## Perustiedot

Papillon on pieni, eloisa ja nopeasti oppiva seurakoira, joka sopii usein ihmiselle, joka haluaa yhdistää läheisyyden lenkkeilyyn, koulutukseen ja arjen virikkeisiin. Rotu kuuluu mannermaisiin kääpiöspanieleihin, joiden ranskankielinen nimi on Épagneul Nain Continental. Papillonilla on pystyt korvat, kun taas phalène-muunnoksella on luppakorvat. Ruotsissa koirat rekisteröidään korvien asennon mukaan, ja rekisteröinti voidaan muuttaa, jos korvat kehittyvät eri tavalla kuin aluksi arvioitiin.

- **Alkuperä:** Ranska ja Belgia
- **Käyttötarkoitus:** seurakoira, FCI:n ryhmä 9
- **Säkäkorkeus:** rotumääritelmän mukaan noin 28 cm
- **Paino:** rotumääritelmässä on kaksi painoluokkaa. Suuremmassa luokassa urosten paino on 2,5–4,5 kg ja narttujen enintään 5 kg. Toiseen luokkaan kuuluvat alle 2,5 kg painavat koirat, joiden vähimmäispaino on 1,5 kg.
- **Turkki:** pitkä ja silkkinen, ei pohjavillaa
- **Aktiivisuus:** pienikokoinen mutta usein eloisa, työskentelyhaluinen ja innokas oppimaan
- **Elinikä:** monet elävät vanhoiksi; Ruotsin kennelliiton mukaan 15 vuoden ikä ei ole epätavallinen

Rotumääritelmän mitat kuvaavat ihannetta, eivät lupausta siitä, että jokainen aikuinen koira olisi täsmälleen niiden kokoinen. Tulevan omistajan kannattaakin kiinnittää enemmän huomiota vanhempien kokoon, koiran kuntoluokkaan ja terveeseen rakenteeseen kuin tavoitella tiettyä lukemaa tai mahdollisimman pientä yksilöä.

## Ulkonäkö ja turkki

Papillonin tulee olla sopusuhtainen kääpiökoira, joka on siro mutta vankka. Runko on hieman säkäkorkeutta pidempi, ja liikkeiden tulee olla vapaat, kevyet ja tyylikkäät. Pienen kokonsa vuoksi koiraa on suojeltava putoamisilta ja huomattavasti suurempien koirien liian rajuilta leikeiltä, mutta rotumääritelmä ei kuvaa papillonia hauraaksi koiraksi.

Suuret korvat ovat rodun tunnusomaisin piirre. Papillonilla ne ovat pystyt ja vinosti ulospäin suuntautuneet, perhosen siipien tapaan. Phalènella puolestaan on liikkuvat luppakorvat. Ero on siis korvien asennossa: molemmat ovat saman mannermaisen kääpiöspanielin muunnoksia, ja niitä voi syntyä samaan pentueeseen.

Turkki on yksinkertainen eli pohjavillaton, ja sen tulee olla runsas, kiiltävä ja hieman laineikas, ei kihara. Päässä ja raajojen etupuolella karva on lyhyttä, mutta rungossa, korvissa, rinnassa, reisissä ja hännässä pidempää. Pohjaväri on valkoinen, ja sen tulee olla vallitseva rungossa ja raajoissa. Värilliset laikut voivat olla erivärisiä, kun taas huulten, silmäluomien reunojen ja kirsun tulee olla rotumääritelmän mukaisesti hyvin pigmentoituneet.

Turkinhoito on yleensä melko vaivatonta, kun takkujen muodostuminen ehkäistään. Tarkista turkki säännöllisesti ja kampaa erityisesti korvien takaa ja reisien sisäpinnoilta, joihin Ruotsin kennelliiton mukaan syntyy helposti takkuja. Pese koira sen ollessa likainen; kaikille yksilöille sopivaa kiinteää pesuväliä ei ole. Tarkista samalla kynnet, tassut, korvat ja iho. Sovita hoito koiran turkin ja arjen tarpeisiin sen sijaan, että noudattaisit kiinteää pesu- tai leikkausaikataulua.

## Luonne ja persoonallisuus

Papillon on tyypillisesti valpas, eloisa ja nopeasti oppiva koira, joka on hyvin kiinnostunut ihmisistä ja tekemisestä. Sen pienessä kehossa on usein enemmän työskentelyhalua kuin nimitys ”sylikoira” antaa ymmärtää. Papillon voi nauttia sekä läheisestä yhdessäolosta että keskittymistä, ongelmanratkaisua tai kehonhallintaa vaativista tehtävistä.

Rotukuvauksia ei kuitenkaan pidä tulkita takuuksi tietynlaisesta luonteesta. Ruotsin kennelliiton BPH-käyttäytymiskuvauksissa on havaittu huomattavaa vaihtelua osallistuneiden papillonien välillä esimerkiksi siinä, kuinka innokkaasti ne tervehtivät vieraita, kuinka mielellään ne leikkivät ja kuinka uteliaita ne ovat. Tulokset koskevat arvioituja koiria ja osoittavat ennen kaikkea, miksi yksilölliset ominaisuudet, sukulinjat, varhaiset kokemukset ja jatkuva koulutus ovat kaikki tärkeitä.

Valppaus voi näkyä siinä, kuinka nopeasti koira huomaa äänet, vieraat ja kodin ulkopuolella tapahtuvan liikkeen. Sen ei tarvitse johtaa merkittävään haukkumisongelmaan, mutta rauhallista käytöstä kannattaa palkita alusta lähtien, opettaa koiralle vaihtoehtoinen tehtävä ovelle ja välttää sitä, että jokainen havainto johtaa kiihtymiseen. Kysy kasvattajalta, miten vanhemmat toimivat arjessa, älä pelkästään sitä, miten ne käyttäytyvät näyttelyissä tai koulutustilanteissa.

## Koulutus ja liikunta

Papillon tarvitsee päivittäin liikuntaa ja aivojumppaa, mutta yhtä kaikille sopivaa minuuttimäärää ei ole. Terve ja hyväkuntoinen aikuinen koira jaksaa usein yllättävän pitkiäkin lenkkejä, kun taas pentu, iäkäs koira tai terveysongelmista kärsivä yksilö tarvitsee toisenlaista kuormitusta. Sovita aktiivisuus ikään, kuntoon, säähän ja palautumiseen sen sijaan, että arvioisit tarpeita koiran koon perusteella.

Rotu oppii usein nopeasti myös sellaisia asioita, joita et tarkoittanut opettaa. Palkitsemiseen perustuva koulutus ja selkeät kriteerit toimivat hyvin. Vaihtele arkitottelevaisuutta, hajutyöskentelyä, tasapainoharjoituksia ja pieniä ongelmanratkaisutehtäviä, ja lopeta harjoitus silloin, kun koira jaksaa vielä keskittyä. Agility, toko ja muut koiraharrastukset voivat sopia rodulle hyvin, kun harjoittelussa edetään vähitellen ja alusta, esteet sekä kuormitus sovitetaan koiran kokoon ja kehitysvaiheeseen.

Pieni koira tarvitsee yhtä huolellista luoksetulon harjoittelua ja erilaisiin ympäristöihin totuttamista kuin suurikin. Harjoittele kontaktia ja luoksetuloa turvallisissa paikoissa ennen kuin päästät koiran vapaaksi alueilla, joilla liikenne, luonnonvaraiset eläimet tai suuremmat koirat voivat aiheuttaa vaaran. Opeta koiraa myös rauhoittumaan tekemisen välissä. Papillon, jolle tarjotaan vain vauhdikasta tekemistä, voi oppia erittäin taitavaksi kiihtymään mutta jäädä vähemmälle harjoitukselle rauhoittumisessa.

## Terveys

Ruotsin kennelliitto kuvaa papillonia yleisesti terveeksi ja usein pitkäikäiseksi roduksi, mutta vastuulliset terveystutkimukset ovat silti tärkeitä. Ruotsissa syntyvien pentueiden kohdalla pap-PRA1 on selkein virallinen tutkimusvaatimus. Pap-PRA1 on perinnöllinen etenevän verkkokalvon surkastuman eli PRA:n muoto, joka vaurioittaa verkkokalvoa. Se periytyy autosomissa peittyvästi: kantajalla on yksi kopio geenimuunnoksesta, eikä sille kehity tätä nimenomaista tautimuotoa, kun taas geneettisesti sairas koira on perinyt muunnoksen molemmilta vanhemmiltaan.

Ruotsin kennelliiton rekisteröintisäännöt edellyttävät molemmilta vanhemmilta virallista pap-PRA1-DNA-testitulosta tai merkintää siitä, että ne ovat vanhempiensa tulosten perusteella terveitä. Kahta kantajaa ei saa yhdistää, eikä sairasta koiraa saa käyttää jalostukseen. Pap-PRA1-DNA-testi ei kuitenkaan sulje pois kaikkia muita PRA:n geneettisiä syitä tai muita silmäsairauksia. Silmätutkimuksella on siksi eri tarkoitus. Ruotsalainen rotuyhdistys Papillon-Ringen suosittelee silmätutkimusta kolmen vuoden iän jälkeen muiden silmämuutosten seuraamiseksi.

Rodussa esiintyy patellaluksaatiota, jossa polvilumpio pääsee siirtymään pois normaalilta paikaltaan. Rotuyhdistys suosittelee, että jalostuskoirilla on ennen astutusta tiedossa normaali polvitutkimustulos. Suositus on tärkeä, mutta Ruotsin kennelliiton nykyisissä säännöissä polvitulosta ei mainita papillonin erillisenä rekisteröintivaatimuksena. Pyydä nähdä tutkimustulos sen sijaan, että olettaisit rekisteröinnin itsessään takaavan sen.

Muissa maissa suositeltuihin tutkimusohjelmiin voi kuulua lisätutkimuksia. Esimerkiksi brittiläinen Royal Kennel Club mainitsee NAD-testin papillonin täydentävien tutkimusten joukossa. Tämä ei tee NAD-testistä Ruotsin rekisteröintivaatimusta. Pyydä kasvattajaa erottamaan toisistaan Ruotsissa pakolliset tutkimustulokset, rotuyhdistyksen suositukset ja vapaaehtoiset lisätutkimukset.

Myös suun terveys ansaitsee huomiota. Pienillä koiraroduilla esiintyy tavallista enemmän hampaiden kiinnityskudossairauksia, ja päivittäinen hampaiden harjaus on yksinkertainen tapa vähentää runsaan hammaskiven ja kivuliaan parodontiitin riskiä. Pahanhajuinen hengitys, vuotavat ikenet tai haluttomuus pureskella ovat syitä hakeutua eläinlääkärin arvioon.

## Historia ja alkuperä

Papillon on lähtöisin Ranskasta ja Belgiasta, ja se on mannermaisen kääpiöspanielin pystykorvainen muunnos. Koiratyyppi on dokumentoitu jo 1500-luvulla, ja sitä pidettiin seurakoirana Euroopan hoveissa. Nimi Papillon tarkoittaa ranskaksi perhosta ja viittaa suuriin, vinosti kannettuihin, pitkien hapsujen reunustamiin korviin. Phalène tarkoittaa yöperhosta, ja nimitystä käytetään luppakorvaisesta muunnoksesta.

FCI tunnustaa rodun numerolla 77 seura- ja kääpiökoirien ryhmässä. Nykyinen rotumääritelmä kattaa sekä papillonin että phalènen. Historia selittää rodun roolia seurakoirana, mutta nykyinen papillon ei ole pelkkä koriste: sen eloisuus ja oppimishalu näkyvät monissa tämän päivän koiraharrastuksissa.

## Arki rodun kanssa

Papillon voi viihtyä hyvin niin kerrostaloasunnossa kuin omakotitalossakin, kun se saa päivittäin tekemistä, läheisyyttä ja tukea rauhoittumisen opetteluun. Kodin kokoa tärkeämpää on arjen sisältö. Kodissa, johon kantautuu paljon ääniä, on panostettava erityisesti rauhalliseen käytökseen oven, eteisen ja ikkunoiden läheisyydessä, sillä valpas yksilö saattaa muuten alkaa kommentoida jokaista muutosta.

Rotu voi tulla hyvin toimeen lasten kanssa, mutta tämä riippuu koiran luonteesta, lapsen käyttäytymisestä ja aikuisten valvonnasta. Opeta lapsia antamaan koiralle rauha sen nukkuessa tai syödessä, olemaan nostamatta sitä syliin tai tarttumatta siihen sekä leikkimään sen kanssa lattian tasolla valvotusti. Tämä suojaa sekä koiraa että lasta ja kuvaa asiaa täsmällisemmin kuin yleinen ”lapsiystävällinen”-luonnehdinta.

Samaa yksilöllistä arviointia tarvitaan muiden eläinten kanssa. Papillon voi elää koirien tai kissojen kanssa, mutta tutustumisen tulee edetä rauhallisesti ja vähitellen. Järjestä eläimille omat ruokailu- ja lepopaikat sekä mahdollisuus vetäytyä rauhaan, ja valvo leikkiä silloin, kun eläinten kokoero on suuri. Ystävällinenkin suuri koira voi vahingoittaa hyvin pientä koiraa vahingossa.

Yksinolo on taito, eikä sen sujumista voi päätellä rodusta. Totuta koira vähitellen lyhyisiin yksinoloihin ja pidennä niitä vain, jos koira pysyy rentona. Haukkuminen, vinkuminen, levoton edestakaisin kulkeminen, tuhoaminen tai tavallisesti mieluisasta palkkiosta kieltäytyminen voivat kertoa siitä, että harjoituksessa edettiin liian suuri askel.

Ennen pennun ostamista selvitä muutakin kuin sen ulkonäkö. Pyydä nähtäväksi vanhempien rekisteröidyt pap-PRA1-tulokset, polvitulokset ja mahdolliset silmätutkimustulokset sekä kysy, miksi juuri kyseinen yhdistelmä on valittu. Tapaa emä ja tarkkaile, miten koirat palautuvat uusien äänten ja vieraiden kohtaamisen jälkeen. Ruotsin kennelliittoon rekisteröidyn pennun mukana tulee saada rekisteritodistus, Ruotsin kennelliiton kauppasopimus ja eläinlääkärintarkastustodistus, joka on luovutuspäivänä enintään seitsemän vuorokautta vanha. Terveystutkimukset vähentävät riskejä, mutta ne eivät voi koskaan taata tietynlaista terveydentilaa tai luonnetta. Siksi avoin dokumentointi ja realistiset odotukset ovat lupauksia tärkeämpiä.

Papillon

Papillon Breed Club UK

The Kennel Club (UK)

Fédération Cynologique Internationale (FCI)

Svenska Kennelklubben (Swedish Kennel Club)

Danish Kennel Club (Dansk Kennel Klub)

Papillon on pieni ja elegantti kääpiökoira, jolla on suuret, perhosmaiset korvat, hieno ja silkkinen kirjava turkki sekä komea hapsuhäntä. Se on vilkas, älykäs ja helposti koulutettava koira, joka nauttii liikunnasta ja aivotyöstä ja on valpas vahtikoira. Sen turkki tarvitsee säännöllistä harjausta, ja se elää usein 15–19-vuotiaaksi.

Seize the Day

## Rotu lyhyesti

Rottweiler on voimakas, keskikokoinen tai suuri saksalainen työkoira. Se sopii ihmiselle, joka haluaa kouluttaa koiraa säännöllisesti, pystyy hallitsemaan sen voiman ja jolla on aikaa sekä liikuntaan että koiran mieltä aktivoivaan tekemiseen. Rottweiler voi kiintyä perheeseensä vahvasti, mutta sen vartiointitaipumus ja työskentelyhalu tekevät kasvattajan valinnasta, varhaisesta koulutuksesta ja luotettavasta arjen hallinnasta erityisen tärkeitä.

- **Alkuperä:** Saksa. Rotu on FCI:n tunnustama, ja sitä on käytetty vartio-, karja-, veto-, poliisi- ja palveluskoirana.
- **Koko:** urosten säkäkorkeus on 61–68 cm ja narttujen 56–63 cm. Suuntaa antavasti aikuinen uros painaa noin 50 kg ja narttu noin 42 kg, mutta painoon vaikuttavat säkäkorkeus, sukupuoli ja rakenne.
- **Turkki:** lyhyt ja tiheä kaksinkertainen karvapeite, joka harjataan ja pestään tarpeen mukaan.
- **Aktiivisuus:** tarvitsee päivittäin liikuntaa, hajutyöskentelyä tai muuta aivotyötä sekä jatkuvaa arkitaitojen harjoittelua.
- **Tärkeää ennen hankintaa:** tarkista vanhempien luonnearviointien tulokset, lonkka- ja kyynärtulokset sekä POANV-sairauden DNA-testitulokset. Sairauden aiempi nimi on JLPP.

Rottweiler on harvoin helpoin valinta kokemattomalle omistajalle. Hyvin valmistautunut ensikertalainenkin voi onnistua, mutta hänen kannattaa varautua pentukurssiin, jatkuvaan tottelevaisuuskoulutukseen sekä rodun tuntevan kasvattajan tai palveluskoirayhdistyksen tukeen.

## Ulkonäkö ja turkki

Rottweiler on keskikokoinen tai suuri koira, jolla on tiivis ja lihaksikas runko. Sen tulee näyttää voimakkaalta mutta ei kömpelöltä, ja rakenteen tulee ilmentää myös ketteryyttä ja kestävyyttä. Pää on leveä, korvat ovat kolmiomaiset ja riippuvat, ja mustassa turkissa on selvärajaiset punaruskeat merkit.

Karvapeite koostuu karheasta peitinkarvasta ja tiheästä aluskarvasta. Turkki on helppohoitoinen, mutta koirasta lähtee karvaa, ja karvanlähtöaikoina sitä on harjattava tavallista useammin. Kaikille rottweilereille sopivaa pesuväliä ei ole: pese koira sen likaannuttua ja harjaa tarpeen mukaan, erityisesti runsaan karvanlähdön aikaan. Tarkista samalla kynnet, korvat, iho ja hampaat, jotta muutokset huomataan ajoissa.

Painoa tulee arvioida yhdessä koiran ruumiinrakenteen ja kehon kunnon kanssa, ei pelkän vaakalukeman perusteella. Hyväkuntoisella koiralla on erottuva vyötärö, ja kylkiluiden tulee tuntua helposti kevyesti tunnusteltaessa. Kehon kunnon säännöllinen arviointi on erityisen hyödyllistä painavalle koiralle.

## Luonne ja käyttäytyminen

Rodun ihanteena on ystävällinen, hyväntahtoinen, rohkea ja työskentelyhaluinen koira, joka on tasapainoinen ja tarkkaavainen ympäristönsä suhteen. Tämä kuvaa jalostuksen tavoitetta, ei jokaisen rottweilerin käyttäytymistä. Perimä, varhaiset kokemukset, terveys, koulutus ja itse tilanne vaikuttavat kaikki yksittäisen koiran käytökseen.

Rottweilerin vartiointitaipumus ei tarkoita, että rotu olisi lähtökohtaisesti aggressiivinen. Valppaus, itsenäisyys, kiinnostus saaliiseen, halu tarttua ja vetää leikeissä sekä suuri fyysinen voima voivat kuitenkin olla vaikeasti hallittava yhdistelmä, jos koira on pelokas, stressaantuu helposti tai on puutteellisesti koulutettu. Siksi on hyödyllisempää selvittää vanhempien todellista käyttäytymistä kuin tyytyä yleisiin kuvauksiin, kuten ”kiltti” tai ”turvallinen”.

Pyydä nähtäväksi vanhempien MH-luonnekuvausten tulokset ja kysy kasvattajalta, miten koirat reagoivat sosiaaliseen kontaktiin, yllätyksiin, ääniin ja leikkiin sekä jäikö niille pelkoja tilanteiden jälkeen. MH-luonnekuvauksessa kirjataan koiran reaktiot vakioiduissa tilanteissa. Pelkkä kuvauksen suorittaminen ei ole laatuluokitus. Tutustu myös lähisukulaisiin ja tapaa mahdollisuuksien mukaan ainakin emä tavallisessa arkiympäristössä.

Rottweiler voi elää hyvin lapsiperheessä, mutta rotu ei itsessään takaa lapsiystävällistä käytöstä. Vastuullisen aikuisen tulee aina olla läsnä koiran ja pienten lasten ollessa yhdessä, ja koira tarvitsee rauhallisen lepopaikan, jossa sitä ei häiritä. Aikuisen tulee huolehtia ulkoilutuksesta, sillä nuori tai innostunut rottweiler voi olla liian voimakas lapsen hallittavaksi.

## Koulutus ja liikunta

Rottweilerin on saatava liikkua ja käyttää päätään päivittäin, mutta kiinteä tuntimääräinen liikuntasuositus on harhaanjohtava. Tarve vaihtelee iän, terveyden, kunnon ja tekemisen mukaan. Suunnittele arkeen kävelylenkkejä, rauhallista palautumista, hajutyöskentelyä ja lyhyitä koulutushetkiä. Säädä niiden määrää sen mukaan, miten koira niihin käytännössä reagoi.

Jäljestys, etsintätehtävät, tottelevaisuuskoulutus, rally-toko ja hyvin suunniteltu ulkoilu tarjoavat sekä yhteistyötä että ongelmanratkaisua. Rotu voi nauttia myös vetotyöstä tai muista fyysisesti vaativista lajeista, kun koira on täysikasvuinen, terve ja sen kunto on rakennettu niihin asteittain. Runsas harjoittelu ei korvaa rauhoittumisen taitoa, joten harjoitelkaa myös rauhallista käytöstä ja levollisia arkirutiineja.

Aloita varhain käsittelyyn totuttaminen, hihnassa kulkeminen, luoksetulo, rauhalliset tervehdykset ja huomion kääntäminen pois ihmisistä, eläimistä tai esineistä pyynnöstä. Palkitse toivottua käytöstä ja tee säännöistä helposti ymmärrettäviä. Vältä pelkoon, pakottamiseen tai kipuun perustuvia menetelmiä. Ne eivät kuulu nykyaikaiseen koirankoulutukseen eivätkä tarjoa oikotietä voimakkaan koiran hallintaan.

Sosiaalistaminen ei tarkoita, että pennun pitäisi tervehtiä kaikkia. Tavoitteena on, että koira pystyy havainnoimaan ihmisiä, koiria ja uusia ympäristöjä ilman tarvetta lähestyä niitä tai reagoida voimakkaasti. Hyvä kurssi auttaa omistajaa lukemaan koiran viestejä ja harjoittelemaan sille sopivalla tasolla. Jatka harjoittelua myös nuoruusiässä, jolloin fyysinen voima kehittyy usein itsehillintää nopeammin.

## Terveys

Rottweilerin tärkeimmät dokumentoidut terveystutkimukset koskevat lonkkia, kyynärniveliä ja POANV/JLPP-sairautta. Rodulla on terveysohjelmia lonkkaniveldysplasian eli HD:n, kyynärniveldysplasian eli ED:n sekä perinnöllisen neurologisen POANV-sairauden varalta. POANV:n aiempi nimi on JLPP. Rodulla esiintyy myös silmäsairauksia, ja monet kasvattajat tutkituttavat koiriensa silmät.

Pyydä kasvattajaa näyttämään viralliset tulokset ja tarkista ne myös itse Ruotsin kennelliiton palveluista. HD:n ja ED:n osalta on olennaista tarkastella sekä vanhempien omia röntgentuloksia että suunnitellun pentueen alustavaa indeksiä. Ruotsin rottweileryhdistys suosittelee lisäsuosituksissaan pentueen alustavaksi indeksiksi vähintään 101:tä sekä HD:n että ED:n osalta. Indeksi perustuu laajempaan tietoon kuin yhden koiran tutkimustulos, mutta sekään ei takaa pennun olevan vapaa nivelongelmista.

POANV/JLPP periytyy peittyvästi. Kantaja on yleensä terve, mutta voi siirtää geenimuunnoksen jälkeläisilleen. Tavoitteena ei ole sulkea kaikkia kantajia automaattisesti pois jalostuksesta, vaan varmistaa, että DNA-status on virallisesti vahvistettu eikä yhdistelmästä voi syntyä sairaita pentuja. Pyydä kasvattajaa selittämään molempien vanhempien tulokset ja se, miten ne on otettu huomioon yhdistelmää suunniteltaessa.

Kysy myös silmätutkimuksista ja iäkkäämpien lähisukulaisten terveydestä. Pitkät luettelot kaikista rottweilerilla joskus todetuista sairauksista ovat vähemmän hyödyllisiä kuin dokumentoidut tulokset ja kyseisessä suvussa toistuvat ongelmat. Monet rottweilerit elävät noin 8–10-vuotiaiksi, mutta elinikä vaihtelee, eikä sitä voi ennustaa yksittäiselle koiralle.

Pidä koira sopivassa kuntoluokassa, kohota sen kuntoa asteittain ja kysy eläinlääkäriltä neuvoa, jos koira ontuu, osoittaa selviä kivun merkkejä tai sillä on hengitysmuutoksia tai neurologisia oireita. Ennaltaehkäisevä hoito ei korvaa eläinlääkärin arviota silloin, kun koiralla on sairauden oireita.

## Historia ja alkuperä

Rottweiler kehittyi saksalaisessa Rottweilin kaupungissa ja sen ympäristössä käytännön vartio- ja karjakoiraksi. Nimi Rottweiler Metzgerhund viittaa kaupungin teurastajiin, jotka valitsivat koiria työominaisuuksien perusteella ja käyttivät niitä karjan ajamiseen ja vartiointiin, omaisuuden suojelemiseen sekä kuormien vetämiseen.

Rodun virallinen historiankuvaus yhdistää tämän tyyppisten koirien varhaiset edeltäjät roomalaisajan karjakoiriin. Rodun myöhempi kehitys liittyy Rottweiliin ja koirien siellä tekemään käytännön työhön. Kun 1900-luvun alussa etsittiin sopivia poliisikoiria, rottweileria kokeiltiin tehtävään, ja rotu hyväksyttiin poliisikoiraksi vuonna 1910.

Työkoiratausta näkyy rodussa yhä. Nykyisin rottweileria pidetään työ-, palvelus- ja seurakoirana. Kestävyyden, valppauden ja yhteistyöhalun kaltaisille ominaisuuksille tarvitaan harkittuja purkautumiskanavia myös silloin, kun koira elää ensisijaisesti perheenjäsenenä.

## Arki rottweilerin kanssa

Rottweiler voi asua kerrostalossa, jos arjessa on riittävästi ulkoilua, koulutusta ja lepoa. Oma piha on kätevä, mutta se ei korvaa lenkkejä tai yhteistä tekemistä. Mieti etäisyyttä sopiviin ulkoilupaikkoihin, portaita, äänten kantautumista sekä sitä, pystyvätkö kaikki kodin aikuiset pitämään koiran hallinnassa ja käsittelemään sitä turvallisesti.

Yksinoloon on totuteltava asteittain. Pientä pentua ei pidä jättää yksin, kun taas olonsa turvalliseksi tunteva ja yksinoloon opetettu aikuinen koira pärjää usein muutaman tunnin. Etenemistahdin tulee määräytyä koiran omien viestien mukaan. Ruotsin maatalousviraston ohje ulkoiluttaa koiraa päivällä vähintään kuuden tunnin välein ei ole tavoite sille, kuinka pitkäksi aikaa koira pitäisi jättää yksin.

Yhteiselo muiden koirien tai kissojen kanssa riippuu yksilöistä ja tutustuttamisesta. Järjestä kissalle turvallinen alue, käytä aluksi porttia tai hihnaa ja palkitse rauhallisesta käytöksestä. Palaa helpompaan vaiheeseen, jos jompikumpi eläin pelkää tai jos koira alkaa tuijottaa herkeämättä ja kiihtyy liikaa. Älä jätä eläimiä keskenään ilman valvontaa, ennen kuin niiden vuorovaikutus on ollut johdonmukaisesti turvallista pidemmän aikaa. Sama varovaisuus koskee kohtaamisia muiden koirien kanssa: varhainen sosiaalistaminen ei takaa, että aikuinen koira viihtyisi kaikkien muiden koirien seurassa.

Omistajan vastuulla on varmistaa, ettei koira häiritse tai pelota ihmisiä tai muita eläimiä julkisilla paikoilla. Rottweilerin kohdalla tämä tarkoittaa, että hihnassa kulkemisen, luoksetulon ja huomion irrottamisen häiriötekijöistä on onnistuttava jo ennen kuin tilanne muuttuu vaikeaksi. Tarvittavan hallinnan tason ratkaisevat koiran todellinen käytös, ympäristö ja omistajan kyky puuttua tilanteeseen.

### Tarkista ennen hankintaa

- Tapaa vanhemmat ja kysy niiden käyttäytymisestä arjessa, ei vain koulutuksissa tai näyttelyissä.
- Tutustu MH-luonnekuvausten tuloksiin ja kysy vanhempien ja lähisukulaisten peloista, sosiaalisuudesta, leikistä ja palautumisesta.
- Tarkista viralliset HD- ja ED-tulokset sekä suunnitellun pentueen alustava indeksi.
- Tarkista molempien vanhempien virallinen POANV/JLPP-status ja kysy silmätutkimuksista.
- Kuvaile arkeasi kasvattajalle rehellisesti ja kysy, millaista tukea on saatavilla pentu- ja nuoruusvaiheessa.

Rottweiler sopii parhaiten kotiin, jossa sen työskentelyhalu huomioidaan päivittäin eikä vain satunnaisella pitkällä lenkillä. Säännöllisestä koulutuksesta, selkeistä rutiineista ja suuresta vastuusta nauttiva voi saada siitä läheisen ja monipuolisen koiran. Pääasiassa helppoa seurakoiraa etsivän kannattaa valita vähemmän vaativa rotu.

Rottweiler

Svenska Rottweilerklubben (Swedish Rottweiler Club)

Norwegian Kennel Club

Deutscher Rottweiler-Klub (German Rottweiler Club)

Rottweiler on voimakas, keskisuuri tai suuri työkoira, jolla on lyhyt musta turkki ja ruosteenruskeat merkit. Se on rauhallinen, uskollinen ja perheeseensä kiintyvä, mutta suhtautuu vieraisiin yleensä varautuneesti. Voidakseen hyvin se tarvitsee lempeää ja johdonmukaista koulutusta, päivittäistä liikuntaa ja aivotyötä sekä vastuullisen omistajan.

Rottweiler valpar efter friska meriterade föräldrar

M and Jenny's

## Perustiedot

Saksanpaimenkoira on keskikokoinen, voimakas saksalainen työ-, paimen- ja palveluskoirarotu. Se sopii omistajalle, joka haluaa kouluttaa koiraansa aktiivisesti ja suunnitelmallisesti. Rotu on yhteistyöhaluinen ja monipuolinen, mutta rodun sisäinen vaihtelu on huomattavaa. Siksi kasvattajan, vanhempien ja pentueen valinta on erityisen tärkeää.

- **Alkuperämaa:** Saksa
- **Roturyhmä:** FCI:n ryhmä 1, Lammas- ja karjakoirat
- **Säkäkorkeus:** urokset 60–65 cm, nartut 55–60 cm
- **Paino:** urokset 30–40 kg, nartut 22–32 kg
- **Karvapeite:** lyhytkarvainen tai pitkäkarvainen, molemmilla aluskarva
- **Aktiivisuustaso:** korkea; rotu tarvitsee liikuntaa, hajutyöskentelyä, ongelmanratkaisua ja yhteistyötä
- **Tärkeää ennen hankintaa:** selvitä vanhempien ja lähisukulaisten terveys, luonne, käyttöominaisuudet ja liikkeet. Älä tyydy pelkkään kasvattajan ilmoittamaan linjaan tai koirien näyttelyansioihin.

Saksanpaimenkoira voi olla erittäin kyvykäs perhe- ja harrastuskoira, kun arki vastaa kyseisen yksilön työskentelyhalua. Se on kuitenkin harvoin hyvä valinta ihmiselle, joka etsii ensisijaisesti helppoa seurakoiraa. Ensimmäistä koiraansa hankkivan on varauduttava käymään koulutuksissa, harjoittelemaan säännöllisesti ja hakemaan apua ajoissa, jos koiralla ilmenee pelokkuutta, stressiä, voimakasta tarvetta jahdata liikkuvia kohteita tai vaikeuksia rauhoittua.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Saksanpaimenkoiran tulee olla voimakas ja lihaksikas ilman liioiteltuja piirteitä rakenteessa tai liikkeissä. Runko on hieman korkeuttaan pidempi. Rotumääritelmän mukaan urosten säkäkorkeus on 60–65 cm ja paino 30–40 kg, narttujen säkäkorkeus 55–60 cm ja paino 22–32 kg.

Selkä ja lantio eivät ole sama asia. Rotumääritelmässä kuvataan suora selkä, joka jatkuu hieman laskevana lantiona. Selvästi köyry tai laskeva lanneosa sekä ylikulmautuneet, pihtikinttuiset tai epävakaat takaraajat eivät kuulu rodun ihanteeseen. Ruotsin Kennelliiton rotukohtaisissa erityisohjeissa ylälinja ja takaosa on tunnistettu riskialueiksi, ja liikkeet tulee arvioida sekä käynnissä että ravissa.

Pennunostajalle luonnolliset liikkeet kertovat enemmän kuin äärimmilleen viety näyttelyasento. Pyydä nähdä vanhempien liikkuvan käynnissä ja ravissa tasaisella alustalla. Takaraajojen tulee toimia vakaasti ja pysyä takaa katsottuna yhdensuuntaisina ilman, että kintereet painuvat sisäänpäin tai vaikuttavat epävakailta. Tarkastele myös aikuisia sukulaisia, sillä pennusta ei vielä näe, miten sen vartalo toimii täysikasvuisena.

Rodulla on kaksi hyväksyttyä karvapeitemuunnosta. Lyhytkarvaisella saksanpaimenkoiralla on tiheä, kova ja rungonmyötäinen peitinkarva sekä aluskarva. Pitkäkarvaisen muunnoksen peitinkarva on pidempää, pehmeämpää eikä yhtä rungonmyötäistä. Molemmilla tulee olla aluskarva, ja molemmista lähtee karvaa. Harjaa ja kampaa tarpeen mukaan, karvanlähtöaikoina tavallista useammin. Kiinnitä erityistä huomiota korvien takana sekä raajoissa ja hännässä olevaan pidempään karvaan. Pese koira sen likaantuessa, älä ennalta määrätyn aikataulun mukaan.

## Luonne ja käyttäytyminen

Rotumääritelmän mukaan saksanpaimenkoiran tulee olla tasapainoinen, hyvähermoinen, itsevarma, tarkkaavainen ja ohjattava. Tämä on jalostustavoite, ei lupaus jokaisen yksilön ominaisuuksista. Luonne, työskentelyhalu, sosiaalisuus, pelokkuus ja kyky rauhoittua voivat vaihdella huomattavasti rodun yksilöiden ja sukulinjojen välillä.

Saksanpaimenkoiria kuvataan usein älykkäiksi, uskollisiksi tai luontaisesti suojeleviksi, mutta nämä luonnehdinnat kertovat arjesta liian vähän. Voimakkaan työskentelyhalun omaava koira voi sopivissa tehtävissä olla keskittynyt ja hyvin ohjattava, mutta ilman selkeitä tehtäviä vaativa. Ympäristön tarkkailu voi tukea hyvää yhteistyötä ohjaajan kanssa, mutta se voi myös johtaa haukkumiseen tai voimakkaisiin reaktioihin, jos koira on epävarma, stressaantunut tai puutteellisesti koulutettu. Rotua ei pidä valita sillä oletuksella, että jokainen yksilö olisi automaattisesti luotettava vahtikoira tai helppo perhekoira.

Osassa rodun jalostusta on painotettu ensisijaisesti käyttökokeita ja palveluskoiratyötä, kun taas toisissa sukuhaaroissa näyttelyillä on ollut enemmän painoarvoa. Nimitykset ”käyttölinjainen” ja ”näyttelylinjainen” eivät silti yksin ennusta aktiivisuustasoa tai sopivuutta perhe-elämään. Kysy kasvattajalta, miten vanhemmat käyttäytyvät vieraiden ihmisten ja koirien seurassa, miten ne suhtautuvat ääniin ja uusiin ympäristöihin sekä osaavatko ne rauhoittua silloin, kun mitään ei tapahdu. Pyydä myös pentuesisarusten, puolisisarusten ja aiempien jälkeläisten tuloksia sekä kuvauksia niiden arkikäyttäytymisestä.

Ruotsissa käytettävässä MH-luonnekuvauksessa kirjataan koiran reaktiot tilanteissa, joihin sisältyy kontaktia, leikkiä, takaa-ajoa, toimettomuutta, yllätyksiä, uhkaa ja laukauksia. MH on kuvaus, ei koe, jonka koira läpäisee tai hylkää. Lue koko kuvaustulos ja vertaile useita lähisukulaisia sen sijaan, että tyytyisit pelkkään tietoon koiran ”tunnetusta luonnetilasta”.

