## Perustiedot

Beagle on seurallinen ja kestävä metsästyskoira, joka seuraa hajujälkiä erittäin määrätietoisesti. Kätevän kokonsa ansiosta se on helppo ottaa mukaan, mutta sen tarkka hajuaisti, metsästysvietti ja äänenkäyttö vaativat arjessa enemmän ennakointia kuin koiran koko antaisi ymmärtää.

- **Alkuperä:** Iso-Britannia
- **Käyttötarkoitus:** Ajokoira, jolla metsästetään muun muassa jänistä, metsäkaurista, peuraa ja kettua
- **Koko:** Säkäkorkeus 33–40 cm ja aikuispaino tavallisesti 10–15 kg
- **Luonne:** Iloinen, avoin, eloisa ja ystävällinen, mutta myös itsenäinen ja sinnikäs
- **Aktiivisuus:** Tarvitsee päivittäistä liikuntaa ja säännöllisiä tilaisuuksia käyttää hajuaistiaan
- **Turkki:** Lyhyt, tiheä ja säänkestävä; helppohoitoinen, mutta karvaa irtoaa
- **Sopii parhaiten:** Ihmiselle, joka haluaa viettää aktiivista elämää seurallisen koiran kanssa ja on valmis panostamaan luoksetuloon sekä huomioimaan äänenkäytön ja suuren ruokahalun

## Ulkonäkö ja turkki

Beagle on tiivisrakenteinen ja vankka koira, jonka tulee näyttää urheilulliselta mutta ei raskastekoiselta. Sen runko on tasapainoinen, raajat vahvat ja rintakehä pitkäkestoiseen työskentelyyn kehittynyt. Pitkät, alas kiinnittyneet korvat riippuvat poskien myötäisesti, ja koira kantaa vahvaa häntäänsä korkealla liikkuessaan.

Rotumääritelmän mukainen toivottu säkäkorkeus on 33–40 cm. Ruotsalaisten rotutietojen mukaan aikuinen beagle painaa tavallisesti 10–15 kg. Kuntoluokka on kuitenkin vaa'an lukemaa tärkeämpi: lihaksikas työkoira ja vähemmän liikkuva seurakoira voivat painaa eri verran, vaikka ne olisivat samankorkuisia.

Turkki on lyhyt ja tiheä ja suojaa huonolta säältä. Mustan, ruskean ja valkoisen yhdistävä kolmivärisyys on tuttu väritys, mutta rotumääritelmä sallii myös useita kaksivärisiä ja kirjavia värityksiä. Hännänpään tulee olla valkoinen.

Turkinhoito on yksinkertaista. Säännöllinen harjaus poistaa irtokarvaa etenkin runsaamman karvanlähdön aikaan. Samalla kannattaa tarkistaa iho, tassut, kynnet ja hampaat. Luppakorvat voivat lisätä korvatulehduksen riskiä, mutta terveitä korvia ei pidä puhdistaa turhaan. Jos koira ravistelee päätään tai raapii korviaan tai korvissa on punoitusta, kipua, pahanhajuista eritettä tai toistuvia ongelmia, tilanne on syytä tutkituttaa eläinlääkärillä.

## Luonne ja persoonallisuus

Tyypillinen beagle on ystävällinen, eloisa ja utelias. Se on luonteeltaan tasainen ja haluaa innokkaasti olla mukana tekemisissä. Rotu on kehitetty työskentelemään tiiviissä yhteistyössä ihmisten ja muiden koirien kanssa, ja se on usein seurallinen myös kotona. Sitä ei kuitenkaan ole jalostettu odottamaan ohjeita joka käänteessä. Metsästävän beaglen on tehtävä itsenäisiä päätöksiä ja seurattava jälkeä sinnikkäästi, mikä voi arjessa näyttää helposti itsepäisyydeltä.

Monet beaglet elävät sopuisasti lasten ja muiden koirien kanssa. Tämä on rodulle yleinen taipumus, ei lupaus jokaisen yksilön käyttäytymisestä tai jokaisen kohtaamisen sujumisesta. Lasten on opittava antamaan koiralle rauha sen syödessä ja levätessä, ja aikuisen tulee aina valvoa aktiivisesti koiran ja pienten lasten yhdessäoloa.

Äänenkäyttö kuuluu rodun työskentelyyn. Beagle voi haukkua tai päästää sointuvaa ajohaukkua seuratessaan hajua, innostuessaan tai hakiessaan kontaktia. Äänekkyydessä on yksilöllisiä eroja. Riittävä tekeminen, huolellinen yksinolon harjoittelu ja rauhalliset arkirutiinit voivat vähentää tarpeetonta ääntelyä, mutta täysin hiljaista koiraa tarvitsevan kannattaa valita toinen rotu.

Ruoka motivoi beaglea usein voimakkaasti. Se voi helpottaa palkitsemiseen perustuvaa koulutusta, mutta samalla työtasoille jätetty ruoka, avoimet roska-astiat ja ulkoa löytyvä syötävä voivat muodostua nopeasti ongelmaksi.

## Koulutus ja liikunta

Beagle tarvitsee päivittäistä liikuntaa, aivotyötä ja ennen kaikkea mielekästä hajutyöskentelyä. Sama minuuttimäärä ei sovi jokaiselle koiralle: ikä, terveydentila, metsästys, liikkumisen vauhti ja muu tekeminen vaikuttavat sopivaan kuormitukseen. Hyvään arkeen kuuluu lenkkejä, joilla on aikaa haistella, pidempiä retkiä vaihtelevassa maastossa sekä säännöllisiä etsintä- ja jäljestystehtäviä.

Verijälki, ihmisen jäljen seuraaminen, nosework ja yksinkertaiset etsintäleikit hyödyntävät erinomaisesti rodun suurinta vahvuutta. Metsästyksestä kiinnostunut omistaja voi kehittää beaglen perinteisiä ajokoiran taitoja. Ruotsissa rodulla metsästetään yksin ajavana koirana jänistä, metsäkaurista, peuraa ja kettua. Verijälkiharjoittelulla voidaan puolestaan kehittää haavoittuneen riistan etsimisessä tarvittavia taitoja. Jokainen yksilö ei sovellu kaikelle riistalle, vaan metsästystavalla, vauhdilla ja äänenkäytöllä on merkitystä.

Käytä palkkioita ja lisää vaikeustasoa vähitellen. Lyhyet harjoitukset, selkeät vihjeet ja koiran aidosti arvostamat palkkiot toimivat kovia ojennuksia paremmin. Osan päivän ruoka-annoksesta voi käyttää koulutukseen, jotta palkkiot eivät kasvata energiansaantia suunniteltua suuremmaksi.

Luoksetulon harjoitteluun on panostettava erityisen huolellisesti. Tuoreen jäljen löytänyt beagle voi pitää hajua ohjaajaansa kiinnostavampana, vaikka luoksetulo onnistuisi rauhallisessa ympäristössä. Aloita ilman häiriöitä, jatka pitkässä liinassa ja lisää haastetta vasta koiran onnistuessa. Moni beagle tarvitsee pitkän liinan tai turvallisesti aidatun alueen voidakseen liikkua vapaammin. Älä päästä koiraa irti liikenteen tai luonnonvaraisten eläinten lähellä vain siksi, että luoksetulo onnistui edellisenä päivänä.

Opeta koira myös rauhoittumaan. Mielekästä tekemistä ja riittävästi lepoa saavan beaglen kanssa arki sujuu usein helpommin kuin jatkuvasti puuhassa pidetyn koiran kanssa.

## Terveys

Beaglea pidetään yleisesti terveenä rotuna, mutta yksittäisillä koirilla voi esiintyä myös harvinaisia sairauksia. Ruotsalaisissa rotutiedoissa mainitaan kilpirauhasen sairaudet, välilevysairaus, epilepsia, steroidiresponsiivinen meningiitti-arteriitti eli aivokalvo- ja valtimotulehdus sekä lonkkaniveldysplasia. Ruotsalaisessa rotukohtaisessa jalostusstrategiassa eli RAS:ssa käsitellään myös perinnöllistä Musladin–Lueken oireyhtymää eli MLS:ää ja Laforan epilepsiaa.

Pyydä kasvattajalta täsmälliset vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

- Mitkä ovat molempien vanhempien MLS- ja Lafora-geenitestien tulokset? Jos toinen vanhemmista on kantaja, toisen tulee olla geenitestillä terve rodun jalostusstrategian mukaisesti.
- Onko lähisukulaisilla epilepsiaa, aivokalvontulehdusta, selkäsairauksia, kilpirauhasen sairauksia tai muita toistuvia terveysongelmia?
- Miten vanhempien luonnetta ja metsästysominaisuuksia on arvioitu?
- Mitä voimassa olevia suosituksia ja rekisteröintisääntöjä kasvattaja on noudattanut juuri tässä yhdistelmässä?

Lonkkaniveldysplasiaa esiintyy vähän, eikä Ruotsin Kennelliiton vuoden 2026 rekisteröintisäännöissä ole beaglelle rotukohtaista vaatimusta virallisesta lonkkatutkimustuloksesta. Kysy, mitä kasvattaja on todella tutkinut ja miksi, sen sijaan että olettaisit yhden yleisen tutkimuslistan soveltuvan kaikkiin tilanteisiin. Säännöt ja suositukset voivat muuttua vuosittain.

Painonhallinta on tärkeä osa arkea. Mittaa ruoka-annokset, laske koulutuspalkkiot mukaan päivän ruokamäärään ja seuraa koiran kuntoluokkaa ajan mittaan. Sovita annos ikään, työskentelyyn ja aktiivisuuteen. Pyydä eläinlääkäriltä neuvoa, jos paino nousee tai koira tarvitsee yksilöllisen suunnitelman. Pidä myös ruoka, lääkkeet ja roska-astiat koiran ulottumattomissa: ruokaa rakastava beagle voi olla sekä nopea että kekseliäs.

## Historia ja alkuperä

Beagle kehittyi Isossa-Britanniassa pieneksi ajokoiraksi, jota käytettiin jalan tapahtuvassa metsästyksessä, erityisesti jäniksenpyynnissä. Rodun nimi on dokumentoitu jo 1400-luvulla, mutta nykyinen, tunnistettava rotutyyppi vakiintui vasta 1870-luvulla. Brittiläisessä metsästysperinteessä useat beaglet työskentelivät yhdessä ajueena metsästäjien seuratessa jalan.

Ensimmäiset tunnetut beaglet esitettiin Ruotsissa Göteborgissa vuonna 1891. Rodun kehitys Ruotsissa vauhdittui, kun maan rotuyhdistys Svenska Beagleklubben perustettiin vuonna 1953. Työskentely mukautettiin pohjoismaiseen metsästysperinteeseen: ajueessa metsästämisen sijaan beagle työskentelee tavallisesti yksin, etsii ja nostaa riistan liikkeelle sekä ajaa sitä haukkuen.

Tämä historia näkyy selvästi nykyisessäkin koirassa. Maan tuntumassa työskentelevä nenä, kestävyys, itsenäisyys ja äänenkäyttö eivät ole pieniä erikoisuuksia, jotka voisi erottaa koiran roolista perheenjäsenenä. Ne ovat rodun työskentelyn ydinominaisuuksia, joille on tarjottava sopivasti käyttöä myös kodissa, jossa koiran kanssa ei metsästetä.

## Arki beaglen kanssa

Beagle sopii parhaiten kotiin, jossa arvostetaan aktiivista, seurallista ja hajujen ohjaamaa koiraa sekä osataan ennakoida turvallisuuteen ja äänenkäyttöön liittyviä asioita. Arjen rutiinit ovat kodin kokoa tärkeämpiä. Kerrostaloasuminen voi onnistua, jos koira saa sopivasti tekemistä, osaa rauhoittua sisällä eikä häiritse naapureita. Huonosti äänieristetyssä talossa on syytä varautua siihen, että rodun äänenkäyttö voi muodostua ongelmaksi.

Piha ei korvaa lenkkejä tai mielekästä työskentelyä, ja aitojen on oltava pitäviä. Aidatun alueen ulkopuolella hyvin istuvat valjaat ja pitkä liina ovat usein hyödyllisempi ratkaisu kuin täydellisen luoksetulon toivominen. Ruoka ja roska-astiat on säilytettävä koiran ulottumattomissa.

Yksinoloa tulee harjoitella vähitellen hyvin lyhyistä hetkistä alkaen ja koiran ikä ja reaktiot huomioiden. Ruotsin maatalousviraston ohjeen mukaan koirat tulisi viedä päiväsaikaan ulos vähintään kuuden tunnin välein ja pennut sekä iäkkäät koirat useammin. Tämä on ulkoilua koskeva ohje, ei toteamus siitä, että tietty koira pärjäisi yksin niin pitkään. Ahdistuva, ulvova tai rauhoittumaan kykenemätön beagle tarvitsee pienempiä harjoitteluvaiheita, enemmän seuraa ja itselleen paremmin sopivan päivärytmin.

Kissa voi asua samassa kodissa beaglen kanssa, mutta tutustumisen on edettävä hitaasti ja hallitusti. Kissa tarvitsee koiralta rauhoitettuja tiloja ja esteettömiä poistumisreittejä, eikä koiran saa koskaan antaa harjoitella sen jahtaamista. Kanien, jyrsijöiden ja lintujen kanssa on oltava erityisen varovainen: rodun metsästystaustan vuoksi turvallista yhteiseloa ei voi pitää itsestäänselvyytenä.

Valitse beagle, jos haluat hajutyöskentelyn osaksi arkea ja nautit itsenäisestä, kestävästä koirasta, joka myös pitää ääntä. Valitse toinen rotu, jos haluat hiljaisen koiran, jonka voi huoletta pitää vapaana, joka tyytyy lyhyisiin lenkkeihin tai jonka on säännöllisesti vietettävä pitkät työpäivät yksin.

Beagle

The Beagle Club

The Kennel Club (UK)

Svenska Kennelklubben (Swedish Kennel Club)

Fédération Cynologique Internationale

Société Centrale Canine (France)

Beagle on pieni ja vankkarakenteinen ajokoira, jolla on lyhyt, karvaa pudottava turkki ja tunnusomainen, raikuva haukku. Se on iloinen ja utelias ja tulee yleensä hyvin toimeen lasten ja muiden koirien kanssa. Beagle tarvitsee päivittäistä liikuntaa, aivotyötä, turvallisesti aidatun pihan ja painonhallintaa, mutta sen turkinhoito on helppoa.

Tina Lykke Jørgensen

## Perustiedot

- Berninpaimenkoira on suuri sveitsiläinen maatiaiskoira, jota käytettiin alun perin vartiointiin, vetotöihin ja karjanajoon. Nykyään se on ennen kaikkea seurakoira ja monipuolinen työkoira.
- Urosten säkäkorkeus on 64–70 cm, ihannekorkeus 66–68 cm. Narttujen säkäkorkeus on 58–66 cm, ihannekorkeus 60–63 cm. Rotumääritelmässä ei määritellä painoa.
- Rodun tulee olla itsevarma, tarkkaavainen, hyväntahtoinen ja perheeseensä kiintynyt sekä vieraita kohtaan ystävällinen.
- Aikuinen koira tarvitsee päivittäin runsaasti liikuntaa ja tekemistä. Pennuille ja nuorille koirille ei pidä teettää suunnitelmallista kuntovalmennusta eikä raskasta fyysistä rasitusta.
- Pitkä, kaksinkertainen karvapeite tarvitsee tavallisesti perusteellisen harjauksen kerran viikossa ja karvanlähtöaikaan useammin.
- Ruotsissa molemmilla vanhemmilla on oltava viralliset lonkka- ja kyynärniveltulokset ennen astutusta. Histiosyyttisen sarkooman HS-testi arvioi sairastumisriskiä, mutta ei osoita koiraa terveeksi tai sairaaksi.
- Kasvainsairaudet ja lyhyt elinikä ovat rodun vakavimmat terveyshuolet. Siksi sukulaisten elinikä ja dokumentoidut kuolinsyyt ovat tärkeitä pennun valinnassa.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Berninpaimenkoira on suuri ja voimakas, mutta sen tulee olla myös liikkuva, sopusuhtainen ja tasapainoinen. Rungon pituus on noin kymmenen prosenttia säkäkorkeutta suurempi, ja yleisvaikutelman tulee olla pikemminkin tiivis kuin pitkänomainen. Raskas olemus ei tarkoita oikeaa rotutyyppiä: koiran tulee liikkua vapaasti ja kantaa suuri kokonsa olematta ylipainoinen.

Urosten säkäkorkeuden tulee olla 64–70 cm, mieluiten 66–68 cm. Narttujen vastaavat mitat ovat 58–66 cm ja 60–63 cm. Rotumääritelmä ei anna painoväliä. Arvioi aikuisen koiran mittasuhteita, lihaksistoa ja kuntoluokkaa sen sijaan, että tavoittelisit tiettyä vaakalukemaa.

Pään tulee olla voimakas mutta ei liian raskas. Silmät ovat tummanruskeat ja mantelinmuotoiset, korvat keskikokoiset ja kolmionmuotoiset. Tuuhea häntä ulottuu vähintään kintereeseen. Levossa se riippuu alhaalla, mutta liikkeessä se voi nousta selkälinjan tasolle.

Karvapeite on pitkä ja kiiltävä, joko suora tai hieman laineikas. Pohjaväri on pikimusta, ja poskissa, silmien yläpuolella, raajoissa ja rinnassa on täyteläisen ruosteenruskeat merkit. Valkoista on muun muassa symmetrisenä piirtona päässä sekä kurkussa ja rinnassa. Valkoiset käpälät ja valkoinen hännänpää ovat toivottavia, mutta merkkien symmetrisyys ei kerro mitään koiran terveydestä.

Ruotsin Kennelliiton rotuopas suosittelee harjaamista tai kampaamista kerran viikossa ja karvanlähtöaikaan päivittäin. Sovita hoitoväli koiran ja vuodenajan mukaan. Käy turkki läpi ihoa myöten ja tarkista korvantaustat, kainalot ja hapsut, joihin voi piiloutua takkuja. Tunnustele samalla mahdolliset patit, aristavat kohdat ja ihomuutokset.

Ajoita kesän pidemmät ulkoilut päivän viileämpiin hetkiin, tarjoa varjoa ja vettä ja anna koiran levätä, jos se ei palaudu normaalisti. Älä koskaan jätä koiraa kuumaan autoon, edes varjoon tai ikkuna raollaan.

## Luonne ja persoonallisuus

Tyypillisen berninpaimenkoiran tulee olla itsevarma, hyväntahtoinen ja yhteistyöhaluinen, ei pelokas tai aggressiivinen. Rotumääritelmä kuvaa sitä myös tarkkaavaiseksi ja valppaaksi koiraksi, joka on kiintynyt perheeseensä ja suhtautuu vieraisiin ystävällisesti. Tämä on jalostuksen ja luonteen tavoite, ei lupaus jokaisesta pennusta tai kaikista tilanteista.

Rotu on usein seurallinen ja yhteistyöhaluinen, mutta tämänkokoinen riehakas nuori koira voi kaataa lapsen, vetää aikuisen pois tasapainosta tai tunkea vieraan iholle ilman minkäänlaista aggressiivista tarkoitusta. Opeta jo varhain pitämään kaikki neljä tassua maassa, tervehtimään rauhallisesti, kävelemään löysällä hihnalla ja rauhoittumaan omalle paikalle.

Sosiaalistaminen ei tarkoita sitä, että pennun täytyy tervehtiä kaikkia. Tarjoa sille rauhallisia kokemuksia ihmisistä, koirista, liikenteestä, erilaisista alustoista, käsittelystä ja ympäristöistä ja anna sen myös tarkkailla etäältä. Toistuva pelokkuus on otettava vakavasti sen sijaan, että se sivuutettaisiin rodun ”herkkyytenä”.

Berninpaimenkoira voi elää hyvin lasten ja muiden eläinten kanssa, mutta ratkaisevaa on koirayksilö ja se, miten tutustuminen toteutetaan. Lapset eivät saa kiipeillä koiran päällä tai häiritä sitä sen nukkuessa. Koira tarvitsee rauhallisen lepopaikan, ja aikuisen tulee aina valvoa koirien ja pienten lasten yhdessäoloa.

## Koulutus ja liikunta

Aikuinen berninpaimenkoira tarvitsee joka päivä kunnolla liikuntaa ja mielekästä tekemistä, mutta kaikille sopivaa minuuttimäärää ei ole. Sovita määrä koiran ikään, kuntoluokkaan, terveyteen, fyysiseen kuntoon, alustaan ja lämpötilaan. Lenkit, joilla on aikaa haistella, arjen taitojen harjoittelu, hajutyöskentely ja leikki muodostavat paremman arjen kuin pelkkä koiran väsyttäminen.

Pentujen ja nuorten koirien kohdalla Ruotsin Kennelliitto erottaa omaehtoisen liikkumisen tarkoituksellisesta liikuntaharjoittelusta. Anna koiran liikkua omaan tahtiinsa ja levätä tarvittaessa. Suunnitelmalliset juoksulenkit, toistuva hyppiminen ja raskaat vetotyöt saavat odottaa, kunnes koira on fyysisesti täysikasvuinen. Älä nojaa yksinkertaiseen viiden minuutin sääntöön, vaan sovita aktiivisuus koiran liikkumisen, väsymisen ja palautumisen mukaan.

Lyhyet, selkeät ja palkitsemiseen perustuvat harjoitukset toimivat hyvin. Panosta taitoihin, joiden opettaminen vaikeutuu, jos ne jätetään siihen asti, että koira on saavuttanut täyden kokonsa:

- kävely löysällä hihnalla ja kääntyminen ohjaajan mukana
- tervehtiminen hyppimättä tai nojaamatta koko painolla ihmistä vasten
- luoksetulo ja yhteydenpito ohjaajaan häiriöiden keskellä
- odottaminen oviaukoissa sekä rauhallinen autoon nouseminen ja sieltä poistuminen
- tassujen, suun, korvien ja turkin käsittely yhteistyössä koiran kanssa

Rodun työtaustaa voi hyödyntää hajutyöskentelyssä, tottelevaisuuskoulutuksessa, rally-tokossa, koirarepun kantamisessa tai rotuyhdistyksen veto- ja käyttökokeissa. Kuorman vetäminen edellyttää sopivia varusteita, asteittaista harjoittelua sekä fyysisesti täysikasvuista ja tervettä koiraa.

## Terveys

Terveyden ja pitkäikäisyyden tulee painaa paljon berninpaimenkoiraa valittaessa. Ruotsin nykyisessä jalostusstrategiassa kasvainsairaudet nimetään rodun suurimmaksi terveysongelmaksi, ja siinä todetaan myös lyhyen eliniän olevan yhä ongelma. Kukaan ei silti voi luvata, kuinka monta vuotta yksittäinen koira elää.

Jalostusstrategiassa esitetyssä ruotsalaisessa vakuutusaineistossa vuosilta 2016–2021 kuoliniän mediaani oli 5,5 vuotta. Sveitsiläisessä tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin vuosina 2001–2002 syntyneitä rotuyhdistykseen rekisteröityjä koiria, eliniän mediaani oli 8,4 vuotta. Koirapopulaatiot, ajanjaksot ja menetelmät eroavat toisistaan, joten luvut eivät ole keskenään samanlaisia ennusteita. Ne osoittavat, miksi lähisukulaisten terveys ja pitkäikäisyys ovat hyödyllisempää tietoa kuin yksi yleinen elinikähaarukka.

Kasvainsairaudet aiheuttivat yli puolet kuolemista sekä sveitsiläisessä että alankomaalaisessa tutkimuksessa. Histiosyyttinen sarkooma on se kasvaintyyppi, johon rodun terveysohjelmassa erityisesti keskitytään. HS-testi jakaa koirat rodun sisällä tavanomaista pienemmän, keskimääräisen tai tavanomaista suuremman perinnöllisen riskin ryhmiin. Se ei ole diagnostinen testi: pienemmän riskin koira voi silti sairastua, ja suuremman riskin koira voi pysyä terveenä.

HSIMS arvioi suunnitellun yhdistelmän riskiä vanhempien HS-tulosten perusteella. Sitä on tarkasteltava yhdessä pitkäikäisyyden, muiden terveystekijöiden, sukulaisuuden ja toimintakyvyn kanssa. Valinta pelkästään pienimmän riskin perusteella kaventaisi perinnöllistä monimuotoisuutta. Ruotsin jalostusstrategia suosittelee HS-testausta, mutta se ei ole Ruotsin Kennelliittoon rekisteröinnin edellytys. Vuodesta 2025 lähtien Ruotsin sveitsinpaimenkoirayhdistyksen pentuvälitys on kuitenkin edellyttänyt molempien vanhempien testaamista.

Molemmilla vanhemmilla on oltava virallinen lonkka- ja kyynärniveldysplasialausunto ennen astutusta, jotta jälkeläiset voidaan rekisteröidä Ruotsin Kennelliittoon. Koiria, joiden lonkkatulos on D tai E tai kyynärtulos 2 tai 3, ei saa käyttää jalostukseen. Jalostusstrategia suosittelee lisäksi kyynärniveliltään terveitä vanhempia ja yli 100:n yhdistettyä lonkka- ja kyynärnivelindeksiä. Indeksi 100 vastaa rodun keskiarvoa, ja laskennassa hyödynnetään myös sukulaisten tietoja. Siksi indeksit ja tutkittujen pentuesisarusten tulokset kertovat enemmän kuin yksi yksittäinen tutkimustulos.

Munuaisdysplasia eli RD on vakava munuaisten kehityshäiriö, jota esiintyy pääasiassa nuorilla koirilla. Varmistetut tapaukset kirjataan keskitetysti, ja varma diagnoosi edellyttää munuaiskudoksen tutkimista. Familiaalinen nefropatia on toinen rodulla todettu munuaissairaus, jota esiintyy useammin nuorilla aikuisilla. Ei ole olemassa yksinkertaista DNA-testiä, jolla voitaisiin osoittaa, ettei suunniteltuun yhdistelmään liity näiden sairauksien perinnöllistä riskiä.

Pyydä kasvattajaa näyttämään ja selittämään:

- vanhempien viralliset lonkka- ja kyynärtulokset sekä suunnitellun yhdistelmän ajantasaiset indeksit
- kuinka monta pentuesisarusta ja aiempaa jälkeläistä on tutkittu ja millaisin tuloksin
- HS-tulokset sekä se, miten HSIMS ja perinnöllinen monimuotoisuus on otettu huomioon
- vanhempien, sisarusten ja vanhempien sukulaisten munuaissairaudet, kasvaindiagnoosit, eliniät ja varmistetut kuolinsyyt

## Historia ja alkuperä

Berninpaimenkoiran dokumentoitu historia ulottuu Sveitsin Bernin ympäristön alppiseutujen maatilakoiriin. Se vartioi tiloja, veti kuormia ja auttoi karjan käsittelyssä. Koiria kutsuttiin nimellä Dürrbächler Riggisbergin lähellä sijaitsevan Dürrbachin majatalon mukaan. Pitkäkarvainen, kolmivärinen koiratyyppi oli siellä yleinen.

Dürrbächler-koiria esitettiin koiranäyttelyissä vuosina 1902, 1904 ja 1907. Marraskuussa 1907 Burgdorfin seudun kasvattajat perustivat Schweizerischen Dürrbach-Klub -yhdistyksen yhtenäistääkseen koirien tyyppiä ja määritelläkseen niiden ominaisuudet. Nimi berninpaimenkoira vakiintui myöhemmin suhteessa muihin sveitsinpaimenkoirarotuihin.

Väite rodun polveutumisesta roomalaisista mastiffeista toistuu usein, mutta se ei kuulu luotettavasti dokumentoituun historiaan. Varmennettu historia keskittyy Bernin seudun paikallisiin maatilakoiriin, niiden vartiointi-, veto- ja karjatyöhön sekä rodun järjestelmälliseen kehittämiseen 1900-luvun alussa.

## Arki berninpaimenkoiran kanssa

Berninpaimenkoira tarvitsee arjessa toimivia tilaratkaisuja, ei vain riittävästi lattiapinta-alaa. Kerrostaloasuminen voi onnistua, mutta selvitä portaiden, hissin, liukkaiden lattioiden ja sopivien ulkoilualueiden toimivuus sekä se, miten sairastunutta koiraa voisi kuljettaa. Piha on hyödyllinen, mutta se ei korvaa lenkkejä ja yhteistä tekemistä.

Varaudu suureen petiin, koiralle sopivaan autoon ja valjaisiin, ruoka- ja vakuutuskuluihin sekä paikkaan, jossa märkä turkki voi kuivua. Lisää tarvittaessa liukuesteitä. Nämä käytännön asiat on parempi ratkaista koiran ollessa nuori kuin vasta sen ollessa kipeä.

Yksinoloa on harjoiteltava koiran yksilöllisten tarpeiden mukaan. Aloita hyvin lyhyistä erossaoloista koiran ollessa rauhallinen ja pidennä aikaa vasta, kun se pystyy asettumaan makuulle ja rentoutumaan. Jatkuva vinkuminen, edestakainen kuljeskelu, läähätys tai raapiminen kertoo, että harjoitus oli liian vaikea. Rodun kiintymys perheeseen ei tarkoita, että koiralle kehittyisi ero-ongelmia, mutta se ei myöskään takaa, että koira pärjäisi yksin kokonaisen työpäivän.

Tutustuta koirat ja kissat toisiinsa vähitellen. Pidä ne aluksi erillään, anna niiden tottua toistensa hajuun, järjestä kissalle koiralta rauhoitettu paikka ja estä koiraa jahtaamasta sitä. Lyhyitä kohtaamisia portin läpi tai koiran ollessa hihnassa voi pidentää, kun molemmat eläimet ovat rentoja. Sama rauhallinen periaate pätee muiden koirien kohtaamiseen. Berninpaimenkoiran koon vuoksi hihnakäytöksen opettaminen varhain on erityisen tärkeää.

Hyvä kasvattaja osaa kertoa suvun vahvuuksista ja ongelmista ja esittää asiakirjat, ei pelkkiä testien nimiä. Valitse yhdistelmä, jossa terveyttä, luonnetta, toimintakykyä ja perinnöllistä monimuotoisuutta on tarkasteltu kokonaisuutena. Avoimuus sairaista ja kuolleista sukulaisista on vähintään yhtä arvokasta kuin vanhempien hyvät tulokset.

Berninpaimenkoira

Svenska Kennelklubben (Sweden)

Norsk Kennel Klub (Norway)

Deutscher Club für Berner Sennenhunde e.V. (Germany)

Sveitsiläinen, maatilakoiraksi jalostettu suurikokoinen koira, jolla on vahva, tasapainoinen rakenne ja paksu kolmivärinen turkki. Berninpaimenkoira on hellä ja ihmisläheinen sekä yleensä lempeä lapsia kohtaan. Se tarvitsee kohtuullisesti päivittäistä liikuntaa, viileän ilmaston, säännöllistä turkinhoitoa ja lempeää koulutusta. Terveystutkimukset ovat erityisen tärkeitä nivelongelmien ja syöpäsairauksien vuoksi.

Søndervang

## Perustiedot

Labradorinnoutaja on keskikokoinen tai suuri noutava metsästyskoira, jonka juuret ovat Kanadan Newfoundlandissa. Rotu kehitettiin pääosin Britanniassa. Se tunnetaan yhteistyöhalustaan sekä kiinnostuksestaan kantaa ja noutaa esineitä. Labradorinnoutaja on aktiivinen työkoira, ei automaattisesti vaivaton perhekoira.

