Rodun Walesinterrieri kasvattajat läheltäsi

Ne ovat yleensä iloisia, itsevarmoja ja helliä omaa perhettään kohtaan, ja ne kiintyvät usein erityisen läheisesti yhteen ihmiseen. Lasten kanssa ne voivat olla leikkisiä ja kestää rajumpaakin menoa, mutta terrierimäisen kiihkeytensä vuoksi ne pärjäävät parhaiten koiria kunnioittavien ja niiden kanssa toimimaan tottuneiden lasten seurassa. Aikuisen on tärkeää valvoa yhdessäoloa, etenkin vauhdikkaissa leikeissä.

Tämä energinen, työkäyttöön jalostettu terrieri tarvitsee yleensä päivittäin vähintään tunnin tavoitteellista liikuntaa ja tekemistä, ei pelkkiä rauhallisia kävelylenkkejä. Reippaat lenkit, vapaana juokseminen turvallisella alueella, hajutyöskentely ja koulutushetket auttavat ehkäisemään tylsistymistä ja siitä mahdollisesti seuraavaa tuhoisaa käytöstä.

Ne voivat viihtyä kerrostaloasunnossa, kunhan niiden liikunnan ja aivotyöskentelyn tarpeista huolehditaan hyvin johdonmukaisesti. Turvallisesti aidattu piha helpottaa vapaana leikkimistä, mutta tärkeintä on päivittäinen liikunta ja aivotyöskentely sekä ääniin tai liikkeeseen reagoivan haukkumisen hallinta.

Ne ovat älykkäitä ja oppivat nopeasti, mutta ne ovat myös itsenäisiä ja kyllästyvät helposti, minkä vuoksi niiden kouluttaminen voi tuntua haastavammalta kuin monien seurakoirarotujen. Parhaiten toimivat lyhyet ja vaihtelevat koulutushetket, selkeät rajat ja koiralle erityisen mieluisat palkkiot. Omistajan kannattaa varautua myös itsepäisyyteen ja kekseliäisiin yrityksiin koetella rajoja.

Monet tulevat hyvin toimeen muiden koirien kanssa, etenkin jos ne on sosiaalistettu jo pentuna. Samaa sukupuolta olevien koirien väliset jännitteet ja turhan rajut leikit eivät kuitenkaan ole harvinaisia. Voimakkaan saalisviettinsä vuoksi ne jahtaavat usein kissoja, kaneja ja muita pieneläimiä, joten pienlemmikkitalouksissa tarvitaan huolellista tutustuttamista ja realistisia odotuksia.

Niillä on karkea, karkeakarvainen peitinkarva ja pehmeämpi pohjavilla. Oikein hoidettuna turkista irtoaa vain vähän karvaa. Rodulle tyypillisen ulkonäön ja turkin hyvinvoinnin ylläpitämiseksi suositellaan käsin nyppimistä muutaman kuukauden välein sekä viikoittaista harjausta. Monet lemmikinomistajat valitsevat kuitenkin koneella leikkaamisen, joka on helpompaa mutta voi pehmentää karvaa ja muuttaa sen rakennetta.

Rotu on yleisesti ottaen terve, mutta sillä voi esiintyä allergioita ja muita iho-ongelmia, silmän linssiluksaatiota ja glaukoomaa sekä tuki- ja liikuntaelimistön ongelmia, kuten lonkkaniveldysplasiaa tai polvilumpion sijoiltaanmenoa. Vastuulliset kasvattajat tutkivat jalostuskoiriensa silmät ja nivelet sekä seuraavat epilepsian ja kilpirauhasongelmien esiintymistä sukulinjoissaan.

Saalistusvietti on yleensä voimakas, sillä rotua on alun perin käytetty kettujen ja muun riistan metsästykseen. Viettiä ei voi poistaa koulutuksella, mutta huolellinen luoksetulon harjoittelu, koiran pitäminen hallinnassa hihnalla ja ohjattu tekeminen, kuten hajuleikit, auttavat suuntaamaan viettiä sopivaan toimintaan ja vähentämään riskiä, että koira lähtee villieläinten perään tai karkaa.

Ne ovat yleensä valppaita vahtikoiria ja haukkuvat usein herkästi kuullessaan vieraita ääniä, nähdessään liikettä ikkunan takana tai vieraiden tullessa ovelle. Jo pentuna aloitettu hiljaisuusvihjeen opettaminen, riittävä aktivointi ja ikkunasta näkyvien haukkumista laukaisevien ärsykkeiden rajoittaminen voivat vähentää häiritsevää haukkumista, mutta omistajan kannattaa varautua melko äänekkääseen koiraan.

Sitoutunut ensikertalainen koiranomistaja voi pärjätä rodun kanssa, jos odotukset ovat realistiset ja koulutukseen on saatavilla tukea. Kyseessä ei kuitenkaan ole helppo tai vaivaton rotu ensimmäiseksi koiraksi. Energisyytensä, sinnikkyytensä, saalisviettinsä sekä johdonmukaisten ja reilujen rajojen tarpeensa vuoksi rotu sopii parhaiten ihmisille, jotka ovat valmiita panostamaan säännöllisesti aikaa koulutukseen ja päivittäiseen liikuntaan ja tekemiseen.