## Koulutus ja liikunta

Saksanpaimenkoiran on saatava käyttää päivittäin sekä kehoaan että mieltään, mutta kaikille yksilöille sopivaa tuntimäärää ei ole. Tarpeeseen vaikuttavat ikä, terveys, palautuminen, kunto ja toiminnan sisältö. Nuori koira tarvitsee erilaista kuormitusta kuin täysikasvuinen, hyväkuntoinen aikuinen.

Toimiva arki yhdistää lenkkeilyn ja turvallisilla alueilla vapaana liikkumisen hajutyöskentelyyn, ongelmanratkaisuun ja yhteistyöharjoituksiin. Jäljestys, etsintätyöskentely, tottelevaisuus, palveluskoirakokeet ja muut keskittymistä vaativat tehtävät sopivat rodun taustaan. Vaihtele alustoja ja ympäristöjä, mutta lisää harjoitusten kestoa, vaikeutta ja fyysistä kuormitusta vähitellen. Tavoitteena ei ole väsyttää koiraa loppuun joka päivä, vaan kehittää kuntoa, kehonhallintaa, itsehillintää ja palautumiskykyä.

Palkitsemiseen perustuva, yksilöllisesti sovitettu koulutus tekee toivotun käyttäytymisen selväksi rakentamatta yhteistyötä pelon tai epämukavuuden varaan. Aloita ajoissa luoksetulon, kontaktin, käsittelyn, löysällä hihnalla kävelyn, häiriöiden läheisyydessä sopivalla etäisyydellä työskentelyn ja esineistä irrottamisen harjoittelu. Harjoittele myös vähemmän näyttävää taitoa: rauhassa makoilua silloin, kun mitään ei tapahdu. Jos saksanpaimenkoiralle tarjotaan vain kiihdyttävää toimintaa, se voi oppia kiihtymään erittäin taitavasti mutta sen voi olla vaikea rauhoittua uudelleen.

Pentuja ei pidä liikuttaa aikuisten koirien tavoin. Lyhyet tutkimusretket, omaehtoinen leikki, lepo ja myönteinen tutustuminen uusiin ympäristöihin ovat tärkeämpiä kuin pitkät matkat, hypyt tai jyrkät käännökset. Lisää fyysistä kuormitusta vähitellen koiran kasvaessa. Jos koira ontuu tai jäykistyy, liikkuu vastahakoisesti tai sen liikkumistapa muuttuu, kevennä liikuntaa ja ota yhteyttä eläinlääkäriin.

## Terveys

Lonkkadysplasia eli HD ja kyynärniveldysplasia eli ED ovat keskeisiä tutkittavia terveysominaisuuksia, kun hankitaan Ruotsiin rekisteröityä saksanpaimenkoiraa. Molemmat ovat painopisteitä Ruotsin Kennelliiton ja rotuyhdistyksen jalostusstrategiassa. Rodulla esiintyy myös iho-ongelmia sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksia. Ruotsalaisessa jalostusstrategiassa todetaan kuitenkin, että joistakin paljon keskustelua herättävistä selkä- ja kutinaongelmista puuttuu koottua tietoa. Pitkät sairausluettelot ilman tietoa sukulaisista kertovatkin pennunostajalle vähemmän kuin varmennetut tutkimustulokset ja lähisukulaisten terveystiedot.

Ruotsin Kennelliiton vuonna 2026 voimassa olevien rekisteröintisääntöjen mukaan molemmilla vanhemmilla on oltava virallinen HD-tulos ennen astutusta. Koska rodulla on käytössä HD-indeksi, vanhempien indeksien keskiarvon suositellaan olevan astutushetkellä yli 100. Koiria, joiden HD-tulos on D tai E, ei saa käyttää jalostukseen. Saksanpaimenkoirilta vaaditaan myös virallinen ED-tulos. Jos vanhempi on syntynyt 1. tammikuuta 2006 tai sen jälkeen, tuloksen on oltava ED 0. ED-indeksien keskiarvon suositellaan olevan yli 100. Säännöt voivat muuttua, joten tarkista aina ajantasaiset määräykset Ruotsin Kennelliitosta.

Pentua hankkiessasi selvitä muutakin kuin se, täyttävätkö vanhemmat vähimmäisvaatimukset:

- vertaa vanhempien HD- ja ED-tuloksia sekä ajantasaisia indeksejä
- selvitä, kuinka moni aiempien pentueiden koirista ja lähisukulaisista on tutkittu
- kysy suvussa esiintyvistä iho-ongelmista, toistuvasta kutinasta, liikkumisvaikeuksista ja muista diagnooseista
- tutustu vanhempien, sisarusten ja aiempien jälkeläisten MH- tai MT-tuloksiin
- seuraa aikuisten koirien luonnollista käyntiä ja ravia sekä kysy, miten ne pärjäävät työssä ja arjessa.

Yksi hyvä yksilötulos ei poista riskejä. Koko pentueen ja lähisuvun tulokset antavat paremman kokonaiskuvan ennen ostopäätöstä.

## Historia ja alkuperä

Saksanpaimenkoira kehitettiin Saksassa monipuoliseksi paimen- ja työkoiraksi. Kun saksalainen rotuyhdistys perustettiin vuonna 1899, aloitettiin suunnitelmallinen jalostustyö Keski- ja Etelä-Saksan paimenkoirista. Tavoitteena oli yhdistää toimiva rakenne, sopiva luonne ja työkyky.

Ensimmäinen rotumääritelmä laadittiin vuonna 1899 A. Meyerin ja Max von Stephanitzin ehdotusten pohjalta. Rodun työominaisuudet johtivat pian sen käyttöön muissakin tehtävissä kuin paimennuksessa. Sittemmin saksanpaimenkoira on saavuttanut merkittävän aseman työ-, kilpailu- ja palveluskoirana monilla aloilla.

Tämä historia selittää, miksi yhteistyökyky, kestävyys, hajutyöskentely ja toimiva rakenne ovat rodulle yhä keskeisiä. Se selittää myös, miksi rotua ei pidä arvioida vain ääriviivojen tai värin perusteella. Terveen ja hyvärakenteisen saksanpaimenkoiran tulee pystyä työskentelemään ja liikkumaan tehokkaasti. Ulkomuodon tulee tukea toimintakykyä.

## Arki saksanpaimenkoiran kanssa

Saksanpaimenkoira voi elää hyvin perheessä ja myös kerrostalossa, mutta vain, jos omistaja pystyy tarjoamaan koulutusta, palautumista, tilaa ja turvalliset arjen järjestelyt. Piha ei korvaa tekemistä, eikä asumismuoto korvaa suunnittelua. Huonosti äänieristetyssä talossa on myös ehkäistävä ja harjoittelulla vähennettävä haukkumista sekä reagointia porraskäytävän tai ikkunoiden ulkopuolelta kuuluviin ääniin.

Aikuisen on oltava läsnä koiran ja lasten ollessa yhdessä, etenkin koska rotu on kookas ja voimakas. Lasten ei pidä vastata ulkoilutuksesta eikä puuttua tilanteisiin, joissa koira on voimakkaasti kiihtynyt. Koira tarvitsee rauhallisen lepopaikan, eikä lapsia ja koiraa pidä jättää keskenään. Sopivuus perhe-elämään riippuu yksilön luonteesta, kokemuksista ja koulutuksesta, ei rodun nimestä.

Sama varovaisuus koskee muita eläimiä. Saksanpaimenkoira voi elää toisen koiran tai kissan kanssa, mutta sitä ei voi luvata rodun perusteella. Anna koirien tutustua rauhallisesti, mieluiten puolueettomalla alueella. Kun tutustutat koiraa kissaan, järjestä kissalle poistumisreittejä, joihin koira ei pääse. Käytä porttia ja hihnaa ja estä jahtaaminen ensimmäisestä tapaamisesta lähtien. Etene vain silloin, kun molemmat eläimet ovat rentoja, ja valvo niitä, kunnes niiden yhteiselo on vakiintunut.

Yksinoloa on harjoiteltava vähitellen. Pientä pentua ei pidä jättää yksin. Turvalliseksi olonsa tunteva aikuinen koira, joka on opetettu yksinoloon, pärjää yleensä muutaman tunnin, ei kokonaista työpäivää. Pidennä aikaa pienin askelin ja järjestä koiranhoitaja tai muu ratkaisu, jos arki vaatii pidempää yksinoloa kuin koira pystyy rauhallisesti sietämään.

Saksanpaimenkoiran paras koti ei määräydy osoitteen perusteella. Siellä on aikuisia, jotka haluavat kouluttaa, osaavat lukea koiran viestejä, seuraavat sen terveyttä ja tarjoavat sekä mielekästä tekemistä että aitoa lepoa koiran koko elämän ajan.

Saksanpaimenkoira

Verein für Deutsche Schäferhunde (SV) e.V. (Germany)

Den Danske Kennel Klub (Danish Kennel Club)

Saksanpaimenkoira on keskikokoinen tai suuri, urheilullinen työkoirarotu, joka on erittäin älykäs ja helposti koulutettava. Se on uskollinen ja luonnostaan suojelunhaluinen ja tarvitsee päivittäin runsaasti liikuntaa ja aktivointia. Sillä on kaksinkertainen turkki, josta irtoaa paljon karvaa. Rotua käytetään laajalti poliisi-, sotilas-, etsintä- ja pelastustehtävissä.

Vildtassarnas

## Perustiedot

Snautseri on keskikokoinen, aktiivinen ja valpas koira, joka on kotoisin Saksasta. Tämä sivu käsittelee keskikokoista rotua, jonka ruotsinkielinen nimi on yksinkertaisesti Schnauzer. Nimi ei ole kääpiösnautserin, snautserin ja suursnautserin yhteisnimitys, vaan ne ovat kolme erillistä rotua, joilla on omat rotumääritelmänsä ja osittain erilaiset terveyshuolensa.

- FCI luokittelee snautserin ryhmään 2 ja ilmoittaa sen alkuperämaaksi Saksan.
- Rotumääritelmän mukainen säkäkorkeus on sekä uroksilla että nartuilla 45–50 cm ja paino 14–20 kg.
- Runko on vahva, tiivis ja mittasuhteiltaan lähes neliömäinen.
- Hyväksytyt värit ovat puhdas musta mustalla aluskarvalla sekä pippuri ja suola.
- Kaksinkertainen karvapeite on tiheä ja karkea, ja se tarvitsee säännöllistä kampaamista ja nyppimistä.
- Rodun ihanneluonteessa yhdistyvät eloisuus, harkitseva rauhallisuus, leikkisyys, uskollisuus ja valppaus.

Snautseri sopii parhaiten ihmiselle, joka haluaa kouluttaa koiraansa ja tehdä sen kanssa yhdessä asioita mutta myös opettaa sille rauhoittumista. Ensikertalainenkin voi pärjätä hyvin, kun arkeen kuuluvat palkitsemiseen perustuva koulutus, turkinhoito ja selkeät rutiinit. Rotu ei kuitenkaan takaa, että yksittäisen koiran kanssa olisi helppoa. Vanhempien ja aikuisten lähisukulaisten käyttäytyminen kertoo enemmän.

## Ulkonäkö ja turkki

Snautseri on selvästi keskikokoinen: sekä urosten että narttujen säkäkorkeus on 45–50 cm ja paino 14–20 kg. Sen tulee olla ennemmin tiivis kuin hoikka, ja säkäkorkeuden tulee vastata suunnilleen rungon pituutta. Pitkä pää, parta ja tuuheat kulmakarvat luovat rodulle ominaisen ilmeen.

Karvapeite koostuu tiheästä aluskarvasta ja kovasta, rungonmyötäisestä peitinkarvasta. Peitinkarvan tulee olla karkeaa, ei pehmeää, laineikasta tai silkkistä. Mustan snautserin tulee olla kauttaaltaan puhtaan musta aluskarvaa myöten. Pippuri ja suola -väritys voi vaihdella tummasta raudanharmaasta hopeanharmaaseen, mutta siihen tulee kuulua kokonaisuuteen sopiva tumma maski. Selvästi vaaleat merkit päässä, rinnassa tai raajoissa eivät ole rotumääritelmän mukaan toivottuja.

Turkinhoito kuuluu säännöllisesti snautserin arkeen. Ruotsin Kennelliiton käytännön ohjeena on turkin nyppiminen noin neljä kertaa vuodessa ja kampaaminen vähintään viikoittain. Nyppimällä poistetaan vanhaa peitinkarvaa, jotta turkin karkea rakenne säilyy. Jos turkki leikataan koneella, parta, kulmakarvat sekä vatsan ja raajojen pidemmät karvat on silti kammattava ja ihon lähelle syntyvät takut ehkäistävä. Pyydä kasvattajaa näyttämään, miten juuri kyseisen suvun koirien turkkia hoidetaan. Käytännön opastus on hyödyllisempi kuin yleinen hoitoaikataulu.

Hyvin hoidetusta, nypitystä snautserin turkista irtoaa usein vähän karvaa, mutta rotu ei ole allergiavapaa. Koiran allergeeneja on muun muassa ihosoluissa, syljessä, virtsassa ja talirauhasten eritteissä. Vähäinen karvanlähtö ei siis kerro, miten allerginen ihminen reagoi koiraan. Kysy terveydenhuollosta neuvoa ennen koiran hankintaa sen sijaan, että luottaisit pelkkään rotuun perustuviin väitteisiin.

## Luonne ja persoonallisuus

Snautserin tulee olla eloisa, hyväntahtoinen, leikkisä ja valpas mutta myös kykenevä rauhoittumaan. Se tarkkailee usein herkästi kodin ympärillä olevia ihmisiä, ääniä ja liikettä. Rodun aiempi tehtävä maatilan vahtikoirana näkyykin joissakin yksilöissä selvemmin kuin toisissa.

Ruotsin Kennelliiton nykyinen BPH-analyysi, joka laadittiin rodun ylitettyä 200 kuvatun koiran rajan, on erityisen hyödyllinen, sillä se tuo esiin rotukuvauksen taakse kätkeytyvän vaihtelun. Aineistossa on 284 BPH-käyttäytymiskuvaukseen osallistunutta snautseria, mutta Ruotsissa vuosina 2010–2023 syntyneistä rodun koirista mukana oli vain noin 12 prosenttia. Tulokset kuvaavat siis osallistuneita koiria, eivät rodun kaikkia yksilöitä. Joukossa on sekä koiria, jotka eivät tervehdi vierasta, että hyvin innokkaasti tervehtiviä koiria. Myös leikkihalu vaihtelee huomattavasti. Harva osoitti uhkaavaa käytöstä vierasta kohtaan, kun taas reaktiot vaihtelivat enemmän naamioituneen ihmisen lähestyessä poikkeavalla tavalla.

Pennun hankintaa harkitsevalle käytännön johtopäätös on selvä: älä kysy vain, ovatko vanhemmat ”kilttejä”. Pyydä saada nähdä, miten ne ottavat vieraat vastaan, suhtautuvat käsittelyyn, palautuvat yllätyksestä ja siirtyvät tekemisestä lepoon. Myös niiden BPH- tai MH-kuvaustuloksista voi olla hyötyä. BPH on kuitenkin käyttäytymiskuvaus, ei koe, jonka koira joko läpäisee tai hylätään.

Rotumääritelmän mukaan snautserin tulee olla valpas olematta äänekäs. Tämä on jalostuksellinen ihanne, ei lupaus hiljaisuudesta. Jos kodissa äänet kantautuvat helposti, palkitse alusta asti rauhallisesta käytöksestä oven, eteisen ja ikkunoiden lähellä. Opeta myös, mitä koiran kuuluu tehdä havaittuaan äänen.

## Koulutus ja liikunta

Snautseri tarvitsee päivittäin liikuntaa ja aivotyötä, mutta sen tarpeita ei voi laskea tietyn minuuttimäärän perusteella. Hyvässä arjessa vuorottelevat lenkit, vapaa liikkuminen turvallisessa paikassa, hajutyöskentely, arkitaitojen harjoittelu, leikki ja palautuminen. Arvioi kokonaisuuden toimivuutta koiran perusteella: sen pitäisi pystyä työskentelemään mielellään, pysymään kuulolla ja sen jälkeen rauhoittumaan sen sijaan, että se kävisi jatkuvasti yhä suuremmilla kierroksilla.

Koulutuksen tulee olla myönteistä, palkitsemiseen perustuvaa ja asteittain etenevää. Tee toivotusta käytöksestä koiralle selkeää ja valitse palkkio yksilön mukaan. Ruoan, leikin ja haistelumahdollisuuden arvo vaihtelee koirasta toiseen. Lyhyet harjoitukset voivat auttaa nuoren koiran keskittymisen herpaantuessa, mutta kaikille sopivaa aikarajaa ei ole. Lisää vaikeutta vasta, kun koira onnistuu helpommassa tilanteessa.

Rodun tausta rotanpyytäjänä antaa syyn suhtautua vakavasti liikkeen herättämiin reaktioihin ja jahtaamishaluun. Se ei tarkoita, että kaikki snautserit jahtaisivat yhtä innokkaasti tai että niiden luoksetulovarmuus olisi ennalta tietyn tasoinen. Harjoittele luoksetuloa vähitellen vaikeutuvissa häiriöissä ja käytä pitkää liinaa tai aidattua aluetta, kunnes tiedät, miten koirasi reagoi luonnoneläimiin, kissoihin, pyöräilijöihin ja juoksijoihin. Turvatoimi ei ole merkki koulutuksen epäonnistumisesta.

Hajutyöskentely, jäljestys, rally-toko ja muut yhteistyöhön perustuvat harrastukset voivat sopia rodulle hyvin. Valitse tekeminen kuitenkin koiran fyysisten ominaisuuksien, motivaation ja palautumiskyvyn mukaan. Tavoitteena on kestävä arki, ei kalenterin täyttäminen mahdollisimman monella harrastuksella.

## Terveys

Snautseria kuvataan yleisesti terveeksi roduksi, mutta pennunostajan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota lonkkiin, lähisukulaisten todettuihin sairauksiin ja kasvattajan avoimuuteen. Myös rodun nykyisessä ruotsalaisessa jalostusstrategiassa seurataan ruoansulatuskanavan ongelmia, nisä- ja ihokasvaimia sekä kynsivammoja.

Lonkkaniveldysplasia eli HD on monitekijäinen sairaus, jonka taustalla vaikuttavat sekä perimä että ympäristö. A ja B tarkoittavat normaaleja lonkkia, C lievää, D keskivaikeaa ja E vaikeaa lonkkaniveldysplasiaa. Röntgenkuva kertoo nivelen rakenteesta, mutta ei suoraan siitä, onko koiralla kipuja. Myös kaksi A- tai B-lonkkaista koiraa voi saada lonkkaniveldysplasiaa sairastavia jälkeläisiä, varsinkin jos muilla lähisukulaisilla on huonommat lonkat.

Ruotsin Kennelliiton vuoden 2026 rekisteröintisäännöissä snautserilta ei edellytetä rotukohtaisesti tiedossa olevaa lonkkakuvaustulosta. Tätä ei pidä sekoittaa jalostusstrategian mukaiseen lonkkaniveldysplasian seurantaan ja tavoitteeseen lisätä kuvattujen koirien määrää. Pyydä nähtäväksi vanhempien viralliset tulokset ja tutustu myös niiden sisarusten ja aiempien jälkeläisten tuloksiin. Näin saat arviointiin laajemman pohjan sekoittamatta suositusta rekisteröintivaatimukseen.

Jalostusstrategian joidenkin osien pohjana oleviin terveyskyselyihin saatiin 121 ja 303 vastausta. Ne nostavat esiin asioita, joita rotuyhdistyksen on syytä seurata, mutta niiden perusteella ei voida arvioida luotettavasti koko rodun sairastumisriskejä. Kysy kasvattajalta vanhemmilla, sisaruksilla ja aiemmissa pentueissa todetuista ruoansulatuskanavan sairauksista, nisä- tai ihokasvaimista sekä toistuvista kynsivammoista. Tämä on olennaisempaa kuin pitkä luettelo kääpiö- tai suursnautserilta lainattuja silmä-, sydän- tai DNA-tutkimuksia.

Myös luonnetiedot kuuluvat kokonaiskuvaan. BPH-tulos voi antaa viitteitä vanhemman ominaisuuksista, mutta sitä tulee tarkastella yhdessä arkikäyttäytymisen, sukulaisten ja kasvattajan tavoitteiden kanssa.

## Historia ja alkuperä

Snautseri kehittyi Etelä-Saksassa vankaksi maatila- ja tallikoiraksi. Se viihtyi hevosten parissa, vartioi ympäristöään ja pyydysti rottia ripeästi, minkä vuoksi koiratyyppi sai kansanomaisen nimen ”Rattler”. Kun Pinscher-Schnauzer-kerho perustettiin vuonna 1895, rotu merkittiin rekisteriin karkeakarvaisena pinserinä.

Ruotsalaisen jalostusstrategian mukaan sana ”Schnauzer” esiintyi kirjallisuudessa vuonna 1842 ja viittaa todennäköisesti rodulle ominaisiin viiksiin. Nimet muuttuivat myöhemmin. Ruotsin kantakirjassa rotua kutsuttiin vuonna 1913 saksalaiseksi karkeakarvaiseksi pinseriksi, vuodesta 1928 snautseriksi ja vuodesta 1942 keskikokoiseksi snautseriksi. Vuonna 2003 rodun ruotsinkieliseksi nimeksi palautettiin Schnauzer.

Tämä on rodun historian luotettavasti dokumentoitu ydin. Sen menneisyydestä kerrotaan muitakin tarinoita, mutta niille on vähemmän näyttöä, eikä niitä tarvita nykypäivän snautserin ymmärtämiseen.

## Arki snautserin kanssa

Snautseri voi asua omakotitalossa tai kerrostaloasunnossa, kunhan se saa päivittäin tekemistä, lepoa ja tukea ympäristönsä kanssa pärjäämiseen. Kerrostalossa äänten kantautuminen on neliömäärää olennaisempaa: tarkkaile, miten koira reagoi ulko-oveen, hissiin ja naapureihin, ja opeta sille rauhallinen vaihtoehto jatkuvalle hälyttämiselle. Turvallinen ja vaivaton pääsy lenkille helpottaa arkea huomattavasti.

Aikuisen on valvottava lasten ja koiran yhdessäoloa. Lapsia ja koiria ei tule jättää keskenään, ja koira tarvitsee lepopaikan, jossa sitä ei häiritä. Vankka rakenne ei velvoita koiraa sietämään siinä roikkumista, unesta herättämistä tai rajuja leikkejä.

Yksinoloon totutellaan vähitellen, kun koira tuntee olonsa turvalliseksi. Pientä pentua ei voi jättää yksin, kun taas yksinoloon opetettu aikuinen voi pärjätä muutaman tunnin. Pidennä aikaa koiran käyttäytymisen perusteella ja palaa helpompaan vaiheeseen, jos koira osoittaa ahdistusta tai ei pysty rauhoittumaan. Rodun perusteella ei voi määrittää turvallista yksinolon aikarajaa.

Sama varovaisuus koskee muita eläimiä. Rotanpyyntitaustan vuoksi pienet, nopeasti liikkuvat eläimet voivat olla joillekin yksilöille vaikeita. Kun tutustutat koiraa kissaan, estä jahtaaminen, pidä kohtaamiset lyhyinä ja varmista aina kissalle pakoreitit. Eläinten vapautta voidaan lisätä sen mukaan, miten rauhallisesti ne ovat yhdessä, ei sen mukaan, kuinka kauan ne ovat asuneet saman katon alla.

Ennen koiran hankintaa kannattaa erityisesti selvittää:

- että kokoa, terveyttä ja arkea koskevat neuvot käsittelevät snautseria eivätkä jotakin muuta snautserirotua;
- vanhempien rekisterinumerot, viralliset lonkkatulokset ja lähisukulaisten terveystiedot;
- BPH- tai MH-kuvaukset vanhempien arkikäyttäytymisen rinnalla;
- miten kasvattaja tukee sosiaalisuutta, ohjaa valppautta ja edistää palautumista sekä yhteistyötaitoja;
- millaiseen turkinhoitoon pentu on tottunut ja kuka voi opettaa sen sinulle;
- miten aiempien pentueiden ruoansulatuskanavan ongelmia, kasvaimia ja kynsivammoja on seurattu.

Snautserille sopii koti, jossa arvostetaan valpasta ja tekemisestä nauttivaa koiraa, on aikaa turkinhoitoon ja osataan tasapainottaa aktiivisuus ja rauhoittuminen. Jos etsit varmasti hiljaista, allergiselle sopivaa tai vaivatonta koiraa, snautserin komea parta ei yksin riitä valintaperusteeksi.

Snautseri

The Schnauzer Club of Great Britain

Svenska Schnauzer Pinscherklubben (Swedish Schnauzer Club)

Pinscher Schnauzer Klub (Germany)

Keskikokoinen, vankkarakenteinen maatilakoiraksi jalostettu koira, jolla on karkea, niukasti karvaa pudottava turkki. Väriltään se on pippuri ja suola tai musta. Älykäs, valpas ja suojeleva mutta myös hellä ja leikkisä. Tarvitsee päivittäistä liikuntaa, aivotyötä, varhaista sosiaalistamista ja säännöllistä turkinhoitoa. Yleensä terve ja pitkäikäinen.

Friends For All

## Perustiedot

Mopsi on pieni ja tiivisrakenteinen seurakoira, joka viihtyy lähellä omia ihmisiään. Rotu sopii parhaiten ihmiselle, joka haluaa seurallisen kumppanin arkeen ja on valmis seuraamaan säännöllisesti koiran hengitystä, silmiä, ihopoimuja, hampaita ja painoa.

- **Alkuperämaa:** Kiina; rotumääritelmästä vastaa Iso-Britannia
- **Roturyhmä:** FCI:n ryhmä 9, seura- ja kääpiökoirat
- **FCI-numero:** 253
- **Rotumääritelmän ihannepaino:** 6,3–8,1 kg
- **Säkäkorkeus:** rotumääritelmässä ei ilmoiteta säkäkorkeutta
- **Rotumääritelmän mukaiset värit:** hopea, aprikoosi, kellanruskea ja musta
- **Karvapeite:** lyhyt, hienolaatuinen, sileä ja pehmeä
- **Perinteinen käyttötarkoitus:** seurakoira

Ihannepaino kuvaa rodun tavoiteltua rakennetta, eikä se ole jokaisen koiran yksilöllinen tavoitepaino. Mopsin tulee olla kokoonsa nähden lihaksikas ja voimakas, mutta ei ylipainoinen. Painoa onkin arvioitava yhdessä koiran rakenteen, sukupuolen ja kuntoluokan kanssa.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Mopsin tulee olla selvästi neliömäinen, tiivis ja voimakasrakenteinen, mutta silti vaivattomasti liikkuva. Rodulle ominaisia piirteitä ovat korkealle kiinnittynyt, tiukasti kiertyvä häntä sekä vaaleiden värimuunnosten tumma maski. Rotumääritelmässä annetaan ihannepaino mutta ei säkäkorkeutta, joten väitteiden virallisesta säkäkorkeusvälistä ei pidä antaa ohjata koiran valintaa.

Mopsin pään tulee olla sekä rodunomainen että toimiva. Sierainten tulee olla avoimet, kuonopoimu ei saa peittää nenää tai haitata nenän tai silmien toimintaa, eivätkä silmät saa olla ulkonevat. Tarkkaile koiraa sekä levossa että liikkumisen jälkeen: vaivaton hengitys, kirkkaat silmät ja vakaat liikkeet ovat tärkeämpiä kuin erityisen lyhyt kuono tai runsaat poimut.

Lyhyttä turkkia ei tarvitse leikata. Harjaaminen poistaa irtokarvaa ja tarjoaa samalla tilaisuuden huomata ihomuutoksia. Karvanlähdön määrä vaihtelee yksilöittäin, eikä lyhyt turkki tee rodusta hypoallergeenista.

Sovita kasvojen ihopoimujen hoito koiran oman ihon tarpeisiin sen sijaan, että noudattaisit kaikille mopseille sopivaksi oletettua aikataulua. Ihon tulee olla kuiva, eikä siinä saa olla punoitusta tai haavaumia. Arkuus, erite tai voimakas haju ovat syitä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin sen sijaan, että kokeilisit omin päin erilaisia tuotteita. Tarkista myös kynnet, korvat ja suu säännöllisesti ja totuta koira käsittelyyn pienin askelin.

## Luonne ja persoonallisuus

Rotumääritelmä kuvaa mopsia viehättäväksi, arvokkaaksi ja älykkääksi koiraksi, joka on tasaluonteinen, iloinen ja eloisa. Seurakoiraksi jalostettuna se haluaa usein olla lähellä ja mukana arjen tekemisissä. Tämä sopii ihmiselle, joka haluaa viettää paljon aikaa koiransa kanssa, mutta kaikki mopsit eivät silti ole samanlaisia.

Ruotsissa liian harva mopsi on osallistunut BPH-käyttäytymiskuvaukseen, jotta tuloksista voisi tehdä varmoja ja yksityiskohtaisia päätelmiä koko maan mopsikannasta. Kasvatus, kokemukset ja terveys vaikuttavat kaikki koiran itsevarmuuteen, aktiivisuuteen, haukkuherkkyyteen ja suhtautumiseen vieraisiin ihmisiin. Tapaa mahdollisuuksien mukaan pennun emä ja muita aikuisia sukulaisia. Kiinnitä huomiota koiriin, jotka rauhoittuvat uusien kokemusten jälkeen ja pystyvät olemaan seurallisia kiihtymättä liikaa.

Mopsi voi elää onnellisesti lasten, koirien tai kissojen kanssa, mutta rotu ei takaa yhteiselon sujumista. Aikuisen tulee olla läsnä lasten ja koirien ollessa yhdessä, ja koira tarvitsee rauhallisen lepopaikan, jossa sitä ei häiritä. Muihin eläimiin tutustumisen tulee edetä rauhallisesti ja vähitellen niin, että eläimillä on tilaa vetäytyä erilleen. Uutta kotia etsivän aikuisen koiran oma tausta kertoo usein enemmän kuin yleinen väite rodusta.

Myös kipu tai muu epämukavuus voi muuttaa käyttäytymistä. Jos koira alkaa äkillisesti vältellä kosketusta, muuttuu levottomaksi, menettää kiinnostuksensa liikkumiseen tai sen luonne muuttuu, se tarvitsee terveydentilan arvioinnin eikä vain lisää koulutusta.

## Koulutus ja liikunta

Mopsi tarvitsee päivittäin liikuntaa ja mielekästä tekemistä, mutta kaikille sopivaa minuuttimäärää ei ole. Ikä, fyysinen kunto, kuntoluokka, lämpötila ja ennen kaikkea hengityskyky ratkaisevat, kuinka kuormittavaa tekeminen on. Rauhallisia kävelyjä, hajutyöskentelyä ja yksinkertaisten arkitaitojen harjoittelua voi yhdistellä yksilön tarpeisiin sopivaksi kokonaisuudeksi.

Palkitsemiseen perustuva koulutus sopii hyvin yhteistyön, luoksetulon, hihnassa kulkemisen ja hoitotoimiin osallistumisen harjoitteluun. Pidä tehtävät selkeinä ja pidä tauko jo ennen kuin koira väsyy tai turhautuu. Ruoka voi olla hyvä palkkio, mutta laske koulutusherkut mukaan koiran päivittäiseen ruoka-annokseen, jotta harjoittelu ei johda painonnousuun.

Tarkkaile koiran vointia sen sijaan, että vertailisit kävelymatkoja. Mopsin tulisi pystyä liikkumaan ilman äänekästä hengitystä tai selvää ponnistelua ja palautumaan ilman pitkään jatkuvaa hengitysvaikeutta. Keskeytä tekeminen ja vie koira viileään, rauhalliseen paikkaan, jos sen hengitys muuttuu selvästi raskaammaksi, se alkaa heiketä tai ei halua jatkaa. Sinertävät limakalvot, lyyhistyminen tai pyörtyminen ovat merkkejä hätätilanteesta.

Lämmin ja kostea sää voi vaikeuttaa lyhytkuonoisen koiran lämmönsäätelyä. Ajoita liikunta päivän viileämpiin hetkiin, valitse rauhallisempi tahti ja vältä kovaa rasitusta. Kaikille mopseille yhteistä turvallista lämpötilarajaa ei ole. Anna koiran hengityksen, palautumisen ja käyttäytymisen ratkaista, mikä sille sopii.

Pennun tulee saada tutkia ympäristöään ja kehittää liikkeidensä hallintaa ilman pitkiä, kuormittavia harjoituksia. Hyvin hengittävä ja hyväkuntoinen aikuinen mopsi pystyy usein muuhunkin kuin lyhyisiin korttelikierroksiin, mutta rasitusta on lisättävä vähitellen. Jos hengitys rajoittaa koiran toimintaa toistuvasti, se tarvitsee eläinlääkärin arvion. Tätä ei pidä kuitata lyhytkuonoiselle koiralle normaalina ominaisuutena.

## Terveys

Hengitys on mopsin tärkein seurattava terveysasia. Lyhytkuonoisten koirien ahtauttavassa hengitystieoireyhtymässä eli BOASissa ahtaat ylähengitystiet vaikeuttavat hengittämistä. Oireita voivat olla työläs tai äänekäs hengitys, huono palautuminen, heikko lämmön- ja rasituksensieto sekä häiriintynyt uni. Hengitystieongelmiin voi liittyä myös ruoan tai nesteen takaisinvirtausta. Vaikea hengitysvaikeus, sinertävät limakalvot tai lyyhistyminen vaativat välitöntä eläinlääkärin hoitoa.

Ruotsissa mopsi kuuluu Ruotsin Kennelliiton RFG-Scheme-terveysohjelmaan. Pentueen rekisteröinti edellyttää, että molemmilla vanhemmilla on ennen astutusta voimassa oleva virallinen RFG-tulos. Viralliseen arviointiin voi osallistua aikaisintaan 24 kuukauden iässä, ja todistus saa olla astutushetkellä enintään 24 kuukautta vanha. Koiria, joiden BOAS-luokka on 2 tai 3 tai joiden sieraimet ovat voimakkaasti ahtautuneet, ei saa käyttää jalostukseen.

Luokka 0 tarkoittaa, että koira on arviointihetkellä kliinisesti oireeton eikä sillä ole BOASiin liittyviä hengitysongelmia. Luokka 1 tarkoittaa, että koira on kliinisesti oireeton, mutta sillä on lieviä merkkejä, jotka eivät vaikuta suoriutumiseen rasituskokeessa. Tulos kuvaa koiran tilannetta arviointihetkellä, eikä se ole elinikäinen takuu. Pentua valitessasi pyydä nähtäväksi molempien vanhempien tulokset, arviointipäivämäärät ja sierainten arviot. Pentu on liian nuori saadakseen oman virallisen tuloksen.

Myös silmien seuranta on tärkeää. Ulkonevat silmät altistuvat helpommin vammoille, ja väärään suuntaan kasvavat karvat, sisäänpäin kiertyvät silmäluomet tai kuivasilmäisyys voivat ärsyttää sarveiskalvoa. Silmien siristely, lisääntynyt kyynelvuoto, punoitus, sameus, värimuutokset tai silmän hankaaminen on syytä tutkituttaa eläinlääkärillä viipymättä. Sarveiskalvohaava voi olla hyvin kivulias, vaikka sitä olisi vaikea havaita ilman erityistä väriainetta.

Kasvojen ihopoimut, suu ja kuntoluokka vaativat huomiota läpi elämän. Kuivaa poimut niiden kostuessa ja hae apua, jos iho tulehtuu. Totuta koira hampaiden harjaukseen jo nuorena ja tarkista hampaat ja ikenet säännöllisesti. Pyydä eläinlääkäriä näyttämään myös, miten kuntoluokkaa arvioidaan, sillä ylipaino voi lisätä hengityksen ja liikkumisen kuormitusta.

Ruotsin rotuyhdistys MopsOrden suosittelee, että molempien vanhempien polvilumpioiden sijoiltaanmenoa eli patellaluksaatiota sekä mopseilla esiintyvää tulehduksellista aivosairautta NME/PDE:tä koskeva tila tunnetaan. Nämä ovat rotuyhdistyksen suosituksia, eikä niitä pidä sekoittaa rekisteröinnin edellyttämään pakolliseen RFG-vaatimukseen. NME-DNA-testi kertoo perinnöllisestä alttiudesta; se ei osoita, että koiralla on sairaus tai että se varmasti sairastuu siihen. Pyydä kasvattajaa selittämään sekä tulokset että yhdistelmän valintaperusteet. Geenimerkkitestiä ei pidä tulkita todistukseksi koiran kaikinpuolisesta terveydestä.