- **Säkäkorkeus:** ihannekorkeus on uroksilla 56–57 cm ja nartuilla 54–56 cm.
- **Paino:** aikuisen koiran suuntaa antava painohaarukka on noin 25–36 kg sukupuolen, rakenteen ja kuntoluokan mukaan.
- **Tyypillinen elinikä:** usein noin 10–12 vuotta.
- **Hyväksytyt värit:** musta, keltainen tai maksanruskea. Keltaisen sävyt vaihtelevat vaaleasta kermanväristä ketunpunaiseen.
- **Karvapeite:** lyhyt ja tiheä, pohjavilla hylkii vettä.
- **Alkuperäinen käyttötarkoitus:** ammutun riistan etsiminen ja noutaminen.

Labradorinnoutajia jalostetaan erilaisin painotuksin. Osa kasvattajista keskittyy käyttöominaisuuksiin, osa ulkomuotoon ja seurakoiraominaisuuksiin, ja monet pyrkivät yhdistämään useita ominaisuuksia. Siksi esimerkiksi nimitykset ”käyttölinjainen labradorinnoutaja” ja ”näyttelylinjainen labradorinnoutaja” eivät kerro yksittäisestä koirasta kaikkea. Tutustu vanhempiin, aikuisiin sukulaisiin ja käyttötuloksiin sekä siihen, millaista arkea kasvattaja elää koiriensa kanssa ja mitä hän niiden kanssa tekee.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Labradorinnoutajan tulisi olla voimakasrakenteinen, tiivis ja ketterä, mutta ei raskas tai ylipainoinen. Tyypillisiä piirteitä ovat leveä pää, vahva runko, hyvin kulmautuneet raajat ja rodulle ominainen ”saukonhäntä”: tyvestä paksu, kärkeä kohti kapeneva häntä, jota peittää lyhyt ja tiheä karva. Ihannesäkäkorkeus on uroksilla 56–57 cm ja nartuilla 54–56 cm. Vaa'an lukemaa tärkeämpää on, että vyötärö erottuu ja kylkiluut tuntuvat helposti ihon alta.

Karvapeite koostuu lyhyestä, tiheästä peitinkarvasta ja vettä hylkivästä pohjavillasta. Se suojaa hyvin kylmältä ja märältä, mutta labradorinnoutajasta voi myös irrota runsaasti karvaa, etenkin pohjavillan vaihtuessa. Harjaa koiraa tavallista useammin karvanlähtöaikaan ja pese se silloin, kun siihen on todellinen tarve. Sama säännöllinen pesu- tai harjausaikataulu ei sovi kaikille koirille.

Tarkista iho, tassut ja korvat säännöllisesti, etenkin pesun tai uimisen jälkeen. Kuivaa korvan ulko-osat tarvittaessa, mutta puhdista korvat vain silloin, kun se on tarpeen. Paha haju, ruskea erite, punoitus tai toistuva pään ravistelu ovat syitä eläinlääkärin arvioon, eivät pelkkään rutiininomaiseen korvien puhdistukseen.

Rotumääritelmässä hyväksytyt värit ovat yksivärinen musta, keltainen ja maksanruskea. Rinnassa voi olla pieni valkoinen merkki. ”Hopea” ei ole neljäs hyväksytty väri, vaan se kirjataan rotumääritelmän vastaiseksi väriksi. Pelkkä värinimitys ei kuitenkaan anna perusteita yleistäville väitteille yksittäisen koiran terveydestä.

## Luonne ja persoonallisuus

Rodun ihanne on ystävällinen, älykäs ja helposti ohjattava koira, joka nauttii yhteistyöstä ohjaajansa kanssa. Monet labradorinnoutajat hakeutuvat sosiaaliseen kanssakäymiseen, oppivat hyvin palkitsemiseen perustuvalla koulutuksella ja innostuvat niin leikistä kuin työskentelystäkin. Rotukuvaus ei silti takaa tietynlaista luonnetta. Siihen vaikuttavat myös perimä, varhaiset kokemukset, koulutus, terveys ja arkiympäristö.

Noutotaipumus näkyy usein haluna kantaa tavaroita suussa. Tarjoa koiralle sopivia esineitä ja opeta rauhallinen vaihtaminen tai irrotusvihje sen sijaan, että lähtisit jahtaamaan sitä sen poimiessa jotakin suuhunsa. Näin arjesta tulee turvallisempaa ja koira saa sopivan tavan toteuttaa luontaista käyttäytymistään. Ruoka voi olla tehokas palkkio, mutta myös leikki, hajutyöskentely ja mahdollisuus noutaa voivat toimia erittäin hyvin.

Jalostuslinjojen välillä on todellisia eroja, mutta rajat eivät ole ehdottomia. Käyttölinjaisessa jalostuksessa painotetaan usein nopeutta, kestävyyttä ja keskittynyttä noutotyöskentelyä. Ulkomuotopainotteisemmista linjoista tulevien koirien rakenne ja työskentelytapa voivat olla erilaisia. Tämä ei tarkoita, että jokaisen käyttölinjaisen labradorinnoutajan olisi vaikea rauhoittua tai että jokainen näyttelylinjainen olisi rauhallinen. Pyydä kasvattajalta konkreettisia esimerkkejä vanhempien energisyydestä, kyvystä rauhoittua, äänekkyydestä, sosiaalisuudesta ja työskentelyhalusta.

BPH- tai MH-luonnekuvaus voi antaa lisätietoa siitä, miten koira on reagoinut vakioiduissa tilanteissa. Kyse on käyttäytymisen kuvauksesta, ei luonnetestistä, jonka koira läpäisee tai hylätään. Arvioi kuvausta yhdessä omien tapaamiskokemustesi ja koiran sukulaisista saatujen tietojen kanssa.

## Koulutus ja liikunta

Labradorinnoutaja tarvitsee päivittäin liikuntaa sekä tehtäviä, joissa se pääsee käyttämään nenäänsä ja muistiaan sekä tekemään yhteistyötä ohjaajansa kanssa. Ei ole yhtä kaikille sopivaa tuntimäärää, joka vastaisi pennun, aikuisen työkoiran, perhekoiran ja seniorin tarpeita. Sovita liikunnan ja tekemisen määrä sekä rasittavuus koiran ikään, terveyteen, kokemukseen ja palautumiseen.

Lenkkeihin voi yhdistää noutamista, henkilöetsintää, jäljestystä, tottelevaisuusharjoituksia, paikallaolon ja odottamisen harjoittelua sekä helppoja hajuleikkejä. Lyhyet, keskittyneet harjoitukset ovat usein hyödyllisempiä kuin saman tehtävän toistaminen siihen asti, että koiran keskittyminen herpaantuu. Lepo ja rauhoittumisen taito kuuluvat koulutukseen. Ne eivät ole merkki siitä, että koiralla olisi ollut liian vähän tekemistä.

Varhaisiin koulutustavoitteisiin kuuluvat luotettava luoksetulo, löysällä hihnalla kulkeminen, rauhallinen käsittely, maltti sekä selkeä vihje esineen luovuttamiseen. Käytä palkitsemiseen perustuvia menetelmiä ja lisää vaikeutta vähitellen. Jos käytät koulutuksessa paljon ruokaa, laske se mukaan koiran päivittäiseen ruoka-annokseen.

Kiinnostus veteen on rodulle tavallista, mutta kaikki labradorinnoutajat eivät pidä uimisesta, eikä yksikään koira ole automaattisesti turvassa vedessä. Aloita matalassa, tyynessä vedessä, anna koiran edetä omaan tahtiinsa ja varmista, että sen on helppo päästä pois vedestä. Valvo koiraa voimakkaasti virtaavan, kylmän tai leväisen veden äärellä äläkä heitä esineitä niin kauas, että innokas koira joutuu ylittämään omat kykynsä.

## Terveys

Pentua valitessa olennaista ei ole vain se, onko vanhemmat ”testattu”, vaan mitä tutkimuksia niille on tehty, milloin ne on tehty ja millaisia tulokset ovat. Labradorinnoutajan nivelet, silmät ja kuntoluokka ansaitsevat erityistä huomiota.

Jotta labradorinnoutajapentue voidaan rekisteröidä Ruotsin kennelliittoon, molemmilla vanhemmilla on oltava virallinen lonkkakuvaustulos ennen astutusta. Kirjattu tulos ei automaattisesti tarkoita tervettä tulosta. Ruotsin labradorinnoutajayhdistys suosittelee tiukempaa jalostusvalintaa: molempien vanhempien lonkkien ja kyynärnivelten tulisi olla kuvausten perusteella terveet, ja niille tulisi olla tehty silmätutkimus astutusta edeltäneiden kahden vuoden aikana ilman todettua perinnöllistä silmäsairautta erikseen määriteltyjä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Pyydä vanhempien rekisterinumerot ja tarkista varsinaiset tulokset, tutkimuspäivämäärät sekä mahdollisuuksien mukaan tiedot sisaruksista, aiemmista jälkeläisistä ja muista lähisukulaisista. Näin saat enemmän tietoa kuin yleisluontoisesta toteamuksesta, että koirat on terveystutkittu.

DNA-testit voivat olla hyödyllisiä, kun niitä käytetään oikean sairauden tutkimiseen ja molempien vanhempien tuloksia tarkastellaan yhdessä. Esimerkiksi prcd-PRA-testi antaa tietoa vain kyseisestä verkkokalvosairauden muodosta. Se ei sulje pois muita silmäsairauksia eikä korvaa kliinistä silmätutkimusta. Peittyvästi periytyvissä sairauksissa, kuten EIC:ssä, terve kantaja ei välttämättä sairastu, mutta toisen vanhemman tulos on tunnettava, jotta vältetään sairaiden pentujen syntyminen. Laaja DNA-testipaneeli ei siis ole todiste hyvästä kokonaisterveydestä.

Ylipaino kuormittaa elimistöä, eikä sitä pidä hyväksyä normaalina rotuominaisuutena. Tunnustele kylkiluita ja tarkista, että vyötärö erottuu selvästi sekä ylhäältä että sivulta katsottuna. Punnitse koira säännöllisesti ja säädä ruoka-annoksia, puruherkkuja ja koulutuspalkkioita sen kuntoluokan mukaan. Tutkimuksissa joillakin labradorinnoutajilla esiintyvä POMC-geenimuunnos on yhdistetty voimakkaampaan ruokamotivaatioon ja suurempaan painoon. Kaikilla labradorinnoutajilla ei kuitenkaan ole tätä muunnosta, eikä lihominen ole väistämätöntä.

## Historia ja alkuperä

Labradorinnoutajan varhaiset juuret ovat Kanadan Newfoundlandin rannikolla, missä samantyyppiset koirat auttoivat kalastajia noutamaan tavaroita ja saalista vedestä. Näitä koiria tuotiin 1800-luvulla Britanniaan, jossa rodusta kehitettiin noutotyöhön erikoistunut metsästyskoira.

Britannian Kennel Club hyväksyi labradorinnoutajan omaksi rodukseen vuonna 1903. Ammutun riistan noutaminen muovasi monia rodulle yhä tunnusomaisia ominaisuuksia: kiinnostusta etsiä, kantaa ja luovuttaa esineitä, halua tehdä yhteistyötä myös etäältä sekä kykyä työskennellä vedessä ja vaikeassa maastossa. Nykyään labradorinnoutajia käytetään metsästyksessä, koiraurheilussa ja monenlaisissa yhteiskuntaa palvelevissa tehtävissä, mutta rodun työkoiratausta on tärkeä huomioida myös silloin, kun etsii ensisijaisesti seurakoiraa.

## Arki labradorinnoutajan kanssa

Labradorinnoutaja voi sopia monenlaiseen kotiin, kun omistaja haluaa jakaa koiran kanssa aktiivisen arjen ja hänellä on aikaa sekä koulutukseen että palautumiseen. Oma piha ei ole välttämätön, ja kerrostaloasuminenkin voi sujua hyvin, mutta koti ei korvaa lenkkejä, hajutyöskentelyä ja muuta mielekästä tekemistä ulkona. Koira on myös opetettava olemaan hiljaa ja rauhallisesti porraskäytävissä ja muissa yhteisissä tiloissa.

Lasten seurassa tarvitaan aikuisen valvontaa, selkeitä sääntöjä ja koiralle rauhallinen lepopaikka, jossa sitä ei häiritä. Nuori tai innostunut labradorinnoutaja on niin vahva, että se voi kaataa pienen lapsen tahtomattaan. Lapselle ei pidä antaa vastuuta sellaisen koiran ulkoiluttamisesta, jota hän ei fyysisesti pysty hallitsemaan.

Monet labradorinnoutajat elävät sopuisasti muiden koirien ja kissojen kanssa, mutta pelkkä rotu ei ratkaise yhteiselon onnistumista. Tutustuta eläimet toisiinsa vähitellen, estä jahtaaminen ja liian lähelle tunkeutuminen sekä tarjoa kissalle korkealla kulkevia tai erillisiä poistumisreittejä. Älä jätä eläimiä keskenään ilman valvontaa ennen kuin niiden kanssakäyminen on rauhallista ja ennakoitavaa.

Yksinoloa on opeteltava vaiheittain. Pientä pentua ei pidä vain jättää yksin, vaan harjoittelu aloitetaan hyvin lyhyistä hetkistä sen jälkeen, kun koira tuntee olonsa turvalliseksi. Aikaa pidennetään vain, jos koira pystyy rentoutumaan. Aikuisten koirien kyky selviytyä yksinolosta vaihtelee, joten arvioi koiran käyttäytymistä sen sijaan, että nojaisit johonkin yleispätevään enimmäisaikaan.

Ennen pennun ostamista sinun tulisi saada selkeät vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

- Millaiseen tekemiseen ja arkeen pentue on jalostettu?
- Miten vanhemmat työskentelevät, käyttäytyvät ihmisten ja koirien seurassa sekä rauhoittuvat käytännössä?
- Millaisia virallisia lonkka-, kyynärnivel- ja silmätutkimustuloksia on saatavilla, ja mitä lähisukulaisista tiedetään?
- Onko saatavilla BPH-luonnekuvauksia, metsästyskoetuloksia tai muita olennaisia arvioita ja saavutuksia, ja mitä ne kertovat?
- Miten kasvattaja valitsee eri pennuille kodit tulevien omistajien arjen perusteella?

Sopivimman koiran valinta riippuu muustakin kuin väristä, sukupuolesta ja linjanimityksestä. Valitse kasvattaja, joka osaa kuvata koiriensa todellisia ominaisuuksia, esittää todennettavat terveystulokset ja puhua rehellisesti pentueen sisäisistä eroista.

Labradorinnoutaja

Norwegian Kennel Club

Dansk Kennel Klub (Danish Kennel Club)

Fédération Cynologique Internationale (FCI)

Labradorinnoutajat ovat keskikokoisia tai suuria, urheilullisia ja ystävällisiä koiria, jotka ovat taitavia uimareita. Niiden lyhyt, tiheä ja vettähylkivä turkki on väriltään keltainen, musta tai suklaanruskea. Älykkäinä ja persoina ruoalle ne ovat helposti koulutettavia. Ne tarvitsevat päivittäin liikuntaa ja aivotyötä, ja ne ovat suosittuja niin perhe- kuin työkoirinakin.

Mathias Lindberg

## Perustiedot

Irlanninvehnäterrieri on keskikokoinen, aktiivinen terrieri, joka on kotoisin Irlannista. Rotu kehittyi monipuoliseksi maatilan työkoiraksi, mutta nykyään sitä pidetään pääasiassa seurakoirana. Sitä kuvataan yleensä eloisaksi, kiintyväksi, älykkääksi ja kekseliääksi, mutta myös itsenäiseksi. Se sopii ihmiselle, joka haluaa käyttää aikaa koulutukseen, liikuntaan ja turkinhoitoon.

- **Roturyhmä:** Ryhmä 3, terrierit
- **Alkuperämaa:** Irlanti
- **Alkuperäinen käyttötarkoitus:** Maatilan työt, tuhoeläinten torjunta ja metsästys
- **Koko:** Rotumääritelmän mukaan uroksen säkäkorkeus on 46–48 cm ja paino noin 18–20,5 kg; nartun tulee olla hieman pienempi
- **Turkki:** Yksinkertainen, pehmeä ja silkkinen, väriltään vehnän eri sävyjä
- **Aktiivisuus:** Aktiivinen; tarvitsee päivittäin liikuntaa ja tekemistä myös mielelle
- **Turkinhoito:** Vaativaa ja säännöllistä

Rotu sopii parhaiten omistajalle, joka arvostaa seurallista ja selvästi terrierimäistä koiraa sekä pystyy tarjoamaan sille arjen koulutusta, monipuolista tekemistä ja huolellista turkinhoitoa. Se ei ole paras valinta, jos toiveena on koira, joka tyytyy lyhyisiin lenkkeihin, tarvitsee hyvin vähän hoitoa tai on kaikissa tilanteissa helppo kouluttaa.

## Ulkonäkö ja turkki

Irlanninvehnäterrieri on tiivisrakenteinen ja vankka olematta raskas. Sen runko on suunnilleen yhtä pitkä kuin koiran säkäkorkeus, ja kokonaisvaikutelmassa tulisi yhdistyä voima ja ketteryys. Pienet, eteenpäin taittuvat korvat, tummat silmät, parta ja otsan päälle laskeutuva karva luovat rodulle ominaisen ilmeen.

Aikuisen koiran turkki on rodun tunnusomaisin piirre. Sen tulee olla yksinkertainen; pohjavillaa sallitaan vain korvissa. Karvan tulee tuntua pehmeältä ja silkkiseltä, ei karkealta tai villavalta. Väri vaihtelee vaaleasta vehnänväristä lämpimämpään, kullanpunertavaan sävyyn. Turkki voi olla laineikas tai löyhästi kihartuva.

Irlanninvehnäterrierin pentu ei välttämättä näytä aikuiselta koiralta. Pennun turkki voi olla punertava tai harmahtava, ja sillä voi olla tumma maski sekä tummat karvankärjet. Sekä väri että karvan laatu muuttuvat useassa vaiheessa, ja lopullinen aikuisen turkki kehittyy yleensä puolentoista ja kahden ja puolen vuoden iän välillä. Pelkän pennun värin tai turkin pehmeyden perusteella ei siis voi päätellä tarkasti, millainen turkista tulee aikuisena.

Turkista irtoaa kotiin usein vähemmän karvaa kuin roduista, joilla on voimakas kausittainen karvanlähtö, mutta se ei pysy kunnossa itsestään. Irtoava karva voi jäädä turkkiin ja edistää takkuuntumista. Monelle aikuiselle koiralle perusteellinen kampaus kerran viikossa on sopiva lähtökohta, kun taas pentuturkin vaihtuessa kampausta voidaan tarvita useita kertoja viikossa. Ruotsalaisen rotuyhdistyksen ja kennelliiton ohjeissa suositellaan myös säännöllisiä pesuja sekä turkin leikkaamista useita kertoja vuodessa. Sopiva hoitoväli riippuu turkin laadusta ja pituudesta sekä koiran päivittäisestä tekemisestä.

Rotua ei pidä kuvata allergiattomaksi. Koiran allergeeneja on muun muassa syljessä ja ihossa, ja niiden määrät vaihtelevat yksilöittäin myös saman rodun sisällä. Koira-allergisen on siksi syytä pyytää asianmukaista terveydenhuollon neuvontaa ja tavata kyseinen koira useita kertoja ennen ostopäätöksen harkitsemista.

## Luonne

Tyypillinen irlanninvehnäterrieri on eloisa, perheensä seurassa viihtyvä ja nopeasti mukana kaikessa, mitä ympärillä tapahtuu. Rotumääritelmä kuvaa sitä temperamenttiseksi, kiintyväksi, uskolliseksi ja älykkääksi. Sen itsenäinen terrieriluonne voi kuitenkin tulla esiin, kun jokin ympäristössä tuntuu omistajan suunnitelmia kiinnostavammalta.

Luonteessa on eroja niin yksilöiden kuin sukulinjojen välillä. Ruotsalaisiin käyttäytymiskuvauksiin osallistuneista koirista useimmilla on havaittu vain vähän aggressiivisia reaktioita, mutta tulokset osoittavat myös selvää vaihtelua rodun sisällä. Kysy kasvattajalta, miten vanhemmat suhtautuvat vieraisiin ihmisiin, muihin koiriin, äkillisiin ääniin ja käsittelyyn sekä miten ne palautuvat yllätyksistä. Jos vanhemmat ovat osallistuneet BPH- tai MH-käyttäytymiskuvaukseen, tulokset voivat antaa konkreettisempaa tietoa kuin yleiset väitteet rodusta.

Rotu voi tulla hyvin toimeen lasten kanssa, kun sekä koira että lapsi oppivat kunnioittamaan toistensa rajoja. Koiran ja pienten lasten yhdessäoloa tulee aina valvoa aikuisen, ja koira tarvitsee rauhallisen lepopaikan, jossa sitä ei häiritä. Suhtautuminen muihin koiriin ja muihin eläinlajeihin vaihtelee yksilöittäin. Varhaiset, rauhalliset tutustumiset ja harkitut arjen järjestelyt ovat tärkeämpiä kuin oletus siitä, että kaikki rodun koirat käyttäytyisivät samalla tavalla.

## Koulutus ja liikunta

Irlanninvehnäterrieri tarvitsee päivittäin liikuntaa ja mahdollisuuksia käyttää päätään. Kaikille yksilöille sopivaa, kiinteää liikuntamäärää ei ole. Nuori, kasvava koira, hyväkuntoinen aikuinen ja ikääntynyt koira tarvitsevat erilaista rasitusta, ja liikunta tulee sovittaa kuntoon, terveyteen ja palautumiseen.

Rotu voi nauttia esimerkiksi hajutyöskentelystä, jäljestämisestä, rally-tokosta, agilitystä ja tavallisesta arkitaitojen harjoittelusta. Vaihtelu on usein palkitsevampaa kuin pelkkä lenkin pidentäminen. Etsintäleikit, kontaktiharjoitukset, kehonhallinta ja lyhyet ongelmanratkaisutehtävät voivat auttaa löytämään paremman tasapainon aktiivisuuden ja levon välille.

Aloita luoksetulon, hihnassa kulkemisen, käsittelyn ja rauhoittumisen harjoittelu varhain. Ruotsin Kennelliitto huomauttaa, että rotu voi olla utelias ja lähteä omille seikkailuilleen, joten pihan aitausten on oltava turvalliset. Harjoittele luoksetuloa järjestelmällisesti, mutta käytä hihnaa tai pitkää liinaa paikoissa, joissa luoksetulon epäonnistuminen voisi aiheuttaa vaaran.

Palkitsemiseen perustuva koulutus sopii hyvin älykkäälle ja itsenäiselle koiralle: palkitse toivotusta käytöksestä, tee tehtävästä selkeä ja lisää vaikeutta pienin askelin. Kovat rankaisut ovat tarpeettomia ja voivat aiheuttaa stressiä sekä heikentää yhteistyötä. Lyhyet, innostavat harjoitukset selkeine taukoineen onnistuvat yleensä paremmin kuin pitkät toistot.

## Terveys

Monet irlanninvehnäterrierit pysyvät aktiivisina pitkälle vanhuuteen, mutta rodulla on terveysriskejä, jotka pennunostajan on hyvä tuntea. Ruotsalaisissa rotutiedoissa nostetaan esiin erityisesti munuais- ja ruoansulatuskanavan ongelmat sekä eräät iho- ja korvavaivat. Rodulla tunnettu riski ei tarkoita, että jokainen koira sairastuisi.

Kaksi tärkeää käsitettä ovat PLN ja PLE. **PLN** eli proteiinia hukkaava nefropatia tarkoittaa valkuaisaineiden menetystä munuaisten kautta. **PLE** eli proteiinia hukkaava enteropatia on yhteisnimitys tiloille, joissa valkuaisaineita menetetään suoliston kautta. Nämä sairaudet voivat olla vakavia ja puhjeta vasta aikuisiällä. PLN:ään liittyvien riskivarianttien tunnistamiseen on saatavilla DNA-testi, mutta sen tulos ei yksin ole diagnoosi: riskivariantteja kantava koira ei välttämättä sairastu, ja myös muut tekijät vaikuttavat sairastumiseen. PLE:tä varten ei ole vastaavaa geenitestiä.

Toistuva ripuli tai oksentelu, selittämätön laihtuminen, turvotus, lisääntynyt jano tai lisääntynyt virtsaaminen on syytä tutkituttaa eläinlääkärillä. Näillä oireilla voi olla monia syitä, eivätkä ne osoita koiran sairastavan PLE:tä tai PLN:ää, mutta niitä ei pidä sivuuttaa rodulla, jolla riski tunnetaan.

Ruotsalaisen rotuyhdistyksen jalostussuosituksiin kuuluvat tiedossa oleva lonkkakuvaustulos ja mikroftalmian DNA-testitulos. Mikroftalmia on tila, jossa silmä ei ole kehittynyt normaalisti. Yhdistyksellä on myös erillisiä suosituksia, jotka koskevat munuaisdysplasiaa, PLE:tä tai PLN:ää sairastavien koirien lähisukulaisia. Ruotsin Kennelliiton vuoden 2026 rekisteröintisäännöissä ei kuitenkaan aseteta tämän rodun pentujen rekisteröinnille rotukohtaista vaatimusta vanhempien virallisista lonkkakuvaustuloksista. Pennun rekisteröinti Ruotsin Kennelliittoon ei siis automaattisesti tarkoita, että kaikki rotuyhdistyksen suosittelemat tutkimukset olisi tehty.

Pyydä kasvattajaa esittämään:

- vanhempien viralliset lonkkakuvaustulokset
- mikroftalmian DNA-testitulokset
- PLN-testitulokset, jos testi on tehty, sekä tasapainoinen selitys tuloksen merkityksestä
- tiedot lähisuvussa esiintyneistä PLE-, PLN- ja munuaisdysplasiatapauksista
- tietoa vanhempien ja vanhempien sukulaisten terveydestä pidemmältä ajalta

## Historia ja alkuperä

Irlanninvehnäterrieri on kotoisin Irlannista ja yksi maan neljästä terrierirodusta. Sen varhaista historiaa ei tunneta tarkasti. Kirjallisia mainintoja pehmeäturkkisista koirista on noin 200 vuoden takaa, mutta väitteisiin tätä tarkemmasta tai vanhemmasta alkuperästä on syytä suhtautua epävarmoina.

Pienviljelijät käyttivät näitä terriereitä monenlaisiin maatilan tehtäviin, kuten tuhoeläinten torjuntaan ja yleisiin tilan töihin. Koirilla metsästettiin myös mäyriä ja saukkoja. Irlannin Kennelliitto hyväksyi rodun vuonna 1937, ja FCI hyväksyi sen lopullisesti vuonna 1957.

Rotu saapui Ruotsiin vuonna 1965, ja ensimmäinen ruotsalainen pentue syntyi vuonna 1967. Siellä siitä on tullut pääasiassa seura- ja harrastuskoira, vaikka sen työinto näkyy yhä esimerkiksi jäljestämisessä, hajutyöskentelyssä, tottelevaisuudessa ja agilityssä.

## Arki irlanninvehnäterrierin kanssa

Elämä irlanninvehnäterrierin kanssa on aktiivista ja seurallista. Rotu voi asua niin kerrostalossa kuin omakotitalossa, kunhan se saa liikuntaa, mielekästä tekemistä, säännöllisiä ulkoilukertoja ja riittävästi lepoa. Kodin kokoa tärkeämpää on se, millaista koiran arki käytännössä on.

Varaa turkinhoitoon aikaa joka viikko ja varaudu suurempaan työmäärään nuoren koiran turkin vaihtuessa. Pyydä kasvattajaa näyttämään käytännössä, miten turkki kammataan, pestään ja leikataan. Kiinnitä erityistä huomiota partaan, jalkoihin, kainaloihin, nivusiin ja korvien taustoihin, joissa kosteus ja hankaus voivat helposti aiheuttaa takkuja.

Yksinoloa on harjoiteltava vähitellen sen jälkeen, kun koira tuntee olonsa kodissa turvalliseksi. Yksinoloon asianmukaisesti totutettu aikuinen koira voi yleensä olla yksin muutaman tunnin, mutta yksilöiden välillä on suuria eroja, eikä pientä pentua pidä jättää yksin. Järjestä pentuajaksi runsaasti seuraa ja rakenna arki niin, että koira voi osallistua perheen elämään.

Rotu sopii ihmiselle, joka haluaa iloisen ja aloitekykyisen terrierin ja pitää koulutusta sekä turkinhoitoa osana koiran omistamista. Se sopii huonommin kotiin, jossa ehdottomina vaatimuksina ovat vähäinen hoidon tarve, pitkät yksinoloajat tai koira, joka asettaa yhteistyön aina oman uteliaisuutensa edelle. Valitse kasvattaja dokumentoidun terveyden, tasapainoisen luonteen ja sukulinjasta avoimesti annettujen tietojen perusteella, älä pelkästään pennun värin tai sellaisten lupausten pohjalta, että rotu olisi helppohoitoinen tai allergiaystävällinen.

Irlanninvehnäterrieri

Irish Soft Coated Wheaten Terrier Club of Great Britain

Svenska Terrierklubben (Sweden)

Norsk Terrier Klub (Norway)

Irlanninvehnäterrieri on keskikokoinen, urheilullinen terrieri, joka on siirtynyt irlantilaisilta maatiloilta perheiden seurakoiraksi. Se tunnetaan silkkisestä, vehnänvärisestä ja vain vähän karvaa pudottavasta turkistaan, iloisesta ja ihmisläheisestä luonteestaan sekä runsaasta turkinhoidon tarpeestaan. Se on eloisa mutta koulutettavissa ja yleensä terve, joskin rodulla esiintyy joitakin sille ominaisia terveysriskejä.

Hopla

## Perustiedot

Papillon on pieni, eloisa ja nopeasti oppiva seurakoira, joka sopii usein ihmiselle, joka haluaa yhdistää läheisyyden lenkkeilyyn, koulutukseen ja arjen virikkeisiin. Rotu kuuluu mannermaisiin kääpiöspanieleihin, joiden ranskankielinen nimi on Épagneul Nain Continental. Papillonilla on pystyt korvat, kun taas phalène-muunnoksella on luppakorvat. Ruotsissa koirat rekisteröidään korvien asennon mukaan, ja rekisteröinti voidaan muuttaa, jos korvat kehittyvät eri tavalla kuin aluksi arvioitiin.

- **Alkuperä:** Ranska ja Belgia
- **Käyttötarkoitus:** seurakoira, FCI:n ryhmä 9
- **Säkäkorkeus:** rotumääritelmän mukaan noin 28 cm
- **Paino:** rotumääritelmässä on kaksi painoluokkaa. Suuremmassa luokassa urosten paino on 2,5–4,5 kg ja narttujen enintään 5 kg. Toiseen luokkaan kuuluvat alle 2,5 kg painavat koirat, joiden vähimmäispaino on 1,5 kg.
- **Turkki:** pitkä ja silkkinen, ei pohjavillaa
- **Aktiivisuus:** pienikokoinen mutta usein eloisa, työskentelyhaluinen ja innokas oppimaan
- **Elinikä:** monet elävät vanhoiksi; Ruotsin kennelliiton mukaan 15 vuoden ikä ei ole epätavallinen

Rotumääritelmän mitat kuvaavat ihannetta, eivät lupausta siitä, että jokainen aikuinen koira olisi täsmälleen niiden kokoinen. Tulevan omistajan kannattaakin kiinnittää enemmän huomiota vanhempien kokoon, koiran kuntoluokkaan ja terveeseen rakenteeseen kuin tavoitella tiettyä lukemaa tai mahdollisimman pientä yksilöä.

