tai valkoinen koira olisi sairas. Älä koskaan valitse pentua ensisijaisesti poikkeavan värin vuoksi äläkä tyydy puutteellisempiin asiakirjoihin saadaksesi tietyn ulkonäön.

## Historia ja alkuperä

Staffordshirenbullterrieri kehittyi Englannin Midlandsissa ja Staffordshiren alueella vanhoista bull-and-terrier-tyyppisistä koirista. Sen taustaan kuuluvat aikakauden veriset eläintaistelut ja koiratappelut. Kun kytkettyjen eläinten kimppuun usuttaminen kiellettiin vuonna 1835, koiratappelut jatkuivat laittomina. Samalla koirat elivät tiiviisti omistajiensa rinnalla. Tämä historia on syytä kuvata avoimesti, mutta se ei tee jokaisesta nykykoirasta aggressiivista eikä sitä pidä käyttää riskialttiin käyttäytymisen romantisointiin.

Työ yhtenäisen rodun kehittämiseksi vauhdittui 1900-luvulla. Britannian Kennel Club tunnusti staffordshirenbullterrierin 25. toukokuuta 1935. Tämä loi perustan kirjalliselle rotumääritelmälle ja järjestelmällisemmälle jalostukselle, jonka tavoitteena oli voimakas, ketterä ja tasapainoinen terrieri. Ensimmäinen tunnettu tuontikoira saapui Ruotsiin vuonna 1962.

Nykyistä rotua tulee arvioida tämän päivän toimintakyvyn, terveyden ja luonteen perusteella. Historia selittää, miksi voimaan, kestävyyteen ja koirakohtaamisiin on kiinnitettävä erityistä huomiota, mutta se ei koskaan korvaa yksilöllistä arviota.

## Arki rodun kanssa

Staffordshirenbullterrierit voivat elää lasten kanssa, mutta yksikään koira ei ole lastenhoitaja. Aikuisen tulee ohjata yhdessäoloa, koiralle on annettava rauha nukkua ja syödä, ja sekä lapsella että koiralla on oltava mahdollisuus poistua tilanteesta. Lapset eivät saa kiipeillä koiran päällä, pitää sitä väkisin paikallaan tai ottaa siltä tavaroita.

Yhteiselo toisen koiran, kissan tai pienempien eläinten kanssa on arvioitava yksilöllisesti. Aiempi rauhallinen yhteiselo on hyödyllinen tieto, mutta ei tae tulevasta. Tutustuta eläimet toisiinsa vähitellen, pidä ne fyysisesti erillään, kun kukaan ei voi valvoa, ja tarjoa kissalle korkealla kulkevia tai erillisiä poistumisreittejä. Keskeytä jahtaaminen, tuijottamiseen lukkiutuminen tai kiihtyminen jo varhain.

Kerrostaloasuminen voi onnistua, jos koiran toiminnan, tarpeidentekoulkoilujen ja palautumisen tarpeet täyttyvät ja omistaja pystyy hallitsemaan meluun ja kohtaamisiin liittyvät tilanteet porraskäytävissä ja sisäänkäynneillä. Totuta koira yksinoloon vähitellen ja seuraa sen käyttäytymistä, mieluiten kameran avulla. Koko rodulle sopivaa yhtä yksinoloaikaa ei ole. Ruotsissa suljettua häkkiä ei saa käyttää koiran tavanomaiseen säilyttämiseen eikä tavallisena ratkaisuna yksinolo-ongelmiin.

Pyydä ennen ostoa muutakin kuin luettelo tutkimusten nimistä:

- Tarkista koiran rekisteröity rotu ja sukutaulu, jotta sitä ei sekoiteta muihin bull-and-terrier-rotuihin.
- Pyydä nähtäväksi lonkka-, kyynär-, silmä-, L2Hga- ja HC-tulokset sekä perustelut suunnitellulle yhdistelmälle.
- Kysy vanhempien, sisarusten ja aiempien jälkeläisten ihosta, korvista, tassuista, hampaista, purennasta, hengityksestä ja liikkumisesta.
- Tarkastele BPH- ja MH-tuloksia tai luonneindeksiä yhdessä konkreettisten arjen ja koirakohtaamisten esimerkkien kanssa.
- Selvitä, miksi kasvattaja valitsi juuri nämä kaksi koiraa ja mitä heikkouksia yhdistelmällä pyritään parantamaan.

Tärkein kysymys ei ole, onko rotu ”kiltti” vai ”kova”, vaan sopivatko koiran ominaisuudet kotiisi ja pystytkö tarjoamaan sille turvallista koulutusta, sopivaa tekemistä, lepoa ja sopivaa seuraa.

Staffordshirenbullterrieri

The Staffordshire Bull Terrier Club of Great Britain

American Kennel Club (AKC) - Though not EU, it is a well-established source

Staffordshirenbullterrieri on tiivisrakenteinen, lihaksikas ja vahva englantilainen terrieri, jolla on lyhyt ja helppohoitoinen turkki. Se tunnetaan syvästä kiintymyksestään ihmisiin, erityisesti lapsiin. Tämä eloisa ja herkkä koira tarvitsee päivittäistä liikuntaa, positiivista koulutusta, kestäviä puruleluja ja tiivistä yhdessäoloa perheensä kanssa.

Cuddly-Staffy's

Trophy's

La Zenia

## Perustiedot

Jackrussellinterrieri on pieni, virallisesti tunnustettu terrierirotu, jolla on vahva työskentelyhalu ja selkeä metsästystausta. Se sopii parhaiten ihmiselle, joka haluaa kouluttaa koiraa aktiivisesti, pystyy hallitsemaan sen metsästysviettiä arjessa ja opettaa sen myös rauhoittumaan. Pieni koko ei siis tarkoita vähäisiä tarpeita.

- **Alkuperä:** Englanti; rotua kehitettiin edelleen Australiassa
- **Käyttötarkoitus:** luolakoira ja seurakoira
- **Ihannesäkäkorkeus:** 25–30 cm
- **Rotumääritelmän mukainen suuntaa antava paino:** noin 5 kg 25 cm:n korkuisella ja 6 kg 30 cm:n korkuisella koiralla
- **Karvapeite:** sileä, puolikarkea eli broken tai karkea; valkoisen tulee olla vallitseva väri, ja siinä voi olla mustia ja/tai punaruskeita merkkejä
- **Rotumääritelmän kuvaamat tyypilliset piirteet:** eloisa, valpas, aktiivinen, rohkea, ystävällinen ja rauhallisen itsevarma
- **Omistajan huomioitava:** metsästysviettiin, luoksetuloon, rauhoittumiseen ja mielekkääseen tekemiseen on panostettava

Jackrussellinterrieri ja parsonrussellinterrieri ovat kaksi eri rotua. Parsonrussellinterrieri on korkeampi ja rakenteeltaan neliömäisempi, kun taas jackrussellinterrieri on matalampi ja rungoltaan hieman pidempi. Siksi koiran rekisteröity rotu kannattaa tarkistaa sen sijaan, että sen päättelisi ulkonäöstä tai käyttäisi rotujen nimiä toistensa synonyymeina.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Jackrussellinterrierin tulee olla vahva, ketterä ja mittasuhteiltaan suorakaiteen muotoinen: runko on hieman säkäkorkeutta pidempi. Ihannesäkäkorkeus on 25–30 cm, ja rotumääritelmän paino-ohje vastaa noin yhtä kiloa jokaista viittä säkäkorkeussenttimetriä kohti. Kyse on rotumääritelmän mittasuhteesta, ei laihdutustaulukosta. Yksittäisen koiran sopivaa painoa on arvioitava myös rakenteen, lihasmassan ja kuntoluokan perusteella.

Rintakehän tulee olla syvä mieluummin kuin leveä, ja sen ympärysmitan kyynärpäiden takaa tulisi olla noin 40–43 cm. Suhteellisen joustava rintakehä liittyy rodun alkuperäiseen työskentelyyn maan alla. Kokonaisrakenteen tulee olla toimiva ja mahdollistaa vaivaton liikkuminen, ei raskas tai liioiteltu.

Rodulla on kolme karvatyyppiä:

- **Sileä karva** on tiiviisti rungonmyötäistä, ja sen hoidoksi riittää yleensä harjaaminen irtokarvan ja lian poistamiseksi.
- **Puolikarkea eli broken-karva** on kahden muun karvatyypin välimuoto, jossa osassa kehoa on pidempiä, karkeita karvoja.
- **Karkea karva** muodostuu karkeasta peitinkarvasta ja aluskarvasta. Se nypitään käsin karvan ollessa kypsää.