Vuonna 2024 julkaistussa laajassa brittiläisessä tutkimuksessa mopsien eliniän mediaani oli 11,6 vuotta. Tutkimus kuvaa siihen osallistuneita brittiläisiä koiria, eikä se ennusta yksittäisen Ruotsissa elävän koiran elinikää. Hengitys, kuntoluokka, silmät, hampaat, yleisterveys ja eläinlääkärin hoidon saatavuus vaikuttavat kaikki elämänlaatuun vuosien varrella.

## Historia ja alkuperä

Mopsin virallinen alkuperämaa on Kiina, kun taas Iso-Britannia on sen kotimaa ja vastaa rotumääritelmästä. Rodun varhaishistoriaa ei ole dokumentoitu kattavasti. Tarinoita kiinalaisista palatsikoirista, hollantilaisista kauppalaivoista ja kuninkaallisista onkin parempi pitää rotuun liittyvänä perimätietona kuin täysin todennettuna historiana.

Myöhemmältä ajalta on varmempia virstanpylväitä. Mopsi mainittiin ruotsalaisessa akateemisessa väitöskirjassa vuonna 1753. Rotua esitettiin brittiläisessä koiranäyttelyssä vuonna 1861, ja Englannin rotuyhdistys perustettiin vuonna 1883. Isossa-Britanniassa kehittyessään mopsi sai suuren osan nykyisessä rotumääritelmässä kuvatusta ulkomuodostaan.

Rodun historia selittää sen roolin seurakoirana, mutta vanhoilla ihanteilla ei pidä puolustella liioiteltuja piirteitä. Nykyinen rotumääritelmä edellyttää muun muassa avoimia sieraimia, silmiä, jotka eivät ole ulkonevat, ja vaivattomia liikkeitä. Rodunomaisen mopsin tulee myös pärjätä hyvin arjessa.

## Arki mopsin kanssa

Mopsi voi asua niin kerrostalossa kuin omakotitalossakin. Kodin kokoa tärkeämpää on se, millaista koiran arki on. Olennaisia ovat säännölliset tarpeidentekoulkoilut, koiralle sopiva tekeminen, viileä lepopaikka ja mahdollisuus olla perheen lähellä olematta jatkuvasti huomion keskipisteenä. Talossa, jossa äänet kantautuvat helposti, kannattaa myös opettaa koiraa jo varhain suhtautumaan rauhallisesti käytävästä ja oven takaa kuuluviin ääniin.

Yksinoloon on totuteltava vähitellen. Aloita, kun koira tuntee olonsa turvalliseksi kotona, pidennä aikaa pienin askelin ja lyhennä sitä uudelleen, jos koira ahdistuu. Se, kuinka pitkään aikuinen mopsi pystyy olemaan rauhallisesti yksin, riippuu yksilöstä, sen kokemuksista, iästä ja terveydestä. Pentu tarvitsee aikuista tiheämmin valvontaa ja ulospääsyä tarpeilleen.

Ennen pennun valintaa on erityisen hyödyllistä:

- seurata vanhempien liikkumista ja kuunnella niiden hengitystä ennen liikuntaa ja sen jälkeen
- tarkistaa molempien vanhempien voimassa olevat viralliset RFG-tulokset ja arviointipäivämäärät
- kysyä suvun silmistä, ihosta, hampaista, polvilumpioista ja NME/PDE:stä
- tarkistaa, että sieraimet ovat avoimet eikä kuonopoimu haittaa silmien tai nenän toimintaa
- valita kasvattaja, joka osaa kertoa yhdistelmän vahvuuksista ja heikkouksista
- varautua eläinlääkärin hoitoon sekä hengityksen, silmien, suun, ihon ja kuntoluokan jatkuvaan seurantaan.

Mopsi sopii parhaiten ihmiselle, joka arvostaa seurallista, pienikokoista kumppania ja antaa koiran hengityksen ja jaksamisen ohjata arkea. Se sopii huonommin ihmiselle, joka haluaa koiran raskaaseen liikuntaan säässä kuin säässä tai ei halua käyttää aikaa terveydentilan seurantaan ja ennaltaehkäisevään hoitoon.

Mopsi

Norsk Kennel Klub (Norwegian Kennel Club)

Association of Veterinarians for Animal Rights (AVAR) - Germany

Pieni ja vankkarakenteinen seurakoira, jolla on ryppyiset kasvot, kippura häntä ja ilmeikkäät silmät. Mopsi painaa yleensä 6–8 kg ja sopii kaupunkikotiin. Se on hellä, ihmisrakas ja leikkisä koira, joka tarvitsee kohtuullisesti kevyttä liikuntaa, läheistä yhdessäoloa perheen kanssa ja huolellista painonhallintaa. Lyhyen kuononsa vuoksi se vaatii erityistä huolenpitoa helteellä.

Vi föder upp både svarta och fawnfärgade mopsar enligt SKK’s regler och avtal. Våra avelsdjur är meriterade, friska och sunda hundar som lever med oss i familjen.

Lillskogsvändans

## Perustiedot

- Harmaa norjanhirvikoira, jota Ruotsissa kutsutaan yleensä nimellä gråhund, on norjalainen hirvenmetsästykseen käytettävä koira ja yksi pohjoismaisista metsästyspystykorvista.
- Rotu työskentelee pääasiassa vapaana: se hakee hirven itsenäisesti ja haukkuu tasaisesti hirven pysähdyttyä paikalleen.
- Rotumääritelmän mukainen ihannesäkäkorkeus on uroksilla 52 cm ja nartuilla 49 cm. Virallista painoa ei ole määritelty.
- Harmaa norjanhirvikoira on peloton, rohkea ja tarmokas. Metsästysvietti, itsenäisyys ja haukkuminen ovat sen keskeisiä käyttöominaisuuksia.
- Rodulla on tiheä kaksinkertainen harmaa karvapeite, tumma maski ja vaaleampia alueita. Karvaa irtoaa, ja pohjavillan lähtiessä turkki tarvitsee tavallista enemmän harjausta.
- Rotu sopii parhaiten ihmiselle, joka voi tarjota sille aitoa metsästystyötä tai muuta säännöllistä ja vaativaa tekemistä. Ruotsin Kennelliiton mukaan rotu ei sovellu pelkäksi seurakoiraksi.

## Ulkonäkö ja turkki

Harmaa norjanhirvikoira on keskikokoinen, neliömäinen ja tiivisrakenteinen pystykorva, jonka rakenne tukee ketteryyttä ja pitkäkestoista työskentelyä metsässä. Rungon tulee olla vahva mutta ei raskas, korvien pienet ja pystyt sekä hännän tiukasti selän keskilinjalle kiertynyt. Ihannesäkäkorkeus on uroksilla 52 cm ja nartuilla 49 cm. Rotumääritelmässä ei ilmoiteta painoa, joten koiran kuntoluokka ja toimintakyky ovat yleistä painohaarukkaa parempia arviointiperusteita.

Karvapeite koostuu karkeasta, suorasta peitinkarvasta ja pehmeästä, tiheästä pohjavillasta. Karva on keskipitkää, mutta päässä ja raajojen etupuolella lyhyempää. Kauluksessa, reisissä, eturaajojen takapuolella ja hännässä karva on runsaampaa. Väri voi olla tummemman- tai vaaleammanharmaa, sillä peitinkarvojen kärjet ovat mustat. Rinta, vatsa, raajat, hännän alapuoli ja selvästi erottuva valjaskuvio ovat vaaleampia. Korvat ja kuonon etuosa muodostavat tumman maskin.

Turkkia ei tarvitse leikata. Harjaa se säännöllisesti ja pohjavillan irrotessa tavallista useammin, jotta irtokarva poistuu ja voit samalla tarkistaa ihon kunnon. Pese koira sen ollessa likainen, älä kiinteän aikataulun mukaan. Tarkista samalla tassut, kynnet, iho ja silmät, etenkin tiheässä maastossa metsästämisen jälkeen. Sovita rasitus ja palautuminen säähän ja koiran yksilöllisiin tarpeisiin.

## Luonne ja käyttäytyminen

Harmaa norjanhirvikoira on peloton, tarmokas ja tottunut tekemään päätöksiä kaukana ohjaajastaan. Tämä ei tarkoita, että rodun tulisi olla kova tai aggressiivinen. Tasapainoisen harmaan norjanhirvikoiran pitäisi kyetä sekä itsenäiseen metsätyöskentelyyn että yhteistyöhön ohjaajan kanssa. Se ei kuitenkaan todennäköisesti ole kaikissa tilanteissa yhtä herkästi ohjattavissa kuin rotu, joka on kehitetty ensisijaisesti tiiviiseen yhteistyöhön ihmisen kanssa.

Haukkuminen on yksi rodun työvälineistä. Vapaana metsästäessään koira hakee hirven itsenäisesti ja ilmaisee rauhallisella, tasaisella haukulla metsästäjälle, missä hirvi seisoo. Sama taipumus voi näkyä kotona koiran reagoidessa liikkeeseen, ääniin tai jonkin asian odotukseen. Jos kodin äänieristys on heikko, koiran yksilöllistä äänekkyyttä on syytä arvioida ja rauhallista käytöstä opettaa alusta lähtien. Täysin hiljaista harmaata norjanhirvikoiraa ei ole realistista luvata.

Rotu voi elää hyvin perheessä, mutta ”perhekoira” ei tarkoita, että metsästämisen tarve katoaisi tai että jokainen yksilö sopisi automaattisesti lasten ja muiden eläinten seuraan. Pienten lasten ja koirien yhdessäoloa tulee aina valvoa aikuisen, ja koira tarvitsee suojaisan paikan, jossa se saa levätä häiriöttä. Tutustuta se muihin koiriin rauhallisesti. Kissojen ja pieneläinten kohdalla tarvitaan erityistä harkintaa, sillä voimakas metsästysvietti voi kohdistua pakeneviin eläimiin. Arvioi yksittäisen koiran kokemuksia ja käyttäytymistä sen sijaan, että luottaisit koko rotua koskeviin lupauksiin.

## Koulutus ja liikunta

Harmaa norjanhirvikoira tarvitsee muutakin kuin lenkkejä korttelin ympäri. Useimmille yksilöille metsästys on rodunomaisin tapa toteuttaa itseään, ja Ruotsin Kennelliitto pitää rotua sopimattomana pelkäksi seurakoiraksi. Jos koira ei metsästä, se tarvitsee harkitun suunnitelman, johon voi sisältyä jäljestystä, hakuharjoituksia, pitkiä retkiä vaihtelevassa maastossa sekä hajuaistia, kestävyyttä ja ongelmanratkaisukykyä hyödyntäviä tehtäviä. Tekemisen on oltava riittävän säännöllistä ja mielekästä. Satunnainen aktivointilelu ei korvaa työtä, jota varten rotu on kehitetty.

Kaikille harmaille norjanhirvikoirille sopivaa, luotettavaa liikuntamäärää ei voi antaa minuutteina. Arvioi sen sijaan, saako koira sekä fyysistä että henkistä tekemistä, pystyykö se rauhoittumaan sen jälkeen ja palautuuko se normaalisti seuraavaan päivään mennessä. Lisää pentujen ja nuorten koirien kuormitusta vähitellen. Pitkien juoksulenkkien, raskaan vetotyön ja kokonaisten metsästyspäivien aika on vasta, kun koiran keho on kehittynyt ja kuntoa on rakennettu vaiheittain.

Koulutus onnistuu parhaiten, kun se perustuu palkitsemiseen ja on selkeää sekä vaihtelevaa. Aloita varhain kontaktin, luoksetulon, löysällä hihnalla kulkemisen, käsittelyn sekä haukkumisen tai toiminnan keskeyttävän vihjeen harjoittelu. Aloita vähäisten häiriöiden ympäristössä ja lisää vaikeutta hitaasti. Kiinnostus riistaan voi voittaa tutunkin luoksetulovihjeen, joten käytä pitkää liinaa tai aidattua aluetta aina, kun turvallisuudesta ei ole varmuutta. Tavoitteena ei ole poistaa koiran itsenäisyyttä vaan luoda arkea helpottavia toimintatapoja.

Huolehdi myös levosta. Koira, joka kiihtyy voimakkaasti jokaisesta äänestä, partioi jatkuvasti pihalla tai ei malta käydä makuulle tekemisen jälkeen, tarvitsee apua rauhoittumisen opetteluun. Palkitse rauhallisesta käytöksestä, vähennä tarpeettomia ärsykkeitä ja erota työskentely ja palautuminen selkeästi toisistaan.

## Terveys

Harmaata norjanhirvikoiraa kuvataan yleisesti terveeksi roduksi, mutta lonkkaniveldysplasia ja perinnöllinen glaukooma eli silmänpainetauti ovat tärkeitä selvitettäviä asioita. Ruotsalaisten rotuyhdistysten jalostusstrategiassa käsitellään myös muun muassa PRA:ta ja perinnöllistä munuaisten vajaatoimintaa. Näyttö ei kuitenkaan anna perusteita pitää jokaista mainittua sairautta pakollisen testauksen kohteena tai jokaisen koiran varmana riskinä.

Ruotsissa jalostukseen käytettävän yhdistelmän molemmilla vanhemmilla on Ruotsin Kennelliiton vaatimusten mukaan oltava virallinen lonkkakuvaustulos ennen astutusta. Rodulla on käytössä lonkkaindeksi, ja suunnitellun yhdistelmän indeksien keskiarvoksi suositellaan yli sataa. Rodun koiria, joiden lonkkatulos on D tai E, ei saa käyttää jalostukseen. Pennunostajan kannattaa siksi pyytää nähtäväksi vanhempien rekisteröidyt tulokset ja yhdistelmän ajantasainen indeksi eikä tyytyä pelkkään ilmoitukseen siitä, että lonkat on ”tarkistettu”.

ADAMTS10-geenin muunnos aiheuttaa harmaalla norjanhirvikoiralla peittyvästi periytyvää primaarista avokulmaglaukoomaa. Ruotsin Kennelliitto tallentaa DNA-tulokset keskitetysti tason 1 terveysohjelmassa. Kantajan ei odoteta sairastuvan tähän nimenomaiseen perinnölliseen tautimuotoon, mutta kahta kantajaa ei saa yhdistää. Geneettisesti sairaan koiran odotetaan sairastuvan, eikä sitä saa käyttää jalostukseen. Keskitetty tallennus tarkoittaa, että tuloksen voi tarkistaa Ruotsin Kennelliiton palveluista. Se ei tarkoita, että Ruotsin vuoden 2026 rekisteröintisäännöt edellyttäisivät DNA-tulosta jokaiselta vanhemmalta.

Glaukooma on kivulias ja voi johtaa sokeutumiseen. Punoittava tai suurentunut silmä, valoon heikosti reagoiva laajentunut pupilli, silmän siristely tai harmahtava sarveiskalvo vaativat pikaista eläinlääkärin arviota. Älä odota seuraavaa rutiinikäyntiä.

Ruotsin Kennelliitto tallentaa tasolla 1 myös ITGA10-geeniin liittyvän kääpiökasvuisuuden DNA-testituloksia. Tämäkin sairaus periytyy peittyvästi: geenimuunnoksesta vapaat koirat eivät kanna sitä, kantajat voivat siirtää sen jälkeläisilleen olematta itse kääpiökasvuisia, ja geneettisesti sairailla koirilla tilan odotetaan ilmenevän. Kysy kasvattajalta, miten ADAMTS10- ja ITGA10-tulokset on huomioitu juuri kyseisessä yhdistelmässä. Pyydä myös avointa tietoa lähisukulaisten glaukoomasta, PRA:sta, munuaissairauksista, ihon kyhmyistä, liikkumisvaikeuksista ja työskentelyssä sattuneista vammoista. Suvun terveystiedot ovat tärkeitä silloinkin, kun yksinkertaista testiä ei ole.

## Historia ja alkuperä

Harmaa norjanhirvikoira on tyypiltään pohjoismainen metsästyspystykorva, ja sillä on Skandinaviassa pitkä käyttöhistoria. Katkeamatonta polveutumislinjaa kivikauden tai viikinkiajan koirista ei kuitenkaan ole dokumentoitu. Norjan Kennelliitto kuvaa tällaisia väitteitä myyteiksi ja katsoo nykyrodun kehittyneen 1800-luvun valikoivan jalostuksen tuloksena. Vanha koiratyyppi ja rotu, jolla on dokumentoitu kantakirja ja rotumääritelmä, ovat olennaisesti eri asioita.

Harmaa hirvikoira esitettiin näyttelyssä Kristianiassa, nykyisessä Oslossa, vuonna 1877. Vuonna 1865 syntynyt Bamse, joka tunnettiin nimellä Gamle Bamse Gram, oli merkittävä koira rodun varhaisessa dokumentoidussa jalostuskannassa. Norja julkaisi ensimmäisen rotumääritelmän vuonna 1905. Ruotsissa harmaan norjanhirvikoiran ja jämtlanninpystykorvan välinen raja pysyi pitkään epäselvänä, kunnes rotumääritelmät, rotujärjestöt ja metsästyskokeet selkeyttivät eroa 1900-luvun aikana.

Käyttöominaisuudet ovat pysyneet keskeisinä läpi rodun historian. Harmaata norjanhirvikoiraa käytetään pääasiassa vapaana työskentelevänä, hirven haukkuun pysäyttävänä koirana, mutta se voi työskennellä myös kytkettynä. Vapaana metsästäessään se etääntyy ohjaajasta, löytää eläimen ja pyrkii pitämään sen paikallaan rauhallisella seisontahaukulla, jotta metsästäjä pääsee lähestymään. Metsästyskokeet ovatkin vaikuttaneet siihen, mitä ominaisuuksia jalostuksessa säilytetään.

## Arki rodun kanssa

Harmaa norjanhirvikoira sopii parhaiten kotiin, jossa halutaan elää työskentelevän metsästyskoiran kanssa eikä vain ihailla sen ulkonäköä. Ratkaisevaa ei ole se, asutaanko omakotitalossa vai kerrostalossa, vaan saako koira oikeanlaista työtä, palautumista ja arjen koulutusta. Kerrostaloasuminen voi sopia yksittäiselle koiralle, mutta äänieristystä, haukkumista, maastoon pääsyä ja arjen käytäntöjä on arvioitava rehellisesti.

Piha on hyödyllinen, mutta se ei korvaa metsästystä, koulutusta tai lenkkeilyä. Aitausten on oltava pitävät, eikä koiraa pidä jättää ulos keksimään itselleen tekemistä, sillä se voi vahvistaa haukkumista ja vahtimista. Yksinoloon totutetaan vähitellen sen jälkeen, kun koira tuntee olonsa turvalliseksi. Pentua ei voi jättää yksin, ja aikuisten koirien välillä on suuria eroja siinä, kuinka nopeasti ne oppivat lepäämään ilman seuraa.

Ennen rodun valintaa sinun pitäisi pystyä vastaamaan myöntävästi seuraaviin kysymyksiin:

- Onko minulla realistinen pitkän aikavälin suunnitelma metsästykseen tai yhtä vaativaan hajutyöskentelyyn ja maastossa liikkumiseen?
- Pystynkö hallitsemaan koiraa, joka tekee omia päätöksiä ja saattaa joskus valita riistan luoksetulovihjeeni sijaan?
- Sopiiko asuinympäristööni koira, jolla on selvä taipumus käyttää ääntään?
- Pystynkö tarjoamaan turvallista liikuntaa ja riittävää palautumista sekä tarkistamaan turkin ja kehon metsätyöskentelyn jälkeen?
- Voiko kasvattaja näyttää viralliset lonkkatulokset, olennaisen indeksin, DNA-tulokset tai hyvin perustellun paritussuunnitelman ja keskustella avoimesti suvun terveydestä?

Itsenäistä ja työhaluista hirvikoiraa etsivälle harmaa norjanhirvikoira voi olla erittäin kyvykäs kumppani. Jos toiveena on ennen kaikkea helppo seurakoira, jokin toinen rotu on todennäköisesti sopivampi valinta.

Harmaa norjanhirvikoira

Norsk Elghundklubb

Dansk Kennel Klub (DKK)

Svenska Kennelklubben (SKK)

Ikivanha pohjoismainen pystykorvarotu, joka on jalostettu hirvenmetsästykseen. Keskikokoinen, vankka ja neliömäinen koira, jolla on tiheä harmaa kaksinkertainen karvapeite ja kippurahäntä. Uskollinen, haukkuherkkä ja itsenäinen, ja sillä on vahva vartiointi- ja saalistusvietti. Tarvitsee kokeneen kouluttajan, johdonmukaista koulutusta sekä runsaasti päivittäistä liikuntaa ja aivotyötä.

Älgdalmyrens

Skymberg's

## Perustiedot

Dobermanni on saksalainen käyttökoirarotu ihmiselle, joka haluaa kouluttaa koiraansa, tehdä sen kanssa yhteistyötä ja pitää sen tiiviisti mukana arjessa. Rotu oppii nopeasti, on fyysisesti vahva ja kiintyy usein hyvin läheisesti perheeseensä. Se tarvitsee omistajan, joka tarjoaa sekä tavoitteellista tekemistä että selkeitä lepohetkiä — pelkät pitkät lenkit eivät riitä.

- **Sopii hyvin, jos:** haluat harjoitella aktiivisesti arkitottelevaisuutta, hajutyöskentelyä tai koiraurheilua ja sinulla on päivittäin aikaa yhdessäoloon.
- **Sopii huonommin, jos:** koira joutuisi säännöllisesti olemaan yksin kokonaisia työpäiviä tai sen odotettaisiin pääosin huolehtivan itse liikunnastaan.
- **Tärkein kysymys pentua hankittaessa:** mitä vanhempien ja lähisukulaisten sydänterveydestä ja luonteesta tiedetään, ja pystyykö kasvattaja näyttämään päivätyt tutkimustulokset?
- **Koko:** rotumääritelmän mukaan urokset 68–72 cm ja noin 40–45 kg, nartut 63–68 cm ja noin 32–35 kg.
- **Karvapeite:** lyhyt ja tiheä, ei pohjavillaa. Helppohoitoinen, mutta suojaa vain rajallisesti kylmältä ja märältä säältä.
- **Keskeinen terveyshaaste:** dilatoiva kardiomyopatia eli DCM, joka voi kehittyä ilman näkyviä oireita.

Dobermanni voi sopia sitoutuneelle ensikertalaisellekin, mutta koulutus ja turvallisen käsittelyn harjoittelu on aloitettava heti. Hyvä pentukurssi, kouluttajan jatkuva tuki ja realistinen arkisuunnitelma ovat tärkeämpiä kuin se, onko omistajalla aiempaa koirakokemusta.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Dobermanni on keskikokoinen, voimakas ja lähes neliömäinen koira, jonka olemuksessa lihaksikkuuden tulisi yhdistyä tyylikkyyteen. FCI:n rotumääritelmä hyväksyy kaksi väriä: mustan ja ruskean, molemmat selvärajaisin ruosteenpunaisin merkein.

Korvat jätetään luonnollisiksi, ja ihannetapauksessa ne riippuvat poskienmyötäisesti. Myös häntä on luonnollinen, ja ihanteena on korkealla kannettu, hieman kaartuva häntä. Ruotsissa korvien ja hännän typistäminen on kiellettyä, ellei toimenpide ole eläinlääketieteellisistä syistä välttämätön.

Lyhyt ja sileä karvapeite tarvitsee tavallisesti vain satunnaista harjausta ja pesun koiran likaannuttua. Tarkista samalla kynnet, korvat, iho ja tassut. Turkissa ei ole pohjavillaa, ja lyhytkarvaiset koirat voivat palella nopeammin kuin runsasturkkiset rodut. Huomioi yksilö, sää ja tekeminen: hyvin istuva takki voi olla tarpeen kylmällä tai märällä säällä sekä paikallaan oltaessa. Kuivaa koira märän lenkin jälkeen ja pidä se liikkeessä, kun ulkoilette kylmällä säällä.

## Luonne ja persoonallisuus

Rodun ihanne on ystävällinen, rauhallinen, itsevarma ja työhaluinen koira, jolla on hyvä yhteys ohjaajaansa. Monet dobermannit ovat leikkisiä, tarkkaavaisia ja vahvasti perheeseensä kiintyneitä. Ne huomaavat ympäristön muutokset nopeasti ja haluavat yleensä olla mukana tekemisessä, mikä voi luoda hyvin tiiviin yhteistyösuhteen.

Rotumääritelmä kuvaa ihannetta, ei takaa jokaisen koiran ominaisuuksia. Ruotsin kennelliiton ja rotuyhdistyksen tietojen perusteella sosiaalisuuteen ja pelkoihin on edelleen suhtauduttava vakavasti. Tutustu kummankin vanhemman koko MH-luonnekuvausprofiiliin sen sijaan, että tarkistaisit vain niiden ”käyneen MH:ssa”. MH:ssa kirjataan koiran reaktioita, eikä siitä anneta hyväksyttyä tai hylättyä tulosta. Kiinnitä erityistä huomiota ihmiskontakteihin, pelkoihin, palautumiseen ja laukausreaktioihin. Kysy myös, miten sisarukset ja vanhemmat sukulaiset käyttäytyvät arjessa.

Dobermanneilla on usein kiinnostusta takaa-ajoon, ja ne voivat reagoida liikkeeseen nopeasti. Se, voiko koira elää muiden koirien tai kissojen kanssa, riippuu yksilöstä, aiemmista kokemuksista ja koulutuksesta. Rotu ei koskaan takaa ongelmattomia suhteita muihin eläimiin. Pyydä kasvattajaa kuvailemaan vanhempien sosiaalista käyttäytymistä konkreettisesti ja järjestä uusiin eläimiin tutustuminen rauhallisesti ja hallitusti.

## Koulutus ja liikunta

Dobermanni tarvitsee päivittäin liikuntaa ja mielekästä aivotyötä, mutta kaikille koirille sopivaa minuuttimäärää ei ole. Sopiva kuormitus riippuu iästä, terveydestä, luonteesta ja kunnosta. Aikuisen koiran arjessa on hyvä yhdistää lenkkeily ja vapaa liikkuminen lyhyisiin harjoituksiin, hajutyöskentelyyn ja palautumiseen.

Panosta taitoihin, joiden ansiosta vahvan ja valppaan koiran kanssa on turvallista elää:

- löysällä hihnalla kulkeminen ja yhteyden pitäminen ohjaajaan häiriöistä huolimatta
- luoksetulo sekä huomion irrottaminen riistasta ja muusta liikkeestä
- rauhallinen käytös ovella, vieraiden kanssa, muiden koirien lähellä ja käsiteltäessä
- odottaminen, rauhoittuminen ja esineistä luopuminen vihjeestä
- hajutyöskentely, jäljestys tai etsintä, jossa koiralla on selkeä ratkaistava tehtävä

Kouluta palkitsemalla, selkeästi ja johdonmukaisesti. Kovat vaatimukset ilman ymmärrettävää ohjausta eivät luo tasapainoista käytöstä. Vaihtele tehtäviä ja lopeta harjoittelu silloin, kun koira vielä onnistuu. Dobermannin on opittava myös rauhoittumaan: vauhdin lisääminen ei aina ratkaise stressiä tai levottomuutta.

Pennuille ja nuorille koirille ei sovi aikuisen koiran liikuntaohjelma. Keskity leikkiin, asteittaiseen ympäristöön tutustumiseen, kehonhallintaan ja lyhyisiin taitoharjoituksiin. Lisää kuormitusta koiran kypsyessä. Jos suunnittelet pyöräilyä koiran kanssa, pitkiä juoksulenkkejä tai vaativaa koiraurheilua, ajoita aloitus koiran yksilöllisen kehityksen ja eläinlääkärin ohjeiden mukaan.

## Terveys

DCM on tärkein terveysriski, johon on syytä perehtyä ennen dobermannin hankintaa. Sairaus heikentää sydänlihasta ja voi aiheuttaa rytmihäiriöitä. Se voi olla esikliinisessä vaiheessa, jolloin koira vaikuttaa terveeltä. Yksittäinen normaali tutkimustulos ei sulje pois sairauden kehittymistä myöhemmin.

Kattavaan DCM-seulontaan kuuluvat sekä sydämen ultraäänitutkimus että 24 tunnin Holter-EKG. Ultraäänellä arvioidaan muun muassa sydämen mittoja ja pumppaustoimintaa, kun taas Holter rekisteröi sydämen rytmiä kokonaisen vuorokauden ajan. Tulokset tallennetaan keskitetysti Ruotsin kennelliiton tason 1 terveysohjelmassa, mutta taso 1 ei tarkoita, että tutkimus olisi rekisteröinnin edellytys. Koiran on oltava vähintään kolmivuotias saadakseen virallisen normaalin tuloksen, ja tulos on voimassa 12 kuukautta. Ruotsin dobermanniyhdistys suosittelee, että vähintään kolmivuotiaille jalostuskoirille tehdään kattava seulonta astutusta edeltävän vuoden aikana.

Pyydä nähtäväksi kummankin vanhemman tutkimuspäivämäärä ja molempien tutkimusosien tulokset. Kysy myös vanhempien lähisukulaisten sydänterveydestä, eliniästä ja kuolinsyistä. DNA-testi ei korvaa sydämen ultraäänitutkimusta ja Holter-seurantaa, eikä ilmaus ”sydäntutkittu” riitä ilman tietoa tutkimusmenetelmästä, päivämäärästä ja tuloksesta.

Muita rodulla todettuja ongelmia ovat lonkkaniveldysplasia, silmäsairaus PHTVL/PHPV, veren hyytymiseen vaikuttava von Willebrandin tauti sekä kaularankaan ja hermostoon vaikuttava Wobblerin oireyhtymä. Wobblerin oireyhtymä voi aiheuttaa muun muassa niskakipua tai liikkeiden koordinaatiovaikeuksia. Tällaiset muutokset sekä pyörtyminen tai selvästi heikentynyt rasituksensieto edellyttävät eläinlääkärin arviota.

Pentueen rekisteröinti Ruotsissa edellyttää vanhemmilta virallista lonkkatutkimustulosta. Ruotsissa asuvilla, vuonna 2000 tai sen jälkeen syntyneillä vanhemmilla on lisäksi oltava ”tunnettu luonnestatus”. Vuonna 2016 tai sen jälkeen syntyneillä koirilla tämä tarkoittaa kokonaan suoritettua MH-luonnekuvausta, jonka kaikki 33 kohtaa on kirjattu; ohjaaja voi kieltäytyä laukausosiosta. Rodulla on HD-indeksi, ja vanhempien indeksien keskiarvon suositellaan olevan astutushetkellä yli 100. D- tai E-lonkkaisia koiria ei saa käyttää jalostukseen.

Julkaistu rotukohtainen jalostusstrategia suosittelee vWD-testiä, ellei koiran geneettistä terveystilannetta voida osoittaa vanhempien perusteella. Vähintään toisen vanhemman tulee olla geneettisesti terve. Strategiassa käsitellään myös PHTVL/PHPV:tä. Erota tällaiset rotuyhdistyksen suositukset Ruotsin kennelliiton rekisteröintisäännöistä ja pyydä ajantasaiset silmätutkimustulokset. Tarkista tiedot itse Ruotsin kennelliiton Avelsdata- tai Hunddata-palvelusta. Terveet ja tutkitut vanhemmat pienentävät riskiä, mutta eivät takaa tervettä pentua.

## Historia ja alkuperä

Dobermanni kehitettiin Saksan Apoldassa 1870-luvulla, ja se on saanut nimensä Friedrich Louis Dobermannin mukaan. Hän työskenteli muun muassa veronkantajana ja koiranpyydystäjänä ja valitsi jalostukseen koiria, joilla oli selviä vartiointi- ja käyttöominaisuuksia. FCI:n historiakuvauksessa tärkeiksi kantakoiriksi mainitaan erityisesti aikakauden ”teurastajankoirat”, jotka olivat rottweilerin edeltäjiä, sekä Thüringenin musta, ruosteenpunaisin merkein värittynyt paimenkoiratyyppi.

Koiria käytettiin jo varhain maatila-, vartio- ja poliisikoirina. Tämä auttaa ymmärtämään rodun tarkkaavaisuuden, rohkeuden, ohjaajayhteyden ja työhalun yhdistelmää. Nykyään dobermanni on yhä käyttö- ja harrastuskoira, mutta se voi olla myös seura- ja perhekoira kodissa, joka pystyy vastaamaan sen tarpeeseen tehdä yhteistyötä ja mielekkäitä tehtäviä.

## Arki dobermannin kanssa

Dobermanni ei vaadi tietynlaista asuntoa, mutta se tarvitsee toimivan arjen. Kerrostaloasuminen voi onnistua, jos koira saa ulkona riittävästi tekemistä, osaa rauhoittua sisällä eikä valpastu jokaisesta äänestä. Mieti käytännössä asuntojen välillä kantautuvia ääniä, ulkoilumahdollisuuksia ja rauhallista lepopaikkaa.

Rotu haluaa usein pysyä lähellä ihmisiään, eikä sille sovi säännöllinen yksinolo kokonaisten päivien ajan. Pientä pentua ei voi jättää yksin. Yksinoloon totutettu aikuinen koira pärjää yleensä muutaman tunnin, mutta yksilölliset erot ovat suuria. Pidennä yksinoloa pienin askelin ja järjestä apua, jos koira haukkuu, kuljeskelee levottomasti, tuhoaa tavaroita tai osoittaa muuten ahdistusta.

Tasapainoinen ja hyvin koulutettu dobermanni voi olla lapsiperheen läheinen jäsen, mutta sen koko ja nopeus edellyttävät aikuisen valvontaa. Koiran ja pienen lapsen seurassa on aina oltava aikuinen, ja koira tarvitsee lepopaikan, jossa se saa olla rauhassa. Lapselle ei pidä antaa vastuuta sellaisen koiran ulkoiluttamisesta, jota hän ei pysty fyysisesti hallitsemaan.

Ennen hankintaa sinun pitäisi pystyä vastaamaan myöntävästi kolmeen kysymykseen: Pystynkö tarjoamaan koiralle joka päivä sekä tekemistä että palautumista? Pystynkö käsittelemään vahvaa koiraa turvallisesti yllättävässä tilanteessa? Voiko kasvattaja näyttää selkeät, päivätyt tiedot sydämistä, lonkista, luonteesta ja lähisukulaisista? Jos yksikin vastaus on ei, on viisaampaa odottaa tai valita vähemmän vaativa rotu.

Dobermanni

Verein für Deutsche Hunde (VDH)

Dobermann Club of the United Kingdom

Dobermanni on keskisuuri–suuri, urheilullinen saksalainen käyttökoira, jolla on lyhyt, sileä turkki ja ruosteenruskeat merkit. Se on erittäin älykäs, uskollinen ja ihmisläheinen ja tarvitsee päivittäin runsaasti liikuntaa, koulutusta ja tiivistä yhdessäoloa. Dobermanni on luonnostaan valpas, ja sen luonteeseen vaikuttavat suuresti jalostus ja sosiaalistaminen.

Glyxenborg's

## Perustiedot

- Tiibetinspanieli on pieni, FCI:n ryhmään 9 kuuluva seurakoira – nimestään huolimatta se ei ole metsästyskoira.
- Rotumääritelmän mukaan säkäkorkeus on noin 25 cm ja paino noin 4–7 kg. Nämä ovat suuntaa antavia mittoja, eivät lupaus jokaisen aikuisen koiran koosta.
- Rotua kuvataan iloiseksi, valppaaksi, älykkääksi ja uskolliseksi, mutta myös itsenäiseksi ja toisinaan vieraita kohtaan pidättyväiseksi.
- Keskipitkä kaksinkertainen karvapeite koostuu silkkisestä peitinkarvasta sekä hienosta, tiheästä pohjavillasta. Kaikki värit ja väriyhdistelmät ovat sallittuja.
- Tiibetinspanieli tarvitsee päivittäin liikuntaa, mielekästä tekemistä ja seuraa, mutta niiden määrä on sovitettava yksilön tarpeisiin.
- Ruotsissa silmäterveys on rodun jalostuksen selkein huomionkohde. Silmätutkimus ja PRA3-geenistatus antavat eri tietoa, eikä niitä pidä sekoittaa toisiinsa.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Tiibetinspanieli on pieni, mutta sen tulee näyttää tasapainoiselta ja ketterältä ilman liioiteltuja piirteitä. Runko on hieman säkäkorkeutta pidempi, selkä on suora ja liikkeiden tulee olla vapaat, tarmokkaat ja yhdensuuntaiset. Rotumääritelmän noin 25 cm:n säkäkorkeus ja 4–7 kg:n paino ovat hyödyllisiä suuntaviivoja. Jos aikuisen koiran koolla on sinulle suuri merkitys, tutustu myös molempiin vanhempiin ja niiden läheisiin aikuisiin sukulaisiin.

Pää on pieni suhteessa runkoon, ja kuonon tulee olla keskipitkä, tylppä ja poimuton. Lievä alapurenta on rodulle tyypillinen, mutta hampaat tai kieli eivät saa näkyä suun ollessa kiinni. Silmien tulee olla tummanruskeat, soikeat, kirkkaat ja eteenpäin suuntautuneet. Arvioi koiraa kokonaisuutena – kirkkaita silmiä, sulkeutuvaa suuta, vaivattomia liikkeitä ja sopusuhtaista päätä – äläkä valitse ulkonäöltään kaikkein äärimmäisintä yksilöä.