## Ulkonäkö ja turkki

Papillonin tulee olla sopusuhtainen kääpiökoira, joka on siro mutta vankka. Runko on hieman säkäkorkeutta pidempi, ja liikkeiden tulee olla vapaat, kevyet ja tyylikkäät. Pienen kokonsa vuoksi koiraa on suojeltava putoamisilta ja huomattavasti suurempien koirien liian rajuilta leikeiltä, mutta rotumääritelmä ei kuvaa papillonia hauraaksi koiraksi.

Suuret korvat ovat rodun tunnusomaisin piirre. Papillonilla ne ovat pystyt ja vinosti ulospäin suuntautuneet, perhosen siipien tapaan. Phalènella puolestaan on liikkuvat luppakorvat. Ero on siis korvien asennossa: molemmat ovat saman mannermaisen kääpiöspanielin muunnoksia, ja niitä voi syntyä samaan pentueeseen.

Turkki on yksinkertainen eli pohjavillaton, ja sen tulee olla runsas, kiiltävä ja hieman laineikas, ei kihara. Päässä ja raajojen etupuolella karva on lyhyttä, mutta rungossa, korvissa, rinnassa, reisissä ja hännässä pidempää. Pohjaväri on valkoinen, ja sen tulee olla vallitseva rungossa ja raajoissa. Värilliset laikut voivat olla erivärisiä, kun taas huulten, silmäluomien reunojen ja kirsun tulee olla rotumääritelmän mukaisesti hyvin pigmentoituneet.

Turkinhoito on yleensä melko vaivatonta, kun takkujen muodostuminen ehkäistään. Tarkista turkki säännöllisesti ja kampaa erityisesti korvien takaa ja reisien sisäpinnoilta, joihin Ruotsin kennelliiton mukaan syntyy helposti takkuja. Pese koira sen ollessa likainen; kaikille yksilöille sopivaa kiinteää pesuväliä ei ole. Tarkista samalla kynnet, tassut, korvat ja iho. Sovita hoito koiran turkin ja arjen tarpeisiin sen sijaan, että noudattaisit kiinteää pesu- tai leikkausaikataulua.

## Luonne ja persoonallisuus

Papillon on tyypillisesti valpas, eloisa ja nopeasti oppiva koira, joka on hyvin kiinnostunut ihmisistä ja tekemisestä. Sen pienessä kehossa on usein enemmän työskentelyhalua kuin nimitys ”sylikoira” antaa ymmärtää. Papillon voi nauttia sekä läheisestä yhdessäolosta että keskittymistä, ongelmanratkaisua tai kehonhallintaa vaativista tehtävistä.

Rotukuvauksia ei kuitenkaan pidä tulkita takuuksi tietynlaisesta luonteesta. Ruotsin kennelliiton BPH-käyttäytymiskuvauksissa on havaittu huomattavaa vaihtelua osallistuneiden papillonien välillä esimerkiksi siinä, kuinka innokkaasti ne tervehtivät vieraita, kuinka mielellään ne leikkivät ja kuinka uteliaita ne ovat. Tulokset koskevat arvioituja koiria ja osoittavat ennen kaikkea, miksi yksilölliset ominaisuudet, sukulinjat, varhaiset kokemukset ja jatkuva koulutus ovat kaikki tärkeitä.

Valppaus voi näkyä siinä, kuinka nopeasti koira huomaa äänet, vieraat ja kodin ulkopuolella tapahtuvan liikkeen. Sen ei tarvitse johtaa merkittävään haukkumisongelmaan, mutta rauhallista käytöstä kannattaa palkita alusta lähtien, opettaa koiralle vaihtoehtoinen tehtävä ovelle ja välttää sitä, että jokainen havainto johtaa kiihtymiseen. Kysy kasvattajalta, miten vanhemmat toimivat arjessa, älä pelkästään sitä, miten ne käyttäytyvät näyttelyissä tai koulutustilanteissa.

## Koulutus ja liikunta

Papillon tarvitsee päivittäin liikuntaa ja aivojumppaa, mutta yhtä kaikille sopivaa minuuttimäärää ei ole. Terve ja hyväkuntoinen aikuinen koira jaksaa usein yllättävän pitkiäkin lenkkejä, kun taas pentu, iäkäs koira tai terveysongelmista kärsivä yksilö tarvitsee toisenlaista kuormitusta. Sovita aktiivisuus ikään, kuntoon, säähän ja palautumiseen sen sijaan, että arvioisit tarpeita koiran koon perusteella.

Rotu oppii usein nopeasti myös sellaisia asioita, joita et tarkoittanut opettaa. Palkitsemiseen perustuva koulutus ja selkeät kriteerit toimivat hyvin. Vaihtele arkitottelevaisuutta, hajutyöskentelyä, tasapainoharjoituksia ja pieniä ongelmanratkaisutehtäviä, ja lopeta harjoitus silloin, kun koira jaksaa vielä keskittyä. Agility, toko ja muut koiraharrastukset voivat sopia rodulle hyvin, kun harjoittelussa edetään vähitellen ja alusta, esteet sekä kuormitus sovitetaan koiran kokoon ja kehitysvaiheeseen.

Pieni koira tarvitsee yhtä huolellista luoksetulon harjoittelua ja erilaisiin ympäristöihin totuttamista kuin suurikin. Harjoittele kontaktia ja luoksetuloa turvallisissa paikoissa ennen kuin päästät koiran vapaaksi alueilla, joilla liikenne, luonnonvaraiset eläimet tai suuremmat koirat voivat aiheuttaa vaaran. Opeta koiraa myös rauhoittumaan tekemisen välissä. Papillon, jolle tarjotaan vain vauhdikasta tekemistä, voi oppia erittäin taitavaksi kiihtymään mutta jäädä vähemmälle harjoitukselle rauhoittumisessa.

## Terveys

Ruotsin kennelliitto kuvaa papillonia yleisesti terveeksi ja usein pitkäikäiseksi roduksi, mutta vastuulliset terveystutkimukset ovat silti tärkeitä. Ruotsissa syntyvien pentueiden kohdalla pap-PRA1 on selkein virallinen tutkimusvaatimus. Pap-PRA1 on perinnöllinen etenevän verkkokalvon surkastuman eli PRA:n muoto, joka vaurioittaa verkkokalvoa. Se periytyy autosomissa peittyvästi: kantajalla on yksi kopio geenimuunnoksesta, eikä sille kehity tätä nimenomaista tautimuotoa, kun taas geneettisesti sairas koira on perinyt muunnoksen molemmilta vanhemmiltaan.

Ruotsin kennelliiton rekisteröintisäännöt edellyttävät molemmilta vanhemmilta virallista pap-PRA1-DNA-testitulosta tai merkintää siitä, että ne ovat vanhempiensa tulosten perusteella terveitä. Kahta kantajaa ei saa yhdistää, eikä sairasta koiraa saa käyttää jalostukseen. Pap-PRA1-DNA-testi ei kuitenkaan sulje pois kaikkia muita PRA:n geneettisiä syitä tai muita silmäsairauksia. Silmätutkimuksella on siksi eri tarkoitus. Ruotsalainen rotuyhdistys Papillon-Ringen suosittelee silmätutkimusta kolmen vuoden iän jälkeen muiden silmämuutosten seuraamiseksi.

Rodussa esiintyy patellaluksaatiota, jossa polvilumpio pääsee siirtymään pois normaalilta paikaltaan. Rotuyhdistys suosittelee, että jalostuskoirilla on ennen astutusta tiedossa normaali polvitutkimustulos. Suositus on tärkeä, mutta Ruotsin kennelliiton nykyisissä säännöissä polvitulosta ei mainita papillonin erillisenä rekisteröintivaatimuksena. Pyydä nähdä tutkimustulos sen sijaan, että olettaisit rekisteröinnin itsessään takaavan sen.

Muissa maissa suositeltuihin tutkimusohjelmiin voi kuulua lisätutkimuksia. Esimerkiksi brittiläinen Royal Kennel Club mainitsee NAD-testin papillonin täydentävien tutkimusten joukossa. Tämä ei tee NAD-testistä Ruotsin rekisteröintivaatimusta. Pyydä kasvattajaa erottamaan toisistaan Ruotsissa pakolliset tutkimustulokset, rotuyhdistyksen suositukset ja vapaaehtoiset lisätutkimukset.

Myös suun terveys ansaitsee huomiota. Pienillä koiraroduilla esiintyy tavallista enemmän hampaiden kiinnityskudossairauksia, ja päivittäinen hampaiden harjaus on yksinkertainen tapa vähentää runsaan hammaskiven ja kivuliaan parodontiitin riskiä. Pahanhajuinen hengitys, vuotavat ikenet tai haluttomuus pureskella ovat syitä hakeutua eläinlääkärin arvioon.

## Historia ja alkuperä

Papillon on lähtöisin Ranskasta ja Belgiasta, ja se on mannermaisen kääpiöspanielin pystykorvainen muunnos. Koiratyyppi on dokumentoitu jo 1500-luvulla, ja sitä pidettiin seurakoirana Euroopan hoveissa. Nimi Papillon tarkoittaa ranskaksi perhosta ja viittaa suuriin, vinosti kannettuihin, pitkien hapsujen reunustamiin korviin. Phalène tarkoittaa yöperhosta, ja nimitystä käytetään luppakorvaisesta muunnoksesta.

FCI tunnustaa rodun numerolla 77 seura- ja kääpiökoirien ryhmässä. Nykyinen rotumääritelmä kattaa sekä papillonin että phalènen. Historia selittää rodun roolia seurakoirana, mutta nykyinen papillon ei ole pelkkä koriste: sen eloisuus ja oppimishalu näkyvät monissa tämän päivän koiraharrastuksissa.

## Arki rodun kanssa

Papillon voi viihtyä hyvin niin kerrostaloasunnossa kuin omakotitalossakin, kun se saa päivittäin tekemistä, läheisyyttä ja tukea rauhoittumisen opetteluun. Kodin kokoa tärkeämpää on arjen sisältö. Kodissa, johon kantautuu paljon ääniä, on panostettava erityisesti rauhalliseen käytökseen oven, eteisen ja ikkunoiden läheisyydessä, sillä valpas yksilö saattaa muuten alkaa kommentoida jokaista muutosta.

Rotu voi tulla hyvin toimeen lasten kanssa, mutta tämä riippuu koiran luonteesta, lapsen käyttäytymisestä ja aikuisten valvonnasta. Opeta lapsia antamaan koiralle rauha sen nukkuessa tai syödessä, olemaan nostamatta sitä syliin tai tarttumatta siihen sekä leikkimään sen kanssa lattian tasolla valvotusti. Tämä suojaa sekä koiraa että lasta ja kuvaa asiaa täsmällisemmin kuin yleinen ”lapsiystävällinen”-luonnehdinta.

Samaa yksilöllistä arviointia tarvitaan muiden eläinten kanssa. Papillon voi elää koirien tai kissojen kanssa, mutta tutustumisen tulee edetä rauhallisesti ja vähitellen. Järjestä eläimille omat ruokailu- ja lepopaikat sekä mahdollisuus vetäytyä rauhaan, ja valvo leikkiä silloin, kun eläinten kokoero on suuri. Ystävällinenkin suuri koira voi vahingoittaa hyvin pientä koiraa vahingossa.

Yksinolo on taito, eikä sen sujumista voi päätellä rodusta. Totuta koira vähitellen lyhyisiin yksinoloihin ja pidennä niitä vain, jos koira pysyy rentona. Haukkuminen, vinkuminen, levoton edestakaisin kulkeminen, tuhoaminen tai tavallisesti mieluisasta palkkiosta kieltäytyminen voivat kertoa siitä, että harjoituksessa edettiin liian suuri askel.

Ennen pennun ostamista selvitä muutakin kuin sen ulkonäkö. Pyydä nähtäväksi vanhempien rekisteröidyt pap-PRA1-tulokset, polvitulokset ja mahdolliset silmätutkimustulokset sekä kysy, miksi juuri kyseinen yhdistelmä on valittu. Tapaa emä ja tarkkaile, miten koirat palautuvat uusien äänten ja vieraiden kohtaamisen jälkeen. Ruotsin kennelliittoon rekisteröidyn pennun mukana tulee saada rekisteritodistus, Ruotsin kennelliiton kauppasopimus ja eläinlääkärintarkastustodistus, joka on luovutuspäivänä enintään seitsemän vuorokautta vanha. Terveystutkimukset vähentävät riskejä, mutta ne eivät voi koskaan taata tietynlaista terveydentilaa tai luonnetta. Siksi avoin dokumentointi ja realistiset odotukset ovat lupauksia tärkeämpiä.

Papillon

Papillon Breed Club UK

Danish Kennel Club (Dansk Kennel Klub)

Papillon on pieni ja elegantti kääpiökoira, jolla on suuret, perhosmaiset korvat, hieno ja silkkinen kirjava turkki sekä komea hapsuhäntä. Se on vilkas, älykäs ja helposti koulutettava koira, joka nauttii liikunnasta ja aivotyöstä ja on valpas vahtikoira. Sen turkki tarvitsee säännöllistä harjausta, ja se elää usein 15–19-vuotiaaksi.

Esghiva's

## Perustiedot

Isovillakoira on suurin villakoiran neljästä virallisesta kokomuunnoksesta. Se on aktiivinen seurakoira, joka tarvitsee sekä tiivistä yhteistyötä omistajansa kanssa että perusteellista turkinhoitoa. Ruotsin puhekielessä käytetään joskus nimeä **kungspudel**, mutta kyseessä ei ole erillinen rotu tai kokomuunnos. Ruotsissa kokomuunnoksen virallinen nimi on **Pudel, stor**, ja englanniksi se on **Standard Poodle**.

- **Rotutyyppi:** tunnustettu villakoiran kokomuunnos FCI:n ryhmässä 9, seura- ja kääpiökoirat
- **Säkäkorkeus:** yli 45 cm, enintään 60 cm; rotumääritelmä sallii lisäksi 2 cm:n ylityksen
- **Paino:** rotumääritelmässä ei ole virallista painoa
- **Turkki:** runsas, kihara ja villava tai nyörimäinen
- **Ihanteellinen luonne:** valpas, aktiivinen, vastaanottavainen ja helposti koulutettava
- **Arjen tarpeet:** päivittäistä liikuntaa, aivotyötä, lepoa ja säännöllistä turkinhoitoa
- **Ruotsin terveysohjelma:** molemmilla vanhemmilla on oltava virallinen lonkkakuvaustulos (HD) ennen astutusta

Isovillakoira voi sopia sitoutuneelle ensikertalaiselle, mutta yhteistyöhalukkuus ei tee siitä helppohoitoista. Tulevan omistajan on hyvä nauttia arjen taitojen opettamisesta, tarjota mielekästä tekemistä ja huolehtia turkista myös märällä säällä ja kiireisinä viikkoina.

## Ulkonäkö ja turkki

Isovillakoiran tulee olla tasapainoinen ja urheilullinen. Sen runko on hieman säkäkorkeutta pidempi, ei siis täysin neliömäinen. Virallinen säkäkorkeus on yli 45 cm ja enintään 60 cm, minkä lisäksi sallitaan 2 cm:n ylitys. Tämä sallittu poikkeama ei tee 62 cm:stä tavanomaista tavoitekorkeutta. Koska rotumääritelmä ei määritä painoa, aikuista koiraa tulee arvioida mittasuhteiden ja kuntoluokan perusteella, ei jonkin oletetun virallisen kilomäärän mukaan.

Rotumääritelmä tunnistaa kaksi karvanlaatua. Kiharakarvaisella villakoiralla on tiheä, hienolaatuinen, villava ja tiukasti kihartuva turkki, kun taas nyörikarvaisen villakoiran turkki muodostaa pitkiä, selvästi erottuvia nyörejä. Seurakoirien turkki pidetään usein käytännöllisen lyhyenä, mutta lyhytkään leikkaus ei poista pesun, perusteellisen läpikäynnin ja leikkaamisen tarvetta.

Villakoiran hyväksyttyjen värien kirjo on laajempi kuin monet vanhemmat rotukuvaukset antavat ymmärtää. Yksiväristen mustan, valkoisen, ruskean, harmaan ja kellanpunaisen lisäksi nykyinen rotumääritelmä hyväksyy useita tarkoin määriteltyjä monivärisiä värityksiä. Näihin kuuluvat valkoisen yhdistelmät mustan, harmaan, ruskean tai kellanpunaisen kanssa sekä tan-merkkiset, kolmiväriset ja juovikkaat väritykset. Moniväriset vaihtoehdot lisättiin kansainväliseen rotumääritelmään, joka tuli Ruotsissa voimaan vuonna 2024. Vanhemmat väitteet siitä, että villakoiran pitäisi aina olla yksivärinen, ovat siis vanhentuneita.

Turkki kasvaa jatkuvasti, joten sen hoitoon tarvitaan suunnitelma. Selvittämisen, pesun ja leikkaamisen tarve riippuu turkin pituudesta, leikkausmallista, koiran aktiivisuudesta ja siitä, kuinka herkästi juuri sen turkki takkuuntuu. Tarkista turkki ihoon asti sen sijaan, että harjaisit vain pintaa. Totuta pentu rauhallisesti kampaan, trimmeriin, kuivaimeen, tassujen käsittelyyn ja paikallaan seisomiseen. Se helpottaa hoitoa myöhemmin.

Isovillakoirasta sanotaan usein lähtevän vähän karvaa, mutta vähäinen karvanlähtö ei tarkoita allergiattomuutta. Koiran allergeeneja on muun muassa ihossa ja syljessä, ja ihmisen reaktio voi vaihdella koirayksilöiden, jopa pentuesisarusten, välillä. Allergisen ei siksi pitäisi valita isovillakoiraa pelkän rodun nimen tai ”hypoallergeenista” turkkia koskevan lupauksen perusteella.

## Luonne ja persoonallisuus

Rotumääritelmän mukaan isovillakoiran tulee olla valpas, aktiivinen, uskollinen sekä helposti opetettava ja koulutettava. Arjessa tämä näkyy usein siinä, että koira huomaa nopeasti toistuvat toimintatavat, hakee kontaktia ja osallistuu mielellään perheen tekemisiin. Sama tarkkaavaisuus tarkoittaa myös sitä, että koira voi oppia nopeasti ei-toivottuja rutiineja, jos säännöt, palkitseminen ja odotukset ovat epäselviä.

Helppo koulutettavuus ei tarkoita, että kaikilla isovillakoirilla olisi samanlainen luonne, eikä sijoitus älykkyysvertailussa kerro, miten koira käyttäytyy arjessa. Ruotsalaisen käyttäytymisen ja persoonallisuuden arvioinnin suorittaneiden villakoirien tuloksissa voi näkyä yhteisiä piirteitä, mutta tulokset kuvaavat osallistuneita koiria, eivät jokaista isovillakoiraa. Sosiaalinen varmuus, aktiivisuustaso, ääniherkkyys, kiinnostus takaa-ajoon ja kyky rauhoittua voivat vaihdella perimän, varhaisten kokemusten ja koulutuksen mukaan.

Tapaa mahdollisuuksien mukaan pennun emä ja aikuisia sukulaisia. Kiinnitä vähemmän huomiota temppujen osaamiseen ja enemmän siihen, miten koirat palautuvat yllätyksestä, tervehtivät jäämättä voimakkaasti kierroksille ja rauhoittuvat silloin, kun mitään ei tapahdu. Kysy kasvattajalta, mitkä piirteet todella toistuvat suvussa ja miten suunnitellun yhdistelmän odotetaan toimivan tavallisessa kodissa.

Isovillakoira voi olla hyvä valinta ensimmäiseksi koiraksi ihmiselle, joka nauttii kouluttamisesta ja hyväksyy turkinhoidon vaatiman työn. Se sopii huonommin ihmiselle, joka etsii ensisijaisesti itsenäistä koiraa tai suurta koiraa, joka tarvitsee vain vähän päivittäistä yhdessäoloa ja tekemistä.

## Koulutus ja liikunta

Isovillakoira tarvitsee päivittäin liikuntaa ja aivotyötä, mutta kaikille koirille sopivaa yleispätevää minuuttimäärää ei ole. Ikä, terveys, kunto, sää, alusta ja palautuminen vaikuttavat sopivan kokonaisuuden suunnitteluun. Tasapainoiseen päivään kuuluu lenkkeilyä sekä mahdollisuuksia haistella, tutkia, tehdä yhteistyötä ja levätä häiriöttä.

Rotu nauttii usein harjoittelusta, jossa se ymmärtää tehtävänsä: esimerkiksi löysällä hihnalla kulkemisesta, luoksetulosta, noutamisesta, hajutyöskentelystä, kehonhallinnasta tai muista koiraharrastuksista. Lyhyitä ja selkeitä harjoituksia voi yhdistää taitojen harjoitteluun aidoissa arjen tilanteissa. Tavoitteena ei ole pitää koiraa jatkuvasti toiminnassa, vaan opettaa sitä siirtymään tekemisestä rauhoittumiseen ja päinvastoin.

Pennun kohdalla tekemisen laatu ja asteittainen totuttelu ovat tärkeämpiä kuin kaavamainen ikään sidottu minuuttisääntö. Anna pennun liikkua omaan tahtiinsa vaihtelevilla mutta turvallisilla alustoilla, pidä taukoja ja lisää kuormitusta vähitellen. Suunnittele seuraava harjoitus sen mukaan, miten pentu liikkuu, jaksaa keskittyä ja rauhoittuu harjoituksen jälkeen.

Villakoiran historia vedestä noutavana koirana selittää, miksi vesi ja noutaminen mainitaan usein rotukuvauksissa. Se ei kuitenkaan takaa, että jokainen isovillakoira haluaisi uida. Totuta koira veteen pakottamatta, valitse turvalliset paikat ja opeta se menemään veteen ja tulemaan pois vihjeestä.

## Terveys

Ruotsalaisen isovillakoirajalostuksen tärkein todennettava terveysvaatimus koskee lonkkaniveldysplasiaa: molemmilla vanhemmilla on oltava virallinen lonkkakuvaustulos ennen astutusta, jotta jälkeläiset voidaan rekisteröidä Ruotsin Kennelliiton sääntöjen mukaisesti. Pelkkä maininta vanhempien ”terveystutkimuksista” ei siis riitä. Kysy, mitä tutkimuksia on tehty, ja tarkista tulokset.

Lonkat arvioidaan asteikolla A–E. A ja B katsotaan normaaleiksi, ja Ruotsin isovillakoirien terveysohjelma sallii myös C-lonkkaisten koirien jalostuskäytön. Ruotsin villakoirakerhon jalostusstrategian mukaan D- tai E-lonkkaisia koiria ei tulisi käyttää jalostukseen. Yksittäinen tulos on silti vain osa kokonaisuutta, sillä sekä perimä että ympäristö vaikuttavat lonkkien kehitykseen.

Isovillakoiralla on myös lonkkaindeksi. Siinä yhdistetään koiran oma tulos sukulaisten tietoihin. Arvo 100 vastaa rodun arvioitua keskimääräistä jalostusarvoa laskentahetkellä. Ruotsin villakoirakerho suosittelee suunnitellulle yhdistelmälle vähintään 97:n laskennallista pentueindeksiä. Kyseessä on jalostussuositus, jota tulee tarkastella yhdessä vanhempien lonkkatulosten, suvun tulosten, yleisterveyden ja geneettisen monimuotoisuuden kanssa, ei pennun erillisenä laatupisteytyksenä.

Villakoiran neljän kokomuunnoksen terveyssäännöt sekoittuvat helposti keskenään. Ruotsin virallinen prcd-PRA-geenitestivaatimus koskee toy-, kääpiö- ja keskikokoisia villakoiria, ei isovillakoiraa. Ruotsin villakoirakerho kannustaa silti testaamaan kaikilta kokomuunnoksilta rcd4-silmäsairauden ja suosittelee silmätarkastuksia. Geenitestin tulos koskee vain tutkittua geenimuunnosta. Se ei korvaa silmätarkastusta eikä koiran terveyden kokonaisarviota.

Ennen pennun ostamista seuraavat kysymykset ovat hyödyllisempiä kuin pitkä yleisluontoinen sairausluettelo:

- Mitkä ovat molempien vanhempien viralliset lonkkatulokset, ja mikä on yhdistelmän laskennallinen lonkkaindeksi?
- Onko aikuisista sisaruksista ja muista lähisukulaisista saatavilla lonkkatuloksia?
- Onko vanhemmille tehty silmätarkastukset, ja mitä geenitestejä niille on tehty? Pyydä testien tarkat nimet ja tulokset.
- Mitä suvussa toistuvia diagnooseja, liikkumisongelmia tai muita terveyshuolia kasvattajan tiedossa on?
- Minkä ikäisiä suvun vanhemmat koirat ovat, ja miten niiden toimintakyky ja terveys ovat kehittyneet?

## Historia ja alkuperä

Villakoiran dokumentoidut juuret ovat Euroopassa, ja kansainvälisessä rotumääritelmässä sen alkuperämaaksi on merkitty Ranska. Rotumääritelmä kuvaa sen läheistä yhteyttä barbetiin ja varhaista käyttöä vesilintujen metsästyksessä. Myös rodun nimen historia liittyy veteen ja sorsiin.

Suuri kokomuunnos oli lähimpänä alkuperäistä vesityöskentelyä ennen kuin villakoirasta kehittyi edelleen usean kokoisia seura- ja näyttelykoiria. Ruotsin villakoirakerhon rotuhistoriassa klassinen leijonaleikkaus kuvataan käytännölliseksi vesityöskentelyyn tarkoitetuksi leikkaukseksi: turkkia jätettiin suojaamaan herkkiä alueita, kun taas muualta se ajettiin pois vedessä liikkumisen helpottamiseksi. Nykyiset leikkausmallit palvelevat pääasiassa käytännön tarpeita ja näyttelyitä, mutta tämä tausta auttaa ymmärtämään rodun tunnusomaista siluettia.

Villakoiraa muistuttavia koiria esiintyy eurooppalaisessa taiteessa 1400-luvulta lähtien. Nykyaikaiset rotumääritelmät syntyivät paljon myöhemmin, ja nykyistä isovillakoiraa arvioidaan seurakoirana, ei ikään kuin jokainen yksilö olisi jo koulutettu vesinoutaja.

## Arki isovillakoiran kanssa

Arki isovillakoiran kanssa sujuu parhaiten, kun kodissa varaudutaan samanaikaisesti kolmeen asiaan: tiiviiseen yhteistyöhön, päivittäiseen tekemiseen ja turkinhoitoon, josta ei voi kokonaan pitää taukoa. Koira, joka saa käyttää sekä kehoaan että päätään ja oppii samalla lepäämään, on yleensä helpompi arjessa kuin koira, jolle tarjotaan vain yhä raskaampaa liikuntaa.

Isovillakoira voi asua kerrostalossa, jos omistaja huolehtii säännöllisestä ulkoilusta, sopivasta tekemisestä ja rauhasta sisällä. Oma piha voi helpottaa arkea, mutta se ei korvaa lenkkejä, erilaisiin ympäristöihin tutustumista tai yhteistä aikaa. Haukkumista ja levottomuutta ei pidä kuitata väistämättöminä rotuominaisuuksina. Sen sijaan on syytä tarkastella tilannetta, käytöksen vahvistumista, stressiä, sopivan tekemisen puutetta ja koiran mahdollisuuksia rauhoittua.

Yksinoloon on totuteltava vähitellen aloittaen lyhyistä jaksoista, joiden aikana koira tuntee olonsa turvalliseksi. Harjoittelun etenemisvauhti riippuu yksilöstä. Suunnittele jo ennen koiran hankintaa pentuajan järjestelyt, työpäivät ja tarvittava apu sen sijaan, että olettaisit helposti koulutettavan koiran pärjäävän automaattisesti yksin tietyn ajan.

Rotu voi elää hyvin lasten, muiden koirien ja kissojen kanssa, mutta rodun nimi ei takaa yhteiselon onnistumista. Lasten ja koirien yhdessäolo vaatii aikuisen valvontaa, ja koiralla on oltava rauhallinen lepopaikka. Kissaan tai toiseen koiraan tutustumisen tulee tapahtua rauhallisesti ja hallitusti niin, että eläimillä on tilaa ottaa etäisyyttä. Pennun aiemmat kokemukset, aikuisten eläinten käyttäytyminen ja omistajan tapa järjestää tutustuminen merkitsevät enemmän kuin rotutaulukon yleinen kyllä- tai ei-vastaus.

Pyydä lopuksi kasvattajaa näyttämään tavallinen turkinhoitokerta ja selittämään, millaista leikkausmallia hänen kotikoirillaan käytetään. Yhdistä tähän käytännön esittelyyn todennettavat lonkkatulokset, selkeät tiedot silmätarkastuksista ja geenitesteistä sekä rehellinen kuvaus aikuisten sukulaisten luonteesta. Näin valintasi perustuu siihen, millaisen koiran saatat todella saada, ei lupauksiin, joita mikään rotu ei voi taata.

Isovillakoira

The Poodle Club of the United Kingdom

Swedish Kennel Club

The Kennel Club (United Kingdom)

Dansk Kennel Klub (Denmark)

Isovillakoira on urheilullinen, vedestä noutava koira, josta lähtee vain vähän karvaa. Sen tiheä, kihara turkki vaatii säännöllistä hoitoa. Erittäin älykkäänä ja herkkänä koirana se loistaa koulutuksessa, koiraurheilussa ja perhe-elämässä. Se voi parhaiten saadessaan olla tiiviisti perheensä seurassa sekä nauttiessaan päivittäisestä liikunnasta ja aivojumpasta.

Pretzmann

## Perustiedot

Cockerspanieli on brittiläinen ylösajava ja noutava lintukoira, joka sopii myös aktiiviseksi seurakoiraksi. Rotu on yleensä iloinen, seurallinen ja yhteistyöhaluinen, mutta metsästysvietti, aktiivisuus ja kyky rauhoittua vaihtelevat yksilöiden ja jalostuslinjojen välillä. Tärkeintä ei siis ole vain rodun valinta, vaan myös omaan arkeen sopivan kasvattajan ja linjan löytäminen.

- **Koko:** urosten säkäkorkeus on yleensä noin 39–41 cm ja narttujen 38–39 cm. Paino on usein noin 13–15 kg.
- **Aktiivisuus:** korkea. Rotu tarvitsee päivittäin liikuntaa, hajutyöskentelyä, koulutusta ja aikaa rauhoittumiseen.
- **Turkinhoito:** turkki on kammattava ja harjattava huolellisesti läpi viikoittain. Trimmaus noin joka toinen kuukausi on hyvä lähtökohta, mutta tarve riippuu turkista, elämäntavoista ja siitä, millaisena turkkia pidetään.
- **Elinikä:** noin 11–15 vuotta on suuntaa antava arvio, ei lupaus yksittäisen koiran eliniästä.
- **Sopii parhaiten:** omistajalle, joka haluaa tehdä asioita koiransa kanssa ja jolla on aikaa sekä koulutukseen että säännölliseen turkinhoitoon.

Osa koirista jalostetaan ensisijaisesti metsästyskäyttöön, kun taas toisten jalostuksessa painotetaan enemmän rotumääritelmää ja muita ominaisuuksia. Ero voi näkyä työskentelytavassa, rakenteessa ja turkissa, mutta tyyppi ei yksin määritä sitä, millainen koirasta tulee. Kerro kasvattajalle elämäntavoistasi, kysy vanhempien käyttötarkoituksesta ja tapaa mahdollisuuksien mukaan aikuisia sukulaisia ennen pennun valintaa.

