¶Sisällysluettelo
¶Rotu lyhyesti
- Yksi pienimmistä työskentelevistä terriereistä, mutta silti vankka ja peloton. Rotu jalostettiin alun perin torjumaan haittaeläimiä maatiloilla ja talleissa.
- Terrieriksi yleensä ystävällinen ja avoin norfolkinterrieri tulee usein hyvin toimeen lasten ja muiden koirien kanssa, kun se on sosiaalistettu huolellisesti.
- Rodun tunnusomaiset luppakorvat erottavat sen lähisukulaisesta norwichinterrieristä, jolla on pystykorvat.
- Säänkestävästä, karkeasta turkista irtoaa hyvin vähän karvaa, kun se hoidetaan nyppimällä. Oikealla tekniikalla turkinhoito on varsin vaivatonta.
- Sopeutuvainen seuralainen viihtyy niin kerrostaloasunnossa kuin omakotitalossakin, kunhan se saa säännöllisiä lenkkejä, virikkeitä ja aikaa omien ihmistensä kanssa.
¶Ulkonäkö ja turkki
Norfolkinterrieri on pienikokoinen, mutta se ei ole mikään koristekoira. Rotu on tiivisrakenteinen, matalaraajainen ja voimakas. Vankka luusto kertoo sen taustasta työkoirana. Aikuisen norfolkinterrierin säkäkorkeus on tavallisesti noin 25–26 senttimetriä ja paino yleensä 5–6 kilogrammaa, joskin jotkut yksilöt voivat olla hieman kevyempiä tai painavampia rakenteensa ja kuntonsa mukaan. Runko on hieman korkeuttaan pidempi, mikä antaa koiralle suorakaiteisen ääriviivan. Selkä on lyhyt, vahva ja suora. Tällaisen rakenteen ansiosta norfolkinterrieri pystyi seuraamaan saalista ahtaisiin paikkoihin ja toimimaan tehokkaasti rotanpyytäjänä.
Pää on yksi rodun viehättävimmistä piirteistä. Norfolkinterrierin ilmeessä on kettumaisuutta, ja tummat, soikeat silmät antavat sille valppaan ja älykkään katseen. Pienet korvat taittuvat siististi eteenpäin ja kehystävät kasvoja. Juuri luppakorvat ovat tärkein ulkonäöllinen ero norwichinterrieriin, jolla on pitkälti sama historia ja samankaltainen yleisolemus mutta pystyt korvat. Kuono on koiran kokoon nähden vahva, samoin leuat ja hampaat, kuten työterrierin alkuperäiseen tehtävään sopii. Kaula on keskipitkä ja kuiva, ja se liittyy sulavasti hyvin viistoihin lapoihin. Raajat ovat lyhyet mutta voimakkaat ja vahvaluustoiset. Käpälät ovat tiiviit ja päkiät paksut.
Turkki on yksi norfolkinterrierin tunnusomaisista piirteistä. Se on kaksinkertainen: peitinkarva on kovaa ja karkeaa, pohjavilla pehmeämpää ja lämpöä eristävää. Yhdistelmä suojaa koiraa märkyydeltä, kylmyydeltä ja karhealta kasvillisuudelta. Hyväkuntoinen turkki on rungonmyötäinen ja tuntuu käteen karhealta, ei pehmeältä tai pörröiseltä. Kaulalla ja lavoilla on usein hieman kaulusta, joka tuo koiran ääriviivoihin ilmettä. Pään karva on hieman lyhyempää ja pehmeämpää, mutta ei silkkistä. Joillakin norfolkinterriereillä on jonkin verran koristekarvaa raajoissa ja kasvojen ympärillä, mutta runsas hapsutus ei ole rodulle tyypillistä.
Turkin värejä ovat tavallisesti punaisen eri sävyt, vehnänväri, musta punaruskein merkein sekä harmaankirjava eli grizzle. Joillakin koirilla on pieniä valkoisia merkkejä, vaikka yhtenäinen tai lähes yhtenäinen väritys on yleisempi. Väri voi syventyä tai vaalentua koiran varttuessa. Moni omistaja huomaakin norfolkinterrierinsä ulkonäön muuttuvan hieman pentuajasta aikuisuuteen, kun aikuisen koiran turkki kasvaa ja sitä aletaan hoitaa.
Norfolkinterrierin turkinhoito on yksinkertaisempaa kuin joillakin pitkäkarvaisilla roduilla, mutta se vaatii silti säännöllistä huomiota. Ihanteellinen hoitotapa on nyppiminen, jossa kuollut peitinkarva poistetaan käsin tai trimmausveitsen avulla, jotta uusi, karkea karva pääsee kasvamaan tilalle. Näin turkki säilyttää säänkestävyytensä ja karvaa irtoaa kotiin vähemmän. Turkin voi myös leikata koneella, ja moni kotikoiran omistaja valitsee tämän vaihtoehdon. Ajan mittaan koneleikkaus voi kuitenkin pehmentää karvaa ja muuttaa turkin rakennetta ja ulkonäköä. Jos koiraa ei käytetä näyttelyissä ja helppous on tärkeää, tämä voi olla sopiva ratkaisu, mutta omistajan on hyvä tiedostaa sen vaikutukset.