Karvapeite koostuu keskipitkästä, melko rungonmyötäisestä peitinkarvasta sekä hienosta, tiheästä pohjavillasta. Korvissa, eturaajojen takaosissa, hännässä ja reisissä on pidemmät hapsut. Uroksilla on yleensä narttuja runsaampi kaulus, mutta karvapeite ei saa olla liioitellun runsas. Kaikki värit ja väriyhdistelmät ovat sallittuja. Väri ei kuitenkaan kerro koiran luonteesta tai terveydestä.

Perusteellinen harjaus ja kampaus kerran viikossa on hyvä lähtökohta. Karvanlähdön aikaan turkki kannattaa tarkistaa useammin. Kampaa ihoa myöten ja kiinnitä erityistä huomiota korvantaustoihin, kainaloihin ja hapsuihin, joihin hankaus voi muodostaa takkuja. Pese koira, kun se on oikeasti likainen, ja anna turkin kunnon ratkaista pesutarve kalenterin sijaan. Totuta pentu rauhallisesti myös kynsien leikkaamiseen, suun hoitoon ja muuhun käsittelyyn. Hampaiden harjaus on tärkeä rutiini koko koiran elämän ajan.

## Luonne ja persoonallisuus

Tiibetinspanieli sopii ihmiselle, joka arvostaa tarkkaavaista ja omatahtoista seuralaista. Rodun ihanneluonteeseen kuuluvat iloisuus, itsevarmuus, älykkyys, valppaus ja uskollisuus. Itsenäisyys voi olla viehättävää, mutta se tarkoittaa myös sitä, ettei koira välttämättä toimi vain siksi, että sitä pyydetään. Rotu voi sopia ensikoiraksi, mutta se ei ole automaattisesti helppo: kärsivällisyys, palkitsemiseen perustuva koulutus ja koiran viestien kunnioittaminen ovat tärkeämpiä kuin aiempi koiranomistajuus.

Rodulle mahdollinen pidättyväisyys vieraita kohtaan ei tarkoita, että pelokkuus tai aggressiivisuus olisi hyväksyttävää. Tasapainoisen koiran pitäisi voida tarkkailla tulijaa etäältä ja rauhoittua ilman, että sitä pakotetaan tervehtimään. Kun vierailet kasvattajan luona, seuraa emän ja muiden aikuisten sukulaisten reaktioita uuteen ihmiseen, kosketukseen, ääniin ja arjen vilinään. Niiden tulisi osata hakea tukea ja palautua tilanteista.

Valppaus voi ilmetä haukkumisena, kun oven tai ikkunan ulkopuolella tapahtuu jotakin. Yksilön haukkumiseen vaikuttavat myös ympäristö, kokemukset ja koulutus. Sen sijaan, että kysyisit vain, onko rotu haukkuherkkä, kysy, miten vanhemmat käyttäytyvät vieraiden saapuessa ja kuinka nopeasti ne rauhoittuvat. Jos äänet kantautuvat kodissa helposti, palkitse alusta asti hiljaisesta tarkkailusta, opeta selkeä vihje siirtyä pois ärsykkeen luota ja rauhoittua sekä rajoita pääsyä tähystyspaikoille, jotka pitävät koiran jatkuvasti vahdissa.

Ruotsalainen koirien käyttäytymistä ja persoonallisuutta kuvaava BPH-arviointi voi antaa hyödyllistä tietoa yksittäisen koiran reaktioista. Se on kuitenkin kuvaus, ei hyväksytty–hylätty-koe. Jos vanhemmat tai aikuiset lähisukulaiset ovat osallistuneet BPH-arviointiin, käy tulokset läpi kasvattajan kanssa. Pidä niitä omia havaintojasi täydentävänä tietona, älä takeena pennun tulevasta luonteesta.

## Koulutus ja liikunta

Tiibetinspanieli tarvitsee päivittäin liikuntaa ja aivotyötä, mutta sen tarpeita ei voi tiivistää tiettyyn minuuttimäärään. Rotu voi kulkea mukana pidemmilläkin retkillä ja silti rauhoittua kotona. Hyvässä arjessa kävelyt, hajutyöskentely, leikki ja yhteistyöharjoitukset vuorottelevat häiriöttömän levon kanssa. Sovita kuormitus koiran ikään ja terveyteen, maastoon ja säähän sekä siihen, kuinka nopeasti koiran liikkuminen ja vireys palautuvat tavalliselle tasolle rasituksen jälkeen.

Palkitsemiseen perustuva, asteittain etenevä koulutus sopii rodun itsenäiseen luonteeseen. Tee tehtävästä selkeä ja koiralle kannattava sen sijaan, että korottaisit ääntä tai käyttäisit fyysisiä ojennuksia. Vaihtele harjoitteluympäristöä ja palkkioita ja lopeta, kun koira on vielä innostunut. Lyhyet harjoitukset ovat usein käytännöllisiä, mutta keskittyminen ja laatu ovat kellonaikaa tärkeämpiä.

Aseta etusijalle taidot, jotka tekevät arjesta turvallista ja rauhallista:

- huomion suuntaaminen sinuun ja kanssasi kulkeminen liikenteen ja muiden häiriöiden lähellä
- luoksetulo, jota harjoitellaan aluksi pitkässä liinassa tai aidatulla alueella
- vihje siirtyä pois ovelta tai ikkunalta ja rauhoittua
- vapaaehtoinen osallistuminen turkinhoitoon sekä tassujen, suun ja silmien tutkimiseen
- rauhallinen tervehtiminen ja kyky levätä porraskäytävästä tai kodin ulkopuolelta kuuluvista äänistä huolimatta
- asteittainen yksinoloharjoittelu niin, ettei koiraa jätetä yksin pidemmäksi aikaa kuin se pystyy olemaan rauhallinen

Koiraharrastukset voivat olla mukavia, jos yksilö pitää niistä, mutta ne eivät ole välttämättömiä eivätkä yksin osoita, että koiran arkiset tarpeet täyttyvät. Olennaista on, että koira liikkuu vaivattomasti, säilyttää uteliaisuutensa tekemisen aikana ja pystyy rauhoittumaan sen jälkeen.

## Terveys

Ruotsissa kasvatettua tiibetinspanielia ostettaessa silmäterveyttä koskevat asiakirjat ovat tärkein konkreettinen tarkistettava asia. Jotta pentue voidaan rekisteröidä Ruotsin kennelliittoon, molemmilla vanhemmilla on oltava virallinen silmätutkimustulos, joka on astutushetkellä enintään vuoden vanha. Pyydä nähtäväksi molempien vanhempien rekisterinumerot, tutkimuspäivämäärät ja varsinaiset tulokset. Pelkkä vakuutus siitä, että ne on ”testattu”, ei riitä.

PRA on yhteisnimitys perinnöllisille verkkokalvosairauksille, jotka voivat johtaa sokeutumiseen. PRA3 on yksi rodussa esiintyvistä geenimuunnoksista, mutta PRA3-geenitesti ei kata kaikkia kliinisen PRA:n syitä. Silmätutkimus ja geenitesti vastaavat siksi eri kysymyksiin:

- silmätutkimus kertoo silmien kliinisestä tilasta tutkimushetkellä, ja siinä voidaan havaita PRA sekä muita muutoksia
- PRA3-testi kertoo, onko koira tämän nimenomaisen PRA3-muunnoksen suhteen geneettisesti terve, kantaja vai sairas
- kantaja ei sairastu PRA3:n vuoksi, mutta voi siirtää muunnoksen jälkeläisilleen, joten sen saa yhdistää vain geneettisesti terveeseen koiraan
- geneettisesti terve PRA3-tulos ei todista, että koira olisi vapaa kaikista silmäsairauksista

PRA3-tulokset voidaan tallentaa keskitettyyn rekisteriin, mutta geenitesti ei ole samalla tavalla virallinen vaatimus kuin voimassa oleva silmätutkimus. Jos kasvattaja kertoo koiran olevan vanhempiensa perusteella geneettisesti terve, tarkista, että tieto on todella kirjattu rekisteriin. Ruotsin kennelliitto kirjaa polveutumisen perusteella terveen statuksen enintään kolmelle sukupolvelle.

Rotuyhdistys kiinnittää jalostustyössään huomiota myös munuaisten kehityshäiriöön eli munuaisdysplasiaan, poikkeaviin ripsiin, sisäänpäin kiertyviin silmäluomiin ja polvilumpion sijoiltaanmenoon. Tämä ei tarkoita, että jokainen tiibetinspanieli sairastuisi tai että kaikki nämä tutkimukset olisivat rekisteröinnin edellytys. Kysy sen sijaan vanhempien, sisarusten ja vanhempien lähisukulaisten todetuista sairauksista ja tutkimustuloksista. Pentua ostettaessa lyhyt, todennettavissa oleva selvitys suvun terveydestä on hyödyllisempi kuin yleinen väite suvun ”täydellisestä terveydestä”.

## Historia ja alkuperä

Tiibetinspanieli on lähtöisin Aasiasta, mutta sen varhaishistoriasta ei ole katkeamatonta, täysin dokumentoitua sukupuuta. Tiibetissä ja Kiinassa on ollut pieniä koiria jo pitkään, ja rotuun liittyvä perimätieto yhdistää ne palatsien ja luostarien seurakoiriin ja valppaisiin vahteihin. Ei ole mahdollista varmistaa tarkasti, missä tämä koiratyyppi alun perin kehittyi tai miten se siirtyi alueelta toiselle.

Nykyinen rotu kehitettiin Britanniassa, jossa siitä on kirjallisia tietoja 1800-luvun lopulta. Vuonna 1934 tiibetiläiset rodut saivat omat rotumääritelmänsä British Tibetan Breeds Association -yhdistyksen kautta. Toisen maailmansodan jälkeen Britannian kanta rakennettiin uudelleen pienestä koiramäärästä. Siksi rotumääritelmän vastuumaa on Britannia, vaikka alkuperämaaksi on merkitty Tiibet.

Ensimmäinen tiibetinspanieli tuotiin Ruotsiin vuonna 1955, ja ensimmäinen ruotsalainen rekisteröinti tehtiin seuraavana vuonna. Nämä ajankohdat on dokumentoitu paremmin kuin kertomukset siitä, miten luostarikoiria annettiin lahjoiksi tai miten ne vahtivat muureilla. Tarinat voivat auttaa ymmärtämään rodun mainetta valppaana seurakoirana, mutta niitä tulee pitää perimätietona, ei varmennettuna historiana.

## Arki tiibetinspanielin kanssa

Tiibetinspanieli voi viihtyä niin kerrostaloasunnossa kuin omakotitalossakin, kun sen arkeen kuuluu liikuntaa, mielekästä tekemistä, lepoa ja sosiaalista kanssakäymistä. Kodin kokoa tärkeämpää ovat säännölliset ulkoilumahdollisuudet ja vahtihaukun hallinta. Kerrostalossa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota vanhempien haukkumiseen, talon ääneneristykseen sekä siihen, pystytkö harjoittelemaan rauhallista käytöstä ovella, ikkunan ääressä ja yhteisessä porraskäytävässä.

Lasten kanssa pätevät samat perussäännöt kuin muidenkin pienten koirien kohdalla: aikuisen tulee olla paikalla, lasten ei pidä nostaa tai kantaa koiraa, ja koiralla on oltava rauhoitettu lepopaikka. Itsevarmasta yksilöstä voi tulla ihana perhekoira, mutta rodun nimi ei koskaan korvaa valvontaa tai koiran kehonkielen kunnioittamista.

Yhteiselo toisen koiran tai kissan kanssa riippuu yksilöistä ja siitä, miten ne tutustutetaan toisiinsa. Kysy, millaisia kokemuksia vanhemmilla ja pennulla todella on muista eläimistä. Aloita kissaan tutustuttaminen pitämällä eläimet eri tiloissa ja vaihtamalla niiden hajuja. Etene sitten tutustumiseen portin läpi ja koiran ollessa hihnassa, ja varmista, että kissalla on aina esteetön poistumisreitti. Anna kummankin eläimen edetä omaan tahtiinsa äläkä jätä niitä keskenään ilman valvontaa, ennen kuin niiden käyttäytyminen on ennakoitavaa. Silloinkin kummallakin tulee olla oma tilansa.

Yksinolo on opeteltava taito, ei pysyvä rotuominaisuus. Pientä pentua ei voi jättää yksin, ja aikuinenkin koira on totutettava siihen vähitellen hyvin lyhyistä, rauhallisista poissaoloista aloittaen. Pidennä aikaa vasta, kun koira pystyy lepäämään ilman jatkuvaa haukkumista, edestakaista kulkemista tai ahdistusta. Jos arkesi edellyttää koiran olevan yksin kokonaisia työpäiviä, tämä rotu on muiden seurakoirien tavoin huono valinta, ellei sopivaa päivähoitoa järjestetä.

Ennen ostopäätöstä sinun tulisi saada selkeät vastaukset seuraaviin asioihin:

- miksi juuri tämä yhdistelmä on valittu ja miten vanhemmat käyttäytyvät arjessa
- vanhempien rekisterinumerot sekä silmätutkimusten päivämäärät ja tulokset
- molempien vanhempien PRA3-status ja yhdistelmän merkitys pennuille
- lähisuvun tiedossa olevat silmäongelmat, munuaisdysplasiatapaukset ja polvilumpion sijoiltaanmenot
- vanhempien ja niiden aiempien jälkeläisten aikuiskoko, haukkuminen, suhtautuminen vieraisiin ja palautuminen kiihtymyksestä

Rotu sopii parhaiten ihmiselle, joka haluaa elää pienen ja aktiivisen seuralaisen kanssa. Tiibetinspanieli viihtyy lähellä, mutta ei aina tottele käskystä. Kun tarjolla on lempeää koulutusta, selkeät arjen rajat ja tilaa itsenäiselle luonteelle, tiibetinspanieli voi nauttia retkistä, tarkkailla ympäristöään valppaasti ja levätä kotona rauhallisesti.

Tiibetinspanieli

The Tibetan Spaniel Association (UK)

The United Kingdom Kennel Club

Tiibetinspanieli on pieni mutta vankkarakenteinen, noin 4–7 kiloa painava tiibetiläinen seurakoira, jolla on silkkinen kaksinkertainen turkki, harjamainen kauluri ja runsaskarvainen häntä. Se on valpas, mutta koulutettuna ei turhan haukkuherkkä, itsenäisyydessään kissamainen ja syvästi perheeseensä kiintynyt. Se tulee hyvin toimeen sitä kunnioittavasti kohtelevien lasten kanssa ja sopeutuu niin kaupunkiin kuin maallekin. Liikuntaa ja turkinhoitoa se tarvitsee kohtuullisesti.

Lindvattnet’s kennel

## Perustiedot

Cane corso on Italiasta kotoisin oleva FCI:n tunnustama koirarotu. Se kuuluu ryhmään 2 ja on mastiffityyppinen molossikoira, ei risteytys eikä suurten vahtikoirien yleisnimitys.

- **Koko:** urokset 64–68 cm ja 45–50 kg, nartut 60–64 cm ja 40–45 kg. Painon tulee olla suhteessa koiran kokoon.
- **Käyttötarkoitus:** monipuolinen työkoira, jonka dokumentoituihin tehtäviin on kuulunut omaisuuden, perheen ja karjan vartiointi.
- **Luonne:** rotumääritelmän mukaan valpas, ketterä ja hyvin koulutettava. Koira voi suhtautua vieraisiin pidättyväisesti, mutta pelokkuus ja aiheeton aggressiivisuus eivät kuulu ihanneluonteeseen.
- **Aktiivisuus:** tarvitsee päivittäin liikuntaa, aivotyötä ja jatkuvaa koulutusta. Kaikille yksilöille sopivaa, luotettavaa minuuttiaikataulua ei ole.
- **Turkki:** lyhyt, kiiltävä ja tiheä, jonkin verran aluskarvaa. Harjaus ja pesu tarpeen mukaan.
- **Omistaja:** Ruotsin kennelliiton mukaan rotu ei yleensä sovellu ensimmäiseksi koiraksi. Sen koko, voima ja vartiointitaipumus edellyttävät kokenutta omistajaa.
- **Ennen pennun ostamista Ruotsissa:** tarkista vanhempien viralliset lonkka- ja kyynärniveldysplasiatulokset (HD ja ED), Ruotsissa asuvien vanhempien suorittama BPH-käyttäytymiskuvaus sekä se, miten kasvattaja on arvioinut yhdistelmän DSRA-statuksen ja luonneominaisuudet.

## Ulkonäkö ja turkki

Cane corson tulee olla voimakas olematta raskas tai liioiteltu. Rotumääritelmä kuvaa sen vankaksi mutta jossain määrin tyylikkääksi koiraksi, jolla on kuiva lihaksisto ja runko, jonka pituus on noin 11 prosenttia säkäkorkeutta suurempi. Liikkeiden tulee olla pitkäaskeliset ja tehokkaat.

Pää on suuri ja molossikoiralle tyypillinen, mutta erittäin lyhyt kuono ei kuulu oikeaan rotutyyppiin. Kuonon tulee olla noin puolet kallon pituudesta sekä voimakas, syvä ja neliömäinen. Avoimet sieraimet, terveet silmäluomet ja esteetön hengitys ovat tärkeämpiä kuin liioitellun ”massiivinen” ilme. Pohjoismaisen Kennelunionin rotukohtaisissa ohjeissa kiinnitetään erityistä huomiota liian lyhyeen kuonoon, ahtaisiin sieraimiin, löysiin silmäluomiin, niukkoihin takakulmauksiin ja tehottomiin liikkeisiin.

Nykyisen rotumääritelmän mukaan korvien tulee olla kolmionmuotoiset, riippuvat ja typistämättömät. Hännän tulee olla luonnollinen ja tyvestään paksu, eikä sitä saa koskaan kantaa pystyssä tai kiertyneenä. Typistäminen ei siis ole oikean rotutyypin edellytys.

Karvapeitteen tulee olla lyhyt, kiiltävä ja erittäin tiheä, ja siinä on jonkin verran aluskarvaa. Rotumääritelmän värejä ovat musta, harmaan eri sävyt, joista käytetään myös nimitystä sininen, vaalea tai tumma kellanruskea, saksanhirvenpunainen, tumma vehnänväri sekä musta- tai harmaajuovainen tiikerijuovitus. Kellanruskeilla ja tiikerijuovaisilla koirilla musta tai harmaa maski ei saa ulottua silmien yläpuolelle. Pieni valkoinen merkki rinnassa, varpaiden päissä tai kuononselässä sallitaan. Merle ei kuulu rotumääritelmän sallimiin väreihin.

Turkinhoito on helppoa mutta silti tarpeellista. Harjaa karvanlähtöaikaan tai silloin, kun irtokarvaa on poistettavana, pese koira sen likaannuttua ja tarkista samalla iho, korvat, kynnet ja hampaat. Koiran todellinen hoidon tarve on tärkeämpi kuin kiinteä pesu- tai harjausaikataulu.

## Luonne ja persoonallisuus

Cane corso on vahtikoira, mutta vartiointivietti ei ole sama asia kuin aggressiivisuus. Rodun dokumentoituna tehtävänä on ollut omaisuuden, perheen ja karjan vartiointi. Arjessa tämä voi näkyä vierailijoiden, äänten ja ympäristön muutosten tarkkailuna sekä pidättyväisenä suhtautumisena vieraisiin ihmisiin.

Sekä käyttöominaisuuksissa että arkikäyttäytymisessä on huomattavaa yksilöllistä vaihtelua. Itsevarma koira ei välttämättä halua tervehtiä vieraita, vaikka se ei pelkäisikään. Sen pitäisi silti pystyä luopumaan epäluuloisuudestaan, suhtautumaan tavallisiin tilanteisiin neutraalisti ja hyväksymään tarpeellinen käsittely. Liiallista epäluuloisuutta, voimakasta pelkoa tai aggressiivisuutta ei pidä koskaan puolustella ”rodulle tyypillisenä”.

Rotu on yleensä huono valinta kokemattomalle koiranomistajalle. Kokemus tarkoittaa kykyä tunnistaa stressin merkkejä, kouluttaa erittäin voimakasta koiraa ilman voimankäyttöön perustuvaa vastakkainasettelua, suunnitella vierailut ja koirakohtaamiset sekä hakea apua ajoissa. Aikuisen koiran on osattava kulkea hihnassa, odottaa ovella, irrottaa huomionsa pyynnöstä ja hyväksyä tutkiminen.

Cane corso voi elää lapsiperheessä, mutta rotunimi ei takaa yksittäisen koiran sopivuutta lasten kanssa. Aikuisen tulee aina olla läsnä koiran ja pienten lasten ollessa yhdessä, ja koira tarvitsee lepopaikan, jossa se saa olla rauhassa. Lapsen vastuulle ei pidä antaa sellaisen koiran ulkoiluttamista, jonka voimia hän ei pysty hallitsemaan.

Sama yksilöllinen arviointi koskee muita koiria ja kissoja. Kissaan tutustuttaminen edellyttää asteittaista totuttamista, erillisiä turvallisia tiloja ja mahdollisuutta keskeyttää eläinten välinen vuorovaikutus. Voimakkaasti pieneläimiä jahtaava koira ei automaattisesti ole kissalle turvallinen kumppani.

## Koulutus ja liikunta

Cane corso tarvitsee aktiivista elämää, mutta tekemisen laatu ja hallittavuus ovat tärkeämpiä kuin tietty liikuntaminuuttien määrä. Jokaiseen päivään tulisi sisältyä lenkkeilyä ja muuta liikkumista, aivotyötä sekä mahdollisuuksia rauhoittua. Sovita kuormitus koiran ikään, terveyteen, liikkumisalustaan ja palautumiseen. Kasvavan nuoren koiran ei kuulu noudattaa täysikasvuisen aikuisen harjoitusohjelmaa.

Jäljestys, etsintätehtävät, nosework ja tottelevaisuusharjoittelu antavat koiralle mahdollisuuksia yhteistyöhön ja nenänkäyttöön. Piha tarjoaa liikkumavapautta, mutta ei korvaa lenkkejä, ympäristöön totuttamista tai yhteistä tekemistä. Koiran on myös osattava rauhoittua sisätiloissa.

Palkitsemiseen perustuva koulutus on oikea lähtökohta myös suurelle vahtikoiralle. Kovat rankaisut, pelottelu ja dominanssiajattelu voivat lisätä ristiriitoja ja ahdistusta. Selkeys syntyy hyvin opetetuista vihjeistä, johdonmukaisista rutiineista ja harkitusti järjestetystä ympäristöstä. Opeta erityisesti nämä taidot jo varhain:

- löysällä hihnalla kulkeminen ja luotettava luoksetulo
- pysähtyminen ja irrottaminen vihjeestä
- rauhallinen odottaminen ovilla, porteilla ja autolla
- omalle lepopaikalle meneminen vieraiden saapuessa
- tassujen, suun, korvien ja kehon käsittely yhteistyössä koiran kanssa
- ihmisten ja koirien ohittaminen neutraalisti

Sosiaalistaminen ei tarkoita, että pennun pitäisi tervehtiä kaikkia. Tavoitteena on, että se voi kohdata ihmisiä, eläimiä, liikennettä, erilaisia alustoja ja uusia ympäristöjä tuntematta tarvetta puolustautua tai rynnätä eteenpäin. Lyhyet, hallitut kokemukset, joissa koira tuntee olonsa turvalliseksi, ovat arvokkaampia kuin suuri määrä pakotettuja kohtaamisia.

## Terveys

Nivelterveys on cane corson selkein terveyteen liittyvä painopiste Ruotsissa. Nykyisessä rotukohtaisessa jalostusstrategiassa nostetaan esiin erityisesti lonkkaniveldysplasia, kyynärniveldysplasia ja muut nivelvauriot. Toinen painopiste ovat silmät ja silmäluomet, etenkin kirsikkasilmä sekä silmäluomien sisään- ja ulospäin kiertyminen eli entropion ja ektropion. Rotukohtaisissa ohjeissa korostetaan myös takakulmauksia, kuonon pituutta, avoimia sieraimia, tiiviitä silmäluomia, liikkeitä ja varmaa suhtautumista käsittelyyn.

Pennunostajan on erotettava Ruotsin kennelliiton rekisteröintisäännöt rotuyhdistyksen suosituksista. Cane corsoa koskevien vuoden 2026 sääntöjen mukaan:

- Vanhemmilla on oltava virallinen HD-tulos ennen astutusta. Koiria, joiden HD-tulos on D tai E, ei saa käyttää jalostukseen.
- Vanhemmilla on oltava virallinen ED-tulos ennen astutusta. ED-aste 2 tai 3, kliiniset oireet tai ED:n vuoksi tehty leikkaus sulkevat koiran pois jalostuksesta.
- Ruotsissa asuvien vanhempien on oltava suorittanut BPH ennen astutusta. Ennen 1. tammikuuta 2019 arvioiduilla koirilla MH-luonnekuvauksesta saatu tunnettu luonnestatus voi korvata BPH:n.

Rotuyhdistys suosittelee lisäksi, että vanhempien HD-indeksien keskiarvo ja ED-indeksien keskiarvo ovat astutushetkellä yli 100. Kyse on jalostussuosituksesta, jota ei pidä sekoittaa sitoviin rekisteröintisääntöihin.

DSRA eli Dental Skeletal Retinal Anomaly on vakava, peittyvästi periytyvä sairaus, joka voi vaikuttaa muun muassa hampaisiin, luustoon ja näköön. Pentu sairastuu, kun se perii geenimuunnoksen molemmilta vanhemmiltaan. Yhden kopion saanut koira on kantaja. Vuonna 2026 Ruotsin kennelliitto päätti alkaa rekisteröidä DSRA-testituloksia keskitetysti. Tämä ei tarkoita, että jokainen jalostuskoira olisi automaattisesti testattava. Pyydä kasvattajaa osoittamaan, miten vanhempien status on selvitetty ja miksi yhdistelmästä ei voi syntyä sairaita pentuja.

Tarkastele todistusten lisäksi myös itse koiria. Vanhempien pitäisi liikkua tehokkaasti, hengittää hiljaisesti ja vaivattomasti, olla silmiltään terveitä ja hyväksyä käsittely ilman voimakasta pelkoa. Kysy lähisukulaisten vakavista diagnooseista. Normaali tutkimustulos ei takaa, että pentu pysyy terveenä.

## Historia ja alkuperä

Cane corso on italialainen rotu, jonka virallinen rotumääritelmä johtaa sen alkuperän ensisijaisesti antiikin Rooman molossikoiriin. Tätä koiratyyppiä esiintyi aiemmin laajoilla alueilla Italiassa, mutta viime vuosisatoina se säilyi lähinnä Etelä-Italian Apuliassa ja sen lähialueilla. Rotumääritelmä yhdistää nimen latinan sanaan *cohors*, jonka merkitykseksi se antaa maatilan pihapiirin puolustajan ja vartijan.

Rotu työskenteli maatila- ja vahtikoirana, ajoi karjaa ja osallistui myös suurriistan metsästykseen. Tämä selittää sen voiman, ketteryyden, kestävyyden ja itsenäisen valppauden yhdistelmää paremmin kuin kertomukset, joissa se esitetään pelkästään sotakoirana.

FCI tunnusti cane corson alustavasti vuonna 1996 ja lopullisesti vuonna 2007. Nykyisin se luokitellaan ryhmään 2 kuuluvaksi italialaiseksi mastiffityyppiseksi molossikoiraksi ja roduksi, jolta vaaditaan käyttökoetulos. Sen historialliset työtehtävät ovat edelleen olennaisia arvioitaessa rodun sopivuutta omaan elämäntapaan.

## Arki rodun kanssa

Arki cane corson kanssa vaatii ennen kaikkea ennakointia: kyseessä on suuri koira, joka tarkkailee ympäristönsä tapahtumia itsenäisesti. Asumismuoto ei yksin ratkaise sopivuutta. Kerrostaloasunto voi sopia yksilölle, jonka tarpeet täytetään ja joka osaa rauhoittua, mutta ahtaat sisäänkäynnit, hissit, toistuvat koirakohtaamiset ja runsaat vierailut asettavat suuria vaatimuksia koulutukselle ja käytännön hallinnalle. Suuri piha ei yksin ratkaise näitä haasteita.

Vierailurutiinien on oltava kunnossa ennen kuin koira alkaa hoitaa ulko-oven valvontaa perheen puolesta. Järjestä sille lepopaikka portin taakse tai erilliseen huoneeseen, opeta rauhallinen toimintatapa äläkä anna sen harjoitella ryntäämistä tai tehdä vieraita koskevia päätöksiä. Lapsi- ja monieläinperheissä tarvitaan erillisiä tiloja sekä aikuisia, jotka noudattavat yhteisiä sääntöjä joka päivä, eivät vasta ongelmien ilmaannuttua.

Yksinoloon tulee totuttaa vähitellen. Aloita hyvin lyhyistä hetkistä, pidennä aikaa vasta koiran pystyessä lepäämään ja muuta harjoittelua, jos koira osoittaa ahdistusta tai hätää. Rodulle ei ole luotettavaa sääntöä siitä, kuinka monta tuntia cane corso pärjää yksin. Järjestelyissä on huomioitava yksilön ikä, turvallisuudentunne sekä ulkoilun ja sosiaalisen kontaktin tarve.

Tapaa ennen ostopäätöstä useita aikuisia cane corsoja, mieluiten myös niiden kotien ulkopuolella. Pyydä vanhempien rekisterinumerot ja tarkista HD-, ED- ja BPH-tiedot virallisista rekistereistä. Kysy DSRA-statuksesta, luonteesta, suvun vakavista diagnooseista, pentujen ympäristöön totuttamisesta ja pennun luovutuksen jälkeisestä tuesta. Tarkkaile, hengittävätkö ja liikkuvatko aikuiset koirat vaivattomasti ja sujuuko niiden käsittely ongelmitta.

Sopiva koti tarjoaa selkeät rutiinit, palkitsemiseen perustuvaa koulutusta, päivittäistä tekemistä ja rauhallista palautumista. Jos haluat koiran, joka ottaa jokaisen ihmisen ja koiran avosylin vastaan ilman ennakkojärjestelyjä, tai et pysty hallitsemaan kohtaamisia ja vierailuja, cane corso on todennäköisesti väärä valinta. Kokeneelle omistajalle, joka arvostaa rodun työskentelyominaisuuksia ja kantaa vastuun sen voimasta, siitä voi kuitenkin tulla läheinen ja yhteistyöhaluinen arjen kumppani.

Cane corso

Svenska Kennelklubben (Sweden)

Società Amatori Cane Corso (Italy)

Cane corso on suuri, urheilullinen italialainen mastiffi, jolla on lyhyt, helppohoitoinen turkki ja voimakas vartiointivietti. Tämä syvästi kiintynyt ja herkkä koira tarvitsee kokeneen ja johdonmukaisen omistajan, huolellisen sosiaalistamisen sekä runsaasti päivittäistä liikuntaa ja koulutusta pysyäkseen tasapainoisena.

Miss Magikas

## Rotu lyhyesti

Maltankoira on pieni seurakoira ihmiselle, joka haluaa läheisen ja valppaan kumppanin ja jolla on runsaasti aikaa turkinhoitoon. Se voi nauttia pitkistä kävelyistä ja leikeistä yhtä paljon kuin rauhallisista hetkistä sylissä. Pieni koko ei tarkoita, että koira haluaisi vain olla kannettavana, mutta se edellyttää hellävaraista käsittelyä.

- **Alkuperä ja kotimaa:** Välimeren keskiosat ja Italia
- **Roturyhmä:** Ryhmä 9, seura- ja kääpiökoirat
- **Koko:** urosten säkäkorkeus 21–25 cm ja narttujen 20–23 cm
- **Paino:** rotumääritelmän mukaan 3–4 kg
- **Turkki:** pitkä, suora, valkoinen ja silkkinen, ei pohjavillaa
- **Sopii ihmiselle, joka:** etsii eloisaa pientä seuralaista ja on valmis huolehtimaan säännöllisesti sen turkista, hampaista ja muusta hoidosta

Maltankoira voi sopia ensimmäiseksi koiraksi, mutta aloittelevankin omistajan on oltava valmis opettelemaan turkinhoitoa sekä harjoittelemaan yksinoloa, sisäsiisteyttä ja arjen käytöstaitoja alusta lähtien. Ennen rodun valitsemista kannattaa miettiä, haluaako todella hoitaa koiran turkkia lähes päivittäin vuosien ajan.

## Ulkonäkö ja turkki

Maltankoira on pieni ja tyylikäs koira, jonka runko on säkäkorkeutta pidempi. Täyspitkä näyttelyturkki laskeutuu pitkänä ja suorana rungon myötäisesti. Rotumääritelmässä karvapeite kuvataan tiheäksi, kiiltäväksi ja silkkiseksi, eikä siinä ole pohjavillaa. Värin tulee olla puhtaanvalkoinen, mutta vaalea norsunluun sävy sallitaan.

Maltankoiran pitkä turkki on kammattava ja harjattava päivittäin tai vähintään joka toinen päivä, jotta pienet takut eivät pääse huopaantumaan. Valkoinen turkki tarvitsee myös säännöllistä pesua, mutta sopiva pesuväli riippuu turkin pituudesta, koiran arjesta ja siitä, kuinka paljon se likaantuu. Käy turkki järjestelmällisesti läpi ihoa myöten ja kiinnitä erityistä huomiota kohtiin, joissa hankaus aiheuttaa helposti takkuja.

Monen kotikoirana elävän maltankoiran turkki leikataan näyttelyihannetta lyhyemmäksi. Lyhyt turkki voi nopeuttaa hoitoa, mutta se ei poista tarvetta tarkistaa ihoa, silmiä, korvia, kynsiä ja hampaita. Pyydä kasvattajaa näyttämään, miten juuri kyseisen koiran turkki kammataan, pestään ja kuivataan. Opeta pentu vähitellen seisomaan paikallaan, hyväksymään käsittely ja antamaan tutkia tassunsa, suunsa ja kasvonsa. Näin rutiinihoito on vähemmän stressaavaa sekä koiralle että omistajalle.

Maltankoiraa kuvataan joskus allergiaystävälliseksi, koska sillä ei ole pohjavillaa. Tämä on harhaanjohtavaa: mikään koira ei ole allergeeniton, ja allergeeneja on etenkin ihossa ja syljessä. Myös yksittäisten koirien aiheuttamat reaktiot vaihtelevat, saman rodun sisälläkin. Allergisen ihmisen kannattaa siksi kysyä omaan tilanteeseensa neuvoa terveydenhuollon ammattilaiselta sen sijaan, että luottaisi rodun nimeen tai turkkityyppiin.

## Luonne ja persoonallisuus

Rodun ihanteena on eloisa, kiintyvä, rauhallinen ja älykäs seuralainen. Monet maltankoirat seuraavat tarkasti omistajaansa, nauttivat pienten tehtävien oppimisesta ja vaihtavat luontevasti tekemisestä rauhalliseen yhdessäoloon. Ne ovat aktiivisesti mukana arjessa, eivät koristeita vailla omia tarpeita.

Rotukuvaus ei voi taata, miten yksittäinen koira suhtautuu vieraisiin ihmisiin, muihin koiriin tai uusiin paikkoihin. Ruotsalaisen rotuyhdistyksen omistajakysely kattoi 247 koiraa, ja siinä ilmeni vaihtelevia sosiaalisia reaktioita. Raportoidulla ajanjaksolla vain 13 maltankoiraa oli osallistunut Ruotsin viralliseen käyttäytymisen ja persoonallisuuden kuvaukseen. Määrä on liian pieni, jotta sen perusteella voisi tehdä varmoja päätelmiä koko rodusta.

Älä oleta, että jokainen maltankoira on hiljainen, suhtautuu kaikkiin ystävällisesti tai tulee automaattisesti helposti toimeen muiden eläinten kanssa. Kysy kasvattajalta, miten pennun vanhemmat käyttäytyvät arjessa: vieraiden seurassa, muita koiria kohdatessaan, käsiteltäessä, meluisissa tilanteissa ja levätessään. Rauhallinen tutustuminen erilaisiin ihmisiin ja ympäristöihin sekä selkeät rutiinit ovat hyödyllisempiä kuin yleistävät luonnehdinnat, kuten ”haukkuherkkä” tai ”aina ystävällinen”.

## Koulutus ja liikunta

Maltankoira tarvitsee päivittäin liikuntaa ja mielekästä tekemistä, mutta sama minuuttimäärä ei sovi kaikille koirille. Terve aikuinen voi nauttia pitkähköistä lenkeistä, hajuleikeistä, temppujen harjoittelusta ja leikkimisestä. Sovita vauhti ja matka koiran ikään, kuntoon, säähän ja palautumiseen. Lisää pennun liikuntaa vähitellen. Jos koira jäykistyy, ontuu tai väsyy tavallista enemmän, vähennä kuormitusta. Pitkittyvät oireet on syytä tutkituttaa eläinlääkärillä.