## Ulkonäkö ja turkki

Cockerspanieli on tiivisrakenteinen, vankka ja tasapainoinen koira, jolla on pitkät, alas kiinnittyneet korvat ja valpas ilme. Turkin tulee olla sileä ja silkkinen, ja pidempää hapsukarvaa on muun muassa korvissa, rinnassa, vatsassa ja raajoissa. Rodulla on useita hyväksyttyjä värejä: yksivärisiä sekä erilaisia kirjavia ja roan-värityksiä.

Urosten säkäkorkeus on noin 39–41 cm ja narttujen 38–39 cm. Aikuinen koira painaa usein noin 13–15 kg. Nämä mitat kuvaavat rodulle tyypillistä rakennetta, mutta eivät ennusta pennun tulevaa aktiivisuutta tai sitä, sopiiko tietty koira omaan kotiisi.

Turkinhoito on olennainen osa arkea. Kampaa turkki ihoa myöten vähintään kerran viikossa ja kiinnitä erityistä huomiota helposti takkuuntuviin kohtiin, kuten korvien taustoihin, kainaloihin sekä raajojen ja tassujen hapsuihin. Säännöllinen pesu ja huolellinen kuivaus voivat helpottaa turkinhoitoa. Moni koira tarvitsee osaavan trimmaajan apua noin joka toinen kuukausi. Runsas näyttelyturkki voi vaatia enemmän työtä, kun taas lyhyemmäksi tai käytännöllisemmäksi trimmatun turkin hoito voi olla erilaista.

Tarkista samalla korvat, iho, kynnet ja tassut. Epämiellyttävä haju, punoitus, erite, kutina tai toistuva pään ravistelu ovat merkkejä, joiden syy on selvitettävä, eikä niitä pidä vain peittää kaavamaisella puhdistusrutiinilla. Pyydä kasvattajaa tai kokenutta trimmaajaa näyttämään, miten tassujen ja korvien karvat pidetään siisteinä ärsyttämättä ihoa tai korvakäytävää.

## Luonne

Cockerspanielin tulisi olla ystävällinen, kiintyvä, eloisa ja utelias, ja moni nauttii tiiviistä yhteistyöstä oman ihmisensä kanssa. Siksi rodun kouluttaminen on usein palkitsevaa ja koira on helppo innostaa yhteiseen tekemiseen. Toisaalta koira saattaa toimia itsenäisesti, jos haju tai liike kiinnostaa sitä enemmän kuin ohjaaja. Rotukuvauksen ystävällisyys on siis tavoiteltu ominaisuus, ei lupaus siitä, että jokainen koira pärjäisi automaattisesti kaikissa tilanteissa.

Käyttölinjaisten ja näyttelypainotteisemmin jalostettujen cockerspanielien välinen ero on merkityksellinen, mutta sitä ei pidä liioitella. Käyttölinjaisten koirien jalostuksessa painotetaan selvästi metsästysominaisuuksia. Pääasiassa rotumääritelmän mukaisiksi jalostetuilla koirilla voi silti olla vahvoja metsästysominaisuuksia ja suuri aktiivisuuden tarve. Jos aiot metsästää koirasi kanssa, valitse linja, jonka käyttöominaisuuksista on dokumentoitua näyttöä. Jos etsit ensisijaisesti seurakoiraa, varaudu silti aktiiviseen koiraan ja kysy, miten vanhemmat ja aikuiset sukulaiset käyttäytyvät arjessa.

BPH-tulokset voivat antaa lisätietoa esimerkiksi koiran suhtautumisesta ihmisiin, leikkiin, yllätyksiin ja erilaisiin alustoihin. BPH on ruotsalainen, vakioidussa tilanteessa tehtävä käyttäytymiskuvaus, ei hyväksyttyyn tai hylättyyn tulokseen johtava testi. Se ei myöskään kuvaa kaikkia metsästystyössä tarvittavia ominaisuuksia. Tarkastele tulosta yhtenä osana kokonaisuutta yhdessä kasvattajan tavoitteiden, vanhempien arkikäyttäytymisen sekä mahdollisten metsästys- tai käyttötulosten kanssa.

## Koulutus ja liikunta

Cockerspanieli tarvitsee liikuntaa ja aivotyötä joka päivä, mutta sama minuuttimäärä ei sovi jokaiselle koiralle. Ikä, terveys, jalostuslinja, tekemisen kuormittavuus ja palautumismahdollisuudet vaikuttavat tarpeeseen. Hyvään päivärytmiin kuuluvat lenkit vaihtelevissa ympäristöissä, haju- ja etsintäleikit, noutaminen tai muu yhteistyöhön perustuva harjoittelu sekä levon opettelu silloin, kun mitään ei tapahdu.

Rodun taustan vuoksi etsiminen, löytäminen ja yhteistyö ovat sille erityisen luontevaa tekemistä. Esimerkiksi jäljestys, spanielien metsästystyöskentely, noutaminen, nosework, tottelevaisuuskoulutus ja agility sopivat rodulle, mutta myös yksinkertaiset arkiharjoitukset toimivat: esineen etsiminen, lyhyen jäljen seuraaminen tai lelun tuominen pyynnöstä. Käyttölinjainen cockerspanieli voi tarvita tavoitteellisempaa tekemistä kuin tavallinen kävelylenkki tarjoaa. Runsas vauhdikas toiminta ilman suunniteltua palautumista ei automaattisesti tee koirasta rauhallista.

Aloita luoksetulon, ohjaajaan keskittymisen ja itsehillinnän harjoittelu varhain. Harjoittele aluksi vähäisten häiriöiden ympäristössä ja lisää vaikeutta vähitellen. Käytä pitkää liinaa tilanteissa, joissa metsästysvietti voi viedä voiton. Palkitsemiseen perustuva, selkeä ja lyhytkestoinen harjoittelu sopii yleensä nopealle ja innokkaalle cockerspanielille paremmin kuin kovat korjaukset tai pitkät, toistavat harjoitukset. Opeta myös rauhallista korvien, tassujen ja turkin käsittelyä, jotta toistuvat hoitotoimet ovat turvallisia ja miellyttäviä sekä koiralle että omistajalle.

## Terveys

Cockerspanieli voi elää pitkän ja aktiivisen elämän, mutta terveyttä on arvioitava todennettavien tulosten perusteella, ei vain kasvattajan vakuutuksella linjan terveydestä. Jotta pentue voidaan rekisteröidä Ruotsin Kennelliittoon, molemmilla vanhemmilla on oltava kirjattu lonkkaniveldysplasiaa eli HD:tä koskeva tutkimustulos. Pyydä vanhempien rekisterinimet tai rekisterinumerot ja tarkista niiden tulokset Ruotsin Kennelliiton Avelsdata- tai Hunddata-tietokannasta.

Ruotsin cockerspanieliyhdistyksen voimassa olevat pentuvälityssäännöt tarjoavat ostajalle käytännöllisen tarkistuslistan Ruotsin oloihin, mutta niiden noudattaminen on vapaaehtoista. Tulosten on oltava tiedossa ennen astutusta. Molempien vanhempien lonkkatuloksen on oltava A, B tai C. Jos toisella on C-lonkat, suosituksena on, että vanhempien lonkkaindeksien keskiarvo on astutushetkellä yli 100. Silmätarkastuslausunto saa olla astutushetkellä enintään kaksi vuotta vanha, ja vähintään toisen vanhemman on oltava DNA-testillä terveeksi todettu tai perimänsä perusteella terve familiaalisen nefropatian eli FN:n suhteen. Nämä ovat rotuyhdistyksen pentuvälityksen ehtoja, eivät takuu siitä, ettei pentu koskaan sairastu.

Älä kysy vain, onko ”kaikki testit tehty”. Pyydä nähtäväksi molempien vanhempien tarkat tulokset, tutkimuspäivät ja tunnistetiedot. FN ja munuaisdysplasia eli RD ovat eri munuaissairauksia, joten FN-geenitestin tulos ei sulje pois kaikkia munuaisongelmia. prcd-PRA-geenitesti kertoo yhden tietyn perinnöllisen geenimuunnoksen tilanteen, kun taas silmätarkastuksessa voidaan havaita kliinisiä muutoksia ja muita silmäsairauksia. Tutkimukset täydentävät toisiaan, mutta ne eivät vastaa samaan kysymykseen.

Pitkien korvien ja runsaan hapsukarvan vuoksi korvien tarkistaminen kannattaa ottaa osaksi arkirutiineja. Pidä korvat kuivina pesun ja uimisen jälkeen ja ota yhteyttä eläinlääkäriin, jos ilmenee kipua, hajua, punoitusta, eritettä tai toistuvaa kutinaa. Älä hoida koiraa omin päin vain siksi, että rotuun liitetään usein korvaongelmia.

## Historia ja alkuperä

Cockerspanieli on peräisin Isosta-Britanniasta, ja se kehitettiin ajamaan lintuja lentoon ja noutamaan niitä tiiviissä yhteistyössä metsästäjän kanssa. Se tunnustettiin erilliseksi roduksi fieldspanielista ja springerspanielista pian sen jälkeen, kun Kennel Club perustettiin vuonna 1873. Vanhempi nimitys ”cocking spaniel” liittyy sen käyttöön lehtokurpan metsästyksessä.

Erilaiset jalostussuunnat ovat eriytyneet ajan myötä. Käyttölinjaisia koiria on valittu jalostukseen esimerkiksi hakukuvion, nopeuden, työskentelyhalun ja metsästystilanteissa ilmenevän ohjattavuuden perusteella, kun taas muussa jalostuksessa painotetaan enemmän rotumääritelmää. Molemmat kuuluvat samaan rotuun, mutta ero auttaa ymmärtämään, miksi kaksi cockerspanielia voi tarvita varsin erilaista arkea. Cockerspanielia ei pidä sekoittaa amerikancockerspanieliin, joka on erillinen rotu.

## Arki cockerspanielin kanssa

Cockerspanieli voi viihtyä lapsiperheessä, kerrostaloasunnossa tai kodissa, jossa on muita eläimiä, mutta mikään näistä ei onnistu automaattisesti pelkän rodun perusteella. Merkitystä on yksilön ominaisuuksilla, varhaisella koulutuksella ja arjen rutiineilla sekä sillä, miten aikuiset kantavat vastuunsa.

Aikuisen on aina valvottava koiran ja pienten lasten yhdessäoloa. Lapsille on opetettava, ettei koiraa häiritä sen syödessä tai levätessä, vetäytyessä omiin oloihinsa tai osoittaessa haluavansa olla rauhassa. Koira tarvitsee turvallisen lepopaikan, jota lapset kunnioittavat. Tapaa vanhemmat mahdollisuuksien mukaan ja kysy kasvattajalta, miten ne suhtautuvat käsittelyyn, ääniin, vieraisiin ja lapsiin. Pelkkä nimitys ”perhekoira” ei riitä.

Rotu tulee usein toimeen muiden koirien kanssa, mutta kissa tai pienempi eläin voi herättää metsästysvietin. Anna eläinten tutustua ensin toistensa hajuun ja järjestä sen jälkeen hallittuja kohtaamisia etäisyyden, esteen tai hihnan avulla. Kissalla on aina oltava turvallinen pakoreitti, eikä koiran saa antaa harjoitella jahtaamista. Älä jätä niitä keskenään ilman valvontaa ennen kuin yhteiselo sujuu vakaasti.

Kerrostaloasunto ei itsessään ole ongelma, jos koira saa riittävästi ulkoilua ja osaa rauhoittua sisällä. Talossa, jossa äänet kantautuvat helposti, on myös ehkäistävä äänille tai tekemisen odotukselle haukkumista rauhallisten rutiinien ja yhteisistä tiloista kuuluvien äänten harjoittelun avulla. Piha ei korvaa lenkkejä, hajutyöskentelyä tai yhteistä harjoittelua.

Yksinoloa on opetettava vähitellen. Pientä pentua ei voi aluksi jättää yksin. Aloita hyvin lyhyistä hetkistä, kun pentu tuntee olonsa turvalliseksi, ja pidennä aikaa vain, jos se pysyy rauhallisena. Ei ole yhtä yksinolon kestoa, josta jokainen cockerspanieli selviytyisi. Järjestä koiranhoitaja tai muu ratkaisu, jos arki edellyttää säännöllisesti pidempää yksinoloa kuin oma koirasi kestää hyvin.

Tarkista ennen ostoa kolme asiaa: mitä ominaisuuksia kasvattaja todella painottaa, miten vanhemmat ja aikuiset sukulaiset käyttäytyvät ja mitä rekisteröityjä terveystuloksia on saatavilla. Kun linja, aktiivisuuden tarve ja turkinhoito sopivat kodin arkeen, lähtökohdat ovat parhaat sille, mitä rodusta on jalostettu: iloiselle koiralle, joka haluaa työskennellä tiiviisti oman ihmisensä kanssa.

Cockerspanieli

Svenska Spaniel och Retrieverklubben - SSRK (Sweden)

Dansk Spaniel Klub (Denmark)

American Kennel Club (Provides UK information)

Fédération Cynologique Internationale (FCI), Belgium

Iloinen, keskikokoinen ja vankkarakenteinen lintukoira, jolla on lempeä ilme ja pitkät, silkkikarvaiset korvat. Lehtokurpan metsästykseen jalostettu cockerspanieli rakastaa nuuskimista, etsimistä ja perheen yhteisiin puuhiin osallistumista. Herkkä ja ihmisläheinen koira tarvitsee päivittäin liikuntaa ja virikkeitä sekä säännöllistä turkinhoitoa pysyäkseen terveenä ja tyytyväisenä.

Cockergold

## Perustiedot

Bordercollie on brittiläinen paimenkoira ihmiselle, joka haluaa työskennellä koiransa kanssa, kouluttaa sitä ja tarjota sille mielekkäitä tehtäviä koko sen elämän ajan. Rotu oppii erinomaisesti ja on hyvin kestävä, mutta juuri nämä ominaisuudet tekevät siitä usein vaativamman kuin ensisijaisesti seurakoiraksi jalostetusta koirasta.

- **Koiratyyppi:** puhdasrotuinen paimenkoira, joka kuuluu FCI:n roturyhmään 1
- **Koko:** keskikokoinen; uroksen ihannesäkäkorkeus on noin 53 cm, nartut ovat yleensä hieman pienempiä
- **Paino:** noin 12–20 kg sukupuolen ja rakenteen mukaan
- **Elinajanodote:** noin 10–15 vuotta
- **Turkki:** lyhyt tai kohtalaisen pitkä kaksinkertainen karvapeite, useita värejä
- **Tyypilliset piirteet:** valpas, ohjaajan kanssa yhteistyöhaluinen, herkästi reagoiva, älykäs ja vahvasti työskentelyyn motivoitunut
- **Sopii parhaiten:** sitoutuneelle omistajalle, joka nauttii säännöllisestä kouluttamisesta ja osaa opettaa koiralle sekä tekemistä että lepoa

Ennen koiran hankintaa olennaista ei ole se, ulkoileeko perhe tietyn tuntimäärän päivässä, vaan se, löytyykö arjesta aikaa säännölliseen harjoitteluun ja yhteistyöhön. Bordercollien on saatava käyttää päätään ja toteuttaa paimennusviettiään hallitusti, mutta sen on myös opittava rauhoittumaan kotona.

## Ulkonäkö ja turkki

Bordercollie on urheilullinen ja sopusuhtainen koira, jonka rakenne palvelee ketteryyttä ja pitkäkestoista työskentelyä yhdenmukaisen ulkonäön sijaan. Runko on hieman säkäkorkeutta pidempi, ja liikkeiden tulee olla vapaat, sulavat ja tehokkaat. Rotumääritelmän mukainen uroksen ihannesäkäkorkeus on 53 cm ja nartun hieman vähemmän, mutta rodun sisällä sekä koko että rakenne vaihtelevat huomattavasti.

Rotumääritelmässä kuvataan kaksi karvamuunnosta: lyhytkarvainen ja kohtalaisen pitkäkarvainen. Molemmilla on tiheä, rakenteeltaan keskikarkea peitinkarva sekä pehmeä ja tiheä, säältä suojaava pohjavilla. Kohtalaisen pitkä turkki muodostaa selvemmin kauluksen, housukarvat ja tuuhean hännän, kun taas lyhyt turkki on rungonmyötäisempi. Värejä ja kuviointeja on monia. Mustavalkoinen ja kolmivärinen ovat yleisiä, mutta rotumääritelmä sallii laajan värikirjon, kunhan valkoinen ei ole vallitseva väri.

Turkinhoito on pääpiirteissään helppoa. Harjaa koiraa tarpeen mukaan irtoavan pohjavillan poistamiseksi ja takkujen ehkäisemiseksi, etenkin korvien takaa ja hapsukarvojen kohdalta. Runsaan karvanlähdön aikana harjausta tarvitaan tavallista useammin. Pese koira tarvittaessa. Ulkona työskentelevä tai harjoitteleva koira kannattaa myös tarkastaa tekemisen jälkeen: käy läpi tassut, kynnet, iho ja turkki vammojen, heinänvihneiden, punkkien ja roskien varalta.

## Luonne ja käyttäytyminen

Bordercollie on tarkkaavainen, yhteistyöhaluinen ja erittäin nopea havaitsemaan toistuvia kaavoja. Se oppii siksi paitsi omistajan tarkoituksella opettamat asiat myös sen, mitkä äänet ennakoivat lenkkiä, miten ihmiset tavallisesti liikkuvat ja millaisella käytöksellä saa aikaan reaktion. Erinomainen koulutettavuus ei automaattisesti tarkoita helppoa arkea: epäselvät rutiinit ja tahaton palkitseminen voivat vakiinnuttaa käyttäytymistä aivan yhtä nopeasti kuin harkittu koulutus.

Paimennus perustuu siihen, että koira havaitsee liikkeen ja vaikuttaa siihen. Arjessa ilman lampaita sama herkkyys voi kohdistua autoihin, polkupyöriin, juoksijoihin, lapsiin tai muihin eläimiin. Tuijottaminen, vaaniminen, kulkureitin katkaiseminen ja jahtaaminen ovat merkkejä, joihin on syytä puuttua varhain. Käytös tulee keskeyttää rauhallisesti ja korvata opetetulla vaihtoehdolla, ei rohkaista sitä huvittavana erikoisuutena.

Bordercollie voi sopia hyvin perheeseen, mutta rotu ei ole yksilöstä ja ympäristöstä riippumatta automaattisesti ”lapsiystävällinen”. Juokseminen, huutaminen ja vauhdikkaat leikit voivat laukaista paimennuskäyttäytymistä tai aiheuttaa stressiä. Lasten ja koirien yhdessäoloa on siksi valvottava, ja koiralla on oltava rauhallinen lepopaikka. Yhteiselo kissan tai muiden koirien kanssa voi myös onnistua, etenkin kun tutustuttaminen tehdään harkiten, mutta sitä ei voida taata pelkän rodun perusteella. Kissan on päästävä halutessaan vetäytymään omiin oloihinsa, ja koira on opetettava jättämään se rauhaan.

## Koulutus ja liikunta

Bordercollie tarvitsee päivittäin sekä liikuntaa että keskittymistä vaativia tehtäviä, mutta kaikille yksilöille sopivaa tuntimäärää ei voi määrittää. Sopiva kuormitus riippuu iästä, terveydestä, luonteesta, aiemmasta koulutuksesta ja työtehtävistä. Hyvässä arjessa vuorottelevat liikunta, ongelmanratkaisu, yhteistyö ja palautuminen.

Lenkit vaihtelevissa ympäristöissä, turvallisissa paikoissa vapaana liikkuminen, hajutyöskentely, tottelevaisuuskoulutus, jäljestys, paimennus ja muut koiraurheilulajit tarjoavat koiralle erilaista tekemistä. Valitse lajeja, joissa koiran on kuunneltava ohjaajaa ja tehtävä päätöksiä pelkän kovaa juoksemisen sijaan. Loputon pallonheitto tai muu voimakkaasti kiihdyttävä toisto ei ole hyvä mittari koiran tarpeiden täyttymiselle. Se voi lisätä odotusjännitystä opettamatta koiraa rauhoittumaan.

Pidä harjoitukset lyhyinä, selkeinä ja palkitsemiseen perustuvina. Kiinnitä arkitaitoihin, kuten luoksetuloon, hihnassa kulkemiseen, etäältä pysähtymiseen ja huomion irrottamiseen liikkuvista kohteista, yhtä paljon huomiota kuin temppuihin tai kilpailuliikkeisiin. Palkitse myös rauhallisuudesta: omalla paikalla makaamisesta, odottamisesta ympärillä tapahtuvien asioiden aikana ja nukkumisesta tekemisen jälkeen. Bordercollie, jolle tarjotaan aina vain lisää vauhdikasta tekemistä, voi kehittyä huippukuntoiseksi oppimatta lainkaan lepäämään.

Pennut ja nuoret koirat tarvitsevat hallittuja kokemuksia, eivät pienoiskoossa toteutettua aikuisen koiran harjoitusohjelmaa. Vahvista niiden itseluottamusta erilaisissa ympäristöissä, anna kehon kehittyä ja lisää fyysistä kuormitusta sekä tehtävien vaikeutta vähitellen. Jos koira muuttuu lisääntyneestä tekemisestä huolimatta hajamielisemmäksi, ääniherkemmäksi tai alkaa jumiutua asioihin, ratkaisu voi olla parempi tasapaino ja ammattilaisen apu entistä rankemman liikunnan sijaan.

## Terveys

Bordercollieta pidetään verrattain terveenä rotuna, mutta rodulla tunnetaan sairauksia, joista pennunostajan on hyvä olla tietoinen. Ruotsin kennelliiton ja Svenska Vallhundsklubbenin esiin nostamiin terveysongelmiin kuuluvat lonkkaniveldysplasia (HD), collie eye anomaly eli colliesukuisten koirien silmäanomalia (CEA), muut verkkokalvomuutokset, epilepsia sekä etenkin olkaniveleen kohdistuva osteokondroosi.

Kun harkitset Ruotsiin rekisteröityä pentuetta, tarkista ensin vanhempien viralliset lonkka- ja silmätutkimustulokset. Ruotsin kennelliiton sääntöjen mukaan silmätutkimustuloksen on oltava rekisteröity ennen astutusta, eikä tutkimus yleensä saa olla yli vuoden vanha. Tarkista rekisteröidyt tulokset ja kysy myös sisarusten, vanhempien ja muiden lähisukulaisten epilepsiasta, toistuvista kohtauksista, olkapääongelmista ja varhaisista kuolemista. Kahden vanhemman normaalit tulokset eivät kerro koko sukulinjan terveydestä.

Useisiin rodun perinnöllisiin sairauksiin, kuten CEA:han, IGS:ään, TNS:ään ja sensoriseen neuropatiaan, on saatavilla DNA-testejä. Tarpeelliset testit riippuvat koiran sukujuurista ja ajantasaisista suosituksista. Pyydä kasvattajaa selittämään, mitä on testattu ja miksi. Peittyvästi periytyvissä sairauksissa terve kantaja ei ole sama asia kuin sairas koira. Olennaista on suunnitella yhdistelmä niin, etteivät pennut voi periä sairausvarianttia molemmilta vanhemmiltaan. DNA-testi ei korvaa kliinistä silmätutkimusta, niveltutkimustuloksia eikä laajempaa tietoa suvun terveydestä.

Bordercollie collapse -oireyhtymää (BCC) sairastava koira voi olla levossa täysin oireeton, mutta muuttua kovan rasituksen aikana tai pian sen jälkeen sekavaksi, horjuvaksi tai kaatua. Koira saattaa näyttää toipuvan 5–30 minuutissa, mutta jokaiseen tällaiseen kohtaukseen on suhtauduttava vakavasti ja sen syy on selvitettävä eläinlääkärissä. BCC ei ole sama asia kuin tavallinen väsymys, lämpöhalvaus tai labradorinnoutajilla yleisemmin tavattava dynamiini 1 -geeniin liittyvä EIC-muoto. Keskeytä tekeminen heti, jos koiran tarkkaavaisuus tai liikkuminen muuttuu poikkeavaksi.

## Historia ja alkuperä

Bordercollie kehittyi Englannin ja Skotlannin rajaseudulla lammastilojen työkoiraksi. Jalostusvalinnat perustuivat pitkään käytännön paimennuskykyyn: koiran piti osata lukea paimennettavia eläimiä, työskennellä etäällä ja vastata ohjaajan merkkeihin vaativissa oloissa. Tämä työtausta selittää rodulle ominaisen katseenkäytön, vaanivan liikkumisen, kestävyyden ja voimakkaan halun hallita liikettä.

FCI luokittelee bordercollien brittiläiseksi paimenkoiraksi, jolta edellytetään käyttökoetta. Ruotsissa käyttöominaisuuksilla on poikkeuksellisen selkeä asema myös rekisteröinnissä. Rotu merkitään Ruotsin kennelliiton erilliseen paimenkoirarekisteriin, REG V:hen. Ruotsissa syntynyt bordercollie voidaan rekisteröidä vain, jos sen molemmat vanhemmat ovat suorittaneet hyväksytysti Svenska Vallhundsklubbenin (SVaK) järjestämän paimennuskokeen tai niillä on hyväksytty vastaava ulkomainen koetulos. Ulkonäkö voi siksi vaihdella enemmän kuin monilla muilla roduilla, ja työskentelykyky säilyy ruotsalaisen jalostusmallin keskiössä.

## Arki bordercollien kanssa

Hyvä arki bordercollien kanssa vaatii suunnittelua, mutta ei jatkuvaa viihdyttämistä. Tavoitteena on koira, joka pystyy tarvittaessa työskentelemään keskittyneesti ja lepäämään silloin, kun mitään ei tapahdu. Tällainen tasapaino onnistuu parhaiten kodissa, jossa joku aidosti nauttii koiran kouluttamisesta ja jossa vastuu koiran liikunnasta ei ole lasten varassa.

Kerrostaloasuminen ei ole automaattisesti poissuljettua, eikä suuri piha takaa hyvää elämää. Tärkeämpiä ovat sopivat harjoitteluympäristöt, turvalliset liikuntamahdollisuudet ja arkirutiini, jota pystytään todella ylläpitämään. Vilkkaalla alueella omistajan on pystyttävä hallitsemaan liikenteen, pyöräilijöiden, juoksijoiden, äänten ja kohtaamisten tuomat tilanteet ilman, että koira jumiutuu paimentamiseen tai jatkuvaan valppauteen.

Yksinoloa on harjoiteltava vähitellen hyvin lyhyistä jaksoista alkaen ja koiran iän sekä reaktioiden mukaan edeten. Ruotsin maatalousviraston ohje ulkoiluttaa koiraa päiväsaikaan vähintään kuuden tunnin välein ei tarkoita, että koira viihtyisi yksin niin pitkään. Alkuvaiheen harjoituksia kannattaa harkita kuvattavaksi. Palaa helpompaan vaiheeseen, jos koira vaeltelee levottomana, läähättää, haukkuu, rikkoo tavaroita tai ei pysty rauhoittumaan. Toistuvat pitkät työpäivät ilman apua koiran hoitoon ovat tälle rodulle huono lähtökohta.

Ennen kuin ostat pennun Ruotsista, tarkista molemmilta vanhemmilta vähintään kolme asiaa: rekisteröity lonkkatutkimustulos, voimassa oleva silmätutkimustulos ja hyväksytty tulos hyväksytystä paimennuskokeesta. Kysy sen jälkeen lähisukulaisten epilepsiasta ja nivelterveydestä, olennaisista DNA-testeistä, vanhempien käyttäytymisestä sekä levossa että työssä ja kasvattajan tarjoamasta tuesta kaupanteon jälkeen. Sopivimman pennun valinnassa ei ole kyse ”älykkäimmän” yksilön löytämisestä, vaan siitä, että pennun luonne ja työskentelyhalu sopivat siihen, mitä voit tarjota koiralle koko sen elämän ajan.

Bordercollie

Den Danske Kennel Klub (Danish Kennel Club)

Bordercollie on keskikokoinen, atleettinen paimenkoira, joka tunnetaan herpaantumattomasta keskittymiskyvystään, älykkyydestään ja erittäin suuresta energisyydestään. Se on jalostettu paimentamaan lampaita koko päivän, ja se loistaa niin paimennuksessa, koiraurheilussa kuin koulutuksessakin. Se tarvitsee aktiivisen kodin, runsaasti liikuntaa, virikkeitä ja johdonmukaista ohjausta.

Cantiah's

## Perustiedot

Saksanpaimenkoira on keskikokoinen, voimakas saksalainen työ-, paimen- ja palveluskoirarotu. Se sopii omistajalle, joka haluaa kouluttaa koiraansa aktiivisesti ja suunnitelmallisesti. Rotu on yhteistyöhaluinen ja monipuolinen, mutta rodun sisäinen vaihtelu on huomattavaa. Siksi kasvattajan, vanhempien ja pentueen valinta on erityisen tärkeää.

- **Alkuperämaa:** Saksa
- **Roturyhmä:** FCI:n ryhmä 1, Lammas- ja karjakoirat
- **Säkäkorkeus:** urokset 60–65 cm, nartut 55–60 cm
- **Paino:** urokset 30–40 kg, nartut 22–32 kg
- **Karvapeite:** lyhytkarvainen tai pitkäkarvainen, molemmilla aluskarva
- **Aktiivisuustaso:** korkea; rotu tarvitsee liikuntaa, hajutyöskentelyä, ongelmanratkaisua ja yhteistyötä
- **Tärkeää ennen hankintaa:** selvitä vanhempien ja lähisukulaisten terveys, luonne, käyttöominaisuudet ja liikkeet. Älä tyydy pelkkään kasvattajan ilmoittamaan linjaan tai koirien näyttelyansioihin.

Saksanpaimenkoira voi olla erittäin kyvykäs perhe- ja harrastuskoira, kun arki vastaa kyseisen yksilön työskentelyhalua. Se on kuitenkin harvoin hyvä valinta ihmiselle, joka etsii ensisijaisesti helppoa seurakoiraa. Ensimmäistä koiraansa hankkivan on varauduttava käymään koulutuksissa, harjoittelemaan säännöllisesti ja hakemaan apua ajoissa, jos koiralla ilmenee pelokkuutta, stressiä, voimakasta tarvetta jahdata liikkuvia kohteita tai vaikeuksia rauhoittua.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Saksanpaimenkoiran tulee olla voimakas ja lihaksikas ilman liioiteltuja piirteitä rakenteessa tai liikkeissä. Runko on hieman korkeuttaan pidempi. Rotumääritelmän mukaan urosten säkäkorkeus on 60–65 cm ja paino 30–40 kg, narttujen säkäkorkeus 55–60 cm ja paino 22–32 kg.

Selkä ja lantio eivät ole sama asia. Rotumääritelmässä kuvataan suora selkä, joka jatkuu hieman laskevana lantiona. Selvästi köyry tai laskeva lanneosa sekä ylikulmautuneet, pihtikinttuiset tai epävakaat takaraajat eivät kuulu rodun ihanteeseen. Ruotsin Kennelliiton rotukohtaisissa erityisohjeissa ylälinja ja takaosa on tunnistettu riskialueiksi, ja liikkeet tulee arvioida sekä käynnissä että ravissa.