Puolikarkea ja karkea turkki tulisi nyppiä, ei leikata koneella. Vanhan karvan leikkaaminen poistamisen sijaan voi heikentää karvan rakennetta sekä sen suojaa kosteutta ja likaa vastaan. Pyydä kokenutta trimmaajaa näyttämään, miten juuri oman koirasi turkkia hoidetaan. Hoitotarve määräytyy karvan kypsyyden ja laadun mukaan, ei kaikille sopivan viikkoaikataulun perusteella. Tarkista samalla säännöllisesti kynnet, tassut, korvat ja hampaat.

## Luonne ja persoonallisuus

Jackrussellinterrieri on pohjimmiltaan eloisa, valpas ja itsevarma työterrieri, jonka tulee olla myös ystävällinen. Rotu kehitettiin tekemään itsenäisiä päätöksiä riistan lähituntumassa. Sama itsenäisyys voi näkyä kotona oma-aloitteisuutena, sinnikkyytenä sekä nopeina reaktioina liikkeisiin ja ääniin. Metsästysvietti säilyy myös pelkästään seurakoirina elävillä yksilöillä.

Rotukuvaus on ihanne, ei lupaus jokaisen yksilön ominaisuuksista. Luonteeseen vaikuttavat perimä, varhaiset kokemukset, terveys, ympäristö ja koulutus. Älä kysy vain, ovatko vanhemmat ”kilttejä”. Pyydä saada tavata ainakin emä ja kysy, miten vanhemmat ja lähisukulaiset suhtautuvat vieraisiin ihmisiin, koirakohtaamisiin, äkillisiin ääniin, käsittelyyn ja lepoon. Selvitä myös, mitä kasvattaja painottaa jalostusvalinnoissaan: metsästystä, koiraurheilua vai ensisijaisesti seurakoiran ominaisuuksia.

BPH-käyttäytymiskuvaus voi antaa jäsenneltyä tietoa siitä, miten yksittäinen koira reagoi vakioidussa arviointitilanteessa. Se ei kuitenkaan ole hyväksytty–hylätty-testi eikä voi taata pennun tulevaa käyttäytymistä. Myös vanhemmassa ruotsalaisessa rotuaineistossa arvioituja jackrussellinterriereitä oli liian vähän, jotta koko rodusta voitaisiin tehdä varmoja päätelmiä. Pennunostajalle vanhempien ja sukulaisten tulokset ovat siksi hyödyllisempiä kuin yleistävät väitteet rodun keskivertoluonteesta.

Rotu voi sopia ensimmäiseksi koiraksi ihmiselle, joka haluaa oppia, osallistua kursseille ja kouluttaa johdonmukaisesti palkitsemalla. Se on heikompi valinta ihmiselle, joka etsii ennen kaikkea pientä ja vaivatonta koiraa, jonka voisi ilman muuta päästää vapaaksi tai joka tyytyisi lyhyisiin tarpeidentekolenkkeihin.

## Koulutus ja liikunta

Jackrussellinterrieri tarvitsee päivittäin liikuntaa, hajutyöskentelyä, ongelmanratkaisua ja mahdollisuuksia rauhoittua, mutta kaikille yksilöille sopivaa minuuttimäärää ei ole. Ikä, terveys, kunto, ympäristö ja tekemisen intensiteetti vaikuttavat kuormitukseen. Rauhallinen metsälenkki haistelutaukoineen, harkittu koulutushetki ja palautuminen voivat antaa enemmän kuin pitkäkestoinen, toistuva pallon heittäminen.

Rakenna arkeen monipuolista tekemistä: lenkkejä vaihtelevassa maastossa, etsintää tai jäljestystä, lyhyitä koulutushetkiä, hallittua leikkiä sekä tehtäviä, joissa koira käyttää nenäänsä ja kehoaan. Agility, nosework ja jäljestys voivat sopia monille yksilöille, mutta harjoittelun määrää tulee lisätä vähitellen. Pennuilla alustat, vauhti, leikki ja lepo on sovitettava yksilön mukaan. Usein toistetulle viiden minuutin säännölle ei ole tieteellistä näyttöä.

Painota jo varhain seuraavia taitoja:

- kontaktin pitäminen ja vihjeisiin reagoiminen hajuista ja liikkeestä huolimatta
- luoksetulo ja erillinen hätäpysäytysvihje
- esineistä irrottaminen ja tekemisen lopettaminen
- rauhallinen hihnakävely ja muiden koirien neutraali ohittaminen
- tassujen, suun, korvien ja turkin käsittelyn hyväksyminen rennosti
- omalle paikalle meneminen ja rentoutuminen
- yksinolo, jota harjoitellaan hyvin pienin ja turvallisin askelin

Metsästysvietin vuoksi vapaana pitämistä ei saa koskaan jättää toiveiden varaan. Harjoittele ensin turvallisesti aidatulla alueella ja käytä pitkää liinaa siellä, missä se on turvallista, kunnes koira pystyy irrottautumaan häiriöistä ja vastaamaan vihjeisiin luotettavasti. Hyvinkin koulutettu koira voi joutua pysymään kytkettynä luonnonvaraisten eläinten, liikenteen ja muiden vaarojen lähellä. Palkitsemiseen perustuva koulutus ja selkeät säännöt kertovat koiralle, mitä siltä odotetaan, ja auttavat säilyttämään yhteistyön myös vireen noustessa.

## Terveys

Ruotsin Kennelliiton mukaan rodulla ei ole tunnettuja rotukohtaisia sairauksia, mutta polvilumpion sijoiltaanmenoa eli patellaluksaatiota esiintyy. Tämä ei tarkoita, että jokainen koira sairastuisi tai että rotu olisi vapaa kaikista muista sairauksista. Se tarkoittaa, että huolellinen terveyden arviointi kannattaa aloittaa dokumentoiduista tuloksista ja kyseisestä suvusta pitkän, jäsentelemättömän diagnoosiluettelon sijaan.

Ruotsalaisessa rotukohtaisessa jalostusstrategiassa suositellaan jalostuskoirille polvi- ja silmätutkimusta. Silmät suositellaan tutkittaviksi ennen jalostuskäyttöä, sen jälkeen kolmen vuoden välein ja kerran yli kahdeksan vuoden iässä. Nämä ovat jalostussuosituksia. Niitä ei pidä esittää kaikkia koiria koskevina rekisteröintivaatimuksina tai takeena pentujen terveydestä.

Pyydä ennen pennun ostamista vanhempien rekisterinimet ja -numerot ja tarkista:

- kuka tutkimuksen on tehnyt
- milloin polvi- ja silmätutkimukset on tehty
- varsinainen tutkimustulos pelkän ”tutkittu”-maininnan sijaan
- onko lähisukulaisilla ollut toistuvia polvi-, silmä- tai muita terveysongelmia
- vanhempien iät ja se, onko suvun vanhempien koirien terveyttä seurattu

Normaali tutkimustulos vähentää epävarmuutta tutkitun vaivan osalta, mutta se ei ole elinikäinen takuu. Pidä koira sopivassa kuntoluokassa, kohota sen kuntoa vähitellen ja ota yhteyttä eläinlääkäriin, jos koiralla esiintyy toistuvaa ontumista, kipua, näkömuutoksia tai huomattavia käyttäytymisen muutoksia.

## Historia ja alkuperä

Jackrussellinterrieri on lähtöisin 1800-luvun Englannista, ja rodun historia liittyy pastori John Russelliin. Hän kehitti kettuterriereitä, jotka pystyivät juoksemaan kettukoirien mukana ja menemään luoliin ajamaan ketut ja muun riistan ulos. Työ vaati pientä, ketterää, rohkeaa ja itsenäistä koiraa.

Läheistä sukua olevista linjoista kehittyi kaksi tyyppiä. Korkeammasta ja neliömäisemmästä tyypistä tuli parsonrussellinterrieri, matalammasta ja hieman pidemmästä jackrussellinterrieri. Rodun alkuperä on siis Englannissa, mutta Australia mainitaan maana, jossa rotua kehitettiin edelleen ja jossa tehtiin tärkeää työtä rotumääritelmän parissa. Ruotsin Kennelliitto tunnusti jackrussellinterrierin vuonna 2001.

Historia selittää useita edelleen selvästi näkyviä ominaisuuksia: käyttötarkoitukseen sopivan koon, ketterän rungon, kyvyn itsenäisiin päätöksiin sekä kiinnostuksen riistan etsimiseen ja seuraamiseen. Näistä ominaisuuksista voi olla hyötyä koulutuksessa ja koiraurheilussa, mutta nykyarjessa ne tarvitsevat ohjausta.