Uutta asiaa opettaessa harjoitus kannattaa lopettaa koiran vielä jaksaessa keskittyä sen sijaan, että noudattaisi ennalta määrättyä harjoitusaikaa. Palkitse toivottua käytöstä ja harjoittele hyödyllisiä arkitaitoja: luoksetuloa, hihnassa kulkemista, omalle paikalle rauhoittumista, käsittelyn hyväksymistä ja rauhoittumista sen jälkeen, kun koira on ilmoittanut jostakin havaitsemastaan.

Sisäsiisteyden oppiminen on prosessi, ei rodun älykkyyden tai itsepäisyyden mittari. Vie pentu usein ulos, erityisesti nukkumisen, syömisen ja leikkimisen jälkeen, ja palkitse onnistumisista. Myös yksinoloon on totuteltava vähitellen, kun pentu tuntee olonsa kotona turvalliseksi. Pientä pentua ei voi jättää yksin, ja aikuisen koiran valmiudet riippuvat harjoittelusta ja luonteesta. Aloita hyvin lyhyistä ja arkisista erossaolohetkistä ja pidennä niitä vain koiran pysyessä rentona.

## Terveys

Maltankoiraa pidetään yleisesti terveenä rotuna, mutta sillä voi esiintyä polvilumpion sijoiltaanmenoa eli patellaluksaatiota ja napatyrää. Patellaluksaatiossa polvilumpio voi siirtyä pois normaalilta paikaltaan. Ontuminen tai toistuva askelten väliin jättäminen on syy hakeutua eläinlääkärin arvioon.

Ruotsalaisen rotuyhdistyksen jalostusstrategiaan on kirjattu 40 rekisteröityä polvitutkimusta vuosilta 2012–2021. Kyseessä on pieni, valikoitunut aineisto, joka ei kerro vaivan yleisyydestä kaikkien maltankoirien joukossa. Pyydä sen sijaan kasvattajaa näyttämään vanhempien mahdolliset viralliset polvitutkimustulokset ja keskustele lähisuvussa esiintyneistä polvivaivoista ja napatyristä. Ruotsin Kennelliiton vuoden 2026 erityisten rekisteröintisääntöjen mukaan maltankoiralle ei ole rotukohtaista pakollista terveystutkimusta. Vapaaehtoinenkin tutkimustulos voi antaa hyödyllistä tietoa: vapaaehtoisuus ei tarkoita merkityksettömyyttä.

Rotuyhdistyksen omistajakyselyssä monella koiralla raportoitiin silmien vuotamista ja silmänalusten värjäytymistä, jota kutsutaan usein kyynelvärjäytymäksi. Kyselyraportissa värjäytymää kuvataan kosmeettiseksi haitaksi, mutta samalla todetaan, ettei sen syytä ole selvitetty. Pelkkä väri ei siis ole diagnoosi. Pidä silmänympärykset puhtaina ja kuivina, mutta kysy neuvoa eläinlääkäriltä, jos silmä punoittaa, koira siristelee tai hieroo sitä, silmästä tulee eritettä tai siinä ilmenee jokin muu selvä uusi muutos.

Tarkista silmät, liikkuminen, iho ja suu säännöllisesti. Aloita hampaiden harjaaminen koiran ollessa nuori ja pidä kaikki käsittely rauhallisena ja ennakoitavana. Pitkä luettelo pienten koirien mahdollisista sairauksista kertoo vähemmän kuin dokumentoidut tutkimustulokset, koiran omat oireet ja se, mitä lähisukulaisten terveydestä todella tiedetään.

## Historia ja alkuperä

Maltankoiran nimi ei todista, että rotu olisi peräisin Maltan saarelta. Virallisen rotumääritelmän mukaan sen alkuperäalue on Välimeren keskiosat ja kotimaa Italia. Nimi yhdistetään seemiläiseen satamaa tai turvapaikkaa tarkoittavaan sanaan, joka esiintyy useissa Välimeren alueen paikannimissä.

Rodun esi-isät elivät satamissa ja rannikkokaupungeissa, joissa ne pyydystivät rottia ja hiiriä varastoista ja laivojen ruumista. Pieniä *canes melitenses* -nimellä tunnettuja koiria mainittiin jo Aristoteleen aikana. Samankaltaisista koirista tuli myöhemmin arvostettuja seuralaisia antiikin Roomassa, ja niitä esiintyy renessanssimaalauksissa muodikkaasti pukeutuneiden ihmisten rinnalla. Rodun historiaan kuuluu siis sekä käytännön työtä satamissa että pitkä vaihe seurakoirana.

Ensimmäinen dokumentoitu maltankoira Ruotsissa oli narttu, joka tuotiin Englannista vuonna 1910 ja esitettiin näyttelyssä Tukholmassa vuonna 1911. Nykyään rotu on ensisijaisesti seurakoira, vaikka yksittäiset koirat voivat nauttia myös esimerkiksi tottelevaisuuskoulutuksesta, jäljestämisestä tai agilitystä itselleen sopivalla tasolla.

## Arki maltankoiran kanssa

Maltankoira voi viihtyä hyvin kerrostaloasunnossa, kun se saa ulkoilua, aivotyötä, seuraa ja harjoitusta arjen ääniin suhtautumiseen. Pieni koti ei vähennä näitä päivittäisiä tarpeita, eikä pienen koiran kuulu viettää päiväänsä kannettavana. Se tarvitsee mahdollisuuksia kävellä, haistella, valita lepopaikkansa ja käyttää kehoaan turvallisesti.

Aikuisen valvonta on tärkeää lasten ja koiran ollessa yhdessä. Vain 3–4 kiloa painavalle koiralle on turvallisempaa, että leikit tapahtuvat lattiatasossa, sitä nostetaan hellävaraisesti ja sillä on peti, jossa se saa olla rauhassa. Lasten tulee jättää koira rauhaan sen syödessä tai nukkuessa. Se, tuleeko maltankoira toimeen muiden koirien, kissojen tai pienten lemmikkien kanssa, riippuu yksilöstä, aiemmista kokemuksista ja huolellisesta tutustuttamisesta. Pelkkä rotu ei takaa yhteiseloa.

Arvioi arkeasi rehellisesti ennen koiran hankintaa:

- Voiko joku hoitaa koiran turkkia lähes päivittäin ja aloittaa hampaiden harjauksen sekä käsittelyharjoitukset heti?
- Miten vanhemmat käyttäytyvät vieraiden ja muiden koirien seurassa, levätessään ja lyhyiden erossaolojen aikana?
- Onko virallisia polvitutkimustuloksia saatavilla, ja mitä kasvattaja tietää suvun polvista, napatyristä ja silmävaivoista?
- Saatko nähdä rekisteröintiasiakirjat ja tavata emän sen tavallisessa elinympäristössä?
- Pystytkö järjestämään pennulle hoitoa niin kauan kuin se on liian nuori jäämään yksin?

Maltankoira sopii parhaiten ihmiselle, joka arvostaa sen hellyyden, eloisuuden ja oppimishalun yhdistelmää ja hyväksyy samalla tyylikkään valkoisen ulkomuodon taakse kätkeytyvän runsaan hoidon tarpeen ja yksilölliset erot.

Maltankoira

Maltankoira on pieni ja vankkarakenteinen seurakoira, jolla on pitkä, valkoinen ja silkkinen turkki sekä ilmeikkäät tummat silmät. Se on hellä ja ihmisrakas koira, joka sopeutuu hyvin kerrostaloasumiseen, kunhan pääsee päivittäin kävelylle. Se tarvitsee säännöllistä turkinhoitoa, hampaiden hoitoa ja lempeää koulutusta, ja elää usein pitkän ja aktiivisen elämän.

koms

## Perustiedot

Siperianhusky on keskikokoinen, virallisesti tunnustettu rekikoirarotu, joka on kehitetty työskentelemään valjakossa ja kuljettamaan kevyitä kuormia kohtalaisella nopeudella pitkiä matkoja. Se on ystävällinen ja seurallinen koira, mutta vain harva yksilö soveltuu pelkäksi seurakoiraksi. Rotu sopii parhaiten ihmiselle, joka todella haluaa tarjota koiralle vetotyötä tai kestävyyttä vaativaa liikuntaa ja pystyy huomioimaan voimakkaan saalistusvietin, suuren aktiivisuuden tarpeen ja mahdolliset yksinolovaikeudet.

- **Käyttötarkoitus:** pohjoinen rekikoira, FCI:n ryhmä 5.
- **Alkuperä:** koiratyyppi kehittyi Koillis-Siperiassa; rodun virallinen alkuperämaa on Yhdysvallat.
- **Koko:** urokset 53,5–60 cm ja 20,5–28 kg; nartut 50,5–56 cm ja 15,5–23 kg.
- **Tyypillinen luonne:** rotumääritelmän mukaan ystävällinen, lempeä, valpas ja avoin.
- **Arjessa tärkeintä:** mielekäs työ, turvallinen hallinta ulkona, seura ja varhain aloitettu arjen taitojen harjoittelu.

Suuri piha ei korvaa työtä ja lenkkejä, eivätkä runsaat lenkit automaattisesti täytä rodun tarvetta tehdä fyysistä työtä yhdessä ohjaajan kanssa tai valjakossa. Ratkaisevaa ei siis ole vain se, kuinka aktiivinen olet, vaan myös se, haluatko elää rekikoiran kanssa ja rakentaa sen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen sopivan arjen.

## Ulkonäkö ja turkki

Siperianhuskyn tulee näyttää kestävään työskentelyyn rakennetulta koiralta, ei raskaalta kuormankuljettajalta eikä hentoiselta pikajuoksijalta. Runko on kohtalaisen tiivis ja hieman korkeuttaan pidempi, ja rakenne mahdollistaa kevyet, vaivattomat liikkeet. Sopiva paino ja hyvin kehittynyt lihaksisto ovat työkyvyn kannalta tärkeämpiä kuin raskas tai poikkeuksellisen pörröinen ulkomuoto.

Mantelinmuotoiset silmät voivat olla ruskeat, siniset, keskenään eriväriset tai osittain eriväriset. Siniset silmät ovat siis sallitut, mutta silmien väri ei kerro koiran työkyvystä, luonteesta tai sopivuudesta tiettyyn kotiin.

Keskipitkä turkki on kaksinkertainen: siinä on pehmeä, tiheä pohjavilla ja suorat peitinkarvat. Karvanlähdön aikana pohjavilla voi puuttua ilman, että siinä on mitään poikkeavaa. Sallittuja värejä ovat musta, harmaa, agouti, soopeli, punainen ja valkoinen joko yksivärisinä tai erilaisina sävy- ja kuvioyhdistelminä. Merle ja brindle eivät kuitenkaan ole rotumääritelmässä sallittuja kuviointeja.

Harjaa turkkia koiran todellisen tarpeen mukaan ja irrota karvanlähdön aikana irtoavaa pohjavillaa hellävaraisesti. Kaikille koirille tai kaikkiin vuodenaikoihin sopivaa kiinteää hoitoaikataulua ei ole. Rotumääritelmä sallii karvojen siistimisen varpaiden väleistä ja käpälien ympäriltä, mutta ei muuta ulkonäkösyistä tehtävää trimmausta. Lääketieteellisestä syystä tehtävä turkin ajelu on tietenkin eläinlääketieteellinen asia, ei turkin muotoilua.

## Luonne ja persoonallisuus

Tyypillinen siperianhusky on ystävällinen, lempeä, valpas ja avoin mutta myös itsenäinen. Sen laumatausta vaikuttaa vahvasti sen käyttäytymiseen. Sen ei kuulu olla korostuneen epäluuloinen vieraita kohtaan, omaisuuttaan puolustava vahtikoira tai aggressiivinen muita koiria kohtaan. Tämä kuvaa rodun ihannetta, ei takaa jokaisen yksilön luonnetta.

Laumavietti on tehnyt rodusta taitavan työskentelemään tiiviissä yhteistyössä muiden koirien kanssa. Se ei tarkoita, että jokainen siperianhusky tulisi automaattisesti toimeen kaikkien saman talouden koirien kanssa. Leikkityylillä, ruoan ja muiden resurssien hallinnalla, sukupuolella, iällä, aiemmilla kokemuksilla ja rauhallisella tutustuttamisella on edelleen merkitystä.

Saalistusvietti on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista, jotka on ymmärrettävä ennen koiran hankintaa. Monia rodun koiria on vaikea ulkoiluttaa vapaana, vaikka luoksetulo olisi opetettu huolellisesti. Pitkä liina tai turvallisesti aidattu alue antaa liikkumavapautta ilman, että turvallisuus perustuu pelkkään luoksetuloon. Kissojen kanssa toimeen tuleminen riippuu koirayksilöstä, sen kasvatuksesta ja kissan käyttäytymisestä, mutta rauhallista yhteiseloa ei pidä koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Pienet nisäkkäät ja linnut on pidettävä fyysisesti erillään koirasta niin, ettei niiden turvallisuus riipu koiran päätöksestä olla jahtaamatta.

Rotumääritelmän mukainen ystävällinen luonne ei myöskään automaattisesti tee koirasta turvallista lasten kanssa. Lasten ja koirien on opittava ymmärtämään toistensa viestejä, aikuisen on oltava läsnä pienten lasten seurassa, ja koiralla on oltava rauhallinen lepopaikka.

## Koulutus ja liikunta

Siperianhusky tarvitsee runsaasti liikuntaa, koulutusta ja virikkeitä, mutta kaikille yhteinen päivittäinen tuntimäärä antaa harhaanjohtavan kuvan. Tarve vaihtelee iän, kunnon, terveyden, lämpötilan, alustan ja työn vaativuuden mukaan. Tietyn tuntimäärän täyttymistä tärkeämpää on, että koira saa tehdä rodulle sopivaa työtä, palautuu hyvin ja pystyy rauhoittumaan kotona.

Valjakossa vetäminen, koirahiihto ja hyvin suunniteltu sulan maan vetoharjoittelu ovat lähellä rodun käyttötarkoitusta. Kuormitusta ja matkoja on lisättävä vähitellen. Aloittelija hyötyy suuresti siitä, että pääsee kokeneen rekikoirayhdistyksen opastuksella perehtymään valjaisiin, vetoliinoihin, käskyihin, ohituksiin sekä sään ja alustojen arviointiin. Rotuyhdistyksen rekikoirakokeissa, joihin kuuluu myös DP20+, arvioidaan käyttöominaisuuksia, luonnetta ja koiran työkykyä polaarisena rekikoirana.

Arkeen tarvitaan myös rauhallisia lenkkejä, hajutyöskentelyä, yhteistyötä ja palautumista. Harjoittele alusta lähtien erityisesti seuraavia taitoja:

- siisti hihnakäytös ja rauhallisena pysyminen valjastettaessa;
- pysähtyminen, suunnan vaihtaminen ja odottaminen ennen lähtöä;
- turvalliset toimintatavat ovilla, autoilla, porteilla ja koiratarhoissa;
- luoksetulo opeteltuna taitona niin, ettei se ole ainoa keino estää jahtaamista;
- rauhoittuminen, käsiteltävänä oleminen ja kierrosten laskeminen työn jälkeen.

Koulutuksen tulee olla palkitsevaa, selkeää ja hyvin suunniteltua. Kovat otteet eivät tee itsenäisestä koirasta yhteistyöhaluisempaa, ja ne voivat vahingoittaa suhdettanne. Lämpimällä säällä vähennä kuormitusta tai ajoita työskentely päivän viileämpiin hetkiin. Paksu turkki ja rasitus lisäävät ylikuumenemisen riskiä. Keskeytä tekeminen, jos koira läähättää voimakkaasti, heikkenee, sen liikkeiden hallinta vaikeutuu tai se on poikkeuksellisen väsynyt. Arvioi tilannetta koiran käyttäytymisen, fyysisten merkkien ja olosuhteiden perusteella, älä yhden lämpötilarajan mukaan.

## Terveys

Ruotsalaisessa rotukohtaisessa jalostusstrategiassa siperianhuskya kuvataan yleisesti terveeksi, mutta tietopohjassa on tärkeä rajoitus: suhteellisen harvalta koiralta on tutkittu lonkat, kyynärnivelet ja silmät. Se, että useimmat tutkitut koirat ovat olleet terveitä, ei osoita kaikkien sukujen olevan vapaita perinnöllisistä ongelmista.

SKK:n nykyisten rekisteröintisääntöjen mukaan siperianhusky ei kuulu rotuihin, joilta vaaditaan erikseen virallinen lonkkatutkimustulos. Siksi on virheellistä sanoa, että lonkkakuvaus tai silmätutkimus olisi rodulle yleinen rekisteröintivaatimus Ruotsissa. Tuloksista voi silti olla hyötyä. Pyydä kasvattajaa näyttämään, mitä tutkimuksia on todella tehty, miksi ne on valittu ja millaisia tuloksia vanhemmilla, sisaruksilla ja vanhemmilla sukulaisilla on.

DNA-testejä on saatavilla myös kolmelle dokumentoidulle geenimuunnokselle: SHPN1, SPS1 ja HUU. SHPN1 on etenevä neurologinen sairaus, joka vaikuttaa liikkumiseen. Sen oletetaan periytyvän väistyvästi, mutta kaikille koirille, joilla on kaksi kopiota geenimuunnoksesta, ei kehity selviä oireita. Ruotsin rotuyhdistys on kiinnittänyt erityistä huomiota ruotsalaisissa sukutauluissa esiintyviin tunnettuihin SHPN1-kantajiin. Kantaja ei ole sama asia kuin sairas koira. Olennaista on, että yhdistelmä suunnitellaan molempien vanhempien geenitilanne tuntien. SPS1 liittyy pentujen vapinaoireyhtymään, kun taas HUU aiheuttaa kohonneen virtsahappopitoisuuden ja siihen liittyvän uraattikivien riskin. Testin olemassaolo ei tee kaikista kolmesta testistä pakollisia jokaiselle ruotsalaiselle pentueelle. Kysy, mitkä testit ovat kyseisessä suvussa olennaisia, ja pyydä nähtäväksi alkuperäiset laboratoriotulokset.

Huomioi myös, miten koirat käytännössä kestävät työtä. Kysy, miten vanhemmat sukulaiset ovat selviytyneet harjoittelusta, onko niillä esiintynyt toistuvaa ontumista, tassuongelmia, neurologisia oireita tai virtsakiviä ja missä iässä mahdolliset ongelmat alkoivat. Pidä koira hoikkana, kohota kuntoa vähitellen ja selvitä liikkeissä tapahtuvien muutosten syy sen sijaan, että jatkaisit harjoittelua niistä huolimatta.

## Historia ja alkuperä

Siperianhusky kehittyi rekikoiraksi Koillis-Siperiassa, mutta FCI:n rotumääritelmän mukaan rodun virallinen alkuperämaa on Yhdysvallat. Sen alkuperäinen tehtävä oli kuljettaa kevyitä kuormia kohtalaisella nopeudella pitkiä matkoja. Tämä käyttötarkoitus selittää yhä rodun kokoa, liikkeitä, yhteistyötä laumassa ja kestävyyttä.

Siperialaiset koirat herättivät huomiota Alaskassa, kun niistä koostunut valjakko osallistui All Alaska Sweepstakes -kilpailuun vuonna 1909 ja sijoittui kolmanneksi. Seuraavana vuonna näistä koirista koostuneet valjakot sijoittuivat ensimmäiseksi, toiseksi ja neljänneksi. Leonhard Seppala voitti kilpailun kolmena peräkkäisenä vuonna 1915–1917. Myöhemmin hän oli yksi vuoden 1925 Nomen seerumiviestin ajajista, kun koiravaljakot kuljettivat kurkkumätäseerumia Alaskan halki.

American Kennel Club tunnusti siperianhuskyn vuonna 1930. FCI hyväksyi rodun lopullisesti vuonna 1966. Nämä ajankohdat on dokumentoitu. Sen sijaan suosituille kertomuksille, joiden mukaan kaikkien nykyisten koirien luonne juontuisi niiden esi-isien nukkumisesta perheiden teltoissa, ei ole vankkaa näyttöä.

## Arki rodun kanssa

Siperianhusky sopii parhaiten kotiin, jossa rekikoiraelämä kuuluu suunnitelmaan alusta asti eikä ole vain jotakin, jota ehkä kokeillaan myöhemmin. Rotu voi sopia ensimmäiseksi koiraksi, mutta se edellyttää poikkeuksellisen huolellista valmistautumista, kokeneiden valjakkoajajien tukea ja arkea, jossa on jo valmiiksi tilaa työlle, turvalliselle kuljettamiselle, koiran hallinnalle ja palautumiselle.

Kerrostaloasuminen voi onnistua. Asunnon pinta-alaa tärkeämpää on, että koiran tarpeet täyttyvät ja se pystyy rauhoittumaan sisällä. Jos talon äänieristys on heikko, tarvitset myös suunnitelman sen varalle, että koira ääntelee kiihtyessään tai yksin jäädessään. Turvallisuus alkaa jo porraskäytävästä, hissistä ja ulko-ovelta: käytä hihnaa ja toimintatapoja, jotka estävät koiraa pääsemästä liikenteeseen tai jahtaamaan luonnoneläimiä.

Yksinolon harjoittelu tulee aloittaa hyvin pienin askelin, kun koira tuntee olonsa turvalliseksi. Yksinoloaikaa pidennetään vain niin kauan kuin koira pystyy pysymään rauhallisena. Rodulla on voimakas laumavietti, ja joillekin yksilöille yksinolo on vaikeaa huolellisesta harjoittelusta huolimatta. Suunnittele etukäteen koiranhoitaja, päivähoito tai arki, jossa koira voi kulkea mukanasi. Toinen koira voi tarjota seuraa, mutta ei takaa yksinolon sujumista.

Kasvattajaa valitessa kannattaa arvioida koiria sen sijaan, että valitsisi pelkän ”käyttölinjainen”- tai ”näyttelylinjainen”-nimikkeen perusteella. Pyydä nähdä vanhemmat arjessa ja työssä. Kysy, millaisia matkoja ja millaisilla alustoilla ne harjoittelevat, miten ne palautuvat ja työskentelevät valjakossa sekä miten niitä käsitellään levossa, kuljetuksen aikana ja ihmisiä tai koiria kohdatessa. Tarkista rekisteröidyt rekikoirakoetulokset ja terveystiedot SKK Hunddata- ja Avelsdata-palveluista.

Rotuyhdistyksen pentulistalle pääsy edellyttää jäsenyyttä ja molempien vanhempien SKK-rekisteröintiä. Listalla oleminen ei siis itsessään todista työkykyä tai tehtyjä terveystutkimuksia. Kasvattajan tulisi pystyä selittämään, miksi yhdistelmä on valittu, ja esittämään tarkkoja tietoja käyttöominaisuuksista, luonteesta, terveydestä ja vanhemmista sukulaisista. Ne kertovat pennun odotettavissa olevista ominaisuuksista enemmän kuin turkin väri, silmien väri tai linjanimike.

Siperianhusky

Siberian Husky Club of Great Britain

The Norwegian Siberian Husky Club

Swedish Kennel Club

Royal Society for the Prevention of Cruelty to Animals (RSPCA)

Siperianhusky on keskikokoinen, urheilullinen rekikoira, jolla on paksu kaksinkertainen turkki ja huomiota herättävät, eriväriset silmät. Ystävällisenä ja energisenä koirana se tarvitsee runsaasti liikuntaa, turvallisesti aidatun pihan ja johdonmukaista, positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa koulutusta. Rotu on yleensä terve ja pitkäikäinen, mutta sillä on taipumusta silmäongelmiin ja siitä lähtee runsaasti karvaa.

Alelunds

## Rotu lyhyesti

Bostoninterrieri on pieni amerikkalainen seurakoira, jonka tulee rotumääritelmän mukaan olla ystävällinen, eloisa ja älykäs. Se on usein seurallinen ja innokas osallistumaan, mutta lyhyen kuonon vuoksi hengitykseen ja lämmönsäätelyyn on kiinnitettävä erityistä huomiota sekä pentua valittaessa että päivittäistä liikuntaa suunniteltaessa.

- **Alkuperä ja käyttötarkoitus:** Yhdysvallat; FCI:n ryhmään 9 kuuluva seurakoira.
- **Koko:** Rotumääritelmässä on kolme painoluokkaa: alle 6,8 kg, 6,8–9 kg ja 9–11,3 kg. Virallista säkäkorkeutta ei ole määritelty.
- **Karvapeite:** Lyhyt, sileä ja helppohoitoinen.
- **Aktiivisuus:** Eloisa koira tarvitsee päivittäin liikuntaa ja aivotyötä. Määrä sovitetaan yksilön hengityksen, iän ja kunnon sekä sääolojen mukaan.
- **Ennen ostoa:** Pyydä nähtäväksi molempien vanhempien hengitystoiminnan arvioinnin, silmätutkimuksen ja polvitutkimuksen tulokset sekä DNA-status varhain puhkeavan nuoruusiän kaihin osalta.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Bostoninterrierin tulee olla tiivisrakenteinen, tasapainoinen ja vapaasti liikkuva, eikä mikään sen piirre saa olla liioiteltu. Pää on lyhyt, ja rotumääritelmän mukaan kuonon pituus saa olla enintään kolmasosa kallon pituudesta. Sierainten tulee olla avoimet, silmät eivät saa olla liian ulkonevat ja lyhyen hännän tulee olla synnynnäinen.

Hyväksytyt värit ovat juovikas, seal tai musta valkoisin merkein. Valkoiset merkit ovat tärkeä osa rodun ulkonäköä, mutta väri ja merkkien symmetria eivät kerro terveydestä. Toimintakyky on tärkeämpää: koiran tulee pystyä hengittämään vapaasti, liikkumaan esteettömästi ja sulkemaan silmäluomensa kunnolla.

Lyhyt, tiivis karvapeite on yleensä helppohoitoinen. Harjaa ja pese koira tarpeen mukaan ja tarkista kynnet, hampaat, korvat ja silmät säännöllisesti.

## Luonne ja persoonallisuus

Bostoninterrierin tulee olla ystävällinen, eloisa ja älykäs. Monet yksilöt hakeutuvat aktiivisesti ihmisten seuraan ja haluavat osallistua arjen puuhiin. Tämä ei kuitenkaan takaa, että jokainen koira viihtyisi lasten tai vieraiden koirien kanssa tai tuntisi olonsa mukavaksi uusissa ympäristöissä.

Perimä, varhaiset kokemukset, terveys ja koulutus muovaavat koirayksilöä. Kysy kasvattajalta, miten vanhemmat käyttäytyvät tavallisessa arjessa: kuinka ne palautuvat yllättävistä tilanteista, tervehtivät ihmisiä, suhtautuvat muihin koiriin ja rauhoittuvat kotona. Jos mahdollista, tapaa emä ja seuraa sitä tavallisessa tilanteessa, älä vain pentujen ollessa innoissaan.

Rotu voi olla sekä leikkisä että keskittymiskykyinen. Palkitsemiseen perustuva koulutus ja selkeät tauot sopivat sille yleensä paremmin kuin kovat ojennukset tai pitkät, toistuvat harjoitukset. Opeta jo varhain rauhallista käytöstä, silmien ja tassujen käsittelyyn tottumista, luoksetuloa ja odottamista ilman liiallista kiihtymistä.

## Koulutus ja liikunta

Bostoninterrieri tarvitsee päivittäin liikuntaa ja aivotyötä, mutta kaikille koirille sopivaa turvallista minuuttimäärää ei ole. Yhdistä lenkkeihin hajutyöskentelyä, lyhyitä koulutustuokioita, leikkiä ja rauhallista palautumista. Terve, hyvin hengittävä koira voi nauttia monenlaisista koiraharrastuksista. Jos hengitys muuttuu äänekkääksi tai työlääksi, koira tarvitsee eläinlääkärin arvion ja sille sopivaksi mukautettua liikuntaa.

Arvioi liikunnan sopivuutta koiran hengityksen ja palautumisen perusteella, älä sen mukaan, kuinka innokkaasti se haluaisi jatkaa. Keskeytä liikunta ja vie koira viileään, jos hengitys muuttuu selvästi äänekkääksi tai työlääksi, koiran vauhti hidastuu, palautuminen on vaikeaa tai koira vaikuttaa poikkeuksellisen kuumalta. Sinertävät limakalvot, voimattomuus, lyyhistyminen tai selvä hengitysvaikeus vaativat välitöntä eläinlääkärin päivystyshoitoa.

Lyhytkuonoiset koirat ovat erityisen herkkiä kuumuudelle, koska läähättäminen viilentää niitä tavallista heikommin. Ulkoiluta koiraa päivän viileämpinä aikoina, tarjoa vettä ja vältä rasittavaa liikuntaa kuumalla tai kostealla säällä. Ylipaino lisää hengitysteiden ja nivelten kuormitusta, joten seuraa koiran kuntoluokkaa pelkän vaa'an lukeman sijaan.

## Terveys

Bostoninterrierin tärkeimmät terveystutkimukset koskevat hengitystoimintaa, silmien terveyttä, polvilumpioita ja varhain puhkeavaa nuoruusiän kaihia. Pyydä molempien vanhempien varsinaiset tutkimustulokset nähtäväksi. Energinen olemus tai hiljainen hengitys lyhyen tapaamisen aikana ei korvaa dokumentoituja tuloksia.

BOAS on yhteisnimitys hengitysongelmille, joita voi syntyä, kun lyhyt kuono sekä nenän ja nielun pehmytkudokset ahtauttavat ilmankulkua. Kuorsausta ei siksi pidä automaattisesti pitää harmittomana rotuominaisuutena. Tarkkaile levossa kuuluvaa hengitysääntä, työlästä sisäänhengitystä, heikkoa kestävyyttä, pitkittynyttä palautumista, häiriintynyttä unta, huonoa kuumuudensietoa ja pyörtymistä.

RFG-arviointi on eläinlääkärin tekemä standardoitu hengitystoiminnan arviointi. Koira tutkitaan ennen kolmen minuutin reipasta liikuntaa ja sen jälkeen, ja se saa arvosanan 0–3. Arvosana 0 tarkoittaa, ettei koiralla ole arviointihetkellä kliinisiä oireita. Arvosanat 2 ja 3 kertovat kliinisestä hengitystoiminnan heikentymisestä. Vähintään 24 kuukauden ikäisten koirien tulokset rekisteröidään keskitetysti, kun taas nuorempien koirien tulokset kirjataan alustavina.

Toukokuusta 2026 lähtien bostoninterrierien RFG-tuloksia on voitu rekisteröidä keskitetysti Ruotsin Kennelliittoon, mutta arviointi ei tällä hetkellä ole rodulla pakollinen ennen jalostuskäyttöä. Tätä ei pidä sekoittaa Ruotsin Kennelliiton yleiseen jalostussuositukseen, jossa ensisijaisesti suositellaan arvosanan 0 saaneita koiria, eikä rotuyhdistyksen pentuvälityksen ehtoihin.

Silmät ovat suhteellisen suuret ja alttiit vaurioille. Ota viipymättä yhteyttä eläinlääkäriin, jos koira alkaa äkillisesti siristellä, pitää toista silmää kiinni, hieroo silmää tassullaan tai silmä punoittaa, vuotaa tai samentuu. Silmäkipu on päivystyksellinen vaiva. Varhain puhkeava nuoruusiän kaihi on peittyvästi periytyvä sairaus, joka vaikuttaa molempiin silmiin ja voi aiheuttaa sokeutumisen jo nuorena. DNA-testillä voidaan selvittää, onko koira geenivirheestä vapaa, kantaako se yhtä kopiota sairausmuunnoksesta vai onko se perinyt muunnoksen molemmilta vanhemmiltaan. Kahden kantajan yhdistelmästä voi syntyä geneettisesti sairaita pentuja, joten tällaisia yhdistelmiä tulee välttää.

Rodulla esiintyy myös polvilumpion sijoiltaanmenoa eli patellaluksaatiota, jossa polvilumpio voi luiskahtaa pois paikaltaan. Kun pentue halutaan Svenska Bostonterrierklubbenin pentuvälitykseen, yhdistys pyytää tiedot vanhempien viimeisimmistä silmätutkimuksista, polvitutkimusten tuloksista sekä nuoruusiän kaihin DNA-testistä tai todistuksen siitä, että koirat ovat vanhempiensa perusteella geenivirheestä vapaita. Nämä ovat ostajalle arvokkaita tietoja, mutta niitä ei pidä esittää kaikkia pentueita koskevana sitovana rekisteröintivaatimuksena.

## Historia ja alkuperä

Bostoninterrieri kehitettiin Bostonissa ja sen ympäristössä Massachusettsissa 1800-luvun loppupuolella. Tavoitteellinen jalostus alkoi muotoutua noin vuosina 1870–1890, mutta varhaisimpia risteytyksiä ei ole kattavasti dokumentoitu. Rodun voidaan siksi sanoa polveutuvan tuon ajan bulldoggi- ja terrierityyppisistä koirista, mutta tarkkaa yhdistelmää ei voida varmuudella nimetä.

American Kennel Club hyväksyi rodun vuonna 1893. Ajan myötä se kehittyi raskaammista edeltäjistään nykyisen rotumääritelmän kuvaamaksi pienemmäksi ja tyylikkääksi seurakoiraksi. Bostoninterrieri on nykyään kansainvälisesti tunnustettu rotu, jonka alkuperämaa on Yhdysvallat.

## Arki bostoninterrierin kanssa

Bostoninterrieri voi viihtyä niin kerrostaloasunnossa kuin omakotitalossakin, mutta kodin koko ei ratkaise arjen sujumista. Koira tarvitsee päivittäin liikuntaa ja aivotyötä, rauhallisen lepopaikan sekä harjoitusta siihen, että se osaa asettua aloilleen silloin, kun mitään ei tapahdu. Haukkuminen ja ääniherkkyys vaihtelevat yksilöittäin. Jos kodin hiljaisuus on tärkeää, kysy vanhempien käyttäytymisestä kotona.

Yksinoloa on opeteltava vähitellen. Pientä pentua ei voi jättää yksin, ja myös aikuisten koirien kyky selviytyä yksinolosta ilman ahdistusta vaihtelee paljon. Aloita hyvin lyhyistä, rauhallisista erossaoloista ja pidennä aikaa vain, jos koira pystyy rauhoittumaan. Ruotsissa pidettävien koirien osalta Ruotsin maatalousvirasto ohjeistaa, että koirien on saatava päivittäin liikuntaa ja henkistä aktivointia ja että ne tulisi viedä ulos päiväsaikaan vähintään kuuden tunnin välein. Pennut ja vanhat koirat tarvitsevat ulkoilua useammin.

Lasten kanssa aikuisen valvonta ja suojaisa lepopaikka ovat tärkeämpiä kuin rodun maine perhekoirana. Lasten ei pidä nostaa koiraa, vetää sitä korvista tai lähestyä sitä sen syödessä tai nukkuessa. Kissoihin ja muihin koiriin tutustumisen tulee tapahtua rauhallisesti ja hallitusti. Aiemmat kokemukset ja koirayksilön käyttäytyminen merkitsevät enemmän kuin rodun nimi.

Pyydä ennen ostoa kasvattajalta nähtäväksi ja selvitettäväksi:

- molempien vanhempien RFG-tulokset ja niiden ikä arviointihetkellä;
- viimeisimmät silmä- ja polvitutkimustulokset;
- rekisteröity DNA-status varhain puhkeavan nuoruusiän kaihin osalta sekä se, miten tulokset on huomioitu yhdistelmän suunnittelussa;
- miten lähisukulaiset voivat hengityksen, silmien ja polvien osalta ja millainen niiden luonne on arjessa;
- miten pennut totutetaan käsittelyyn, lepoon, erilaisiin alustoihin, ihmisiin ja tavallisiin kodin ääniin.

Näin saat päätöksellesi paremman pohjan kuin lupauksista, joiden mukaan rotu on aina helppo, hiljainen tai ongelmaton.

Bostoninterrieri

Dansk Kennel Klub (Denmark)

Bostoninterrieri on pieni, vankkarakenteinen ja ihmisläheinen seurakoira, jolla on neliömäinen runko ja lyhyt, smokkikuvioinen turkki. Se on iloinen, hellä ja sopeutuvainen koira, joka nauttii niin leikkimisestä kuin rentoutumisesta perheensä kanssa. Turkinhoito on helppoa, mutta lyhyt kuono ja ulkonevat silmät vaativat erityistä huolenpitoa.

Stray Kids

## Perustiedot

Irlanninvehnäterrieri on keskikokoinen, aktiivinen terrieri, joka on kotoisin Irlannista. Rotu kehittyi monipuoliseksi maatilan työkoiraksi, mutta nykyään sitä pidetään pääasiassa seurakoirana. Sitä kuvataan yleensä eloisaksi, kiintyväksi, älykkääksi ja kekseliääksi, mutta myös itsenäiseksi. Se sopii ihmiselle, joka haluaa käyttää aikaa koulutukseen, liikuntaan ja turkinhoitoon.