Pennunostajalle luonnolliset liikkeet kertovat enemmän kuin äärimmilleen viety näyttelyasento. Pyydä nähdä vanhempien liikkuvan käynnissä ja ravissa tasaisella alustalla. Takaraajojen tulee toimia vakaasti ja pysyä takaa katsottuna yhdensuuntaisina ilman, että kintereet painuvat sisäänpäin tai vaikuttavat epävakailta. Tarkastele myös aikuisia sukulaisia, sillä pennusta ei vielä näe, miten sen vartalo toimii täysikasvuisena.

Rodulla on kaksi hyväksyttyä karvapeitemuunnosta. Lyhytkarvaisella saksanpaimenkoiralla on tiheä, kova ja rungonmyötäinen peitinkarva sekä aluskarva. Pitkäkarvaisen muunnoksen peitinkarva on pidempää, pehmeämpää eikä yhtä rungonmyötäistä. Molemmilla tulee olla aluskarva, ja molemmista lähtee karvaa. Harjaa ja kampaa tarpeen mukaan, karvanlähtöaikoina tavallista useammin. Kiinnitä erityistä huomiota korvien takana sekä raajoissa ja hännässä olevaan pidempään karvaan. Pese koira sen likaantuessa, älä ennalta määrätyn aikataulun mukaan.

## Luonne ja käyttäytyminen

Rotumääritelmän mukaan saksanpaimenkoiran tulee olla tasapainoinen, hyvähermoinen, itsevarma, tarkkaavainen ja ohjattava. Tämä on jalostustavoite, ei lupaus jokaisen yksilön ominaisuuksista. Luonne, työskentelyhalu, sosiaalisuus, pelokkuus ja kyky rauhoittua voivat vaihdella huomattavasti rodun yksilöiden ja sukulinjojen välillä.

Saksanpaimenkoiria kuvataan usein älykkäiksi, uskollisiksi tai luontaisesti suojeleviksi, mutta nämä luonnehdinnat kertovat arjesta liian vähän. Voimakkaan työskentelyhalun omaava koira voi sopivissa tehtävissä olla keskittynyt ja hyvin ohjattava, mutta ilman selkeitä tehtäviä vaativa. Ympäristön tarkkailu voi tukea hyvää yhteistyötä ohjaajan kanssa, mutta se voi myös johtaa haukkumiseen tai voimakkaisiin reaktioihin, jos koira on epävarma, stressaantunut tai puutteellisesti koulutettu. Rotua ei pidä valita sillä oletuksella, että jokainen yksilö olisi automaattisesti luotettava vahtikoira tai helppo perhekoira.

Osassa rodun jalostusta on painotettu ensisijaisesti käyttökokeita ja palveluskoiratyötä, kun taas toisissa sukuhaaroissa näyttelyillä on ollut enemmän painoarvoa. Nimitykset ”käyttölinjainen” ja ”näyttelylinjainen” eivät silti yksin ennusta aktiivisuustasoa tai sopivuutta perhe-elämään. Kysy kasvattajalta, miten vanhemmat käyttäytyvät vieraiden ihmisten ja koirien seurassa, miten ne suhtautuvat ääniin ja uusiin ympäristöihin sekä osaavatko ne rauhoittua silloin, kun mitään ei tapahdu. Pyydä myös pentuesisarusten, puolisisarusten ja aiempien jälkeläisten tuloksia sekä kuvauksia niiden arkikäyttäytymisestä.

Ruotsissa käytettävässä MH-luonnekuvauksessa kirjataan koiran reaktiot tilanteissa, joihin sisältyy kontaktia, leikkiä, takaa-ajoa, toimettomuutta, yllätyksiä, uhkaa ja laukauksia. MH on kuvaus, ei koe, jonka koira läpäisee tai hylkää. Lue koko kuvaustulos ja vertaile useita lähisukulaisia sen sijaan, että tyytyisit pelkkään tietoon koiran ”tunnetusta luonnetilasta”.

## Koulutus ja liikunta

Saksanpaimenkoiran on saatava käyttää päivittäin sekä kehoaan että mieltään, mutta kaikille yksilöille sopivaa tuntimäärää ei ole. Tarpeeseen vaikuttavat ikä, terveys, palautuminen, kunto ja toiminnan sisältö. Nuori koira tarvitsee erilaista kuormitusta kuin täysikasvuinen, hyväkuntoinen aikuinen.

Toimiva arki yhdistää lenkkeilyn ja turvallisilla alueilla vapaana liikkumisen hajutyöskentelyyn, ongelmanratkaisuun ja yhteistyöharjoituksiin. Jäljestys, etsintätyöskentely, tottelevaisuus, palveluskoirakokeet ja muut keskittymistä vaativat tehtävät sopivat rodun taustaan. Vaihtele alustoja ja ympäristöjä, mutta lisää harjoitusten kestoa, vaikeutta ja fyysistä kuormitusta vähitellen. Tavoitteena ei ole väsyttää koiraa loppuun joka päivä, vaan kehittää kuntoa, kehonhallintaa, itsehillintää ja palautumiskykyä.

Palkitsemiseen perustuva, yksilöllisesti sovitettu koulutus tekee toivotun käyttäytymisen selväksi rakentamatta yhteistyötä pelon tai epämukavuuden varaan. Aloita ajoissa luoksetulon, kontaktin, käsittelyn, löysällä hihnalla kävelyn, häiriöiden läheisyydessä sopivalla etäisyydellä työskentelyn ja esineistä irrottamisen harjoittelu. Harjoittele myös vähemmän näyttävää taitoa: rauhassa makoilua silloin, kun mitään ei tapahdu. Jos saksanpaimenkoiralle tarjotaan vain kiihdyttävää toimintaa, se voi oppia kiihtymään erittäin taitavasti mutta sen voi olla vaikea rauhoittua uudelleen.

Pentuja ei pidä liikuttaa aikuisten koirien tavoin. Lyhyet tutkimusretket, omaehtoinen leikki, lepo ja myönteinen tutustuminen uusiin ympäristöihin ovat tärkeämpiä kuin pitkät matkat, hypyt tai jyrkät käännökset. Lisää fyysistä kuormitusta vähitellen koiran kasvaessa. Jos koira ontuu tai jäykistyy, liikkuu vastahakoisesti tai sen liikkumistapa muuttuu, kevennä liikuntaa ja ota yhteyttä eläinlääkäriin.

## Terveys

Lonkkadysplasia eli HD ja kyynärniveldysplasia eli ED ovat keskeisiä tutkittavia terveysominaisuuksia, kun hankitaan Ruotsiin rekisteröityä saksanpaimenkoiraa. Molemmat ovat painopisteitä Ruotsin Kennelliiton ja rotuyhdistyksen jalostusstrategiassa. Rodulla esiintyy myös iho-ongelmia sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksia. Ruotsalaisessa jalostusstrategiassa todetaan kuitenkin, että joistakin paljon keskustelua herättävistä selkä- ja kutinaongelmista puuttuu koottua tietoa. Pitkät sairausluettelot ilman tietoa sukulaisista kertovatkin pennunostajalle vähemmän kuin varmennetut tutkimustulokset ja lähisukulaisten terveystiedot.

Ruotsin Kennelliiton vuonna 2026 voimassa olevien rekisteröintisääntöjen mukaan molemmilla vanhemmilla on oltava virallinen HD-tulos ennen astutusta. Koska rodulla on käytössä HD-indeksi, vanhempien indeksien keskiarvon suositellaan olevan astutushetkellä yli 100. Koiria, joiden HD-tulos on D tai E, ei saa käyttää jalostukseen. Saksanpaimenkoirilta vaaditaan myös virallinen ED-tulos. Jos vanhempi on syntynyt 1. tammikuuta 2006 tai sen jälkeen, tuloksen on oltava ED 0. ED-indeksien keskiarvon suositellaan olevan yli 100. Säännöt voivat muuttua, joten tarkista aina ajantasaiset määräykset Ruotsin Kennelliitosta.

Pentua hankkiessasi selvitä muutakin kuin se, täyttävätkö vanhemmat vähimmäisvaatimukset:

- vertaa vanhempien HD- ja ED-tuloksia sekä ajantasaisia indeksejä
- selvitä, kuinka moni aiempien pentueiden koirista ja lähisukulaisista on tutkittu
- kysy suvussa esiintyvistä iho-ongelmista, toistuvasta kutinasta, liikkumisvaikeuksista ja muista diagnooseista
- tutustu vanhempien, sisarusten ja aiempien jälkeläisten MH- tai MT-tuloksiin
- seuraa aikuisten koirien luonnollista käyntiä ja ravia sekä kysy, miten ne pärjäävät työssä ja arjessa.

Yksi hyvä yksilötulos ei poista riskejä. Koko pentueen ja lähisuvun tulokset antavat paremman kokonaiskuvan ennen ostopäätöstä.

## Historia ja alkuperä

Saksanpaimenkoira kehitettiin Saksassa monipuoliseksi paimen- ja työkoiraksi. Kun saksalainen rotuyhdistys perustettiin vuonna 1899, aloitettiin suunnitelmallinen jalostustyö Keski- ja Etelä-Saksan paimenkoirista. Tavoitteena oli yhdistää toimiva rakenne, sopiva luonne ja työkyky.

Ensimmäinen rotumääritelmä laadittiin vuonna 1899 A. Meyerin ja Max von Stephanitzin ehdotusten pohjalta. Rodun työominaisuudet johtivat pian sen käyttöön muissakin tehtävissä kuin paimennuksessa. Sittemmin saksanpaimenkoira on saavuttanut merkittävän aseman työ-, kilpailu- ja palveluskoirana monilla aloilla.

Tämä historia selittää, miksi yhteistyökyky, kestävyys, hajutyöskentely ja toimiva rakenne ovat rodulle yhä keskeisiä. Se selittää myös, miksi rotua ei pidä arvioida vain ääriviivojen tai värin perusteella. Terveen ja hyvärakenteisen saksanpaimenkoiran tulee pystyä työskentelemään ja liikkumaan tehokkaasti. Ulkomuodon tulee tukea toimintakykyä.

## Arki saksanpaimenkoiran kanssa

Saksanpaimenkoira voi elää hyvin perheessä ja myös kerrostalossa, mutta vain, jos omistaja pystyy tarjoamaan koulutusta, palautumista, tilaa ja turvalliset arjen järjestelyt. Piha ei korvaa tekemistä, eikä asumismuoto korvaa suunnittelua. Huonosti äänieristetyssä talossa on myös ehkäistävä ja harjoittelulla vähennettävä haukkumista sekä reagointia porraskäytävän tai ikkunoiden ulkopuolelta kuuluviin ääniin.

Aikuisen on oltava läsnä koiran ja lasten ollessa yhdessä, etenkin koska rotu on kookas ja voimakas. Lasten ei pidä vastata ulkoilutuksesta eikä puuttua tilanteisiin, joissa koira on voimakkaasti kiihtynyt. Koira tarvitsee rauhallisen lepopaikan, eikä lapsia ja koiraa pidä jättää keskenään. Sopivuus perhe-elämään riippuu yksilön luonteesta, kokemuksista ja koulutuksesta, ei rodun nimestä.

Sama varovaisuus koskee muita eläimiä. Saksanpaimenkoira voi elää toisen koiran tai kissan kanssa, mutta sitä ei voi luvata rodun perusteella. Anna koirien tutustua rauhallisesti, mieluiten puolueettomalla alueella. Kun tutustutat koiraa kissaan, järjestä kissalle poistumisreittejä, joihin koira ei pääse. Käytä porttia ja hihnaa ja estä jahtaaminen ensimmäisestä tapaamisesta lähtien. Etene vain silloin, kun molemmat eläimet ovat rentoja, ja valvo niitä, kunnes niiden yhteiselo on vakiintunut.

Yksinoloa on harjoiteltava vähitellen. Pientä pentua ei pidä jättää yksin. Turvalliseksi olonsa tunteva aikuinen koira, joka on opetettu yksinoloon, pärjää yleensä muutaman tunnin, ei kokonaista työpäivää. Pidennä aikaa pienin askelin ja järjestä koiranhoitaja tai muu ratkaisu, jos arki vaatii pidempää yksinoloa kuin koira pystyy rauhallisesti sietämään.

Saksanpaimenkoiran paras koti ei määräydy osoitteen perusteella. Siellä on aikuisia, jotka haluavat kouluttaa, osaavat lukea koiran viestejä, seuraavat sen terveyttä ja tarjoavat sekä mielekästä tekemistä että aitoa lepoa koiran koko elämän ajan.

Saksanpaimenkoira

Verein für Deutsche Schäferhunde (SV) e.V. (Germany)

Saksanpaimenkoira on keskikokoinen tai suuri, urheilullinen työkoirarotu, joka on erittäin älykäs ja helposti koulutettava. Se on uskollinen ja luonnostaan suojelunhaluinen ja tarvitsee päivittäin runsaasti liikuntaa ja aktivointia. Sillä on kaksinkertainen turkki, josta irtoaa paljon karvaa. Rotua käytetään laajalti poliisi-, sotilas-, etsintä- ja pelastustehtävissä.

Team ChanAyah

Katrine Regine Riis Algreen Lind, Henrik Lind

Karat's

## Perustiedot

Mäyräkoira on saksalainen, FCI:n ryhmään 4 kuuluva metsästyskoira, joka on kehitetty työskentelemään sekä maan alla että maan päällä. Rodusta on yhdeksän muunnosta: normaalikokoinen mäyräkoira, kääpiömäyräkoira ja kaniinimäyräkoira, joista jokaisella on lyhyt-, pitkä- ja karkeakarvainen muunnos. Mäyräkoira kannattaakin valita koon, karvanlaadun, kasvattajan tavoitteiden ja koirien todellisten ominaisuuksien perusteella eikä pelkän rodun nimen mukaan.

- **Käyttötarkoitukset:** luolametsästys, ajometsästys, haavoittuneen riistan jäljestys ja seurakoirana toimiminen.
- **Työskentelytapa:** sitkeä, itsenäinen ja vahvasti hajuaistiin tukeutuva.
- **Koko:** määräytyy rinnanympäryksen, ei säkäkorkeuden tai yleisen painorajan perusteella.
- **Karvapeite:** lyhyt, pitkä tai karkea; hoitotarpeet eroavat selvästi toisistaan.
- **Keskeinen terveysriski:** välilevyjen rappeutuminen ja välilevytyrä, joista käytetään usein yhteisnimitystä IVDD.
- **Sopii parhaiten:** ihmiselle, joka haluaa matalaraajaisen, työhaluisen metsästyskoiran ja pystyy tarjoamaan sille päivittäin liikuntaa, hajutyöskentelyä ja johdonmukaista koulutusta.

Lopullinen kokomuunnos voidaan vahvistaa vasta, kun koira on vähintään 15 kuukauden ikäinen. Vanhempien koko antaa kohtuullisen hyvän osviitan, mutta pennun lopullista kokomuunnosta ei voida luvata ennen mittausta.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Mäyräkoiran tulee olla matala ja pitkärunkoinen mutta samalla tiivisrakenteinen, lihaksikas ja ketterä. Sen rakenne mahdollistaa sujuvan työskentelyn ahtaissa tiloissa, eikä sen kuulu olla äärimmäisen pitkä tai raskas. Rotumääritelmän mukaan maavaran tulee olla noin kolmannes säkäkorkeudesta ja säkäkorkeuden suhteen rungon pituuteen noin 1:1,7–1,8.

Rinnanympärys mitataan yli 15 kuukauden iässä sään korkeimmasta kohdasta rintakehän alimman kohdan kautta. Nykyiset kokorajat ovat:

- **Normaalikokoinen mäyräkoira:** urokset yli 37 cm mutta enintään 47 cm; nartut yli 35 cm mutta enintään 45 cm.
- **Kääpiömäyräkoira:** urokset yli 32 cm mutta enintään 37 cm; nartut yli 30 cm mutta enintään 35 cm.
- **Kaniinimäyräkoira:** urokset 27–32 cm; nartut 25–30 cm.

Kolmen karvanlaadun erot eivät rajoitu ulkonäköön. Lyhytkarvaisella mäyräkoiralla on lyhyt, tiheä ja rungonmyötäinen karvapeite, joka vaatii tavallisesti vain vähän säännöllistä hoitoa. Sekin on kuitenkin hyvä tarkistaa vaikeakulkuisessa maastossa liikkumisen jälkeen. Pitkäkarvaisella mäyräkoiralla on pohjavilla ja pidempiä hapsuja, jotka on kammattava helposti takkuuntuvilta alueilta, erityisesti korvien takaa sekä jaloista, vatsasta ja hännästä. Karkeakarvaisella mäyräkoiralla on peitinkarva, pohjavilla, parta ja selvät kulmakarvat. Oikeanlaatuinen karkea karva nypitään tarvittaessa; leikkaamalla ei saada samanlaista karvan rakennetta.

Sallitut värit ja kuviot riippuvat osittain karvanlaadusta. Rotumääritelmään sisältyvät punainen, musta tai ruskea ruskein merkein, laikullinen eli merle sekä juovikas väritys. Riistanväri on puolestaan tyypillinen karkeakarvaisille koirille. Karvan väri ei kerro suoraan luonteesta tai metsästysvietistä, mutta joillakin väriyhdistelmillä on merkitystä terveydelle. Jos pentu on merle, pyydä kasvattajaa selittämään sekä sen rekisteröity väri että värin periytyminen.

## Luonne ja persoonallisuus

Ihanteellinen mäyräkoira on ystävällinen ja tasapainoinen, ei arka eikä aggressiivinen, mutta samalla tarmokas, sitkeä ja itsevarma. Sen itsenäisyys juontuu työstä, jossa koiran on tehtävä päätöksiä kaukana ohjaajastaan. Arjessa sama ominaisuus voi näkyä niin, että mäyräkoira kokeilee, päteekö sääntö todella joka kerta.

Metsästysvietti, sosiaalisuus, äänekkyys, leikkihalu ja kyky rauhoittua vaihtelevat yksilöiden ja sukulinjojen välillä. Ruotsalainen analyysi koirien käyttäytymistä ja persoonallisuutta kuvaavasta BPH-kuvauksesta kertoo monista itsevarmoista mäyräkoirista, mutta aineisto kattaa alle prosentin tarkastellusta Ruotsissa syntyneestä kannasta. Sen perusteella ei siis voida luvata yksittäiselle pennulle tietynlaista luonnetta. Myös väitteet siitä, että jokin karvanlaatu olisi aina rauhallisempi, helpompi kouluttaa tai vähemmän kiinnostunut metsästyksestä, ovat liian yleistäviä.

Kysy sen sijaan, miten vanhemmat ja lähisukulaiset käyttäytyvät kotona, vieraiden kanssa, lenkeillä ja vieraissa ympäristöissä. Metsästyskäyttöön tulevan mäyräkoiran kohdalla koetulokset ja käytännön metsästyskokemus ovat olennaisia. Seurakoiraa etsivän on yhtä tärkeää kuulla konkreettisia esimerkkejä siitä, miten koirat rauhoittuvat toiminnan jälkeen, kuinka äänekkäitä ne ovat ja miten ne suhtautuvat käsittelyyn. Vastuullisen kasvattajan tulisi osata kertoa sekä vahvuuksista että asioista, jotka vaativat työtä.

## Koulutus ja liikunta

Mäyräkoira tarvitsee päivittäistä liikuntaa ja mielekästä hajutyöskentelyä, mutta yksi tietty minuuttimäärä ei sovi kaikille koirille. Sopivaan kuormitukseen vaikuttavat ikä, kunto, alusta, kokomuunnos, terveys ja koiran tapa työskennellä. Terve aikuinen voi olla kestävä lenkki- ja retkikumppani. Pennun voimaa ja koordinaatiota taas tulee kehittää vähitellen, ja selkäoireisen koiran liikuntaan tarvitaan eläinlääkärin laatima suunnitelma.

Jäljestys, etsintäleikit, ihmisen hajujäljen seuraaminen ja huolellisesti suunnitellut ruoanetsintätehtävät antavat mäyräkoiralle mahdollisuuden käyttää parasta työvälinettään: nenäänsä. Lyhyet ja selkeät harjoitukset sekä koiran aidosti arvostama palkkio toimivat usein paremmin kuin toistot ilman selvää tarkoitusta. Aloita luoksetulon, pysähtymisvihjeiden, ohjaajan lähellä pysymisen ja hajujäljeltä irrottautumisen harjoittelu varhain. Tottelevaisuus ei poista metsästysviettiä, joten pitkä liina ja harkittu ympäristön valinta ovat tärkeitä silloin, kun luoksetulo ei ole varma. Ruotsissa koira ei saa jahdata tai ajaa riistaa metsästyksen ulkopuolella, ja erityistä valvontaa vaaditaan 1.3.–20.8. alueilla, joilla voi olla riistaa.

Selän suojeleminen ei tarkoita, että terveen mäyräkoiran pitäisi elää liikkumatonta elämää. Ei ole näyttöä siitä, että portaiden käytön tai huonekaluille ja niiltä alas hyppäämisen täydellinen kieltäminen yksinään ehkäisisi IVDD:tä. Kehitä sen sijaan koiran peruskuntoa, pidä se sopivassa painossa, vähennä kodin liukastumisvaaroja ja vältä hallitsemattomia korkeita hyppyjä sekä törmäyksiä. Sovita portaissa annettava apu ja nostamistavat koiran ikään, kokoon ja terveydentilaan.

## Terveys

Välilevyjen rappeutuminen ja välilevytyrä ovat mäyräkoiran merkittävin rotukohtainen terveysongelma. IVDD:ssä nikamien väliset välilevyt muuttuvat ja voivat painaa hermoja tai selkäydintä. Hakeudu nopeasti eläinlääkäriin, jos mäyräkoiralle ilmaantuu äkillisesti selvää selkä- tai niskakipua, se köyristää selkäänsä, kieltäytyy liikkumasta, kävelee horjuen, menettää voimaa jaloistaan tai sen on vaikea hallita virtsaamista tai ulostamista. Älä jää odottamaan, että lievät neurologiset oireet häviävät itsestään.

Ruotsin kennelliiton virallisessa mäyräkoirien selän röntgenseulonnassa lasketaan kalkkeutuneet välilevyt. Tutkimus tehdään aikaisintaan koiran kaksivuotispäivänä ja viimeistään nelivuotispäivää edeltävänä päivänä. Tulos ilmoitetaan muodossa K0, K1–K2, K3–K4 tai K5–K26. K0 tarkoittaa, ettei kalkkeutumia havaittu, ja suurempi K-luku tarkoittaa useampia kokonaan tai osittain kalkkeutuneita välilevyjä. Tulos antaa tietoa jalostuksen ja riskinarvioinnin tueksi. Se ei takaa, ettei koiralle koskaan tulisi kliinisiä oireita, eikä myöskään sitä, että niitä varmasti tulisi. Siksi myös tiedot vanhempien, sisarusten ja aiempien jälkeläisten välilevytyristä ovat tärkeitä.

Selkäkuvaus ja silmätutkimukset ovat Ruotsissa mäyräkoirille vapaaehtoisia. Ruotsin mäyräkoirakerhon rotukohtainen jalostusstrategia suosittelee silti huomioimaan koiran ja sen suvun selkäterveyden sekä tutkituttamaan jalostuskoirien silmät ennen ensimmäistä jalostuskäyttöä ja myöhemmin uudelleen. Rodussa esiintyy PRA:ta eli etenevää verkkokalvon surkastumaa. Mäyräkoirien nykyiset rekisteröintimääräykset säätelevät muun muassa muunnosta, karvanlaatua, väriä ja lopullista koon mittausta, mutta selkä- tai silmätutkimuksia ei ole asetettu rekisteröinnin pakollisiksi ehdoiksi. Ostajan kannattaa siis pyytää nähtäväksi todelliset tutkimustulokset eikä tyytyä ilmaisuun ”terveystutkitut vanhemmat”.

Seuraa myös koiran lihavuuskuntoa: vyötärön tulee erottua ja kylkiluiden tuntua kevyesti tunnustelemalla. Jos yhdistelmässä on merlevärinen koira, kasvattajan tulee osata selittää värigeenien periytyminen. Molemmilta vanhemmilta peritty merle voi tuottaa kaksoismerlen, johon liittyy koirilla suurentunut kuulo- ja silmäongelmien riski.

## Historia ja alkuperä

Mäyräkoira kehitettiin Saksassa matalaraajaisista metsästyskoirista maanalaiseen työskentelyyn. Tällaisia koiria on tunnettu keskiajalta lähtien, mutta järjestelmällinen jalostus sai selkeämmän muotonsa 1800-luvulla. Saksan mäyräkoirakerho perustettiin vuonna 1888, ja jalostus alkoi kattaa kolme kokoa ja kolme karvanlaatua, joista nykyiset yhdeksän muunnosta muodostuvat.

Rodun matalalle rakenteelle, voimakkaalle etuosalle, kestävyydelle ja itsenäisyydelle on käytännöllinen selitys. Mäyräkoiran oli pystyttävä seuraamaan riistaa maan alle, mutta se saattoi toimia myös ajavana tai karkottavana koirana ja auttaa haavoittuneen riistan jäljestämisessä. Ruotsissa siitä tuli erityisen tärkeä hitaasti ajava koira metsäkauriskannan kasvaessa 1940-luvulla. Ruotsin mäyräkoirakerho perustettiin jo vuonna 1901.

Rodun historiallinen tehtävä näkyy yhä arjessa. Mäyräkoira, jota ei koskaan käytetä metsästykseen, tarvitsee silti mahdollisuuksia hajutyöskentelyyn, ongelmanratkaisuun ja liikkumiseen. Siksi ostajan kannattaa kysyä, mitä kasvattaja todella painottaa: luolatyöskentelyä, ajometsästystä, haavoittuneen riistan jäljestystä, näyttelyitä vai ensisijaisesti seurakoiraominaisuuksia.

## Arki mäyräkoiran kanssa

Mäyräkoira voi viihtyä hyvin kerrostaloasunnossa, kun se saa riittävästi ulkoilua ja tekemistä ja sitä totutetaan porraskäytävän sekä oven takaa kuuluviin ääniin. Kodin kokoa tärkeämpää on koiran päivän sisältö. Järjestä useita ulkoilukertoja, aikaa kiireettömään nuuskimiseen ja paikka, jossa koira saa levätä rauhassa. Yksinoloa tulee harjoitella vähitellen. Keskeytä harjoitus ja helpota sitä, jos koira osoittaa ahdistumisen merkkejä. Ruotsin maatalousviraston suositus aikuisen koiran ulkoiluttamisesta päiväsaikaan vähintään kuuden tunnin välein koskee tarpeiden tekemistä ja liikuntaa, ei sitä, kuinka pitkäksi aikaa yksittäisen mäyräkoiran voi jättää yksin.

Mäyräkoira voi olla hyvä lapsiperheen koira, mutta pienten lasten ja koirien seurassa tulee aina olla aikuinen. Lasten on opittava, ettei koiraa häiritä sen syödessä tai levätessä. Pienten lasten ei pidä kantaa mäyräkoiraa: pieni koira putoaa helposti, ja nostettaessa sen selkää ja takaosaa on tuettava kunnolla. Koiralla tulee aina olla turvallinen lepopaikka, jossa sitä ei häiritä.

Yhteiselo muiden koirien tai kissojen kanssa riippuu yksilöstä, aiemmista kokemuksista ja metsästysvietistä. Tutustuta eläimet rauhallisesti, käytä välissä porttia tai muuta estettä ja järjestä molemmille omat turvalliset alueet. Voimakkaasti takaa-ajoon taipuvaisesta mäyräkoirasta ei välttämättä tule turvallista kumppania kanille, marsulle tai kissalle pelkällä tutustuttamisen harjoittelulla. Turvallinen fyysinen erillään pitäminen voi olla oikea pitkäaikainen ratkaisu.

Pyydä ennen pennun ostamista täsmälliset vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

- Minkä kokoiseksi ja minkä karvanlaatuiseksi pennun odotetaan kasvavan, ja kuinka varmasti tätä voidaan ennustaa?
- Mihin vanhempia käytetään, ja miten ne sekä niiden lähisukulaiset käyttäytyvät arjessa?
- Onko saatavilla virallista K-tulosta ja tietoa vanhempien, sisarusten tai aiempien jälkeläisten kliinisesti oireilevista selkäongelmista?
- Milloin vanhempien silmät on viimeksi tutkittu, ja mitä tulokset kertovat?
- Mitä BPH-, metsästyskoe- tai näyttelytuloksia on rekisteröity, ja mitkä niistä ovat olennaisia juuri tämän pentueen kannalta?
- Miten pentuja on totutettu käsittelyyn, kodin ääniin, ihmisiin ja lyhyisiin erossaoloihin pentuesisaruksista?

Sopivin pentu ei automaattisesti ole pienin, vierailun aikana hiljaisin tai väriltään ensimmäisenä silmään osuva. Valitse yhdistelmä, jossa kasvattajan tavoitteet, koirien dokumentoitu terveys ja luonne sekä oma arkesi sopivat yhteen.

Mäyräkoira

UK Dachshund Club

British Veterinary Association

FCI - Fédération Cynologique Internationale

mäyräkoira: rohkea, pitkäselkäinen ja lyhytjalkainen metsästyskoira, joka jalostettiin alun perin mäyrien ja kaniinien metsästykseen. Karvamuotoja ovat lyhyt-, pitkä- ja karkeakarvainen, ja kokoja normaali- ja kääpiökoko. Uskollinen, vahvasti hajujen ohjaama, itsenäinen ja haukkuherkkä. Tarvitsee säännöllistä mutta harkittua liikuntaa sekä painonhallintaa selkärangan suojelemiseksi.

Basotto's

Arvid Bjertrup

## Perustiedot

- **Alkuperä:** Iso-Britannia, juuret Skotlannin ylämailla ja länsirannikon saarilla
- **Roturyhmä:** Terrierit, pienikokoisten terrierien alaryhmä
- **Säkäkorkeus:** noin 28–31 senttimetriä
- **Paino:** ihanteellisesti 6–7,5 kilogrammaa suhteessa korkeuteen
- **Karvapeite:** karkea peitinkarva ja lyhyt, pehmeä pohjavilla
- **Värit:** kermanvärinen, vehnänvärinen, punainen, harmaa tai lähes musta, myös näiden värien juovikkaat eli brindle-muunnokset
- **Tyypilliset piirteet:** aktiivinen, rohkea, utelias ja itsenäinen
- **Sopii parhaiten:** ihmiselle, joka haluaa tarjota pienelle työterrierille sekä mielekästä tekemistä että selkeät arjen rajat

Cairnterrieri on pieni mutta vankkarakenteinen brittiläinen terrieri, joka on kehitetty käytännön työhön kiviröykkiöissä ja maatiloilla. Kokonsa puolesta se on helppo ottaa mukaan, mutta koko ei juuri kerro sen aktiivisuudesta: tämä rotu tarvitsee tekemistä sekä keholle että mielelle. Se sopii paremmin terrierin oma-aloitteisuutta arvostavalle kuin ihmiselle, joka etsii aina ohjeita odottavaa koiraa.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Cairnterrierin tulee näyttää luonnolliselta, ketterältä ja työkykyiseltä. Rotumääritelmän mukaan säkäkorkeus on noin 28–31 senttimetriä ja ihannepaino 6–7,5 kilogrammaa suhteessa korkeuteen. Runko on tiivis, selkä suora, leuat vahvat, korvat pienet ja pystyt sekä silmät tumman pähkinänruskeat. Etukäpälät voivat olla hieman takakäpäliä suuremmat, mikä liittyy rodun alkuperäiseen työskentelyyn vaikeakulkuisessa maastossa.