Turkin perushoitoon kuuluu yleensä:
- Viikoittainen harjaus harjasharjalla tai karstalla irtokarvan poistamiseksi ja takkujen ehkäisemiseksi.
- Nyppiminen muutaman kuukauden välein joko kotona tekniikan opettelun jälkeen tai nyppimällä trimmattaviin terriereihin perehtyneen trimmaajan luona.
- Korvien, silmien ja kynsien tarkistaminen hoitohetkien yhteydessä sekä kynsien säännöllinen leikkaaminen ja korvien puhdistaminen tarvittaessa.
Pesuväli kannattaa pitää kohtuullisena, sillä liian tiheä pesu voi poistaa turkkia suojaavaa luonnollista rasvaa. Mieto koirashampoo, huolellinen huuhtelu ja kuivaus yleensä riittävät. Järkevillä hoitorutiineilla ja pienellä harjoittelulla turkki on melko helppohoitoinen ja sopii niin aktiiviseen maalaiselämään kuin kaupunkiinkin.
¶Luonne ja persoonallisuus
Norfolkinterrieriä kuvataan usein suureksi koiraksi pienessä koossa, ja ilmaisu luonnehtii sitä hyvin. Se on itsevarma, eloisa ja valpas pikkukoira, mutta myös yllättävän hellä ja seurallinen. Siinä missä jotkut terrierit voivat olla melko teräviä tai pidättyväisiä, monet norfolkinterrierit hakeutuvat mielellään ihmisten seuraan ja nauttivat perheen arjessa mukana olemisesta. Ne kiintyvät yleensä vahvasti omistajiinsa ja haluavat osallistua päivittäisiin puuhiin, olipa kyse lenkistä, automatkasta tai illanvietosta sohvalla.
Perheessä norfolkinterrieri on tavallisesti iloinen ja reipas, joten se voi sopia hyvin koiraa asiallisesti kohtelevien lasten seuraksi. Pienen koon vuoksi lapsille on tärkeää opettaa, miten koiraa käsitellään lempeästi ja kunnioittavasti. Vankan rakenteensa ansiosta se ei ole yhtä hento kuin jotkin kääpiörodut, mutta kovakouraista käsittelyä ei silti saa sallia. Kun lapset ymmärtävät perussäännöt, kuten sen, ettei syövää tai nukkuvaa koiraa häiritä, norfolkinterrieri viihtyy usein hyvin vilkkaassakin lapsiperheessä. Se nauttii leikeistä ja lyhyistä koulutushetkistä ja seuraa usein perheenjäseniä huoneesta toiseen.
Muiden koirien kanssa norfolkinterrieri on yleensä seurallisempi kuin monet muut terrierirodut, etenkin jos tutustumiset on hoidettu huolellisesti jo nuorena. Hyvin sosiaalistettu norfolkinterrieri voi elää sopuisasti muiden koirien kanssa, ja moni nauttii koirakaverin seurasta. Pohjimmiltaan se on kuitenkin terrieri eikä välttämättä peräänny, jos sitä haastetaan. Omistajan kannattaa valvoa tutustumisia, huolehtia siitä, ettei ruoasta tai suosikkileluista synny kilpailua, ja puuttua erimielisyyksiin ennen niiden kärjistymistä. Hyvillä käytöstavoilla ja selkeillä rutiineilla useimmat norfolkinterrierit pystyvät jakamaan kodin muiden koirien kanssa ongelmitta.
Kissojen ja muiden pienten lemmikkien kanssa yhteiselo voi olla monimutkaisempaa. Rotu kehitettiin metsästämään ja torjumaan haittaeläimiä, joten sillä on vahva saalistusvietti ja luontainen taipumus lähteä takaa-ajoon. Jotkut norfolkinterrierit oppivat elämään rauhassa perheen kissan kanssa, varsinkin jos ne kasvavat yhdessä pienestä pitäen. Silti moni haluaa jahdata vieraita kissoja tai ulkona kohtaamiaan pieniä eläimiä. Kanit, marsut, hamsterit ja muut pienlemmikit on aina pidettävä turvallisesti erillään, eikä niitä saa koskaan jättää norfolkinterrierin kanssa kahden samaan tilaan, vaikka koira vaikuttaisi kuinka luotettavalta.
Arjessa norfolkinterrieri on utelias ja valpas. Vieraat se ottaa yleensä vastaan ystävällisen kiinnostuneesti, joskin jotkut yksilöt saattavat haukkua jonkun lähestyessä kotia. Rotu on varsin hyvä vahtikoira siinä mielessä, että se huomaa ympäristön tapahtumat, mutta luonteeltaan se ei yleensä ole aggressiivinen. Varhainen tutustuminen monenlaisiin ihmisiin, paikkoihin ja ääniin auttaa ehkäisemään arkuutta ja liiallista epäluuloisuutta.
