Rodun Norfolkinterrieri kasvattajat läheltäsi

Tämä pieni ja itsevarma terrieri on luonteeltaan yleensä hellä ja iloinen. Se on tyypillisesti eloisa ja rohkea, mutta ei yhtä kiihkeä kuin jotkin suuremmat terrierit. Hyvin kasvatettuina monet rodun edustajat tulevat hyvin toimeen ihmisten ja muiden koirien kanssa, mutta niillä on silti voimakas vaisto jahdata pieneläimiä.

Ne ovat yleensä uskollisia perhekoiria ja kiintyvät usein vahvasti omiin ihmisiinsä. Useimmat tulevat hyvin toimeen koiraa kunnioittavasti kohtelevien lasten kanssa, etenkin jos ne ovat kasvaneet yhdessä lasten kanssa, mutta kovakouraista käsittelyä ne eivät siedä. Varhainen sosiaalistaminen ja selkeät rajat ovat tärkeitä, jotta koira ei ala näykkiä lapsen koetellessa sen sietokykyä.

Koostaan huolimatta ne ovat energisiä ja tarvitsevat päivittäin vähintään 45–60 minuuttia liikuntaa. Pelkät lyhyet kävelylenkit eivät yleensä riitä, vaan ne hyötyvät myös yhteisistä leikkihetkistä, hajuleikeistä tai vapaana juoksemisesta turvallisella, aidatulla alueella. Jos ne eivät saa riittävästi fyysistä liikuntaa ja tekemistä mielelle, ne voivat alkaa pitää meteliä tai tuhota paikkoja.

Karkea, säänkestävä turkki on tarkoitus trimmata nyppimällä useita kertoja vuodessa, ei koneella, jotta sen oikea karvanlaatu säilyy. Nyppimiskertojen välillä riittää yleensä viikoittainen harjaus ja korvien seudun, vatsan ja jalkojen tarkistaminen takkujen varalta. Kotikoirien turkki leikataan usein koneella, mutta se pehmentää turkkia usein ja voi lisätä karvanlähtöä.

Niistä lähtee yleensä vähän tai kohtalaisesti karvaa, etenkin kun turkki nypitään asianmukaisesti käsin. Nypittäessä kuollut karva poistetaan sen sijaan, että se varisisi ympäri kotia. Jos turkki leikataan koneella tai sen hoito laiminlyödään, karvanlähtö voi lisääntyä ja turkki muuttua sameammaksi.

Rotu on yleisesti ottaen melko terve, mutta joitakin terveysriskejä on hyvä tiedostaa. Näitä ovat sydämen hiippaläppäsairaus, tietyt perinnölliset silmäsairaudet sekä toisinaan esiintyvät ortopediset vaivat, kuten polvilumpion sijoiltaanmeno. Vastuulliset kasvattajat teettävät jalostuskoirilleen terveystutkimuksia ja antavat tietoa sukutaulussa olevien koirien terveydestä.

Ne ovat älykkäitä ja oppivat nopeasti, mutta ovat myös itsenäisiä, ja hajut sekä liike vievät helposti niiden huomion. Lyhyet, vaihtelevat ja palkitsemiseen perustuvat koulutushetket toimivat paremmin kuin samojen harjoitusten jatkuva toistaminen. Luotettavan luoksetulon opettaminen voi olla haastavaa, joten monet omistajat harjoittelevat pitkän liinan avulla ja vahvistavat luoksetuloa ennen kuin päästävät koiran juoksemaan vapaana.

Ne voivat sopeutua hyvin kerrostaloasumiseen, kunhan ne saavat säännöllisesti riittävästi liikuntaa ja virikkeitä. Säännölliset kävelylenkit, aktiiviset leikit ja koulutus auttavat ehkäisemään häiritsevää haukkumista. Äänieristys tai muut käytännön järjestelyt voivat olla tarpeen, sillä niillä on luontainen taipumus ilmoittaa haukkumalla rappukäytävästä tai ulkoa kuuluvista äänistä.

Monet tulevat paremmin toimeen muiden koirien kanssa kuin jotkin terrierirodut, etenkin jos ne on sosiaalistettu hyvin pennusta lähtien. Niillä on kuitenkin voimakas saalistusvietti, ja ne saattavat jahdata pieniä eläimiä, kuten jyrsijöitä tai ulkona liikkuvia kissoja. Pienempien lemmikkien seurassa niitä on syytä valvoa, ja tutustuminen kannattaa tehdä huolellisesti.

Norfolkin- ja norwichinterriereillä on yhteinen historia, ja ne muistuttavat toisiaan ulkonäöltään, mutta niiden välillä on selkeitä eroja. Norfolkin terrierillä on luppakorvat, kun taas norwichinterrierillä on pystykorvat. Jotkut omistajat kuvailevat norfolkin terrieriä hieman rauhallisemmaksi ja leppoisammaksi, vaikka molemmat ovat aktiivisia terriereitä. Rotuyhdistykset pitävät niitä erillisinä rotuina, joilla on omat rotumääritelmänsä ja jalostusohjelmansa.