Karvapeite on kaksinkertainen ja säänkestävä. Runsaan peitinkarvan tulee olla karheaa mutta ei karkealaatuista, ja pohjavilla on lyhyttä, pehmeää ja tiivistä. Lievä laineikkuus sallitaan. Värejä ovat kermanvärinen, vehnänvärinen, punainen, harmaa ja lähes musta sekä kaikkien näiden värien juovikkaat eli brindle-muunnokset. Tummemmat korvat ja kuono ovat yleisiä. Yksivärinen musta tai valkoinen sekä musta ruskein merkein eivät ole rotumääritelmän mukaisia värejä.

Oikeanlainen turkinhoito säilyttää sekä karvan rakenteen että kaksinkertaisen karvapeitteen suojaavuuden. Vanha peitinkarva poistetaan nyppimällä. Ruotsin kennelliitto antaa suuntaa-antavaksi ohjeeksi kahdesta neljään nyppimiskertaa vuodessa, mutta tarve riippuu karvan laadusta ja koiran elinolosuhteista. Kampaa turkki läpi pari kertaa viikossa ja totuta koira jo pentuna tassujen, korvien ja kehon käsittelyyn. Koneella leikkaamista ei suositella, sillä se voi heikentää karvapeitteen vedenhylkivyyttä.

Oikein hoidetusta cairnterrieristä irtoaa usein melko vähän karvaa, mutta vähäinen karvanlähtö ei tee rodusta allergikolle turvallista. Useat koirasta peräisin olevat aineet voivat aiheuttaa allergisia reaktioita, ja reaktiot vaihtelevat ihmisestä toiseen. Allergisen kannattaa siksi viettää aikaa rodun aikuisten koirien seurassa ja keskustella omasta tilanteestaan terveydenhuollon ammattilaisen kanssa ennen päätöksentekoa.

## Luonne ja persoonallisuus

Rodun ihanne on aktiivinen, rohkea, kestävä ja iloinen koira, joka on itsevarma olematta aggressiivinen. Uteliaisuus ja itsenäisyys kuuluvat cairnterrierin luonteeseen. Arjessa ne näkyvät usein nopeana ongelmanratkaisuna, tutkimisenhaluna ja kykynä tehdä omia päätöksiä, kun jokin herättää koiran kiinnostuksen.

Rotuihanne ei takaa jokaisen yksilön luonnetta. Ruotsalaisen rotujärjestön yhteenvedoissa kuvataan vaihtelua muun muassa ääniherkkyydessä, haukkumisessa, metsästyskäyttäytymisessä ja sosiaalisessa itsevarmuudessa. Ruotsalainen koirien käyttäytymisen ja persoonallisuuden kuvaus, BPH, voi antaa tietoa siihen osallistuneista koirista, mutta rodun keskiarvo ei ennusta luotettavasti yksittäisen pennun ominaisuuksia. Kysy kasvattajalta, miten vanhemmat ja lähisukulaiset suhtautuvat odottamattomiin ääniin, vieraisiin, toisten koirien kohtaamiseen ja käsittelyyn.

Rodun tausta maatila- ja metsästyskoirana voi näkyä kiinnostuksena liikkeeseen, hajuihin, kaivamiseen ja pienempiin eläimiin. Nämä taipumukset eivät ole yhtä voimakkaita kaikilla cairnterriereillä, mutta niihin on järkevää varautua alusta lähtien. Hyvien kokemusten myötä koira voi olla seurallinen ihmisten ja toisten koirien kanssa, mutta kunnioittavan etäisyyden salliminen on usein parempi ratkaisu kuin jokaisen vastaantulijan tervehtimisen vaatiminen.

## Koulutus ja liikunta

Cairnterrieri tarvitsee päivittäin liikuntaa ja aivotyötä, mutta sama minuuttimäärä ei sovi kaikille koirille. Hyvässä arkirytmissä yhdistyvät lenkit vaihtelevissa ympäristöissä, hajutyöskentely, lyhyet koulutushetket, leikki ja rauhallinen palautuminen. Sovita tekemisen määrä koiran ikään, terveyteen ja siihen, miten se reagoi aktiivisen tekemisen jälkeen. Yhä enemmän kierroksia keräävä koira ei välttämättä tarvitse lisää virikkeitä, vaan helpompia tehtäviä ja apua rauhoittumiseen.

Koulutus toimii parhaiten, kun se on selkeää, palkitsemiseen perustuvaa ja jaettu pieniin vaiheisiin. Cairnterrierit oppivat nopeasti myös asioita, joita omistaja ei tarkoittanut opettaa, joten palkitse toivottua arkikäyttäytymistä alusta lähtien. Vaihtele palkkioita ja lopeta harjoitus koiran ollessa vielä innostunut. Kovat koulutusmenetelmät voivat aiheuttaa ristiriitoja lisäämättä koiran yhteistyöhalua.

Luoksetulon harjoitteluun kannattaa panostaa erityisesti, sillä koira saattaa valita hajujäljen tai eläimen ohjaajansa sijaan. Aloita vähähäiriöisessä ympäristössä, palkitse luoksetulosta johdonmukaisesti ja käytä pitkää liinaa alueilla, joita ei ole aidattu turvallisesti. Hyvin opetettu luoksetulo on keino vähentää riskejä, ei takuu siitä, ettei koira lähtisi riistan perään. Oma sallittu kaivupaikka voi olla hyödyllinen. Opeta rappukäytävästä tai ikkunan takaa kuuluvien äänten varalle rauhallinen vaihtoehtoinen tehtävä: se kertoo koiralle selkeämmin, mitä siltä odotetaan, kuin toistuva toruminen.

## Terveys

Cairnterrieriä pidetään yleisesti terveenä rotuna, mutta vastuulliseen pennunhankintaan kuuluu silti suvun terveydestä kysyminen. Rotujärjestön nykyisessä jalostusstrategiassa kiinnitetään erityistä huomiota steroidiresponsiiviseen meningiitti-arteriittiin eli SRMA:han sekä aiemmin todettuun munuaisten kehityshäiriöön, munuaisdysplasiaan eli RD:hen. Pitkä luettelo koirilla yleisesti esiintyvistä sairauksista kertoo ostajalle tietystä suvusta vähemmän kuin avoimet tiedot vanhemmista, täyssisaruksista ja aiemmista jälkeläisistä.

SRMA on tulehduksellinen sairaus, jota rotujärjestö seuraa yhteistyössä Ruotsin maatalousyliopiston kanssa. Järjestön suosituksiin kuuluu sairaan koiran jättäminen pois jalostuksesta sekä lähisuvun sairaushistorian huomioiminen yhdistelmiä suunniteltaessa. Pennunostajan kannattaa kysyä konkreettisesti SRMA:n esiintymisestä pennun vanhemmilla sekä näiden jälkeläisillä, täyssisaruksilla ja vanhemmilla. Vastauksen tulisi olla täsmällinen, eikä pelkkä toteamus siitä, että jalostuskoirat vaikuttavat terveiltä.

RD todettiin 28 ruotsalaisella cairnterrierillä vuosina 1980–2003, eikä rotujärjestön nykyiseen strategiaan ole kirjattu myöhemmin vahvistettuja tapauksia. Järjestö suosittelee edelleen, että sairastunut koira, sen saman yhdistelmän täyssisarukset ja sen vanhemmat jätetään pois jalostuksesta. Kyseessä on siis historiallisesti merkittävä riski, jonka vuoksi sukutiedoilla on yhä merkitystä, vaikka uudempia vahvistettuja tapauksia ei ole raportoitu Ruotsissa.

Ruotsin kennelliiton vuoden 2026 rekisteröintisäännöissä ei aseteta cairnterrierien jalostuskoirille rotukohtaista vaatimusta tietystä terveystutkimustuloksesta. Tämä ei tarkoita, ettei terveyden arviointi olisi tärkeää. Pyydä kasvattajaa kertomaan, mitä tutkimuksia on tehty, miksi ne on valittu ja miten yhdistelmä noudattaa rotujärjestön suosituksia sairaushistorian ja geneettisen monimuotoisuuden osalta. Jos koiralle tulee oireita, hakeudu eläinlääkärin vastaanotolle. Rotutiedon perusteella ei voi tehdä yksittäisen koiran diagnoosia.

## Historia ja alkuperä

Cairnterrieri kehittyi Skotlannin ylämailla sekä muun muassa Skyen, Mullin ja Harrisin saarilla. Pieniä karkeakarvaisia terrierejä pidettiin maatiloilla haittaeläinten torjuntaa varten, ja niitä käytettiin kallioiden ja kivikoiden suojiin hakeutuvien eläinten metsästykseen. Sana *cairn* tarkoittaa kiviröykkiötä ja viittaa maastoon, jossa koirat työskentelivät.

Kun rotua alettiin esittää koiranäyttelyissä, se yritettiin vuonna 1908 rekisteröidä nimellä Short-haired Skye Terrier eli lyhytkarvainen skyenterrieri. Nimeä vastustettiin, ja Cairn Terrier hyväksyttiin rodun nimeksi vuonna 1910. Ensimmäinen cairnterrieri rekisteröitiin Ruotsissa vuonna 1924. Nykyinen rotumääritelmä kuvastaa yhä selvästi työkoiran ihannetta: koiran tulee olla valpas, ulkonäöltään luonnollinen ja vapaasti liikkuva, ja sillä tulee olla säänkestävä, suojaava karvapeite.

Historia auttaa ymmärtämään monia nykyisiä ominaisuuksia, mutta se ei määrää jokaisen koiran käyttäytymistä. Itsenäisyydestä oli hyötyä terrierin työskennellessä etäällä ihmisestä, ja tiivis rakenne auttoi sitä liikkumaan vaikeassa maastossa. Nykyiselle omistajalle tämä perintö tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että koira hyötyy ongelmanratkaisumahdollisuuksista. Se ei tarkoita, että koiraa olisi käytettävä metsästykseen.

## Arki cairnterrierin kanssa

Cairnterrieri voi asua niin kerrostalossa kuin omakotitalossakin, kunhan se saa riittävästi tekemistä, lepoa ja koulutusta. Oma piha on kätevä, mutta se ei korvaa lenkkejä ja yhteistä tekemistä. Tarkista aidat uteliaan ja kaivamisesta pitävän terrierin näkökulmasta. Kerrostalossa rappukäytävän ja oven ulkopuolisiin ääniin liittyvä harjoittelu kannattaa aloittaa varhain, sillä valpas koira voi muuten ottaa tavakseen vahtia sisäänkäyntiä.

Yksinoloon on totuteltava vähitellen sen jälkeen, kun koira tuntee olonsa turvalliseksi kotona. Aloita hyvin lyhyistä poissaoloista ja pidennä niitä vain, kun koira pystyy pysymään rauhallisena. Kamera voi auttaa havaitsemaan stressiä, joka ei näy enää omistajan palatessa. Jos koira kuljeskelee levottomasti, läähättää, ulvoo, haukkuu jatkuvasti tai tuhoaa tavaroita, harjoitus on liian vaikea ja siinä on palattava helpompaan vaiheeseen.

Arki lasten kanssa sujuu parhaiten, kun aikuiset huolehtivat sekä koiran levosta että lapsen käyttäytymisestä. Lapset eivät saa häiritä syövää tai nukkuvaa koiraa, eikä pieniä lapsia saa koskaan jättää yksin koiran kanssa. Yhteiselo muiden koirien ja kissojen kanssa riippuu yksilöstä, varhaisista kokemuksista ja tutustuttamisesta. Pidä ensimmäiset kohtaamiset rauhallisina ja hallittuina, järjestä jokaiselle eläimelle oma vetäytymispaikka äläkä oleta, että ystävällisyys perheen kissaa kohtaan ulottuu automaattisesti vieraisiin kissoihin. Pienet lemmikkieläimet vaativat erityistä varovaisuutta rodun metsästystaustan vuoksi.

Älä keskity pennunhankinnassa pelkkään kokoon ja ulkonäköön. Tapaa mahdollisuuksien mukaan aikuisia sukulaiskoiria, kysy suhtautumisesta ääniin, haukkumisesta, metsästysvietistä, käsittelystä ja rauhoittumiskyvystä sekä pyydä selkeät vastaukset SRMA:n ja RD:n esiintymisestä suvussa. Varmista myös, että saatavillasi on osaavaa nyppimiseen perustuvaa turkinhoitoa. Cairnterrieri sopii parhaiten kotiin, jossa sen itsenäisyyttä ohjataan rakentavasti arjen koulutuksella, hajutyöskentelyllä sekä johdonmukaisilla mutta lempeillä rajoilla.

Cairnterrieri

Cairn Terrier Club of Germany

Pieni ja vankkarakenteinen Skotlannista kotoisin oleva terrieri, joka on jalostettu metsästämään kiviröykkiöiden lomassa. Säkäkorkeus on noin 28–31 cm. Karhea, säänkestävä kaksinkertainen turkki vaatii säännöllistä nyppimistä ja harjausta. Rohkea, utelias, kiintyvä ja haukkuherkkä koira, joka nauttii päivittäisistä lenkeistä, aivojumpasta ja aktiivisesta perhe-elämästä. Yleensä terve ja pitkäikäinen.

Cairnsignatur´s

## Perustiedot

Australianpaimenkoira on Yhdysvalloissa kehitetty paimen- ja työkoira, joka sopii ihmiselle, joka haluaa kouluttaa koiraansa ja työskennellä sen kanssa päivittäin. Se on nopea, herkästi reagoiva ja monipuolinen, mutta sen työskentelyhalu sekä vahtimis- ja paimennusvietit tarkoittavat, että se sopii harvoin ensisijaisesti vaivatonta seurakoiraa etsivälle.

- Rotu kuuluu FCI:n ryhmään 1, ja se on kehitetty lampaiden ja nautojen paimentamiseen maatiloilla ja karjatiloilla.
- Toivottu säkäkorkeus on uroksilla 51–58 cm ja nartuilla 46–53 cm. Rotumääritelmässä ei ilmoiteta ihannepainoa.
- Karvapeite on keskipitkä ja säänkestävä, ja siinä on pohjavilla. Perusvärit ovat sinimarmoroitu eli blue merle, musta, punamarmoroitu eli red merle ja punainen, valkoisin merkein ja tan-merkein tai ilman niitä.
- Häntä voi olla luonnostaan pitkä tai lyhyt. Hännän typistäminen on kielletty Ruotsissa.
- Australianpaimenkoira tarvitsee päivittäin liikuntaa, ongelmanratkaisua, yhteistyötä ja mahdollisuuksia rauhoittua.
- Ruotsissa jalostukseen käytettävien koirien keskeisiä tarkistettavia tietoja ovat virallinen lonkkakuvaustulos (HD) ja MH-luonnekuvauksessa saatu tunnettu luonnekuvausstatus. MH:ssa kirjataan koiran reaktioita; kyse ei ole hyväksytty–hylätty-kokeesta.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Australianpaimenkoira on keskikokoinen, tasapainoisesti rakentunut ja ketterä koira, jonka tulee olla hieman korkeuttaan pidempi. Sen tulee olla lihaksikas ja vankka olematta raskas tai kömpelö, sillä rakenteen on mahdollistettava nopeat suunnanmuutokset ja pitkäkestoinen työskentely. Rotumääritelmässä annetaan toivottu säkäkorkeus mutta ei ihannepainoa. Arvioi aikuista koiraa sen mittasuhteiden, kuntoluokan, liikkeiden ja toimintakyvyn perusteella sen sijaan, että luottaisit painohaarukkaan, jonka väitetään olevan peräisin rotumääritelmästä.

Karvapeite on suora tai laineikas, keskipitkä ja säänkestävä. Pohjavillan määrä vaihtelee muun muassa ilmaston ja vuodenajan mukaan. Rodunomainen turkki tarvitsee säännöllistä kampaamista ja tavallista tarkempaa seurantaa karvanlähdön aikana, mutta kaikille koirille ei sovi sama viikoittainen hoitoaikataulu. Tunnustele turkki ihoa myöten ja kiinnitä erityistä huomiota kohtiin, joihin hankaus voi helposti aiheuttaa takkuja, kuten korvien taakse ja hapsukarvoihin. Tarkista samalla iho, tassut ja kynnet, kun koira on työskennellyt metsässä tai vaikeakulkuisessa maastossa.

Neljä perusväriä ovat sinimarmoroitu eli blue merle, musta, punamarmoroitu eli red merle ja punainen. Kaikkiin voi liittyä valkoisia merkkejä ja tan-merkkejä, mutta niitä ei välttämättä ole. Silmät voivat olla ruskeat, siniset tai meripihkanväriset, ja niissä voi esiintyä myös näiden yhdistelmiä, pilkkuja ja marmorointia. Eriväriset silmät ovat siis sallitut, eivätkä ne itsessään kerro mitään koiran luonteesta.

Häntä voi olla luonnostaan pitkä tai lyhyt. Luonnostaan lyhyestä hännästä käytetään usein nimitystä NBT, natural bobtail, eikä sitä pidä sekoittaa typistettyyn häntään. Ruotsin kennelliitto merkitsee rodun rekisteritietoihin häntämerkinnän, joka kertoo, onko koiralla täyspitkä häntä, töpöhäntä, tavallista lyhyempi häntä, puuttuuko häntä kokonaan vai onko se typistetty. Pennunostajalle rekisterimerkintä on luotettavampi tieto kuin valokuvasta tehty arvaus.

## Luonne ja persoonallisuus

Rotumääritelmän mukaan australianpaimenkoiran tulee olla älykäs työkoira, jolla on voimakas paimennus- ja vahtimisvietti sekä tasainen ja hyväntahtoinen luonne. Se voi suhtautua vieraisiin aluksi pidättyvästi, mutta rodunomainen neutraali suhtautuminen ei tarkoita pelkoa tai aggressiivisuutta. Ruotsin australianpaimenkoirayhdistys korostaakin, että neutraali on selkeämpi ilmaus kuin pidättyväinen.

Yksilöiden ja sukujen välillä on huomattavaa vaihtelua. Osa koirista reagoi ihmisiin ja ympäristöönsä hyvin voimakkaasti, kun taas toiset ovat arjessa tasaisempia. Myös paimennus- ja vahtimistaipumusten voimakkuus, ääniin reagointi ja sosiaalinen kiinnostus vaihtelevat. Käyttölinjainen- tai näyttelylinjainen-nimitys ei riitä ennustamaan pennun luonnetta. Tutustu sen sijaan vanhempiin, aikuisiin lähisukulaisiin, kasvattajan tavoitteisiin, työskentelynäyttöihin ja dokumentoituihin luonnearviointeihin.

Paimenkoirana rotu ohjaa karjaa kehollaan ja liikkeillään. Tämä voi näkyä voimakkaana kiinnostuksena liikkuviin kohteisiin. Arjessa koira saattaa haluta seurata, pysäyttää tai ohjailla juoksevia lapsia, polkupyöriä, lenkkeilijöitä tai muita eläimiä. Kyse on mahdollisesta rotuominaisuudesta, ei kaikkien australianpaimenkoirien käytöksestä eikä perusteesta antaa käytöksen jatkua. Etäisyys, hihna tai este, opetettu vaihtoehtoinen toimintatapa ja palkitseminen kontaktin ottamisesta ohjaajaan tekevät tilanteesta turvallisemman harjoittelun aikana.

MH on erityisen hyödyllinen jalostuskoirien ja niiden sukulaisten vertailussa. Kuvauksessa kirjataan muun muassa koiran reaktioita kontaktiin, käsittelyyn, leikkiin, yllätyksiin, ääniin ja laukauksiin. Se ei yksin ennusta pennun kehitystä eikä mittaa työskentelykykyä kokonaisuudessaan. Lue koko kuvauspöytäkirja ja kysy, miten koira käyttäytyy ja palautuu tavallisissa ympäristöissä.

## Koulutus ja liikunta

Australianpaimenkoira tarvitsee päivittäin sekä liikuntaa että hajutyöskentelyä, ongelmanratkaisua ja yhteistyötä sisältäviä tehtäviä. Kiinteä tuntimäärä ei kuitenkaan kuvaa yksittäisen koiran tarpeita. Rauhallinen metsälenkki, jäljestäminen tai etsintä, arkitottelevaisuus, paimennus, palveluskoirakokeet, agility ja muu hyvin suunniteltu harjoittelu kuormittavat koiraa eri tavoin. Sovita määrä ja teho koiran ikään, terveyteen, aiempaan kuntoon ja palautumiseen.

Sujuva arki vaatii muutakin kuin koiran väsyttämistä fyysisesti. Panosta jo varhain seuraaviin taitoihin:

- kontakti ja ohjattavuus myös silloin, kun lähellä liikkuu jotakin,
- luoksetulo, jota harjoitellaan ensin helpossa ympäristössä ja varmistetaan tarvittaessa pitkällä liinalla,
- hihnassa kulkeminen vetämättä, käsiteltävänä oleminen ja odottaminen,
- selkeä siirtyminen tekemisestä rauhoittumiseen,
- kyky luopua lasten, ajoneuvojen ja eläinten seuraamisesta tai ohjailusta.

Koulutuksen tulee perustua palkitsemiseen, edetä vaiheittain ja sopia yksilölle. Rotu oppii usein nopeasti, joten myös vahingossa palkitut toimintatavat voivat vakiintua nopeasti. Tee toivotun käytöksen valitsemisesta helppoa, lisää vaikeutta vähitellen äläkä käytä pelottelua, uhkailua tai fyysistä rankaisemista.

Pennut ja nuoret koirat tarvitsevat liikettä, kokemuksia erilaisista ympäristöistä, lepoa ja lyhyitä oppimishetkiä, eivät aikuisen koiran työmäärää tai kiinteään minuuttimäärään perustuvaa liikuntaohjelmaa. Tavoitteena on koira, joka pystyy työskentelemään innokkaasti, pysyy ohjattavana ja osaa sen jälkeen rauhoittua. Jos tekemistä lisätään mutta koiran on yhä vaikeampi nukkua, rentoutua tai selvitä arjen ärsykkeistä, suunnitelmaa on arvioitava uudelleen sen sijaan, että vauhtia vain lisätään.

## Terveys

Ruotsissa pentua ostavan on tärkeää erottaa toisistaan sitovat rekisteröintisäännöt, rotuyhdistyksen suositukset ja vapaaehtoiset DNA-testit. Ruotsin kennelliiton nykyisten sääntöjen mukaan koiralla on oltava virallinen lonkkakuvaustulos ennen astutusta. Sääntöjen piiriin kuuluvilta, Ruotsissa asuvilta jalostuskoirilta vaaditaan lisäksi tunnettu luonnekuvausstatus kokonaan suoritetusta MH-luonnekuvauksesta. Tunnettu tulos ei automaattisesti tarkoita hyvää lonkkatulosta tai toivottua luonneprofiilia, joten tarkista aina varsinainen tulos.

Rotukohtaisessa jalostusstrategiassaan SASK suosittelee jalostuskoirille yleensä A- tai B-lonkkia ja silmätutkimusta. Yhdistys korostaa myös lähisukulaisten lonkkatulosten tarkistamisen merkitystä, sillä rodulla ei ole lonkkaindeksiä. Kyynärniveldysplasian (ED) seulonta on vapaaehtoista eikä kuulu rodun erityisiin rekisteröintivaatimuksiin. Älä tyydy ilmaisuun ”terveystutkittu”, vaan pyydä kasvattajaa näyttämään, mitä on tutkittu, miltä koiralta, milloin ja millaisin tuloksin.

DNA-testejä on saatavilla muun muassa CEA:lle, HSF4:lle ja MDR1:lle, mutta SASK ei määrää yhtä yleispätevää testipakettia jokaiseen yhdistelmään. Kukin testi koskee tiettyä geeniä tai riskimuunnosta. Esimerkiksi normaali HSF4-tulos ei sulje pois kaikkia kaihin muotoja eikä korvaa kliinistä silmätutkimusta. Tarpeelliset testit valitaan suvussa dokumentoitujen riskien ja suunnitellun yhdistelmän perusteella.

MDR1, jota kutsutaan myös nimellä ABCB1, voi vaikuttaa tiettyjen lääkkeiden jakautumiseen elimistössä ja kulkeutumiseen aivoihin. Yksittäisen koiran statusta ei voi päätellä ulkonäöstä. Jos koira on testattu, tulos tulee kirjata sen eläinlääkärin potilastietoihin. Lääkkeen valinta ja annostus kuuluvat aina eläinlääkärille.

Kahta merleväristä koiraa ei tule yhdistää. Yhdistelmästä voi syntyä pentuja, joilla on kaksi kopiota merlemuunnoksesta ja tavallista suurempi kuurouden sekä näkö- tai silmäpoikkeavuuksien riski. Luonnostaan lyhyen NBT-hännän geneettinen tausta on erilainen. SASK suosittelee varovaisuutta myös yhdistelmissä, joissa molemmat vanhemmat kantavat NBT-muunnosta, mutta näitä kahta asiaa ei pidä sekoittaa toisiinsa.

## Historia ja alkuperä

Nimestään huolimatta nykyisen kaltainen australianpaimenkoira on kehitetty Yhdysvalloissa. FCI:n rotumääritelmä yhdistää nimen baskipaimeniin, jotka saapuivat Yhdysvaltoihin Australiasta 1800-luvulla. Vanhempien paimenkoirien tarkka osuus rodun taustassa on epävarmempi, joten yksityiskohtaisiin kuvauksiin rodun täsmällisestä synty-yhdistelmästä on suhtauduttava teorioina.

Amerikkalaiset lammas- ja karjatilalliset jatkoivat koirien valintaa monipuolisuuden, itsenäisen työskentelyn, älykkyyden ja paimennuskyvyn perusteella. Toisen maailmansodan jälkeen rodun tunnettuus kasvoi, kun lännenratsastus, rodeot, hevosnäytökset, elokuvat ja televisio tavoittivat entistä laajemman yleisön. Nykyrodun tausta amerikkalaisilla karjatiloilla selittää sekä nimen ristiriidan että sen, miksi käyttöominaisuudet ovat yhä keskeinen osa rodun kuvausta.

## Arki rodun kanssa

Australianpaimenkoira sopii parhaiten arkeen, johon kuuluu suunnitelmallista tekemistä, oppimista ja palautumista myös tavallisina työviikkoina. Suuri piha ei korvaa yhteisiä tehtäviä, eikä kilpailutavoitteita tarvita, kunhan koiran elämä on mielekästä ja monipuolista. Jos toiveena on koira lähinnä lyhyille kävelyille, kannattaa valita vähemmän vaativa koiratyyppi.

Lasten ja koiran yhdessäoloa tulee aina valvoa aikuisen. Koira tarvitsee rauhallisen lepopaikan, ja perheessä on mietittävä etukäteen, miten vauhdikkaat leikit järjestetään. Keskeytä tilanne ja lisää etäisyyttä jo ennen kuin koira alkaa tuijottaa liikettä herkeämättä tai ohjailla sitä. Lapsille ei pidä antaa vastuuta tilanteista, joissa nopea ja voimakas koira voi reagoida ympäristöönsä.

Yhteiselo koirien tai kissojen kanssa riippuu yksilöistä ja tutustuttamisesta, ei rodun nimestä. Selvitä vanhempien ja kyseisen koiran aiemmat kokemukset. Aloita rauhallisesti käyttäen erillisiä turvallisia tiloja, estettä ja hihnaa, huolehdi kissan esteettömästä pakoreitistä ja etene vasta, kun molemmat eläimet pystyvät olemaan rentoina. Pienet lemmikkieläimet voivat vaatia pysyvää erottamista fyysisin estein.

Rotu voi asua kerrostalossa, jos se saa riittävästi ulkoilua, mielekkäitä tehtäviä ja lepoa ja omistaja pystyy hallitsemaan sen reaktioita ääniin. Huonosti äänieristetyssä rakennuksessa on ehkäistävä sitä, että yhteisten tilojen äänet saavat koiran vahtimaan ja haukkumaan. Yksinoloa tulee harjoitella vähitellen ja arvioida koiran oman käytöksen perusteella. Ruotsin maatalousviraston ohje koiran ulkoiluttamisesta päiväsaikaan vähintään kuuden tunnin välein on ulkoilua koskeva ohje, ei mittari sille, kuinka pitkään yksittäinen koira viihtyy yksin.

Pyydä ennen pennun ostamista vanhempien rekisterinumerot, lonkkatulokset, täydelliset MH-kuvauspöytäkirjat, silmätutkimusten päivämäärät ja tulokset sekä olennaiset DNA-testitulokset. Tarkista myös häntämerkintä ja työskentelysaavutukset. Kysy lisäksi, miten aikuiset lähisukulaiset suhtautuvat ihmisiin, ääniin ja liikkeeseen sekä miten ne lepäävät ja palautuvat. Nämä tiedot kertovat todennäköisestä arjesta koiran kanssa enemmän kuin väri, silmät tai se, kutsuuko kasvattaja koiria käyttö- vai näyttelylinjaisiksi.

Australianpaimenkoira

Norwegian Kennel Club (NKK)

Dansk Kennel Klub (DKK)

Australianpaimenkoira on keskikokoinen, urheilullinen paimenkoira, joka on erittäin älykäs ja energinen. Se on uskollinen ja ihmisläheinen, kiintyy syvästi omiin ihmisiinsä ja tarvitsee päivittäin runsaasti liikuntaa, koulutusta ja aivotyötä. Näyttävä, säänkestävä turkki ja vaihtelevat silmien värit lisäävät sen viehätysvoimaa.

Freja Aaes Olsen

Karkeakarvainen kettuterrieri

American Kennel Club

Association Française du Fox-Terrier Club (France)

Karkeakarvainen kettuterrieri on pieni, vankkarakenteinen ja energinen metsästysterrieri, joka on luonteeltaan rohkea ja eloisa ja jolla on voimakas saalistusvietti. Sen karkeasta turkista irtoaa vain vähän karvaa, mutta turkki vaatii säännöllistä nyppimistä. Rotu on älykäs mutta itsenäinen ja tarvitsee johdonmukaista koulutusta, päivittäistä liikuntaa, aivojumppaa ja huolellista turkinhoitoa.

Danfox

## Perustiedot

Shiba on pieni japanilainen pystykorva ja pienin kuudesta alkuperäisestä japanilaisesta koirarodusta, joiden säilyttämiseksi NIPPO toimii. Rotu kehitettiin lintujen ja pienriistan metsästykseen, mutta nykyään shibaa pidetään pääasiassa seurakoirana.

- **Koko:** uroksen ihannesäkäkorkeus on 39,5 cm ja nartun 36,5 cm. Sallittu poikkeama on 1,5 cm kumpaankin suuntaan.
- **Paino:** suuntaa antavasti urokset painavat noin 9–11 kg ja nartut noin 7–9 kg.
- **Karvapeite:** lyhyt, kaksinkertainen karvapeite, jossa on suora ja karhea peitinkarva sekä pehmeä, tiheä aluskarva.
- **Värit:** punainen, musta ruskein merkein sekä seesamin eri muunnokset. Kaikkiin hyväksyttyihin väreihin kuuluvat vaaleat urajiro-merkit.
- **Luonne:** valpas, itsenäinen ja uskollinen, toisinaan vieraita kohtaan varautunut.
- **Aktiivisuus:** tarvitsee monipuolista liikuntaa, hajutyöskentelyä ja lyhyitä harjoituksia, jotka tuntuvat koirasta mielekkäiltä.
- **Elinikä:** monet shibat elävät korkeaan ikään. Laajassa brittiläisessä tutkimuksessa eliniän mediaani oli 14,6 vuotta. Yksittäisen koiran elinikään vaikuttavat kuitenkin muun muassa perimä, terveys ja hoito.

