## Perustiedot

Schapendoes on kevytrakenteinen hollantilainen paimenkoira, jossa yhdistyvät työinto, nopeus ja itsenäisyys sekä syvä kiintymys tuttuihin ihmisiin. Se sopii parhaiten ihmiselle, joka haluaa kouluttaa koiraansa ja liikkua sen kanssa ja jolla on aikaa pitkän turkin hoitoon, etenkin nuoren koiran vaihtaessa pentuturkkia aikuisen karvapeitteeseen.

- **Roturyhmä:** Ryhmä 1, lammas- ja karjakoirat
- **Alkuperämaa:** Alankomaat
- **Alkuperäinen käyttötarkoitus:** Lampaiden paimennus
- **Säkäkorkeus:** Urokset 43–50 cm, nartut 40–47 cm
- **Paino:** Rotumääritelmässä ei anneta painorajoja
- **Karvapeite:** Pitkä ja tiheä kaksinkertainen karvapeite, jonka karva on hienoa, kuivaa ja hieman laineikasta
- **Aktiivisuus:** Energinen paimenkoira, joka tarvitsee sekä liikuntaa että mielekästä tekemistä

Rodusta käytetään usein yksinkertaisesti nimeä schapendoes. Pörröisen turkin alla on ketterä työkoira, jonka tulee pystyä laukkaamaan, hyppäämään ja kääntymään nopeasti.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Schapendoesin tulee olla kevytrakenteinen ja hieman korkeuttaan pidempi. Sen liikkeiden tulee olla vapaat ja joustavat. Runsas karvapeite saa koiran näyttämään todellista kokoaan suuremmalta.

Urosten säkäkorkeuden tulee olla 43–50 cm ja narttujen 40–47 cm. Rotumääritelmässä ei anneta ihannepainoa. Korkeus, kevyt rakenne, lihaksisto ja kehon kunto kertovat sopivasta painosta paremmin kuin yleinen kilomääräinen vaihteluväli.

Häntä on pitkä ja runsaskarvainen, mutta koiran ei kuulu kantaa sitä aina samassa asennossa. Levossa häntä riippuu alhaalla. Ravissa se voi olla melko korkealla ja heilua kevyesti puolelta toiselle, kun taas laukassa se ojentuu suoraksi ja toimii hypätessä peräsimenä. Valpas koira voi nostaa häntäänsä, mutta se ei saa olla jäykästi selän päällä.

Karvapeitteessä on tiheä pohjavilla ja pitkä peitinkarva, jonka pituus takaosassa on vähintään 7 cm. Karvan tulee olla hienoa, kuivaa ja hieman laineikasta sekä kohota tupsuina irti ihosta. Selvästi kihara, kähärä tai silkkinen karvapeite ei ole rotumääritelmän mukainen. Runsas otsatukka, viikset ja parta luovat rodulle ominaisen ilmeen.

Kaikki värit hyväksytään, mutta rotumääritelmässä suositaan sävyjä siniharmaasta mustaan.

Turkinhoidon tarve muuttuu koiran kasvaessa. Pentuturkki voi olla melko helppohoitoinen, mutta aikuisen karvapeitteeseen siirryttäessä turkissa on usein pehmeämpää, herkästi takkuuntuvaa karvaa. Aikuisen karvapeite kehittyy vähitellen ja voi olla täysin valmis vasta noin kahden–kolmen vuoden iässä. Turkin vaihtumisvaiheessa osa koirista tarvitsee kampaamista huomattavasti useammin kuin aikuinen koira.

Perusteellinen turkinhoito noin kerran viikossa on järkevä lähtökohta, mutta sopiva hoitoväli määräytyy turkin kunnon mukaan. Käy turkki läpi pienissä osissa ja tarkista kammalla ihoon asti etenkin korvantaustat, parta ja kauluri, etujalkojen kainalot, vatsa ja takaosa. Jos kampa ei kulje karvan läpi vastuksetta, turkki kaipaa selvittämistä.

Turkkiin voi tarttua soraa, oksia, siemeniä, mutaa ja lunta. Myös pohjavillaa irtoaa ajoittain, vaikka karvaa ei aina päädy lattialle samalla tavalla kuin lyhytkarvaisesta koirasta. Tämä ei tee rodusta allergiaystävällistä. Koira-allergiaa aiheuttavat pääasiassa ihosta ja syljestä peräisin olevat allergeenit, eikä minkään rodun voida taata sopivan allergiselle.

## Luonne

Rotumääritelmä kuvaa schapendoesia tarkkaavaiseksi, rohkeaksi, älykkääksi, valppaaksi, iloiseksi, eloisaksi ja ystävälliseksi. Sen tulee olla kiintynyt ja uskollinen tutuille ihmisille. Paimenkoiratausta näkyy usein siinä, kuinka nopeasti se huomaa liikkeen ja ympäristön muutokset.

Tämä on rodun ihanne, ei tae jokaisen yksilön luonteesta. Ruotsin rotukohtaisessa jalostusstrategiassa, joka perustui vuoteen 2015 mennessä tehtyihin vanhempiin käyttäytymisarviointeihin, mainittiin äänten ja yllätysten aiheuttamia pako- ja pelkoreaktioita sekä joidenkin koirien haluttomuutta tutkia niitä pelästyttäneitä asioita. Aineisto on rajallinen ja vanha, mutta se nostaa varmuuden ja pelästymisestä palautumisen tärkeiksi kysymyksiksi. Pyydä kasvattajalta konkreettisia esimerkkejä siitä, miten vanhemmat ja lähisukulaiset suhtautuvat vieraisiin ihmisiin, äkillisiin ääniin, käsittelyyn ja uusiin ympäristöihin. Pyydä myös nähtäväksi mahdolliset BPH- tai MH-luonnekuvausten tulokset.

Valppaus voi tarkoittaa sitä, että koira ilmoittaa vieraasta tai kodin ulkopuolella tapahtuvasta muutoksesta. Opeta jo varhain, että lyhyen ilmoituksen jälkeen rauhoitutaan. Estä pääsy ikkunalle, jos ulos tarkkailu laukaisee haukkumisen, palkitse hiljaisuudesta ja opeta koira menemään omalle paikalleen, kun joku tulee ovelle.

Schapendoes voi elää hyvin lasten kanssa, kun koira tuntee olonsa turvalliseksi ja aikuinen ohjaa yhdessäoloa. Lasten ei pidä vetää koiraa turkista, häiritä lepäävää koiraa tai leikkiä sen kanssa ilman valvontaa. Leikkisyys ja nopeat liikkeet voivat myös johtaa törmäyksiin tai paimennusta muistuttavaan kiertelyyn. Toimeentulo koirien, kissojen ja pienten lemmikkien kanssa riippuu yksilöstä, kokemuksista ja tutustuttamisesta. Paimenkoiratausta ei takaa ongelmattomia suhteita.

## Koulutus ja liikunta

Schapendoes tarvitsee päivittäin liikuntaa ja aivotyötä, mutta kaikille koirille sopivaa kiinteää tuntimäärää ei ole. Sovita kuormitus koiran ikään, terveyteen, kuntoon ja rauhoittumiskykyyn. Tasapainota lenkit, haistelumahdollisuudet ja keskittymistä vaativat tehtävät häiriöttömällä levolla.

Rotu voi nauttia agilitystä, rally-tokosta, tottelevaisuuskoulutuksesta, koiratanssin seuraamisohjelmista, hajutyöskentelystä, jäljestyksestä, verijäljestä ja paimennuksesta. Kilpaileminen ei ole välttämätöntä, mutta koira hyötyy tehtävistä, joissa yhdistyvät nopea päätöksenteko, kehonhallinta ja yhteistyö. Vauhdikkaan liikunnan vastapainoksi tarvitaan rauhallista tekemistä ja lepoa.

Itsenäinen työskentely kuului rodun alkuperäiseen tehtävään. Koulutuksessa tämä voi näkyä oma-aloitteisuutena tai kyllästymisenä toistuviin harjoituksiin. Pidä harjoitukset lyhyinä, vaihtele palkkioita ja lisää vaikeutta vähitellen. Palkitsemiseen perustuva koulutus antaa koiralle selkeää tietoa ilman pelkoa tai kipua.

Tärkeitä varhain opeteltavia taitoja ovat:

- luoksetulo ja yhteyden säilyttäminen ohjaajaan liikkeen, ihmisten ja muiden koirien lähellä
- rauhallinen oleilu ovien ja ikkunoiden luona sekä yhteisistä käytävistä kuuluvien äänten keskellä
- löysällä hihnalla kulkeminen ja häiriöiden ohittaminen ilman paimentamista tai leikkiin ryntäämistä
- rento suhtautuminen turkin, korvien, tassujen, suun ja koko kehon käsittelyyn
- kehonhahmotus ennen korkeita hyppyjä ja vaativaa agilityharjoittelua
- selkeä vihje, joka kertoo tekemisen päättyneen ja lepoajan alkaneen.

Pentuja ja nuoria koiria ei pidä harjoittaa aikuisten urheilukoirien tavoin. Kehitä tasapainoa ja koordinaatiota monipuolisella liikkumisella ja vältä toistuvaa voimakkaasti kuormittavaa harjoittelua, kunnes koira on fyysisesti kypsä.

## Terveys

Pyydä nähtäväksi ajantasaiset silmätutkimus- ja gPRA-tulokset sekä saatavilla olevat tiedot lonkista, kyynärnivelistä ja luonteesta. Tarkista kunkin koiran tunnistetiedot ja tutkimusten päivämäärät.

gPRA on etenevän verkkokalvon surkastuman muoto, joka liittyy schapendoesilla CCDC66-geenin mutaatioon. Sairaus vaurioittaa vähitellen verkkokalvon valoherkkiä soluja ja voi aiheuttaa hämäräsokeutta, etenevää näön heikkenemistä ja lopulta sokeutumisen. Rotukohtaisen mutaation toteamiseen on saatavilla suora DNA-testi.

DNA-testi osoittaa, onko koira geneettisesti terve, kantaja vai onko sillä kaksi kopiota sairausmuunnoksesta:

- Geneettisesti terveellä koiralla ei ole testattua sairausmuunnosta.
- Kantajalla on yksi kopio. Kantajaa ei pidä sekoittaa koiraan, jolla on kaksi kopiota, mutta se voi siirtää muunnoksen jälkeläisilleen.
- Koiralla, jolla on kaksi kopiota, on riski sairastua testattuun gPRA:n muotoon.

Sairaus periytyy yksinkertaisesti autosomaalisesti peittyvästi. Tunnetun kantajan saa siksi yhdistää vain koiraan, joka on geneettisesti terve tai todistetusti terve vanhempiensa perusteella. Tällaisen yhdistelmän pennut eivät voi periä kahta kopiota kyseisestä testatusta muunnoksesta, vaikka osa voi olla kantajia. Olennaista on, että yhdistelmä on turvallinen ja tulokset voidaan varmistaa.

DNA-testi ja kliininen silmätutkimus vastaavat eri kysymyksiin. DNA-testi koskee tunnettua CCDC66-muunnosta, kun taas silmätutkimuksessa voidaan havaita tutkimushetkellä näkyviä muutoksia. Terve DNA-tulos ei siis sulje pois kaikkia mahdollisia silmäsairauksia, eikä löydöksetön silmätutkimus kerro koiran geneettistä gPRA-statusta.

Vuonna 2016 tarkistettu, julkaistu ruotsalainen rotukohtainen jalostusstrategia edellyttää jalostuskoirilta gPRA-testausta ja silmätutkimuksia sekä suosittelee lonkkien ja kyynärnivelten tutkimista. Ruotsin Kennelliiton vuoden 2026 rekisteröintisäännöissä ei kuitenkaan ole rotukohtaista vaatimusta lonkka- tai kyynärniveltutkimuksesta, silmätutkimuksesta tai gPRA-testistä ennen schapendoespentueen rekisteröintiä. Ruotsin Kennelliittoon rekisteröidyn pennun vanhemmilla ei siis automaattisesti ole näitä tuloksia. Kennelliiton yleinen sääntö vakavista, yksinkertaisesti peittyvästi periytyvistä sairauksista pätee silti silloin, kun DNA-tulos tunnetaan: kantajan saa yhdistää vain terveeseen koiraan, eikä koiraa, jolla on kaksi kopiota sairausmuunnoksesta, saa käyttää jalostukseen.

Pyydä kasvattajaa näyttämään:

- kummankin vanhemman gPRA-tulos tai todistus terveydestä vanhempien perusteella
- ajantasaiset silmätutkimuslausunnot kokonaisuudessaan
- viralliset lonkka- ja kyynärniveltulokset, jos koirat on tutkittu
- tiedot vanhempien lähisukulaisten näöstä, nivelistä, liikkumisesta ja peloista niiden ikäännyttyä.

## Historia ja alkuperä

Schapendoes kehittyi Alankomaissa paimenkoiraksi, ja 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa sitä tavattiin kaikkialla, missä oli nummia, paimenia ja lammaslaumoja. Koirilta vaadittiin kestävyyttä, ketteryyttä, nopeutta ja kykyä tehdä päätöksiä kaukana paimenesta.

P. M. C. Toepoelia pidetään rodun perustajana. Vuosina 1940–1945 lähes kadonneen tyypin edustajia koottiin jalostusta varten. Alankomaiden rotuyhdistys perustettiin vuonna 1947, Raad van Beheer myönsi rodulle alustavan hyväksynnän vuonna 1952, ja vuonna 1954 laadittiin rotumääritelmä ja avattiin kantakirja.

Rotumääritelmän historiaosuudessa vuosi 1971 mainitaan rodun lopullisen hyväksymisen ajankohtana. FCI:n omassa roturekisterissä lopullisen FCI-hyväksynnän päivämääräksi annetaan kuitenkin 17. toukokuuta 1991. Vuotta 1971 ei siksi pidä ilman selitystä esittää lopullisen FCI-hyväksynnän ajankohtana. Nykyinen virallinen rotumääritelmä hyväksyttiin FCI:ssä vuonna 1992 ja julkaistiin vuonna 1999.

Rotumääritelmä sijoittaa schapendoesin eurooppalaisten pitkäkarvaisten paimenkoirien joukkoon, johon kuuluvat muun muassa partacollie, puli, polski owczarek nizinny, vanhaenglanninlammaskoira, briardi ja bergamasco. Tämä kuvaa laajaa historiallista sukulaisuutta, ei näiden rotujen äskettäistä risteytystä.

## Arki schapendoesin kanssa

Schapendoes voi asua kerrostalossa tai omakotitalossa, kun se saa tekemistä ja lepoa ja sitä totutetaan arjen ääniin. Heikosti äänieristetyssä rakennuksessa käytävällä liikkuvien ihmisten, hissin ovien ja ikkunan takana näkyvän liikkeen on muututtava tavallisiksi tapahtumiksi pitkän hälytyshaukun sijaan. Piha ei korvaa lenkkejä tai yhteistä tekemistä.

Varaudu siihen, että turkki tuo ulkoa kaikenlaista sisälle. Metsälenkin jälkeen voi olla tarpeen poistaa oksia ja siemeniä, availla kosteita karvaosioita sekä tarkistaa tassut ja iho. Nuoruusiän turkinvaihdon aikana hoitoon voi kulua huomattavasti enemmän aikaa kuin aikuisella koiralla. Opeta pentu hyväksymään järjestelmällinen turkinhoito liukumattomalla alustalla.

Rotu viihtyy perheensä lähellä, joten yksinoloon tulee totutella pienin askelin, kun koira tuntee olonsa turvalliseksi ja on saanut liikkua ja tehdä tarpeensa. Aloita hyvin lyhyistä hetkistä ja pidennä aikaa vain, kun koira pystyy lepäämään. Jatkuva haukkuminen, edestakainen kulkeminen, läähätys tai tuhoaminen kertovat liian vaikeasta harjoituksesta, eivät siitä, että koira pitäisi jättää pidemmäksi aikaa yksin ”tottumaan”.

Schapendoes sopii ihmiselle, joka haluaa nopean, iloisen ja innokkaan harrastuskaverin ja arvostaa koiran oma-aloitteisuutta. Se sopii huonommin, jos edellytyksenä ovat hyvin vähäinen liikunnan ja tekemisen tarve, minimaalinen turkinhoito tai koira, joka on ilman opettelua hiljainen ja varma kaikkialla. Valitse kasvattaja varmennettujen gPRA- ja silmätutkimustulosten, niveliä ja luonnetta koskevan avoimen tiedon sekä aikuisten koirien arkikäyttäytymisen perusteella.

Schapendoes

Dutch Schapendoes Club of the Netherlands

The Kennel Club (UK)

Société Centrale Canine (France)

Deutsche Kynologische Gesellschaft (Germany)

Dansk Kennel Klub (Denmark)

Schapendoes on keskikokoinen, pörröturkkinen hollantilainen paimenkoira, joka on eloisa ja ketterä ja liikkuu joustavin, pomppivin askelin. Iloisena, ihmisläheisenä ja leikkisänä se sopii aktiivisille perheille. Se on älykäs mutta itsenäinen ja tarvitsee positiivisiin menetelmiin perustuvaa koulutusta, säännöllisiä aivopähkinöitä ja tiheää turkinhoitoa.

Briedoes

## Perustiedot

Venäjäntoy on hyvin pieni venäläinen seurakoira, jossa siro rakenne yhdistyy valppaaseen ja aktiiviseen luonteeseen. Rotu on FCI:n hyväksymä, ja siitä on kaksi karvanlaatumuunnosta: lyhytkarvainen ja pitkäkarvainen.

- Rotumääritelmän mukaan säkäkorkeus on 22–27 cm ja paino enintään 3 kg. Samat mitat koskevat sekä uroksia että narttuja.
- Venäjäntoyn tulee olla aktiivinen, hyvin iloinen, utelias ja vahvasti omistajaansa kiintynyt, mutta ei arka eikä aggressiivinen.
- Lyhytkarvaisella muunnoksella on lyhyt, kiiltävä karvapeite ilman pohjavillaa. Pitkäkarvaisella muunnoksella karva on kohtalaisen pitkää, ja korvissa, raajoissa ja hännässä on selvät hapsut.
- Venäjäntoy tarvitsee päivittäin ulkoilua, leikkiä ja aivojumppaa. Pienestä koostaan huolimatta sitä ei pidä kohdella koriste-esineenä.
- Koira on kevytrakenteinen ja hentoluustoinen. Siksi yhdessäolon lasten ja suurempien koirien kanssa tulee olla rauhallista ja tarkasti valvottua.
- Ruotsissa jalostuskoirilta vaaditaan virallinen polvitutkimustulos pentueen rekisteröintiä varten. Rotuyhdistyksellä on lisäksi omat ajantasaiset linjauksensa polvituloksista ja silmätutkimuksista.

Rotu voi sopia ihmiselle, joka haluaa herkästi reagoivan koiran tiiviiksi arjen kumppaniksi ja nauttii lyhyistä koulutustuokioista, kävelyistä ja yhteisestä tekemisestä. Se sopii huonommin kotiin, jossa näin pieni koira voisi pudota sylistä, jäädä jalan alle tai joutua rajujen leikkien keskelle.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Venäjäntoy on pieni, tyylikäs ja mittasuhteiltaan lähes neliömäinen. Sillä on pitkät raajat, hento luusto ja kuiva lihaksisto. Sen tulee näyttää tasapainoiselta ja ketterältä, ei raskaalta eikä liioitellun hauraalta. Suuret, ohuet ja pystyt korvat ovat rodulle tunnusomainen piirre. Rotumääritelmän mukaan säkäkorkeus on 22–27 cm ja paino enintään 3 kg. Ihannemitoiksi mainitaan 25 cm ja 2,3 kg. Yksikään kasvattaja ei voi luvata yksittäisen pennun lopullista kokoa, joten tutustu molempiin vanhempiin ja niiden lähisukuisiin aikuisiin koiriin.

Molemmat karvanlaatumuunnokset kuuluvat samaan rotuun. Lyhyt karvapeite on lyhyttä, rungonmyötäistä ja kiiltävää, eikä siinä ole pohjavillaa tai karvattomia kohtia. Pitkäkarvaisella muunnoksella rungon ja kaulan karva on noin 3–5 cm pitkää. Sen tulee olla rungonmyötäistä ja suoraa tai hieman laineikasta, ja raajoissa sekä hännässä tulee olla selvät hapsut. Aikuisen pitkäkarvaisen koiran korvien pitkä karva muodostaa rodulle ominaiset hapsut.

Hyväksyttyjä värejä ovat musta, ruskea, sininen tai hyvin vaalea laimentunut sävy tan-merkein sekä punaisen eri sävyt tummilla karvankärjillä tai ilman niitä, kerma ja kellanruskea. Pienet värierot eivät kerro mitään koiran luonteesta tai kyvystä selviytyä arjessa.

Turkinhoito on yleensä helppoa. Tarkista iho ja karvapeite säännöllisesti, kampaa pitkäkarvaisen muunnoksen hapsut ennen takkujen muodostumista ja pese koira sen ollessa likainen. Hoitoväli riippuu karvan määrästä, säästä ja elämäntavasta, ei kiinteästä viikkoaikataulusta. Tarkista samalla kynnet, tassut, korvat ja iho. Luonnollinen häntä on keskipitkä. Hännän typistäminen on Ruotsissa kielletty.

## Luonne ja persoonallisuus

Tyypillisen venäjäntoyn tulee olla aktiivinen, hyvin iloinen, utelias ja läheisesti omaan ihmiseensä kiintynyt. Tämä kuvaa rodun ihannetta, eikä takaa, että jokainen yksilö reagoisi samalla tavalla. Perimä, kasvatus, kokemukset ja itse tilanne vaikuttavat kaikki siihen, suhtautuuko koira vieraisiin ihmisiin ja paikkoihin luottavaisesti, varovaisesti vai pelokkaasti.

Monet yksilöt huomaavat äänet ja liikkeen nopeasti. Haukkumisesta voikin tulla arjen haaste etenkin kerrostalon porraskäytävässä tai ikkunoiden äärellä. Aloita rauhallisen käytöksen palkitseminen varhain, opeta koira siirtymään vihjeestä pois ovelta tai ikkunan luota ja tarjoa sille häiriötön lepopaikka. Koiran nostaminen syliin aina jotakin tapahtuessa ratkaisee harvoin taustalla olevaa ongelmaa. Koiran on saatava tuellasi harjoitella selviytymistä tilanteissa, jotka ovat haastavia mutta vielä hallittavissa.

Sosiaalistaminen ei tarkoita sitä, että pennun pitäisi tervehtiä kaikkia. Tavoitteena on, että pentu näkee ihmisiä, koiria, liikennettä, erilaisia alustoja ja muita tavallisia arjen asioita ilman, että sen sietokyky ylittyy. Valitse rauhallisia koirakontakteja ja anna pennun ottaa etäisyyttä. Rotu on niin pieni, että ystävällinenkin mutta vauhdikas suuri koira voi vahingoittaa sitä tahattomasti.

Kun arvioit pennun todennäköistä luonnetta, tapaa emä ja mahdollisuuksien mukaan muitakin aikuisia sukulaisia. Kysy, miten ne suhtautuvat vieraisiin, ääniin, käsittelyyn ja koirakohtaamisiin sekä miten ne palautuvat säikähdyksestä. BPH-käyttäytymiskuvaus voi antaa lisätietoa siihen osallistuneiden koirien reaktioista, mutta se ei ole yksinkertainen hyväksytty–hylätty-testi.