Rodun tavallisimmat haasteet liittyvät usein terrierimäisiin piirteisiin. Norfolkinterrierit rakastavat kaivamista etenkin silloin, kun puutarhasta löytyy kiinnostava haju. Ne voivat myös jahdata lintuja, oravia tai jopa polkupyöriä, ellei niitä kouluteta ja valvota. Haukkumisesta voi tulla tapa, jos koira jätetään liian pitkäksi aikaa yksin tai sen annetaan reagoida jokaiseen ääneen. Monia näistä käyttäytymistavoista voidaan hallita seuraavilla keinoilla:
- Varhain aloitettu, johdonmukainen koulutus.
- Riittävä liikunta ja aivotyö.
- Selkeät kodin säännöt, joita kaikki noudattavat.
Kaiken kaikkiaan norfolkinterrierissä yhdistyvät viehättävästi sisukas terrieri ja omistautunut seuralainen. Omistajalle, joka ymmärtää terrierin taipumuksia ja on valmis panostamaan koulutukseen ja sosiaalistamiseen, rotu voi olla ihastuttava ja uskollinen perheenjäsen.
¶Koulutus ja liikunta
Pienestä koostaan huolimatta norfolkinterrierillä on työkoiran sisukkuus ja energia. Säännöllinen liikunta on välttämätöntä sekä fyysiselle terveydelle että henkiselle tasapainolle. Useimmille aikuisille norfolkinterriereille sopii vähintään yksi melko reipas, 30–45 minuutin päivittäinen lenkki sekä sen lisäksi lyhyempiä ulkoiluja tai leikkihetkiä. Jotkut yksilöt ovat energisempiä ja nauttivat pitkistäkin retkistä, kun taas toisille riittää kohtuullinen liikunta etenkin iän karttuessa. Pentuja ei pidä liikuttaa liikaa nivelten vielä kehittyessä. Ensimmäisinä kuukausina useat lyhyet kävelyt ja rauhalliset leikit ovat parempi vaihtoehto kuin pitkät, pakotetut kävelymatkat.
Rotu nauttii yleensä monenlaisesta tekemisestä. Monen norfolkinterrierin suosikkeja ovat:
- Uusien hajujen tutkiminen lenkeillä tai turvallisilla, aidatuilla alueilla.
- Nouto- ja vetoleikit omistajan kanssa.
- Lyhyet juoksupyrähdykset vapaana turvallisesti aidatuilla kentillä tai koirapuistoissa, jos luoksetulo on luotettava.
- Aktivointilelut ja ruokapulmat, jotka tarjoavat aivojumppaa.
Koska norfolkinterrierillä on vahva saalistusvietti, luoksetulon harjoittelu on erityisen tärkeää. Osa oppii tulemaan hyvin kutsusta ja voi ulkoilla vapaana turvallisilla alueilla, kun taas toisia villieläinten jahtaaminen houkuttelee enemmän. Pitkä koulutusliina on hyödyllinen luoksetuloa opeteltaessa, sillä se antaa koiralle liikkumavapautta mutta pitää sen turvassa. Harjoitteluvaiheessa rauhalliset lenkkireitit ja sellaisten alueiden välttäminen, joilla on paljon oravia tai muita houkuttelevia eläimiä, voivat tehdä ulkoilusta rennompaa.
Norfolkinterrieri on älykäs, nopea oppimaan ja voi olla yllättävänkin miellyttämishaluinen. Monen terrierin tavoin se on kuitenkin myös itsenäinen. Siksi koulutuksen on oltava reilua, johdonmukaista ja innostavaa. Kovat ojennukset tai ankara käsittely johtavat helposti päinvastaiseen tulokseen ja voivat aiheuttaa vastahakoisuutta tai ahdistusta. Palkitsemiseen perustuva koulutus toimii yleensä parhaiten. Toivotun käytöksen palkitseminen herkuilla, kehuilla, leluilla tai mieluisalla tekemisellä pitää koiran motivoituneena ja keskittyneenä. Lyhyet ja vaihtelevat harjoitukset ovat parempia kuin pitkät, yksitoikkoiset toistot.
Perustaidot, kuten istuminen, maahanmeno, paikallaan pysyminen, luoksetulo ja kauniisti hihnassa kulkeminen, kannattaa opettaa jo nuorena. Sisäsiisteyden oppiminen sujuu yleensä hyvin järkevän päivärytmin ja valvonnan avulla. Jos omistaja toimii epäjohdonmukaisesti, joillakin norfolkinterriereillä voi kuitenkin kestää hieman pidempään tulla täysin sisäsiisteiksi. Häkkiin totuttaminen voi helpottaa nuoren koiran arjen järjestämistä ja tarjota sille turvallisen lepopaikan.