Shiba sopii parhaiten ihmiselle, joka arvostaa oma-aloitteista koiraa ja voi käyttää aikaa sosiaalistamiseen, luotettavan luoksetulon opettamiseen ja rauhalliseen käsittelyharjoitteluun. Itsenäisyys ei tarkoita, että koira pärjäisi omillaan.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Shiba on tiivisrakenteinen, lihaksikas ja hieman korkeuttaan pidempi koira. Sillä on pystyt, kolmiomaiset korvat ja vahva häntä, joka kaartuu selän päälle kierteelle tai sirpin muotoon. Liikkeiden tulee olla kevyet ja reippaat. Sukupuolten välillä on selvä kokoero, mutta rodun ei koskaan tulisi näyttää raskaalta tai liioitellulta.

Urajiro ei ole erillinen väri. Sillä tarkoitetaan vaaleita alueita, joita tulee olla kuonon sivuilla, poskissa, leuan ja kaulan alla, rinnassa ja vatsassa sekä raajojen ja hännän alapuolella. Termin tunteminen on hyödyllistä, kun vertailee punaisia, mustia ruskein merkein ja seesaminvärisiä shiboja.

Kaksinkertainen karvapeite suojaa koiraa karhean peitinkarvan ja tiheän aluskarvan ansiosta. Harjaus noin kerran viikossa riittää tavallisesti, mutta runsaan karvanlähdön aikana irtoavaa aluskarvaa on poistettava useammin. Karvanlähdön ajankohta ja määrä vaihtelevat yksilön, vuodenajan ja ympäristön mukaan, joten tarkkaan aikatauluun ei kannata varautua. Pese koira silloin, kun se on oikeasti likainen, ja totuta se jo varhain harjaukseen, tassujen tarkastamiseen ja kynsien leikkaamiseen. Turkkia ei tule rutiininomaisesti leikata tai ajella muotoon.

”Mame Shiba”, ”Mini Shiba” ja vastaavat nimet eivät tarkoita erillistä NIPPOn tunnustamaa rotua. Jos tarjolla on poikkeuksellisen pieni koira, kannattaa tarkistaa sen rekisteröinti sekä vanhempien koko ja terveys sen sijaan, että luottaisi markkinointinimeen.

## Luonne ja persoonallisuus

Shiba on yleensä tarkkaavainen, nopeaälyinen ja perheelleen uskollinen, mutta samalla niin itsenäinen, että se saattaa kyseenalaistaa tehtävän, josta ei koe hyötyvänsä. Tämä kuvaa rotua tarkemmin kuin pelkkä itsepäiseksi kutsuminen. Shiba oppii nopeasti, mutta yhteistyö on rakennettava luottamuksen, selkeyden ja kärsivällisyyden varaan.

Osa shiboista suhtautuu vieraisiin ihmisiin varautuneesti ja on herkkä tungettelevalle kehonkielelle. Varhaiset, myönteiset kokemukset erilaisista ihmisistä, ympäristöistä ja alustoista auttavat pentua. Tavoitteena on kuitenkin itsevarma koira, ei koira, jonka on tervehdittävä kaikkia. Anna koiralle tilaa väistää äläkä koskaan pakota sitä kontaktiin.

Rotu ei luotettavasti ennusta sitä, miten yksittäinen koira käyttäytyy lasten, koirien tai kissojen kanssa. Kasvatus, aiemmat kokemukset ja persoonallisuus vaikuttavat kaikki asiaan. Pyydä saada tavata pennun emä ja selvitä, miten vanhemmat ja aiemmat pentueet suhtautuvat uusiin tilanteisiin. Älä valitse pentua pelkän värin tai sukupuolen perusteella. Väitteet, joiden mukaan kaikilla shiboilla olisi ongelmia samaa sukupuolta olevien koirien kanssa, ovat liian yleistäviä.

## Koulutus ja liikunta

Shiba tarvitsee päivittäin liikuntaa ja mielekästä tekemistä, mutta tiettyä minuuttimäärää olennaisempaa on se, miten aika käytetään. Vaihtele lenkkien vauhtia ja ympäristöä, varaa aikaa haisteluun ja tarjoa lisäksi esimerkiksi henkilöjäljestystä, verijälkeä, hajutyöskentelyä, agilityä tai lyhyitä taitoharjoituksia. Sovita rasitus koiran ikään, kuntoon ja terveyteen ja varmista, että se osaa myös rauhoittua ja levätä.

Palkitsemiseen perustuva koulutus toimii erityisen hyvin koiralla, joka tekee mielellään omia päätöksiä. Palkitse oma-aloitteisesta kontaktista, lähellä pysymisestä ja hyvistä valinnoista ennen kuin lisäät häiriöitä. Useat lyhyet ja selkeät harjoitukset tuottavat enemmän tulosta kuin saman asian toistuva jankkaaminen. Kovat ojennukset voivat lisätä stressiä ja heikentää luottamusta opettamatta koiralle, mitä sen halutaan tekevän.

Rodun metsästystausta voi näkyä kiinnostuksena hajuihin ja liikkeeseen, mutta kiinnostuksen voimakkuus vaihtelee yksilöittäin. Etene luoksetuloharjoittelussa vähitellen ja käytä hihnaa tai pitkää liinaa kaikkialla, missä koiraa ei voi turvallisesti kutsua takaisin. Pihassa toimiva luoksetulo ei takaa, että koira tottelee riistan ilmestyessä näkyviin. Tarkista myös portit, valjaat ja aidat: turvallisuus ei saa koskaan olla yhden vihjeen varassa.

Harjoittele käsittelyä jo ennen kuin sitä tarvitaan. Aloita hyvin lyhyistä tassujen, korvien ja suun kosketuksista, palkitse rauhallisuudesta ja anna koiralle taukoja. Pidennä käsittelyn kestoa vähitellen ja ota mukaan harja, kynsisakset ja tutkimusasennot. Tämä helpottaa arkista hoitoa ja eläinlääkärikäyntejä etenkin silloin, kun koira ei pidä kiinni pitämisestä.

## Terveys

Ruotsalaisissa jalostusohjeissa shibaa kuvataan yleisesti terveeksi roduksi, mutta se ei tarkoita, että jokainen koira olisi ongelmaton. Pentua valittaessa dokumentoidut tutkimustulokset ja kasvattajalle esitetyt suorat kysymykset ovat hyödyllisempiä kuin yleinen vakuuttelu rodun terveydestä.

Sekä pitkäaikaisen käytännön että Ruotsin Kennelliiton vuoden 2026 rekisteröintisääntöjen mukaan shibapentueen molemmilla vanhemmilla on oltava virallisesti kirjattu lonkkatutkimustulos ennen astutusta. Sääntö edellyttää lonkkien tutkimista, mutta ei rajaa jalostuskäyttöä vain A- tai B-lonkkaisiin koiriin. Yleiset säännöt kuitenkin sulkevat E-lonkkaiset koirat jalostuksesta ja sallivat D-lonkkaisen koiran yhdistämisen vain A- tai B-lonkkaiseen kumppaniin. Tarkista vanhempien ja mielellään myös lähisukulaisten tulokset Ruotsin Kennelliiton Hunddata-palvelusta ja pyydä kasvattajaa kertomaan, miten yhdistelmää on arvioitu.

Myös iho-ongelmista ja kutinasta kannattaa keskustella. Rotuyhdistyksen vuoden 2018 terveyskyselyssä noin 15 prosenttia vastaajista ilmoitti koirallaan olevan toistuvia tai pitkäkestoisia iho-ongelmia tai kutinaa. Noin 10 prosenttia kaikista vastaajista kertoi eläinlääkärin todenneen koiralla allergian. Vapaaehtoinen jäsenkysely osoittaa, mitä yhdistyksen on syytä seurata, mutta se ei kerro ongelmien tarkkaa yleisyyttä koko rodussa. Kysy erikseen vanhempien, sisarusten ja aiempien jälkeläisten jatkuvasta kutinasta, tassujen nuolemisesta sekä toistuvista korva- tai iho-ongelmista.

Rotukohtaisessa jalostusstrategiassa raportoidaan myös kyynärnivel- ja polvilumpiotutkimuksista, mutta tutkittuja koiria oli liian vähän, jotta tuloksista voisi tehdä varmoja päätelmiä koko rodusta. Silmä-, kyynärnivel- ja polvilumpiotutkimukset eivät siis ole shiban yleisiä rekisteröintivaatimuksia Ruotsissa. Kasvattaja on silti voinut teettää lisätutkimuksia kyseisen sukulinjan vuoksi. Pyydä tällöin tulokset nähtäväksi ja kysy, miksi juuri nämä tutkimukset on valittu.

Vuoden 2024 brittiläisessä elinikätutkimuksessa oli mukana 423 shibaa, ja eliniän mediaaniksi saatiin 14,6 vuotta. Kyse on brittiläistä koirapopulaatiota kuvaavasta luvusta, ei takuusta yksittäisen koiran eliniälle muualla. Tulos kuitenkin tukee rodun mainetta usein hyvin vanhaksi elävänä koirana.

## Historia ja alkuperä

Shiba on lähtöisin Japanista, missä sitä käytettiin vuoristoalueilla lintujen ja pieneläinten metsästykseen. Ennen nykyisen rodun vakiintumista alueellisia linjoja olivat muun muassa San'in, Shinshu ja Mino. Vanha sana *shiba* on yhdistetty pienuuteen. Nimen liittäminen tiettyyn turkin väriin tai kasvillisuuteen on tulkintaa, ei vakiintunutta tietoa sanan alkuperästä.

Kun ulkomaisia lintukoiria tuotiin Japaniin ja risteytettiin alkuperäisten koirien kanssa, puhdasrotuiset shibat kävivät alkuperäalueillaan harvinaisiksi. NIPPO perustettiin vuonna 1928 japanilaisten koirien säilyttämiseksi. Se alkoi koota yksityiskohtaisia sukutauluja vuonna 1932 ja laati rotumääritelmän vuonna 1934. Vuonna 1936 shiba nimettiin Japanissa kansalliseksi luonnonmuistomerkiksi.

Toinen maailmansota pienensi kantaa voimakkaasti, ja säilytystyö pääsi jälleen vauhtiin sodan jälkeen. NIPPO pitää Ishi Gota keskeisenä koirana nykyisen rodun kehityksessä ja Naka Gota sodanjälkeisen kannan elvyttämisen kantakoirana. Nykyinen shiba on siis järjestelmällisen säilytystyön tulos, ei vain muinaisajoista muuttumattomana säilynyt jäänne.

## Arki shiban kanssa

Shiba voi asua kerrostalossa, jos se saa riittävästi tekemistä ulkona, osaa rauhoittua sisällä eikä jää reagoimaan jokaiseen porraskäytävän ääneen. Kodin kokoa tärkeämpiä ovat arkirutiinit, lähiympäristö ja mahdollisuudet turvalliseen liikuntaan. Oma rauhallinen lepopaikka on arvokas missä tahansa kodissa.

Lasten kanssa pätee sama perussääntö kuin kaikkien koirien kohdalla: pienen lapsen ja koiran seurassa on aina oltava aikuinen. Opeta lasta jättämään koira rauhaan, kun se syö, nukkuu tai siirtyy pois. Älä koskaan anna lapsen halata koiraa, kiipeillä sen päällä tai ottaa siltä tavaroita. Jos kodissa on kissa tai pieniä lemmikkejä, tutustuta eläimet toisiinsa vähitellen ja pidä ne tarvittaessa fyysisesti erillään. Arvioi yksittäisen koiran reaktioita sen sijaan, että luottaisit pelkkään rotuun.

Itsenäisyys ei tarkoita sitä, että koira sietäisi yksinoloa. Aloita yksinoloharjoittelu vasta, kun pentu tuntee olonsa turvalliseksi uudessa kodissaan. Poistu aluksi hyvin lyhyeksi ajaksi ja palaa ennen kuin pentu huolestuu. Pidennä aikaa vähitellen ja palaa helpompaan vaiheeseen, jos koira alkaa kuljeskella levottomasti, haukkua tai raapia tai ei enää lepää tavalliseen tapaan. Pientä pentua ei pidä jättää yksin, ja yksinoloon tottunut aikuinenkin tarvitsee päivittäin seuraa ja tilaisuuksia käydä tarpeillaan.

Verkossa usein ”shiban kiljunnaksi” kutsuttu läpitunkeva ääni ei ole diagnoosi, eikä sitä pidä kuitata pelkkänä huvittavana piirteenä. Huomioi tilanne ja koiran muu kehonkieli. Äkillinen parahdus kosketettaessa tai liikkuessa antaa aihetta ottaa yhteyttä eläinlääkäriin, etenkin jos siihen liittyy ontumista, haluttomuutta liikkua, ruokahalun muutoksia tai poikkeavaa käytöstä. Arkisissa hoitotoimissa ennakoiva, yhteistyöhön perustuva harjoittelu on parempi vaihtoehto kuin koiran pitäminen kiinni siihen asti, että se luovuttaa.

Shiballe sopivin koti ei siis välttämättä ole se, jossa on pisin kokemus koirista, vaan koti, jossa kunnioitetaan yksittäisen koiran rajoja ja harjoitellaan järjestelmällisesti turvallisuutta, yhteistyötä ja arjen käsittelytilanteita.

Shiba

Den Danske Kennel Klub (Denmark)

Shiba on ikivanha japanilainen pystykorvatyyppinen metsästyskoira. Se on pieni mutta lihaksikas, ja sillä on kettumainen ilme, kippura häntä ja tuuhea kaksinkertainen turkki. Väriltään se on punainen, musta ruskein merkein tai seesami, ja kaikissa väreissä esiintyy urajiro-kuviointi. Shiba on itsenäinen, kissamainen ja uskollinen mutta pidättyväinen. Se on vahvatahtoinen ja voimakkaasti saalisviettinen, joten se tarvitsee varhaista sosiaalistamista, johdonmukaista ja palkitsevaa koulutusta sekä säännöllistä liikuntaa.

Tokumaro

## Perustiedot

Jackrussellinterrieri on pieni, virallisesti tunnustettu terrierirotu, jolla on vahva työskentelyhalu ja selkeä metsästystausta. Se sopii parhaiten ihmiselle, joka haluaa kouluttaa koiraa aktiivisesti, pystyy hallitsemaan sen metsästysviettiä arjessa ja opettaa sen myös rauhoittumaan. Pieni koko ei siis tarkoita vähäisiä tarpeita.

- **Alkuperä:** Englanti; rotua kehitettiin edelleen Australiassa
- **Käyttötarkoitus:** luolakoira ja seurakoira
- **Ihannesäkäkorkeus:** 25–30 cm
- **Rotumääritelmän mukainen suuntaa antava paino:** noin 5 kg 25 cm:n korkuisella ja 6 kg 30 cm:n korkuisella koiralla
- **Karvapeite:** sileä, puolikarkea eli broken tai karkea; valkoisen tulee olla vallitseva väri, ja siinä voi olla mustia ja/tai punaruskeita merkkejä
- **Rotumääritelmän kuvaamat tyypilliset piirteet:** eloisa, valpas, aktiivinen, rohkea, ystävällinen ja rauhallisen itsevarma
- **Omistajan huomioitava:** metsästysviettiin, luoksetuloon, rauhoittumiseen ja mielekkääseen tekemiseen on panostettava

Jackrussellinterrieri ja parsonrussellinterrieri ovat kaksi eri rotua. Parsonrussellinterrieri on korkeampi ja rakenteeltaan neliömäisempi, kun taas jackrussellinterrieri on matalampi ja rungoltaan hieman pidempi. Siksi koiran rekisteröity rotu kannattaa tarkistaa sen sijaan, että sen päättelisi ulkonäöstä tai käyttäisi rotujen nimiä toistensa synonyymeina.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Jackrussellinterrierin tulee olla vahva, ketterä ja mittasuhteiltaan suorakaiteen muotoinen: runko on hieman säkäkorkeutta pidempi. Ihannesäkäkorkeus on 25–30 cm, ja rotumääritelmän paino-ohje vastaa noin yhtä kiloa jokaista viittä säkäkorkeussenttimetriä kohti. Kyse on rotumääritelmän mittasuhteesta, ei laihdutustaulukosta. Yksittäisen koiran sopivaa painoa on arvioitava myös rakenteen, lihasmassan ja kuntoluokan perusteella.

Rintakehän tulee olla syvä mieluummin kuin leveä, ja sen ympärysmitan kyynärpäiden takaa tulisi olla noin 40–43 cm. Suhteellisen joustava rintakehä liittyy rodun alkuperäiseen työskentelyyn maan alla. Kokonaisrakenteen tulee olla toimiva ja mahdollistaa vaivaton liikkuminen, ei raskas tai liioiteltu.

Rodulla on kolme karvatyyppiä:

- **Sileä karva** on tiiviisti rungonmyötäistä, ja sen hoidoksi riittää yleensä harjaaminen irtokarvan ja lian poistamiseksi.
- **Puolikarkea eli broken-karva** on kahden muun karvatyypin välimuoto, jossa osassa kehoa on pidempiä, karkeita karvoja.
- **Karkea karva** muodostuu karkeasta peitinkarvasta ja aluskarvasta. Se nypitään käsin karvan ollessa kypsää.

Puolikarkea ja karkea turkki tulisi nyppiä, ei leikata koneella. Vanhan karvan leikkaaminen poistamisen sijaan voi heikentää karvan rakennetta sekä sen suojaa kosteutta ja likaa vastaan. Pyydä kokenutta trimmaajaa näyttämään, miten juuri oman koirasi turkkia hoidetaan. Hoitotarve määräytyy karvan kypsyyden ja laadun mukaan, ei kaikille sopivan viikkoaikataulun perusteella. Tarkista samalla säännöllisesti kynnet, tassut, korvat ja hampaat.

## Luonne ja persoonallisuus

Jackrussellinterrieri on pohjimmiltaan eloisa, valpas ja itsevarma työterrieri, jonka tulee olla myös ystävällinen. Rotu kehitettiin tekemään itsenäisiä päätöksiä riistan lähituntumassa. Sama itsenäisyys voi näkyä kotona oma-aloitteisuutena, sinnikkyytenä sekä nopeina reaktioina liikkeisiin ja ääniin. Metsästysvietti säilyy myös pelkästään seurakoirina elävillä yksilöillä.

Rotukuvaus on ihanne, ei lupaus jokaisen yksilön ominaisuuksista. Luonteeseen vaikuttavat perimä, varhaiset kokemukset, terveys, ympäristö ja koulutus. Älä kysy vain, ovatko vanhemmat ”kilttejä”. Pyydä saada tavata ainakin emä ja kysy, miten vanhemmat ja lähisukulaiset suhtautuvat vieraisiin ihmisiin, koirakohtaamisiin, äkillisiin ääniin, käsittelyyn ja lepoon. Selvitä myös, mitä kasvattaja painottaa jalostusvalinnoissaan: metsästystä, koiraurheilua vai ensisijaisesti seurakoiran ominaisuuksia.

BPH-käyttäytymiskuvaus voi antaa jäsenneltyä tietoa siitä, miten yksittäinen koira reagoi vakioidussa arviointitilanteessa. Se ei kuitenkaan ole hyväksytty–hylätty-testi eikä voi taata pennun tulevaa käyttäytymistä. Myös vanhemmassa ruotsalaisessa rotuaineistossa arvioituja jackrussellinterriereitä oli liian vähän, jotta koko rodusta voitaisiin tehdä varmoja päätelmiä. Pennunostajalle vanhempien ja sukulaisten tulokset ovat siksi hyödyllisempiä kuin yleistävät väitteet rodun keskivertoluonteesta.

Rotu voi sopia ensimmäiseksi koiraksi ihmiselle, joka haluaa oppia, osallistua kursseille ja kouluttaa johdonmukaisesti palkitsemalla. Se on heikompi valinta ihmiselle, joka etsii ennen kaikkea pientä ja vaivatonta koiraa, jonka voisi ilman muuta päästää vapaaksi tai joka tyytyisi lyhyisiin tarpeidentekolenkkeihin.

## Koulutus ja liikunta

Jackrussellinterrieri tarvitsee päivittäin liikuntaa, hajutyöskentelyä, ongelmanratkaisua ja mahdollisuuksia rauhoittua, mutta kaikille yksilöille sopivaa minuuttimäärää ei ole. Ikä, terveys, kunto, ympäristö ja tekemisen intensiteetti vaikuttavat kuormitukseen. Rauhallinen metsälenkki haistelutaukoineen, harkittu koulutushetki ja palautuminen voivat antaa enemmän kuin pitkäkestoinen, toistuva pallon heittäminen.

Rakenna arkeen monipuolista tekemistä: lenkkejä vaihtelevassa maastossa, etsintää tai jäljestystä, lyhyitä koulutushetkiä, hallittua leikkiä sekä tehtäviä, joissa koira käyttää nenäänsä ja kehoaan. Agility, nosework ja jäljestys voivat sopia monille yksilöille, mutta harjoittelun määrää tulee lisätä vähitellen. Pennuilla alustat, vauhti, leikki ja lepo on sovitettava yksilön mukaan. Usein toistetulle viiden minuutin säännölle ei ole tieteellistä näyttöä.

Painota jo varhain seuraavia taitoja:

- kontaktin pitäminen ja vihjeisiin reagoiminen hajuista ja liikkeestä huolimatta
- luoksetulo ja erillinen hätäpysäytysvihje
- esineistä irrottaminen ja tekemisen lopettaminen
- rauhallinen hihnakävely ja muiden koirien neutraali ohittaminen
- tassujen, suun, korvien ja turkin käsittelyn hyväksyminen rennosti
- omalle paikalle meneminen ja rentoutuminen
- yksinolo, jota harjoitellaan hyvin pienin ja turvallisin askelin

Metsästysvietin vuoksi vapaana pitämistä ei saa koskaan jättää toiveiden varaan. Harjoittele ensin turvallisesti aidatulla alueella ja käytä pitkää liinaa siellä, missä se on turvallista, kunnes koira pystyy irrottautumaan häiriöistä ja vastaamaan vihjeisiin luotettavasti. Hyvinkin koulutettu koira voi joutua pysymään kytkettynä luonnonvaraisten eläinten, liikenteen ja muiden vaarojen lähellä. Palkitsemiseen perustuva koulutus ja selkeät säännöt kertovat koiralle, mitä siltä odotetaan, ja auttavat säilyttämään yhteistyön myös vireen noustessa.

## Terveys

Ruotsin Kennelliiton mukaan rodulla ei ole tunnettuja rotukohtaisia sairauksia, mutta polvilumpion sijoiltaanmenoa eli patellaluksaatiota esiintyy. Tämä ei tarkoita, että jokainen koira sairastuisi tai että rotu olisi vapaa kaikista muista sairauksista. Se tarkoittaa, että huolellinen terveyden arviointi kannattaa aloittaa dokumentoiduista tuloksista ja kyseisestä suvusta pitkän, jäsentelemättömän diagnoosiluettelon sijaan.

Ruotsalaisessa rotukohtaisessa jalostusstrategiassa suositellaan jalostuskoirille polvi- ja silmätutkimusta. Silmät suositellaan tutkittaviksi ennen jalostuskäyttöä, sen jälkeen kolmen vuoden välein ja kerran yli kahdeksan vuoden iässä. Nämä ovat jalostussuosituksia. Niitä ei pidä esittää kaikkia koiria koskevina rekisteröintivaatimuksina tai takeena pentujen terveydestä.

Pyydä ennen pennun ostamista vanhempien rekisterinimet ja -numerot ja tarkista:

- kuka tutkimuksen on tehnyt
- milloin polvi- ja silmätutkimukset on tehty
- varsinainen tutkimustulos pelkän ”tutkittu”-maininnan sijaan
- onko lähisukulaisilla ollut toistuvia polvi-, silmä- tai muita terveysongelmia
- vanhempien iät ja se, onko suvun vanhempien koirien terveyttä seurattu

Normaali tutkimustulos vähentää epävarmuutta tutkitun vaivan osalta, mutta se ei ole elinikäinen takuu. Pidä koira sopivassa kuntoluokassa, kohota sen kuntoa vähitellen ja ota yhteyttä eläinlääkäriin, jos koiralla esiintyy toistuvaa ontumista, kipua, näkömuutoksia tai huomattavia käyttäytymisen muutoksia.

## Historia ja alkuperä

Jackrussellinterrieri on lähtöisin 1800-luvun Englannista, ja rodun historia liittyy pastori John Russelliin. Hän kehitti kettuterriereitä, jotka pystyivät juoksemaan kettukoirien mukana ja menemään luoliin ajamaan ketut ja muun riistan ulos. Työ vaati pientä, ketterää, rohkeaa ja itsenäistä koiraa.

Läheistä sukua olevista linjoista kehittyi kaksi tyyppiä. Korkeammasta ja neliömäisemmästä tyypistä tuli parsonrussellinterrieri, matalammasta ja hieman pidemmästä jackrussellinterrieri. Rodun alkuperä on siis Englannissa, mutta Australia mainitaan maana, jossa rotua kehitettiin edelleen ja jossa tehtiin tärkeää työtä rotumääritelmän parissa. Ruotsin Kennelliitto tunnusti jackrussellinterrierin vuonna 2001.

Historia selittää useita edelleen selvästi näkyviä ominaisuuksia: käyttötarkoitukseen sopivan koon, ketterän rungon, kyvyn itsenäisiin päätöksiin sekä kiinnostuksen riistan etsimiseen ja seuraamiseen. Näistä ominaisuuksista voi olla hyötyä koulutuksessa ja koiraurheilussa, mutta nykyarjessa ne tarvitsevat ohjausta.

## Arki rodun kanssa

Arki jackrussellinterrierin kanssa sujuu parhaiten, kun kodissa yhdistyvät aktiivinen tekeminen sekä selkeät lepoa, turvallisuutta ja itsehillintää tukevat rutiinit. Rotu voi asua kerrostalossa. Kodin kokoa tärkeämpää on, että koiran tarpeisiin vastataan ja se oppii olemaan reagoimatta jokaiseen porraskäytävän tai ikkunan takaa kuuluvaan ääneen. Harjoittele rauhallista käyttäytymistä ja neutraalia suhtautumista ääniin ennen kuin haukkumisesta tulee tapa.

Lasten kanssa pätee sama perussääntö kuin kaikkien koirien kohdalla: aikuinen vastaa vuorovaikutuksesta, ja koiralla on oltava suojaisa lepopaikka, jossa sitä ei häiritä. Lasten ei pidä ottaa koiralta ruokaa tai leluja, kantaa sitä tai seurata sitä, kun se siirtyy pois. Rodun nopeuden ja intensiivisyyden vuoksi rauhalliset, lyhyet yhdessäolohetket ovat parempi vaihtoehto kuin rajut leikit ilman taukoja.

Yhteiselo muiden koirien tai kissojen kanssa riippuu yksilöistä, ja tutustumisen tulee edetä vähitellen ja hallitusti. Varhainen tottuminen voi auttaa, mutta se ei poista metsästysviettiä. Kanit, jyrsijät ja muut pieneläimet on pidettävä täysin ja turvallisesti erillään. Älä valitse rotua sillä oletuksella, että koulutus takaa rauhallisen yhteiselon. Monikoirakodissa tarvitaan myös erillisiä lepopaikkoja sekä keinoja järjestää ruoka, lelut ja muut koirille tärkeät asiat niin, ettei niistä synny kilpailua.

Yksinoloa tulee opettaa vähitellen vasta, kun koira tuntee olonsa kotona turvalliseksi. Aloita hyvin lyhyistä poissaoloista ja pidennä niitä vain koiran pysyessä rauhallisena. Ruotsissa suljettua häkkiä ei saa käyttää kotona tavallisena lepopaikkana tai koiran liikkumisen rajoittamiseen. Tarjoa sen sijaan mukava peti tai riittävän suuri, turvallinen alue, jossa koira voi liikkua ja valita lepopaikkansa.

Ennen koiran hankintaa kaikkien perheenjäsenten tulisi voida vastata myöntävästi kolmeen kysymykseen: Pystymmekö tarjoamaan koiralle mielekästä tekemistä joka päivä? Pystymmekö hallitsemaan metsästysviettiä koulutuksen, hihnan ja turvallisten ympäristöjen avulla? Pystymmekö turvaamaan häiriöttömän palautumisen ja johdonmukaiset säännöt ilman kovia menetelmiä? Jos vastaus on kyllä, jackrussellinterrieristä voi tulla innokas harrastuskaveri ja seuralainen. Passiiviseksi pieneksi sivustaseuraajaksi se kuitenkin harvoin jää.

Jackrussellinterrieri

Jackrussellinterrieri on pieni, vankka ja energinen ketunmetsästykseen jalostettu terrieri, joka on luonteeltaan rohkea ja älykäs. Se tarvitsee päivittäin 1–2 tuntia liikuntaa sekä aivojumppaa. Väritys on pääosin valkoinen, ja karvatyyppejä on kolme. Rodulla on voimakas kaivamisvietti ja saalisvietti. Se on perhettään kohtaan hellä, mutta vaativa eikä sovi hyvin vähän liikkuvaan kotiin.

Debbie Hedegaard Pedersen

## Perustiedot

Havannankoira on pieni, FCI:n hyväksymä seurakoira, joka kuuluu roturyhmään 9. FCI ilmoittaa rodun alkuperämaaksi Kuuban ja kuvaa, kuinka tämä koiratyyppi kulkeutui saarelle läntiseltä Välimereltä. Rotumääritelmän mukainen säkäkorkeus on 23–27 senttimetriä, ja kahden senttimetrin poikkeama kumpaankin suuntaan sallitaan. Virallista painoväliä ei ole. Arvioi koiran todennäköistä aikuiskokoa säkäkorkeuden, rakenteen, kuntoluokan ja vanhempien perusteella, älä luvatun kilomäärän mukaan.

Rotumääritelmän ihanne on tarkkaavainen, kiintyvä, iloinen, ystävällinen ja leikkisä koira. Tämä on jalostustavoite, ei tae siitä, miten jokainen yksilö käyttäytyy lasten, vieraiden ihmisten tai muiden eläinten kanssa. Ruotsalainen BPH-käyttäytymiskuvausaineisto osoittaakin rodun sisällä selvää vaihtelua.

Pitkä turkki on rodun arjen suurin hoitovelvoite. Se on kammattava ihoa myöten, ja se voi vaatia tiheää hoitoa etenkin pentuturkin vaihtuessa aikuisen turkkiin. Niukka tai puuttuva aluskarva ei tee havannankoirasta allergiatonta. Koiran allergeeneja on muun muassa ihohilseessä ja syljessä, ja niiden määrä vaihtelee yksilöittäin.

## Ulkonäkö ja turkki

Havannankoiran tulee olla pieni, matalaraajainen ja vankka olematta raskas tai liikkeiltään rajoittunut. Rungon pituuden ja säkäkorkeuden suhteen tulisi olla noin 4:3. Eturaajojen tulee olla suorat ja yhdensuuntaiset sekä liikkeiden kevyet, joustavat ja eteenpäin suuntautuvat. Kun arvioit koiraa, kiinnitä huomiota vapaisiin liikkeisiin: selvää ontumista, epätasaista painon varaamista tai voimakkaasti ulospäin kaartuvia eturaajoja ei pitäisi näkyä. Runsas turkki ei saa peittää rakenteen toiminnallisia puutteita.