## Koulutus ja liikunta

Venäjäntoy tarvitsee joka päivä liikuntaa, tutkittavaa ja opittavaa. Pieni koko ei poista lenkkeilyn tai aivotyöskentelyn tarvetta, vaikka määrän ja kuormittavuuden on sovittava koiran ikään, terveydentilaan, säähän ja yksilöllisiin tarpeisiin. Hyvään päivärytmiin kuuluu useita ulkoilukertoja, haisteluun aikaa jättäviä kävelyjä, leikkiä, lyhyitä taitoharjoituksia ja rauhoittumista. Rodulle ei ole olemassa mitään virallista minuuttimäärää, joka sopisi jokaiselle yksilölle.

Palkitsemiseen perustuva, asteittain etenevä koulutus sopii tälle nopeaoppiselle koiralle, joka tekee usein mielellään yhteistyötä omistajansa kanssa. Tärkeimpiä taitoja ovat luoksetulo, rauhalliset koirakohtaamiset, löysällä hihnalla kulkeminen, tassujen ja suun käsittelyyn tottuminen sekä omalla paikalla rentoutuminen. Harjoitelkaa myös ovella odottamista ja opeta koiralle, ettei sylistä tai huonekaluilta hypätä omin päin. Enintään 3 kg painavalle koiralle hallitut liikkeet ja turvalliset arkirutiinit ovat tärkeitä.

Rotu voi nauttia esimerkiksi rally-tokosta, hajutyöskentelystä, jäljestämisestä, koiratanssista ja agilitystä, kun välineet ja alustat sopivat sen kokoon. Harrastuksen tulee vahvistaa itseluottamusta ja yhteistyötä, ei pelkästään nostaa kierroksia. Jos koiran keskittyminen herpaantuu, haukkuminen lisääntyy tai rauhoittuminen vaikeutuu, se voi tarvita helpompia tehtäviä ja enemmän palautumista eikä välttämättä lisää liikuntaa.

Pentujen tulee saada tutkia ympäristöään ja kehittää voimaansa ilman pitkiä pakkotahtisia matkoja tai toistuvia korkeita hyppyjä. Lisää vaatimuksia vähitellen. Kylmä ja märkä sää sekä kova helle voivat vaikuttaa hyvin pieneen koiraan nopeasti, joten sovita ulkoilu sen mukaan, miten koira todella liikkuu ja voi.

## Terveys

Ruotsissa venäjäntoyn tärkeimmät todennettavat terveystarkastukset liittyvät polviin, silmiin ja suuhun. Tämä ei tarkoita, että jokainen koira sairastuisi. Tutkimukset antavat tulevalle omistajalle selkeät tiedot tarkistettavaksi ja kasvattajalle tutkittua tietoa yhdistelmävalintojen pohjaksi.

Venäjäntoy kuuluu Ruotsissa patellaluksaation eli polvilumpion sijoiltaanmenon terveysohjelmaan. Pentueen rekisteröinti edellyttää, että molemmilla vanhemmilla on ennen astutusta kirjattu virallinen polvitutkimustulos. Tutkimuksen voi tehdä koiran täytettyä 12 kuukautta eläinlääkäri, jolla on siihen vaadittu erikoispätevyys. Tulokset luokitellaan asteikolla 0–3. Tarkista koiran tunnistetiedot, tutkimuspäivä ja tulos sen sijaan, että tyytyisit pelkkään ilmoitukseen polvien ”tarkastamisesta”.

Ruotsin venäjäntoy-yhdistyksen jalostuslinjaus on varsinaista rekisteröintivaatimusta tiukempi. Yhdistyksen 18. maaliskuuta 2026 voimaan tulleen linjauksen mukaan heikoin sallittu tulos on 0/1, ja tällaisen koiran saa yhdistää vain koiraan, jonka tulos on 0/0. Yhdistys edellyttää myös enintään vuoden vanhaa virallista silmätutkimuslausuntoa kasvattaja-, pentuvälitys- ja jalostusuroslistoilleen. Yhdistyksen linjaus on tärkeää erottaa Ruotsin Kennelliiton sitovasta rekisteröintisäännöstä.

Rodulla on dokumentoitu yksittäisiä löydöksiä, kuten erilaisia kaihimuotoja, etenevää verkkokalvon surkastumaa ja lasiaisen esiinluiskahdusta. Tämä puoltaa ajantasaisten silmätulosten tarkistamista, mutta ei tarkoita, että jokaisella venäjäntoylla olisi sama riski tai että yksi vanha tutkimus kuvaisi silmien tilaa koko elämän ajan. Jos tuloksessa on löydös, pyydä sen tarkka diagnoosinimi ja tutkineen eläinlääkärin suositus.

Hampaat tarvitsevat huomiota pentuiästä lähtien. Tarkista, että maitohampaat irtoavat pysyvien hampaiden puhjetessa, ja pyydä eläinlääkäriä arvioimaan mahdolliset paikoilleen jääneet maitohampaat. Totuta koira hampaiden harjaukseen varhain, mieluiten päivittäin, plakin ja hammaskiven vähentämiseksi. Sydänsairauksia, hypoglykemiaa eli alhaista verensokeria tai yleistä DNA-testien tarvetta koskeville väitteille ei ole riittävän ajantasaista rotukohtaista näyttöä, jotta ne voitaisiin esittää kaikkia rodun koiria koskevina riskeinä. Tällaiset kysymykset edellyttävät eläinlääkärin yksilöllistä arviota.

## Historia ja alkuperä

Venäjäntoyn varhaisinta alkuperää ei tunneta täysin, joten luotettava historiakuvaus alkaa rodun dokumentoidusta kehityksestä 1900-luvulla. Englanninkääpiöterrieri oli suosittu pieni koira Venäjällä vuosisadan alussa. Vuosina 1920–1950 lähes kaikki järjestäytynyt jalostus Neuvostoliitossa loppui ja koirien määrä väheni jyrkästi.

1950-luvun puolivälissä venäläiset kasvattajat alkoivat rakentaa uudelleen omanlaistaan kääpiöterrierityyppiä. Monilla koirilla ei ollut sukutaulua, ja uusi rotumääritelmä alkoi poiketa selvästi englanninkääpiöterrierin määritelmästä. Venäjäntoy kehittyi sittemmin omaksi rodukseen.

Pitkäkarvaisen muunnoksen alku on dokumentoitu poikkeuksellisen hyvin. Lokakuun 12. päivänä 1958 kahdelle lyhytkarvaiselle koiralle syntyi urospentu. Toisen vanhemman karva oli hieman tavallista pidempää. Pennulle kasvoi pitkät hapsut korviin ja raajoihin. Kasvattajat säilyttivät ominaisuuden moskovalaisen kasvattajan Jevgenija Fominitšna Žarovan johdolla, ja muunnos tuli tunnetuksi Moskovan pitkäkarvaisena kääpiöterrierinä.

FCI hyväksyi rodun väliaikaisesti vuonna 2006 ja lopullisesti vuonna 2017. Ruotsissa rotu hyväksyttiin vuonna 2006. Samana vuonna sen nimeksi muutettiin Russkiy Toy ja se sijoitettiin ryhmään 9, seura- ja kääpiökoiriin. Nykyään lyhytkarvaiset ja pitkäkarvaiset koirat ovat saman hyväksytyn rodun kaksi muunnosta.

Vanhemmissa rotukirjoituksissa esiintyy tarinoita aatelisnaisista, rottien pyydystämisestä ja ”elävistä ovikelloista”, mutta Ruotsin jalostusstrategiassa varhaishistoriaa kuvataan vaikeasti selvitettäväksi ja pitkälti kuulopuheisiin perustuvaksi. Näitä kertomuksia ei siksi pidä esittää varmoina historiallisina tosiasioina.

## Arki rodun kanssa

Venäjäntoy voi viihtyä hyvin niin kerrostaloasunnossa kuin omakotitalossakin. Kodin kokoa tärkeämpää on, että koira pääsee säännöllisesti ulos ja saa tekemistä, lepoa ja koulutusta. Kerrostalossa on kiinnitettävä erityistä huomiota ääniin, ovista kulkemiseen ja haukkumiseen. Pieni koko ei tarkoita, että lenkit voisi korvata kantamisella tai sisävessalla.

Lasten kanssa olennaista ei ole kysyä, onko rotu ”lapsiystävällinen”, vaan pystyvätkö aikuiset suojelemaan sekä koiraa että lasta. Pienten lasten seurassa tulee aina olla aikuinen. Lasten ei pidä kantaa tai jahdata koiraa eikä häiritä sitä syömisen tai levon aikana. Järjestä koiralle turvallinen paikka, johon lapsi ei seuraa sitä. Jo vahingossa tapahtuva putoaminen voi vahingoittaa enintään 3 kg painavaa koiraa.

Samaa huolellisuutta tarvitaan suurempien koirien kanssa. Valitse rauhallisia leikkikavereita, keskeytä fyysisesti rajut leikit äläkä kokeile, miten koirat selviävät kokoerosta. Yhteiselo kissan tai toisen koiran kanssa voi onnistua, mutta se riippuu yksilöistä ja tutustuttamisesta. Aloita etäältä lyhyillä, hallituilla tapaamisilla. Kissalla tulee olla omat erilliset ruoka-, vesi- ja lepopaikkansa sekä turvallinen pakoreitti.

Yksinoloa tulee opettaa vähitellen sen jälkeen, kun koira tuntee olonsa kotona turvalliseksi. Aloita hyvin lyhyistä etäisyyksistä ja poissaoloista ja pidennä niitä vasta, kun koira pystyy lepäämään. Kamera voi auttaa havaitsemaan levottoman edestakaisen kävelyn, ääntelyn tai yritykset seurata perään. Ruotsin maatalousviraston ohje, jonka mukaan koirat tulisi viedä päivisin ulos vähintään kuuden tunnin välein, ei kerro siitä, kuinka pitkään yksittäinen koira viihtyy yksin. Pennut, vanhat koirat ja ahdistuvat yksilöt tarvitsevat tiheämpää valvontaa ja ulkoilua.

Tarkista ennen ostoa:

- että vanhempien nimet ja rekisterinumerot täsmäävät eri asiakirjoissa ja todistuksissa,
- molempien vanhempien viralliset polvitutkimustulokset ja tutkimuspäivät,
- ajantasaiset silmätulokset ja mahdollisten löydösten merkitys,
- miten pennun ja sen aikuisten sukulaisten hampaita, liikkumista ja luonnetta on seurattu,
- miten kasvattaja totuttaa pennut käsittelyyn, arjen ääniin, erilaisiin alustoihin ja hyvin lyhyisiin erossaoloihin.

Sopivassa kodissa venäjäntoy nähdään oikeana koirana pienoiskoossa: aktiivisena, nopeaoppisena ja sosiaalisena, mutta myös fyysisesti haavoittuvana tilanteissa, joista suurempi koira saattaisi selvitä helposti.

Venäjäntoy

Svenska Kennelklubben (Sweden)

Fédération Cynologique Internationale (FCI)

Pikkuruinen, elegantti kääpiökoira (1–3 kg, 20–28 cm), josta on lyhyt- ja pitkäkarvainen muunnos. Eloisa ja urheilullinen venäjäntoy kiintyy vahvasti perheeseensä ja valitsee usein yhden suosikki-ihmisen. Se on valpas ja haukkuherkkä, ja sille sopivat lempeä, johdonmukainen koulutus ja kohtuullinen liikunta. Hennon rakenteensa vuoksi se tarvitsee varovaista käsittelyä.

Ilusjin's

## Perustiedot

Labradorinnoutaja on keskikokoinen tai suuri noutava metsästyskoira, jonka juuret ovat Kanadan Newfoundlandissa. Rotu kehitettiin pääosin Britanniassa. Se tunnetaan yhteistyöhalustaan sekä kiinnostuksestaan kantaa ja noutaa esineitä. Labradorinnoutaja on aktiivinen työkoira, ei automaattisesti vaivaton perhekoira.

- **Säkäkorkeus:** ihannekorkeus on uroksilla 56–57 cm ja nartuilla 54–56 cm.
- **Paino:** aikuisen koiran suuntaa antava painohaarukka on noin 25–36 kg sukupuolen, rakenteen ja kuntoluokan mukaan.
- **Tyypillinen elinikä:** usein noin 10–12 vuotta.
- **Hyväksytyt värit:** musta, keltainen tai maksanruskea. Keltaisen sävyt vaihtelevat vaaleasta kermanväristä ketunpunaiseen.
- **Karvapeite:** lyhyt ja tiheä, pohjavilla hylkii vettä.
- **Alkuperäinen käyttötarkoitus:** ammutun riistan etsiminen ja noutaminen.

Labradorinnoutajia jalostetaan erilaisin painotuksin. Osa kasvattajista keskittyy käyttöominaisuuksiin, osa ulkomuotoon ja seurakoiraominaisuuksiin, ja monet pyrkivät yhdistämään useita ominaisuuksia. Siksi esimerkiksi nimitykset ”käyttölinjainen labradorinnoutaja” ja ”näyttelylinjainen labradorinnoutaja” eivät kerro yksittäisestä koirasta kaikkea. Tutustu vanhempiin, aikuisiin sukulaisiin ja käyttötuloksiin sekä siihen, millaista arkea kasvattaja elää koiriensa kanssa ja mitä hän niiden kanssa tekee.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Labradorinnoutajan tulisi olla voimakasrakenteinen, tiivis ja ketterä, mutta ei raskas tai ylipainoinen. Tyypillisiä piirteitä ovat leveä pää, vahva runko, hyvin kulmautuneet raajat ja rodulle ominainen ”saukonhäntä”: tyvestä paksu, kärkeä kohti kapeneva häntä, jota peittää lyhyt ja tiheä karva. Ihannesäkäkorkeus on uroksilla 56–57 cm ja nartuilla 54–56 cm. Vaa'an lukemaa tärkeämpää on, että vyötärö erottuu ja kylkiluut tuntuvat helposti ihon alta.

Karvapeite koostuu lyhyestä, tiheästä peitinkarvasta ja vettä hylkivästä pohjavillasta. Se suojaa hyvin kylmältä ja märältä, mutta labradorinnoutajasta voi myös irrota runsaasti karvaa, etenkin pohjavillan vaihtuessa. Harjaa koiraa tavallista useammin karvanlähtöaikaan ja pese se silloin, kun siihen on todellinen tarve. Sama säännöllinen pesu- tai harjausaikataulu ei sovi kaikille koirille.

Tarkista iho, tassut ja korvat säännöllisesti, etenkin pesun tai uimisen jälkeen. Kuivaa korvan ulko-osat tarvittaessa, mutta puhdista korvat vain silloin, kun se on tarpeen. Paha haju, ruskea erite, punoitus tai toistuva pään ravistelu ovat syitä eläinlääkärin arvioon, eivät pelkkään rutiininomaiseen korvien puhdistukseen.

Rotumääritelmässä hyväksytyt värit ovat yksivärinen musta, keltainen ja maksanruskea. Rinnassa voi olla pieni valkoinen merkki. ”Hopea” ei ole neljäs hyväksytty väri, vaan se kirjataan rotumääritelmän vastaiseksi väriksi. Pelkkä värinimitys ei kuitenkaan anna perusteita yleistäville väitteille yksittäisen koiran terveydestä.

## Luonne ja persoonallisuus

Rodun ihanne on ystävällinen, älykäs ja helposti ohjattava koira, joka nauttii yhteistyöstä ohjaajansa kanssa. Monet labradorinnoutajat hakeutuvat sosiaaliseen kanssakäymiseen, oppivat hyvin palkitsemiseen perustuvalla koulutuksella ja innostuvat niin leikistä kuin työskentelystäkin. Rotukuvaus ei silti takaa tietynlaista luonnetta. Siihen vaikuttavat myös perimä, varhaiset kokemukset, koulutus, terveys ja arkiympäristö.

Noutotaipumus näkyy usein haluna kantaa tavaroita suussa. Tarjoa koiralle sopivia esineitä ja opeta rauhallinen vaihtaminen tai irrotusvihje sen sijaan, että lähtisit jahtaamaan sitä sen poimiessa jotakin suuhunsa. Näin arjesta tulee turvallisempaa ja koira saa sopivan tavan toteuttaa luontaista käyttäytymistään. Ruoka voi olla tehokas palkkio, mutta myös leikki, hajutyöskentely ja mahdollisuus noutaa voivat toimia erittäin hyvin.

Jalostuslinjojen välillä on todellisia eroja, mutta rajat eivät ole ehdottomia. Käyttölinjaisessa jalostuksessa painotetaan usein nopeutta, kestävyyttä ja keskittynyttä noutotyöskentelyä. Ulkomuotopainotteisemmista linjoista tulevien koirien rakenne ja työskentelytapa voivat olla erilaisia. Tämä ei tarkoita, että jokaisen käyttölinjaisen labradorinnoutajan olisi vaikea rauhoittua tai että jokainen näyttelylinjainen olisi rauhallinen. Pyydä kasvattajalta konkreettisia esimerkkejä vanhempien energisyydestä, kyvystä rauhoittua, äänekkyydestä, sosiaalisuudesta ja työskentelyhalusta.

BPH- tai MH-luonnekuvaus voi antaa lisätietoa siitä, miten koira on reagoinut vakioiduissa tilanteissa. Kyse on käyttäytymisen kuvauksesta, ei luonnetestistä, jonka koira läpäisee tai hylätään. Arvioi kuvausta yhdessä omien tapaamiskokemustesi ja koiran sukulaisista saatujen tietojen kanssa.

## Koulutus ja liikunta

Labradorinnoutaja tarvitsee päivittäin liikuntaa sekä tehtäviä, joissa se pääsee käyttämään nenäänsä ja muistiaan sekä tekemään yhteistyötä ohjaajansa kanssa. Ei ole yhtä kaikille sopivaa tuntimäärää, joka vastaisi pennun, aikuisen työkoiran, perhekoiran ja seniorin tarpeita. Sovita liikunnan ja tekemisen määrä sekä rasittavuus koiran ikään, terveyteen, kokemukseen ja palautumiseen.

Lenkkeihin voi yhdistää noutamista, henkilöetsintää, jäljestystä, tottelevaisuusharjoituksia, paikallaolon ja odottamisen harjoittelua sekä helppoja hajuleikkejä. Lyhyet, keskittyneet harjoitukset ovat usein hyödyllisempiä kuin saman tehtävän toistaminen siihen asti, että koiran keskittyminen herpaantuu. Lepo ja rauhoittumisen taito kuuluvat koulutukseen. Ne eivät ole merkki siitä, että koiralla olisi ollut liian vähän tekemistä.

Varhaisiin koulutustavoitteisiin kuuluvat luotettava luoksetulo, löysällä hihnalla kulkeminen, rauhallinen käsittely, maltti sekä selkeä vihje esineen luovuttamiseen. Käytä palkitsemiseen perustuvia menetelmiä ja lisää vaikeutta vähitellen. Jos käytät koulutuksessa paljon ruokaa, laske se mukaan koiran päivittäiseen ruoka-annokseen.

Kiinnostus veteen on rodulle tavallista, mutta kaikki labradorinnoutajat eivät pidä uimisesta, eikä yksikään koira ole automaattisesti turvassa vedessä. Aloita matalassa, tyynessä vedessä, anna koiran edetä omaan tahtiinsa ja varmista, että sen on helppo päästä pois vedestä. Valvo koiraa voimakkaasti virtaavan, kylmän tai leväisen veden äärellä äläkä heitä esineitä niin kauas, että innokas koira joutuu ylittämään omat kykynsä.

## Terveys

Pentua valitessa olennaista ei ole vain se, onko vanhemmat ”testattu”, vaan mitä tutkimuksia niille on tehty, milloin ne on tehty ja millaisia tulokset ovat. Labradorinnoutajan nivelet, silmät ja kuntoluokka ansaitsevat erityistä huomiota.

Jotta labradorinnoutajapentue voidaan rekisteröidä Ruotsin kennelliittoon, molemmilla vanhemmilla on oltava virallinen lonkkakuvaustulos ennen astutusta. Kirjattu tulos ei automaattisesti tarkoita tervettä tulosta. Ruotsin labradorinnoutajayhdistys suosittelee tiukempaa jalostusvalintaa: molempien vanhempien lonkkien ja kyynärnivelten tulisi olla kuvausten perusteella terveet, ja niille tulisi olla tehty silmätutkimus astutusta edeltäneiden kahden vuoden aikana ilman todettua perinnöllistä silmäsairautta erikseen määriteltyjä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Pyydä vanhempien rekisterinumerot ja tarkista varsinaiset tulokset, tutkimuspäivämäärät sekä mahdollisuuksien mukaan tiedot sisaruksista, aiemmista jälkeläisistä ja muista lähisukulaisista. Näin saat enemmän tietoa kuin yleisluontoisesta toteamuksesta, että koirat on terveystutkittu.

DNA-testit voivat olla hyödyllisiä, kun niitä käytetään oikean sairauden tutkimiseen ja molempien vanhempien tuloksia tarkastellaan yhdessä. Esimerkiksi prcd-PRA-testi antaa tietoa vain kyseisestä verkkokalvosairauden muodosta. Se ei sulje pois muita silmäsairauksia eikä korvaa kliinistä silmätutkimusta. Peittyvästi periytyvissä sairauksissa, kuten EIC:ssä, terve kantaja ei välttämättä sairastu, mutta toisen vanhemman tulos on tunnettava, jotta vältetään sairaiden pentujen syntyminen. Laaja DNA-testipaneeli ei siis ole todiste hyvästä kokonaisterveydestä.

Ylipaino kuormittaa elimistöä, eikä sitä pidä hyväksyä normaalina rotuominaisuutena. Tunnustele kylkiluita ja tarkista, että vyötärö erottuu selvästi sekä ylhäältä että sivulta katsottuna. Punnitse koira säännöllisesti ja säädä ruoka-annoksia, puruherkkuja ja koulutuspalkkioita sen kuntoluokan mukaan. Tutkimuksissa joillakin labradorinnoutajilla esiintyvä POMC-geenimuunnos on yhdistetty voimakkaampaan ruokamotivaatioon ja suurempaan painoon. Kaikilla labradorinnoutajilla ei kuitenkaan ole tätä muunnosta, eikä lihominen ole väistämätöntä.

## Historia ja alkuperä

Labradorinnoutajan varhaiset juuret ovat Kanadan Newfoundlandin rannikolla, missä samantyyppiset koirat auttoivat kalastajia noutamaan tavaroita ja saalista vedestä. Näitä koiria tuotiin 1800-luvulla Britanniaan, jossa rodusta kehitettiin noutotyöhön erikoistunut metsästyskoira.

Britannian Kennel Club hyväksyi labradorinnoutajan omaksi rodukseen vuonna 1903. Ammutun riistan noutaminen muovasi monia rodulle yhä tunnusomaisia ominaisuuksia: kiinnostusta etsiä, kantaa ja luovuttaa esineitä, halua tehdä yhteistyötä myös etäältä sekä kykyä työskennellä vedessä ja vaikeassa maastossa. Nykyään labradorinnoutajia käytetään metsästyksessä, koiraurheilussa ja monenlaisissa yhteiskuntaa palvelevissa tehtävissä, mutta rodun työkoiratausta on tärkeä huomioida myös silloin, kun etsii ensisijaisesti seurakoiraa.

## Arki labradorinnoutajan kanssa

Labradorinnoutaja voi sopia monenlaiseen kotiin, kun omistaja haluaa jakaa koiran kanssa aktiivisen arjen ja hänellä on aikaa sekä koulutukseen että palautumiseen. Oma piha ei ole välttämätön, ja kerrostaloasuminenkin voi sujua hyvin, mutta koti ei korvaa lenkkejä, hajutyöskentelyä ja muuta mielekästä tekemistä ulkona. Koira on myös opetettava olemaan hiljaa ja rauhallisesti porraskäytävissä ja muissa yhteisissä tiloissa.