Norfolkinterrierit pärjäävät usein hyvin ohjatuissa harrastuksissa, kuten:
- Agilityssä, jossa niiden nopeus ja innokkuus pääsevät esiin.
- Rally-tokossa, jossa korostuvat yhteistyö ja viestintä.
- Noseworkissa ja hajuleikeissä, joissa ne pääsevät hyödyntämään luontaisia metsästysvaistojaan.
Nämä harrastukset tarjoavat liikunnan lisäksi mahdollisuuden vahvistaa koiran ja omistajan välistä suhdetta.
Myöskään arkisia käytöstapoja ja impulssien hallintaa ei pidä unohtaa. Terrierit voivat toimia hetken mielijohteesta etenkin liikkuvien kohteiden lähellä tai kiihtymystä herättävissä tilanteissa. Itsehillintäharjoitukset, kuten ovella odottaminen, esineestä irrottaminen pyynnöstä tai toisen koiran ohituksen rauhallinen seuraaminen, voivat olla arjessa korvaamattomia. Säännöllinen sosiaalistaminen erityisesti ensimmäisen vuoden aikana auttaa norfolkinterrieriä myös pärjäämään vilkkaissa ympäristöissä sekä suhtautumaan luontevasti outoihin ääniin ja erilaisiin ihmisiin ja koiriin.
Vaikka norfolkinterrieri ei siis tarvitse yhtä vaativaa liikuntaa kuin jotkin suuret työkoirarodut, sohvaperuna se ei ole. Tasapainoinen arki, johon kuuluu päivittäisiä lenkkejä, leikkiä ja aivojumppaa, tukee koiran hyvinvointia ja tekee siitä tyytyväisen seuralaisen. Samalla arki helpottuu ja ongelmakäytöksen, kuten liiallisen haukkumisen tai tavaroiden tuhoamisen pureskelemalla, riski pienenee.
¶Terveys
Norfolkinterrieriä pidetään yleisesti elinvoimaisena ja terveenä rotuna, varsinkin kun jalostus on vastuullista ja koira pidetään normaalipainoisena. Hyvällä hoidolla moni norfolkinterrieri elää pitkän ja aktiivisen elämän, usein 12–14-vuotiaaksi tai vanhemmaksikin. Kuten kaikilla roduilla, myös sillä on kuitenkin tiettyjä terveysriskejä, joista tulevien omistajien ja kasvattajien on hyvä olla tietoisia.
Yksi huomioitava asia ovat perinnölliset silmäsairaudet. Joillakin norfolkinterriereillä voi olla alttiutta kaihille tai muille perinnöllisille silmävaivoille. Jalostuskoirille suositellaan säännöllisiä silmätutkimuksia silmäsairauksiin perehtyneellä eläinlääkärillä. Pennunostajan kannattaa kysyä kasvattajalta molempien vanhempien tuoreita silmätutkimustuloksia.
Pienillä roduilla, myös norfolkinterrierillä, voi esiintyä patellaluksaatiota eli polvilumpion sijoiltaanmenoa. Vaiva voi olla lievä ja hallittavissa arjen muutoksilla, mutta vaikeammat tapaukset saattavat vaatia leikkaushoitoa. Vastuulliset kasvattajat tutkituttavat koiriensa polvet eivätkä käytä jalostukseen yksilöitä, joilla on merkittäviä ongelmia. Koiran pitäminen hoikkana ja hyväkuntoisena sekä lihaksiston vahvistaminen auttavat vähentämään nivelten kuormitusta.
Lonkkien ja kyynärnivelten ongelmat ovat tällä pienellä rodulla harvinaisempia kuin suurilla koirilla, mutta nivelterveyttä on silti seurattava. Hyvä ravinto, korkealta hyppimisen välttäminen nuorella koiralla ja järkevä liikunta tukevat nivelten hyvinvointia pitkällä aikavälillä.
Jotkut norfolkinterrierit voivat olla alttiita tietyille sydänsairauksille tai hengitystieongelmille etenkin ikääntyessään. Säännölliset eläinlääkärintarkastukset ovat tärkeitä, jotta pienetkin muutokset havaitaan ajoissa. Vuosittainen terveystarkastus, johon kuuluu sydämen ja keuhkojen kuuntelu, hampaiden ja ikenien tarkastus sekä kehon kunnon arviointi, voi paljastaa ongelmat ennen niiden vaikeutumista.
Vastuulliseen jalostukseen liittyviä tavallisia terveystutkimuksia ja huomioitavia asioita ovat:
- Silmätutkimukset asiantuntevalla eläinlääkärillä suositelluin väliajoin.
- Polvitutkimukset.
- Joissakin sukulinjoissa lisätutkimukset, jos niissä on todettu tiettyjä perinnöllisiä sairauksia.