Rotumääritelmän mukainen säkäkorkeus on 23–27 senttimetriä. Sallittu poikkeama laajentaa hyväksytyn vaihteluvälin 21–29 senttimetriin. Ihannepainoa ei ole määritelty. Kaksi samankorkuista koiraa voi siis painaa eri verran luuston, lihaksiston ja kuntoluokan vuoksi. Lähellä kumpaa tahansa kokorajaa oleva koira ei ole automaattisesti parempi tai huonompi, mutta Ruotsin jalostuksen tavoiteohjelmassa kuvataan suuntausta kohti kookkaampia ja painavampia koiria ja korostetaan, että rodun tulee säilyttää kääpiökoiramainen olemuksensa.

Rotumääritelmän mukaan aikuisen koiran peitinkarvan tulee olla hyvin pitkää, noin 12–18 senttimetriä, pehmeää ja suoraa tai laineikasta. Se voi myös muodostaa kiharaisia suortuvia. Aluskarva on niukkaa ja puuttuu usein kokonaan. Väreinä esiintyy valkoista, kellanruskeaa, mustaa, havannanruskeaa, tupakanruskeaa ja punaruskeaa sekä sallittujen värien laikkuja ja tan-merkkejä. Älä anna värin mennä terveyden, luonteen ja terveen, toimivan rakenteen edelle pentua valitessasi.

Rotumääritelmä edellyttää luonnollista turkkia eikä salli näyttelyturkin leikkaamista tasapitkäksi lukuun ottamatta rajattuja poikkeuksia tassujen, otsan ja kuonon alueella. Kyse on rodunomaisesta ulkonäöstä, ei perusteesta jättää kivuliaita takkuja selvittämättä. Kampaa turkkia pienissä osissa ja kiinnitä erityistä huomiota korvantaustoihin, kainaloihin, jalkoihin sekä valjaiden tai kaulapannan alle jääviin kohtiin. Hoitotiheys riippuu turkin pituudesta, laadusta, kosteudesta ja takkuuntumisherkkyydestä. Karvanvaihtovaiheessa turkki saattaa vaatia päivittäistä hoitoa.

Totuta pentu vähitellen kampaamiseen, tassujen käsittelyyn, kynsien leikkaamiseen ja hampaiden harjaukseen. Pidä tauko, jos pentu pelästyy tai stressaantuu. Pese koira, kun turkki kaipaa puhdistusta, ja kuivaa se huolellisesti. Harjaa hampaat päivittäin koirille tarkoitetulla hammastahnalla, sillä hammaskivi ja hampaiden kiinnityskudossairaudet ovat pienillä koirilla tavallista yleisempiä.

## Luonne ja persoonallisuus

Rotumääritelmän mukaan havannankoiran tulee olla tarkkaavainen, ystävällinen ja leikkisä, mutta yksilöt suhtautuvat ympäröivään maailmaan eri tavoin. Rotumääritelmä kuvaa toivottua luonnetta. Se ei todista, että pentu olisi automaattisesti hyvä lasten kanssa, hiljainen, peloton tai helppo ensimmäinen koira.

Ruotsin Kennelliiton vuoden 2026 BPH-analyysi sisältää 233 havannankoiran käyttäytymiskuvauksen. Osallistuneiden koirien välillä oli huomattavaa vaihtelua siinä, kuinka innokkaasti ne tervehtivät vieraita ihmisiä, kuinka paljon ne leikkivät, kuinka uteliaita ne olivat ja miten ne reagoivat epävakaisiin alustoihin. Monilla oli vain vähän sosiaalista pelkoa, eivätkä ne käyttäytyneet uhkaavasti vieraita kohtaan. Aineisto kattoi kuitenkin vain noin 1,5 prosenttia tarkasteltuina syntymävuosina Ruotsissa syntyneistä koirista. Tulokset kuvaavat siis osallistuneita koiria, eivät kaikkia havannankoiria.

BPH on käyttäytymiskuvaus, ei testi, jonka koira läpäisee tai hylkää. Pyydä nähtäväksi vanhempien täydelliset tulokset ja tarkastele yksittäisiä reaktioita. Tapaa pennun emä sen kotiympäristössä ja havainnoi, pystyykö se tervehtimään, halutessaan olemaan ottamatta kontaktia ja palautumaan yllättävästä tapahtumasta ilman pitkittynyttä pelkoa tai stressiä.

Pienet lapset ja koira tarvitsevat aikuisen valvontaa, ja koiralla on oltava suojaisa lepopaikka. Sen pieni keho voi vahingoittua rajussa leikissä, vaikka koira itse hakeutuisi seuraan. Muihin koiriin ja kissoihin tutustumisen tulee edetä vähitellen niin, että eläimillä on riittävästi etäisyyttä ja poistumisreittejä ja että ne voidaan tarvittaessa erottaa toisistaan. Aiemmat kokemukset ja yksilön sosiaaliset taidot merkitsevät enemmän kuin rodun nimi.

## Koulutus ja liikunta

Havannankoira tarvitsee päivittäin liikuntaa, mielekästä tekemistä ja rauhoittumisen harjoittelua. Ei ole yhtä luotettavaan tietoon perustuvaa minuuttimäärää, joka sopisi kaikille koirille. Sovita lenkit, leikki ja muu rasitus koiran ikään, kuntoon, terveyteen, säähän ja palautumiseen.

Rotu on kehitetty seurakoiraksi, ja se nauttii usein yhteistyöstä. Hajutyöskentely, temput, arkitottelevaisuus, rally-toko ja sopivasti mukautettu agility voivat tuoda hyödyllistä vaihtelua, mutta kilpaileminen ei ole tarpeen. Panosta luoksetuloon, löysällä hihnalla kävelemiseen, odottamiseen, esineistä luopumiseen, rauhalliseen tutkittavana olemiseen ja rauhoittumiseen silloinkin, kun lähellä tapahtuu asioita. Käytä palkitsemiseen perustuvaa koulutusta, aseta selkeät kriteerit ja vältä fyysistä tai psyykkistä pakottamista.

Valppaus voi muuttua haukkumiseksi, kun rappukäytävässä liikutaan tai koira odottaa toimintaa. Vähennä tarpeetonta ikkunoiden ja ovien vahtimista, palkitse rauhallista käytöstä ja anna koiralle selkeä vaihtoehtoinen tehtävä. Suhtaudu turkinhoitoon ja lyhyisiin yksinoloihin taitoina, joita harjoitellaan alusta lähtien. Sisäsiisteys rakentuu tiheistä ulkoilumahdollisuuksista, valvonnasta ja palkitsemisesta, ei rankaisemisesta tai oletuksesta, että rotu olisi vaikea opettaa sisäsiistiksi.

## Terveys

Ruotsin rotukohtaisessa jalostuksen tavoiteohjelmassa havannankoiraa kuvataan suhteellisen terveeksi roduksi. Huolellinen pennun hankinta edellyttää silti sekä suositusten että toteutuneiden tutkimustulosten tarkistamista. Ruotsin Kennelliiton nykyisissä rekisteröintisäännöissä havannankoiralle ei ole polvia, silmiä tai sydäntä koskevaa rotukohtaista tason 2 tai 3 vaatimusta. Tämä ei tee tutkimuksista merkityksettömiä. Rotuyhdistyksen suositukset ovat laajemmat, ja ne on erotettava pentueen rekisteröinnin virallisista ehdoista.

Rotuyhdistys suosittelee jalostuskoirille polvitutkimusta yli vuoden iässä ilman poikkeavia löydöksiä. Lisäksi se suosittelee silmätutkimuksia noin vuosittain yhden vuoden iästä vähintään kuusivuotiaaksi siten, että tulos on astutushetkellä enintään vuoden vanha, sekä sydäntutkimusta ilman poikkeavia löydöksiä ennen astutusta. Nämä suositukset ovat rotuyhdistyksen pentuvälityksen ehtoja, mutta ne eivät ole sama asia kuin SKK:n rekisteröintivaatimus.

Pyydä koirien rekisterinumerot ja tarkista tutkimustulos, päivämäärä ja todellinen terveystilanne SKK Avelsdata -palvelusta. Pelkkä ilmaus ”terveystutkittu” ei riitä. Polvitutkimuksen tulos voidaan rekisteröidä 12 kuukauden iästä alkaen. Asteikko ulottuu nollasta eli normaalista kolmeen, jolloin polvilumpio on pysyvästi sijoiltaan. Hyvääkin yksilötulosta on tarkasteltava yhdessä vanhempien, sisarusten ja aiempien jälkeläisten tietojen kanssa, sillä suvun kokonaiskuva kertoo enemmän kuin yksittäinen tutkimus.

Suorat eturaajat ja vapaat liikkeet ovat tärkeitä sekä terveydelle että näyttelymenestykselle. Ruotsin jalostuksen tavoiteohjelmassa nostetaan esiin käyrät eturaajat, yksittäiset lyhentyneen kyynärluun eli short ulna -tapaukset sekä selkäkivut ja välilevytyrät. Tutkimuksessa, johon osallistui 355 norjalaista havannankoiraa, havaittiin yhteys kromosomissa 18 sijaitsevan FGF4-variantin sekä raajojen pituuden ja eturaajojen muodon välillä. Tutkimus osoittaa yhteyden tutkitussa populaatiossa, mutta ei sitä, että jokaiselle varianttia kantavalle koiralle kehittyisi kliinisiä ongelmia tai että jokin tietty DNA-testi olisi Ruotsissa pakollinen.

Katso koiran kävelyä ja kääntymistä sekä tarkista, että se varaa painoa tasaisesti molemmille eturaajoille. Kysy lähisuvun ontumisesta, kivuista, selkävaivoista ja leikkauksista. Kysy myös toistuvista silmäongelmista, sydämen sivuäänistä ja jatkuvasta kutinasta tai muista iho-ongelmista, sillä nämä nostetaan esiin Ruotsin jalostuksen tavoiteohjelmassa. Eläinlääkärin tulee arvioida oireet. Kasvattajan puolestaan pitäisi pystyä osoittamaan, mitä on todella tutkittu ja miksi.

## Historia ja alkuperä

Havannankoiralla on dokumentoitu yhteys sekä läntiseen Välimereen että Kuubaan. FCI:n rotumääritelmässä kuvataan, kuinka pieniä seurakoiria kehittyi Espanjan ja Italian rannikoilla ja kuinka italialaiset merikapteenit veivät niitä varhaisessa vaiheessa Kuubaan. Alkuperämaaksi on merkitty Kuuba, ja rodun rotumääritelmän vastuutaho on FCI.

Vanhat kuubalaiset sukulinjat katosivat saarelta, mutta niiden jälkeläisiä säilyi Yhdysvalloissa, ja niiden avulla rakennettiin nykyinen kanta. Ruotsin rotukohtaisessa jalostuksen tavoiteohjelmassa kuvataan hyvin pientä perustajapopulaatiota. Tämä osaltaan selittää, miksi geneettinen monimuotoisuus ja yksittäisten jalostuskoirien maltillinen käyttö ovat edelleen tärkeitä. Tästä on parempaa dokumentoitua tietoa kuin väitteistä, joiden mukaan rotu olisi Kuuban virallinen kansalliskoira tai sen syntyvuosi tunnettaisiin tarkasti.

Rodun ensimmäiset koirat tuotiin Ruotsiin ja rekisteröitiin siellä vuonna 1988, ja ensimmäiset ruotsalaiset pentueet rekisteröitiin vuonna 1989. Sen jälkeen havannankoiran suosio seurakoirana on kasvanut huomattavasti.

## Arki havannankoiran kanssa

Havannankoira voi viihtyä monenlaisissa kodeissa, jos omistajalla on aikaa turkinhoitoon, päivittäiseen toimintaan ja koulutukseen. Kerrostaloasunto ei ole automaattisesti ongelma, mutta rappukäytävän äänien, ulkoilupaikan etäisyyden ja rauhallisen käytöksen harjoittelumahdollisuuksien on oltava hallittavissa. Piha ei korvaa lenkkejä, erilaisiin ympäristöihin tutustumista tai yhdessäoloa.

Yksinoloa on opeteltava vähitellen. Aloita hyvin lyhyistä hetkistä koiran tuntiessa olonsa turvalliseksi ja pidennä aikaa vasta, kun se pystyy lepäämään haukkumatta, levottomasti kuljeskelematta tai osoittamatta muita stressin merkkejä. Pentua ei voi jättää yksin samoin perustein kuin aikuista koiraa. Suunnittele työpäivien järjestelyt ennen koiran hankintaa.

Kokeile turkinhoitorutiinia käytännössä ennen päätöstä. Pyydä kasvattajaa näyttämään, miten turkki kammataan ihoa myöten, kuinka kauan koko turkin läpikäynti kestää ja miten turkki muuttuu koiran varttuessa. Jos perhe ei pysty pitämään turkkia takuttomana, tarvitaan toisenlainen hoitosuunnitelma, joka laaditaan asiantuntevan trimmaajan kanssa. Rodunomainen ulkonäkö ei saa koskaan mennä koiran hyvinvoinnin edelle.

Tapaa pentu emänsä kanssa koirien omassa asuinympäristössä ennen ostopäätöstä ja tarkista rekisterinumerot, sukutaulu ja tunnistetiedot. Vertaa vanhempien polvi-, silmä- ja sydäntutkimustuloksia rotuyhdistyksen voimassa oleviin suosituksiin. Kysy myös lähisuvun luonteista, eturaajoista, selistä ja iho-ongelmista. Ruotsissa syntyneen pennun on oltava luovutettaessa vähintään kahdeksan viikon ikäinen, ja sillä on oltava eläinlääkärintarkastuksesta todistus, joka on tuolloin enintään seitsemän päivää vanha.

Paras valinta ei ole automaattisesti pienin, pörröisin tai ulospäinsuuntautunein pentu. Valitse pentu, jonka vanhemmat liikkuvat vapaasti, joiden tutkimuksista on dokumentit, jotka palautuvat hyvin ja joita voidaan käsitellä rauhallisesti. Se kertoo tulevasta arjesta enemmän kuin väri, markkinoitu paino tai ilmaukset ”allergiaystävällinen” ja ”täydellinen perhekoira”.

Havannankoira

Havannankoira on Kuuban kansallisrotu ja pienikokoinen seurakoira. Se on vankkarakenteinen ja eloisa, ja sillä on pitkä, silkkinen turkki, josta irtoaa vain vähän karvaa. Tämä hellä ja ihmisläheinen koira sopii perheille ja viihtyy niin kerrostalossa kuin omakotitalossakin. Se tarvitsee säännöllistä turkinhoitoa, päivittäisiä kävelylenkkejä, leikkiä ja aivojumppaa eikä viihdy pitkiä aikoja yksin.

Nova Midnight Stars

## Perustiedot

- Tiibetinspanieli on pieni, FCI:n ryhmään 9 kuuluva seurakoira – nimestään huolimatta se ei ole metsästyskoira.
- Rotumääritelmän mukaan säkäkorkeus on noin 25 cm ja paino noin 4–7 kg. Nämä ovat suuntaa antavia mittoja, eivät lupaus jokaisen aikuisen koiran koosta.
- Rotua kuvataan iloiseksi, valppaaksi, älykkääksi ja uskolliseksi, mutta myös itsenäiseksi ja toisinaan vieraita kohtaan pidättyväiseksi.
- Keskipitkä kaksinkertainen karvapeite koostuu silkkisestä peitinkarvasta sekä hienosta, tiheästä pohjavillasta. Kaikki värit ja väriyhdistelmät ovat sallittuja.
- Tiibetinspanieli tarvitsee päivittäin liikuntaa, mielekästä tekemistä ja seuraa, mutta niiden määrä on sovitettava yksilön tarpeisiin.
- Ruotsissa silmäterveys on rodun jalostuksen selkein huomionkohde. Silmätutkimus ja PRA3-geenistatus antavat eri tietoa, eikä niitä pidä sekoittaa toisiinsa.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Tiibetinspanieli on pieni, mutta sen tulee näyttää tasapainoiselta ja ketterältä ilman liioiteltuja piirteitä. Runko on hieman säkäkorkeutta pidempi, selkä on suora ja liikkeiden tulee olla vapaat, tarmokkaat ja yhdensuuntaiset. Rotumääritelmän noin 25 cm:n säkäkorkeus ja 4–7 kg:n paino ovat hyödyllisiä suuntaviivoja. Jos aikuisen koiran koolla on sinulle suuri merkitys, tutustu myös molempiin vanhempiin ja niiden läheisiin aikuisiin sukulaisiin.

Pää on pieni suhteessa runkoon, ja kuonon tulee olla keskipitkä, tylppä ja poimuton. Lievä alapurenta on rodulle tyypillinen, mutta hampaat tai kieli eivät saa näkyä suun ollessa kiinni. Silmien tulee olla tummanruskeat, soikeat, kirkkaat ja eteenpäin suuntautuneet. Arvioi koiraa kokonaisuutena – kirkkaita silmiä, sulkeutuvaa suuta, vaivattomia liikkeitä ja sopusuhtaista päätä – äläkä valitse ulkonäöltään kaikkein äärimmäisintä yksilöä.

Karvapeite koostuu keskipitkästä, melko rungonmyötäisestä peitinkarvasta sekä hienosta, tiheästä pohjavillasta. Korvissa, eturaajojen takaosissa, hännässä ja reisissä on pidemmät hapsut. Uroksilla on yleensä narttuja runsaampi kaulus, mutta karvapeite ei saa olla liioitellun runsas. Kaikki värit ja väriyhdistelmät ovat sallittuja. Väri ei kuitenkaan kerro koiran luonteesta tai terveydestä.

Perusteellinen harjaus ja kampaus kerran viikossa on hyvä lähtökohta. Karvanlähdön aikaan turkki kannattaa tarkistaa useammin. Kampaa ihoa myöten ja kiinnitä erityistä huomiota korvantaustoihin, kainaloihin ja hapsuihin, joihin hankaus voi muodostaa takkuja. Pese koira, kun se on oikeasti likainen, ja anna turkin kunnon ratkaista pesutarve kalenterin sijaan. Totuta pentu rauhallisesti myös kynsien leikkaamiseen, suun hoitoon ja muuhun käsittelyyn. Hampaiden harjaus on tärkeä rutiini koko koiran elämän ajan.

## Luonne ja persoonallisuus

Tiibetinspanieli sopii ihmiselle, joka arvostaa tarkkaavaista ja omatahtoista seuralaista. Rodun ihanneluonteeseen kuuluvat iloisuus, itsevarmuus, älykkyys, valppaus ja uskollisuus. Itsenäisyys voi olla viehättävää, mutta se tarkoittaa myös sitä, ettei koira välttämättä toimi vain siksi, että sitä pyydetään. Rotu voi sopia ensikoiraksi, mutta se ei ole automaattisesti helppo: kärsivällisyys, palkitsemiseen perustuva koulutus ja koiran viestien kunnioittaminen ovat tärkeämpiä kuin aiempi koiranomistajuus.

Rodulle mahdollinen pidättyväisyys vieraita kohtaan ei tarkoita, että pelokkuus tai aggressiivisuus olisi hyväksyttävää. Tasapainoisen koiran pitäisi voida tarkkailla tulijaa etäältä ja rauhoittua ilman, että sitä pakotetaan tervehtimään. Kun vierailet kasvattajan luona, seuraa emän ja muiden aikuisten sukulaisten reaktioita uuteen ihmiseen, kosketukseen, ääniin ja arjen vilinään. Niiden tulisi osata hakea tukea ja palautua tilanteista.

Valppaus voi ilmetä haukkumisena, kun oven tai ikkunan ulkopuolella tapahtuu jotakin. Yksilön haukkumiseen vaikuttavat myös ympäristö, kokemukset ja koulutus. Sen sijaan, että kysyisit vain, onko rotu haukkuherkkä, kysy, miten vanhemmat käyttäytyvät vieraiden saapuessa ja kuinka nopeasti ne rauhoittuvat. Jos äänet kantautuvat kodissa helposti, palkitse alusta asti hiljaisesta tarkkailusta, opeta selkeä vihje siirtyä pois ärsykkeen luota ja rauhoittua sekä rajoita pääsyä tähystyspaikoille, jotka pitävät koiran jatkuvasti vahdissa.

Ruotsalainen koirien käyttäytymistä ja persoonallisuutta kuvaava BPH-arviointi voi antaa hyödyllistä tietoa yksittäisen koiran reaktioista. Se on kuitenkin kuvaus, ei hyväksytty–hylätty-koe. Jos vanhemmat tai aikuiset lähisukulaiset ovat osallistuneet BPH-arviointiin, käy tulokset läpi kasvattajan kanssa. Pidä niitä omia havaintojasi täydentävänä tietona, älä takeena pennun tulevasta luonteesta.

## Koulutus ja liikunta

Tiibetinspanieli tarvitsee päivittäin liikuntaa ja aivotyötä, mutta sen tarpeita ei voi tiivistää tiettyyn minuuttimäärään. Rotu voi kulkea mukana pidemmilläkin retkillä ja silti rauhoittua kotona. Hyvässä arjessa kävelyt, hajutyöskentely, leikki ja yhteistyöharjoitukset vuorottelevat häiriöttömän levon kanssa. Sovita kuormitus koiran ikään ja terveyteen, maastoon ja säähän sekä siihen, kuinka nopeasti koiran liikkuminen ja vireys palautuvat tavalliselle tasolle rasituksen jälkeen.

Palkitsemiseen perustuva, asteittain etenevä koulutus sopii rodun itsenäiseen luonteeseen. Tee tehtävästä selkeä ja koiralle kannattava sen sijaan, että korottaisit ääntä tai käyttäisit fyysisiä ojennuksia. Vaihtele harjoitteluympäristöä ja palkkioita ja lopeta, kun koira on vielä innostunut. Lyhyet harjoitukset ovat usein käytännöllisiä, mutta keskittyminen ja laatu ovat kellonaikaa tärkeämpiä.

Aseta etusijalle taidot, jotka tekevät arjesta turvallista ja rauhallista:

- huomion suuntaaminen sinuun ja kanssasi kulkeminen liikenteen ja muiden häiriöiden lähellä
- luoksetulo, jota harjoitellaan aluksi pitkässä liinassa tai aidatulla alueella
- vihje siirtyä pois ovelta tai ikkunalta ja rauhoittua
- vapaaehtoinen osallistuminen turkinhoitoon sekä tassujen, suun ja silmien tutkimiseen
- rauhallinen tervehtiminen ja kyky levätä porraskäytävästä tai kodin ulkopuolelta kuuluvista äänistä huolimatta
- asteittainen yksinoloharjoittelu niin, ettei koiraa jätetä yksin pidemmäksi aikaa kuin se pystyy olemaan rauhallinen

Koiraharrastukset voivat olla mukavia, jos yksilö pitää niistä, mutta ne eivät ole välttämättömiä eivätkä yksin osoita, että koiran arkiset tarpeet täyttyvät. Olennaista on, että koira liikkuu vaivattomasti, säilyttää uteliaisuutensa tekemisen aikana ja pystyy rauhoittumaan sen jälkeen.

## Terveys

Ruotsissa kasvatettua tiibetinspanielia ostettaessa silmäterveyttä koskevat asiakirjat ovat tärkein konkreettinen tarkistettava asia. Jotta pentue voidaan rekisteröidä Ruotsin kennelliittoon, molemmilla vanhemmilla on oltava virallinen silmätutkimustulos, joka on astutushetkellä enintään vuoden vanha. Pyydä nähtäväksi molempien vanhempien rekisterinumerot, tutkimuspäivämäärät ja varsinaiset tulokset. Pelkkä vakuutus siitä, että ne on ”testattu”, ei riitä.

PRA on yhteisnimitys perinnöllisille verkkokalvosairauksille, jotka voivat johtaa sokeutumiseen. PRA3 on yksi rodussa esiintyvistä geenimuunnoksista, mutta PRA3-geenitesti ei kata kaikkia kliinisen PRA:n syitä. Silmätutkimus ja geenitesti vastaavat siksi eri kysymyksiin:

- silmätutkimus kertoo silmien kliinisestä tilasta tutkimushetkellä, ja siinä voidaan havaita PRA sekä muita muutoksia
- PRA3-testi kertoo, onko koira tämän nimenomaisen PRA3-muunnoksen suhteen geneettisesti terve, kantaja vai sairas
- kantaja ei sairastu PRA3:n vuoksi, mutta voi siirtää muunnoksen jälkeläisilleen, joten sen saa yhdistää vain geneettisesti terveeseen koiraan
- geneettisesti terve PRA3-tulos ei todista, että koira olisi vapaa kaikista silmäsairauksista

PRA3-tulokset voidaan tallentaa keskitettyyn rekisteriin, mutta geenitesti ei ole samalla tavalla virallinen vaatimus kuin voimassa oleva silmätutkimus. Jos kasvattaja kertoo koiran olevan vanhempiensa perusteella geneettisesti terve, tarkista, että tieto on todella kirjattu rekisteriin. Ruotsin kennelliitto kirjaa polveutumisen perusteella terveen statuksen enintään kolmelle sukupolvelle.

Rotuyhdistys kiinnittää jalostustyössään huomiota myös munuaisten kehityshäiriöön eli munuaisdysplasiaan, poikkeaviin ripsiin, sisäänpäin kiertyviin silmäluomiin ja polvilumpion sijoiltaanmenoon. Tämä ei tarkoita, että jokainen tiibetinspanieli sairastuisi tai että kaikki nämä tutkimukset olisivat rekisteröinnin edellytys. Kysy sen sijaan vanhempien, sisarusten ja vanhempien lähisukulaisten todetuista sairauksista ja tutkimustuloksista. Pentua ostettaessa lyhyt, todennettavissa oleva selvitys suvun terveydestä on hyödyllisempi kuin yleinen väite suvun ”täydellisestä terveydestä”.

## Historia ja alkuperä

Tiibetinspanieli on lähtöisin Aasiasta, mutta sen varhaishistoriasta ei ole katkeamatonta, täysin dokumentoitua sukupuuta. Tiibetissä ja Kiinassa on ollut pieniä koiria jo pitkään, ja rotuun liittyvä perimätieto yhdistää ne palatsien ja luostarien seurakoiriin ja valppaisiin vahteihin. Ei ole mahdollista varmistaa tarkasti, missä tämä koiratyyppi alun perin kehittyi tai miten se siirtyi alueelta toiselle.

Nykyinen rotu kehitettiin Britanniassa, jossa siitä on kirjallisia tietoja 1800-luvun lopulta. Vuonna 1934 tiibetiläiset rodut saivat omat rotumääritelmänsä British Tibetan Breeds Association -yhdistyksen kautta. Toisen maailmansodan jälkeen Britannian kanta rakennettiin uudelleen pienestä koiramäärästä. Siksi rotumääritelmän vastuumaa on Britannia, vaikka alkuperämaaksi on merkitty Tiibet.

Ensimmäinen tiibetinspanieli tuotiin Ruotsiin vuonna 1955, ja ensimmäinen ruotsalainen rekisteröinti tehtiin seuraavana vuonna. Nämä ajankohdat on dokumentoitu paremmin kuin kertomukset siitä, miten luostarikoiria annettiin lahjoiksi tai miten ne vahtivat muureilla. Tarinat voivat auttaa ymmärtämään rodun mainetta valppaana seurakoirana, mutta niitä tulee pitää perimätietona, ei varmennettuna historiana.

## Arki tiibetinspanielin kanssa

Tiibetinspanieli voi viihtyä niin kerrostaloasunnossa kuin omakotitalossakin, kun sen arkeen kuuluu liikuntaa, mielekästä tekemistä, lepoa ja sosiaalista kanssakäymistä. Kodin kokoa tärkeämpää ovat säännölliset ulkoilumahdollisuudet ja vahtihaukun hallinta. Kerrostalossa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota vanhempien haukkumiseen, talon ääneneristykseen sekä siihen, pystytkö harjoittelemaan rauhallista käytöstä ovella, ikkunan ääressä ja yhteisessä porraskäytävässä.

Lasten kanssa pätevät samat perussäännöt kuin muidenkin pienten koirien kohdalla: aikuisen tulee olla paikalla, lasten ei pidä nostaa tai kantaa koiraa, ja koiralla on oltava rauhoitettu lepopaikka. Itsevarmasta yksilöstä voi tulla ihana perhekoira, mutta rodun nimi ei koskaan korvaa valvontaa tai koiran kehonkielen kunnioittamista.

Yhteiselo toisen koiran tai kissan kanssa riippuu yksilöistä ja siitä, miten ne tutustutetaan toisiinsa. Kysy, millaisia kokemuksia vanhemmilla ja pennulla todella on muista eläimistä. Aloita kissaan tutustuttaminen pitämällä eläimet eri tiloissa ja vaihtamalla niiden hajuja. Etene sitten tutustumiseen portin läpi ja koiran ollessa hihnassa, ja varmista, että kissalla on aina esteetön poistumisreitti. Anna kummankin eläimen edetä omaan tahtiinsa äläkä jätä niitä keskenään ilman valvontaa, ennen kuin niiden käyttäytyminen on ennakoitavaa. Silloinkin kummallakin tulee olla oma tilansa.

Yksinolo on opeteltava taito, ei pysyvä rotuominaisuus. Pientä pentua ei voi jättää yksin, ja aikuinenkin koira on totutettava siihen vähitellen hyvin lyhyistä, rauhallisista poissaoloista aloittaen. Pidennä aikaa vasta, kun koira pystyy lepäämään ilman jatkuvaa haukkumista, edestakaista kulkemista tai ahdistusta. Jos arkesi edellyttää koiran olevan yksin kokonaisia työpäiviä, tämä rotu on muiden seurakoirien tavoin huono valinta, ellei sopivaa päivähoitoa järjestetä.

Ennen ostopäätöstä sinun tulisi saada selkeät vastaukset seuraaviin asioihin:

- miksi juuri tämä yhdistelmä on valittu ja miten vanhemmat käyttäytyvät arjessa
- vanhempien rekisterinumerot sekä silmätutkimusten päivämäärät ja tulokset
- molempien vanhempien PRA3-status ja yhdistelmän merkitys pennuille
- lähisuvun tiedossa olevat silmäongelmat, munuaisdysplasiatapaukset ja polvilumpion sijoiltaanmenot
- vanhempien ja niiden aiempien jälkeläisten aikuiskoko, haukkuminen, suhtautuminen vieraisiin ja palautuminen kiihtymyksestä

Rotu sopii parhaiten ihmiselle, joka haluaa elää pienen ja aktiivisen seuralaisen kanssa. Tiibetinspanieli viihtyy lähellä, mutta ei aina tottele käskystä. Kun tarjolla on lempeää koulutusta, selkeät arjen rajat ja tilaa itsenäiselle luonteelle, tiibetinspanieli voi nauttia retkistä, tarkkailla ympäristöään valppaasti ja levätä kotona rauhallisesti.

Tiibetinspanieli

The Tibetan Spaniel Association (UK)

The United Kingdom Kennel Club

Norsk Kennel Klub (Norwegian Kennel Club)

Tiibetinspanieli on pieni mutta vankkarakenteinen, noin 4–7 kiloa painava tiibetiläinen seurakoira, jolla on silkkinen kaksinkertainen turkki, harjamainen kauluri ja runsaskarvainen häntä. Se on valpas, mutta koulutettuna ei turhan haukkuherkkä, itsenäisyydessään kissamainen ja syvästi perheeseensä kiintynyt. Se tulee hyvin toimeen sitä kunnioittavasti kohtelevien lasten kanssa ja sopeutuu niin kaupunkiin kuin maallekin. Liikuntaa ja turkinhoitoa se tarvitsee kohtuullisesti.

Koira- ja kissakasvattajat: Vejle

Ostajille

Myyjille

Työkalut

Koirat

Kissat

Get a Pet