- **Roturyhmä:** Ryhmä 3, terrierit
- **Alkuperämaa:** Irlanti
- **Alkuperäinen käyttötarkoitus:** Maatilan työt, tuhoeläinten torjunta ja metsästys
- **Koko:** Rotumääritelmän mukaan uroksen säkäkorkeus on 46–48 cm ja paino noin 18–20,5 kg; nartun tulee olla hieman pienempi
- **Turkki:** Yksinkertainen, pehmeä ja silkkinen, väriltään vehnän eri sävyjä
- **Aktiivisuus:** Aktiivinen; tarvitsee päivittäin liikuntaa ja tekemistä myös mielelle
- **Turkinhoito:** Vaativaa ja säännöllistä

Rotu sopii parhaiten omistajalle, joka arvostaa seurallista ja selvästi terrierimäistä koiraa sekä pystyy tarjoamaan sille arjen koulutusta, monipuolista tekemistä ja huolellista turkinhoitoa. Se ei ole paras valinta, jos toiveena on koira, joka tyytyy lyhyisiin lenkkeihin, tarvitsee hyvin vähän hoitoa tai on kaikissa tilanteissa helppo kouluttaa.

## Ulkonäkö ja turkki

Irlanninvehnäterrieri on tiivisrakenteinen ja vankka olematta raskas. Sen runko on suunnilleen yhtä pitkä kuin koiran säkäkorkeus, ja kokonaisvaikutelmassa tulisi yhdistyä voima ja ketteryys. Pienet, eteenpäin taittuvat korvat, tummat silmät, parta ja otsan päälle laskeutuva karva luovat rodulle ominaisen ilmeen.

Aikuisen koiran turkki on rodun tunnusomaisin piirre. Sen tulee olla yksinkertainen; pohjavillaa sallitaan vain korvissa. Karvan tulee tuntua pehmeältä ja silkkiseltä, ei karkealta tai villavalta. Väri vaihtelee vaaleasta vehnänväristä lämpimämpään, kullanpunertavaan sävyyn. Turkki voi olla laineikas tai löyhästi kihartuva.

Irlanninvehnäterrierin pentu ei välttämättä näytä aikuiselta koiralta. Pennun turkki voi olla punertava tai harmahtava, ja sillä voi olla tumma maski sekä tummat karvankärjet. Sekä väri että karvan laatu muuttuvat useassa vaiheessa, ja lopullinen aikuisen turkki kehittyy yleensä puolentoista ja kahden ja puolen vuoden iän välillä. Pelkän pennun värin tai turkin pehmeyden perusteella ei siis voi päätellä tarkasti, millainen turkista tulee aikuisena.

Turkista irtoaa kotiin usein vähemmän karvaa kuin roduista, joilla on voimakas kausittainen karvanlähtö, mutta se ei pysy kunnossa itsestään. Irtoava karva voi jäädä turkkiin ja edistää takkuuntumista. Monelle aikuiselle koiralle perusteellinen kampaus kerran viikossa on sopiva lähtökohta, kun taas pentuturkin vaihtuessa kampausta voidaan tarvita useita kertoja viikossa. Ruotsalaisen rotuyhdistyksen ja kennelliiton ohjeissa suositellaan myös säännöllisiä pesuja sekä turkin leikkaamista useita kertoja vuodessa. Sopiva hoitoväli riippuu turkin laadusta ja pituudesta sekä koiran päivittäisestä tekemisestä.

Rotua ei pidä kuvata allergiattomaksi. Koiran allergeeneja on muun muassa syljessä ja ihossa, ja niiden määrät vaihtelevat yksilöittäin myös saman rodun sisällä. Koira-allergisen on siksi syytä pyytää asianmukaista terveydenhuollon neuvontaa ja tavata kyseinen koira useita kertoja ennen ostopäätöksen harkitsemista.

## Luonne

Tyypillinen irlanninvehnäterrieri on eloisa, perheensä seurassa viihtyvä ja nopeasti mukana kaikessa, mitä ympärillä tapahtuu. Rotumääritelmä kuvaa sitä temperamenttiseksi, kiintyväksi, uskolliseksi ja älykkääksi. Sen itsenäinen terrieriluonne voi kuitenkin tulla esiin, kun jokin ympäristössä tuntuu omistajan suunnitelmia kiinnostavammalta.

Luonteessa on eroja niin yksilöiden kuin sukulinjojen välillä. Ruotsalaisiin käyttäytymiskuvauksiin osallistuneista koirista useimmilla on havaittu vain vähän aggressiivisia reaktioita, mutta tulokset osoittavat myös selvää vaihtelua rodun sisällä. Kysy kasvattajalta, miten vanhemmat suhtautuvat vieraisiin ihmisiin, muihin koiriin, äkillisiin ääniin ja käsittelyyn sekä miten ne palautuvat yllätyksistä. Jos vanhemmat ovat osallistuneet BPH- tai MH-käyttäytymiskuvaukseen, tulokset voivat antaa konkreettisempaa tietoa kuin yleiset väitteet rodusta.

Rotu voi tulla hyvin toimeen lasten kanssa, kun sekä koira että lapsi oppivat kunnioittamaan toistensa rajoja. Koiran ja pienten lasten yhdessäoloa tulee aina valvoa aikuisen, ja koira tarvitsee rauhallisen lepopaikan, jossa sitä ei häiritä. Suhtautuminen muihin koiriin ja muihin eläinlajeihin vaihtelee yksilöittäin. Varhaiset, rauhalliset tutustumiset ja harkitut arjen järjestelyt ovat tärkeämpiä kuin oletus siitä, että kaikki rodun koirat käyttäytyisivät samalla tavalla.

## Koulutus ja liikunta

Irlanninvehnäterrieri tarvitsee päivittäin liikuntaa ja mahdollisuuksia käyttää päätään. Kaikille yksilöille sopivaa, kiinteää liikuntamäärää ei ole. Nuori, kasvava koira, hyväkuntoinen aikuinen ja ikääntynyt koira tarvitsevat erilaista rasitusta, ja liikunta tulee sovittaa kuntoon, terveyteen ja palautumiseen.

Rotu voi nauttia esimerkiksi hajutyöskentelystä, jäljestämisestä, rally-tokosta, agilitystä ja tavallisesta arkitaitojen harjoittelusta. Vaihtelu on usein palkitsevampaa kuin pelkkä lenkin pidentäminen. Etsintäleikit, kontaktiharjoitukset, kehonhallinta ja lyhyet ongelmanratkaisutehtävät voivat auttaa löytämään paremman tasapainon aktiivisuuden ja levon välille.

Aloita luoksetulon, hihnassa kulkemisen, käsittelyn ja rauhoittumisen harjoittelu varhain. Ruotsin Kennelliitto huomauttaa, että rotu voi olla utelias ja lähteä omille seikkailuilleen, joten pihan aitausten on oltava turvalliset. Harjoittele luoksetuloa järjestelmällisesti, mutta käytä hihnaa tai pitkää liinaa paikoissa, joissa luoksetulon epäonnistuminen voisi aiheuttaa vaaran.

Palkitsemiseen perustuva koulutus sopii hyvin älykkäälle ja itsenäiselle koiralle: palkitse toivotusta käytöksestä, tee tehtävästä selkeä ja lisää vaikeutta pienin askelin. Kovat rankaisut ovat tarpeettomia ja voivat aiheuttaa stressiä sekä heikentää yhteistyötä. Lyhyet, innostavat harjoitukset selkeine taukoineen onnistuvat yleensä paremmin kuin pitkät toistot.

## Terveys

Monet irlanninvehnäterrierit pysyvät aktiivisina pitkälle vanhuuteen, mutta rodulla on terveysriskejä, jotka pennunostajan on hyvä tuntea. Ruotsalaisissa rotutiedoissa nostetaan esiin erityisesti munuais- ja ruoansulatuskanavan ongelmat sekä eräät iho- ja korvavaivat. Rodulla tunnettu riski ei tarkoita, että jokainen koira sairastuisi.

Kaksi tärkeää käsitettä ovat PLN ja PLE. **PLN** eli proteiinia hukkaava nefropatia tarkoittaa valkuaisaineiden menetystä munuaisten kautta. **PLE** eli proteiinia hukkaava enteropatia on yhteisnimitys tiloille, joissa valkuaisaineita menetetään suoliston kautta. Nämä sairaudet voivat olla vakavia ja puhjeta vasta aikuisiällä. PLN:ään liittyvien riskivarianttien tunnistamiseen on saatavilla DNA-testi, mutta sen tulos ei yksin ole diagnoosi: riskivariantteja kantava koira ei välttämättä sairastu, ja myös muut tekijät vaikuttavat sairastumiseen. PLE:tä varten ei ole vastaavaa geenitestiä.

Toistuva ripuli tai oksentelu, selittämätön laihtuminen, turvotus, lisääntynyt jano tai lisääntynyt virtsaaminen on syytä tutkituttaa eläinlääkärillä. Näillä oireilla voi olla monia syitä, eivätkä ne osoita koiran sairastavan PLE:tä tai PLN:ää, mutta niitä ei pidä sivuuttaa rodulla, jolla riski tunnetaan.

Ruotsalaisen rotuyhdistyksen jalostussuosituksiin kuuluvat tiedossa oleva lonkkakuvaustulos ja mikroftalmian DNA-testitulos. Mikroftalmia on tila, jossa silmä ei ole kehittynyt normaalisti. Yhdistyksellä on myös erillisiä suosituksia, jotka koskevat munuaisdysplasiaa, PLE:tä tai PLN:ää sairastavien koirien lähisukulaisia. Ruotsin Kennelliiton vuoden 2026 rekisteröintisäännöissä ei kuitenkaan aseteta tämän rodun pentujen rekisteröinnille rotukohtaista vaatimusta vanhempien virallisista lonkkakuvaustuloksista. Pennun rekisteröinti Ruotsin Kennelliittoon ei siis automaattisesti tarkoita, että kaikki rotuyhdistyksen suosittelemat tutkimukset olisi tehty.

Pyydä kasvattajaa esittämään:

- vanhempien viralliset lonkkakuvaustulokset
- mikroftalmian DNA-testitulokset
- PLN-testitulokset, jos testi on tehty, sekä tasapainoinen selitys tuloksen merkityksestä
- tiedot lähisuvussa esiintyneistä PLE-, PLN- ja munuaisdysplasiatapauksista
- tietoa vanhempien ja vanhempien sukulaisten terveydestä pidemmältä ajalta

## Historia ja alkuperä

Irlanninvehnäterrieri on kotoisin Irlannista ja yksi maan neljästä terrierirodusta. Sen varhaista historiaa ei tunneta tarkasti. Kirjallisia mainintoja pehmeäturkkisista koirista on noin 200 vuoden takaa, mutta väitteisiin tätä tarkemmasta tai vanhemmasta alkuperästä on syytä suhtautua epävarmoina.

Pienviljelijät käyttivät näitä terriereitä monenlaisiin maatilan tehtäviin, kuten tuhoeläinten torjuntaan ja yleisiin tilan töihin. Koirilla metsästettiin myös mäyriä ja saukkoja. Irlannin Kennelliitto hyväksyi rodun vuonna 1937, ja FCI hyväksyi sen lopullisesti vuonna 1957.

Rotu saapui Ruotsiin vuonna 1965, ja ensimmäinen ruotsalainen pentue syntyi vuonna 1967. Siellä siitä on tullut pääasiassa seura- ja harrastuskoira, vaikka sen työinto näkyy yhä esimerkiksi jäljestämisessä, hajutyöskentelyssä, tottelevaisuudessa ja agilityssä.

## Arki irlanninvehnäterrierin kanssa

Elämä irlanninvehnäterrierin kanssa on aktiivista ja seurallista. Rotu voi asua niin kerrostalossa kuin omakotitalossa, kunhan se saa liikuntaa, mielekästä tekemistä, säännöllisiä ulkoilukertoja ja riittävästi lepoa. Kodin kokoa tärkeämpää on se, millaista koiran arki käytännössä on.

Varaa turkinhoitoon aikaa joka viikko ja varaudu suurempaan työmäärään nuoren koiran turkin vaihtuessa. Pyydä kasvattajaa näyttämään käytännössä, miten turkki kammataan, pestään ja leikataan. Kiinnitä erityistä huomiota partaan, jalkoihin, kainaloihin, nivusiin ja korvien taustoihin, joissa kosteus ja hankaus voivat helposti aiheuttaa takkuja.

Yksinoloa on harjoiteltava vähitellen sen jälkeen, kun koira tuntee olonsa kodissa turvalliseksi. Yksinoloon asianmukaisesti totutettu aikuinen koira voi yleensä olla yksin muutaman tunnin, mutta yksilöiden välillä on suuria eroja, eikä pientä pentua pidä jättää yksin. Järjestä pentuajaksi runsaasti seuraa ja rakenna arki niin, että koira voi osallistua perheen elämään.

Rotu sopii ihmiselle, joka haluaa iloisen ja aloitekykyisen terrierin ja pitää koulutusta sekä turkinhoitoa osana koiran omistamista. Se sopii huonommin kotiin, jossa ehdottomina vaatimuksina ovat vähäinen hoidon tarve, pitkät yksinoloajat tai koira, joka asettaa yhteistyön aina oman uteliaisuutensa edelle. Valitse kasvattaja dokumentoidun terveyden, tasapainoisen luonteen ja sukulinjasta avoimesti annettujen tietojen perusteella, älä pelkästään pennun värin tai sellaisten lupausten pohjalta, että rotu olisi helppohoitoinen tai allergiaystävällinen.

Irlanninvehnäterrieri

Irish Soft Coated Wheaten Terrier Club of Great Britain

Svenska Terrierklubben (Sweden)

Norsk Terrier Klub (Norway)

Irlanninvehnäterrieri on keskikokoinen, urheilullinen terrieri, joka on siirtynyt irlantilaisilta maatiloilta perheiden seurakoiraksi. Se tunnetaan silkkisestä, vehnänvärisestä ja vain vähän karvaa pudottavasta turkistaan, iloisesta ja ihmisläheisestä luonteestaan sekä runsaasta turkinhoidon tarpeestaan. Se on eloisa mutta koulutettavissa ja yleensä terve, joskin rodulla esiintyy joitakin sille ominaisia terveysriskejä.

Rocky-Child’s

## Perustiedot

Isovillakoira on suurin villakoiran neljästä virallisesta kokomuunnoksesta. Se on aktiivinen seurakoira, joka tarvitsee sekä tiivistä yhteistyötä omistajansa kanssa että perusteellista turkinhoitoa. Ruotsin puhekielessä käytetään joskus nimeä **kungspudel**, mutta kyseessä ei ole erillinen rotu tai kokomuunnos. Ruotsissa kokomuunnoksen virallinen nimi on **Pudel, stor**, ja englanniksi se on **Standard Poodle**.

- **Rotutyyppi:** tunnustettu villakoiran kokomuunnos FCI:n ryhmässä 9, seura- ja kääpiökoirat
- **Säkäkorkeus:** yli 45 cm, enintään 60 cm; rotumääritelmä sallii lisäksi 2 cm:n ylityksen
- **Paino:** rotumääritelmässä ei ole virallista painoa
- **Turkki:** runsas, kihara ja villava tai nyörimäinen
- **Ihanteellinen luonne:** valpas, aktiivinen, vastaanottavainen ja helposti koulutettava
- **Arjen tarpeet:** päivittäistä liikuntaa, aivotyötä, lepoa ja säännöllistä turkinhoitoa
- **Ruotsin terveysohjelma:** molemmilla vanhemmilla on oltava virallinen lonkkakuvaustulos (HD) ennen astutusta

Isovillakoira voi sopia sitoutuneelle ensikertalaiselle, mutta yhteistyöhalukkuus ei tee siitä helppohoitoista. Tulevan omistajan on hyvä nauttia arjen taitojen opettamisesta, tarjota mielekästä tekemistä ja huolehtia turkista myös märällä säällä ja kiireisinä viikkoina.

## Ulkonäkö ja turkki

Isovillakoiran tulee olla tasapainoinen ja urheilullinen. Sen runko on hieman säkäkorkeutta pidempi, ei siis täysin neliömäinen. Virallinen säkäkorkeus on yli 45 cm ja enintään 60 cm, minkä lisäksi sallitaan 2 cm:n ylitys. Tämä sallittu poikkeama ei tee 62 cm:stä tavanomaista tavoitekorkeutta. Koska rotumääritelmä ei määritä painoa, aikuista koiraa tulee arvioida mittasuhteiden ja kuntoluokan perusteella, ei jonkin oletetun virallisen kilomäärän mukaan.

Rotumääritelmä tunnistaa kaksi karvanlaatua. Kiharakarvaisella villakoiralla on tiheä, hienolaatuinen, villava ja tiukasti kihartuva turkki, kun taas nyörikarvaisen villakoiran turkki muodostaa pitkiä, selvästi erottuvia nyörejä. Seurakoirien turkki pidetään usein käytännöllisen lyhyenä, mutta lyhytkään leikkaus ei poista pesun, perusteellisen läpikäynnin ja leikkaamisen tarvetta.

Villakoiran hyväksyttyjen värien kirjo on laajempi kuin monet vanhemmat rotukuvaukset antavat ymmärtää. Yksiväristen mustan, valkoisen, ruskean, harmaan ja kellanpunaisen lisäksi nykyinen rotumääritelmä hyväksyy useita tarkoin määriteltyjä monivärisiä värityksiä. Näihin kuuluvat valkoisen yhdistelmät mustan, harmaan, ruskean tai kellanpunaisen kanssa sekä tan-merkkiset, kolmiväriset ja juovikkaat väritykset. Moniväriset vaihtoehdot lisättiin kansainväliseen rotumääritelmään, joka tuli Ruotsissa voimaan vuonna 2024. Vanhemmat väitteet siitä, että villakoiran pitäisi aina olla yksivärinen, ovat siis vanhentuneita.

Turkki kasvaa jatkuvasti, joten sen hoitoon tarvitaan suunnitelma. Selvittämisen, pesun ja leikkaamisen tarve riippuu turkin pituudesta, leikkausmallista, koiran aktiivisuudesta ja siitä, kuinka herkästi juuri sen turkki takkuuntuu. Tarkista turkki ihoon asti sen sijaan, että harjaisit vain pintaa. Totuta pentu rauhallisesti kampaan, trimmeriin, kuivaimeen, tassujen käsittelyyn ja paikallaan seisomiseen. Se helpottaa hoitoa myöhemmin.

Isovillakoirasta sanotaan usein lähtevän vähän karvaa, mutta vähäinen karvanlähtö ei tarkoita allergiattomuutta. Koiran allergeeneja on muun muassa ihossa ja syljessä, ja ihmisen reaktio voi vaihdella koirayksilöiden, jopa pentuesisarusten, välillä. Allergisen ei siksi pitäisi valita isovillakoiraa pelkän rodun nimen tai ”hypoallergeenista” turkkia koskevan lupauksen perusteella.

## Luonne ja persoonallisuus

Rotumääritelmän mukaan isovillakoiran tulee olla valpas, aktiivinen, uskollinen sekä helposti opetettava ja koulutettava. Arjessa tämä näkyy usein siinä, että koira huomaa nopeasti toistuvat toimintatavat, hakee kontaktia ja osallistuu mielellään perheen tekemisiin. Sama tarkkaavaisuus tarkoittaa myös sitä, että koira voi oppia nopeasti ei-toivottuja rutiineja, jos säännöt, palkitseminen ja odotukset ovat epäselviä.

Helppo koulutettavuus ei tarkoita, että kaikilla isovillakoirilla olisi samanlainen luonne, eikä sijoitus älykkyysvertailussa kerro, miten koira käyttäytyy arjessa. Ruotsalaisen käyttäytymisen ja persoonallisuuden arvioinnin suorittaneiden villakoirien tuloksissa voi näkyä yhteisiä piirteitä, mutta tulokset kuvaavat osallistuneita koiria, eivät jokaista isovillakoiraa. Sosiaalinen varmuus, aktiivisuustaso, ääniherkkyys, kiinnostus takaa-ajoon ja kyky rauhoittua voivat vaihdella perimän, varhaisten kokemusten ja koulutuksen mukaan.

Tapaa mahdollisuuksien mukaan pennun emä ja aikuisia sukulaisia. Kiinnitä vähemmän huomiota temppujen osaamiseen ja enemmän siihen, miten koirat palautuvat yllätyksestä, tervehtivät jäämättä voimakkaasti kierroksille ja rauhoittuvat silloin, kun mitään ei tapahdu. Kysy kasvattajalta, mitkä piirteet todella toistuvat suvussa ja miten suunnitellun yhdistelmän odotetaan toimivan tavallisessa kodissa.

Isovillakoira voi olla hyvä valinta ensimmäiseksi koiraksi ihmiselle, joka nauttii kouluttamisesta ja hyväksyy turkinhoidon vaatiman työn. Se sopii huonommin ihmiselle, joka etsii ensisijaisesti itsenäistä koiraa tai suurta koiraa, joka tarvitsee vain vähän päivittäistä yhdessäoloa ja tekemistä.

## Koulutus ja liikunta

Isovillakoira tarvitsee päivittäin liikuntaa ja aivotyötä, mutta kaikille koirille sopivaa yleispätevää minuuttimäärää ei ole. Ikä, terveys, kunto, sää, alusta ja palautuminen vaikuttavat sopivan kokonaisuuden suunnitteluun. Tasapainoiseen päivään kuuluu lenkkeilyä sekä mahdollisuuksia haistella, tutkia, tehdä yhteistyötä ja levätä häiriöttä.

Rotu nauttii usein harjoittelusta, jossa se ymmärtää tehtävänsä: esimerkiksi löysällä hihnalla kulkemisesta, luoksetulosta, noutamisesta, hajutyöskentelystä, kehonhallinnasta tai muista koiraharrastuksista. Lyhyitä ja selkeitä harjoituksia voi yhdistää taitojen harjoitteluun aidoissa arjen tilanteissa. Tavoitteena ei ole pitää koiraa jatkuvasti toiminnassa, vaan opettaa sitä siirtymään tekemisestä rauhoittumiseen ja päinvastoin.

Pennun kohdalla tekemisen laatu ja asteittainen totuttelu ovat tärkeämpiä kuin kaavamainen ikään sidottu minuuttisääntö. Anna pennun liikkua omaan tahtiinsa vaihtelevilla mutta turvallisilla alustoilla, pidä taukoja ja lisää kuormitusta vähitellen. Suunnittele seuraava harjoitus sen mukaan, miten pentu liikkuu, jaksaa keskittyä ja rauhoittuu harjoituksen jälkeen.

Villakoiran historia vedestä noutavana koirana selittää, miksi vesi ja noutaminen mainitaan usein rotukuvauksissa. Se ei kuitenkaan takaa, että jokainen isovillakoira haluaisi uida. Totuta koira veteen pakottamatta, valitse turvalliset paikat ja opeta se menemään veteen ja tulemaan pois vihjeestä.

## Terveys

Ruotsalaisen isovillakoirajalostuksen tärkein todennettava terveysvaatimus koskee lonkkaniveldysplasiaa: molemmilla vanhemmilla on oltava virallinen lonkkakuvaustulos ennen astutusta, jotta jälkeläiset voidaan rekisteröidä Ruotsin Kennelliiton sääntöjen mukaisesti. Pelkkä maininta vanhempien ”terveystutkimuksista” ei siis riitä. Kysy, mitä tutkimuksia on tehty, ja tarkista tulokset.

Lonkat arvioidaan asteikolla A–E. A ja B katsotaan normaaleiksi, ja Ruotsin isovillakoirien terveysohjelma sallii myös C-lonkkaisten koirien jalostuskäytön. Ruotsin villakoirakerhon jalostusstrategian mukaan D- tai E-lonkkaisia koiria ei tulisi käyttää jalostukseen. Yksittäinen tulos on silti vain osa kokonaisuutta, sillä sekä perimä että ympäristö vaikuttavat lonkkien kehitykseen.

Isovillakoiralla on myös lonkkaindeksi. Siinä yhdistetään koiran oma tulos sukulaisten tietoihin. Arvo 100 vastaa rodun arvioitua keskimääräistä jalostusarvoa laskentahetkellä. Ruotsin villakoirakerho suosittelee suunnitellulle yhdistelmälle vähintään 97:n laskennallista pentueindeksiä. Kyseessä on jalostussuositus, jota tulee tarkastella yhdessä vanhempien lonkkatulosten, suvun tulosten, yleisterveyden ja geneettisen monimuotoisuuden kanssa, ei pennun erillisenä laatupisteytyksenä.

Villakoiran neljän kokomuunnoksen terveyssäännöt sekoittuvat helposti keskenään. Ruotsin virallinen prcd-PRA-geenitestivaatimus koskee toy-, kääpiö- ja keskikokoisia villakoiria, ei isovillakoiraa. Ruotsin villakoirakerho kannustaa silti testaamaan kaikilta kokomuunnoksilta rcd4-silmäsairauden ja suosittelee silmätarkastuksia. Geenitestin tulos koskee vain tutkittua geenimuunnosta. Se ei korvaa silmätarkastusta eikä koiran terveyden kokonaisarviota.

Ennen pennun ostamista seuraavat kysymykset ovat hyödyllisempiä kuin pitkä yleisluontoinen sairausluettelo:

- Mitkä ovat molempien vanhempien viralliset lonkkatulokset, ja mikä on yhdistelmän laskennallinen lonkkaindeksi?
- Onko aikuisista sisaruksista ja muista lähisukulaisista saatavilla lonkkatuloksia?
- Onko vanhemmille tehty silmätarkastukset, ja mitä geenitestejä niille on tehty? Pyydä testien tarkat nimet ja tulokset.
- Mitä suvussa toistuvia diagnooseja, liikkumisongelmia tai muita terveyshuolia kasvattajan tiedossa on?
- Minkä ikäisiä suvun vanhemmat koirat ovat, ja miten niiden toimintakyky ja terveys ovat kehittyneet?

## Historia ja alkuperä

Villakoiran dokumentoidut juuret ovat Euroopassa, ja kansainvälisessä rotumääritelmässä sen alkuperämaaksi on merkitty Ranska. Rotumääritelmä kuvaa sen läheistä yhteyttä barbetiin ja varhaista käyttöä vesilintujen metsästyksessä. Myös rodun nimen historia liittyy veteen ja sorsiin.

Suuri kokomuunnos oli lähimpänä alkuperäistä vesityöskentelyä ennen kuin villakoirasta kehittyi edelleen usean kokoisia seura- ja näyttelykoiria. Ruotsin villakoirakerhon rotuhistoriassa klassinen leijonaleikkaus kuvataan käytännölliseksi vesityöskentelyyn tarkoitetuksi leikkaukseksi: turkkia jätettiin suojaamaan herkkiä alueita, kun taas muualta se ajettiin pois vedessä liikkumisen helpottamiseksi. Nykyiset leikkausmallit palvelevat pääasiassa käytännön tarpeita ja näyttelyitä, mutta tämä tausta auttaa ymmärtämään rodun tunnusomaista siluettia.

Villakoiraa muistuttavia koiria esiintyy eurooppalaisessa taiteessa 1400-luvulta lähtien. Nykyaikaiset rotumääritelmät syntyivät paljon myöhemmin, ja nykyistä isovillakoiraa arvioidaan seurakoirana, ei ikään kuin jokainen yksilö olisi jo koulutettu vesinoutaja.

## Arki isovillakoiran kanssa

Arki isovillakoiran kanssa sujuu parhaiten, kun kodissa varaudutaan samanaikaisesti kolmeen asiaan: tiiviiseen yhteistyöhön, päivittäiseen tekemiseen ja turkinhoitoon, josta ei voi kokonaan pitää taukoa. Koira, joka saa käyttää sekä kehoaan että päätään ja oppii samalla lepäämään, on yleensä helpompi arjessa kuin koira, jolle tarjotaan vain yhä raskaampaa liikuntaa.

Isovillakoira voi asua kerrostalossa, jos omistaja huolehtii säännöllisestä ulkoilusta, sopivasta tekemisestä ja rauhasta sisällä. Oma piha voi helpottaa arkea, mutta se ei korvaa lenkkejä, erilaisiin ympäristöihin tutustumista tai yhteistä aikaa. Haukkumista ja levottomuutta ei pidä kuitata väistämättöminä rotuominaisuuksina. Sen sijaan on syytä tarkastella tilannetta, käytöksen vahvistumista, stressiä, sopivan tekemisen puutetta ja koiran mahdollisuuksia rauhoittua.

Yksinoloon on totuteltava vähitellen aloittaen lyhyistä jaksoista, joiden aikana koira tuntee olonsa turvalliseksi. Harjoittelun etenemisvauhti riippuu yksilöstä. Suunnittele jo ennen koiran hankintaa pentuajan järjestelyt, työpäivät ja tarvittava apu sen sijaan, että olettaisit helposti koulutettavan koiran pärjäävän automaattisesti yksin tietyn ajan.

Rotu voi elää hyvin lasten, muiden koirien ja kissojen kanssa, mutta rodun nimi ei takaa yhteiselon onnistumista. Lasten ja koirien yhdessäolo vaatii aikuisen valvontaa, ja koiralla on oltava rauhallinen lepopaikka. Kissaan tai toiseen koiraan tutustumisen tulee tapahtua rauhallisesti ja hallitusti niin, että eläimillä on tilaa ottaa etäisyyttä. Pennun aiemmat kokemukset, aikuisten eläinten käyttäytyminen ja omistajan tapa järjestää tutustuminen merkitsevät enemmän kuin rotutaulukon yleinen kyllä- tai ei-vastaus.

Pyydä lopuksi kasvattajaa näyttämään tavallinen turkinhoitokerta ja selittämään, millaista leikkausmallia hänen kotikoirillaan käytetään. Yhdistä tähän käytännön esittelyyn todennettavat lonkkatulokset, selkeät tiedot silmätarkastuksista ja geenitesteistä sekä rehellinen kuvaus aikuisten sukulaisten luonteesta. Näin valintasi perustuu siihen, millaisen koiran saatat todella saada, ei lupauksiin, joita mikään rotu ei voi taata.

Isovillakoira

The Poodle Club of the United Kingdom

Société Centrale Canine (France)

The Kennel Club (United Kingdom)

Isovillakoira on urheilullinen, vedestä noutava koira, josta lähtee vain vähän karvaa. Sen tiheä, kihara turkki vaatii säännöllistä hoitoa. Erittäin älykkäänä ja herkkänä koirana se loistaa koulutuksessa, koiraurheilussa ja perhe-elämässä. Se voi parhaiten saadessaan olla tiiviisti perheensä seurassa sekä nauttiessaan päivittäisestä liikunnasta ja aivojumpasta.

Amqu's

## Perustiedot

Kääpiösnautseri on pieni mutta vankkarakenteinen saksalainen rotu, jolla on vahva vahtimisvietti, runsaasti työintoa ja nypittävä turkki. Se on snautseriroduista pienin, mutta ei pelkkä pienennetty snautseri. Kääpiösnautseri on oma rotunsa, joka kehitettiin maatilan töihin pienikokoiseksi ja helposti hallittavaksi koiraksi.

- **Säkäkorkeus:** 30–35 cm sekä uroksilla että nartuilla
- **Paino:** rotumääritelmän mukaan 4–8 kg
- **Alkuperämaa:** Saksa
- **Alkuperäinen käyttötarkoitus:** rotanpyytäjä ja maatilan koira
- **Turkki:** karkea peitinkarva ja tiheä pohjavilla
- **Värit:** musta, pippuri ja suola, musta-hopea sekä valkoinen
- **Tyypillisiä piirteitä:** valpas, kestävä, utelias ja usein herkkähaukkuinen

Kääpiösnautseri sopii parhaiten ihmiselle, joka haluaa kouluttaa koiraansa ja puuhailla sen kanssa päivittäin sekä on valmis huolehtimaan turkista säännöllisesti. Kätevän kokonsa ansiosta koira on helppo ottaa mukaan, mutta arki vaatii silti selkeitä rutiineja.

## Ulkonäkö ja turkki

Kääpiösnautserin tulee olla tiivisrakenteinen, vahva ja suunnilleen yhtä pitkä kuin korkea. Parta, tuuheat kulmakarvat ja karkea turkki luovat snautserille tunnusomaisen ulkomuodon. Rotumääritelmän säkäkorkeus- ja painorajat ovat samat molemmille sukupuolille, mutta aikuisen koiran sijoittuminen näiden rajojen sisällä riippuu sen rakenteesta ja kuntoluokasta.

Turkki koostuu tiheästä pohjavillasta ja kovasta, rungonmyötäisestä peitinkarvasta. Neljä hyväksyttyä väriä ovat yksivärinen musta, pippuri ja suola, musta-hopea sekä yksivärinen valkoinen. Väri ei määrää koiran luonnetta eikä sitä, kuinka hyvin se sopii tiettyyn kotiin.

Karkea turkki vaatii nyppimistä, jossa poistetaan kypsä, kuollut peitinkarva. Ruotsin Kennelliitto suosittelee nyppimistä vähintään neljä kertaa vuodessa ja pohjavillan läpikäyntiä noin kerran viikossa. Se, kuinka usein koko turkki on nypittävä, riippuu yksilön turkin laadusta, kasvunopeudesta ja halutusta pituudesta. Parta, jalkojen koristekarvat ja pehmeämmät alueet on kammattava, jotta niihin ei kerry likaa tai takkuja.

Koneella leikkaaminen voi sopia koiralle, joka on herkistynyt käsittelylle tai jonka on vaikea seistä nyppimisen ajan, mutta se muuttaa turkin rakennetta. Peitinkarvan leikkaaminen kypsien karvojen poistamisen sijaan tekee turkista usein pehmeämmän ja villavamman. Kysy kasvattajalta tai kokeneelta trimmaajalta, miten koiran turkkia on aiemmin hoidettu, ennen kuin valitset hoitotavan.

Oikein hoidetusta karkeasta turkista irtoaa yleensä hyvin vähän karvaa, mutta se ei tee kääpiösnautserista allergiavapaata. Vähäinen karvanlähtö ei kerro, miten allerginen ihminen reagoi koiraan, eikä minkään rodun voida taata sopivan kaikille. Jos perheessä on allergiaa, kysy neuvoa lääkäriltä, vietä aikaa koirien seurassa hallituissa olosuhteissa ja tee suunnitelma ennen koiran hankintaa.

## Luonne ja persoonallisuus

Kääpiösnautseri on yleensä tarkkaavainen, utelias ja kestävä. Se huomaa nopeasti ympäristön äänet, liikkeet ja ihmiset, joten se voi olla tehokas pieni hälyttäjä. Sama valppaus voi kuitenkin johtaa toistuvaan haukkumiseen ovella, rappukäytävässä tai ikkunan ääressä, ellei koiraa auteta rauhoittumaan.

Rotuominaisuudet kuvaavat taipumuksia, eivät jokaista yksilöä. Ruotsalaisten luonnearviointien aineisto kattaa liian pienen osan kasvattajista, jotta sen perusteella voisi muodostaa luotettavan kuvan kaikista kääpiösnautsereista. Sukulinjojen ja yksilöiden väliset erot voivat olla huomattavia. Tarkkaile, miten pennun vanhemmat ja lähisukulaiset käyttäytyvät arjen tilanteissa. Tasapainoisen koiran tulisi palautua yllätyksestä ja osata rentoutua, kun mitään ei tapahdu.

Kääpiösnautserit oppivat usein nopeasti ja voivat olla palkitsevia koulutuskumppaneita. Omistajan on silti tehtävä toivotusta käytöksestä koiralle selkeää ja kannattavaa. Kovat ojennukset voivat lisätä stressiä ja haukkumista. Rauhallinen, palkitsemiseen perustuva koulutus auttaa opettamaan koiralle, mitä sen halutaan tekevän ei-toivotun käytöksen sijaan.

## Koulutus ja liikunta

Kääpiösnautseri tarvitsee päivittäin liikuntaa sekä tekemistä nenälle ja aivoille. Kaikille koirille sopivaa, minuuteissa mitattavaa ohjetta ei ole. Terve nuori aikuinen voi nauttia pitkistä lenkeistä ja koiraurheilusta, kun taas pentu, iäkäs tai sairas koira tarvitsee erilaista kuormitusta.

Yhdistä vaihtelevissa ympäristöissä tehtyihin lenkkeihin lyhyitä koulutushetkiä, hajuleikkejä ja aikaa tutkia ympäristöä koiran omaan tahtiin. Rally-toko, hajutyöskentely, temppukoulutus ja agility voivat hyödyntää hyvin rodun nopeutta ja yhteistyöhalua. Tarkoitus ei ole väsyttää koiraa uuvuksiin joka päivä. Parempi mittari on se, pystyykö koira olemaan aktiivinen ulkona ja rauhoittumaan sen jälkeen kotona.

