Amerikanakita myynnissä

Ne ovat yleensä rauhallisia ja arvokkaita sekä hyvin omistautuneita omalle perheelleen. Usein ne kiintyvät erityisen vahvasti yhteen tai kahteen ihmiseen. Vieraisiin ne suhtautuvat luonnostaan pidättyvästi ja epäluuloisesti, mutta jos ne on koulutettu ja sosiaalistettu hyvin pienestä pitäen, tämä voi näkyä pikemminkin hiljaisena valppautena kuin avoimena aggressiivisuutena.

Ne eivät usein siedä vieraita koiria, etenkään samaa sukupuolta olevia, ja saattavat reagoida voimakkaasti, jos niitä haastetaan. Monet pärjäävät parhaiten kodin ainoana koirana. Voimakkaan saalistusviettinsä vuoksi ne eivät yleensä ole turvallista seuraa pienille lemmikeille, vaikka olisivat kasvaneet niiden kanssa.

Ne tarvitsevat päivittäin suunnitelmallista liikuntaa, kuten reippaita kävelylenkkejä, retkeilyä tai valvottua ulkoilua vapaana turvallisella alueella. Rotu ei ole yliaktiivinen, mutta ilman säännöllistä liikuntaa ja aivotyötä koirat voivat pitkästyä ja muuttua vaikeammin hallittaviksi.

Ne ovat alttiita useille tuki- ja liikuntaelinten sairauksille sekä autoimmuunisairauksille, kuten lonkkaniveldysplasialle, ristisiteen repeämille ja ihon tai kilpirauhasen autoimmuunisairauksille. Myös silmäongelmia ja mahalaukun laajentumaa ja kiertymää voi esiintyä. Siksi on tärkeää valita kasvattaja, joka tutkituttaa jalostuskoiriensa terveyden, ja tehdä yhteistyötä rodun tuntevan eläinlääkärin kanssa.

Niillä on tiheä kaksinkertainen turkki, josta irtoaa karvaa vähän suurimman osan vuodesta ja runsaasti kerran tai kahdesti vuodessa karvanlähtöaikaan. Viikoittainen harjaus yleensä riittää, mutta karvanlähtöaikaan turkkia voi olla tarpeen hoitaa päivittäin pohjavillan poistoon tarkoitetulla välineellä, jotta irtokarvan määrä pysyy kurissa eikä turkki takkuunnu.

Ne voivat sopeutua kerrostaloasumiseen, jos ne saavat päivittäin riittävästi liikuntaa ja virikkeitä ja haukkuminen pidetään hallinnassa, sillä jotkut yksilöt voivat olla äänekkäitä. Asunnon neliömäärää tärkeämpää on mahdollisuus turvalliseen ulkoiluun sekä omistaja, joka pystyy hallitsemaan suurta ja voimakasta koiraa julkisilla paikoilla.

Niitä ei yleensä suositella aloitteleville koiranomistajille niiden koon, voiman, itsenäisyyden ja toisiin koiriin kohdistuvan aggressiivisuuden vuoksi. Ne sopivat parhaiten varmoille ja johdonmukaisille omistajille, joilla on kokemusta vahvatahtoisista työ- tai vartijakoiraroduista ja jotka sitoutuvat varhain aloitettavaan koulutukseen ja sosiaalistamiseen.

Amerikkalainen tyyppi on yleensä kookkaampi ja vankkaluustoisempi, ja sen pää muistuttaa enemmän karhun päätä. Sillä sallitaan myös laajempi värikirjo, kuten pinto ja musta maski. Japanilainen tyyppi on rakenteeltaan maltillisempi ja olemukseltaan kettumaisempi. Sen värivaatimukset ovat tiukemmat, ja se on olemukseltaan hieman pidättyväisempi eikä yhtä mahtipontinen.

Ne ovat älykkäitä ja oppivat nopeasti, mutta ne ovat myös itsenäisiä ja voivat olla itsepäisiä, joten kovat koulutusmenetelmät tai jatkuva toistaminen eivät sovi niille. Parhaiten toimivat yleensä lyhyet ja vaihtelevat harjoitukset, joissa käytetään jämäkkää mutta rauhallista ohjausta ja koiralle erityisen mieluisia palkkioita, sekä kodin selkeät säännöt, joista pidetään johdonmukaisesti kiinni.

Ne aikuistuvat hitaasti ja saavuttavat täyden fyysisen ja henkisen kypsyyden usein vasta 2–3 vuoden iässä. Nuoruusiässä ne voivat olla haastavampia, joten johdonmukainen koulutus, sosiaalistamisen jatkaminen ja huolellinen tilanteiden hallinta muiden koirien seurassa ovat silloin erityisen tärkeitä.