## Arki rodun kanssa

Arki jackrussellinterrierin kanssa sujuu parhaiten, kun kodissa yhdistyvät aktiivinen tekeminen sekä selkeät lepoa, turvallisuutta ja itsehillintää tukevat rutiinit. Rotu voi asua kerrostalossa. Kodin kokoa tärkeämpää on, että koiran tarpeisiin vastataan ja se oppii olemaan reagoimatta jokaiseen porraskäytävän tai ikkunan takaa kuuluvaan ääneen. Harjoittele rauhallista käyttäytymistä ja neutraalia suhtautumista ääniin ennen kuin haukkumisesta tulee tapa.

Lasten kanssa pätee sama perussääntö kuin kaikkien koirien kohdalla: aikuinen vastaa vuorovaikutuksesta, ja koiralla on oltava suojaisa lepopaikka, jossa sitä ei häiritä. Lasten ei pidä ottaa koiralta ruokaa tai leluja, kantaa sitä tai seurata sitä, kun se siirtyy pois. Rodun nopeuden ja intensiivisyyden vuoksi rauhalliset, lyhyet yhdessäolohetket ovat parempi vaihtoehto kuin rajut leikit ilman taukoja.

Yhteiselo muiden koirien tai kissojen kanssa riippuu yksilöistä, ja tutustumisen tulee edetä vähitellen ja hallitusti. Varhainen tottuminen voi auttaa, mutta se ei poista metsästysviettiä. Kanit, jyrsijät ja muut pieneläimet on pidettävä täysin ja turvallisesti erillään. Älä valitse rotua sillä oletuksella, että koulutus takaa rauhallisen yhteiselon. Monikoirakodissa tarvitaan myös erillisiä lepopaikkoja sekä keinoja järjestää ruoka, lelut ja muut koirille tärkeät asiat niin, ettei niistä synny kilpailua.

Yksinoloa tulee opettaa vähitellen vasta, kun koira tuntee olonsa kotona turvalliseksi. Aloita hyvin lyhyistä poissaoloista ja pidennä niitä vain koiran pysyessä rauhallisena. Ruotsissa suljettua häkkiä ei saa käyttää kotona tavallisena lepopaikkana tai koiran liikkumisen rajoittamiseen. Tarjoa sen sijaan mukava peti tai riittävän suuri, turvallinen alue, jossa koira voi liikkua ja valita lepopaikkansa.

Ennen koiran hankintaa kaikkien perheenjäsenten tulisi voida vastata myöntävästi kolmeen kysymykseen: Pystymmekö tarjoamaan koiralle mielekästä tekemistä joka päivä? Pystymmekö hallitsemaan metsästysviettiä koulutuksen, hihnan ja turvallisten ympäristöjen avulla? Pystymmekö turvaamaan häiriöttömän palautumisen ja johdonmukaiset säännöt ilman kovia menetelmiä? Jos vastaus on kyllä, jackrussellinterrieristä voi tulla innokas harrastuskaveri ja seuralainen. Passiiviseksi pieneksi sivustaseuraajaksi se kuitenkin harvoin jää.

Jackrussellinterrieri

Jackrussellinterrieri on pieni, vankka ja energinen ketunmetsästykseen jalostettu terrieri, joka on luonteeltaan rohkea ja älykäs. Se tarvitsee päivittäin 1–2 tuntia liikuntaa sekä aivojumppaa. Väritys on pääosin valkoinen, ja karvatyyppejä on kolme. Rodulla on voimakas kaivamisvietti ja saalisvietti. Se on perhettään kohtaan hellä, mutta vaativa eikä sovi hyvin vähän liikkuvaan kotiin.

Margit Henriksen

## Perustiedot

- Amerikanakita on suuri, voimakasrakenteinen pystykorvarotu, joka on lähtöisin Japanista ja jota kehitettiin edelleen Yhdysvalloissa. FCI luokittelee sen seurakoiraksi ryhmään 5.
- Urosten säkäkorkeus on 66–71 cm ja narttujen 61–66 cm. Rotumääritelmässä ei ilmoiteta painoa. Suuntaa antavana tietona Ruotsin Kennelliitto ilmoittaa urosten painoksi noin 45–55 kg ja narttujen 35–45 kg.
- Rotua kuvataan valppaaksi, vastaanottavaiseksi, arvokkaaksi ja rohkeaksi. Se voi myös olla pidättyväinen ja itsenäinen, joten kohtaamistilanteiden, käsittelyn ja arjen hallintataitojen harjoittelu on tärkeää.
- Amerikanakitat saattavat suhtautua suvaitsemattomasti muihin koiriin, erityisesti samaa sukupuolta oleviin. Siksi rotu on harvoin luonteva valinta ihmiselle, joka haluaa käydä säännöllisesti koirapuistossa tai käyttää koirapäivähoitoa.
- Tiheästä kaksinkertaisesta turkista lähtee ajoittain runsaasti karvaa. Turkinhoito ei ole monimutkaista, mutta karvan määrä ja koiran koko tekevät siitä melko työlästä.
- Rotu sopii parhaiten omistajalle, joka osaa ehkäistä vaaratilanteita, kouluttaa palkitsemalla ja käsitellä erittäin vahvaa koiraa rauhallisesti myös vilkkaassa ympäristössä.

## Ulkonäkö ja turkki

Amerikanakitan tulee antaa kookas, voimakas ja tasapainoinen vaikutelma. Sillä on vahva luusto, leveä ja syvä rintakehä sekä runko, joka on hieman säkäkorkeutta pidempi. Ylhäältä katsottuna massiivinen pää muodostaa tylpän kolmion. Pienet silmät, syvä kuono ja pystyt korvat luovat rodulle ominaisen ilmeen.

Häntä on suuri, korkealle kiinnittynyt ja runsaskarvainen. Se kaartuu selän päälle tai kylkeä vasten kolmeneljäsosakierteelle, täydelle kierteelle tai kaksoiskierteelle. Varovasti alas laskettuna hännän viimeisen nikaman tulee ulottua kintereeseen.

Turkki koostuu pehmeästä, tiheästä aluskarvasta ja suorasta, jäykästä peitinkarvasta, joka on hieman koholla rungosta. Päässä, korvissa ja raajojen alaosissa karva on lyhyempää. Sään ja lantion kohdalla peitinkarva on noin viiden senttimetrin pituista, ja hännässä karvoitus on kaikkein runsainta.

Värikirjo on laajempi kuin japanilaisella akitalla. Väreinä esiintyy punaista, kellanruskeaa, valkoista, juovikasta ja pintoa, joko maskin tai otsapiirron kanssa tai ilman niitä. Yksivärisellä valkoisella koiralla ei ole maskia. Nykyinen, vuonna 2026 julkaistu FCI:n rotumääritelmä määrittelee merlekuvioinnin ja maksanruskean värin hylkääviksi virheiksi. Tämä on hyvä huomioida, sillä vanhemmissa rotukuvauksissa saatetaan todeta yksinkertaisesti kaikkien värien olevan sallittuja.

Hoida turkkia sen kunnon mukaan, älä pelkästään kiinteän viikkoaikataulun perusteella. Käy aluskarva kammalla läpi kaulasta, reisien takaosista, korvien takaa ja hännän ympäriltä. Jos kampa takertuu tai aluskarva on tiiviisti ihoa vasten, turkki kaipaa perusteellisempaa käsittelyä. Tarkista samalla iho, korvat, kynnet ja hampaat. Huuhtele ja kuivaa turkki pesun jälkeen huolellisesti ihoa myöten.

## Luonne ja persoonallisuus

Amerikanakita on yleensä valpas ja itsenäinen eikä hakeudu kaikkien seuraan. Rotumääritelmän mukaan sen luonteen tulee olla arvokas, rohkea ja vastaanottavainen. Tämä ei tarkoita, että jokainen yksilö olisi luontainen vahtikoira tai automaattisesti turvallinen lasten seurassa. Jalostus, kokemukset, terveys ja koulutus vaikuttavat kaikki koiran käyttäytymiseen.

Opeta koiralle, että vieraita ihmisiä voi olla lähellä ilman, että heidän kanssaan tarvitsee olla tekemisissä. Tavoitteena ei ole, että kaikki saavat silittää koiraa, vaan että se pystyy ohittamaan ihmisiä, ottamaan vastaan vieraita ja hyväksymään käsittelyn ilman pelkoa tai uhkaavaa käytöstä. Palkitse rauhallisista reaktioista ja säilytä riittävä etäisyys. Jos koira jähmettyy, estää kulkemisen, murisee tai palautuu tilanteista huonosti, tarvitaan ammattilaisen apua.