Lasten seurassa tarvitaan aikuisen valvontaa, selkeitä sääntöjä ja koiralle rauhallinen lepopaikka, jossa sitä ei häiritä. Nuori tai innostunut labradorinnoutaja on niin vahva, että se voi kaataa pienen lapsen tahtomattaan. Lapselle ei pidä antaa vastuuta sellaisen koiran ulkoiluttamisesta, jota hän ei fyysisesti pysty hallitsemaan.

Monet labradorinnoutajat elävät sopuisasti muiden koirien ja kissojen kanssa, mutta pelkkä rotu ei ratkaise yhteiselon onnistumista. Tutustuta eläimet toisiinsa vähitellen, estä jahtaaminen ja liian lähelle tunkeutuminen sekä tarjoa kissalle korkealla kulkevia tai erillisiä poistumisreittejä. Älä jätä eläimiä keskenään ilman valvontaa ennen kuin niiden kanssakäyminen on rauhallista ja ennakoitavaa.

Yksinoloa on opeteltava vaiheittain. Pientä pentua ei pidä vain jättää yksin, vaan harjoittelu aloitetaan hyvin lyhyistä hetkistä sen jälkeen, kun koira tuntee olonsa turvalliseksi. Aikaa pidennetään vain, jos koira pystyy rentoutumaan. Aikuisten koirien kyky selviytyä yksinolosta vaihtelee, joten arvioi koiran käyttäytymistä sen sijaan, että nojaisit johonkin yleispätevään enimmäisaikaan.

Ennen pennun ostamista sinun tulisi saada selkeät vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

- Millaiseen tekemiseen ja arkeen pentue on jalostettu?
- Miten vanhemmat työskentelevät, käyttäytyvät ihmisten ja koirien seurassa sekä rauhoittuvat käytännössä?
- Millaisia virallisia lonkka-, kyynärnivel- ja silmätutkimustuloksia on saatavilla, ja mitä lähisukulaisista tiedetään?
- Onko saatavilla BPH-luonnekuvauksia, metsästyskoetuloksia tai muita olennaisia arvioita ja saavutuksia, ja mitä ne kertovat?
- Miten kasvattaja valitsee eri pennuille kodit tulevien omistajien arjen perusteella?

Sopivimman koiran valinta riippuu muustakin kuin väristä, sukupuolesta ja linjanimityksestä. Valitse kasvattaja, joka osaa kuvata koiriensa todellisia ominaisuuksia, esittää todennettavat terveystulokset ja puhua rehellisesti pentueen sisäisistä eroista.

Labradorinnoutaja

Svenska Kennelklubben (Swedish Kennel Club)

Norwegian Kennel Club

Dansk Kennel Klub (Danish Kennel Club)

Labradorinnoutajat ovat keskikokoisia tai suuria, urheilullisia ja ystävällisiä koiria, jotka ovat taitavia uimareita. Niiden lyhyt, tiheä ja vettähylkivä turkki on väriltään keltainen, musta tai suklaanruskea. Älykkäinä ja persoina ruoalle ne ovat helposti koulutettavia. Ne tarvitsevat päivittäin liikuntaa ja aivotyötä, ja ne ovat suosittuja niin perhe- kuin työkoirinakin.

Gold Klitt's

## Perustiedot

Mäyräkoira on saksalainen, FCI:n ryhmään 4 kuuluva metsästyskoira, joka on kehitetty työskentelemään sekä maan alla että maan päällä. Rodusta on yhdeksän muunnosta: normaalikokoinen mäyräkoira, kääpiömäyräkoira ja kaniinimäyräkoira, joista jokaisella on lyhyt-, pitkä- ja karkeakarvainen muunnos. Mäyräkoira kannattaakin valita koon, karvanlaadun, kasvattajan tavoitteiden ja koirien todellisten ominaisuuksien perusteella eikä pelkän rodun nimen mukaan.

- **Käyttötarkoitukset:** luolametsästys, ajometsästys, haavoittuneen riistan jäljestys ja seurakoirana toimiminen.
- **Työskentelytapa:** sitkeä, itsenäinen ja vahvasti hajuaistiin tukeutuva.
- **Koko:** määräytyy rinnanympäryksen, ei säkäkorkeuden tai yleisen painorajan perusteella.
- **Karvapeite:** lyhyt, pitkä tai karkea; hoitotarpeet eroavat selvästi toisistaan.
- **Keskeinen terveysriski:** välilevyjen rappeutuminen ja välilevytyrä, joista käytetään usein yhteisnimitystä IVDD.
- **Sopii parhaiten:** ihmiselle, joka haluaa matalaraajaisen, työhaluisen metsästyskoiran ja pystyy tarjoamaan sille päivittäin liikuntaa, hajutyöskentelyä ja johdonmukaista koulutusta.

Lopullinen kokomuunnos voidaan vahvistaa vasta, kun koira on vähintään 15 kuukauden ikäinen. Vanhempien koko antaa kohtuullisen hyvän osviitan, mutta pennun lopullista kokomuunnosta ei voida luvata ennen mittausta.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Mäyräkoiran tulee olla matala ja pitkärunkoinen mutta samalla tiivisrakenteinen, lihaksikas ja ketterä. Sen rakenne mahdollistaa sujuvan työskentelyn ahtaissa tiloissa, eikä sen kuulu olla äärimmäisen pitkä tai raskas. Rotumääritelmän mukaan maavaran tulee olla noin kolmannes säkäkorkeudesta ja säkäkorkeuden suhteen rungon pituuteen noin 1:1,7–1,8.

Rinnanympärys mitataan yli 15 kuukauden iässä sään korkeimmasta kohdasta rintakehän alimman kohdan kautta. Nykyiset kokorajat ovat:

- **Normaalikokoinen mäyräkoira:** urokset yli 37 cm mutta enintään 47 cm; nartut yli 35 cm mutta enintään 45 cm.
- **Kääpiömäyräkoira:** urokset yli 32 cm mutta enintään 37 cm; nartut yli 30 cm mutta enintään 35 cm.
- **Kaniinimäyräkoira:** urokset 27–32 cm; nartut 25–30 cm.

Kolmen karvanlaadun erot eivät rajoitu ulkonäköön. Lyhytkarvaisella mäyräkoiralla on lyhyt, tiheä ja rungonmyötäinen karvapeite, joka vaatii tavallisesti vain vähän säännöllistä hoitoa. Sekin on kuitenkin hyvä tarkistaa vaikeakulkuisessa maastossa liikkumisen jälkeen. Pitkäkarvaisella mäyräkoiralla on pohjavilla ja pidempiä hapsuja, jotka on kammattava helposti takkuuntuvilta alueilta, erityisesti korvien takaa sekä jaloista, vatsasta ja hännästä. Karkeakarvaisella mäyräkoiralla on peitinkarva, pohjavilla, parta ja selvät kulmakarvat. Oikeanlaatuinen karkea karva nypitään tarvittaessa; leikkaamalla ei saada samanlaista karvan rakennetta.

Sallitut värit ja kuviot riippuvat osittain karvanlaadusta. Rotumääritelmään sisältyvät punainen, musta tai ruskea ruskein merkein, laikullinen eli merle sekä juovikas väritys. Riistanväri on puolestaan tyypillinen karkeakarvaisille koirille. Karvan väri ei kerro suoraan luonteesta tai metsästysvietistä, mutta joillakin väriyhdistelmillä on merkitystä terveydelle. Jos pentu on merle, pyydä kasvattajaa selittämään sekä sen rekisteröity väri että värin periytyminen.

## Luonne ja persoonallisuus

Ihanteellinen mäyräkoira on ystävällinen ja tasapainoinen, ei arka eikä aggressiivinen, mutta samalla tarmokas, sitkeä ja itsevarma. Sen itsenäisyys juontuu työstä, jossa koiran on tehtävä päätöksiä kaukana ohjaajastaan. Arjessa sama ominaisuus voi näkyä niin, että mäyräkoira kokeilee, päteekö sääntö todella joka kerta.

Metsästysvietti, sosiaalisuus, äänekkyys, leikkihalu ja kyky rauhoittua vaihtelevat yksilöiden ja sukulinjojen välillä. Ruotsalainen analyysi koirien käyttäytymistä ja persoonallisuutta kuvaavasta BPH-kuvauksesta kertoo monista itsevarmoista mäyräkoirista, mutta aineisto kattaa alle prosentin tarkastellusta Ruotsissa syntyneestä kannasta. Sen perusteella ei siis voida luvata yksittäiselle pennulle tietynlaista luonnetta. Myös väitteet siitä, että jokin karvanlaatu olisi aina rauhallisempi, helpompi kouluttaa tai vähemmän kiinnostunut metsästyksestä, ovat liian yleistäviä.

Kysy sen sijaan, miten vanhemmat ja lähisukulaiset käyttäytyvät kotona, vieraiden kanssa, lenkeillä ja vieraissa ympäristöissä. Metsästyskäyttöön tulevan mäyräkoiran kohdalla koetulokset ja käytännön metsästyskokemus ovat olennaisia. Seurakoiraa etsivän on yhtä tärkeää kuulla konkreettisia esimerkkejä siitä, miten koirat rauhoittuvat toiminnan jälkeen, kuinka äänekkäitä ne ovat ja miten ne suhtautuvat käsittelyyn. Vastuullisen kasvattajan tulisi osata kertoa sekä vahvuuksista että asioista, jotka vaativat työtä.

## Koulutus ja liikunta

Mäyräkoira tarvitsee päivittäistä liikuntaa ja mielekästä hajutyöskentelyä, mutta yksi tietty minuuttimäärä ei sovi kaikille koirille. Sopivaan kuormitukseen vaikuttavat ikä, kunto, alusta, kokomuunnos, terveys ja koiran tapa työskennellä. Terve aikuinen voi olla kestävä lenkki- ja retkikumppani. Pennun voimaa ja koordinaatiota taas tulee kehittää vähitellen, ja selkäoireisen koiran liikuntaan tarvitaan eläinlääkärin laatima suunnitelma.

Jäljestys, etsintäleikit, ihmisen hajujäljen seuraaminen ja huolellisesti suunnitellut ruoanetsintätehtävät antavat mäyräkoiralle mahdollisuuden käyttää parasta työvälinettään: nenäänsä. Lyhyet ja selkeät harjoitukset sekä koiran aidosti arvostama palkkio toimivat usein paremmin kuin toistot ilman selvää tarkoitusta. Aloita luoksetulon, pysähtymisvihjeiden, ohjaajan lähellä pysymisen ja hajujäljeltä irrottautumisen harjoittelu varhain. Tottelevaisuus ei poista metsästysviettiä, joten pitkä liina ja harkittu ympäristön valinta ovat tärkeitä silloin, kun luoksetulo ei ole varma. Ruotsissa koira ei saa jahdata tai ajaa riistaa metsästyksen ulkopuolella, ja erityistä valvontaa vaaditaan 1.3.–20.8. alueilla, joilla voi olla riistaa.

Selän suojeleminen ei tarkoita, että terveen mäyräkoiran pitäisi elää liikkumatonta elämää. Ei ole näyttöä siitä, että portaiden käytön tai huonekaluille ja niiltä alas hyppäämisen täydellinen kieltäminen yksinään ehkäisisi IVDD:tä. Kehitä sen sijaan koiran peruskuntoa, pidä se sopivassa painossa, vähennä kodin liukastumisvaaroja ja vältä hallitsemattomia korkeita hyppyjä sekä törmäyksiä. Sovita portaissa annettava apu ja nostamistavat koiran ikään, kokoon ja terveydentilaan.

## Terveys

Välilevyjen rappeutuminen ja välilevytyrä ovat mäyräkoiran merkittävin rotukohtainen terveysongelma. IVDD:ssä nikamien väliset välilevyt muuttuvat ja voivat painaa hermoja tai selkäydintä. Hakeudu nopeasti eläinlääkäriin, jos mäyräkoiralle ilmaantuu äkillisesti selvää selkä- tai niskakipua, se köyristää selkäänsä, kieltäytyy liikkumasta, kävelee horjuen, menettää voimaa jaloistaan tai sen on vaikea hallita virtsaamista tai ulostamista. Älä jää odottamaan, että lievät neurologiset oireet häviävät itsestään.

Ruotsin kennelliiton virallisessa mäyräkoirien selän röntgenseulonnassa lasketaan kalkkeutuneet välilevyt. Tutkimus tehdään aikaisintaan koiran kaksivuotispäivänä ja viimeistään nelivuotispäivää edeltävänä päivänä. Tulos ilmoitetaan muodossa K0, K1–K2, K3–K4 tai K5–K26. K0 tarkoittaa, ettei kalkkeutumia havaittu, ja suurempi K-luku tarkoittaa useampia kokonaan tai osittain kalkkeutuneita välilevyjä. Tulos antaa tietoa jalostuksen ja riskinarvioinnin tueksi. Se ei takaa, ettei koiralle koskaan tulisi kliinisiä oireita, eikä myöskään sitä, että niitä varmasti tulisi. Siksi myös tiedot vanhempien, sisarusten ja aiempien jälkeläisten välilevytyristä ovat tärkeitä.

Selkäkuvaus ja silmätutkimukset ovat Ruotsissa mäyräkoirille vapaaehtoisia. Ruotsin mäyräkoirakerhon rotukohtainen jalostusstrategia suosittelee silti huomioimaan koiran ja sen suvun selkäterveyden sekä tutkituttamaan jalostuskoirien silmät ennen ensimmäistä jalostuskäyttöä ja myöhemmin uudelleen. Rodussa esiintyy PRA:ta eli etenevää verkkokalvon surkastumaa. Mäyräkoirien nykyiset rekisteröintimääräykset säätelevät muun muassa muunnosta, karvanlaatua, väriä ja lopullista koon mittausta, mutta selkä- tai silmätutkimuksia ei ole asetettu rekisteröinnin pakollisiksi ehdoiksi. Ostajan kannattaa siis pyytää nähtäväksi todelliset tutkimustulokset eikä tyytyä ilmaisuun ”terveystutkitut vanhemmat”.

Seuraa myös koiran lihavuuskuntoa: vyötärön tulee erottua ja kylkiluiden tuntua kevyesti tunnustelemalla. Jos yhdistelmässä on merlevärinen koira, kasvattajan tulee osata selittää värigeenien periytyminen. Molemmilta vanhemmilta peritty merle voi tuottaa kaksoismerlen, johon liittyy koirilla suurentunut kuulo- ja silmäongelmien riski.

## Historia ja alkuperä

Mäyräkoira kehitettiin Saksassa matalaraajaisista metsästyskoirista maanalaiseen työskentelyyn. Tällaisia koiria on tunnettu keskiajalta lähtien, mutta järjestelmällinen jalostus sai selkeämmän muotonsa 1800-luvulla. Saksan mäyräkoirakerho perustettiin vuonna 1888, ja jalostus alkoi kattaa kolme kokoa ja kolme karvanlaatua, joista nykyiset yhdeksän muunnosta muodostuvat.

Rodun matalalle rakenteelle, voimakkaalle etuosalle, kestävyydelle ja itsenäisyydelle on käytännöllinen selitys. Mäyräkoiran oli pystyttävä seuraamaan riistaa maan alle, mutta se saattoi toimia myös ajavana tai karkottavana koirana ja auttaa haavoittuneen riistan jäljestämisessä. Ruotsissa siitä tuli erityisen tärkeä hitaasti ajava koira metsäkauriskannan kasvaessa 1940-luvulla. Ruotsin mäyräkoirakerho perustettiin jo vuonna 1901.

Rodun historiallinen tehtävä näkyy yhä arjessa. Mäyräkoira, jota ei koskaan käytetä metsästykseen, tarvitsee silti mahdollisuuksia hajutyöskentelyyn, ongelmanratkaisuun ja liikkumiseen. Siksi ostajan kannattaa kysyä, mitä kasvattaja todella painottaa: luolatyöskentelyä, ajometsästystä, haavoittuneen riistan jäljestystä, näyttelyitä vai ensisijaisesti seurakoiraominaisuuksia.

## Arki mäyräkoiran kanssa

Mäyräkoira voi viihtyä hyvin kerrostaloasunnossa, kun se saa riittävästi ulkoilua ja tekemistä ja sitä totutetaan porraskäytävän sekä oven takaa kuuluviin ääniin. Kodin kokoa tärkeämpää on koiran päivän sisältö. Järjestä useita ulkoilukertoja, aikaa kiireettömään nuuskimiseen ja paikka, jossa koira saa levätä rauhassa. Yksinoloa tulee harjoitella vähitellen. Keskeytä harjoitus ja helpota sitä, jos koira osoittaa ahdistumisen merkkejä. Ruotsin maatalousviraston suositus aikuisen koiran ulkoiluttamisesta päiväsaikaan vähintään kuuden tunnin välein koskee tarpeiden tekemistä ja liikuntaa, ei sitä, kuinka pitkäksi aikaa yksittäisen mäyräkoiran voi jättää yksin.

Mäyräkoira voi olla hyvä lapsiperheen koira, mutta pienten lasten ja koirien seurassa tulee aina olla aikuinen. Lasten on opittava, ettei koiraa häiritä sen syödessä tai levätessä. Pienten lasten ei pidä kantaa mäyräkoiraa: pieni koira putoaa helposti, ja nostettaessa sen selkää ja takaosaa on tuettava kunnolla. Koiralla tulee aina olla turvallinen lepopaikka, jossa sitä ei häiritä.

Yhteiselo muiden koirien tai kissojen kanssa riippuu yksilöstä, aiemmista kokemuksista ja metsästysvietistä. Tutustuta eläimet rauhallisesti, käytä välissä porttia tai muuta estettä ja järjestä molemmille omat turvalliset alueet. Voimakkaasti takaa-ajoon taipuvaisesta mäyräkoirasta ei välttämättä tule turvallista kumppania kanille, marsulle tai kissalle pelkällä tutustuttamisen harjoittelulla. Turvallinen fyysinen erillään pitäminen voi olla oikea pitkäaikainen ratkaisu.

Pyydä ennen pennun ostamista täsmälliset vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

- Minkä kokoiseksi ja minkä karvanlaatuiseksi pennun odotetaan kasvavan, ja kuinka varmasti tätä voidaan ennustaa?
- Mihin vanhempia käytetään, ja miten ne sekä niiden lähisukulaiset käyttäytyvät arjessa?
- Onko saatavilla virallista K-tulosta ja tietoa vanhempien, sisarusten tai aiempien jälkeläisten kliinisesti oireilevista selkäongelmista?
- Milloin vanhempien silmät on viimeksi tutkittu, ja mitä tulokset kertovat?
- Mitä BPH-, metsästyskoe- tai näyttelytuloksia on rekisteröity, ja mitkä niistä ovat olennaisia juuri tämän pentueen kannalta?
- Miten pentuja on totutettu käsittelyyn, kodin ääniin, ihmisiin ja lyhyisiin erossaoloihin pentuesisaruksista?

Sopivin pentu ei automaattisesti ole pienin, vierailun aikana hiljaisin tai väriltään ensimmäisenä silmään osuva. Valitse yhdistelmä, jossa kasvattajan tavoitteet, koirien dokumentoitu terveys ja luonne sekä oma arkesi sopivat yhteen.

Mäyräkoira

UK Dachshund Club

British Veterinary Association

FCI - Fédération Cynologique Internationale

mäyräkoira: rohkea, pitkäselkäinen ja lyhytjalkainen metsästyskoira, joka jalostettiin alun perin mäyrien ja kaniinien metsästykseen. Karvamuotoja ovat lyhyt-, pitkä- ja karkeakarvainen, ja kokoja normaali- ja kääpiökoko. Uskollinen, vahvasti hajujen ohjaama, itsenäinen ja haukkuherkkä. Tarvitsee säännöllistä mutta harkittua liikuntaa sekä painonhallintaa selkärangan suojelemiseksi.

Dybelund's

Basotto's

Irina Iourievna Eliassen

Tonje Ludvigsen Kvalvåg

Arvid Bjertrup

Englanninsetteri

Federation Cynologique Internationale (FCI)

Englanninsetteri on elegantti, keskikookas tai kookas metsästyskoira, jolla on silkkinen, belton-värinen turkki ja hapsuinen häntä. Lempeänä, uskollisena ja ihmisrakkaana se sopii aktiivisille perheille, jotka nauttivat pitkistä päivittäisistä kävelylenkeistä. Se on herkkä kovakouraiselle kohtelulle, joten koulutuksessa toimivat parhaiten lempeys ja johdonmukaisuus. Turkki kaipaa säännöllistä hoitoa.

Jan Arel Telhaug

## Perustiedot

Chihuahua on meksikolainen seurakoira ja maailman pienin tunnustettu koirarotu. Se on niin pieni, että se voi kulkea omistajansa mukana lähes kaikkialle, mutta muiden koirien tavoin sekin tarvitsee koulutusta, liikuntaa sekä mahdollisuuksia käyttää nenäänsä ja päätään.

- **Alkuperämaa:** Meksiko
- **Käyttötarkoitus:** seurakoira, FCI:n ryhmä 9
- **Rotumääritelmän mukainen paino:** 1–3 kg, ihannepaino 1,5–2,5 kg
- **Säkäkorkeus:** rotumääritelmässä ei määritellä säkäkorkeutta, vaan chihuahua arvioidaan painon perusteella
- **Karvapeite:** lyhyt- tai pitkäkarvainen
- **Rodunomainen luonne:** nopea, valpas, eloisa ja hyvin rohkea
- **Tärkeät terveystarkastukset:** polvet, hampaat, purenta, silmät ja kallon aukile

”Teacup”, ”mini” ja vastaavat nimitykset eivät tarkoita chihuahuan virallisia kokoluokkia tai erillisiä muunnoksia. Rodulla on vain yksi painomääritelmä ja kaksi karvanlaatumuunnosta. Rotumääritelmän mukaan alle 1 kg:n tai yli 3 kg:n paino on hylkäävä virhe. Poikkeuksellisen pienikin koira kuuluu samaan rotuun, eikä pieni paino itsessään kerro laadusta tai hyvästä terveydestä.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Chihuahuan tulee olla tiivisrakenteinen ja hieman korkeuttaan pidempi. Sillä on omenanmuotoinen pää, suuret pystyt korvat ja korkealla kannettu häntä. Ilmeen tulee olla valpas, mutta silmät eivät saa olla ulkonevat eikä kuono liioitellun lyhyt.

Lyhytkarvaisen muunnoksen karva on lyhyttä, pehmeää, kiiltävää ja rungonmyötäistä. Pitkäkarvaisen muunnoksen karva on hienoa, silkkistä ja suoraa tai hieman laineikasta. Pidempää karvaa on muun muassa korvissa, kaulalla, raajoissa ja hännässä. Pitkä karvapeite ei siis saa olla raskas tai liiallisen runsas ja hulmuava, sillä ylenpalttinen turkki ei ole rodulle tyypillinen.

Turkinhoito on yleensä helppoa. Pese koira sen ollessa likainen ja kampaa pitkäkarvainen muunnos noin kerran viikossa. Kiinnitä erityistä huomiota korvien taustoihin ja pidempiin hapsukarvoihin. Lyhytkarvaista turkkia voi harjata tarpeen mukaan. Totuta koira samalla siihen, että sen kynnet, hampaat, korvat ja silmät tarkastetaan.

Kaikki värit ja väriyhdistelmät ovat sallittuja merleä lukuun ottamatta. Merle ei siis ole harvinainen, hyväksytty chihuahuan väri, vaan se on nimenomaisesti kielletty kansainvälisessä rotumääritelmässä.