Aloita arkitaitojen opettaminen varhain: kontaktin ottaminen, luoksetulo, hihnassa kulkeminen, tassujen ja parran käsittely sekä omalla paikalla rauhoittuminen. Harjoittele hälytyshaukun hallintaa ennen kuin siitä tulee tapa. Palkitse koiraa siitä, että se huomaa äänen ja kääntää sitten huomionsa takaisin sinuun. Opeta myös yksinkertainen toimintatapa ovikellon soimista ja vieraiden saapumista varten. Estä näkymä ulos, jos koira harjoittelee ikkunasta haukkumista. Muuta vain yhtä asiaa kerrallaan ja lisää vaikeutta vain koiran pysyessä rauhallisena.

Rodun tausta rotanpyytäjänä näkyy joillakin yksilöillä voimakkaana haluna jahdata pieniä, nopeasti liikkuvia eläimiä. Luotettava luoksetulo ja hihnan käyttö paikoissa, joissa voi kohdata luonnoneläimiä, ovat järkeviä varotoimia, vaikka saalisvietin voimakkuus vaihtelee.

## Terveys

Kääpiösnautseria pidetään yleisesti vankkana rotuna, mutta virtsakivet ja silmäsairaudet ovat kaksi dokumentoitua terveyshuolta. Ruotsin Kennelliiton mukaan virtsakiviä esiintyy hieman yli viidellä prosentilla rodun koirista. Rotuyhdistyksen terveystyössä seurataan myös muun muassa etenevää verkkokalvon surkastumaa eli PRA:ta sekä kaihia.

Rodulla on myös tunnettu alttius veren kohonneille triglyseridiarvoille. Tämä ei tarkoita, että jokainen kääpiösnautseri sairastuisi, eikä kohonnut arvo automaattisesti selitä ruoansulatusoireita tai haimatulehdusta. Toistuva oksentelu, ripuli, vatsakipu, virtsaamisvaivat tai näkökyvyn muutokset vaativat eläinlääkärin arviota. Eläinlääkäri voi ratkaista, tarvitaanko virtsanäyte, silmätutkimus tai paaston jälkeen otettava verinäyte.

Pyydä kasvattajaa ennen pennun ostamista näyttämään konkreettiset terveystiedot sen sijaan, että tyytyisit pelkkään vakuutukseen suvun terveydestä. Tarkista vanhempien kirjatut silmätutkimustulokset ja kysy lähisukulaisten virtsakivistä, toistuvista ruoansulatusvaivoista ja silmäsairauksista. Rotuyhdistys julkaisee DNA-testituloksia useista testattavissa olevista sairauksista, mutta geenitestipaneeli ei ole yleinen terveystodistus eikä kata kaikkia PRA:n muotoja. Kysy, mitä testejä on tehty, mitä tulokset tarkoittavat juuri kyseisen yhdistelmän kannalta ja mitä ajantasaisia suosituksia kasvattaja noudattaa.

Myös pienet koirat tarvitsevat säännöllistä hampaidenhoitoa. Totuta koira hampaiden harjaukseen pentuna ja tarkasta suu säännöllisesti, jotta pahanhajuinen hengitys, arkuus tai pureskeluvaikeudet huomataan ajoissa.

## Historia ja alkuperä

Kääpiösnautseri kehittyi Saksassa 1900-luvun vaihteen tienoilla. Frankfurt am Mainin alueella pieni snautserimainen koira tunnettiin karkeakarvaisena kääpiöpinserinä. Ruotsin Kennelliiton kuvauksen mukaan kasvattajat käyttivät pieniä snautsereita ja kääpiöpinsereitä kehittäessään yhtenäisempää tyyppiä.

Tämän pienen maatilakoiran tehtävänä oli pitää rotat kurissa ja ilmoittaa ihmisille maatilojen ja tallien ympärillä tapahtuvasta liikkeestä. Työtausta auttaa ymmärtämään nykyrodun nopeuden, valppauden ja pieniin liikkeisiin kohdistuvan kiinnostuksen yhdistelmää. Nykyään kääpiösnautseri on seurakoira, mutta se hyötyy edelleen sekä kehon että aivojen käytöstä.

## Arki kääpiösnautserin kanssa

Kääpiösnautseri voi asua kerrostalossa, mutta pieni koira ei automaattisesti ole helppo naapuri. Mieti, pystytkö hallitsemaan koiran reagointia ovilta ja ikkunoista kuuluviin ääniin, tarjoamaan useita tarpeidentekoulkoiluja ja järjestämään päivittäistä tekemistä. Kyky rauhoittua sisällä on usein kodin kokoa tärkeämpi asia.

Rotu voi elää onnellisesti lasten kanssa, kun aikuinen auttaa sekä lasta että koiraa toimimaan rauhallisesti yhdessä. Pienten lasten ja koirien seurassa on aina oltava aikuinen, ja koira tarvitsee lepopaikan, jossa se saa olla rauhassa. Vastuu lenkeistä, koulutuksesta ja turkinhoidosta kuuluu aikuisille, vaikka lapset auttaisivat mielellään.

Se, voiko koira elää kissan kanssa, riippuu enemmän yksilöistä, niiden aiemmista kokemuksista ja tutustuttamisesta kuin rodun nimestä. Pidä ensikohtaamiset rauhallisina, erota eläimet tarvittaessa portilla ja tarjoa kissalle pakoreittejä. Jyrsijät ja muut pienet lemmikit on pidettävä turvallisesti erillään koirasta. Rodun tunnetun rotanpyyntitaustan vuoksi ei ole viisasta olettaa, ettei koiralla olisi saalisviettiä.

Yksinoloa on opeteltava vähitellen. Pientä pentua ei voi jättää yksin, ja aikuisten koirien kyky selviytyä yksinolosta ahdistumatta vaihtelee suuresti. Aloita hyvin lyhyistä, rauhallisista poissaoloista, kun koira tuntee olonsa turvalliseksi, ja pidennä aikaa vain sen pysyessä rentona. Suunnittele yksinolo yksilön mukaan sen sijaan, että olettaisit tietyn rodun voivan olla yksin tietyn tuntimäärän.

Valitse kääpiösnautseri, jos pidät tarkkaavaisesta ja aktiivisesta koirasta ja haluat käyttää aikaa koulutukseen ja turkin nyppimiseen. Harkitse toista rotua, jos toivot lähes hoitovapaata turkkia, harvoin hälyttävää koiraa tai varmaa ratkaisua allergioiden ja pienten lemmikkien kanssa elämiseen.

Kääpiösnautseri

Svenska Schnauzer Pinscherklubben (Sweden)

Verein für Deutsche Schäferhunde (Germany)

Kääpiösnautserit ovat pienikokoisia, vankkarakenteisia, älykkäitä ja oppivaisia koiria, jotka viihtyvät ihmisten seurassa. Niiden karkea, vain vähän karvaa pudottava turkki vaatii säännöllistä hoitoa. Ne ovat valppaita vahtikoiria, joissa on terrierimäistä luonnetta. Ne tarvitsevat päivittäistä liikuntaa, virikkeitä ja johdonmukaista koulutusta, ja ne elävät usein 12–15-vuotiaiksi.

## Perustiedot

Amerikanpaimenkoira on pieni, urheilullinen paimenkoira ja oma, kansainvälisesti tunnustettu rotunsa – ei pelkkä epävirallinen nimitys pienikokoiselle australianpaimenkoiralle. Vaikka rotu kehitettiin Yhdysvalloissa pienikokoisista australianpaimenkoirista, sillä on nykyään oma rotumääritelmänsä ja se rekisteröidään erillisenä rotuna.

- **Alkuperä ja käyttötarkoitus:** Yhdysvallat; kehitetty maatila-, paimen- ja seurakoiraksi.
- **Roturyhmä:** FCI:n ryhmä 1, lammas- ja karjakoirat.
- **Säkäkorkeus:** urokset 35,5–46 cm ja nartut 33–43,5 cm.
- **Paino:** rotumääritelmässä ei ole määritelty painorajoja. Sopiva paino riippuu koiran korkeudesta, sukupuolesta ja rakenteesta.
- **Turkki:** keskipitkä kaksinkertainen karvapeite, joka voi olla suora tai laineikas.
- **Aktiivisuustaso:** korkea; tarvitsee liikuntaa, aivotyötä ja palautumista.

Amerikanpaimenkoira on pienikokoinen, mutta sen pieni koko ei tee paimenkoiran ominaisuuksista helpompia hallita. Rotu sopii parhaiten ihmiselle, joka haluaa kouluttaa koiraa, ulkoilla sen kanssa ja opettaa sille myös rauhoittumista. Se voi sopia ensimmäiseksi koiraksi, jos omistajalla on aikaa, kärsivällisyyttä ja kiinnostusta palkitsemiseen perustuvaan koulutukseen. Se on huonompi valinta ihmiselle, joka etsii ennen kaikkea vaivatonta koiraa, jonka liikunnan ja arkitaitojen harjoittelun tarve on vähäinen.

## Ulkonäkö ja turkki

Amerikanpaimenkoiran tulee olla tasapainoinen, ketterä ja vahva ilman raskasta tai liioiteltua vaikutelmaa. Runko on hieman säkäkorkeutta pidempi. Sallittujen säkäkorkeuksien ääripäiden välillä on huomattava kokoero, joten yksi koko rodulle annettu painohaitari olisi harhaanjohtava. Arvioi koiran kuntoluokkaa, mittasuhteita ja lihaksistoa eläinlääkärin kanssa sen sijaan, että vertaisit kaikkia yksilöitä yhteen koko rotua koskevaan lukuun.

Turkki koostuu säänkestävästä peitinkarvasta ja aluskarvasta, jonka määrä voi vaihdella vuodenajan ja ilmaston mukaan. Säännöllinen, huolellinen kampaaminen riittää usein perushoidoksi, mutta karvanlähtöaikaan irtoava aluskarva vaatii enemmän huomiota. Pese koira silloin, kun se on oikeasti likainen. Turkki jätetään yleensä luonnolliseksi, eikä runsas muotoilu kuulu rodun tavanomaiseen turkinhoitoon.

Hyväksytyt perusvärit ovat musta, punainen, blue merle ja red merle, joko tan-merkein ja valkoisin merkein tai ilman niitä. Valkoista saa esiintyä määritellyillä alueilla, mutta se ei saa olla hallitseva väri päässä tai rungossa. Silmät voivat olla ruskeat, siniset, pähkinänruskeat tai meripihkanväriset. Silmät voivat myös olla keskenään eriväriset, tai samassa silmässä voi olla useampaa väriä. Epätavallinen silmien väri on sallittua ulkonäön vaihtelua eikä itsessään kerro näkökyvystä, terveydestä tai luonteesta.

Häntä voi olla pitkä tai luonnostaan lyhyt eli synnynnäinen töpöhäntä, NBT. Lyhyt häntä ei siis automaattisesti tarkoita, että se olisi typistetty. Häntien typistäminen on Ruotsissa kiellettyä, ja ruotsalaisen ostajan on syytä erottaa tuontikoiran synnynnäinen töpöhäntä kirurgisesti lyhennetystä hännästä.

## Luonne ja käyttäytyminen

Rotumääritelmä kuvaa amerikanpaimenkoiraa älykkääksi, yhteistyöhaluiseksi, sopeutuvaiseksi ja uskolliseksi koiraksi, jolla on paimennus- ja vahtimisviettiä. Se tarkkailee usein ympäristöään valppaasti ja reagoi nopeasti. Tämä voi näkyä erinomaisena reagointina koulutuksessa, mutta myös siinä, että koira huomaa liikkeet, äänet ja muutokset, joita omistaja tuskin edes havaitsee.

Rotu voi suhtautua vieraisiin pidättyvästi. Pidättyvyys tarkoittaa, että koira saattaa odottaa ja tarkkailla hakeutumatta kontaktiin; se ei ole sama asia kuin ujous, pelokkuus tai uhkaavuus. Pakotetut tervehdykset harvoin lisäävät pidättyvän koiran itsevarmuutta. Anna sille sen sijaan tilaa ja mahdollisuus tarkkailla sekä palkitse sen omasta aloitteesta tapahtuvaa rauhallista lähestymistä.

Ruotsalaisten BPH-käyttäytymiskuvausten tulokset osoittavat ennen kaikkea, että rodun sisäinen vaihtelu on suurta. Osa koirista tervehtii innokkaasti, toiset osoittavat vain vähän kiinnostusta, ja reaktiot yllätyksiin, ääniin ja epävarmoihin tilanteisiin vaihtelevat yksilöittäin. BPH kuvaa koiran reaktioita kyseisenä päivänä, eikä siinä anneta hyväksyttyä tai hylättyä tulosta. Pentua valittaessa vanhempien ja lähisukulaisten käyttäytyminen, palautuminen ja arjessa pärjääminen kertovatkin enemmän kuin yksittäinen luonnehdinta, kuten ”rodunomainen luonne”.

Rodun tarkkaa suuntautumista omaan perheeseensä ei pidä romantisoida väitteeksi siitä, että jokainen yksilö olisi automaattisesti itsevarma, sosiaalinen ja mutkaton. Kysy kasvattajalta, miten aikuiset koirat suhtautuvat vieraisiin, uusiin ympäristöihin, käsittelyyn, ääniin ja rauhalliseen toimettomuuteen. Pyydä konkreettisia esimerkkejä ja tarkastele mahdollisia BPH-tuloksia osana kokonaisuutta.

## Koulutus ja liikunta

Amerikanpaimenkoira tarvitsee aktiivista elämää, mutta kaikille yksilöille sopivaa valmista päiväohjelmaa ei ole. Hyvään arkeen kuuluu lenkkejä ja turvallisissa paikoissa vapaata liikkumista, hajutyöskentelyä tai ongelmanratkaisua, lyhyitä harjoitteluhetkiä ja kunnollista lepoa. Kuormitus tulee sovittaa koiran ikään, kuntoon, terveyteen ja palautumiskykyyn.

Sopivia harrastuksia ovat esimerkiksi agility, rally-toko, jäljestys, nosework, toko, haku, paimennus ja temppujen harjoittelu. Mikään tietty laji ei ole välttämätön. Olennaista on, että koira saa käyttää sekä kehoaan että päätään ilman, että tekemisen intensiteetti kasvaa päivä päivältä. Jos koiran on toiminnan jälkeenkin vaikea rauhoittua, ratkaisu voi olla selkeämmissä tauoissa ja paremmin mitoitetussa harjoittelussa – ei automaattisesti liikunnan lisäämisessä.

Palkitsemiseen perustuva koulutus ja selkeät kriteerit sopivat nopealle ja herkästi reagoivalle koiralle. Aloita varhain kontaktin, luoksetulon, hihnataitojen, käsittelyn ja rauhallisen odottamisen harjoittelu. Harjoittele myös helposti unohtuvia taitoja: rauhallista makoilua perheen ruokailun aikana, tehtävästä irrottautumista, ohikulkevien ihmisten ja koirien katselua niihin puuttumatta sekä rauhoittumista leikin jälkeen.

Arjessa paimennus- ja vahtimiskäyttäytyminen voivat näkyä liikkeen seuraamisena, juoksemisen hallitsemisena tai hälytyshaukkuna, kun jotakin tapahtuu. Tämä ei tarkoita, että jokainen koira jahtaisi lapsia, paimentaisi kissoja tai haukkuisi paljon. Tarkkaile, mikä saa juuri oman koirasi reagoimaan, ja opeta vaihtoehtoisia toimintatapoja ennen kuin käytöksestä tulee tapa. Pennut tarvitsevat lyhyitä, myönteisiä kokemuksia ja ikään sopivaa liikuntaa; niitä ei pidä liikuttaa kuten täysikasvuisia koiria.

## Terveys

Amerikanpaimenkoirilla esiintyy lonkkanivelen kasvuhäiriötä eli HD:tä, mutta Ruotsin koirakanta on nuori, ja useiden muiden sairauksien yleisyydestä on vain rajallisesti luotettavaa tietoa. Vakuutustilastojen diagnoosikoodit, pienet aineistot ja koirien alhainen keski-ikä ovat vaikeuttaneet vanhempien yhteenvetojen tulkintaa. Pitkä luettelo mahdollisista diagnooseista kertoo siksi vähemmän kuin pennun vanhempien ja lähisukulaisten todennetut tutkimustulokset.

On tärkeää erottaa Ruotsin kennelliiton viralliset rekisteröintiehdot rotuyhdistyksen jalostussuosituksista. Ruotsin kennelliiton nykyisissä rekisteröintisäännöissä amerikanpaimenkoiralle ei ole asetettu rekisteröinnin ehdoksi erityistä rotukohtaista terveysohjelmaa. Ruotsin amerikanpaimenkoirayhdistys suosittelee kuitenkin, että ennen astutusta molemmilla vanhemmilla on:

- lonkkakuvaustulos A tai B ja kyynärkuvaustulos 0
- puhdas silmätarkastustulos, joka on enintään 18 kuukautta vanha
- tiedossa oleva prcd-PRA-status; kantajan saa yhdistää vain geneettisesti terveeseen koiraan
- tiedossa oleva NAD-status; yhdistelmän tulee olla terve–terve tai terve–kantaja.

Pyydä nähtäväksi varsinaiset tulokset ja tutkimuspäivämäärät sekä selvitys siitä, miten vanhempien tulokset sopivat yhteen. Pelkkä ilmaus ”terveystutkittu” ei riitä. DNA-testi antaa tietoa vain siitä geenimuunnoksesta, jota se tutkii, eikä korvaa kliinistä silmätarkastusta.

MDR1 eli ABCB1 on geenimuunnos, joka voi vaikuttaa siihen, miten koiran elimistö käsittelee tiettyjä lääkkeitä. Jos koira on testattu, säilytä tulos ja näytä se hoitavalle eläinlääkärille. Lääkkeen valintaa tai annostusta ei pidä koskaan ratkaista verkosta löytyvien yleisten rotuohjeiden perusteella.

Merleä ei saa yhdistää merleen, sillä yhdistelmästä voi syntyä pentuja, joilla on kaksi kopiota merle-alleelista ja suurentunut vakavien näkö- ja kuulovikojen riski. Tällainen yhdistelmä on Ruotsin kennelliiton perussääntöjen vastainen. Synnynnäinen töpöhäntä liittyy NBT-ominaisuuteen. Rotuyhdistys kehottaa varovaisuuteen NBT–NBT-yhdistelmien suhteen samalla, kun asiaa seurataan edelleen. Tätä ei pidä sekoittaa merle–merle-yhdistelmien nimenomaiseen kieltoon.

## Historia ja alkuperä

Amerikanpaimenkoira kehitettiin Kaliforniassa 1960-luvun lopulla jalostamalla pienikokoisia australianpaimenkoiria. Tavoitteena oli pienempi, kestävä paimenkoira, joka pystyisi työskentelemään muun muassa lampaiden ja vuohien kanssa ja sopisi samalla liikkuvaan karjatila- ja hevoselämään. Vuodesta 1980 lähtien rekisteröinnissä käytettiin nimeä Miniature Australian Shepherd, ennen kuin rotu sai myöhemmin nykyisen nimensä.

Yhdysvaltalainen rotuyhdistys perustettiin vuonna 1990, ja rotu otettiin American Kennel Clubin kehittyvien rotujen rekisteriin vuonna 2011. Täysi tunnustus Yhdysvalloissa seurasi vuonna 2015, ja FCI tunnusti rodun vuonna 2019. Ruotsin ensimmäinen pentue syntyi vuonna 2006, ja rekisteröinti amerikanpaimenkoiraksi alkoi Ruotsissa vuonna 2017.

Ruotsissa on myös valvottu roturisteytysohjelma, jossa voidaan käyttää australianpaimenkoiria Ruotsin kennelliiton rekisteröintisääntöjen mukaisesti. Jälkeläiset rekisteröidään amerikanpaimenkoiriksi. Tämä ei muuta koirien asemaa tunnustetun rodun edustajina, vaan ohjelma on säännelty jalostuksen työkalu. Ostajalle sukutaulu ja kasvattajan tavoitteet ovat tämän vuoksi erityisen tärkeitä, sillä ominaisuudet ja koko voivat vaihdella myös rotumääritelmän rajoissa.

## Arki amerikanpaimenkoiran kanssa

Amerikanpaimenkoira voi viihtyä hyvin niin omakotitalossa kuin kerrostaloasunnossakin. Kodin kokoa tärkeämpää on arjen toimivuus: koiran on päästävä ulos, saatava käyttää aistejaan ja harjoitella sekä voitava levätä ilman jatkuvaa rappukäytävän, ikkunoiden tai pihan tarkkailua. Piha voi helpottaa arkea, mutta se ei korvaa yhteistä tekemistä tai erilaisiin ympäristöihin totuttelua.

Lasten kanssa tarvitaan aikuisen valvontaa, selkeitä sääntöjä ja lepopaikka, jossa koira saa olla rauhassa. Juokseminen ja kova ääni voivat kiinnittää liikkeeseen herkästi reagoivan paimenkoiran huomion. Rauhallinen yhdessäolo ja tauot ennen koiran ylivireytymistä ovat siksi tärkeämpiä kuin oletus siitä, että rotu on ”lapsiystävällinen”. Lapsen vastuulle ei saa koskaan jättää kuormittuneen koiran viestien tulkintaa tai sen käsittelyä.

Yhteiselo toisen koiran tai kissan kanssa riippuu yksilöstä, aiemmista kokemuksista ja tutustuttamisesta. Anna eläinten tutustua vähitellen ja hallitusti, järjestä kissalle poistumisreittejä ja omat ruokailu-, lepo- ja muut tarpeelliset paikat sekä keskeytä tuijottaminen ja jahtaaminen jo varhain. Rotu ei takaa yhteensopivuutta, mutta paimenkoiratausta ei myöskään tee ongelmista väistämättömiä.

Yksinoloharjoittelussa tulee edetä vähitellen silloin, kun koira tuntee olonsa turvalliseksi, on saanut liikuntaa ja on valmis lepäämään. Aloita hyvin lyhyistä hetkistä ja seuraa juuri oman koirasi reaktioita. Pitkittynyt haukkuminen, edestakaisin kuljeskelu tai kyvyttömyys syödä ja levätä kertovat siitä, että harjoittelussa on edetty liian nopeasti. Ruotsalaisissa kodeissa suljettua häkkiä ei saa käyttää tavanomaiseen koiran säilyttämiseen eikä ratkaisuna yksinolo-ongelmiin.

Selvitä ennen pennun ostamista muutakin kuin rekisteröinti ja väri. Pyydä nähtäväksi vanhempien terveystulokset päivämäärineen, kysy MDR1-tuloksista ja muista olennaisista DNA-tuloksista, perehdy lähisuvun luonteeseen ja palautumiskykyyn sekä keskustele siitä, miten kasvattaja painottaa työskentelyhalua, ääniin reagointia, pidättyvyyttä ja rauhoittumiskykyä. Vastuullinen valinta perustuu siihen, millaiseen arkeen koira on jalostettu ja kasvatettu – ei vain sopivan ulkonäön löytämiseen.

Amerikanpaimenkoira

Norwegian Kennel Club (NKK)

Kompakti ja urheilullinen paimenkoira, joka on jalostettu Yhdysvalloissa australianpaimenkoiran pienemmäksi versioksi. Älykäs ja omistautunut koira viihtyy tiiviisti perheensä lähellä, mutta suhtautuu vieraisiin usein varautuneesti. Tarvitsee säännöllistä koulutusta, aivotyötä ja liikuntaa. Keskipitkässä, kaksinkertaisessa turkissa esiintyy useita värejä. Yleensä terve rotu, jonka elinikä on 12–15 vuotta.

En familj, utanför Eskilstuna med Dvärgschnauzer och Miniature American Shepherds, vi älskar hundar och lever ett härligt liv vid skogens kant, vår filosofi är mjuka metoder och positiv förstärkning, våra hundar är en del av vår familj och har en stor plats i såväl våra hjärtan som i vår soffa.

Wie Humelies

## Perustiedot

American bully on Yhdysvalloissa kehitetty nykyaikainen koirarotu, joka on jalostettu ensisijaisesti seurakoiraksi. United Kennel Club (UKC) tunnusti rodun vuonna 2013, mutta Ruotsin kennelliitto (SKK) ei tunnusta sitä, joten american bullya ei voi rekisteröidä SKK:hon. Tarkista aina, mihin rekisteriin kasvattaja viittaa ja mitkä asiakirjat todella kuuluvat kyseiselle koiralle.

Pocket, Standard, Classic ja XL eivät ole neljä eri rotua. Ne ovat eri rekisterien käyttämiä koko- tai tyyppinimityksiä, joiden määritelmät poikkeavat osittain toisistaan. UKC:n jaottelu on Pocket, Standard/Classic ja XL, ja se perustuu pääasiassa säkäkorkeuteen ja rakenteeseen, ei tiettyyn painoon. Classic on yhtä korkea kuin Standard, mutta sen luusto on kevyempi ja kokonaismassa pienempi. XL-nimitys kertoo siis vähemmän kuin vanhempien säkäkorkeudet, rakenne ja dokumentoidut mitat täysikasvuisina.

Rotumääritelmän ihanne on itsevarma, ystävällinen ja eloisa seurakoira, jolla on voimakas runko. Tämä on jalostustavoite, ei tae jokaisen koiran ominaisuuksista. Terve, toimiva rakenne, luonne ja hallittavuus ovat tärkeämpiä kuin äärimmäinen pään muoto, mahdollisimman leveä rintakehä tai suuri paino.

## Ulkonäkö ja turkki

American bullyn tulisi olla tiivisrakenteinen ja vahvasti lihaksikas mutta samalla aktiivinen, ketterä ja liikkeiltään hyvin koordinoitu. UKC:n rotumääritelmän mukaan Pocket-urosten säkäkorkeus on noin 36 senttimetristä alle 43 senttimetriin ja narttujen noin 33 senttimetristä alle 41 senttimetriin. Standard-urokset ovat noin 43–51 senttimetriä ja nartut 41–48 senttimetriä korkeita. XL-urosten säkäkorkeus on yli 51 ja enintään noin 58 senttimetriä, narttujen yli 48 ja enintään noin 56 senttimetriä. Classic on Standardin korkuinen mutta kevytrakenteisempi. Muut rekisterit, kuten American Bully Kennel Club, jakavat muunnokset ja niiden kokorajat hieman eri tavoin. Selvitä, minkä rekisterin määritelmään kokoluokitus perustuu.

UKC ei määrittele painorajoja, jotka ratkaisisivat koiran kokoluokan. Kaksi samankorkuista koiraa voivat painaa eri verran luuston, lihaksiston ja kuntoluokan vuoksi. Katso molempia vanhempia ja mahdollisuuksien mukaan myös täysikasvuisia sukulaisia sen sijaan, että luottaisit luvattuun aikuispainoon.

Rakenteen on toimittava myös liikkeessä. Koiran tulisi pystyä kävelemään ja ravaamaan ilman, että sen jalat menevät ristiin, rintakehä haittaa etujalkojen liikettä tai liiallinen massa tekee liikkumisesta vaivalloista. UKC pitää vakavina rakennevirheinä kuonoa, joka on niin lyhyt, että se häiritsee normaalia hengitystä, liikkumista haittaavan leveää rintakehää sekä voimakkaasti kaareutuneita eturaajoja. Koiraa arvioidessasi painota vapaita liikkeitä, avoimia sieraimia ja vaivatonta hengitystä enemmän kuin liioiteltua ulkomuotoa.

Karvapeite on lyhyt, sileä ja tiivis. Harjaa koiraa tarpeen mukaan irtokarvan poistamiseksi. Tarkista myös ihopoimut, tassut, kynnet, korvat ja hampaat. Pese koira sen likaantuessa, älä kiinteän aikataulun mukaan.

Myös värivaatimukset riippuvat rekisteristä. UKC hyväksyy monia värejä, mutta merle on hylkäävä virhe. Muilla rekistereillä voi olla erilaiset säännöt. Yhdysvaltalainen UKC:n rotumääritelmä sallii sekä luonnolliset että typistetyt korvat, mutta Ruotsissa korvien typistäminen on kielletty ilman lääketieteellistä syytä. Siksi luonnolliset korvat ovat Ruotsissa normaali valinta.

## Luonne ja käyttäytyminen

UKC:n ihanteen mukaan american bullyn tulisi olla itsevarma, lempeä ja ihmisystävällinen, ja ihmisiin kohdistuvaa aggressiivisuutta pidetään rodulle epätyypillisenä. Nämä sanat kuvaavat sitä, millaiseksi rekisteri rodun haluaa. Ne eivät korvaa yksittäisen koiran, sen vanhempien, kasvuolojen ja kokemusten arviointia.

Tapaa pennun emä sen kotiympäristössä ja tarkkaile, miten se suhtautuu vieraisiin, käsittelyyn ja arjen ääniin. Kysy, miten molemmat vanhemmat reagoivat säikähdettyään: pystyvätkö ne rauhoittumaan ja hakemaan tukea vai jäävätkö stressi ja pelko päälle? Aikuisen koiran huomion pitäisi olla ohjattavissa muualle ja koiran hallittavissa ilman, että omistajan tarvitsee turvautua fyysiseen voimaan.

American bully voi sopia hyvin lapsiperheeseen, mutta rodun nimi ei takaa sitä. Vastuullisen aikuisen on aina oltava läsnä, kun pienet lapset ja koira ovat yhdessä, ja koira tarvitsee rauhallisen lepopaikan, johon lapset eivät seuraa sitä. Jos koira on lasta vahvempi, aikuisen tulee pitää taluttimesta kiinni. Arvioi myös, miten koira reagoi jonkun lähestyessä sen ruokaa, leluja tai nukkumapaikkaa, ja hae apua ajoissa, jos käytös huolestuttaa.

Sama yksilöllinen arviointi koskee suhtautumista muihin eläimiin. Aiemmat kokemukset, saaliskiinnostus, kiihtymisherkkyys ja sosiaaliset taidot vaihtelevat. Tutustuta koirat toisiinsa puolueettomalla alueella niin, että niillä on reilusti etäisyyttä ja taluttimet pysyvät löysinä. Koiran ja kissan tutustumiseen tarvitaan esteitä, pakoreittejä sekä lyhyitä, hallittuja kohtaamisia. Älä jätä niitä keskenään ilman valvontaa ennen kuin niiden käytös on pysynyt vakaana pidemmän aikaa.

## Koulutus ja liikunta

American bully tarvitsee päivittäin liikuntaa, mielekästä tekemistä ja rauhoittumisen harjoittelua. Ei ole olemassa luotettavaan näyttöön perustuvaa liikuntatuntien määrää, joka sopisi kaikille koirille. Lenkit ja muu rasitus tulee sovittaa koiran ikään, kokomuunnokseen, kuntoluokkaan, nivelten kuntoon, hengitykseen, säähän ja palautumiseen.

Panosta arkitaitoihin, jotka helpottavat elämää vahvan koiran kanssa: löysällä hihnalla kulkemiseen, luoksetuloon, kontaktin säilyttämiseen häiriöissä, ovella odottamiseen, esineistä luopumiseen, tutkimisen hyväksymiseen ja omalle paikalle rauhoittumiseen. Käytä palkitsemiseen perustuvaa koulutusta, jossa koiralle on selvää, mitä siltä odotetaan, ja vältä fyysistä tai psyykkistä pakottamista.

Yhdistä rauhallisiin kävelyihin hajutyöskentelyä, ongelmanratkaisua ja lyhyitä koulutushetkiä. Lisää rasittavampaa liikuntaa vähitellen. Keskeytä tekeminen ja anna koiran palautua, jos sen liikkuminen muuttuu raskaaksi, hengitys on tauon jälkeenkin työlästä tai koira hakeutuu varjoon eikä pysty rauhoittumaan.

Kuumuudessa on oltava erityisen varovainen raskasrakenteisen tai lyhytkuonoisen yksilön kanssa. Liiku viileämpinä vuorokaudenaikoina, pidä vettä mukana ja sovita rasitus koiran hengitykseen. Äänekäs hengitys levossa, huomattavan heikko kuumuudensieto tai lyyhistyminen eivät ole normaaleja rotuominaisuuksia, joiden kanssa pitäisi vain jatkaa. Ne ovat syitä viedä koira eläinlääkärin arvioitavaksi.

## Terveys

American bullylla ei ole Ruotsin SKK:n terveysohjelmaa, josta ostaja saisi valmiin tarkistuslistan. Siksi ostajan on perehdyttävä kummankin jalostuskoiran tuloksiin ja kysyttävä, miten kasvattaja on valinnut tutkimukset koirien rakenteen, suvun ja aiempien jälkeläisten perusteella. Pelkkä maininta ”terveystutkittu” ei riitä. Pyydä asiakirjat, joista käyvät ilmi koiran tunnistetiedot, tutkimuspäivä, tutkimusmenetelmä, tulos ja asiakirjan myöntänyt organisaatio, ja varmista, että ne koskevat oikeaa koiraa.

Pyydä nähtäväksi nimenomaan lonkka- ja kyynärniveltutkimusten tulokset, jos niitä on saatavilla. British Veterinary Association julkaisi vuonna 2024 tilastoja, joissa oli 101 american bullyn lonkkatulokset ja 88 kyynärniveltulokset. Tämä osoittaa, että virallisesti arvioituja tuloksia on saatavilla tarkasteltavaksi. Luvut kuvaavat kuitenkin rajallista joukkoa brittiläisessä järjestelmässä tutkittuja koiria. Ne eivät kerro ongelmien yleisyydestä koko populaatiossa, eivätkä tutkimukset ole Ruotsin SKK:n vaatimus. Tulkitse kummankin vanhemman tulokset oikean arviointijärjestelmän mukaisesti ja kysy, toistuuko sama ongelma lähisukulaisilla.

Arvioi asiakirjojen lisäksi koiran toimintakykyä. Jalostuskoiran tulisi hengittää hiljaisesti ja vapaasti levossa sekä kohtuullisen liikunnan jälkeen. Sen sierainten tulee olla avoimet, lämmönsäätelyn toimia ja liikkumisen sujua ilman ontumista tai rakenteesta johtuvia rajoitteita. Hyvin lyhyt kuono, epäsuhtaisen suuri pää, liiallinen massa, äärimmäisen leveä rintakehä tai liikkumista haittaavat raajojen virheasennot ovat varoitusmerkkejä. Älä hyväksy valveilla kuorsaamista tai työlästä hengitystä ”rodulle tyypillisenä”.

Kysy vanhempien, sisarusten ja aiempien pentueiden eläinlääkärintutkimuksista, liikkumis- tai hengitysvaikeuksista sekä varhaisista kuolemista. Suvun terveystietojen ja yksittäisen koiran tutkimuslöydösten tulisi ohjata mahdollisia lisätutkimuksia. Ruotsin jalostussäännöt edellyttävät, että jalostukseen käytettävät koirat ovat fyysisesti ja psyykkisesti terveitä, ja kieltävät yhdistelmät, joiden odotetaan lisäävän kärsimyksen tai perinnöllisten toimintarajoitteiden riskiä.

## Historia ja alkuperä

American bully kehitettiin Yhdysvalloissa amerikkalaisista bull-and-terrier-tyyppisistä koirista. UKC kuvaa sen kehittyneen amerikanpitbullterrieristä, ja vähäisempää vaikutusta ovat tuoneet amerikanbulldoggi, englanninbulldoggi ja olde english bulldogge. Tavoitteena oli omaleimainen, raskasrakenteisempi seurakoira, ei minkään yksittäisen kantamuodon kopio. UKC tunnusti american bullyn 15. heinäkuuta 2013.

Tämä tausta auttaa ymmärtämään, miksi nimitykset ”pit bull”, ”bully” ja ”bull terrier” sekoittuvat joskus arkikielessä. Ne eivät kuitenkaan ole keskenään vaihdettavia rotunimiä. Kysy, mihin rekisteriin ja rotumääritelmään sukutaulu tai kokoluokitus perustuu. UKC:n, ABKC:n ja muiden rekisterien jaottelut, värisäännöt ja asiakirjavaatimukset voivat poiketa toisistaan.

Ero on erityisen tärkeä Ruotsissa: SKK ei tunnusta american bullya, eikä sitä voi rekisteröidä SKK:hon. Muun rekisterin todistus ei siis ole SKK:n todistus eikä sellaisenaan osoita hyvää terveyttä tai luonnetta. Varmista asiakirjan myöntäjä ja koiran henkilöllisyys.

## Arki rodun kanssa

American bully sopii parhaiten omistajalle, joka osaa käsitellä vahvaa koiraa rauhallisesti, kouluttaa sitä säännöllisesti ja asettaa toimintakyvyn äärimmäisen ulkomuodon edelle. Kerrostaloasuminen ei itsessään ole este, mutta asunnon tilojen, portaiden tai hissin, tarpeidentekopaikalle pääsyn, naapureista kuuluvien äänien ja tiheän ulkoilun mahdollisuuden on sovittava koiran kokoon. Hyvin suuri yksilö voi olla pienessä kodissa käytännössä hankala, vaikka se olisi sisällä rauhallinen.