Muiden koirien kohtaamisessa on oltava erityisen huolellinen. FCI toteaa nimenomaisesti, että amerikanakitat saattavat suhtautua suvaitsemattomasti muihin koiriin, etenkin samaa sukupuolta oleviin. Kyse on rotuun liittyvästä riskistä, ei jokaisen yksilön käyttäytymistä koskevasta ennusteesta. Myös rodun vanhemmassa ruotsalaisessa jalostusstrategiassa nostettiin käytännön huolenaiheiksi koiriin kohdistuva aggressiivisuus ja pidättyväisyys vieraita kohtaan, mutta aineisto oli rajallinen: vuosina 2008–2014 vain 19 koiraa osallistui MH-luonnekuvaukseen ja yksi oli suorittanut BPH-käyttäytymiskuvauksen. Nämä luvut eivät kuvaa koko nykyistä koirakantaa.

Tarkkaile pentueen vanhempia ja aikuisia sukulaisia tavallisissa arkitilanteissa. Kysy, miten ne suhtautuvat vieraisiin ihmisiin, ahtaisiin tiloihin, käsittelyyn ja kumpaakin sukupuolta oleviin koiriin. Pentu voi muodostaa hyvän suhteen kotona asuvaan koiraan hyväksymättä silti vieraita koiria aikuisena. Koirapuistot ja vieraiden koirien tervehtiminen hihnassa ovat usein huonoja vaihtoehtoja.

## Koulutus ja liikunta

Amerikanakita tarvitsee päivittäin liikuntaa, hajutyöskentelyä ja vuorovaikutusta, mutta kaikille koirille sopivaa kiinteää minuuttimäärää ei ole. Terve aikuinen voi nauttia pitkistä kävelyistä, retkeilystä, jäljestämisestä, etsintätehtävistä ja rauhallisista kehonhallintaharjoituksista. Sovita määrä koiran ikään, kuntoon, maastoon, lämpötilaan ja palautumiseen. Raskaan rakenteen ja tiheän turkin vuoksi liikunta lämpimällä säällä on suunniteltava huolellisesti.

Varhaisessa koulutuksessa kannattaa keskittyä taitoihin, jotka tekevät vahvan koiran kanssa elämisestä turvallista:

- kävely löysällä hihnalla ja rauhallinen kääntyminen pois häiriöistä
- oma-aloitteinen kontaktin ottaminen ja odottaminen ovien ja porttien takana
- luoksetulo aidatuilla alueilla sekä turvalliset vaihtoehdot silloin, kun vapaana liikkuminen ei sovi tilanteeseen
- haju- ja etsintäharjoitukset, joita voi tehdä erillään muista koirista
- tassujen, korvien, suun ja turkin rauhallinen käsittely yhteistyössä koiran kanssa
- lepo ja rauhoittuminen toiminnan jälkeen

Palkitsemiseen perustuva koulutus sopii rodun itsenäiseen luonteeseen paremmin kuin kovat ojennukset. Lyhyet ja selkeät harjoitukset, joiden tarkoituksen koira ymmärtää, ovat usein tuloksellisempia kuin saman asian jatkuva toistaminen. Palkkiona voivat toimia ruoka, etäisyyden lisääminen, haistelu, leikki tai pääsy koiran haluamaan paikkaan.

Pentujen ja nuorten koirien tulee saada tutkia, leikkiä ja liikkua monipuolisesti ilman pitkiä juoksulenkkejä, raskasta fyysistä rasitusta tai suuria määriä toistuvia hyppyjä. Lisää vaikeustasoa vähitellen. Ontuminen, jäykkyys tai haluttomuus liikkua edellyttävät eläinlääkärin arviota.

## Terveys

Amerikanakita kuuluu Ruotsissa pakollisen lonkkaniveldysplasiaohjelman piiriin. Ruotsin Kennelliitto ei rekisteröi jälkeläisiä, jos jommaltakummalta vanhemmalta puuttui virallinen lonkkatulos astutushetkellä. Virallinen tulos ei automaattisesti tarkoita arvosanaa A tai B. Kennelliiton yleisten sääntöjen mukaan E-lonkkaista koiraa ei saa käyttää jalostukseen, ja D-lonkkaisen koiran saa yhdistää vain A- tai B-lonkkaiseen koiraan. Pyydä nähtäväksi varsinainen lausunto arvosanoineen ja tutkimuspäivineen, älä tyydy pelkkään tietoon siitä, että vanhemmat on ”kuvattu”.

Amerikanakitojen ruotsalainen jalostusstrategia perustuu pääasiassa vuosien 2008–2014 tietoihin, joten siihen tulee suhtautua vanhempana lähteenä, ei ajantasaisena tietona sairauksien yleisyydestä. Tutkittuja koiria oli liian vähän, jotta koko rodun lonkkien, kyynärnivelten tai silmien terveydestä olisi voitu tehdä varmoja päätelmiä. Asiakirjassa suositellaan lonkkatulosta A tai B, kyynärniveltulosta 0 sekä toistuvia silmätutkimuksia, joista yksi on aina tehtävä ennen ensimmäistä astutusta. Kyynärnivel- ja silmätuloksia kannattaa kysyä, mutta ne eivät ole sama asia kuin Ruotsin vuoden 2026 rekisteröintisääntöjen pakollinen rotukohtainen lonkkavaatimus.

Pyydä molemmista vanhemmista sekä mahdollisuuksien mukaan niiden vanhemmista täyssisaruksista ja aiemmista jälkeläisistä seuraavat tiedot:

- tarkka lonkka-arvosana sekä kyynärniveltulos ja tutkimuspäivä
- silmätutkimuksen tulos ja päivämäärä
- lähisukulaisten toistuvat iho-, turkki-, polvi- tai silmäongelmat
- lähisukulaisilla todettu sebaceous adenitis eli talirauhastulehdus tai uveodermatologinen oireyhtymä
- lähisukulaisten elinikä ja niiden sairastamat sairaudet

Tutkimuslista ei takaa terveyttä. Tuloksia on tarkasteltava yhdessä suvun terveystietojen, koirien arjessa selviytymisen ja vanhempien keskinäisen yhteensopivuuden kanssa. Myös Akita Club of America suosittelee lonkkien, silmien ja kilpirauhasen tutkimista. Tämä voi olla merkityksellistä, jos koiran taustalla on amerikkalaisia tai muita ulkomaisia linjoja.

Amerikanakita on suuri ja syvärintainen, joten omistajan tulee tunnistaa mahalaukun laajentuman ja kiertymän eli GDV:n oireet. Kyseessä on äkillinen, hengenvaarallinen tila. Tulokseton yökkäily, runsas kuolaaminen, levottomuus, läähätys, turvonnut tai kivulias vatsa, kalpeat ikenet, heikkous tai lyyhistyminen vaativat välitöntä eläinlääkärin hoitoa.

## Historia ja alkuperä

Amerikanakita on lähtöisin Japanista, mutta se kehittyi omaksi tyypikseen Yhdysvalloissa. Nykyisen FCI:n rotumääritelmän mukaan keskikokoisia akita matagi -koiria käytettiin koiratappeluissa vuodesta 1603 lähtien. Vuodesta 1868 alkaen niitä risteytettiin muun muassa tosan ja mastiffin kanssa, mikä kasvatti niiden kokoa mutta heikensi useita pystykorville ominaisia piirteitä. Koiratappelut kiellettiin vuonna 1908, ja yhdeksän akitaa nimettiin Japanin luonnonmuistomerkeiksi vuonna 1931.

Koirakanta pieneni voimakkaasti toisen maailmansodan aikana. Koiria takavarikoitiin sotilasvaatteissa käytettävien turkisten vuoksi, ja osa omistajista risteytti koiriaan saksanpaimenkoirien kanssa välttääkseen määräyksen. Sodan jälkeen jäljellä oli useita tyyppejä. Yhdysvaltalaiset sotilaat veivät kotimaahansa Dewa-linjan koiria, joissa näkyi mastiffin ja saksanpaimenkoiran vaikutus.

Näitä linjoja kehitettiin edelleen Yhdysvalloissa. Akita Club of America perustettiin vuonna 1956, ja American Kennel Club hyväksyi rodun kantakirjaansa ja virallisiin näyttelyluokkiin lokakuussa 1972. Koska Yhdysvaltain ja Japanin kennelliitot eivät tuolloin tunnustaneet toistensa sukutauluja, amerikkalainen kanta kehittyi ilman uusia japanilaisia sukulinjoja. Tuloksena oli suurempi ja raskaampi tyyppi, jolla hyväksyttyjen värien kirjo oli laajempi ja jonka FCI tunnustaa nykyisin amerikanakitaksi.

