Rodun Biewerterrieri kasvattajat läheltäsi

Tärkeimmät erot liittyvät väritykseen, kehitykseen omaksi roduksi ja yleisilmeeseen. Biewerterriereillä on selkeä kolmivärinen, valkokirjava väritys, ja ne ovat olemukseltaan hieman lempeämpiä ja rennompia kuin monet yorkshirenterrierit. Rotu on kehitetty yorkshirenterrierien sukulinjoista, mutta nykyään sitä jalostetaan oman rotumääritelmänsä mukaisesti. Siinä korostuu veikeämpi, lelumainen ulkonäkö.

Ne ovat yleensä helliä, ihmisläheisiä ja leikkisiä, ja niiden luonne on iloinen, jopa hieman hassutteleva. Monet ovat vähemmän kiihkeitä ja ärhäköitä kuin terrierit yleensä, mutta niillä on silti valpas vahtimisvietti. Ne kiintyvät usein hyvin vahvasti perheeseensä ja voivat olla herkkiä kovakouraiselle käsittelylle tai äänekkäälle riitelylle.

Pitkä, silkkinen turkki takkuuntuu ja huopaantuu helposti, joten pitkäksi jätetty turkki vaatii yleensä päivittäistä harjausta ja säännöllistä hoitoa ammattitrimmaajalla. Monet lemmikinomistajat valitsevat lyhyemmän ”pentuleikkauksen”, jolloin perusteellinen harjaus muutaman kerran viikossa riittää. Lyhyeksikin leikattu turkki vaatii säännöllistä pesua, korvien hoitoa sekä silmien ympärillä ja intiimialueilla kasvavien karvojen siistimistä.

Pienen kokonsa ja kohtuullisen liikunnantarpeensa ansiosta ne sopivat hyvin kerrostaloasuntoon, kunhan ne pääsevät päivittäin lenkille ja saavat leikkiä. Ne ovat valppaita ja saattavat haukkua rappukäytävän äänille, joten haukkumisen hillitsemiseen tarvitaan johdonmukaista koulutusta. Ne sopeutuvat yleensä hyvin kaupunkiympäristöön, kunhan ne tuntevat olonsa turvalliseksi eikä jatkuva hälinä kuormita niitä liikaa.

Yleisiä terveyshuolia ovat polvilumpion sijoiltaanmeno, hampaiden ahtaus ja varhainen hampaiden menetys sekä eräät maksaan liittyvät sairaudet, kuten portosysteemiset suntit eli maksan ohitusverisuonet. Monien muiden kääpiörotujen tavoin ne voivat myös olla alttiita henkitorven kasaanpainumiselle ja luunmurtumille hypätessään tai pudotessaan. Vastuulliset kasvattajat tutkivat jalostuskoiransa tunnettujen perinnöllisten sairauksien varalta ja seuraavat maksan toimintaa jalostuslinjoissaan.

Niille riittää yleensä pari lyhyttä tai kohtuullisen pituista kävelylenkkiä päivässä sekä yhteiset leikit sisällä. Useimmat ovat vilkkaita, mutta eivät tarvitse raskasta liikuntaa ja väsyvät usein nopeammin kuin vankkarakenteisemmat pienet koirarodut. Koulutuksen, leikkien ja yhdessäolon tarjoamat virikkeet ovat aivan yhtä tärkeitä kuin liikunta.

Niillä on karvapeite tyypillisen kaksinkertaisen turkin sijaan, ja karvaa irtoaa hyvin vähän moniin muihin rotuihin verrattuna. Jotkut allergikot sietävät niitä paremmin, mutta mikään koira ei ole täysin allergiavapaa. Hilseen vähentäminen säännöllisillä pesuilla ja turkinhoidolla on silti tärkeää herkille omistajille.

Ne ovat usein helliä ja leikkisiä rauhallisten, niitä kunnioittavasti kohtelevien lasten kanssa, mutta pienen ja hennon kehonsa vuoksi ne voivat loukkaantua kovakouraisessa käsittelyssä. Ne tulevat yleensä hyvin toimeen muiden pienten ja ystävällisten koirien kanssa ja voivat tottua myös kissoihin, jotka eivät ole aggressiivisia. Huolellinen valvonta ja asteittainen tutustuttaminen ovat tärkeitä tapaturmien ja stressin ehkäisemiseksi.

Ne voivat sopia hyvin huolelliselle ensikertalaiselle, joka on valmis säännölliseen turkinhoitoon ja hennon kääpiökoiran varovaiseen käsittelyyn. Miellyttämishalunsa ja pienen kokonsa ansiosta ne ovat yleensä helposti hallittavia, mutta sisäsiisteyden opettaminen ja haukkumisen hillitseminen voivat vaatia kärsivällisyyttä. Vastuullisesti kasvatetun ja hyvin sosiaalistetun pennun valitseminen sekä kouluttajan kanssa työskentely helpottavat uuden omistajan arkea.

Niiden mahalaukku on pieni, joten niille sopii usein paremmin useampi pieni ateria päivässä kuin yksi suuri, etenkin pentuina. Ne on tärkeää pitää hoikkina, jotta niveliin ja henkitorveen kohdistuva rasitus pysyy vähäisenä. Siksi herkkuja tulisi antaa vain vähän ja niiden määrä mitata tarkasti. Koska rodulla voi esiintyä maksan herkkyyttä, poikkeavista ruoansulatusoireista tai heikosta painonnoususta on syytä keskustella eläinlääkärin kanssa.