Pennun hankintaa harkitsevan kannattaa kysyä avoimesti kasvattajan teettämistä terveystutkimuksista ja sukulinjan tunnetuista ongelmista. Hyvä kasvattaja kertoo mielellään sekä kasvatustyönsä vahvuuksista että heikkouksista.
Hammashoito on toinen tärkeä osa norfolkinterrierin terveydenhoitoa. Monien pienten rotujen tavoin sille voi kertyä hammaskiveä ja kehittyä hampaiden kiinnityskudossairauksia, ellei hampaita puhdisteta säännöllisesti. Koiran totuttaminen jo nuorena hampaiden harjaukseen useita kertoja viikossa on yksi yksinkertaisimmista tavoista tukea sen terveyttä pitkällä aikavälillä. Hammashoitopuruluista ja sopivista puruleluista voi myös olla apua, mutta ne eivät korvaa harjausta.
Painonhallinta on erittäin tärkeää. Norfolkinterrierin tiivis runko kuormittuu nopeasti, jos koiralle kertyy ylimääräisiä kiloja. Lihavuus lisää nivelongelmien, diabeteksen ja sydänsairauksien riskiä sekä heikentää yleistä oloa. Omistajan tulee seurata koiran kehon kuntoa säännöllisesti: kylkiluiden pitäisi tuntua ilman paksua rasvakerrosta, ja ylhäältä katsottuna vyötärön tulisi erottua selvästi. Ruoka-annosten mittaaminen, herkkujen rajoittaminen ja ruokinnan sovittaminen aktiivisuustasoon ovat kaikki osa painonhallintaa.
Monien aktiivisten ja uteliaiden rotujen tavoin norfolkinterrieri voi myös loukkaantua, etenkin jos se hyppää korkeilta huonekaluilta, juoksee liukkailla lattioilla tai leikkii rajusti itseään paljon suurempien koirien kanssa. Turvallinen ympäristö, pitävät alustat mahdollisuuksien mukaan ja suurten koirien kanssa leikkimisen valvonta vähentävät näitä riskejä.
Harkitulla jalostuksella, säännöllisellä eläinlääkärinhoidolla ja järkevillä arjen käytännöillä norfolkinterrieri voi elää pitkän ja onnellisen elämän ilman suuria terveysongelmia. Omistaja, joka perehtyy rodun terveysriskeihin ja tekee tiivistä yhteistyötä eläinlääkärin kanssa, pystyy parhaiten tukemaan koiransa hyvää kuntoa vanhuuteen asti.
¶Historia ja alkuperä
Norfolkinterrierin historia kietoutuu läheisesti muiden Itä-Englannin pienten terrierien, erityisesti norwichinterrierin, historiaan. Norfolkin ja sitä ympäröivien kreivikuntien maanviljelijät, tallityöntekijät ja pientilalliset arvostivat 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa sitkeitä pikkuterriereitä, jotka pitivät rotat ja muut haittaeläimet kurissa. Koiria ei jalostettu ulkonäön vaan työkyvyn ja luonteen perusteella. Niitä pidettiin hyödyllisinä, kunhan ne mahtuivat ahtaisiin paikkoihin, työskentelivät määrätietoisesti ja tulivat toimeen hevosten ja muiden eläinten kanssa.
Näiden pelottomien pikkukoirien kehittämiseksi risteytettiin erilaisia pieniä terrierikantoja. Ajan myötä Norwichin kaupungin ja Norfolkin kreivikunnan alueelle alkoi muodostua yhtenäisempi tyyppi. Nämä terrierit olivat lyhytraajaisia, vankkoja ja persoonallisia. Ne saivat nopeasti maineen tehokkaina rotanpyytäjinä ja uskollisina seuralaisina talleilla ja maatiloilla. Myös Cambridgen yliopiston opiskelijat mieltyivät niihin, ja jotkin sukulinjat yhdistettiin yliopistoelämään, jossa koirat auttoivat torjumaan haittaeläimiä ja tarjosivat eloisaa seuraa.
Alun perin luppa- ja pystykorvaisia koiria pidettiin samana rotuna, ja kaikkia kutsuttiin norwichinterriereiksi. Molempia korvatyyppejä syntyi samoihin pentueisiin, ja kului vuosia ennen kuin niitä alettiin erottaa toisistaan. Koiranäyttelyiden suosion kasvaessa ja rotumääritelmien täsmentyessä kasvattajat ja harrastajat alkoivat kiinnittää enemmän huomiota korvien asentoon ja yleisvaikutelmaan. Vaikka eri korvatyyppejä edustavat koirat olivat muuten hyvin samankaltaisia, osa harrastajista suosi tiettyä ulkonäköä.