## Luonne ja persoonallisuus

Rodunomainen chihuahua on nopea reagoimaan, valpas, eloisa ja rohkea. Se voi herkästi ilmoittaa kodin ympäristön tapahtumista, mutta pelokkuutta, aggressiivisuutta tai jatkuvaa haukkumista ei pidä kuvata rodun väistämättömiksi ominaisuuksiksi. Nykyinen rotumääritelmä ei hyväksy aggressiivisuutta eikä voimakasta arkuutta.

Monet chihuahuat kiintyvät läheisesti perheeseensä ja tarkkailevat vieraita ihmisiä, ääniä ja koiria. Siihen, miten tämä näkyy käytöksessä, vaikuttavat perimä, varhaiset kokemukset, terveys ja opitut asiat. Aina syliin nostettu ja tilanteesta pois kannettu chihuahua saa vähemmän tilaisuuksia harjoitella rauhallisia kohtaamisia ja liikkumista erilaisissa ympäristöissä. Näin pientä koiraa ei kuitenkaan pidä pakottaa tervehtimään muita tai sietämään liian tungettelevaa leikkiä ”sosiaalistamisen” nimissä. Hyvä sosiaalistaminen tarkoittaa lyhyitä, turvallisia kokemuksia, joissa koira saa pitää etäisyyttä ja palautua rauhassa.

Rotu voi sopia ensimmäistä koiraa hankkivalle, joka haluaa opettaa koiralle arjen taitoja ja ottaa sen pienen koon vakavasti. Se sopii huonommin ihmiselle, joka etsii asustetta tai olettaa pienen koon tarkoittavan automaattisesti vähäistä vastuuta.

## Koulutus ja liikunta

Chihuahua tarvitsee päivittäin liikuntaa ja mielekästä tekemistä, mutta sama minuuttimäärä ei sovi kaikille koirille. Ikä, kunto, alusta, sää ja palautuminen ovat parempia ohjenuoria kuin yleispätevä ulkoiluaikataulu. Terve aikuinen chihuahua voi nauttia kävelyistä, hajutyöskentelystä, tempuista, arkitottelevaisuudesta ja sille sopiviksi mukautetuista koiraurheilulajeista.

Etene koulutuksessa vähitellen ja käytä palkitsemiseen perustuvia menetelmiä. Panosta erityisesti luoksetuloon, hihnakäytökseen, rauhalliseen käsittelyyn sekä siihen, että koira oppii lopettamaan haukkumisen ja rauhoittumaan. Lyhyet harjoitukset ovat usein käytännöllisiä, mutta päätä harjoitus koiran keskittymiskyvyn, älä ennalta määrätyn minuuttimäärän perusteella. Pientä koiraa koskevat samat lempeät ja johdonmukaiset säännöt kuin suurtakin.

Chihuahuan tulee yleensä saada kävellä itse sen sijaan, että sitä kannetaan, jotta se saa tarvitsemaansa liikuntaa ja kokemuksia erilaisista ympäristöistä. Kantaminen on järkevää väkijoukossa, loukkaantumisvaaran uhatessa tai silloin, kun koira todella tarvitsee apua, mutta se ei saa korvata liikuntaa. Pennut tarvitsevat enemmän taukoja, ja fyysistä kuormitusta on lisättävä vähitellen. Jos aikuinen koira kieltäytyy äkkiä kävelemästä tai alkaa ontua, syy tulee selvittää eikä vain kantaa koiraa eteenpäin.

## Terveys

Chihuahuan kannalta hyödyllisimmät terveystarkastukset koskevat polvia, suuta ja hampaita sekä pään muotoa, jossa ei ole liioiteltuja piirteitä. Pitkää mahdollisten diagnoosien luetteloa tärkeämpää on tietää, mihin vanhempien, pennun ja aikuisen koiran terveydessä kannattaa kiinnittää huomiota.

- **Polvilumpion sijoiltaanmeno eli patellaluksaatio:** Polvilumpio voi siirtyä pois normaalilta paikaltaan, ja oireena voi olla ontumista tai poikkeava liikkumistapa. Jotta pentue voidaan rekisteröidä Ruotsin Kennelliittoon, molemmilla vanhemmilla on oltava virallinen polvitutkimustulos tutkimuksesta, joka on tehty aikaisintaan vuoden iässä ja ennen astutusta. Pyydä nähtäväksi tulokset Ruotsin Kennelliiton rekisteristä ja tarkista aina kaupantekohetkellä voimassa olevat säännöt.
- **Hampaat:** Brittiläisessä eläinlääkärien potilastietoihin perustuvassa tutkimuksessa hampaiden kiinnityskudossairaus ja irtoamattomat maitohampaat kuuluivat chihuahuoiden yleisimmin kirjattuihin terveysongelmiin. Totuta pentu päivittäiseen hampaiden harjaukseen ja seuraa tarkasti pysyvien hampaiden puhkeamista. Jos maitohammas ei irtoa pysyvän hampaan puhjetessa sen viereen, eläinlääkärin tulee arvioida suun tilanne.
- **Pää ja silmät:** Ruotsin Kennelliiton tuomareille tarkoitetuissa rotukohtaisissa ohjeissa nostetaan esiin liialliseen kääpiömäisyyteen, liian lyhyeen kuonoon, virheelliseen purentaan tai leukaan sekä liian ulkoneviin silmiin liittyvät riskit. Älä kysy vain ”omenapäästä”, vaan kiinnitä huomiota toimivaan purentaan, kuonoon, jossa ei ole liioiteltuja piirteitä, sekä silmiin, jotka eivät pullota.
- **Aukile:** Avoin aukile, josta käytetään myös nimitystä molera, ei ole toivottava ominaisuus. Se on nykyisen rotumääritelmän mukaan hylkäävä virhe. Aukileen sulkeutumisen jälkeen jäänyt pieni painauma on eri asia eikä ole hylkäävä virhe. Jos pennulla tai aikuisella koiralla epäillään avointa aukiletta, eläinlääkärin tulee arvioida tilanne.

Seuraa myös koiran kuntoluokkaa ja liikkumista. Äkilliseen ontumiseen, silmäkipuun tai syömisvaikeuksiin tulee suhtautua vakavasti.

## Historia ja alkuperä

Chihuahuan virallinen alkuperämaa on Meksiko, ja rotu on saanut nimensä Meksikossa sijaitsevasta Chihuahuan osavaltiosta. Tämä tiedetään varmasti, mutta rodun tarkasta kehityksestä nykyiseen muotoonsa on vähemmän luotettavaa tietoa.

Virallinen rotumääritelmä kertoo perimätiedosta, jonka mukaan alueella on saattanut elää pieniä koiria tolteekkien aikaan. Tulassa olevat techichi-nimisten koirien kuvaukset muistuttavat nykyistä chihuahuaa. Rotumääritelmä esittää tämän oletuksena, ei todisteena katkeamattomasta polveutumisesta. Tarinat tietystä muinaisesta kantamuodosta tai tietystä risteytyksestä on siksi syytä esittää teorioina eikä vahvistettuna historiatietona.

## Arki chihuahuan kanssa

Chihuahua voi viihtyä kerrostaloasunnossa, lapsiperheessä tai kodissa, jossa on muita eläimiä, kun arki järjestetään sopivaksi. Kodin kokoa tärkeämpiä ovat säännöllinen ulkoilu, koulutus, lepo ja sellaisten tilanteiden välttäminen, joissa pieni koira voi loukkaantua.

Aikuisen tulee aina olla läsnä, kun koira on pienten lasten seurassa. Lapsille on opetettava, että koiran annetaan olla rauhassa lepopaikassaan eikä sitä nostella, kanneta tai jahdata. Tämä ei tarkoita, että rotu ”ei pidä lapsista”, vaan kyse on käytännön turvallisuussäännöstä vain muutaman kilon painoisen koiran kanssa.

Toimeentulo koirien ja kissojen kanssa riippuu yksilöistä, ei pelkästään rodusta. Anna kahden koiran tutustua rauhallisesti puolueettomalla alueella ja keskeytä liian rajuksi käyvä leikki. Kissaan tutustuttaessa portti, erilliset lepopaikat ja suojaisat ruokailupaikat ovat hyödyksi. Kokoerolla on merkitystä: hyväntahtoinenkin leikki paljon suuremman koiran kanssa voi vahingoittaa chihuahuaa, joten yhdessäoloa on valvottava.

Yksinolon harjoittelu tulee aloittaa vähitellen, kun koira tuntee olonsa kodissa turvalliseksi. Pientä pentua ei voi jättää yksin, ja aikuisten koirien kyky sietää yksinoloa vaihtelee. Anna koiran käytöksen ohjata harjoittelua sen sijaan, että olettaisit jokaisen chihuahuan kärsivän eroahdistuksesta tai pärjäävän yksin yhtä pitkään.

Kylmällä, tuulisella tai märällä säällä koira voi tarvita hyvin istuvan takin, mutta kaikille koirille sopivaa lämpötilarajaa ei ole. Huomioi karvanlaatu, ikä, terveys, aktiivisuus ja koiran omat merkit epämukavuudesta. Parhaassa arjessa yhdistyvät siis hyvin pienen kehon tarpeista huolehtiminen ja se, että chihuahua saa elää koirana.

Chihuahua

The British Chihuahua Club

Chihuahua on pieni mutta vankkarakenteinen seurakoira, joka painaa yleensä 1,5–3 kg. Sillä on omenanmuotoinen pää ja suuret silmät. Rodusta on sekä lyhyt- että pitkäkarvainen muunnos, ja turkin värejä on monia. Luonteeltaan chihuahua on omistajaansa kiintynyt, valpas ja rohkea. Voidakseen hyvin se tarvitsee päivittäisiä kävelylenkkejä, koulutusta, läheistä yhdessäoloa sekä hyvää terveyden- ja hampaidenhoitoa.

Alvira-Chanelén Andreassen

## Perustiedot

Bordercollie on brittiläinen paimenkoira ihmiselle, joka haluaa työskennellä koiransa kanssa, kouluttaa sitä ja tarjota sille mielekkäitä tehtäviä koko sen elämän ajan. Rotu oppii erinomaisesti ja on hyvin kestävä, mutta juuri nämä ominaisuudet tekevät siitä usein vaativamman kuin ensisijaisesti seurakoiraksi jalostetusta koirasta.

- **Koiratyyppi:** puhdasrotuinen paimenkoira, joka kuuluu FCI:n roturyhmään 1
- **Koko:** keskikokoinen; uroksen ihannesäkäkorkeus on noin 53 cm, nartut ovat yleensä hieman pienempiä
- **Paino:** noin 12–20 kg sukupuolen ja rakenteen mukaan
- **Elinajanodote:** noin 10–15 vuotta
- **Turkki:** lyhyt tai kohtalaisen pitkä kaksinkertainen karvapeite, useita värejä
- **Tyypilliset piirteet:** valpas, ohjaajan kanssa yhteistyöhaluinen, herkästi reagoiva, älykäs ja vahvasti työskentelyyn motivoitunut
- **Sopii parhaiten:** sitoutuneelle omistajalle, joka nauttii säännöllisestä kouluttamisesta ja osaa opettaa koiralle sekä tekemistä että lepoa

Ennen koiran hankintaa olennaista ei ole se, ulkoileeko perhe tietyn tuntimäärän päivässä, vaan se, löytyykö arjesta aikaa säännölliseen harjoitteluun ja yhteistyöhön. Bordercollien on saatava käyttää päätään ja toteuttaa paimennusviettiään hallitusti, mutta sen on myös opittava rauhoittumaan kotona.

## Ulkonäkö ja turkki

Bordercollie on urheilullinen ja sopusuhtainen koira, jonka rakenne palvelee ketteryyttä ja pitkäkestoista työskentelyä yhdenmukaisen ulkonäön sijaan. Runko on hieman säkäkorkeutta pidempi, ja liikkeiden tulee olla vapaat, sulavat ja tehokkaat. Rotumääritelmän mukainen uroksen ihannesäkäkorkeus on 53 cm ja nartun hieman vähemmän, mutta rodun sisällä sekä koko että rakenne vaihtelevat huomattavasti.

Rotumääritelmässä kuvataan kaksi karvamuunnosta: lyhytkarvainen ja kohtalaisen pitkäkarvainen. Molemmilla on tiheä, rakenteeltaan keskikarkea peitinkarva sekä pehmeä ja tiheä, säältä suojaava pohjavilla. Kohtalaisen pitkä turkki muodostaa selvemmin kauluksen, housukarvat ja tuuhean hännän, kun taas lyhyt turkki on rungonmyötäisempi. Värejä ja kuviointeja on monia. Mustavalkoinen ja kolmivärinen ovat yleisiä, mutta rotumääritelmä sallii laajan värikirjon, kunhan valkoinen ei ole vallitseva väri.

Turkinhoito on pääpiirteissään helppoa. Harjaa koiraa tarpeen mukaan irtoavan pohjavillan poistamiseksi ja takkujen ehkäisemiseksi, etenkin korvien takaa ja hapsukarvojen kohdalta. Runsaan karvanlähdön aikana harjausta tarvitaan tavallista useammin. Pese koira tarvittaessa. Ulkona työskentelevä tai harjoitteleva koira kannattaa myös tarkastaa tekemisen jälkeen: käy läpi tassut, kynnet, iho ja turkki vammojen, heinänvihneiden, punkkien ja roskien varalta.

## Luonne ja käyttäytyminen

Bordercollie on tarkkaavainen, yhteistyöhaluinen ja erittäin nopea havaitsemaan toistuvia kaavoja. Se oppii siksi paitsi omistajan tarkoituksella opettamat asiat myös sen, mitkä äänet ennakoivat lenkkiä, miten ihmiset tavallisesti liikkuvat ja millaisella käytöksellä saa aikaan reaktion. Erinomainen koulutettavuus ei automaattisesti tarkoita helppoa arkea: epäselvät rutiinit ja tahaton palkitseminen voivat vakiinnuttaa käyttäytymistä aivan yhtä nopeasti kuin harkittu koulutus.

Paimennus perustuu siihen, että koira havaitsee liikkeen ja vaikuttaa siihen. Arjessa ilman lampaita sama herkkyys voi kohdistua autoihin, polkupyöriin, juoksijoihin, lapsiin tai muihin eläimiin. Tuijottaminen, vaaniminen, kulkureitin katkaiseminen ja jahtaaminen ovat merkkejä, joihin on syytä puuttua varhain. Käytös tulee keskeyttää rauhallisesti ja korvata opetetulla vaihtoehdolla, ei rohkaista sitä huvittavana erikoisuutena.

Bordercollie voi sopia hyvin perheeseen, mutta rotu ei ole yksilöstä ja ympäristöstä riippumatta automaattisesti ”lapsiystävällinen”. Juokseminen, huutaminen ja vauhdikkaat leikit voivat laukaista paimennuskäyttäytymistä tai aiheuttaa stressiä. Lasten ja koirien yhdessäoloa on siksi valvottava, ja koiralla on oltava rauhallinen lepopaikka. Yhteiselo kissan tai muiden koirien kanssa voi myös onnistua, etenkin kun tutustuttaminen tehdään harkiten, mutta sitä ei voida taata pelkän rodun perusteella. Kissan on päästävä halutessaan vetäytymään omiin oloihinsa, ja koira on opetettava jättämään se rauhaan.

## Koulutus ja liikunta

Bordercollie tarvitsee päivittäin sekä liikuntaa että keskittymistä vaativia tehtäviä, mutta kaikille yksilöille sopivaa tuntimäärää ei voi määrittää. Sopiva kuormitus riippuu iästä, terveydestä, luonteesta, aiemmasta koulutuksesta ja työtehtävistä. Hyvässä arjessa vuorottelevat liikunta, ongelmanratkaisu, yhteistyö ja palautuminen.

Lenkit vaihtelevissa ympäristöissä, turvallisissa paikoissa vapaana liikkuminen, hajutyöskentely, tottelevaisuuskoulutus, jäljestys, paimennus ja muut koiraurheilulajit tarjoavat koiralle erilaista tekemistä. Valitse lajeja, joissa koiran on kuunneltava ohjaajaa ja tehtävä päätöksiä pelkän kovaa juoksemisen sijaan. Loputon pallonheitto tai muu voimakkaasti kiihdyttävä toisto ei ole hyvä mittari koiran tarpeiden täyttymiselle. Se voi lisätä odotusjännitystä opettamatta koiraa rauhoittumaan.

Pidä harjoitukset lyhyinä, selkeinä ja palkitsemiseen perustuvina. Kiinnitä arkitaitoihin, kuten luoksetuloon, hihnassa kulkemiseen, etäältä pysähtymiseen ja huomion irrottamiseen liikkuvista kohteista, yhtä paljon huomiota kuin temppuihin tai kilpailuliikkeisiin. Palkitse myös rauhallisuudesta: omalla paikalla makaamisesta, odottamisesta ympärillä tapahtuvien asioiden aikana ja nukkumisesta tekemisen jälkeen. Bordercollie, jolle tarjotaan aina vain lisää vauhdikasta tekemistä, voi kehittyä huippukuntoiseksi oppimatta lainkaan lepäämään.

Pennut ja nuoret koirat tarvitsevat hallittuja kokemuksia, eivät pienoiskoossa toteutettua aikuisen koiran harjoitusohjelmaa. Vahvista niiden itseluottamusta erilaisissa ympäristöissä, anna kehon kehittyä ja lisää fyysistä kuormitusta sekä tehtävien vaikeutta vähitellen. Jos koira muuttuu lisääntyneestä tekemisestä huolimatta hajamielisemmäksi, ääniherkemmäksi tai alkaa jumiutua asioihin, ratkaisu voi olla parempi tasapaino ja ammattilaisen apu entistä rankemman liikunnan sijaan.

## Terveys

Bordercollieta pidetään verrattain terveenä rotuna, mutta rodulla tunnetaan sairauksia, joista pennunostajan on hyvä olla tietoinen. Ruotsin kennelliiton ja Svenska Vallhundsklubbenin esiin nostamiin terveysongelmiin kuuluvat lonkkaniveldysplasia (HD), collie eye anomaly eli colliesukuisten koirien silmäanomalia (CEA), muut verkkokalvomuutokset, epilepsia sekä etenkin olkaniveleen kohdistuva osteokondroosi.

Kun harkitset Ruotsiin rekisteröityä pentuetta, tarkista ensin vanhempien viralliset lonkka- ja silmätutkimustulokset. Ruotsin kennelliiton sääntöjen mukaan silmätutkimustuloksen on oltava rekisteröity ennen astutusta, eikä tutkimus yleensä saa olla yli vuoden vanha. Tarkista rekisteröidyt tulokset ja kysy myös sisarusten, vanhempien ja muiden lähisukulaisten epilepsiasta, toistuvista kohtauksista, olkapääongelmista ja varhaisista kuolemista. Kahden vanhemman normaalit tulokset eivät kerro koko sukulinjan terveydestä.

Useisiin rodun perinnöllisiin sairauksiin, kuten CEA:han, IGS:ään, TNS:ään ja sensoriseen neuropatiaan, on saatavilla DNA-testejä. Tarpeelliset testit riippuvat koiran sukujuurista ja ajantasaisista suosituksista. Pyydä kasvattajaa selittämään, mitä on testattu ja miksi. Peittyvästi periytyvissä sairauksissa terve kantaja ei ole sama asia kuin sairas koira. Olennaista on suunnitella yhdistelmä niin, etteivät pennut voi periä sairausvarianttia molemmilta vanhemmiltaan. DNA-testi ei korvaa kliinistä silmätutkimusta, niveltutkimustuloksia eikä laajempaa tietoa suvun terveydestä.

Bordercollie collapse -oireyhtymää (BCC) sairastava koira voi olla levossa täysin oireeton, mutta muuttua kovan rasituksen aikana tai pian sen jälkeen sekavaksi, horjuvaksi tai kaatua. Koira saattaa näyttää toipuvan 5–30 minuutissa, mutta jokaiseen tällaiseen kohtaukseen on suhtauduttava vakavasti ja sen syy on selvitettävä eläinlääkärissä. BCC ei ole sama asia kuin tavallinen väsymys, lämpöhalvaus tai labradorinnoutajilla yleisemmin tavattava dynamiini 1 -geeniin liittyvä EIC-muoto. Keskeytä tekeminen heti, jos koiran tarkkaavaisuus tai liikkuminen muuttuu poikkeavaksi.

## Historia ja alkuperä

Bordercollie kehittyi Englannin ja Skotlannin rajaseudulla lammastilojen työkoiraksi. Jalostusvalinnat perustuivat pitkään käytännön paimennuskykyyn: koiran piti osata lukea paimennettavia eläimiä, työskennellä etäällä ja vastata ohjaajan merkkeihin vaativissa oloissa. Tämä työtausta selittää rodulle ominaisen katseenkäytön, vaanivan liikkumisen, kestävyyden ja voimakkaan halun hallita liikettä.

FCI luokittelee bordercollien brittiläiseksi paimenkoiraksi, jolta edellytetään käyttökoetta. Ruotsissa käyttöominaisuuksilla on poikkeuksellisen selkeä asema myös rekisteröinnissä. Rotu merkitään Ruotsin kennelliiton erilliseen paimenkoirarekisteriin, REG V:hen. Ruotsissa syntynyt bordercollie voidaan rekisteröidä vain, jos sen molemmat vanhemmat ovat suorittaneet hyväksytysti Svenska Vallhundsklubbenin (SVaK) järjestämän paimennuskokeen tai niillä on hyväksytty vastaava ulkomainen koetulos. Ulkonäkö voi siksi vaihdella enemmän kuin monilla muilla roduilla, ja työskentelykyky säilyy ruotsalaisen jalostusmallin keskiössä.

## Arki bordercollien kanssa

Hyvä arki bordercollien kanssa vaatii suunnittelua, mutta ei jatkuvaa viihdyttämistä. Tavoitteena on koira, joka pystyy tarvittaessa työskentelemään keskittyneesti ja lepäämään silloin, kun mitään ei tapahdu. Tällainen tasapaino onnistuu parhaiten kodissa, jossa joku aidosti nauttii koiran kouluttamisesta ja jossa vastuu koiran liikunnasta ei ole lasten varassa.

Kerrostaloasuminen ei ole automaattisesti poissuljettua, eikä suuri piha takaa hyvää elämää. Tärkeämpiä ovat sopivat harjoitteluympäristöt, turvalliset liikuntamahdollisuudet ja arkirutiini, jota pystytään todella ylläpitämään. Vilkkaalla alueella omistajan on pystyttävä hallitsemaan liikenteen, pyöräilijöiden, juoksijoiden, äänten ja kohtaamisten tuomat tilanteet ilman, että koira jumiutuu paimentamiseen tai jatkuvaan valppauteen.

Yksinoloa on harjoiteltava vähitellen hyvin lyhyistä jaksoista alkaen ja koiran iän sekä reaktioiden mukaan edeten. Ruotsin maatalousviraston ohje ulkoiluttaa koiraa päiväsaikaan vähintään kuuden tunnin välein ei tarkoita, että koira viihtyisi yksin niin pitkään. Alkuvaiheen harjoituksia kannattaa harkita kuvattavaksi. Palaa helpompaan vaiheeseen, jos koira vaeltelee levottomana, läähättää, haukkuu, rikkoo tavaroita tai ei pysty rauhoittumaan. Toistuvat pitkät työpäivät ilman apua koiran hoitoon ovat tälle rodulle huono lähtökohta.