## Arki amerikanakitan kanssa

Amerikanakita voi olla sisällä rauhallinen, mutta arjen järjestelyjen on toimittava myös silloin, kun kissa juoksee ohi, irtokoira lähestyy tai lapsi avaa ulko-oven. Ratkaisevaa ei ole pelkästään tilan määrä, vaan se, pystytkö ylläpitämään turvallisia rutiineja joka päivä.

Lasten ja koiran yhdessäoloa on aina valvottava aktiivisesti. Näin suuri koira voi kaataa lapsen tahattomasti. Lapset eivät saa koskaan häiritä koiraa sen syödessä, nukkuessa tai pyrkiessä pois tilanteesta. Valitse kasvattaja sen perusteella, miten aikuiset koirat todella käyttäytyvät lasten seurassa, älä yleisen suojelunhaluisuutta koskevan väitteen perusteella.

Yhteiselo toisen koiran, kissan tai pienemmän eläimen kanssa on arvioitava yksilöllisesti. Varhainen tutustuminen voi auttaa, mutta se ei korvaa portteja, erillisiä lepopaikkoja, hallittuja tutustuttamisia eikä mahdollisuutta pitää eläimet erillään. Hyvä suhde perheen kissaan ei myöskään kerro varmasti, miten koira reagoi ulkona kohtaamaansa kissaan.

Kerrostaloasuminen voi onnistua, jos koiran käsittelyyn on riittävästi tilaa, ahtaita kohtaamistilanteita voidaan välttää ja koira saa ulkona tarpeeksi liikuntaa ja mielekästä tekemistä. Pihan on oltava turvallisesti aidattu, eikä se koskaan korvaa lenkkeilyä tai koulutusta. Totuta koira yksinoloon vähitellen lyhyistä, rauhallisista hetkistä alkaen. Arvioi yleisen aikarajan sijaan, pystyykö juuri kyseinen koira todella rauhoittumaan.

Tapaa ennen pennun valintaa vähintään sen emä ja mielellään useita aikuisia sukulaisia. Pyydä nähdä, miten koirat kävelevät hihnassa, ottavat vastaan vieraita ja palautuvat yllättävästä tapahtumasta. Tarkista terveystulokset itse ja kysy, miten kasvattaja arvioi, mikä pentu sopii kotiisi. Amerikanakita on oikea valinta vain, jos arvostat sen itsenäisyyttä ja sinulla on myös aikaa, voimaa ja harkintakykyä hallita sitä turvautumatta fyysiseen voimankäyttöön.

Amerikanakita

Suuri ja voimakas pystykorvatyyppinen koira, jolla on leveä, karhumainen pää ja kippura häntä. Rauhallinen, uskollinen ja voimakkaasti perhettään suojeleva, mutta vieraita kohtaan varautunut ja muita koiria kohtaan usein etäinen. Paksusta kaksinkertaisesta turkista lähtee runsaasti karvaa. Älykäs ja itsenäinen koira, joka sopii parhaiten kokeneelle ja johdonmukaiselle omistajalle.

Eunoia's

## Perustiedot

- **Alkuperä:** Iso-Britannia, juuret Skotlannin ylämailla ja länsirannikon saarilla
- **Roturyhmä:** Terrierit, pienikokoisten terrierien alaryhmä
- **Säkäkorkeus:** noin 28–31 senttimetriä
- **Paino:** ihanteellisesti 6–7,5 kilogrammaa suhteessa korkeuteen
- **Karvapeite:** karkea peitinkarva ja lyhyt, pehmeä pohjavilla
- **Värit:** kermanvärinen, vehnänvärinen, punainen, harmaa tai lähes musta, myös näiden värien juovikkaat eli brindle-muunnokset
- **Tyypilliset piirteet:** aktiivinen, rohkea, utelias ja itsenäinen
- **Sopii parhaiten:** ihmiselle, joka haluaa tarjota pienelle työterrierille sekä mielekästä tekemistä että selkeät arjen rajat

Cairnterrieri on pieni mutta vankkarakenteinen brittiläinen terrieri, joka on kehitetty käytännön työhön kiviröykkiöissä ja maatiloilla. Kokonsa puolesta se on helppo ottaa mukaan, mutta koko ei juuri kerro sen aktiivisuudesta: tämä rotu tarvitsee tekemistä sekä keholle että mielelle. Se sopii paremmin terrierin oma-aloitteisuutta arvostavalle kuin ihmiselle, joka etsii aina ohjeita odottavaa koiraa.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Cairnterrierin tulee näyttää luonnolliselta, ketterältä ja työkykyiseltä. Rotumääritelmän mukaan säkäkorkeus on noin 28–31 senttimetriä ja ihannepaino 6–7,5 kilogrammaa suhteessa korkeuteen. Runko on tiivis, selkä suora, leuat vahvat, korvat pienet ja pystyt sekä silmät tumman pähkinänruskeat. Etukäpälät voivat olla hieman takakäpäliä suuremmat, mikä liittyy rodun alkuperäiseen työskentelyyn vaikeakulkuisessa maastossa.

Karvapeite on kaksinkertainen ja säänkestävä. Runsaan peitinkarvan tulee olla karheaa mutta ei karkealaatuista, ja pohjavilla on lyhyttä, pehmeää ja tiivistä. Lievä laineikkuus sallitaan. Värejä ovat kermanvärinen, vehnänvärinen, punainen, harmaa ja lähes musta sekä kaikkien näiden värien juovikkaat eli brindle-muunnokset. Tummemmat korvat ja kuono ovat yleisiä. Yksivärinen musta tai valkoinen sekä musta ruskein merkein eivät ole rotumääritelmän mukaisia värejä.

Oikeanlainen turkinhoito säilyttää sekä karvan rakenteen että kaksinkertaisen karvapeitteen suojaavuuden. Vanha peitinkarva poistetaan nyppimällä. Ruotsin kennelliitto antaa suuntaa-antavaksi ohjeeksi kahdesta neljään nyppimiskertaa vuodessa, mutta tarve riippuu karvan laadusta ja koiran elinolosuhteista. Kampaa turkki läpi pari kertaa viikossa ja totuta koira jo pentuna tassujen, korvien ja kehon käsittelyyn. Koneella leikkaamista ei suositella, sillä se voi heikentää karvapeitteen vedenhylkivyyttä.

Oikein hoidetusta cairnterrieristä irtoaa usein melko vähän karvaa, mutta vähäinen karvanlähtö ei tee rodusta allergikolle turvallista. Useat koirasta peräisin olevat aineet voivat aiheuttaa allergisia reaktioita, ja reaktiot vaihtelevat ihmisestä toiseen. Allergisen kannattaa siksi viettää aikaa rodun aikuisten koirien seurassa ja keskustella omasta tilanteestaan terveydenhuollon ammattilaisen kanssa ennen päätöksentekoa.

## Luonne ja persoonallisuus

Rodun ihanne on aktiivinen, rohkea, kestävä ja iloinen koira, joka on itsevarma olematta aggressiivinen. Uteliaisuus ja itsenäisyys kuuluvat cairnterrierin luonteeseen. Arjessa ne näkyvät usein nopeana ongelmanratkaisuna, tutkimisenhaluna ja kykynä tehdä omia päätöksiä, kun jokin herättää koiran kiinnostuksen.

Rotuihanne ei takaa jokaisen yksilön luonnetta. Ruotsalaisen rotujärjestön yhteenvedoissa kuvataan vaihtelua muun muassa ääniherkkyydessä, haukkumisessa, metsästyskäyttäytymisessä ja sosiaalisessa itsevarmuudessa. Ruotsalainen koirien käyttäytymisen ja persoonallisuuden kuvaus, BPH, voi antaa tietoa siihen osallistuneista koirista, mutta rodun keskiarvo ei ennusta luotettavasti yksittäisen pennun ominaisuuksia. Kysy kasvattajalta, miten vanhemmat ja lähisukulaiset suhtautuvat odottamattomiin ääniin, vieraisiin, toisten koirien kohtaamiseen ja käsittelyyn.

Rodun tausta maatila- ja metsästyskoirana voi näkyä kiinnostuksena liikkeeseen, hajuihin, kaivamiseen ja pienempiin eläimiin. Nämä taipumukset eivät ole yhtä voimakkaita kaikilla cairnterriereillä, mutta niihin on järkevää varautua alusta lähtien. Hyvien kokemusten myötä koira voi olla seurallinen ihmisten ja toisten koirien kanssa, mutta kunnioittavan etäisyyden salliminen on usein parempi ratkaisu kuin jokaisen vastaantulijan tervehtimisen vaatiminen.