1900-luvun puolivaiheilla päätettiin lopulta tunnustaa nämä kaksi korvatyyppiä erillisiksi roduiksi. Pystykorvaiset koirat säilyttivät nimen norwichinterrieri, kun taas luppakorvaiset saivat nimekseen norfolkinterrieri Norfolkin alueelle ulottuvien juuriensa mukaan. Virallisen jaon ansiosta kasvattajat saattoivat keskittyä kummankin rodun yhtenäisen tyypin ylläpitämiseen ja samalla säilyttää niiden yhteisen työkoiraperinnön.
Koko tämän ajan norfolkinterrieri pysyi pohjimmiltaan työkoirana. Sen tehtäviin kuului haittaeläinten metsästys, hevosten mukana kulkeminen sekä maatilojen ja tallien vahtiminen. Pienen koon ansiosta sitä oli helppo pitää ahtaissakin tiloissa, ja sitkeä rakenne auttoi sitä selviytymään maalaiselämän rasituksista. Vaikka nykyaikaiset tuholaistorjuntamenetelmät vähensivät rotanpyytäjien tarvetta, norfolkinterrierin luonne ja sopeutumiskyky auttoivat sitä siirtymään rakastetuksi seurakoiraksi.
Nykyään norfolkinterrieri on edelleen melko harvinainen joihinkin muihin terrierirotuihin verrattuna. Tämä viehättää ihmisiä, jotka etsivät omaleimaista mutta eivät kovin yleistä rotua. Sitä pidetään nykyisin pääasiassa perhe- ja näyttelykoirana, mutta monet alkuperäiset ominaisuudet ovat säilyneet. Se on yhä valpas, nopea ja innokas tutkimaan ympäristöään. Joissakin osissa maailmaa norfolkinterriereitä saatetaan edelleen käyttää maatiloilla satunnaiseen haittaeläinten torjuntaan, vaikka tämä on nykyään selvästi pienempi osa niiden elämää.
Näyttelykehässä norfolkinterrieriä arvostetaan pienen koon ja vankan rakenteen tasapainosta, eläväisestä ilmeestä ja karkeasta turkista. Rotuyhdistykset ja harrastajat pyrkivät säilyttämään rodun olennaisen luonteen ja terveyden, edistämään vastuullista jalostusta ja kertomaan uusille omistajille sen tarpeista. Vaikka norfolkinterrierin elämä on siirtynyt tallipihoilta sohville, historia näkyy yhä jokaisessa uteliaassa katseessa ja tarmokkaassa raviaskeleessa.
¶Arki norfolkinterrierin kanssa
Elämä norfolkinterrierin kanssa voi olla hyvin iloista, kunhan tuleva omistaja ymmärtää, millaista sitoutumista koira vaatii. Se ei ole koristeellinen sylikoira, vaikka käpertyykin mielellään viereesi. Se on pieni työterrieri, joka tarvitsee yhteistä tekemistä, selkeitä rutiineja ja seuraa. Monessa kodissa juuri tämä yhdistelmä tekee yhteiselosta erityisen palkitsevaa.
Yksi rodun suurimmista vahvuuksista on sen sopeutuvaisuus. Norfolkinterrieri voi viihtyä niin kerrostaloasunnossa kuin omakotitalossa, kaupungissa tai maaseudulla, kunhan se saa riittävästi liikuntaa ja mielekästä tekemistä. Päivittäiset lenkit, mahdollisuudet nuuskia ja tutkia sekä säännöllinen yhdessäolo omien ihmisten kanssa ovat paljon tärkeämpiä kuin suuri piha. Aidatusta pihasta on hyötyä, etenkin koska moni norfolkinterrieri nauttii tutkimusretkistä ja voi yrittää pujahtaa aidan ali tai kaivaa, jos jokin kiinnostava herättää sen huomion. Turvallinen aitaus on välttämätön koiran suojelemiseksi.
Uuden omistajan on varauduttava käyttämään päivittäin aikaa perushoitoon ja yhdessäoloon. Tähän kuuluu:
- Tasapainoinen ruokinta ja painon seuranta.
- Turkin viikoittainen hoito sekä haluttaessa säännöllisen nyppimisen järjestäminen.
- Päivittäinen liikunta, leikki ja jonkin verran koulutusta tai muuta aivotyötä.
Norfolkinterrieri ei viihdy yksin kovin pitkiä aikoja. Useimmat oppivat selviytymään tavallisen työpäivän ajan, jos niitä totutetaan siihen vähitellen ja päivään järjestetään sopivia taukoja, mutta onnellisimmillaan ne ovat osana perheen elämää. Pitkiksi ajoiksi ilman seuraa tai virikkeitä jätetty koira voi pitkästyä ja alkaa haukkua, pureskella tavaroita tai yrittää karata. Siksi rotu sopii yleensä parhaiten kotiin, jossa joku on paikalla ainakin osan päivästä tai jossa apuna voidaan käyttää koiranulkoiluttajaa, koirapäivähoitoa tai luotettavaa naapuria.
Norfolkinterrierin vuotuiset ylläpitokulut ovat samaa tasoa kuin muilla pienillä roduilla. Omistajan kannattaa varata rahaa seuraaviin:
- Laadukas, koiran ikään ja aktiivisuustasoon sopiva ruoka.