Ennen kuin ostat pennun Ruotsista, tarkista molemmilta vanhemmilta vähintään kolme asiaa: rekisteröity lonkkatutkimustulos, voimassa oleva silmätutkimustulos ja hyväksytty tulos hyväksytystä paimennuskokeesta. Kysy sen jälkeen lähisukulaisten epilepsiasta ja nivelterveydestä, olennaisista DNA-testeistä, vanhempien käyttäytymisestä sekä levossa että työssä ja kasvattajan tarjoamasta tuesta kaupanteon jälkeen. Sopivimman pennun valinnassa ei ole kyse ”älykkäimmän” yksilön löytämisestä, vaan siitä, että pennun luonne ja työskentelyhalu sopivat siihen, mitä voit tarjota koiralle koko sen elämän ajan.

Bordercollie

Den Danske Kennel Klub (Danish Kennel Club)

Bordercollie on keskikokoinen, atleettinen paimenkoira, joka tunnetaan herpaantumattomasta keskittymiskyvystään, älykkyydestään ja erittäin suuresta energisyydestään. Se on jalostettu paimentamaan lampaita koko päivän, ja se loistaa niin paimennuksessa, koiraurheilussa kuin koulutuksessakin. Se tarvitsee aktiivisen kodin, runsaasti liikuntaa, virikkeitä ja johdonmukaista ohjausta.

Frode Nordbø

## Perustiedot

Saksanpystykorva – kleinspitz on pieni ja valpas seura- ja vahtikoira, joka viihtyy perheensä lähellä ja huomaa nopeasti, mitä ympärillä tapahtuu. Se sopii parhaiten omistajalle, joka nauttii aktiivisen pienen koiran seurasta, kouluttaa rauhallisesti ja johdonmukaisesti sekä auttaa koiraa erottamaan tavalliset arjen äänet tilanteista, jotka todella vaativat huomiota.

- **Alkuperämaa:** Saksa
- **Rotutyyppi:** Yksi saksanpystykorvan viidestä kokomuunnoksesta
- **Käyttötarkoitus:** Seura- ja vahtikoira
- **Säkäkorkeus:** Ihannekorkeus on 27 cm, ja sallittu poikkeama on 3 cm kumpaankin suuntaan
- **Paino:** Rotumääritelmässä ei aseteta tarkkaa painoa. Käytännön suuntaviivana monet kleinspitzit painavat noin 5–8 kg, mutta sopiva kuntoluokka ja mittasuhteet ovat tiettyä kilomäärää tärkeämpiä
- **Karvapeite:** Pitkä, suora peitinkarva ja tiheä, pehmeä pohjavilla
- **Tyypillisiä piirteitä:** Valpas, eloisa, oppivainen ja usein pidättyväinen vieraita kohtaan

Kleinspitz on oma virallisesti tunnustettu kokomuunnoksensa, ei risteytys. Sen kokorajat ovat kuitenkin lähellä mittelspitzin ja pomeranianin kokorajoja. Ruotsissa sallitaan tietyin ehdoin vierekkäisten kokomuunnosten välisiä parituksia. Pennut rekisteröidään aluksi suuremman vanhemman kokomuunnokseen, ja myöhemmin näyttelyssä mitattavan koiran lopullinen kokomuunnos voidaan määrittää 15 kuukauden iästä alkaen. Pennunostajan kannattaakin kysyä molempien vanhempien koosta ja siitä, miten kasvattaja hoitaa kokomuunnoksen rekisteröinnin.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Kleinspitzin tulee olla tiivisrakenteinen ja lähes neliömäinen. Sillä on suippo kuono, pienet pystyt korvat ja korkealle kiinnittynyt, selän päällä kannettu häntä. Runsas karvapeite muodostaa kaulan ympärille selvän kaulurin ja takaraajoihin housukarvoituksen. Karvapeitteen alla rungon tulee olla sopusuhtainen, ja liikkeiden tulee olla sujuvat ja joustavat.

Rodun ihannesäkäkorkeus on 27 cm, ja sallittu vaihteluväli on 24–30 cm. Tarkan kilomäärän sijaan rotumääritelmä suhteuttaa painon koiran kokoon. Arvioi koiran kuntoluokkaa tunnustelemalla ja tarvittaessa eläinlääkärin avulla: runsas turkki voi peittää ylipainon ja saada myös hoikan koiran näyttämään todellista painavammalta.

Hyväksyttyjä värejä ovat valkoinen, musta, ruskea, oranssi ja sudenharmaa sekä useat tarkasti määritellyt värimuunnokset, kuten kermanvärinen, oranssisoopeli, musta ruskein merkein ja valkopohjainen kirjava. Merle ei kuulu rotumääritelmän hyväksymiin väreihin. Väri on ulkonäköseikka, eikä sitä saa koskaan asettaa terveyden, luonteen ja huolellisesti harkitun parituksen edelle.

Karvapeite koostuu suorasta, karheammasta peitinkarvasta ja lyhyestä, tiheästä, pumpulimaisesta pohjavillasta. Harjaa tai kampaa turkki ihoa myöten noin kerran viikossa ja karvanlähtöaikoina useammin. Kiinnitä erityistä huomiota korvantaustoihin, kainaloihin sekä valjaiden ja kaulapannan alle jääviin kohtiin. Turkkia ei tule säännönmukaisesti muotoilla runsaasti leikkaamalla. Pese koira sen ollessa likainen, älä kiinteän aikataulun mukaan.

## Luonne ja käyttäytyminen

Kleinspitz on yleensä eloisa, tarkkaavainen ja vahvasti omiin ihmisiinsä kiintynyt, mutta se ei välttämättä suhtaudu seurallisesti kaikkiin kohtaamiinsa ihmisiin. Rotumääritelmä kuvaa koiraa, joka on luonnostaan varautunut vieraita kohtaan olematta kuitenkaan pelokas tai aggressiivinen. Arjessa tämä voi tarkoittaa sitä, että koira tarkkailee vierasta mieluummin ensin ennen kuin hakeutuu tämän luo.

Haukkuherkkyys on tärkeä huomioida rotua valittaessa. Kleinspitz reagoi usein nopeasti ääniin, porraskäytävässä liikkumiseen tai jonkun saapumiseen ovelle. Tavoitteena ei tarvitse olla täysin äänetön koira, vaan koira, joka voi ilmoittaa havainnostaan ja rauhoittua sen jälkeen. Palkitse rauhallisesta käytöksestä, lisää etäisyyttä toistuvasti haukkumista laukaiseviin ärsykkeisiin äläkä vahingossa vahvista jokaista hälytystä ryntäämällä koiran kanssa ikkunaan.

Standardoituun BPH-käyttäytymiskuvaukseen on osallistunut vasta pieni joukko kleinspitzejä, joiden omistajat ovat itse valinneet osallistumisen. Keskimäärin ryhmän koirat vaikuttivat melko itsevarmoilta ja osoittivat vain vähän uhkaavaa tai aggressiivista käytöstä, mutta ne eivät myöskään olleet erityisen seurallisia vieraita kohtaan. Tulokset kuvaavat osallistuneita koiria, eivät rodun jokaista yksilöä. Vanhempien käyttäytyminen, varhaiset kokemukset ja kasvattajan tarjoama kasvuympäristö kertovat yksittäisestä pennusta enemmän kuin pelkkä rotunimi.

Rodun saalistusviettiä kuvataan usein vähäiseksi, mutta se ei takaa varmaa luoksetuloa. Uteliaisuus ja innostus voivat silti saada kleinspitzin jahtaamaan lintuja, luonnoneläimiä tai polkupyöriä. Harjoittele luoksetuloa asteittain ja käytä pitkää liinaa siellä, missä ympäristö sitä edellyttää.

## Koulutus ja liikunta

Kleinspitz tarvitsee päivittäin liikuntaa ja tekemistä mielelle, mutta liikunnan määrä tulee sovittaa koiran ikään, terveyteen ja kokemukseen yleispätevän minuuttimäärän sijaan. Useat lenkit, mahdollisuudet haistella ja lyhyet ongelmanratkaisutehtävät sopivat sille usein paremmin kuin yksi pitkä ja yksitoikkoinen ulkoilu.

Rotu on nopea ja oppivainen, joten palkitsemiseen perustuva koulutus toimii hyvin, mutta myös epäselvät säännöt tulevat nopeasti esiin. Etene pienin askelin ja palkitse toivomastasi käytöksestä: kaikkien neljän tassun pitämisestä lattialla tervehdittäessä, kontaktista ennen oven avaamista ja hiljentymisestä ilmoitushaukun jälkeen. Kovat rangaistukset voivat aiheuttaa pelkoa tai lisätä ääntelyä, eivätkä ne kuulu nykyaikaiseen koirankoulutukseen.

Hajutyöskentely, temput, tasapainoharjoitukset ja arkitottelevaisuus tuovat hyödyllistä vaihtelua. Terve aikuinen kleinspitz voi nauttia myös pidemmistä lenkeistä, mutta kuntoa on rakennettava vähitellen. Pennun tulee saada liikkua vapaasti ja monipuolisesti ilman pakotettuja lenkkimatkoja tai toistuvaa hyppimistä. Pieni koko ei tee koirasta haurasta koriste-esinettä, mutta sitä on suojeltava putoamisilta, rajuilta leikeiltä ja rasitukselta, johon se ei ole vielä valmis.

Totuta koira jo varhain turkin ja hampaiden harjaukseen, kynsien leikkaamiseen ja tutkimiseen. Lyhyet, myönteiset käsittelyharjoitukset helpottavat säännöllistä hoitoa ja auttavat huomaamaan muutokset ihossa, silmissä, suussa tai liikkumisessa.

## Terveys

Kleinspitziä pidetään yleisesti melko terveenä pienenä rotuna, mutta harkittu pennun hankinta edellyttää muutakin kuin yleisluontoista vakuuttelua terveistä sukulinjoista. Pyydä nähtäväksi molempien vanhempien viralliset tutkimustulokset ja kysy, mitä ongelmia lähisukulaisilla on todellisuudessa esiintynyt.

Ruotsin rotuyhdistys suosittelee, että jalostuskoirien polvet ovat terveet eikä niiden silmissä ole todettu poikkeavuuksia. Polvilumpiolöydökset kirjataan asteikolla 0–3, joten varsinainen tulos on aina huomioitava: pelkkä maininta siitä, että koiran polvet on tutkittu, ei kerro tutkimuksen löydöksistä. Virallisen silmätutkimuksen tekee siihen pätevöitynyt silmätarkastuseläinlääkäri. Tutkimus antaa ajantasaisen kuvan koiran silmien tilanteesta, ei elinikäistä takuuta.

Polvi- ja silmätutkimuksia koskevia suosituksia ei pidä sekoittaa keskitettyyn terveysohjelmaan tai kleinspitzin erilliseen rekisteröintiehtoon. Pennunostajan kannalta olennaisia ovat todelliset tutkimustulokset, tutkimusten ajankohdat ja se, miten kasvattaja hyödyntää tuloksia jalostuspäätöksissään.

Suhtaudu varauksella yleisluontoisiin väitteisiin PRA:n DNA-testeistä. Testi, joka tunnistaa tietyn geenimuunnoksen toisella rodulla, ei sulje pois kaikkia etenevän verkkokalvon surkastuman muotoja kleinspitzillä. Silmätutkimuksia, sukulaisten terveystietoja ja löydösten avointa raportointia ei siksi voi korvata epämääräisellä toteamuksella, että koirat on ”DNA-testattu”.

Pienten saksanpystykorvien kuvauksissa mainitaan poikkeavaa karvanlähtöä, mutta termejä BSD ja ”black skin disease” käytetään epävirallisina kattokäsitteinä, ei yhden varmistetun diagnoosin niminä. Poikkeavasta karvanlähdöstä kärsivä koira tarvitsee eläinlääkärin tutkimuksia, ei rotuun tai ulkonäköön perustuvaa diagnoosia.

Kuten muillakin koirilla, painonhallinta ja hampaiden hoito ovat osa ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa. Totuta koira hampaiden harjaukseen varhain ja tee siitä rauhallinen päivittäinen rutiini.

## Historia ja alkuperä

Saksanpystykorva – kleinspitz on nykymuodossaan lähtöisin Saksasta, ja se kuuluu FCI:n pystykorvien ja alkukantaisten koirien ryhmään. FCI:n rotumääritelmä kattaa kaikki viisi saksanpystykorvamuunnosta: wolfspitz/keeshond, grosspitz, mittelspitz, kleinspitz ja pomeranian.

Saksanpystykorvaa on historiallisesti kuvattu vahti- ja seurakoiraksi. Rotu sai FCI:n lopullisen hyväksynnän vuonna 1957, mutta rotumääritelmän sanamuotoja ja kokorajoja on sittemmin muutettu. Vanhemmissa kuvauksissa saksanpystykorvat yhdistetään hyvin varhaisiin eurooppalaisiin koiratyyppeihin, mutta näitä alkuperäkertomuksia on syytä pitää koirahistoriallisena perinteenä eikä nykyisen kleinspitzin todistettuna polveutumishistoriana.

Yhteinen rotumääritelmä selittää, miksi kokomuunnosten välisillä rajoilla on edelleen käytännön merkitystä jalostuksessa ja rekisteröinnissä. Kleinspitz ei siis ole vain arkikielinen ”pieni pystykorva”, vaan kokomuunnos, jonka tulee vastata rotumääritelmän mittoja ja yleisvaikutelmaa.

## Arki rodun kanssa

Kleinspitz voi viihtyä niin kerrostalossa kuin omakotitalossakin, kun se saa riittävästi tekemistä, lepoa ja tukea ääniin suhtautumiseen. Kodin kokoa tärkeämpää on arjen järjestäminen. Heikosti äänieristetyssä asunnossa tulevan omistajan on kuitenkin suhtauduttava rodun herkkään ilmoitushaukun taipumukseen vakavasti ja suunniteltava rauhoittumisen harjoittelu alusta lähtien.

Lapsiperheessä kleinspitzistä voi tulla innokkaasti perheen elämään osallistuva koira, mutta aikuisten on aina vastattava lasten ja koiran yhdessäolosta. Koira tarvitsee rauhallisen lepopaikan, ja lasten on opittava olemaan häiritsemättä sitä sen syödessä tai nukkuessa. Pienen kokonsa vuoksi kleinspitzin nostamisessa ja vauhdikkaissa leikeissä on oltava erityisen huolellinen. Mitään koiraa ei rodusta riippumatta saa jättää yksin pienten lasten kanssa.

Yhteiselo kissan tai toisen koiran kanssa riippuu enemmän yksilöistä ja tutustuttamisesta kuin rodusta. Ensikohtaamisten tulee olla rauhallisia ja asteittaisia, ja eläimillä on oltava mahdollisuus pitää etäisyyttä sekä omat ruoka- ja lepopaikat ja muut tärkeät resurssit. Aiempi kokemus toisesta eläinlajista auttaa, mutta ei takaa jokaisen yhdistelmän toimivuutta.

Yksinoloa on harjoiteltava vähitellen sen jälkeen, kun koira tuntee olonsa turvalliseksi uudessa kodissa. Pientä pentua ei voi jättää yksin, ja aikuisten koirien kyky sietää yksinoloa ilman stressiä vaihtelee suuresti. Pidennä yksinoloaikaa pienin askelin ja lyhennä sitä uudelleen, jos koira alkaa haukkua jatkuvasti, kulkea levottomasti edestakaisin, tuhota tavaroita tai osoittaa muita ahdistuksen merkkejä.

Kleinspitz sopii siis parhaiten ihmiselle, joka haluaa pienen mutta aktiivisen koiran, on valmis säännölliseen turkinhoitoon ja haluaa harjoitella koiran kanssa ääniin suhtautumista, varmuutta sosiaalisissa tilanteissa sekä arjen taitoja. Se on huonompi valinta ihmiselle, joka etsii hiljaista ja itsenäistä koiraa, joka tyytyy lyhyisiin tarpeidentekolenkkeihin ja voi olla yksin pitkien työpäivien ajan.

Saksanpystykorva – kleinspitz

VDH (Verband für das Deutsche Hundewesen)

Saksanpystykorva – kleinspitz on pieni, neliömäinen seurakoira, jolla on kettumainen ilme, tiheä kaksinkertainen turkki ja kippura häntä. Se on valpas, eloisa ja vahvasti omiin ihmisiinsä kiintyvä koira, joka sopeutuu hyvin niin kaupunkiin kuin maallekin. Se tarvitsee säännöllistä turkinhoitoa, liikuntaa ja koulutusta ja voi olla haukkuherkkä ja tarkkaavainen vahti.

Omnia

## Perustiedot

Beagle on seurallinen ja kestävä metsästyskoira, joka seuraa hajujälkiä erittäin määrätietoisesti. Kätevän kokonsa ansiosta se on helppo ottaa mukaan, mutta sen tarkka hajuaisti, metsästysvietti ja äänenkäyttö vaativat arjessa enemmän ennakointia kuin koiran koko antaisi ymmärtää.

- **Alkuperä:** Iso-Britannia
- **Käyttötarkoitus:** Ajokoira, jolla metsästetään muun muassa jänistä, metsäkaurista, peuraa ja kettua
- **Koko:** Säkäkorkeus 33–40 cm ja aikuispaino tavallisesti 10–15 kg
- **Luonne:** Iloinen, avoin, eloisa ja ystävällinen, mutta myös itsenäinen ja sinnikäs
- **Aktiivisuus:** Tarvitsee päivittäistä liikuntaa ja säännöllisiä tilaisuuksia käyttää hajuaistiaan
- **Turkki:** Lyhyt, tiheä ja säänkestävä; helppohoitoinen, mutta karvaa irtoaa
- **Sopii parhaiten:** Ihmiselle, joka haluaa viettää aktiivista elämää seurallisen koiran kanssa ja on valmis panostamaan luoksetuloon sekä huomioimaan äänenkäytön ja suuren ruokahalun

## Ulkonäkö ja turkki

Beagle on tiivisrakenteinen ja vankka koira, jonka tulee näyttää urheilulliselta mutta ei raskastekoiselta. Sen runko on tasapainoinen, raajat vahvat ja rintakehä pitkäkestoiseen työskentelyyn kehittynyt. Pitkät, alas kiinnittyneet korvat riippuvat poskien myötäisesti, ja koira kantaa vahvaa häntäänsä korkealla liikkuessaan.

Rotumääritelmän mukainen toivottu säkäkorkeus on 33–40 cm. Ruotsalaisten rotutietojen mukaan aikuinen beagle painaa tavallisesti 10–15 kg. Kuntoluokka on kuitenkin vaa'an lukemaa tärkeämpi: lihaksikas työkoira ja vähemmän liikkuva seurakoira voivat painaa eri verran, vaikka ne olisivat samankorkuisia.

Turkki on lyhyt ja tiheä ja suojaa huonolta säältä. Mustan, ruskean ja valkoisen yhdistävä kolmivärisyys on tuttu väritys, mutta rotumääritelmä sallii myös useita kaksivärisiä ja kirjavia värityksiä. Hännänpään tulee olla valkoinen.

Turkinhoito on yksinkertaista. Säännöllinen harjaus poistaa irtokarvaa etenkin runsaamman karvanlähdön aikaan. Samalla kannattaa tarkistaa iho, tassut, kynnet ja hampaat. Luppakorvat voivat lisätä korvatulehduksen riskiä, mutta terveitä korvia ei pidä puhdistaa turhaan. Jos koira ravistelee päätään tai raapii korviaan tai korvissa on punoitusta, kipua, pahanhajuista eritettä tai toistuvia ongelmia, tilanne on syytä tutkituttaa eläinlääkärillä.

## Luonne ja persoonallisuus

Tyypillinen beagle on ystävällinen, eloisa ja utelias. Se on luonteeltaan tasainen ja haluaa innokkaasti olla mukana tekemisissä. Rotu on kehitetty työskentelemään tiiviissä yhteistyössä ihmisten ja muiden koirien kanssa, ja se on usein seurallinen myös kotona. Sitä ei kuitenkaan ole jalostettu odottamaan ohjeita joka käänteessä. Metsästävän beaglen on tehtävä itsenäisiä päätöksiä ja seurattava jälkeä sinnikkäästi, mikä voi arjessa näyttää helposti itsepäisyydeltä.

Monet beaglet elävät sopuisasti lasten ja muiden koirien kanssa. Tämä on rodulle yleinen taipumus, ei lupaus jokaisen yksilön käyttäytymisestä tai jokaisen kohtaamisen sujumisesta. Lasten on opittava antamaan koiralle rauha sen syödessä ja levätessä, ja aikuisen tulee aina valvoa aktiivisesti koiran ja pienten lasten yhdessäoloa.

Äänenkäyttö kuuluu rodun työskentelyyn. Beagle voi haukkua tai päästää sointuvaa ajohaukkua seuratessaan hajua, innostuessaan tai hakiessaan kontaktia. Äänekkyydessä on yksilöllisiä eroja. Riittävä tekeminen, huolellinen yksinolon harjoittelu ja rauhalliset arkirutiinit voivat vähentää tarpeetonta ääntelyä, mutta täysin hiljaista koiraa tarvitsevan kannattaa valita toinen rotu.

Ruoka motivoi beaglea usein voimakkaasti. Se voi helpottaa palkitsemiseen perustuvaa koulutusta, mutta samalla työtasoille jätetty ruoka, avoimet roska-astiat ja ulkoa löytyvä syötävä voivat muodostua nopeasti ongelmaksi.

## Koulutus ja liikunta

Beagle tarvitsee päivittäistä liikuntaa, aivotyötä ja ennen kaikkea mielekästä hajutyöskentelyä. Sama minuuttimäärä ei sovi jokaiselle koiralle: ikä, terveydentila, metsästys, liikkumisen vauhti ja muu tekeminen vaikuttavat sopivaan kuormitukseen. Hyvään arkeen kuuluu lenkkejä, joilla on aikaa haistella, pidempiä retkiä vaihtelevassa maastossa sekä säännöllisiä etsintä- ja jäljestystehtäviä.

Verijälki, ihmisen jäljen seuraaminen, nosework ja yksinkertaiset etsintäleikit hyödyntävät erinomaisesti rodun suurinta vahvuutta. Metsästyksestä kiinnostunut omistaja voi kehittää beaglen perinteisiä ajokoiran taitoja. Ruotsissa rodulla metsästetään yksin ajavana koirana jänistä, metsäkaurista, peuraa ja kettua. Verijälkiharjoittelulla voidaan puolestaan kehittää haavoittuneen riistan etsimisessä tarvittavia taitoja. Jokainen yksilö ei sovellu kaikelle riistalle, vaan metsästystavalla, vauhdilla ja äänenkäytöllä on merkitystä.

Käytä palkkioita ja lisää vaikeustasoa vähitellen. Lyhyet harjoitukset, selkeät vihjeet ja koiran aidosti arvostamat palkkiot toimivat kovia ojennuksia paremmin. Osan päivän ruoka-annoksesta voi käyttää koulutukseen, jotta palkkiot eivät kasvata energiansaantia suunniteltua suuremmaksi.

Luoksetulon harjoitteluun on panostettava erityisen huolellisesti. Tuoreen jäljen löytänyt beagle voi pitää hajua ohjaajaansa kiinnostavampana, vaikka luoksetulo onnistuisi rauhallisessa ympäristössä. Aloita ilman häiriöitä, jatka pitkässä liinassa ja lisää haastetta vasta koiran onnistuessa. Moni beagle tarvitsee pitkän liinan tai turvallisesti aidatun alueen voidakseen liikkua vapaammin. Älä päästä koiraa irti liikenteen tai luonnonvaraisten eläinten lähellä vain siksi, että luoksetulo onnistui edellisenä päivänä.