## Koulutus ja liikunta

Cairnterrieri tarvitsee päivittäin liikuntaa ja aivotyötä, mutta sama minuuttimäärä ei sovi kaikille koirille. Hyvässä arkirytmissä yhdistyvät lenkit vaihtelevissa ympäristöissä, hajutyöskentely, lyhyet koulutushetket, leikki ja rauhallinen palautuminen. Sovita tekemisen määrä koiran ikään, terveyteen ja siihen, miten se reagoi aktiivisen tekemisen jälkeen. Yhä enemmän kierroksia keräävä koira ei välttämättä tarvitse lisää virikkeitä, vaan helpompia tehtäviä ja apua rauhoittumiseen.

Koulutus toimii parhaiten, kun se on selkeää, palkitsemiseen perustuvaa ja jaettu pieniin vaiheisiin. Cairnterrierit oppivat nopeasti myös asioita, joita omistaja ei tarkoittanut opettaa, joten palkitse toivottua arkikäyttäytymistä alusta lähtien. Vaihtele palkkioita ja lopeta harjoitus koiran ollessa vielä innostunut. Kovat koulutusmenetelmät voivat aiheuttaa ristiriitoja lisäämättä koiran yhteistyöhalua.

Luoksetulon harjoitteluun kannattaa panostaa erityisesti, sillä koira saattaa valita hajujäljen tai eläimen ohjaajansa sijaan. Aloita vähähäiriöisessä ympäristössä, palkitse luoksetulosta johdonmukaisesti ja käytä pitkää liinaa alueilla, joita ei ole aidattu turvallisesti. Hyvin opetettu luoksetulo on keino vähentää riskejä, ei takuu siitä, ettei koira lähtisi riistan perään. Oma sallittu kaivupaikka voi olla hyödyllinen. Opeta rappukäytävästä tai ikkunan takaa kuuluvien äänten varalle rauhallinen vaihtoehtoinen tehtävä: se kertoo koiralle selkeämmin, mitä siltä odotetaan, kuin toistuva toruminen.

## Terveys

Cairnterrieriä pidetään yleisesti terveenä rotuna, mutta vastuulliseen pennunhankintaan kuuluu silti suvun terveydestä kysyminen. Rotujärjestön nykyisessä jalostusstrategiassa kiinnitetään erityistä huomiota steroidiresponsiiviseen meningiitti-arteriittiin eli SRMA:han sekä aiemmin todettuun munuaisten kehityshäiriöön, munuaisdysplasiaan eli RD:hen. Pitkä luettelo koirilla yleisesti esiintyvistä sairauksista kertoo ostajalle tietystä suvusta vähemmän kuin avoimet tiedot vanhemmista, täyssisaruksista ja aiemmista jälkeläisistä.

SRMA on tulehduksellinen sairaus, jota rotujärjestö seuraa yhteistyössä Ruotsin maatalousyliopiston kanssa. Järjestön suosituksiin kuuluu sairaan koiran jättäminen pois jalostuksesta sekä lähisuvun sairaushistorian huomioiminen yhdistelmiä suunniteltaessa. Pennunostajan kannattaa kysyä konkreettisesti SRMA:n esiintymisestä pennun vanhemmilla sekä näiden jälkeläisillä, täyssisaruksilla ja vanhemmilla. Vastauksen tulisi olla täsmällinen, eikä pelkkä toteamus siitä, että jalostuskoirat vaikuttavat terveiltä.

RD todettiin 28 ruotsalaisella cairnterrierillä vuosina 1980–2003, eikä rotujärjestön nykyiseen strategiaan ole kirjattu myöhemmin vahvistettuja tapauksia. Järjestö suosittelee edelleen, että sairastunut koira, sen saman yhdistelmän täyssisarukset ja sen vanhemmat jätetään pois jalostuksesta. Kyseessä on siis historiallisesti merkittävä riski, jonka vuoksi sukutiedoilla on yhä merkitystä, vaikka uudempia vahvistettuja tapauksia ei ole raportoitu Ruotsissa.

Ruotsin kennelliiton vuoden 2026 rekisteröintisäännöissä ei aseteta cairnterrierien jalostuskoirille rotukohtaista vaatimusta tietystä terveystutkimustuloksesta. Tämä ei tarkoita, ettei terveyden arviointi olisi tärkeää. Pyydä kasvattajaa kertomaan, mitä tutkimuksia on tehty, miksi ne on valittu ja miten yhdistelmä noudattaa rotujärjestön suosituksia sairaushistorian ja geneettisen monimuotoisuuden osalta. Jos koiralle tulee oireita, hakeudu eläinlääkärin vastaanotolle. Rotutiedon perusteella ei voi tehdä yksittäisen koiran diagnoosia.

## Historia ja alkuperä

Cairnterrieri kehittyi Skotlannin ylämailla sekä muun muassa Skyen, Mullin ja Harrisin saarilla. Pieniä karkeakarvaisia terrierejä pidettiin maatiloilla haittaeläinten torjuntaa varten, ja niitä käytettiin kallioiden ja kivikoiden suojiin hakeutuvien eläinten metsästykseen. Sana *cairn* tarkoittaa kiviröykkiötä ja viittaa maastoon, jossa koirat työskentelivät.

Kun rotua alettiin esittää koiranäyttelyissä, se yritettiin vuonna 1908 rekisteröidä nimellä Short-haired Skye Terrier eli lyhytkarvainen skyenterrieri. Nimeä vastustettiin, ja Cairn Terrier hyväksyttiin rodun nimeksi vuonna 1910. Ensimmäinen cairnterrieri rekisteröitiin Ruotsissa vuonna 1924. Nykyinen rotumääritelmä kuvastaa yhä selvästi työkoiran ihannetta: koiran tulee olla valpas, ulkonäöltään luonnollinen ja vapaasti liikkuva, ja sillä tulee olla säänkestävä, suojaava karvapeite.

Historia auttaa ymmärtämään monia nykyisiä ominaisuuksia, mutta se ei määrää jokaisen koiran käyttäytymistä. Itsenäisyydestä oli hyötyä terrierin työskennellessä etäällä ihmisestä, ja tiivis rakenne auttoi sitä liikkumaan vaikeassa maastossa. Nykyiselle omistajalle tämä perintö tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että koira hyötyy ongelmanratkaisumahdollisuuksista. Se ei tarkoita, että koiraa olisi käytettävä metsästykseen.

## Arki cairnterrierin kanssa

Cairnterrieri voi asua niin kerrostalossa kuin omakotitalossakin, kunhan se saa riittävästi tekemistä, lepoa ja koulutusta. Oma piha on kätevä, mutta se ei korvaa lenkkejä ja yhteistä tekemistä. Tarkista aidat uteliaan ja kaivamisesta pitävän terrierin näkökulmasta. Kerrostalossa rappukäytävän ja oven ulkopuolisiin ääniin liittyvä harjoittelu kannattaa aloittaa varhain, sillä valpas koira voi muuten ottaa tavakseen vahtia sisäänkäyntiä.

Yksinoloon on totuteltava vähitellen sen jälkeen, kun koira tuntee olonsa turvalliseksi kotona. Aloita hyvin lyhyistä poissaoloista ja pidennä niitä vain, kun koira pystyy pysymään rauhallisena. Kamera voi auttaa havaitsemaan stressiä, joka ei näy enää omistajan palatessa. Jos koira kuljeskelee levottomasti, läähättää, ulvoo, haukkuu jatkuvasti tai tuhoaa tavaroita, harjoitus on liian vaikea ja siinä on palattava helpompaan vaiheeseen.

Arki lasten kanssa sujuu parhaiten, kun aikuiset huolehtivat sekä koiran levosta että lapsen käyttäytymisestä. Lapset eivät saa häiritä syövää tai nukkuvaa koiraa, eikä pieniä lapsia saa koskaan jättää yksin koiran kanssa. Yhteiselo muiden koirien ja kissojen kanssa riippuu yksilöstä, varhaisista kokemuksista ja tutustuttamisesta. Pidä ensimmäiset kohtaamiset rauhallisina ja hallittuina, järjestä jokaiselle eläimelle oma vetäytymispaikka äläkä oleta, että ystävällisyys perheen kissaa kohtaan ulottuu automaattisesti vieraisiin kissoihin. Pienet lemmikkieläimet vaativat erityistä varovaisuutta rodun metsästystaustan vuoksi.

Älä keskity pennunhankinnassa pelkkään kokoon ja ulkonäköön. Tapaa mahdollisuuksien mukaan aikuisia sukulaiskoiria, kysy suhtautumisesta ääniin, haukkumisesta, metsästysvietistä, käsittelystä ja rauhoittumiskyvystä sekä pyydä selkeät vastaukset SRMA:n ja RD:n esiintymisestä suvussa. Varmista myös, että saatavillasi on osaavaa nyppimiseen perustuvaa turkinhoitoa. Cairnterrieri sopii parhaiten kotiin, jossa sen itsenäisyyttä ohjataan rakentavasti arjen koulutuksella, hajutyöskentelyllä sekä johdonmukaisilla mutta lempeillä rajoilla.