- Säännölliset eläinlääkärikäynnit, rokotukset, loistorjunta ja hammashoito.
- Lemmikkivakuutus tai säästövara yllättäviin eläinlääkärikuluihin.
- Trimmauskulut, jos turkkia hoitaa nyppimällä trimmattaviin terriereihin perehtynyt ammattilainen.
- Hihnojen, valjaiden, petien, lelujen ja muiden varusteiden uusiminen.
Alkuhankintoihin voivat kuulua mukava peti, haluttaessa häkki, ruoka- ja vesikupit, turvalliset valjaat ja hihna, tunnistuslaatat, mikrosiru, jos sitä ei vielä ole, sekä monipuolinen valikoima turvallisia leluja. Moni norfolkinterrieri pitää erityisesti aktivointileluista, namipalloista ja kestävistä puruleluista, sillä ne tarjoavat myönteisen tavan toteuttaa luontaista pureskelun ja ongelmanratkaisun tarvetta.
Kotona norfolkinterrieri viihtyy yleensä lähellä omia ihmisiään. Moni tulee mielellään sohvalle tai asettuu jalkoihin omistajan työskennellessä. Se voi olla hellä olematta jatkuvasti kiinni ihmisessä, joskin yksilöiden välillä on eroja. Selkeät rutiinit, lempeästi asetetut rajat ja johdonmukainen koulutus auttavat koiraa ymmärtämään, mitä siltä odotetaan, ja ehkäisevät pienten pulmien kasvamista suuremmiksi. Esimerkiksi päätös siitä, saako koira tulla huonekaluille, kannattaa tehdä alusta lähtien ja pitää siitä kiinni, jotta myöhemmin ei synny epäselvyyttä.
Oikein hoidettuna norfolkinterrieri voi olla varsin siisti koira. Karkea turkki ei yleensä kerää yhtä paljon likaa kuin pitkä, silkkinen karva, ja nyppimällä hoidetusta turkista irtoaa usein vähemmän karvaa kuin koneella leikatusta. Muiden terrierien tavoin se kuitenkin nauttii kaivamisesta ja tutkimisesta. Oven vieressä odottava pyyhe ja nopea tassujen tarkistus mutaisen lenkin jälkeen ovatkin hyödyllisiä tapoja.
Melko pienen kokonsa ja helpon mukana kuljetettavuutensa ansiosta norfolkinterrieri voi olla hyvä matkakumppani. Monet tottuvat hyvin automatkoihin, lomailuun ja koiraystävällisissä majoituspaikoissa yöpymiseen, kunhan niitä totutetaan vähitellen ja ne tuntevat olonsa turvalliseksi. Häkkiin totuttamisesta on erityistä hyötyä vieraissa paikoissa yövyttäessä, sillä se tarjoaa koiralle turvallisen ja tutun paikan, johon vetäytyä.
Omistajalle, joka on valmis panostamaan koulutukseen, sosiaalistamiseen ja päivittäiseen hoitoon, norfolkinterrieri tarjoaa viehättävän yhdistelmän persoonallisuutta, seuraa ja kätevää kokoa. Se sopii aktiivisille yksinasuville, pariskunnille ja perheille, jotka haluavat koiran olevan riittävän pieni sujahtamaan nykyajan arkeen mutta tarpeeksi eloisa lähtemään mukaan seikkailuihin. Kärsivällisyydellä, terrieriluonteen ymmärtämisellä ja aidolla kiintymyksellä yhteiselosta norfolkinterrierin kanssa voi muodostua pitkä ja syvästi palkitseva kumppanuus.
¶Ominaisuudet
¶Usein kysytyt kysymykset
Millainen norfolkinterrierin luonne yleensä on?
Tämä pieni ja itsevarma terrieri on luonteeltaan yleensä hellä ja iloinen. Se on tyypillisesti eloisa ja rohkea, mutta ei yhtä kiihkeä kuin jotkin suuremmat terrierit. Hyvin kasvatettuina monet rodun edustajat tulevat hyvin toimeen ihmisten ja muiden koirien kanssa, mutta niillä on silti voimakas vaisto jahdata pieneläimiä.
Ovatko norfolkinterrierit hyviä perhekoiria ja turvallisia lasten seurassa?
Ne ovat yleensä uskollisia perhekoiria ja kiintyvät usein vahvasti omiin ihmisiinsä. Useimmat tulevat hyvin toimeen koiraa kunnioittavasti kohtelevien lasten kanssa, etenkin jos ne ovat kasvaneet yhdessä lasten kanssa, mutta kovakouraista käsittelyä ne eivät siedä. Varhainen sosiaalistaminen ja selkeät rajat ovat tärkeitä, jotta koira ei ala näykkiä lapsen koetellessa sen sietokykyä.
Kuinka paljon liikuntaa norfolkinterrieri tarvitsee päivittäin?