Opeta koira myös rauhoittumaan. Mielekästä tekemistä ja riittävästi lepoa saavan beaglen kanssa arki sujuu usein helpommin kuin jatkuvasti puuhassa pidetyn koiran kanssa.

## Terveys

Beaglea pidetään yleisesti terveenä rotuna, mutta yksittäisillä koirilla voi esiintyä myös harvinaisia sairauksia. Ruotsalaisissa rotutiedoissa mainitaan kilpirauhasen sairaudet, välilevysairaus, epilepsia, steroidiresponsiivinen meningiitti-arteriitti eli aivokalvo- ja valtimotulehdus sekä lonkkaniveldysplasia. Ruotsalaisessa rotukohtaisessa jalostusstrategiassa eli RAS:ssa käsitellään myös perinnöllistä Musladin–Lueken oireyhtymää eli MLS:ää ja Laforan epilepsiaa.

Pyydä kasvattajalta täsmälliset vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

- Mitkä ovat molempien vanhempien MLS- ja Lafora-geenitestien tulokset? Jos toinen vanhemmista on kantaja, toisen tulee olla geenitestillä terve rodun jalostusstrategian mukaisesti.
- Onko lähisukulaisilla epilepsiaa, aivokalvontulehdusta, selkäsairauksia, kilpirauhasen sairauksia tai muita toistuvia terveysongelmia?
- Miten vanhempien luonnetta ja metsästysominaisuuksia on arvioitu?
- Mitä voimassa olevia suosituksia ja rekisteröintisääntöjä kasvattaja on noudattanut juuri tässä yhdistelmässä?

Lonkkaniveldysplasiaa esiintyy vähän, eikä Ruotsin Kennelliiton vuoden 2026 rekisteröintisäännöissä ole beaglelle rotukohtaista vaatimusta virallisesta lonkkatutkimustuloksesta. Kysy, mitä kasvattaja on todella tutkinut ja miksi, sen sijaan että olettaisit yhden yleisen tutkimuslistan soveltuvan kaikkiin tilanteisiin. Säännöt ja suositukset voivat muuttua vuosittain.

Painonhallinta on tärkeä osa arkea. Mittaa ruoka-annokset, laske koulutuspalkkiot mukaan päivän ruokamäärään ja seuraa koiran kuntoluokkaa ajan mittaan. Sovita annos ikään, työskentelyyn ja aktiivisuuteen. Pyydä eläinlääkäriltä neuvoa, jos paino nousee tai koira tarvitsee yksilöllisen suunnitelman. Pidä myös ruoka, lääkkeet ja roska-astiat koiran ulottumattomissa: ruokaa rakastava beagle voi olla sekä nopea että kekseliäs.

## Historia ja alkuperä

Beagle kehittyi Isossa-Britanniassa pieneksi ajokoiraksi, jota käytettiin jalan tapahtuvassa metsästyksessä, erityisesti jäniksenpyynnissä. Rodun nimi on dokumentoitu jo 1400-luvulla, mutta nykyinen, tunnistettava rotutyyppi vakiintui vasta 1870-luvulla. Brittiläisessä metsästysperinteessä useat beaglet työskentelivät yhdessä ajueena metsästäjien seuratessa jalan.

Ensimmäiset tunnetut beaglet esitettiin Ruotsissa Göteborgissa vuonna 1891. Rodun kehitys Ruotsissa vauhdittui, kun maan rotuyhdistys Svenska Beagleklubben perustettiin vuonna 1953. Työskentely mukautettiin pohjoismaiseen metsästysperinteeseen: ajueessa metsästämisen sijaan beagle työskentelee tavallisesti yksin, etsii ja nostaa riistan liikkeelle sekä ajaa sitä haukkuen.

Tämä historia näkyy selvästi nykyisessäkin koirassa. Maan tuntumassa työskentelevä nenä, kestävyys, itsenäisyys ja äänenkäyttö eivät ole pieniä erikoisuuksia, jotka voisi erottaa koiran roolista perheenjäsenenä. Ne ovat rodun työskentelyn ydinominaisuuksia, joille on tarjottava sopivasti käyttöä myös kodissa, jossa koiran kanssa ei metsästetä.

## Arki beaglen kanssa

Beagle sopii parhaiten kotiin, jossa arvostetaan aktiivista, seurallista ja hajujen ohjaamaa koiraa sekä osataan ennakoida turvallisuuteen ja äänenkäyttöön liittyviä asioita. Arjen rutiinit ovat kodin kokoa tärkeämpiä. Kerrostaloasuminen voi onnistua, jos koira saa sopivasti tekemistä, osaa rauhoittua sisällä eikä häiritse naapureita. Huonosti äänieristetyssä talossa on syytä varautua siihen, että rodun äänenkäyttö voi muodostua ongelmaksi.

Piha ei korvaa lenkkejä tai mielekästä työskentelyä, ja aitojen on oltava pitäviä. Aidatun alueen ulkopuolella hyvin istuvat valjaat ja pitkä liina ovat usein hyödyllisempi ratkaisu kuin täydellisen luoksetulon toivominen. Ruoka ja roska-astiat on säilytettävä koiran ulottumattomissa.

Yksinoloa tulee harjoitella vähitellen hyvin lyhyistä hetkistä alkaen ja koiran ikä ja reaktiot huomioiden. Ruotsin maatalousviraston ohjeen mukaan koirat tulisi viedä päiväsaikaan ulos vähintään kuuden tunnin välein ja pennut sekä iäkkäät koirat useammin. Tämä on ulkoilua koskeva ohje, ei toteamus siitä, että tietty koira pärjäisi yksin niin pitkään. Ahdistuva, ulvova tai rauhoittumaan kykenemätön beagle tarvitsee pienempiä harjoitteluvaiheita, enemmän seuraa ja itselleen paremmin sopivan päivärytmin.

Kissa voi asua samassa kodissa beaglen kanssa, mutta tutustumisen on edettävä hitaasti ja hallitusti. Kissa tarvitsee koiralta rauhoitettuja tiloja ja esteettömiä poistumisreittejä, eikä koiran saa koskaan antaa harjoitella sen jahtaamista. Kanien, jyrsijöiden ja lintujen kanssa on oltava erityisen varovainen: rodun metsästystaustan vuoksi turvallista yhteiseloa ei voi pitää itsestäänselvyytenä.

Valitse beagle, jos haluat hajutyöskentelyn osaksi arkea ja nautit itsenäisestä, kestävästä koirasta, joka myös pitää ääntä. Valitse toinen rotu, jos haluat hiljaisen koiran, jonka voi huoletta pitää vapaana, joka tyytyy lyhyisiin lenkkeihin tai jonka on säännöllisesti vietettävä pitkät työpäivät yksin.

Beagle

The Beagle Club

Fédération Cynologique Internationale

Beagle on pieni ja vankkarakenteinen ajokoira, jolla on lyhyt, karvaa pudottava turkki ja tunnusomainen, raikuva haukku. Se on iloinen ja utelias ja tulee yleensä hyvin toimeen lasten ja muiden koirien kanssa. Beagle tarvitsee päivittäistä liikuntaa, aivotyötä, turvallisesti aidatun pihan ja painonhallintaa, mutta sen turkinhoito on helppoa.

Raolex

## Perustiedot

Lhasa apso on pieni, pitkäkarvainen seurakoira, jolla on vahva itseluottamus ja itsenäinen luonne. Se sopii parhaiten ihmiselle, joka arvostaa tarkkaavaista koiraa ja on valmis käyttämään aikaa turkinhoitoon, käsittelyyn totuttamiseen ja arjen koulutukseen.

- **Alkuperä:** Tiibet; nykyisessä rotumääritelmässä Iso-Britannia mainitaan rodun vastuu maana
- **Roturyhmä:** Ryhmä 9, seura- ja kääpiökoirat
- **Koko:** uroksen ihannesäkäkorkeus on 25 cm; narttujen tulee olla hieman pienempiä
- **Rakenne:** tiivis ja hieman korkeuttaan pidempi
- **Luonne:** iloinen, itsevarma, valpas ja vakaa, toisinaan pidättyväinen vieraita kohtaan
- **Turkki:** pitkä, raskas ja suora peitinkarva sekä kohtuullinen pohjavilla
- **Turkinhoito:** täyspitkänä vaativa; lyhyeksi leikattu turkki vähentää työtä, mutta ei ole hoitovapaa
- **Elinikä:** laajassa brittiläisessä tutkimuksessa eliniän mediaaniksi arvioitiin 14 vuotta, mutta yksittäinen koira voi elää lyhyemmän tai pidemmän elämän

Rotumääritelmässä ei määritellä virallista painoa. Sen sijaan, että vertaisit aikuisen lhasa apson painoa johonkin oletettuun ”oikeaan” lukemaan, seuraa sen kuntoluokkaa, lihaskuntoa ja kehitystä yhdessä kasvattajan ja eläinlääkärin kanssa.

## Ulkonäkö ja turkki

Lhasa apson tulee olla vankkarakenteinen pieni koira, jossa ei ole liioiteltuja piirteitä. Runko on hieman suorakaiteen muotoinen, liikkeiden tulee olla vapaat eikä turkki saa koskaan estää koiraa näkemästä tai liikkumasta. Uroksen ihannesäkäkorkeus on 25 cm ja nartun tulee olla hieman pienempi. Kyse on rotumääritelmän ihanteesta, ei kokorajasta, johon jokaisen koiran olisi mahduttava täsmälleen.

Otsapenger on kohtalaisen selvä, ja suoran kuonon pituus on noin kolmannes pään kokonaispituudesta. Silmien tulee olla tummat, soikeat ja keskikokoiset, eivät suuret ja ulkonevat eivätkä pienet ja syvällä sijaitsevat. Häntä on korkealle kiinnittynyt ja runsaskarvainen, ja koira kantaa sitä selän päällä.

Peitinkarvan tulee olla pitkää, raskasta, suoraa ja melko karheaa, ei villavaa tai silkkistä. Pohjavillaa tulee olla kohtuullisesti. Rotumääritelmässä mainittuja värejä ovat muun muassa kulta, hiekka, hunaja, tumma harmaankirjava, liuskeenharmaa, savu, musta, valkoinen, ruskehtava ja kirjava. Kaikki värit ovat samanarvoisia.

Täyspitkä turkki vaatii paljon työtä, kuten pesua, kuivausta, harjausta ja kampausta. Pyydä kasvattajaa näyttämään, miten turkki jaetaan jakauksille ja kammataan ihoa myöten etenkin niistä kohdista, joissa takut voivat jäädä piiloon. Hoitoväli riippuu turkin laadusta ja pituudesta, koiran elämänvaiheesta ja arjesta. Sama aikataulu ei sovi kaikille koirille. Lyhyeksi leikattu turkki helpottaa hoitoa, mutta sekin on pidettävä puhtaana ja takuttomana. Myös korvat, silmät, tassut ja kynnet on tarkistettava.

Totuta pentu lempeästi seisomaan paikallaan, antamaan tutkia tassujaan ja hyväksymään lyhyet kampaushetket. Tämä on tärkeämpää kuin kattavan turkinhoitovälineistön hankkiminen. Lhasa apsoa ei pidä kuvata allergiavapaaksi tai varmasti allergiselle sopivaksi koiraksi. Koira-allergeenien määrä vaihtelee huomattavasti jopa saman rodun yksilöiden välillä, joten allergisen on syytä suhtautua vakavasti lääkärin neuvoihin ennen koiran hankintaa.

## Luonne ja persoonallisuus

Lhasa apson tulee olla iloinen, itsevarma, valpas ja vakaa. Tietty pidättyväisyys uusia ihmisiä kohtaan on rodulle tyypillistä, mutta sitä ei pidä sekoittaa pelkoon tai aggressiivisuuteen. Osa koirista lähestyy ihmisiä mielellään, kun taas toiset haluavat tarkkailla vierasta hetken ennen lähemmäs tulemista.

Rotua on perinteisesti arvostettu sen valppauden vuoksi, ja monet yksilöt haukkuvat vieraille äänille. Tällä on merkitystä kerrostalossa, jossa äänieristys on heikko. Se, kuinka herkästi koira kiihtyy, riippuu kuitenkin yksilöstä, ympäristöstä ja opituista asioista. Aloita jo varhain ovikelloon ja yhteisten tilojen ääniin totuttelu sekä niiden jälkeisen rauhoittumisen harjoittelu. Tulevan omistajan kannattaa tavata pennun emä ja mahdollisuuksien mukaan muitakin aikuisia sukulaisia nähdäkseen, miten ne suhtautuvat ihmisiin, meluun ja vieraisiin ympäristöihin.

Kukaan ei voi luvata, että lhasa apso tulee automaattisesti toimeen lasten, kissojen tai muiden koirien kanssa. Aiemmat kokemukset, tutustuttaminen ja yksilön käyttäytyminen merkitsevät enemmän kuin rodun nimi. Pienten lasten ja koirien yhdessäoloa tulee aina valvoa aikuisen, ja koira tarvitsee turvallisen lepopaikan, jossa se saa olla rauhassa. Opeta lapsille, ettei koiraa nosteta syliin, vedetä turkista eikä häiritä sen syödessä tai nukkuessa.

## Koulutus ja liikunta

Lhasa apso tarvitsee päivittäistä liikuntaa ja mielekästä tekemistä, mutta sen tarpeita ei voi tiivistää tiettyyn minuuttimäärään. Sovita lenkkien pituus, vauhti ja maasto koiran ikään, terveyteen ja kuntoon sekä säähän. Hyvään päivärytmiin kuuluvat lenkit, joilla on aikaa haistella, leikki, lyhyet koulutushetket ja mahdollisuus levätä häiriöttä.

Rotu on pieni, mutta koira voi olla aktiivinen ja oppia paljon. Osa lhasa apsoista menestyy esimerkiksi rally-tokossa ja agilityssä. Tämä ei tarkoita, että kaikkia koiria pitäisi kouluttaa samalla tavalla. Nuorelle koiralle rauhallinen tutustuminen erilaisiin ympäristöihin, hihnataidot, luoksetulo ja rento suhtautuminen käsittelyyn ovat tärkeämpiä kuin fyysisen kuormituksen liian nopea lisääminen.

Kouluta palkitsemalla ja etene asteittain niin, että koiralta vaadittava suoritus on selkeä. Lyhyet harjoitukset on helpompi päättää silloin, kun koira on vielä innostunut. Palkitse oma-aloitteisesta kontaktista, rauhallisesta käytöksestä ovella ja yhteistyöstä turkinhoidossa. Jos koiran keskittyminen herpaantuu, helpota tehtävää tai vaihda palkkiota sen sijaan, että tekisit harjoittelusta tahtojen taistelun. Itsenäisyys ei tee rodusta mahdotonta kouluttaa.

## Terveys

Ruotsin Kennelliitto kuvaa lhasa apsoa yleisesti terveeksi ja pitkäikäiseksi roduksi, mutta vastuullinen hankintapäätös edellyttää silti täsmällisiä terveyskysymyksiä. Vuonna 2024 julkaistussa laajassa brittiläisessä rekisteritutkimuksessa rodun eliniän mediaaniksi arvioitiin 14,0 vuotta. Tutkimuksessa oli mukana 7 216 rodun koiraa. Luku kuvaa kyseisen brittiläisen tutkimuksen koiria eikä ole lupaus yksittäisen pennun eliniästä.

Ruotsissa rodun keskeinen rotukohtainen terveysohjelma koskee PRA4:ää, perinnöllistä etenevän verkkokalvon surkastuman muotoa, joka voi heikentää hämäränäköä ja johtaa lopulta sokeuteen. Ruotsin Kennelliitto tallentaa DNA-testien tulokset, jotta ne voidaan tarkistaa. Ohjelma on tasoa 1, eikä se edellytä DNA-testausta ennen jalostuskäyttöä. Koira, joka on perinyt geenimuunnoksen molemmilta vanhemmiltaan, luokitellaan geneettisesti sairaaksi, eikä sitä saa käyttää jalostukseen. Myöskään kahta kantajaa ei saa yhdistää. Kantajan voi kuitenkin parittaa geneettisesti terveen koiran kanssa ilman, että pennuista tulee tämän nimenomaisen PRA4-geenimuunnoksen suhteen geneettisesti sairaita.

PRA4-testi ei korvaa kliinistä silmätutkimusta, sillä rodulla voi esiintyä muitakin silmämuutoksia ja PRA:n muotoja. Rotuyhdistys suosittelee silmätutkimusta ennen ensimmäistä astutusta ja mielellään uudelleen kuuden ja yhdeksän vuoden iässä, mutta silmätutkimus ei enää ole rekisteröinnin edellytys. Pyydä kasvattajaa näyttämään vanhempien tallennetut PRA4-tulokset ja ajantasaiset silmätutkimustulokset sekä selittämään, miten suunnitellun yhdistelmän soveltuvuus on arvioitu.

Rodun jalostusstrategiassa käsitellään myös aiemmin todettuja munuaisdysplasiatapauksia. Kyseessä on sikiöaikana tai vastasyntyneellä pennulla syntyvä munuaiskudoksen kehityshäiriö, joka voi aiheuttaa vakavan munuaissairauden. Ei ole olemassa yksinkertaista rutiinitestiä, jolla pentue voitaisiin todeta sairaudesta vapaaksi. Kysy lähisukulaisten varmistetuista tapauksista ja siitä, miten kasvattaja on ottanut suvun sairaushistorian huomioon. Ruotsin Kennelliitto tallentaa kaikkien rotujen tapaukset, kun diagnoosi on vahvistettu munuaiskudoksen tutkimuksella.

Kiinnitä palkintojen ja turkin lisäksi huomiota koiran toimintakykyyn. Terveen ja tasapainoisesti rakentuneen lhasa apson tulee pystyä hengittämään vapaasti, sen silmien tulee olla kirkkaat ja ärsyttämättömät, pään karvoitus ei saa peittää näköä ja liikkumisen tulee olla esteetöntä. Toistuvaa silmien ärsytystä, työlästä hengitystä tai liikkumista rajoittavaa turkkia ei pidä kuitata rodulle normaalina.

## Historia ja alkuperä

Rotumääritelmässä alkuperämaaksi mainitaan Tiibet ja rodun vastuu maaksi Iso-Britannia. Rodun nykyaikainen kehittäminen ja rotumääritelmän laatiminen tapahtuivat Isossa-Britanniassa. Rotu kehittyi kestämään korkealla vuoristossa vallitsevaa ankaraa ilmastoa, mikä näkyy sen runsaassa turkissa ja vankassa rakenteessa.

Ensimmäiset rodun koirat saapuivat Isoon-Britanniaan 1920-luvun alussa. Aluksi ne sekoitettiin muihin pitkäkarvaisiin tiibetiläisiin koiriin, joista käytettiin nimeä Lhasa Terrier, kunnes muun muassa lhasa apso ja tiibetinterrieri erotettiin omiksi roduikseen. Englannin rotuyhdistys perustettiin vuonna 1933, ja Ruotsiin rotu saapui vuonna 1965.

Luostareista, pyhistä koirista ja diplomaattisista lahjoista kertovat tarinat esitetään usein yhtenäisenä ja yksityiskohtaisena historiana. Osa aineksista kuuluu kuitenkin perimätietoon eikä todennettavissa olevaan dokumentaatioon. Varmasti tiedetään rodun tiibetiläinen alkuperä ja se, että sen rotumääritelmä vakiinnutettiin Isossa-Britanniassa 1900-luvulla.

## Arki lhasa apson kanssa

Lhasa apso voi elää hyvin niin kerrostalossa kuin omakotitalossakin, kun omistaja huolehtii arjen ääniin totuttamisesta, liikunnasta, turkinhoidosta ja yksinolon harjoittelusta. Pieni koko ei vähennä sen tarvetta lenkkeilyyn, koulutukseen tai rauhalliseen lepopaikkaan.

Yksinolo on opeteltava taito, ei rodun synnynnäinen etu. Pientä pentua ei voi jättää yksin, ja harjoittelu tulee aloittaa hyvin lyhyistä, turvallisista hetkistä. Asteittain yksinoloon totutettu aikuinen koira voi yleensä olla yksin muutaman tunnin, mutta aikaa on lyhennettävä, jos koira haukkuu, kävelee levottomasti edestakaisin, tuhoaa tavaroita tai osoittaa muita ahdistumisen merkkejä. Järjestä apua, jos arkesi edellyttää pidempiä poissaoloja kuin koira kestää.

Ennen hankintaa sinun tulisi saada selkeät vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

- Mitkä ovat vanhempien tallennetut PRA4-tulokset, ja miksi yhdistelmä on turvallinen?
- Milloin silmäsairauksiin perehtynyt eläinlääkäri tutki vanhempien silmät viimeksi, ja kirjattiinko tutkimuksissa löydöksiä?
- Onko lähisukulaisilla todettu varmistettuja munuaisdysplasiatapauksia tai muita vakavia sairauksia?
- Miten vanhemmat suhtautuvat vieraisiin ihmisiin, muihin koiriin, meluun ja käsittelyyn?
- Miten turkkia hoidetaan käytännössä, ja kuinka paljon työtä täyspitkä turkki vaatii lyhyeksi leikattuun verrattuna?
- Pystyvätkö koirat hengittämään, näkemään ja liikkumaan vapaasti ilman, että turkki tai pään muoto rajoittaa niitä?

Rotu sopii ihmiselle, joka haluaa jakaa arkensa pienen mutta itsevarman koiran kanssa ja pitää turkinhoitoa sekä arjen koulutusta osana koiran omistamista. Se sopii huonommin ihmiselle, joka etsii hoitovapaata turkkia, varmasti hiljaista koiraa tai koiraa, jonka odotetaan hyväksyvän jokaisen ihmisen ja eläimen ilman huolellista tutustuttamista.

Lhasa apso

Verein für Deutsche Spitze (VDH - Germany)

Pieni mutta vankkarakenteinen tiibetiläinen seurakoira, jota pidettiin aikoinaan sisätilojen vahtikoirana. Sillä on suorakaiteen muotoinen runko ja tiheä, maahan asti ulottuva turkki, jota esiintyy monissa väreissä. Karvaa lähtee vähän, mutta turkki vaatii paljon hoitoa. Perheelleen uskollinen ja suojeleva, vieraita kohtaan pidättyväinen. Valpas ja herkkähaukkuinen. Sopii kerrostaloasumiseen, kun koulutuksesta ja riittävästä liikunnasta huolehditaan.

Tone Rydningen

## Perustiedot

Toyvillakoira on pienin villakoiran neljästä tunnustetusta kokomuunnoksesta. Rotumääritelmän mukaan sen säkäkorkeuden tulee olla yli 24 cm ja enintään 28 cm. Ihannekorkeus on 25 cm, ja alarajasta sallitaan 1 cm:n poikkeama alaspäin. Nimitykset kuten ”teacup”, ”tiny toy” ja ”micro” eivät tarkoita viidettä virallista kokomuunnosta. Myyntinimikkeisiin luottamisen sijaan kannattaa kysyä vanhempien ja muiden läheisten aikuisten sukulaisten todellista säkäkorkeutta.

Toyvillakoira on pieni seurakoira, mutta sillä tulee olla samat normaalit mittasuhteet ja selvä villakoiran rotutyyppi kuin suuremmilla kokomuunnoksilla. Rotumääritelmä kuvaa valpasta, aktiivista ja helposti koulutettavaa koiraa, ei hentoa miniatyyria, jolla on kääpiökasvuisuuteen viittaavia piirteitä. Pieni koko ei vähennä koulutuksen, ulkoilun, virikkeiden tai turkinhoidon tarvetta.