Cairnterrieri

Société Centrale Canine (France)

Cairn Terrier Club of Germany

Pieni ja vankkarakenteinen Skotlannista kotoisin oleva terrieri, joka on jalostettu metsästämään kiviröykkiöiden lomassa. Säkäkorkeus on noin 28–31 cm. Karhea, säänkestävä kaksinkertainen turkki vaatii säännöllistä nyppimistä ja harjausta. Rohkea, utelias, kiintyvä ja haukkuherkkä koira, joka nauttii päivittäisistä lenkeistä, aivojumpasta ja aktiivisesta perhe-elämästä. Yleensä terve ja pitkäikäinen.

Cale Hill's

## Perustiedot

Kultainennoutaja on brittiläinen, FCI:n ryhmään 8 kuuluva metsästyskoira, joka on jalostettu etsimään ja noutamaan ammuttua riistaa tiiviissä yhteistyössä ohjaajansa kanssa. Tämä tausta näkyy yhä rodun työskentelyhalussa, kiinnostuksessa esineiden kantamiseen sekä tarpeessa saada sekä liikuntaa että ratkottavia tehtäviä.

- **Alkuperä:** Iso-Britannia; rodun dokumentoitu kehitys sijoittuu Englannin ja Skotlannin rajaseudulle
- **Alkuperäinen käyttötarkoitus:** riistalintujen noutaminen maalta ja vedestä
- **Säkäkorkeus:** rotumääritelmän mukaan uroksilla 56–61 cm ja nartuilla 51–56 cm
- **Karvapeite:** suora tai laineikas kaksinkertainen karvapeite, jossa on tiheä, vettähylkivä pohjavilla
- **Väri:** kullan ja kerman sävyt; punainen ja mahonginvärinen eivät kuulu rotumääritelmän mukaisiin väreihin
- **Luonneihanne:** ystävällinen, itsevarma, älykäs, ohjattava ja työhaluinen
- **Sopii parhaiten:** kotiin, jossa koiraa halutaan kouluttaa, sille tarjotaan mielekästä tekemistä ja se otetaan mukaan arkeen

Rotumääritelmä kuvaa ihannetta, ei takaa jokaisen yksilön ominaisuuksia. Luonteeseen, aktiivisuuteen ja arkikäyttäytymiseen vaikuttavat myös jalostuksen painotukset, vanhemmat, kasvuolot, terveys ja koulutus.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Kultaisennoutajan tulee olla tasapainoinen, sopusuhtainen ja toimelias. Sen rakenteen tulee soveltua työskentelyyn olematta raskas tai liioiteltu. Urokset ovat yleensä narttuja suurempia, mutta toimintakyky, vapaat liikkeet ja rakenteen yleinen terveys ovat voimakasta ulkonäköä tärkeämpiä.

Karvapeite koostuu suorasta tai laineikkaasta peitinkarvasta, runsaammista hapsuista sekä tiheästä, vettähylkivästä pohjavillasta. Sallitut värit vaihtelevat kermanvärisestä kullan eri sävyihin. Punainen ja mahonginvärinen eivät ole rotumääritelmän mukaisia värejä, ja valkoista sallitaan vain muutaman karvan verran rinnassa. Väri tai ruumiinrakenne ei kuitenkaan ennusta luotettavasti yksittäisen koiran aktiivisuutta tai työhalua.

Kaksinkertaisesta karvapeitteestä lähtee karvaa, ja se tarvitsee säännöllistä hoitoa etenkin runsaan pohjavillan irtoamisen aikaan. Harjaa koko turkki läpi tarpeen mukaan ja kiinnitä erityistä huomiota korvantaustoihin, kainaloihin sekä jalkojen ja hännän hapsuihin, joihin muodostuu herkästi takkuja. Kammalla voi varmistaa, että harjaus on ulottunut pohjavillaan asti. Pese koira sen ollessa likainen, älä kiinteän aikataulun mukaan. Uinnin tai märän lenkin jälkeen turkki kannattaa selvittää ja antaa kuivua kunnolla. Tarkista myös iho ja korvat, jos koiralla on merkkejä ärsytyksestä.

Kynsien leikkaaminen, hampaiden hoito sekä ihon, korvien ja tassujen tarkistaminen kuuluvat perushoitoon. Olennaista on sovittaa hoitorutiinit koiran turkkiin, karvanlähtöön, aktiivisuuteen sekä siihen, kuinka usein se kastuu tai likaantuu.

## Luonne ja persoonallisuus

Kultaisennoutajan luonneihanne on ystävällinen, itsevarma ja ohjattava koira, jolla on luontainen halu työskennellä ja noutaa. Monet hakeutuvat ihmisen lähelle, kantavat esineitä ja nauttivat yhteisistä tehtävistä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että jokainen kultainennoutaja olisi automaattisesti rauhallinen, helppo tai kaikkien kanssa sosiaalinen.

Rotu aikuistuu usein melko hitaasti. Nuori kultainennoutaja voi olla kehollinen, kiihkeä ja helposti häiriintyvä vielä kauan sen jälkeen, kun se on saavuttanut täyden kokonsa. Siksi arjen taitoja, kuten rauhallista tervehtimistä, ohjauksen seuraamista, käsittelyn hyväksymistä ja rauhoittumista, on harjoiteltava yhtä suunnitelmallisesti kuin noutamista ja tottelevaisuutta.

Kasvattajien tavoitteet vaihtelevat käytännön metsästyksestä kokeisiin, näyttelyihin ja laajemmin seurakoiraominaisuuksiin. Nimitykset kuten ”käyttölinjainen” ja ”näyttelylinjainen” antavat vain karkean viitteen eivätkä ennusta luotettavasti yksilön toimintatarmoa, ulkonäköä tai kykyä rauhoittua. Pyydä sen sijaan kasvattajaa kuvailemaan vanhempien ja lähisukulaisten arkikäyttäytymistä, työhalua, pelkoja, sosiaalisuutta sekä palautumista toiminnan tai stressin jälkeen. Käyttöominaisuuksien ja luonteen arvioinnit voivat antaa lisätietoa, mutta ne ovat osa kokonaiskuvaa, eivät takuita.

Rotu voi sopia sitoutuneelle ensikertalaisellekin, etenkin kasvattajan ja koulutuskurssin tuella. Omistajan on silti varauduttava melko suureen, vahvaan ja usein vilkkaaseen murrosikäiseen koiraan, joka tarvitsee johdonmukaisia rutiineja, päivittäistä yhteistä tekemistä ja aikaa aikuistua.

## Koulutus ja liikunta

Kultainennoutaja tarvitsee päivittäin liikuntaa, aivotyötä ja mahdollisuuksia palautua, mutta kaikille sopivaa kiinteää päivittäistä liikuntamäärää ei ole. Ikä, terveys, kunto, yksilölliset ominaisuudet ja jalostuksen painotukset vaikuttavat siihen, miten liikunta kannattaa jakaa ja kuinka kuormittavaa se voi olla.

Aikuisen koiran tasapainoiseen arkeen voi kuulua lenkkejä vaihtelevassa maastossa, hajutyöskentelyä, etsintätehtäviä, noutamista, tottelevaisuusharjoittelua ja rauhoittumisen harjoittelua eri ympäristöissä. Vaihtelu antaa enemmän kuin yritys väsyttää koira joka päivä samalla kovatehoisella tekemisellä. Rotu on jalostettu yhteistyöhön, joten tehtävät, joilla on selkeä alku, tarkoitus ja loppu, sopivat sille usein paremmin kuin hallitsematon, kiivastahtinen pallonheitto.

Pennut tarvitsevat lyhyitä, myönteisiä leikkihetkiä, erilaisiin ympäristöihin tutustumista ja liikkumista sekä runsaasti lepoa tekemisen välissä. Kuormitus tulee sovittaa pennun kehitykseen ja liikkumisalustaan, ei laskea kiinteän minuuttisäännön mukaan. Lisää kestoa ja vaikeutta vähitellen ja anna pennun jaksamisen ja palautumisen ohjata etenemistä.