Koostaan huolimatta ne ovat energisiä ja tarvitsevat päivittäin vähintään 45–60 minuuttia liikuntaa. Pelkät lyhyet kävelylenkit eivät yleensä riitä, vaan ne hyötyvät myös yhteisistä leikkihetkistä, hajuleikeistä tai vapaana juoksemisesta turvallisella, aidatulla alueella. Jos ne eivät saa riittävästi fyysistä liikuntaa ja tekemistä mielelle, ne voivat alkaa pitää meteliä tai tuhota paikkoja.
Kuinka paljon hoitoa norfolkinterrierin karkea turkki vaatii?
Karkea, säänkestävä turkki on tarkoitus trimmata nyppimällä useita kertoja vuodessa, ei koneella, jotta sen oikea karvanlaatu säilyy. Nyppimiskertojen välillä riittää yleensä viikoittainen harjaus ja korvien seudun, vatsan ja jalkojen tarkistaminen takkujen varalta. Kotikoirien turkki leikataan usein koneella, mutta se pehmentää turkkia usein ja voi lisätä karvanlähtöä.
Lähteekö norfolkinterriereistä paljon karvaa?
Niistä lähtee yleensä vähän tai kohtalaisesti karvaa, etenkin kun turkki nypitään asianmukaisesti käsin. Nypittäessä kuollut karva poistetaan sen sijaan, että se varisisi ympäri kotia. Jos turkki leikataan koneella tai sen hoito laiminlyödään, karvanlähtö voi lisääntyä ja turkki muuttua sameammaksi.
Millaisille terveysongelmille norfolkinterrierit ovat alttiita?
Rotu on yleisesti ottaen melko terve, mutta joitakin terveysriskejä on hyvä tiedostaa. Näitä ovat sydämen hiippaläppäsairaus, tietyt perinnölliset silmäsairaudet sekä toisinaan esiintyvät ortopediset vaivat, kuten polvilumpion sijoiltaanmeno. Vastuulliset kasvattajat teettävät jalostuskoirilleen terveystutkimuksia ja antavat tietoa sukutaulussa olevien koirien terveydestä.
Ovatko norfolkinterrierit terrieritaustansa vuoksi vaikeita kouluttaa?
Ne ovat älykkäitä ja oppivat nopeasti, mutta ovat myös itsenäisiä, ja hajut sekä liike vievät helposti niiden huomion. Lyhyet, vaihtelevat ja palkitsemiseen perustuvat koulutushetket toimivat paremmin kuin samojen harjoitusten jatkuva toistaminen. Luotettavan luoksetulon opettaminen voi olla haastavaa, joten monet omistajat harjoittelevat pitkän liinan avulla ja vahvistavat luoksetuloa ennen kuin päästävät koiran juoksemaan vapaana.
Voiko norfolkinterrieri elää onnellisena kerrostaloasunnossa?
Ne voivat sopeutua hyvin kerrostaloasumiseen, kunhan ne saavat säännöllisesti riittävästi liikuntaa ja virikkeitä. Säännölliset kävelylenkit, aktiiviset leikit ja koulutus auttavat ehkäisemään häiritsevää haukkumista. Äänieristys tai muut käytännön järjestelyt voivat olla tarpeen, sillä niillä on luontainen taipumus ilmoittaa haukkumalla rappukäytävästä tai ulkoa kuuluvista äänistä.
Tulevatko norfolkinterrierit yleensä toimeen muiden koirien ja lemmikkien kanssa?
Monet tulevat paremmin toimeen muiden koirien kanssa kuin jotkin terrierirodut, etenkin jos ne on sosiaalistettu hyvin pennusta lähtien. Niillä on kuitenkin voimakas saalistusvietti, ja ne saattavat jahdata pieniä eläimiä, kuten jyrsijöitä tai ulkona liikkuvia kissoja. Pienempien lemmikkien seurassa niitä on syytä valvoa, ja tutustuminen kannattaa tehdä huolellisesti.
Miten norfolkinterrieri eroaa norwichinterrieristä?
Norfolkin- ja norwichinterriereillä on yhteinen historia, ja ne muistuttavat toisiaan ulkonäöltään, mutta niiden välillä on selkeitä eroja. Norfolkin terrierillä on luppakorvat, kun taas norwichinterrierillä on pystykorvat. Jotkut omistajat kuvailevat norfolkin terrieriä hieman rauhallisemmaksi ja leppoisammaksi, vaikka molemmat ovat aktiivisia terriereitä. Rotuyhdistykset pitävät niitä erillisinä rotuina, joilla on omat rotumääritelmänsä ja jalostusohjelmansa.
¶Vertailu muihin rotuihin
Vertaa rotua Norfolkinterrieri muihin rotuihin ja katso erot luonteessa, aktiivisuudessa ja hoidossa ennen kuin teet valintasi. Näytä kaikki vertailut