Ennen koiran hankintaa on hyvä huomioida seuraavat asiat:

- Turkki kasvaa jatkuvasti, ja se on leikattava säännöllisesti. Lyhyeksi leikattu turkkikin tarvitsee harjausta ja pesua.
- Toyvillakoira ei ole allergeeniton. Eläinallerginen voi saada oireita myös koirasta, josta irtoaa vain vähän näkyvää karvaa.
- Ruotsissa syntyvien pentueiden vanhemmilla on oltava virallinen prcd-PRA-tulos ennen astutusta. Myös polvi- ja silmätutkimukset ovat tärkeitä, mutta niitä koskevat osin erilaiset säännöt ja suositukset.
- Terveen ja rakenteeltaan tasapainoisen toyvillakoiran tulee olla aktiivinen ja liikkua vaivattomasti. Koti on silti järjestettävä niin, ettei koira pääse putoamaan korkealta tai leikkimään liian rajusti paljon suurempien koirien kanssa.

## Ulkonäkö ja turkki

Toyvillakoiran tulee näyttää sopusuhtaiselta villakoiralta pienessä koossa. Sen liikkeiden tulee olla kevyet ja joustavat ja ilmeen valpas. Kokoraja perustuu säkäkorkeuteen, ei luvattuun aikuispainoon.

Villakoiralla voi olla kihara tai nyöriturkki. Kiharan turkin tulee olla tiheä, hienolaatuinen, joustava ja tasaisesti kihartunut. Se kasvaa jatkuvasti eikä siitä irtoa karvaa samalla tavalla kuin monien muiden koirien turkista. Kotona on siksi yleensä vähemmän irtokarvaa, mutta hoitotyötä ei ole vähemmän: irronneet karvat voivat jäädä turkkiin ja edistää takkuuntumista.

Toimiva turkinhoitorutiini perustuu valittuun leikkaukseen ja turkin kuntoon, ei kiinteään viikkoaikatauluun. Käy turkki läpi ihoa myöten ja kiinnitä erityistä huomiota korvantaustoihin, kainaloihin sekä valjaiden tai kaulapannan alle jääviin kohtiin. Pese koira, kun turkki kaipaa puhdistusta, selvitä takut hellästi ja leikkaa turkki ennen kuin sen pituus vaikeuttaa hoitoa. Jos turkkia ei leikata kotona, tarvitaan säännöllisesti ammattilaisen apua. Totuta pentu vähitellen harjaan, kampaan, tassujen käsittelyyn, trimmauskoneeseen ja lyhyisiin paikallaan seisomisen hetkiin.

Elokuusta 2024 lähtien Ruotsissa käytössä oleva rotumääritelmä on kattanut sekä yksiväriset että moniväriset villakoirat. Yksivärisiä ovat musta, valkoinen, ruskea, harmaa ja aprikoosinpunainen. Muita hyväksyttyjä vaihtoehtoja ovat kaksiväriset, tan-merkkiset, kolmiväriset ja juovikkaat koirat. Rekisteröitäviä värimuunnoksia on yhteensä 16. Väri ei vaikuta koiran hoidon tai koulutuksen tarpeisiin.

## Luonne ja persoonallisuus

Toyvillakoiran tulee olla ystävällinen, iloinen, uskollinen ja yhteistyöhaluinen. Monet yksilöt huomaavat muutokset nopeasti, nauttivat yhteisestä tekemisestä ja oppivat kodin rutiinit vaivatta. Rotu sopiikin hyvin ihmiselle, joka haluaa läheisen kumppanin ja pitää myös koiran kouluttamisesta.

Rotukuvaus on suuntaa antava, ei lupaus jokaisen pennun luonteesta. Ruotsalaisissa käyttäytymiskuvauksissa villakoirat ovat ryhmänä vaikuttaneet yleensä myönteisiltä ja tarkkaavaisilta, ja odottamattomia uhkaavia reaktioita on esiintynyt vähän. Pienemmistä kokomuunnoksista on kuitenkin rajallisesti tietoa, ja aineistossa on enemmän keskikokoisia villakoiria kuin kääpiö- tai toyvillakoiria. Tulosten perusteella ei siksi voi ennustaa yksittäisen koiran käyttäytymistä.

Tarkkaile, miten pennun emä ja muut aikuiset lähisukulaiset rauhoittuvat yllättävän tapahtuman jälkeen, lähestyvät ihmisiä ja suhtautuvat tavalliseen käsittelyyn. Kysy kasvattajalta sekä koirien vahvuuksista että asioista, jotka ovat vaatineet tavallista enemmän harjoittelua. Haukkuva, vetäytyvä tai ylikiihtyvä koira ei ole automaattisesti ”tyypillinen toy”. Käyttäytymiseen vaikuttavat yksilölliset ominaisuudet, kokemukset, ympäristö ja se, millaista käytöstä koiran ympärillä olevat ihmiset palkitsevat.

Itsevarma ja seurallinen toyvillakoira voi olla ihana perhekoira, mutta pienen kokonsa vuoksi sen ja lasten yhdessäoloa on valvottava. Lasten on annettava koiran levätä, istuuduttava ennen sen nostamista eivätkä he saa koskaan jahdata sitä, ajaa sitä nurkkaan tai kantaa sitä kuin lelua. Koiralla on aina oltava mahdollisuus poistua tilanteesta. Sama periaate koskee muita koiria: valitse rauhallisia leikkikavereita ja keskeytä leikki, jos kokoero tai leikin rajuus tekee siitä turvatonta.

## Koulutus ja liikunta

Toyvillakoira tarvitsee päivittäin liikuntaa ja aivotyötä. Sen lyhyempi askel vaikuttaa kuljettuun matkaan, mutta lenkki, hajuleikki ja koulutushetki palvelevat eri tarpeita eivätkä täysin korvaa toisiaan. Sovita tekemisen määrä koiran ikään ja kuntoon, maastoon ja säähän sekä siihen, miten hyvin koira palautuu rasituksesta.

Hyödyllistä arjen tekemistä ovat esimerkiksi ruoan tai lelun etsiminen, hajujäljen seuraaminen, kontaktin ja rauhallisen odottamisen harjoittelu sekä uuden tehtävän opettelu. Agility, rally-toko, tottelevaisuuskoulutus ja nosework voivat sopia terveelle koiralle, kun hypyt, esteet ja vaikeustaso sovitetaan sille sopiviksi. Pennun tulee saada tutkia ympäristöään ja kehittää koordinaatiotaan ilman toistuvaa, voimakkaasti kehoa kuormittavaa rasitusta.

Hyvä koulutettavuus ei tarkoita, että koira kouluttaisi itse itsensä. Toyvillakoira oppii nopeasti myös asioita, joita et tarkoittanut opettaa. Pidä harjoitukset selkeinä, palkitse toivottua käytöstä ja pidä tauko ennen kuin koiran keskittyminen herpaantuu. Jos koira on levoton tai turhautunut, tarkastele tekemisen, unen ja vaatimusten tasapainoa sen sijaan, että vain lisäisit liikuntaa.

Sisäsiisteyden opettelussa pätevät samat periaatteet kuin muillakin pennuilla: vie pentu ulos unen, ruokailun ja leikin jälkeen, tarjoa sille usein tilaisuus onnistua ja palkitse rauhallisesti ulkona. Sisälle sattunut vahinko kertoo siitä, että ulkoilutuksen ajoitusta tai valvontaa on muutettava; kyse ei ole uhmakkuudesta tai heikosta älykkyydestä. Pieni pentu voi tarvita tiheämpiä pissataukoja, mutta sama ikäraja tai aikataulu ei sovi kaikille toyvillakoirille.

## Terveys

Tulevan omistajan on tärkeää erottaa Ruotsin kennelliiton rekisteröintivaatimukset rotuyhdistyksen suosituksista. Toy-, kääpiö- ja keskikokoisten villakoirien molemmilla vanhemmilla on oltava virallinen prcd-PRA-tulos ennen astutusta. Tulos voi perustua hyväksyttyyn DNA-testiin tai osoittaa koiran olevan vanhempiensa perusteella perinnöllisesti vapaa sairaudesta. Kantajan saa yhdistää sairaudesta vapaaseen koiraan. Kahta kantajaa ei saa yhdistää, eikä testissä sairaaksi todettua koiraa saa käyttää jalostukseen.

prcd-PRA on etenevä verkkokalvosairaus, joka voi johtaa sokeuteen. Puhdas DNA-testitulos osoittaa, ettei koiralla ole tutkittua geenimuutosta, mutta se ei sulje pois muita silmäsairauksia. Ruotsin villakoirayhdistys suositteleekin silmätutkimusta yli 18 kuukauden iässä ja uudelleen viiden ikävuoden jälkeen. Pyydä nähtäväksi molempien vanhempien tulokset ja selvitä, minkä ikäisiä ne olivat tutkimushetkellä.

Patellaluksaatio tarkoittaa, että polvilumpio voi siirtyä pois normaalilta paikaltaan. Virallinen tulos annetaan asteikolla 0–3: 0 tarkoittaa vakaata polvilumpiota, kun taas asteet 1–3 kuvaavat sijoiltaanmenon lisääntyvää vaikeusastetta. Virallisen lausunnon voi saada aikaisintaan 12 kuukauden iässä. Toy- ja kääpiövillakoirilla Ruotsin villakoirayhdistys suosittelee asteen 1 koiran käyttöä jalostukseen vain harkitusti ja ainoastaan sellaisen koiran kanssa, jonka tulos on 0/0. Tämä on jalostussuositus, ei samanlainen rekisteröintivaatimus kuin prcd-PRA:n kohdalla. Vuosina 2016–2021 virallisesti tutkituista pienempien kokomuunnosten villakoirista 90–95 prosenttia sai tuloksen 0/0, mutta vain osa kunkin vuoden koirakannasta tutkittiin. Luku kuvaa siis tutkittuja koiria, ei kaikkia toyvillakoiria.

Pienillä koirilla on myös tavallista suurempi riski sairastua hampaiden kiinnityskudossairauksiin. Totuta pentu suun käsittelyyn ja etene vähitellen päivittäiseen hampaiden harjaukseen. Pyydä eläinlääkäriä tarkistamaan purenta, ikenet sekä plakin ja hammaskiven kertyminen tavallisten käyntien yhteydessä. Pahanhajuinen hengitys, vuotavat ikenet, heiluvat hampaat tai äkillinen muutos pureskelussa on syytä tutkituttaa eläinlääkärillä.

## Historia ja alkuperä

Villakoira on vanha eurooppalainen rotu, jonka alkuperämaaksi nykyisessä rotumääritelmässä mainitaan Ranska. Sitä käytettiin alun perin vesilintujen metsästykseen ja vedestä noutamiseen. Tätä työtä teki pääasiassa suurempi villakoiratyyppi, joten nykyisellä toyvillakoiralla ei ole samanlaista historiallista käyttötaustaa.

Pienemmät villakoirat kehitettiin ennen kaikkea seurakoiriksi. Suurempien villakoirien pienikokoisista yksilöistä alettiin 1800-luvulla jalostaa kääpiömuunnosta, ja kokoluokkien rajat muuttuivat myöhemmin ajan mittaan. Toyvillakoira tunnustettiin Ruotsissa täysin omaksi kokomuunnoksekseen vuonna 1990. Sillä on rodun kanssa yhteinen varhaishistoria, mutta toy-kokomuunnoksen historia Ruotsissa on paljon lyhyempi kuin villakoiran historia vesikoirana.

Kaikkia neljää kokomuunnosta koskee sama rotumääritelmä, mutta terveyssuositukset ja rekisteröintisäännöt on silti tarkistettava nimenomaan toy-kokomuunnoksen osalta.

## Arki toyvillakoiran kanssa

Toyvillakoira voi viihtyä niin kerrostaloasunnossa kuin omakotitalossakin, kun se saa päivittäin ulkoilua, aivotyötä ja lepoa. Asunnon pinta-alaa tärkeämpää on, että arkeen kuuluu lenkkejä, turkinhoitoa, koulutusta ja seuraa. Luistamaton leikkialusta, rauhallinen lepopaikka ja korkealta hyppäämisen estäminen voivat vähentää riskejä rajoittamatta normaalia liikkumista.

Yksinoloa tulee alkaa harjoitella vähitellen sen jälkeen, kun pentu on kotiutunut. Aloita hyvin lyhyistä hetkistä ja pidennä aikaa vain niin kauan kuin koira pysyy levollisena. Aikuisten koirien kyky olla yksin vaihtelee suuresti. Palaa harjoittelussa helpompaan vaiheeseen, jos koira alkaa vaeltaa levottomasti, läähättää, haukkua jatkuvasti, rikkoa oven ympäristöä tai lakkaa ottamasta herkkuja vastaan.

Kissan tai toisen koiran kanssa rauhallinen tutustuminen ja mahdollisuus vetäytyä ovat tärkeämpiä kuin rotuun liitetyt yleiset käsitykset. Suojaa pientä pentua rajulta leikiltä, pidä eläimet erillään ruokailun ja puruluiden syömisen aikana äläkä anna uuden koiran jahdata kissoja tai pieniä lemmikkejä. Joistakin tulee läheisiä ystäviä, kun taas toiset voivat parhaiten, kun niiden tilankäyttöä ohjataan selkeästi.

Villakoiria markkinoidaan usein allergiaystävällisinä, koska niistä irtoaa vain vähän näkyvää karvaa. Allergeeneja on kuitenkin myös syljessä, ihosoluissa, virtsassa ja talirauhasten eritteissä, eikä yksikään koira ole allergeeniton. Allergisen kannattaa pyytää lääkäriltä neuvoa ja selvittää ennen koiran hankintaa, miten hän reagoi koiriin. Villakoiran turkki ei ole tae oireettomuudesta.

Ennen pennun ostamista:

- tapaa pennun emä ja tutustu siihen, miten koirat elävät ja käyttäytyvät arjen tilanteissa;
- tarkista molempien vanhempien tiedot Ruotsin kennelliiton Hunddata-tietokannasta, erityisesti prcd-PRA-, polvi- ja silmätulokset, ja kysy lähisukulaisten terveydestä ja luonteesta;
- kysy vanhempien ja aiempien pentueiden koirien säkäkorkeutta aikuisena sen sijaan, että luottaisit ”micron” kaltaisiin nimityksiin tai luvattuun painoon;
- pyydä kasvattajaa näyttämään turkinhoitorutiini ja kertomaan, millaiseen käsittelyyn pentu on jo tottunut;
- lue eläinlääkärin tarkastustodistus ja tarkastele itse pennun liikkumista, silmiä, korvia, suuta, ihoa ja yleiskuntoa;
- varmista, että saat rekisteröintitodistuksen, kirjallisen kauppasopimuksen ja eläinlääkärin tarkastustodistuksen, joka on luovutushetkellä enintään seitsemän päivää vanha.

Pienin pentu ei automaattisesti ole sinulle sopivin. Valitse kasvattaja, joka näyttää viralliset tutkimustulokset, puhuu avoimesti yksilöiden välisestä vaihtelusta ja auttaa löytämään kotiisi sopivan toyvillakoiran.

Toyvillakoira

The Swedish Kennel Club

The Norwegian Kennel Club

The Danish Kennel Club

The French Kennel Club (Société Centrale Canine)

Toyvillakoira on villakoirista pienin. Se on rakenteeltaan neliömäinen ja olemukseltaan elegantti. Sen tiheästä, kiharasta turkista irtoaa vain vähän karvaa, mutta turkki vaatii säännöllistä hoitoa. Toyvillakoira on eloisa, herkkä ja erittäin oppivainen. Se kiintyy läheisesti omiin ihmisiinsä ja sopii aktiiviseen elämään sisäkoirana. Hyvin hoidettuna se elää usein 14–16-vuotiaaksi tai vanhemmaksikin.

Tone Bekkåsen Fischer

Kjetil Uri

## Perustiedot

- **Alkuperä:** Iso-Britannia, juuret Skotlannin ylämailla ja länsirannikon saarilla
- **Roturyhmä:** Terrierit, pienikokoisten terrierien alaryhmä
- **Säkäkorkeus:** noin 28–31 senttimetriä
- **Paino:** ihanteellisesti 6–7,5 kilogrammaa suhteessa korkeuteen
- **Karvapeite:** karkea peitinkarva ja lyhyt, pehmeä pohjavilla
- **Värit:** kermanvärinen, vehnänvärinen, punainen, harmaa tai lähes musta, myös näiden värien juovikkaat eli brindle-muunnokset
- **Tyypilliset piirteet:** aktiivinen, rohkea, utelias ja itsenäinen
- **Sopii parhaiten:** ihmiselle, joka haluaa tarjota pienelle työterrierille sekä mielekästä tekemistä että selkeät arjen rajat

Cairnterrieri on pieni mutta vankkarakenteinen brittiläinen terrieri, joka on kehitetty käytännön työhön kiviröykkiöissä ja maatiloilla. Kokonsa puolesta se on helppo ottaa mukaan, mutta koko ei juuri kerro sen aktiivisuudesta: tämä rotu tarvitsee tekemistä sekä keholle että mielelle. Se sopii paremmin terrierin oma-aloitteisuutta arvostavalle kuin ihmiselle, joka etsii aina ohjeita odottavaa koiraa.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Cairnterrierin tulee näyttää luonnolliselta, ketterältä ja työkykyiseltä. Rotumääritelmän mukaan säkäkorkeus on noin 28–31 senttimetriä ja ihannepaino 6–7,5 kilogrammaa suhteessa korkeuteen. Runko on tiivis, selkä suora, leuat vahvat, korvat pienet ja pystyt sekä silmät tumman pähkinänruskeat. Etukäpälät voivat olla hieman takakäpäliä suuremmat, mikä liittyy rodun alkuperäiseen työskentelyyn vaikeakulkuisessa maastossa.

Karvapeite on kaksinkertainen ja säänkestävä. Runsaan peitinkarvan tulee olla karheaa mutta ei karkealaatuista, ja pohjavilla on lyhyttä, pehmeää ja tiivistä. Lievä laineikkuus sallitaan. Värejä ovat kermanvärinen, vehnänvärinen, punainen, harmaa ja lähes musta sekä kaikkien näiden värien juovikkaat eli brindle-muunnokset. Tummemmat korvat ja kuono ovat yleisiä. Yksivärinen musta tai valkoinen sekä musta ruskein merkein eivät ole rotumääritelmän mukaisia värejä.

Oikeanlainen turkinhoito säilyttää sekä karvan rakenteen että kaksinkertaisen karvapeitteen suojaavuuden. Vanha peitinkarva poistetaan nyppimällä. Ruotsin kennelliitto antaa suuntaa-antavaksi ohjeeksi kahdesta neljään nyppimiskertaa vuodessa, mutta tarve riippuu karvan laadusta ja koiran elinolosuhteista. Kampaa turkki läpi pari kertaa viikossa ja totuta koira jo pentuna tassujen, korvien ja kehon käsittelyyn. Koneella leikkaamista ei suositella, sillä se voi heikentää karvapeitteen vedenhylkivyyttä.

Oikein hoidetusta cairnterrieristä irtoaa usein melko vähän karvaa, mutta vähäinen karvanlähtö ei tee rodusta allergikolle turvallista. Useat koirasta peräisin olevat aineet voivat aiheuttaa allergisia reaktioita, ja reaktiot vaihtelevat ihmisestä toiseen. Allergisen kannattaa siksi viettää aikaa rodun aikuisten koirien seurassa ja keskustella omasta tilanteestaan terveydenhuollon ammattilaisen kanssa ennen päätöksentekoa.

## Luonne ja persoonallisuus

Rodun ihanne on aktiivinen, rohkea, kestävä ja iloinen koira, joka on itsevarma olematta aggressiivinen. Uteliaisuus ja itsenäisyys kuuluvat cairnterrierin luonteeseen. Arjessa ne näkyvät usein nopeana ongelmanratkaisuna, tutkimisenhaluna ja kykynä tehdä omia päätöksiä, kun jokin herättää koiran kiinnostuksen.

Rotuihanne ei takaa jokaisen yksilön luonnetta. Ruotsalaisen rotujärjestön yhteenvedoissa kuvataan vaihtelua muun muassa ääniherkkyydessä, haukkumisessa, metsästyskäyttäytymisessä ja sosiaalisessa itsevarmuudessa. Ruotsalainen koirien käyttäytymisen ja persoonallisuuden kuvaus, BPH, voi antaa tietoa siihen osallistuneista koirista, mutta rodun keskiarvo ei ennusta luotettavasti yksittäisen pennun ominaisuuksia. Kysy kasvattajalta, miten vanhemmat ja lähisukulaiset suhtautuvat odottamattomiin ääniin, vieraisiin, toisten koirien kohtaamiseen ja käsittelyyn.

Rodun tausta maatila- ja metsästyskoirana voi näkyä kiinnostuksena liikkeeseen, hajuihin, kaivamiseen ja pienempiin eläimiin. Nämä taipumukset eivät ole yhtä voimakkaita kaikilla cairnterriereillä, mutta niihin on järkevää varautua alusta lähtien. Hyvien kokemusten myötä koira voi olla seurallinen ihmisten ja toisten koirien kanssa, mutta kunnioittavan etäisyyden salliminen on usein parempi ratkaisu kuin jokaisen vastaantulijan tervehtimisen vaatiminen.

## Koulutus ja liikunta

Cairnterrieri tarvitsee päivittäin liikuntaa ja aivotyötä, mutta sama minuuttimäärä ei sovi kaikille koirille. Hyvässä arkirytmissä yhdistyvät lenkit vaihtelevissa ympäristöissä, hajutyöskentely, lyhyet koulutushetket, leikki ja rauhallinen palautuminen. Sovita tekemisen määrä koiran ikään, terveyteen ja siihen, miten se reagoi aktiivisen tekemisen jälkeen. Yhä enemmän kierroksia keräävä koira ei välttämättä tarvitse lisää virikkeitä, vaan helpompia tehtäviä ja apua rauhoittumiseen.

Koulutus toimii parhaiten, kun se on selkeää, palkitsemiseen perustuvaa ja jaettu pieniin vaiheisiin. Cairnterrierit oppivat nopeasti myös asioita, joita omistaja ei tarkoittanut opettaa, joten palkitse toivottua arkikäyttäytymistä alusta lähtien. Vaihtele palkkioita ja lopeta harjoitus koiran ollessa vielä innostunut. Kovat koulutusmenetelmät voivat aiheuttaa ristiriitoja lisäämättä koiran yhteistyöhalua.

Luoksetulon harjoitteluun kannattaa panostaa erityisesti, sillä koira saattaa valita hajujäljen tai eläimen ohjaajansa sijaan. Aloita vähähäiriöisessä ympäristössä, palkitse luoksetulosta johdonmukaisesti ja käytä pitkää liinaa alueilla, joita ei ole aidattu turvallisesti. Hyvin opetettu luoksetulo on keino vähentää riskejä, ei takuu siitä, ettei koira lähtisi riistan perään. Oma sallittu kaivupaikka voi olla hyödyllinen. Opeta rappukäytävästä tai ikkunan takaa kuuluvien äänten varalle rauhallinen vaihtoehtoinen tehtävä: se kertoo koiralle selkeämmin, mitä siltä odotetaan, kuin toistuva toruminen.

## Terveys

Cairnterrieriä pidetään yleisesti terveenä rotuna, mutta vastuulliseen pennunhankintaan kuuluu silti suvun terveydestä kysyminen. Rotujärjestön nykyisessä jalostusstrategiassa kiinnitetään erityistä huomiota steroidiresponsiiviseen meningiitti-arteriittiin eli SRMA:han sekä aiemmin todettuun munuaisten kehityshäiriöön, munuaisdysplasiaan eli RD:hen. Pitkä luettelo koirilla yleisesti esiintyvistä sairauksista kertoo ostajalle tietystä suvusta vähemmän kuin avoimet tiedot vanhemmista, täyssisaruksista ja aiemmista jälkeläisistä.