Palkitsemiseen perustuva koulutus sopii yleensä rodun yhteistyöhaluun. Painota jo varhain seuraavia taitoja:

- luoksetulo ja yhteydenpito ohjaajaan ihmisten, koirien ja riistan hajujen läsnä ollessa
- löysällä hihnalla kävely ja rauhallinen tervehtiminen
- esineistä luopuminen ja niiden vaihtaminen ilman ristiriitoja
- paikallaan pysyminen ja odottaminen ennen noutoa tai leikkiä
- opetettu vihje lepäämiseen ja rauhoittumiseen

Kiinnostus veteen on yleistä, mutta kaikki kultaisetnoutajat eivät halua veteen, eikä uimataitoa pidä koskaan olettaa itsestäänselvyydeksi. Tutustuta koira veteen matalassa, rauhallisessa paikassa, josta on helppo nousta pois. Anna koiran edetä omaan tahtiinsa ja valvo sitä jatkuvasti. Virtaukset, heikot jäät, leväkukinnat ja rannat, joilta on vaikea päästä pois, vaativat erityistä varovaisuutta.

## Terveys

Lonkat, kyynärnivelet ja silmät ovat keskeisiä terveyskohteita kultaisennoutajan jalostuksessa Ruotsissa. Pennunostajan on tärkeää erottaa toisistaan Ruotsin kennelliiton viralliset rekisteröintivaatimukset, rotuyhdistyksen suositukset ja yksittäisen tutkimuksen tulos.

Jotta pentue voidaan rekisteröidä Ruotsin kennelliittoon, molemmilla vanhemmilla on oltava virallinen lonkkakuvaustulos ennen astutusta. Tämä ei tarkoita, että kyynärkuvaus, silmätutkimus ja DNA-testit olisivat vastaavia pakollisia Ruotsin kennelliiton vaatimuksia rodun jokaiselle pentueelle. Ruotsin kultaisennoutajan rotuyhdistyksen suositukset ja pentuvälityksen ehdot menevät pidemmälle: niihin sisältyvät lonkka- ja kyynärkuvaustulokset, voimassa oleva silmätutkimus, GR_PRA1/2-status sekä tiettyjä meriittejä.

Yhdistys suosittelee yleensä lonkkatulosta A tai B ja terveitä kyynärniveliä. Suositusten mukaan koiria, joiden lonkkatulos on C tai kyynärtulos 1, tulisi käyttää jalostukseen vain poikkeustapauksissa. Tällöin pentueen laskennallisen lonkka- tai kyynärindeksin on oltava vähintään 100. Silmätutkimuslausunto saa olla astutushetkellä enintään kaksi vuotta vanha, ja vähintään toisen vanhemman on oltava testattu terveeksi tai oltava perimänsä perusteella terve sekä GR_PRA1:n että GR_PRA2:n suhteen.

Pyydä nähtäväksi varsinaiset tulokset, älä tyydy pelkkään mainintaan siitä, että koirat on ”tutkittu”. Tarkista lonkka- ja kyynärtulokset, mahdolliset indeksit, silmätutkimuksen päivämäärä ja tulos sekä kummankin vanhemman DNA-status. GR_PRA1 ja GR_PRA2 liittyvät tiettyihin mutaatioihin. Testit eivät kata kaikkia PRA:n perinnöllisiä syitä eivätkä siksi korvaa kliinistä silmätutkimusta.

Rodussa esiintyy lonkka- ja kyynärniveldysplasiaa sekä joitakin silmäsairauksia. Myös rotukohtaisessa jalostusstrategiassa kasvaimet nostetaan esiin koko rodun kannalta tärkeänä kysymyksenä. Näistä tiedoista ei voi johtaa varmaa prosenttilukua tai ennustetta yksittäiselle pennulle. Kysy myös vanhempien, sisarusten ja vanhempien lähisukulaisten terveydestä ja eliniästä. Hyvät tutkimustulokset vähentävät epävarmuutta, mutta eivät koskaan takaa tulevaa terveyttä.

## Historia ja alkuperä

Kultainennoutaja kehitettiin 1800-luvun loppupuolella Englannin ja Skotlannin rajaseudulla noutamaan ammuttua riistaa sekä maalta että vedestä. Muuttuvat metsästystavat loivat tarpeen koiralle, joka osasi etsiä, painaa mieleensä riistan putoamispaikat, odottaa ja työskennellä kestävästi tiiviissä yhteistyössä ohjaajansa kanssa.

Lordi Tweedmouthin säilyneet jalostusmuistiinpanot dokumentoivat rodun varhaista kehitystä. Keltainen noutaja paritettiin tweedinvesispanielin kanssa, ja jatkuva jalostusvalinta muovasi rodun noutamiseen, vesityöskentelyyn ja yhteistyöhön liittyviä ominaisuuksia. Kultainennoutaja tunnustettiin omaksi rodukseen vuonna 1913, ja Ruotsiin se saapui noin vuonna 1950.

Nykyään rodulla on muitakin tehtäviä kuin käytännön metsästys, mutta sen taustalla on edelleen merkitystä. Etsiminen, kiinnostus esineisiin, kestävyys sekä kyky vuorotella toiminnan ja odottamisen välillä ovat ominaisuuksia, joita on vaalittava jalostuksella ja koulutuksella myös ensisijaisesti seurakoirina elävillä yksilöillä.

## Arki kultaisennoutajan kanssa

Kultainennoutaja sopii parhaiten ihmiselle, joka haluaa sosiaalisen, koulutettavan koiran mukaan jokapäiväiseen elämään. Ystävällinen luonneihanne ei tee arjen taidoista synnynnäisiä: nuoren kultaisennoutajan on opittava tervehtimään rauhallisesti, kulkemaan hihnassa, käsittelemään esineitä sopivalla tavalla ja rauhoittumaan myös silloin, kun ympärillä tapahtuu paljon.

Rotu voi tulla hyvin toimeen lasten kanssa, mutta yhdessäolo vaatii aikuisen valvontaa. Lasten tulee oppia kunnioittamaan koiran lepoa, ruokailua ja viestejä, ja koiraa on opetettava tervehtimään ja leikkimään kaatamatta ihmisiä tai tunkeutumatta liian lähelle. Sama huolellisuus koskee muita eläimiä. Monet kultaisetnoutajat elävät koirien tai kissojen kanssa, mutta tutustumisen tulee edetä vähitellen ja hallitusti, riittävän etäisyyden päästä. Kissalla on oltava turvallinen paikka vetäytyä. Koiran aiemmat kokemukset sekä kiinnostus jahtaamiseen tai esineiden kantamiseen vaikuttavat tilanteeseen.

Kerrostaloasuminen voi sujua hyvin, jos ulkoilutukselle ja koulutukselle on realistinen suunnitelma sekä märälle turkille ja rauhalliselle sisälläololle riittävästi tilaa. Piha on käytännöllinen, mutta se ei korvaa lenkkejä, ympäristönvaihdoksia tai yhteistä tekemistä. Rotu on usein seurallinen, ja yksinoloa on harjoiteltava vähitellen lyhyistä, turvallisista jaksoista alkaen. Pelkän rodun perusteella ei voi päätellä, kuinka pitkään yksittäinen koira pärjää yksin.

Ennen pennun ostamista katso väriä ja vanhempien titteleitä pidemmälle. Pyydä kasvattajaa näyttämään viralliset terveystulokset, indeksit, silmätutkimuksen päivämäärä ja DNA-status. Tapaa mahdollisuuksien mukaan emä, kysy lähisukulaisten käyttäytymisestä kotioloissa ja pyydä konkreettisia esimerkkejä aktiivisuudesta, sosiaalisuudesta, peloista ja palautumisesta. Valitse pentue, jonka dokumentoidut ominaisuudet ja kasvattajan tavoitteet sopivat siihen elämään, jonka pystyt aidosti tarjoamaan.

Kultainennoutaja

The Golden Retriever Club UK

The Kennel Club UK

Ystävällinen, keskikokoinen tai suuri noutaja, jolla on tiheä, vettähylkivä kullanvärinen turkki ja pehmeä ote kantaessaan. Erittäin oppivainen, ihmisläheinen ja leikkisä koira tarvitsee päivittäin yhdessäoloa, turkinhoitoa ja 1,5–2 tuntia monipuolista liikuntaa. Alun perin metsästyskoiraksi jalostettu kultainennoutaja on nykyään yleinen perhe-, avustaja- ja terapiakoira.

Parva Angelos

Englanninsetteri

Englanninsetteri on elegantti, keskikookas tai kookas metsästyskoira, jolla on silkkinen, belton-värinen turkki ja hapsuinen häntä. Lempeänä, uskollisena ja ihmisrakkaana se sopii aktiivisille perheille, jotka nauttivat pitkistä päivittäisistä kävelylenkeistä. Se on herkkä kovakouraiselle kohtelulle, joten koulutuksessa toimivat parhaiten lempeys ja johdonmukaisuus. Turkki kaipaa säännöllistä hoitoa.

Koirakasvattajat

Ostajille

Myyjille

Työkalut

Koirat

Kissat

Get a Pet