SRMA on tulehduksellinen sairaus, jota rotujärjestö seuraa yhteistyössä Ruotsin maatalousyliopiston kanssa. Järjestön suosituksiin kuuluu sairaan koiran jättäminen pois jalostuksesta sekä lähisuvun sairaushistorian huomioiminen yhdistelmiä suunniteltaessa. Pennunostajan kannattaa kysyä konkreettisesti SRMA:n esiintymisestä pennun vanhemmilla sekä näiden jälkeläisillä, täyssisaruksilla ja vanhemmilla. Vastauksen tulisi olla täsmällinen, eikä pelkkä toteamus siitä, että jalostuskoirat vaikuttavat terveiltä.

RD todettiin 28 ruotsalaisella cairnterrierillä vuosina 1980–2003, eikä rotujärjestön nykyiseen strategiaan ole kirjattu myöhemmin vahvistettuja tapauksia. Järjestö suosittelee edelleen, että sairastunut koira, sen saman yhdistelmän täyssisarukset ja sen vanhemmat jätetään pois jalostuksesta. Kyseessä on siis historiallisesti merkittävä riski, jonka vuoksi sukutiedoilla on yhä merkitystä, vaikka uudempia vahvistettuja tapauksia ei ole raportoitu Ruotsissa.

Ruotsin kennelliiton vuoden 2026 rekisteröintisäännöissä ei aseteta cairnterrierien jalostuskoirille rotukohtaista vaatimusta tietystä terveystutkimustuloksesta. Tämä ei tarkoita, ettei terveyden arviointi olisi tärkeää. Pyydä kasvattajaa kertomaan, mitä tutkimuksia on tehty, miksi ne on valittu ja miten yhdistelmä noudattaa rotujärjestön suosituksia sairaushistorian ja geneettisen monimuotoisuuden osalta. Jos koiralle tulee oireita, hakeudu eläinlääkärin vastaanotolle. Rotutiedon perusteella ei voi tehdä yksittäisen koiran diagnoosia.

## Historia ja alkuperä

Cairnterrieri kehittyi Skotlannin ylämailla sekä muun muassa Skyen, Mullin ja Harrisin saarilla. Pieniä karkeakarvaisia terrierejä pidettiin maatiloilla haittaeläinten torjuntaa varten, ja niitä käytettiin kallioiden ja kivikoiden suojiin hakeutuvien eläinten metsästykseen. Sana *cairn* tarkoittaa kiviröykkiötä ja viittaa maastoon, jossa koirat työskentelivät.

Kun rotua alettiin esittää koiranäyttelyissä, se yritettiin vuonna 1908 rekisteröidä nimellä Short-haired Skye Terrier eli lyhytkarvainen skyenterrieri. Nimeä vastustettiin, ja Cairn Terrier hyväksyttiin rodun nimeksi vuonna 1910. Ensimmäinen cairnterrieri rekisteröitiin Ruotsissa vuonna 1924. Nykyinen rotumääritelmä kuvastaa yhä selvästi työkoiran ihannetta: koiran tulee olla valpas, ulkonäöltään luonnollinen ja vapaasti liikkuva, ja sillä tulee olla säänkestävä, suojaava karvapeite.

Historia auttaa ymmärtämään monia nykyisiä ominaisuuksia, mutta se ei määrää jokaisen koiran käyttäytymistä. Itsenäisyydestä oli hyötyä terrierin työskennellessä etäällä ihmisestä, ja tiivis rakenne auttoi sitä liikkumaan vaikeassa maastossa. Nykyiselle omistajalle tämä perintö tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että koira hyötyy ongelmanratkaisumahdollisuuksista. Se ei tarkoita, että koiraa olisi käytettävä metsästykseen.

## Arki cairnterrierin kanssa

Cairnterrieri voi asua niin kerrostalossa kuin omakotitalossakin, kunhan se saa riittävästi tekemistä, lepoa ja koulutusta. Oma piha on kätevä, mutta se ei korvaa lenkkejä ja yhteistä tekemistä. Tarkista aidat uteliaan ja kaivamisesta pitävän terrierin näkökulmasta. Kerrostalossa rappukäytävän ja oven ulkopuolisiin ääniin liittyvä harjoittelu kannattaa aloittaa varhain, sillä valpas koira voi muuten ottaa tavakseen vahtia sisäänkäyntiä.

Yksinoloon on totuteltava vähitellen sen jälkeen, kun koira tuntee olonsa turvalliseksi kotona. Aloita hyvin lyhyistä poissaoloista ja pidennä niitä vain, kun koira pystyy pysymään rauhallisena. Kamera voi auttaa havaitsemaan stressiä, joka ei näy enää omistajan palatessa. Jos koira kuljeskelee levottomasti, läähättää, ulvoo, haukkuu jatkuvasti tai tuhoaa tavaroita, harjoitus on liian vaikea ja siinä on palattava helpompaan vaiheeseen.

Arki lasten kanssa sujuu parhaiten, kun aikuiset huolehtivat sekä koiran levosta että lapsen käyttäytymisestä. Lapset eivät saa häiritä syövää tai nukkuvaa koiraa, eikä pieniä lapsia saa koskaan jättää yksin koiran kanssa. Yhteiselo muiden koirien ja kissojen kanssa riippuu yksilöstä, varhaisista kokemuksista ja tutustuttamisesta. Pidä ensimmäiset kohtaamiset rauhallisina ja hallittuina, järjestä jokaiselle eläimelle oma vetäytymispaikka äläkä oleta, että ystävällisyys perheen kissaa kohtaan ulottuu automaattisesti vieraisiin kissoihin. Pienet lemmikkieläimet vaativat erityistä varovaisuutta rodun metsästystaustan vuoksi.

Älä keskity pennunhankinnassa pelkkään kokoon ja ulkonäköön. Tapaa mahdollisuuksien mukaan aikuisia sukulaiskoiria, kysy suhtautumisesta ääniin, haukkumisesta, metsästysvietistä, käsittelystä ja rauhoittumiskyvystä sekä pyydä selkeät vastaukset SRMA:n ja RD:n esiintymisestä suvussa. Varmista myös, että saatavillasi on osaavaa nyppimiseen perustuvaa turkinhoitoa. Cairnterrieri sopii parhaiten kotiin, jossa sen itsenäisyyttä ohjataan rakentavasti arjen koulutuksella, hajutyöskentelyllä sekä johdonmukaisilla mutta lempeillä rajoilla.

Cairnterrieri

Cairn Terrier Club of Germany

Pieni ja vankkarakenteinen Skotlannista kotoisin oleva terrieri, joka on jalostettu metsästämään kiviröykkiöiden lomassa. Säkäkorkeus on noin 28–31 cm. Karhea, säänkestävä kaksinkertainen turkki vaatii säännöllistä nyppimistä ja harjausta. Rohkea, utelias, kiintyvä ja haukkuherkkä koira, joka nauttii päivittäisistä lenkeistä, aivojumpasta ja aktiivisesta perhe-elämästä. Yleensä terve ja pitkäikäinen.

Cairnsignatur´s

Rosti's

## Perustiedot

Dreeveri on matalaraajainen ruotsalainen ajokoira, jota käytetään pääasiassa jäniksen, ketun, metsäkauriin ja muiden hirvieläinten metsästykseen. Siinä yhdistyvät voimakas metsästysvietti, itsenäinen työskentely metsässä ja rauhallinen perusluonne. Rotu sopii parhaiten metsästäjälle tai kotiin, joka pystyy tarjoamaan sille aitoa hajutyöskentelyä ja hallitsemaan sen äänenkäyttöä ja jälkien seuraamisen halua arjessa.

- **Käyttötarkoitus:** monipuolinen ajokoira, joka etsii riistan, seuraa sen jälkeä ja ajaa haukkuen. Jälkitarkkuus, sopiva ajovauhti ja kyky päättää pitkä ajo ovat tärkeitä käyttöominaisuuksia.
- **Koko:** uroksen säkäkorkeus on 32–38 senttimetriä, ihannekorkeus 35 senttimetriä. Nartun säkäkorkeus on 30–36 senttimetriä, ihannekorkeus 33 senttimetriä.
- **Luonne:** rotumääritelmä kuvaa dreeveriä tarkkaavaiseksi ja rauhalliseksi. Aggressiivisuus, hermostuneisuus ja arkuus eivät kuulu rodun toivottuun luonteeseen.
- **Aktiivisuus:** voimakas työskentelyhalu ja erinomainen kestävyys. Pelkät hihnalenkit riittävät harvoin koiran ainoaksi tekemiseksi.
- **Karvapeite:** karkea, suora ja rungonmyötäinen karva, joka on melko helppohoitoinen.
- **Keskeinen terveysriski:** metsästykseen liittyvä keuhkopöhö, jota kutsutaan myös metsästyspöhöksi, on rodun selkeimmin dokumentoitu erityinen terveysongelma.

Dreeveri voi olla ihana perheenjäsen, mutta se ei ole mutkaton seurakoira. Jos toiveena on koira, joka voi olla usein vapaana, käyttää nenäänsä vain vähän ja pysyy hiljaisena kerrostalossa, kannattaa harkita toista rotua.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Dreeverin tulee olla pitkärunkoinen ja matalaraajainen, mutta samalla vahva, lihaksikas ja ketterä. Sen rakenne on tarkoitettu vaativassa maastossa työskentelyyn, eikä sen tule näyttää liioitellun pitkältä tai raskaalta. Maavaran tulee olla noin 40 prosenttia säkäkorkeudesta, ja liikkeiden tulee olla tasaiset, yhdensuuntaiset ja maatavoittavat.

Rotumääritelmässä ilmoitetaan säkäkorkeus mutta ei ihannepainoa. Vaa'an lukemaa tärkeämpi onkin koiran kokonaiskunto: kylkiluiden tulee tuntua helposti, vyötärön erottua ja lihaksia olla riittävästi työtä varten. Pentua valittaessa vapaat liikkeet, hyvin rakentuneet eturaajat ja riittävä maavara ovat hyödyllisempiä arviointiperusteita kuin lupaus tietystä aikuispainosta.

Karva on karkeaa, suoraa ja rungonmyötäistä. Se on lyhyempää päässä, korvissa ja raajojen alaosissa sekä hieman pidempää kaulassa, selässä ja reisien takaosissa. Hännän alapuoli on tuuhea mutta ei hapsuinen. Kaikki värit valkoisin merkein ovat sallittuja lukuun ottamatta valkovoittoista, merleä ja maksanruskeaa. Valkoisten merkkien tulee näkyä useasta suunnasta.

Turkinhoito on yksinkertaista, mutta työskentelevä koira tarvitsee muutakin kuin harjausta. Poista irtokarva tarpeen mukaan ja pese koira sen ollessa likainen, ei kiinteän aikataulun mukaan. Tarkista metsästyksen tai tiheikössä liikkumisen jälkeen tassut, kynnet, iho, silmät ja korvat haavojen, roskien ja punkkien varalta. Pidä kynnet niin lyhyinä, etteivät ne haittaa tassun asettumista maahan.

## Luonne ja persoonallisuus

Dreeverin tulee olla rauhallinen ja tarkkaavainen, mutta se on jalostettu myös tekemään päätöksiä kaukana ohjaajastaan. Kotona itsepäisyytenä näyttäytyvä käytös on usein metsässä tarvittavaa itsenäisyyttä. Kun koira löytää kiinnostavan riistan hajun, kaikki muu voi nopeasti jäädä jäljen seuraamisen varjoon.

Sopivilla arkirutiineilla dreeveri pystyy siirtymään intensiivisestä ulkotyöskentelystä rauhalliseen kotioleiluun. Tämä ei kuitenkaan takaa, että jokainen yksilö olisi hiljainen, helposti ohjattava tai kaikkien kanssa seurallinen. Perimä, kokemukset, koulutus sekä aktiivisuuden ja levon tasapaino vaikuttavat kaikki.

Lasten kanssa pätee sama perussääntö kuin kaikkien koirien kohdalla: aikuisen tulee olla läsnä, ja koiralla on oltava rauhallinen lepopaikka, jossa sitä ei häiritä. Rodun rauhallinen perusluonne ei korvaa valvontaa, eikä lasten pidä olla vastuussa koirasta, joka saattaa lenkillä syöksähtää hajun perään.

Dreeverin sopivuus asumaan muiden koirien, kissojen ja pieneläinten kanssa riippuu yksilöstä. Se voi oppia elämään kissan kanssa, etenkin jos tutustuminen aloitetaan varhain ja rauhallisesti, mutta metsästysvietin vuoksi onnistumista ei pidä koskaan luvata. Estä kissan jahtaaminen heti ensimmäisestä tapaamisesta lähtien, järjestä kissalle omia turvallisia alueita äläkä jätä eläimiä keskenään valvomatta, ennen kuin tiedät, miten ne käyttäytyvät toistensa seurassa. Pienet lemmikit tarvitsevat turvallisen tilan, johon koira ei pääse.

Ääni on koiran työväline: metsästäjä seuraa ajon kulkua koiraa kuuntelemalla. Tämä ei tarkoita, että jokainen dreeveri haukkuisi paljon sisällä, mutta äänenkäyttö on huomioitava ennen koiran hankintaa, etenkin kerrostalossa. Toistuva haukkuminen tai ulvominen yksin jäädessä on merkki siitä, että järjestelyjä on muutettava, ei väistämätön rotuominaisuus.

## Koulutus ja liikunta

Dreeverit oppivat parhaiten selkeiden rutiinien, mieluisten palkkioiden ja vähitellen kasvavan vaikeustason avulla. Kovat ojennukset eivät tee metsästyskoirasta turvallisempaa. Rodun motivaation huomioiva palkitsemiseen perustuva koulutus luo paremman pohjan luottamukselle ja yhteistyölle.

Aloita luoksetulon harjoittelu häiriöttömässä paikassa. Palkitse viipymättä, vapauta koira usein takaisin nuuskimaan ja siirry pitkän liinan käyttöön ennen vaikeustason nostamista. Näin luoksetulo ei aina tarkoita hauskanpidon päättymistä. Hyvin opetettu luoksetulo vähentää riskejä, mutta ei tee metsästysvietistä vaaratonta. Riistarikkailla alueilla pitkä liina, turvallinen aitaus tai huolellisesti suunnitellut metsästyskäytännöt ovat usein turvallisempi vaihtoehto kuin tottelevaisuuden pitävyyden kokeileminen.

Kaikille dreevereille sopivaa tarkkaa liikunnan aikamäärää ei ole. Hyvään päivärytmiin kuuluu liikuntaa, hajutyöskentelyä, lyhyitä koulutushetkiä ja palautumista. Sovita määrä koiran ikään, kuntoon, metsästyskauteen ja yksilöllisiin tarpeisiin. Rakenna kestävyyttä vähitellen ennen kautta sen sijaan, että huonokuntoinen koira joutuisi siirtymään rauhallisista viikoista suoraan pitkään metsästyspäivään.

Rodun kykyjä hyödyntävää tekemistä ovat esimerkiksi:

- riistan jäljestäminen tai ihmisen tekemän jäljen seuraaminen siten, että jäljellä on selkeä alku ja loppu;
- etsintäharjoitukset, joissa koira käyttää nenäänsä järjestelmällisesti;
- lenkit vaihtelevassa maastossa niin, että koiralla on aikaa tutkia hajuja;
- ajokokeet ja metsästyskoulutus asiantuntevassa ohjauksessa, jos koira on tarkoitettu metsästyskäyttöön.

Metsästys on muutakin kuin liikuntaa. Dreeverin tulee etsiä ja saada liikkeelle jänis, kettu, metsäkauris tai muu hirvieläin sekä ajaa sitä jälkitarkasti ja kuuluvasti haukkuen. Yhteistyön on sujuttava riittävän hyvin, jotta metsästys pysyy hallinnassa. Metsästämättömän omistajan tehtävä on siksi vaativampi kuin yhden erityisen pitkän lenkin lisääminen arkeen: koira tarvitsee säännöllistä, suunnitelmallista työtä, jossa se pääsee käyttämään nenäänsä, kestävyyttään ja ongelmanratkaisukykyään.

## Terveys

Dreeveriä pidetään yleisesti terveenä rotuna, mutta metsästykseen liittyvä keuhkopöhö on erityinen ongelma, joka jokaisen nykyisen ja tulevan omistajan tulisi tuntea. Se aiheuttaa äkillisiä hengitysvaikeuksia metsästyksen aikana tai sen jälkeen. Kyseessä on ei-sydänperäinen keuhkopöhö, jonka tarkkaa syntymekanismia ei vielä tunneta.

Varoitusmerkkejä ovat yskä, poikkeavan nopea tai työläs hengitys sekä rasitukseen nähden suhteeton väsymys. Sairastuneen koiran voi olla vaikea asettua makuulle, se saattaa istua pää ja kaula ojennettuina tai lopettaa haukkumisen ajon aikana. Keskeytä rasitus ja ota yhteys eläinlääkäriin, jos koiralle tulee tällaisia oireita. Älä odota seuraavaan metsästyspäivään nähdäksesi, toistuvatko ne.

Perinnöllisyys vaikuttaa riskiin, ja Ruotsin dreeveriyhdistyksen jalostusstrategiassa on erityisiä ohjeita keuhkopöhön vähentämiseksi. Pyydä kasvattajaa näyttämään, miten sekä emän että isän suvun tapaukset on arvioitu ja miltä suunniteltu yhdistelmä näyttää DreverData-järjestelmässä. Kysy myös lähisukulaisten suoriutumisesta metsästyksessä: normaali hengitys ja palautuminen työn jälkeen ovat tärkeää tietoa.

Älä arvioi dreeverin kasvattajaa muilta roduilta lainatun yleisluontoisen lonkka-, kyynär- ja silmätutkimuslistan perusteella. Noudata dreeveriä koskevia ajantasaisia suosituksia. Tarkista vanhempien tunnistetiedot, metsästyskoe- ja näyttelytulokset, luonne, terveyshistoria ja sukulaisuus Ruotsin Kennelliiton ja rotuyhdistyksen tiedoista. Pyydä avoimia vastauksia myös ongelmista, joihin ei ole yksinkertaista testiä.

Hyvä päivittäinen hoito on silti tärkeää. Pidä koira hoikkana ja lihaksikkaana, kohota kuntoa vähitellen ja varaa kovan rasituksen jälkeen aikaa jäähdyttelyyn. Tarkista koira metsästyksen jälkeen ja hakeudu eläinlääkäriin vammojen, kivun, poikkeavan liikkumisen tai muuttuneen hengityksen vuoksi. Varma lupaus tietystä eliniästä on vähemmän hyödyllinen kuin dokumentoitu tieto suvun terveydestä ja kasvattajan avoimuus sen suhteen.

## Historia ja alkuperä

Dreeveri on tunnustettuna rotuna ruotsalainen, mutta sen juuret ovat Manner-Euroopassa. Westfalenindreevereitä tuotiin Etelä-Ruotsiin 1910-luvulla, ja ensimmäinen rekisteröitiin Ruotsin Kennelliitossa vuonna 1913. Taustalla olevaa dachsbracke-tyyppiä oli kehitetty 1800-luvulla muun muassa Etelä-Saksassa, Tirolissa ja Sveitsissä.

Ruotsissa metsästäjät arvostivat matalaraajaisen koiran tapaa ajaa metsäkaurista ja myöhemmin myös jänistä, kettua ja muita hirvieläimiä. Ruotsin dachsbracke-yhdistys perustettiin vuonna 1944. Vuonna 1947 ruotsalainen muunnos sai nimekseen dreeveri, ja yhdistyksestä tuli Ruotsin dreeveriyhdistys. Ruotsin Kennelliitto tunnusti dreeverin ruotsalaiseksi roduksi vuonna 1953.

Rotua on edelleen jalostettu toimivaksi metsästyskoiraksi. Tämä selittää sekä sen vankan rakenteen että nykyisen voimakkaan metsästysvietin. Dreeverin rotuidentiteetti ei perustu vain ulkonäköön vaan myös kykyyn seurata jälkeä tarkasti ruotsalaisessa maastossa, haukkua selkeästi ja pitää yllä riistan ajamiseen sopivaa vauhtia.

## Arki dreeverin kanssa

Dreeveri on omimmillaan kodissa, jossa metsästys tai säännöllinen jäljestystyö kuuluu elämään suunnitellusti eikä ole vain jotakin, jota ehkä kokeillaan myöhemmin. Se voi asua omakotitalossa tai kerrostalossa, mutta asuntotyyppi ei itsessään täytä rodun tarpeita. Kerrostalossa asuvan on järjestettävä päivittäistä työskentelyä ulkona ja ehkäistävä häiritsevää äänenkäyttöä. Omakotitalossa asuvan on yhtä lailla koulutettava koiraa ja huolehdittava porttien ja aitojen turvallisuudesta.

Käy nämä käytännön asiat läpi ennen hankintaa:

- **Työskentely:** kuka huolehtii säännöllisestä hajutyöskentelystä ja kuntoharjoittelusta metsästyskauden ulkopuolella?
- **Turvallisuus:** voitko käyttää pitkää liinaa ja turvallisia aitauksia sekä noudattaa luotettavia toimintatapoja ovilla, autojen läheisyydessä ja metsästysmailla?
- **Äänenkäyttö:** sopiiko voimakas ääni kotiisi, ja onko sinulla suunnitelma sen varalle, että koira alkaa haukkua stressin tai tekemisen puutteen vuoksi?
- **Yksinolo:** onko sinulla aikaa opettaa yksinoloa vähitellen ja järjestää apua, jos koira ei selviydy työpäivien aikaisista järjestelyistä? Dreeverin ei pidä odottaa viettävän kokonaista työpäivää yksin.
- **Lapset ja lemmikit:** voiko aikuinen valvoa lasten ja koiran yhdessäoloa, ja voidaanko kissoille tai pienille lemmikeille järjestää omat turvalliset alueet?
- **Kasvattaja:** osaako kasvattaja kertoa käyttöominaisuuksista, luonteesta, suvussa esiintyneestä keuhkopöhöstä ja yhdistelmän perusteista antamatta lupauksia, joita kukaan ei voi pitää?

Dreeveri voi olla ensimmäinen koira, mutta vain ihmiselle, joka on valmis perehtymään ajokoiran työskentelyyn ja hakemaan tukea kasvattajalta, rotuyhdistykseltä tai kokeneelta kouluttajalta. Metsästäjälle, joka arvostaa itsenäistä ja perusluonteeltaan rauhallista koiraa, se voi olla sekä taitava metsästyskumppani että läheinen perheenjäsen. Helposti ohjattavaa seurakoiraa etsivälle dreeveri on harvoin paras valinta.

Dreeveri

Svenska Dreverklubben

Dreeveri on vankkarakenteinen ruotsalainen ajokoira, joka on matala ja pitkärunkoinen mutta vahva ja kestävä. Se on jalostettu jäljittämään ja ajamaan riistaa tasaiseen tahtiin. Sillä on kuuluva haukku ja voimakas metsästysvietti, ja se tarvitsee runsaasti liikuntaa. Ystävällinen ja hellyydenkipeä dreeveri on turkiltaan helppohoitoinen ja sopii aktiiviseen, ulkoilusta nauttivaan kotiin.

Koirakasvattajat

Ostajille

Myyjille

Työkalut

Koirat

Kissat

Get a Pet