Yksinoloa on harjoiteltava vähitellen. Aloita hyvin lyhyistä hetkistä koiran tuntiessa olonsa turvalliseksi ja pidennä aikaa vasta, kun se pystyy lepäämään ilman stressiä. Pentua ei voi jättää yksin samoin perustein kuin aikuista koiraa. Suunnittele yksinolo koiran käytöksen ja ulkoilutarpeen mukaan sen sijaan, että olettaisit rodun pärjäävän tietyn tuntimäärän.

Ennen ostoa tapaa pentu emänsä kanssa koirien asuinpaikassa, tarkista emän tunnistetiedot Ruotsin maatalousviraston keskitetystä koirarekisteristä ja pyydä nähtäväksi terveystulosten alkuperäiset asiakirjat tai todennettavat jäljennökset. Ruotsissa syntyneen pennun on oltava luovutettaessa vähintään kahdeksan viikon ikäinen, ja sillä on oltava eläinlääkärintodistus, joka on tuolloin enintään seitsemän päivää vanha. Mikrosirun numeron, kauppa-asiakirjojen ja muiden tietojen on vastattava toisiaan. Jos Ruotsissa syntyneeksi kerrotulla koiralla on typistetyt korvat, on selvä syy pysähtyä ja selvittää sen alkuperä sekä maahantuontihistoria.

Ruotsissa ei ole yksittäisiin koirarotuihin kohdistuvia kieltoja, mutta omistaja vastaa aina koiran hallinnasta ja siitä, ettei koira aiheuta vahinkoa tai huomattavaa haittaa. Säännöt on tarkistettava uudelleen ennen matkustamista, muuttoa tai kauttakulkua. Muissa maissa voi olla bull-tyyppisiä koiria koskevia erityissääntöjä, ja jotkin lainsäädännön määritelmät perustuvat koiran ulkomuotoon ja säkäkorkeuteen rekisteriin merkityn nimen sijaan.

Hyvä ostopäätös perustuu siis muuhunkin kuin american bully -nimitykseen. Valitse koira, joka hengittää vapaasti, liikkuu esteettä ja palautuu hyvin, jonka vanhemmat ovat hallittavia ja jonka terveys- ja alkuperätiedot ovat selkeästi todennettavissa. Se kertoo tulevasta arjesta enemmän kuin väri, pään koko tai luvattu painoluokka.

American bully

Dansk Kennel Klub (Danish Kennel Club)

American bully on Yhdysvalloista peräisin oleva tiivisrakenteinen ja lihaksikas seurakoira, joka on kehitetty pitbull-tyyppisistä roduista. Jalostuksessa on tavoiteltu tasapainoista ja ystävällistä luonnetta. Rodusta on useita kokomuunnoksia, ja sille ovat ominaisia kulmikas pää sekä lyhyt, helppohoitoinen turkki. Se voi parhaiten saadessaan olla tiiviisti perheensä lähellä sekä saadessaan koulutusta ja sosiaalistamista.

Ziggy

## Perustiedot

Labradorinnoutaja on keskikokoinen tai suuri noutava metsästyskoira, jonka juuret ovat Kanadan Newfoundlandissa. Rotu kehitettiin pääosin Britanniassa. Se tunnetaan yhteistyöhalustaan sekä kiinnostuksestaan kantaa ja noutaa esineitä. Labradorinnoutaja on aktiivinen työkoira, ei automaattisesti vaivaton perhekoira.

- **Säkäkorkeus:** ihannekorkeus on uroksilla 56–57 cm ja nartuilla 54–56 cm.
- **Paino:** aikuisen koiran suuntaa antava painohaarukka on noin 25–36 kg sukupuolen, rakenteen ja kuntoluokan mukaan.
- **Tyypillinen elinikä:** usein noin 10–12 vuotta.
- **Hyväksytyt värit:** musta, keltainen tai maksanruskea. Keltaisen sävyt vaihtelevat vaaleasta kermanväristä ketunpunaiseen.
- **Karvapeite:** lyhyt ja tiheä, pohjavilla hylkii vettä.
- **Alkuperäinen käyttötarkoitus:** ammutun riistan etsiminen ja noutaminen.

Labradorinnoutajia jalostetaan erilaisin painotuksin. Osa kasvattajista keskittyy käyttöominaisuuksiin, osa ulkomuotoon ja seurakoiraominaisuuksiin, ja monet pyrkivät yhdistämään useita ominaisuuksia. Siksi esimerkiksi nimitykset ”käyttölinjainen labradorinnoutaja” ja ”näyttelylinjainen labradorinnoutaja” eivät kerro yksittäisestä koirasta kaikkea. Tutustu vanhempiin, aikuisiin sukulaisiin ja käyttötuloksiin sekä siihen, millaista arkea kasvattaja elää koiriensa kanssa ja mitä hän niiden kanssa tekee.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Labradorinnoutajan tulisi olla voimakasrakenteinen, tiivis ja ketterä, mutta ei raskas tai ylipainoinen. Tyypillisiä piirteitä ovat leveä pää, vahva runko, hyvin kulmautuneet raajat ja rodulle ominainen ”saukonhäntä”: tyvestä paksu, kärkeä kohti kapeneva häntä, jota peittää lyhyt ja tiheä karva. Ihannesäkäkorkeus on uroksilla 56–57 cm ja nartuilla 54–56 cm. Vaa'an lukemaa tärkeämpää on, että vyötärö erottuu ja kylkiluut tuntuvat helposti ihon alta.

Karvapeite koostuu lyhyestä, tiheästä peitinkarvasta ja vettä hylkivästä pohjavillasta. Se suojaa hyvin kylmältä ja märältä, mutta labradorinnoutajasta voi myös irrota runsaasti karvaa, etenkin pohjavillan vaihtuessa. Harjaa koiraa tavallista useammin karvanlähtöaikaan ja pese se silloin, kun siihen on todellinen tarve. Sama säännöllinen pesu- tai harjausaikataulu ei sovi kaikille koirille.

Tarkista iho, tassut ja korvat säännöllisesti, etenkin pesun tai uimisen jälkeen. Kuivaa korvan ulko-osat tarvittaessa, mutta puhdista korvat vain silloin, kun se on tarpeen. Paha haju, ruskea erite, punoitus tai toistuva pään ravistelu ovat syitä eläinlääkärin arvioon, eivät pelkkään rutiininomaiseen korvien puhdistukseen.

Rotumääritelmässä hyväksytyt värit ovat yksivärinen musta, keltainen ja maksanruskea. Rinnassa voi olla pieni valkoinen merkki. ”Hopea” ei ole neljäs hyväksytty väri, vaan se kirjataan rotumääritelmän vastaiseksi väriksi. Pelkkä värinimitys ei kuitenkaan anna perusteita yleistäville väitteille yksittäisen koiran terveydestä.

## Luonne ja persoonallisuus

Rodun ihanne on ystävällinen, älykäs ja helposti ohjattava koira, joka nauttii yhteistyöstä ohjaajansa kanssa. Monet labradorinnoutajat hakeutuvat sosiaaliseen kanssakäymiseen, oppivat hyvin palkitsemiseen perustuvalla koulutuksella ja innostuvat niin leikistä kuin työskentelystäkin. Rotukuvaus ei silti takaa tietynlaista luonnetta. Siihen vaikuttavat myös perimä, varhaiset kokemukset, koulutus, terveys ja arkiympäristö.

Noutotaipumus näkyy usein haluna kantaa tavaroita suussa. Tarjoa koiralle sopivia esineitä ja opeta rauhallinen vaihtaminen tai irrotusvihje sen sijaan, että lähtisit jahtaamaan sitä sen poimiessa jotakin suuhunsa. Näin arjesta tulee turvallisempaa ja koira saa sopivan tavan toteuttaa luontaista käyttäytymistään. Ruoka voi olla tehokas palkkio, mutta myös leikki, hajutyöskentely ja mahdollisuus noutaa voivat toimia erittäin hyvin.

Jalostuslinjojen välillä on todellisia eroja, mutta rajat eivät ole ehdottomia. Käyttölinjaisessa jalostuksessa painotetaan usein nopeutta, kestävyyttä ja keskittynyttä noutotyöskentelyä. Ulkomuotopainotteisemmista linjoista tulevien koirien rakenne ja työskentelytapa voivat olla erilaisia. Tämä ei tarkoita, että jokaisen käyttölinjaisen labradorinnoutajan olisi vaikea rauhoittua tai että jokainen näyttelylinjainen olisi rauhallinen. Pyydä kasvattajalta konkreettisia esimerkkejä vanhempien energisyydestä, kyvystä rauhoittua, äänekkyydestä, sosiaalisuudesta ja työskentelyhalusta.

BPH- tai MH-luonnekuvaus voi antaa lisätietoa siitä, miten koira on reagoinut vakioiduissa tilanteissa. Kyse on käyttäytymisen kuvauksesta, ei luonnetestistä, jonka koira läpäisee tai hylätään. Arvioi kuvausta yhdessä omien tapaamiskokemustesi ja koiran sukulaisista saatujen tietojen kanssa.

## Koulutus ja liikunta

Labradorinnoutaja tarvitsee päivittäin liikuntaa sekä tehtäviä, joissa se pääsee käyttämään nenäänsä ja muistiaan sekä tekemään yhteistyötä ohjaajansa kanssa. Ei ole yhtä kaikille sopivaa tuntimäärää, joka vastaisi pennun, aikuisen työkoiran, perhekoiran ja seniorin tarpeita. Sovita liikunnan ja tekemisen määrä sekä rasittavuus koiran ikään, terveyteen, kokemukseen ja palautumiseen.

Lenkkeihin voi yhdistää noutamista, henkilöetsintää, jäljestystä, tottelevaisuusharjoituksia, paikallaolon ja odottamisen harjoittelua sekä helppoja hajuleikkejä. Lyhyet, keskittyneet harjoitukset ovat usein hyödyllisempiä kuin saman tehtävän toistaminen siihen asti, että koiran keskittyminen herpaantuu. Lepo ja rauhoittumisen taito kuuluvat koulutukseen. Ne eivät ole merkki siitä, että koiralla olisi ollut liian vähän tekemistä.

Varhaisiin koulutustavoitteisiin kuuluvat luotettava luoksetulo, löysällä hihnalla kulkeminen, rauhallinen käsittely, maltti sekä selkeä vihje esineen luovuttamiseen. Käytä palkitsemiseen perustuvia menetelmiä ja lisää vaikeutta vähitellen. Jos käytät koulutuksessa paljon ruokaa, laske se mukaan koiran päivittäiseen ruoka-annokseen.

Kiinnostus veteen on rodulle tavallista, mutta kaikki labradorinnoutajat eivät pidä uimisesta, eikä yksikään koira ole automaattisesti turvassa vedessä. Aloita matalassa, tyynessä vedessä, anna koiran edetä omaan tahtiinsa ja varmista, että sen on helppo päästä pois vedestä. Valvo koiraa voimakkaasti virtaavan, kylmän tai leväisen veden äärellä äläkä heitä esineitä niin kauas, että innokas koira joutuu ylittämään omat kykynsä.

## Terveys

Pentua valitessa olennaista ei ole vain se, onko vanhemmat ”testattu”, vaan mitä tutkimuksia niille on tehty, milloin ne on tehty ja millaisia tulokset ovat. Labradorinnoutajan nivelet, silmät ja kuntoluokka ansaitsevat erityistä huomiota.

Jotta labradorinnoutajapentue voidaan rekisteröidä Ruotsin kennelliittoon, molemmilla vanhemmilla on oltava virallinen lonkkakuvaustulos ennen astutusta. Kirjattu tulos ei automaattisesti tarkoita tervettä tulosta. Ruotsin labradorinnoutajayhdistys suosittelee tiukempaa jalostusvalintaa: molempien vanhempien lonkkien ja kyynärnivelten tulisi olla kuvausten perusteella terveet, ja niille tulisi olla tehty silmätutkimus astutusta edeltäneiden kahden vuoden aikana ilman todettua perinnöllistä silmäsairautta erikseen määriteltyjä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Pyydä vanhempien rekisterinumerot ja tarkista varsinaiset tulokset, tutkimuspäivämäärät sekä mahdollisuuksien mukaan tiedot sisaruksista, aiemmista jälkeläisistä ja muista lähisukulaisista. Näin saat enemmän tietoa kuin yleisluontoisesta toteamuksesta, että koirat on terveystutkittu.

DNA-testit voivat olla hyödyllisiä, kun niitä käytetään oikean sairauden tutkimiseen ja molempien vanhempien tuloksia tarkastellaan yhdessä. Esimerkiksi prcd-PRA-testi antaa tietoa vain kyseisestä verkkokalvosairauden muodosta. Se ei sulje pois muita silmäsairauksia eikä korvaa kliinistä silmätutkimusta. Peittyvästi periytyvissä sairauksissa, kuten EIC:ssä, terve kantaja ei välttämättä sairastu, mutta toisen vanhemman tulos on tunnettava, jotta vältetään sairaiden pentujen syntyminen. Laaja DNA-testipaneeli ei siis ole todiste hyvästä kokonaisterveydestä.

Ylipaino kuormittaa elimistöä, eikä sitä pidä hyväksyä normaalina rotuominaisuutena. Tunnustele kylkiluita ja tarkista, että vyötärö erottuu selvästi sekä ylhäältä että sivulta katsottuna. Punnitse koira säännöllisesti ja säädä ruoka-annoksia, puruherkkuja ja koulutuspalkkioita sen kuntoluokan mukaan. Tutkimuksissa joillakin labradorinnoutajilla esiintyvä POMC-geenimuunnos on yhdistetty voimakkaampaan ruokamotivaatioon ja suurempaan painoon. Kaikilla labradorinnoutajilla ei kuitenkaan ole tätä muunnosta, eikä lihominen ole väistämätöntä.

## Historia ja alkuperä

Labradorinnoutajan varhaiset juuret ovat Kanadan Newfoundlandin rannikolla, missä samantyyppiset koirat auttoivat kalastajia noutamaan tavaroita ja saalista vedestä. Näitä koiria tuotiin 1800-luvulla Britanniaan, jossa rodusta kehitettiin noutotyöhön erikoistunut metsästyskoira.

Britannian Kennel Club hyväksyi labradorinnoutajan omaksi rodukseen vuonna 1903. Ammutun riistan noutaminen muovasi monia rodulle yhä tunnusomaisia ominaisuuksia: kiinnostusta etsiä, kantaa ja luovuttaa esineitä, halua tehdä yhteistyötä myös etäältä sekä kykyä työskennellä vedessä ja vaikeassa maastossa. Nykyään labradorinnoutajia käytetään metsästyksessä, koiraurheilussa ja monenlaisissa yhteiskuntaa palvelevissa tehtävissä, mutta rodun työkoiratausta on tärkeä huomioida myös silloin, kun etsii ensisijaisesti seurakoiraa.

## Arki labradorinnoutajan kanssa

Labradorinnoutaja voi sopia monenlaiseen kotiin, kun omistaja haluaa jakaa koiran kanssa aktiivisen arjen ja hänellä on aikaa sekä koulutukseen että palautumiseen. Oma piha ei ole välttämätön, ja kerrostaloasuminenkin voi sujua hyvin, mutta koti ei korvaa lenkkejä, hajutyöskentelyä ja muuta mielekästä tekemistä ulkona. Koira on myös opetettava olemaan hiljaa ja rauhallisesti porraskäytävissä ja muissa yhteisissä tiloissa.

Lasten seurassa tarvitaan aikuisen valvontaa, selkeitä sääntöjä ja koiralle rauhallinen lepopaikka, jossa sitä ei häiritä. Nuori tai innostunut labradorinnoutaja on niin vahva, että se voi kaataa pienen lapsen tahtomattaan. Lapselle ei pidä antaa vastuuta sellaisen koiran ulkoiluttamisesta, jota hän ei fyysisesti pysty hallitsemaan.

Monet labradorinnoutajat elävät sopuisasti muiden koirien ja kissojen kanssa, mutta pelkkä rotu ei ratkaise yhteiselon onnistumista. Tutustuta eläimet toisiinsa vähitellen, estä jahtaaminen ja liian lähelle tunkeutuminen sekä tarjoa kissalle korkealla kulkevia tai erillisiä poistumisreittejä. Älä jätä eläimiä keskenään ilman valvontaa ennen kuin niiden kanssakäyminen on rauhallista ja ennakoitavaa.

Yksinoloa on opeteltava vaiheittain. Pientä pentua ei pidä vain jättää yksin, vaan harjoittelu aloitetaan hyvin lyhyistä hetkistä sen jälkeen, kun koira tuntee olonsa turvalliseksi. Aikaa pidennetään vain, jos koira pystyy rentoutumaan. Aikuisten koirien kyky selviytyä yksinolosta vaihtelee, joten arvioi koiran käyttäytymistä sen sijaan, että nojaisit johonkin yleispätevään enimmäisaikaan.

Ennen pennun ostamista sinun tulisi saada selkeät vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

- Millaiseen tekemiseen ja arkeen pentue on jalostettu?
- Miten vanhemmat työskentelevät, käyttäytyvät ihmisten ja koirien seurassa sekä rauhoittuvat käytännössä?
- Millaisia virallisia lonkka-, kyynärnivel- ja silmätutkimustuloksia on saatavilla, ja mitä lähisukulaisista tiedetään?
- Onko saatavilla BPH-luonnekuvauksia, metsästyskoetuloksia tai muita olennaisia arvioita ja saavutuksia, ja mitä ne kertovat?
- Miten kasvattaja valitsee eri pennuille kodit tulevien omistajien arjen perusteella?

Sopivimman koiran valinta riippuu muustakin kuin väristä, sukupuolesta ja linjanimityksestä. Valitse kasvattaja, joka osaa kuvata koiriensa todellisia ominaisuuksia, esittää todennettavat terveystulokset ja puhua rehellisesti pentueen sisäisistä eroista.

Labradorinnoutaja

Labradorinnoutajat ovat keskikokoisia tai suuria, urheilullisia ja ystävällisiä koiria, jotka ovat taitavia uimareita. Niiden lyhyt, tiheä ja vettähylkivä turkki on väriltään keltainen, musta tai suklaanruskea. Älykkäinä ja persoina ruoalle ne ovat helposti koulutettavia. Ne tarvitsevat päivittäin liikuntaa ja aivotyötä, ja ne ovat suosittuja niin perhe- kuin työkoirinakin.

## Perustiedot

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira on pieni mutta vankka ja aktiivinen maatila- ja seurakoira, joka on kotoisin Tanskasta ja Ruotsista. FCI luokittelee rodun ryhmään 2 pinserityyppiseksi koiraksi. Se ei siis ole terrieri, vaikka sitä kutsuttiin aiemmin skåninterrieriksi.

- **Säkäkorkeus:** uroksilla 34–37 cm ja nartuilla 32–35 cm. Sallittu poikkeama on 2 cm kumpaankin suuntaan.
- **Alkuperäinen käyttötarkoitus:** ilmoittaa tulijoista, pyydystää rottia ja elää tiiviisti maatilan ihmisten rinnalla.
- **Luonne rotumääritelmän mukaan:** valpas, eloisa ja tarkkaavainen.
- **Karvapeite:** lyhyt, karhea ja sileä. Valkoinen on vallitseva väri.
- **Sopii parhaiten:** ihmiselle tai perheelle, joka haluaa opettaa arjen taitoja, tarjota sekä liikuntaa että nenätyöskentelyä ja auttaa koiraa rauhoittumaan.

Rotumääritelmässä ei ilmoiteta virallista painoa. Eri verkkosivuilla esitettyihin lukuihin on siksi syytä suhtautua suuntaa antavina, ei painovälinä, johon jokaisen aikuisen tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran pitäisi mahtua. Pentua valittaessa vanhempien koko, kuntoluokka ja rakenteellinen terveys kertovat enemmän kuin yksittäinen painoväli.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran tulee olla pieni, tiivis ja vankka, ei hento tai elegantti. Runko on hieman suorakaiteen muotoinen: säkäkorkeuden suhde rungon pituuteen on 9:10. Rotu kehittyy fyysisesti hitaasti, ja lihaksisto sekä rungon vankkuus voivat kehittyä täysiksi vasta kolmen tai neljän vuoden iässä.

Pää on suhteellisen pieni ja kolmionmuotoinen. Korvat voivat olla ruusukorvat tai eteenpäin taittuneet; pystykorvat eivät kuulu rodun ihannetyyppiin. Häntä voi olla luonnostaan pitkä tai synnynnäisesti töpö, jolloin sen pituus vaihtelee. Synnynnäinen töpöhäntä on luonnollista vaihtelua, eikä sitä pidä sekoittaa typistettyyn häntään.

Karvapeite on karhea, lyhyt ja sileä, eikä siinä ole pohjavillaa. Valkoisen tulee olla vallitseva väri. Laikut voivat olla yhtä tai useampaa väriä: mustaa, punaruskeaa, keltaista, maksanruskeaa, riistanväriä tai kellanruskean eri sävyjä. Myös päässä tulee olla laikkuja, ja pilkutus valkoisilla alueilla on sallittua. Ulkonäkö voi siis vaihdella huomattavasti ilman, että kyse olisi rodun eri muunnoksista.

Karvapeite on helppohoitoinen, vaikka karvaa voi lähteä huomattavasti. Harjaa irtokarvat pois tarpeen mukaan, etenkin runsaamman karvanlähdön aikaan, ja pese koira, kun se on oikeasti likainen. Tarkista samalla iho, korvat, tassut ja kynnet. Totuta pentu vähitellen hampaiden harjaukseen ja muuhun käsittelyyn. Rauhallinen, palkitsemiseen perustuva käsittelyharjoittelu helpottaa sekä arkisia hoitotoimia että eläinlääkärikäyntejä.

## Luonne ja persoonallisuus

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira on yleensä nopea, utelias ja ihmisläheinen, mutta rotunimi ei takaa leppoisaa perhekoiraa. Rotumääritelmä kuvaa rotua valppaaksi, eloisaksi ja tarkkaavaiseksi. Arjessa tämä tarkoittaa usein valmiutta osallistua, liikkeeseen reagoimista ja sitä, että koira ilmoittaa ihmisille lähistön tapahtumista.

Monissa yksilöissä näkyy yhä tausta maatilan vahtikoirana. Monet ilmoittavat haukkumalla jonkun saapumisesta, mutta haukkuherkkyys ja se, kuinka nopeasti koira hiljenee, vaihtelevat. Jos kodissa äänet kantautuvat helposti, kannattaa selvittää, miten vanhemmat ja aikuiset lähisukulaiset reagoivat ovien ääniin, porraskäytävän tapahtumiin ja vieraisiin. Se kertoo enemmän kuin oletus siitä, että rotu olisi aina hiljainen tai aina haukkuherkkä.

Ruotsin Kennelliiton vanhemmassa BPH-käyttäytymiskuvauksen yhteenvedossa rotu näyttäytyy pääosin itsevarmana ja melko energisenä. Uteliaisuudessa, leikkisyydessä ja kiinnostuksessa vieraita ihmisiä kohtaan on kuitenkin selviä eroja. BPH kuvaa koiran reaktioita; se ei ole koe, jonka koira läpäisee tai hylkää. Tutustu yksittäisen koiran kuvauspöytäkirjaan ja kysy, miten vanhemmat käyttäytyvät arjessa.

Rodun rottakoirataustan vuoksi kiinnostus pieniä, nopeasti liikkuvia eläimiä kohtaan on syytä ottaa huomioon. Tämä ei tarkoita, että jokainen pihakoira jahtaisi kaikkea näkemäänsä, mutta tulevan omistajan on varauduttava opettamaan toiminnan keskeyttämistä ja luoksetuloa. Kanit, marsut ja muut pienet lemmikit tarvitsevat turvalliset tilat, joihin koira ei pääse.

## Koulutus ja liikunta

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira tarvitsee säännöllisesti sekä liikuntaa että tekemistä mielelle, mutta kaikille koirille sopivaa tuntimäärää ei ole. Ikä, terveys, tekemisen kuormittavuus, ympäristö ja palautuminen ratkaisevat, millainen päivä on hyvä. Aikuisen koiran arkeen voi kuulua lenkkejä, vapaata liikkumista turvallisessa paikassa, nenätyöskentelyä, leikkiä ja lyhyitä arkitaitojen harjoituksia. Pennut tarvitsevat vähitellen karttuvia kokemuksia ja paljon lepoa, eivät pienoiskoossa toteutettua aikuisen koiran päiväohjelmaa.

Seuraa kellon sijaan koiran käyttäytymistä. Sopivan tekemisen jälkeen koira pystyy rauhoittumaan kotona, palautuu rasituksesta ja liikkuu vaivattomasti vielä seuraavanakin päivänä. Jatkuva levottomuus voi kertoa siitä, ettei arjessa ole riittävästi mielekästä tekemistä, mutta vauhdikkaan liikunnan lisääminen ei aina ole ratkaisu. Joskus koira tarvitsee enemmän nenätyöskentelyä, selkeämpiä rutiineja tai apua rauhoittumiseen.

Panosta taitoihin, jotka auttavat nopeaa ja tarkkaavaista koiraa arjessa:

- luoksetulo ja oma-aloitteinen kontaktin ottaminen, kun näkyviin tulee villieläimiä tai muita häiriötekijöitä
- jahtaamisen, kaivamisen ja kiihkeän leikin lopettaminen
- rauhallinen käytös ovilla, ikkunoilla ja vieraiden saapuessa
- lepääminen silloinkin, kun ihmiset liikkuvat kotona
- löysällä hihnalla kulkeminen ja ohjeisiin reagoiminen vilkkaissa ympäristöissä
- tassujen, suun, korvien ja kehon käsittelyn hyväksyminen levollisesti

Etene koulutuksessa asteittain, käytä myönteisiä, palkitsemiseen perustuvia menetelmiä ja sovita vaikeustaso yksilölle sopivaksi. Rotu oppii usein nopeasti, mikä tarkoittaa myös sitä, että haukkuminen, vetäminen tai ylikiihtyminen voivat vakiintua, jos koira saa niiden avulla toistuvasti haluamansa. Agility, rally-toko, jäljestys, nosework ja muut koiraharrastukset voivat sopia rodulle, mutta mikään tietty laji ei ole välttämätön. Tärkeintä on toimiva ja pitkäjänteinen yhdistelmä yhteistyötä, nenätyöskentelyä, liikuntaa ja palautumista.

## Terveys

Tanskalais-ruotsalaista pihakoiraa pidetään yleisesti terveenä rotuna, mutta luonnehdinta ”terve rotu” ei korvaa kyseisen pentueen taustojen selvittämistä. Pyydä rekisteröidyt tutkimustulokset päivämäärineen sekä tietoa lähisukulaisista. Pelkkä tutkimuksen nimi tai maininta vanhempien terveystutkimuksista kertoo liian vähän ilman varsinaisia tuloksia.

Lonkkadysplasia eli HD on aihe, jossa vanha ja ajantasainen tieto sekoittuvat helposti. Rodulla on tällä hetkellä Ruotsin Kennelliiton tason 1 terveysohjelma. Se tarkoittaa, että HD-tulokset voidaan tallentaa keskitettyyn rekisteriin, mutta lonkkakuvaus ei ole pentujen rekisteröinnin edellytys. Rotuyhdistyksen mukaan jalostukseen ei tulisi käyttää koiria, joiden HD-tulos on D tai E tai joilla on kliinisiä oireita. Virallinen tulos ja mahdollinen HD-indeksi antavat silti hyödyllistä tietoa nimenomaan lonkista; ne eivät ole todistus koiran kokonaisterveydestä.

Polvilumpion sijoiltaanmenon eli patellaluksaation osalta rotuyhdistyksen nykyinen suositus on, ettei sairastunutta tai sen vuoksi leikattua koiraa tulisi käyttää jalostukseen. Suositus ei kuitenkaan tarkoita, että kaikilla vanhemmilla olisi oltava virallinen polvitutkimustulos. Kysy sekä tutkimuksista että vanhempien, sisarusten ja aiempien jälkeläisten polviongelmista.

Primaarinen linssiluksaatio eli PLL on vakava silmäsairaus, joka liittyy ADAMTS17-geenin mutaatioon. Rodulle on saatavilla validoitu DNA-testi. Rotuyhdistys suosittelee testaamista erityisesti silloin, kun suvussa on kantajia tai testaamattomia lähisukulaisia eikä niiden ja jalostuskoiran välissä ole DNA-testillä terveeksi todettua koiraa. Suosituksen mukaan kantajan saa yhdistää vain DNA-testillä terveeksi todettuun tai vanhempiensa perusteella perinnöllisesti terveeseen koiraan. Terve PLL-tulos koskee tätä mutaatiota; se ei sulje pois muita silmäongelmia tai muita sairauksia.

Ennen pennun ostamista on perusteltua tarkistaa:

- vanhempien henkilöllisyys ja varsinaiset HD-tulokset, jos ne on lonkkakuvattu
- mahdolliset polvitutkimukset ja suvun tiedossa oleva terveyshistoria
- PLL-status ja se, miten tulos sopii yhteen toisen vanhemman tuloksen kanssa
- lähisukulaisten sairaudet, ontuminen, hammasongelmat ja luonne
- että kasvattaja osaa selittää sekä yhdistelmän vahvuudet että siihen liittyvät epävarmuudet

## Historia ja alkuperä

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira edustaa vanhaa skandinaavista maatilakoiratyyppiä, mutta rotuna se on tunnustettu verrattain hiljattain. Samankaltaisia koiria eli pitkään Tanskan ja Etelä-Ruotsin maatiloilla, missä ne pitivät rottakantaa kurissa, ilmoittivat tulijoista ja toimivat seurakoirina. Tyypin tarkkaa kehityshistoriaa ei tunneta. Yhteyksistä pinsereihin ja brittiläisiin valkoisiin metsästysterriereihin on keskusteltu, mutta niitä ei pidä esittää varmana polveutumishistoriana.

Ennen rodun tunnustamista käytössä oli muun muassa nimi skåninterrieri. Ruotsissa vuonna 1986 järjestettyyn kartoitukseen tuotiin 107 koiraa. Kartoitus tuki käsitystä siitä, että tyyppi oli riittävän yhtenäinen ja että siinä oli samalla säilynyt hyödyllistä geneettistä vaihtelua. Ruotsi ja Tanska tunnustivat rodun yhdessä vuonna 1987 nimellä tanskalais-ruotsalainen pihakoira.

FCI myönsi rodulle väliaikaisen kansainvälisen tunnustuksen vuonna 2008 ja lopullisen tunnustuksen vuonna 2019. Rotu sijoitettiin ryhmään 2 pinserityyppiseksi koiraksi, ei terrieriryhmään. Nykyisin useimmat ovat seurakoiria, mutta taipumus ilmoittaa tapahtumista, kiinnostus pieniin jyrsijöihin ja vahva työskentelyhalu tekevät rodun historiasta merkityksellisen myös nykykodissa.

## Arki rodun kanssa

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira sopii parhaiten kotiin, jossa yhdessäolo, aktiivisuus ja arkitaitojen harjoittelu ovat luonteva osa elämää. Se voi sopia ensimmäiseksi koiraksi, mutta pieni koko ei tee rodusta vaivatonta. Omistajan on osattava arvostaa nopeaa koiraa, ehkäistä jahtaamista ja ilmoitushaukkua sekä oltava valmis harjoittelemaan rauhoittumista yhtä huolellisesti kuin vauhdikasta tekemistä.

Aikuisen tulee aina valvoa lasten ja koiran yhdessäoloa. Koira tarvitsee lepopaikan, jossa sitä ei häiritä, eikä lasten pidä häiritä sitä sen syödessä, nukkuessa tai pyrkiessä pois tilanteesta. Arvioi vanhempien käyttäytymistä ja yksittäisen koiran kykyä lopettaa leikki; ilmaus ”lapsiystävällinen rotu” ei takaa turvallisuutta.

Pihakoira voi elää kissan kanssa, mutta onnistuminen riippuu yksilöistä ja tutustuttamisesta. Estä koiraa jahtaamasta kissaa, tarjoa kissalle korkeita paikkoja ja esteettömiä poistumisreittejä sekä pidä ensimmäiset kohtaamiset lyhyinä ja hallittuina. Pieneläimet, kuten kanit ja jyrsijät, tulee pitää fyysisesti erillään koirasta, vaikka se vaikuttaisi valvottuna rauhalliselta.

Kerrostaloasuminen voi onnistua, jos koira pääsee ulkoilemaan, saa käyttää nenäänsä ja oppii olemaan ilmoittamatta rakennuksen jokaisesta äänestä. Piha ei korvaa aktiivista tekemistä, eikä suuri koti ratkaise yksin jäämiseen liittyviä haasteita. Aloita yksinoloharjoittelu hyvin lyhyillä jaksoilla, kun koiralla on turvallinen ja rauhallinen olo. Pidennä aikaa vasta, kun se pystyy aidosti rentoutumaan, ja järjestä muuta hoitoa, jos arki edellyttää pidempiä poissaoloja kuin koira kestää.

Tapaa mahdollisuuksien mukaan molemmat vanhemmat tai muita aikuisia lähisukulaisia ennen päätöstä. Tarkkaile, miten ne tervehtivät ihmisiä, palautuvat yllätyksestä, reagoivat pieneläimiin ja ääniin sekä rauhoittuvat tekemisen jälkeen. Nämä havainnot, todennettavat terveystiedot ja sukulinjansa tunteva kasvattaja kertovat arjesta enemmän kuin yleiset lupaukset siitä, että rotu sopii kaikille.

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira

Danish Kennel Club

The Danish/Swedish Farmdog Club of America

Fédération Cynologique Internationale

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira on eloisa, pienehkö skandinaavinen maatiaiskoira, jolla on tiivis ja urheilullinen rakenne sekä sileä, pääosin valkoinen karvapeite värillisin laikuin. Tämä hyvin ihmisläheinen, älykäs ja energinen koira on erinomainen ja hellä perheenjäsen, kun se saa päivittäin liikuntaa, koulutusta ja virikkeitä.

Wellgoer

Conor's

## Perustiedot

Saksanpystykorva – mittelspitz on saksanpystykorvan keskikokoinen muunnos. Se on vilkas, valpas ja nopeasti oppiva seurakoira, joka kiintyy läheisesti perheeseensä ja tarkkailee luonnostaan kodin ympäristön tapahtumia. Se sopii parhaiten ihmiselle, joka arvostaa tarkkaavaista koiraa ja on valmis opettamaan sille rauhallista käytöstä sekä hallitsemaan haukkumista alusta lähtien.

- **Roturyhmä:** Ryhmä 5, pystykorvat ja alkukantaiset koirat
- **Alkuperämaa:** Saksa
- **Muunnos:** Yksi saksanpystykorvan viidestä muunnoksesta
- **Säkäkorkeus:** 35 cm, sallittu poikkeama 5 cm kumpaankin suuntaan eli vaihteluväli 30–40 cm
- **Paino:** Rotumääritelmässä ei anneta kiinteää painoväliä, vaan painon tulee olla sopiva koiran kokoon nähden
- **Turkki:** Kaksinkertainen karvapeite, jossa on pitkä, suora peitinkarva ja lyhyt, tiheä pohjavilla
- **Arki:** Aktiivinen ja oppimishaluinen koira, jolla on rotumääritelmän mukaan vähäinen metsästysvietti mutta voimakas vahtimistaipumus

Mittelspitz on kleinspitziä suurempi ja grossspitziä pienempi. Se on oma kokomuunnoksensa, eikä sitä pidä arvioida pomeranianin mittojen tai ulkonäön perusteella. Tulevan omistajan kannalta haukkuminen, turkinhoito ja mahdollisuus tarjota mielekästä tekemistä ovat kodin kokoa tärkeämpiä asioita.

## Ulkonäkö ja turkki

Saksanpystykorva – mittelspitz on rakenteeltaan tiivis ja ääriviivoiltaan neliömäinen: rungon pituus vastaa säkäkorkeutta. Pää kapenee kohti kirsua ja muistuttaa ketun päätä. Silmien tulee olla tummat ja mantelinmuotoiset, korvien puolestaan pienet, kolmiomaiset ja pystyt. Runsaskarvainen häntä kaartuu korkealla selän päälle.

Virallinen säkäkorkeus on 35 cm, ja sallittu poikkeama on 5 cm kumpaankin suuntaan. Vaihteluväli on siis 30–40 cm, ei toisinaan mainittu 32–36 cm tai jokin muu tätä kapeampi väli. Rotumääritelmässä ei anneta kiinteää ihannepainoa kiloina. Aikuisen koiran painon ja kuntoluokan tulee sen sijaan sopia sen korkeuteen, rakenteeseen ja lihasmassaan.

Ruotsissa mittelspitzin saa parittaa viereisen kokomuunnoksen eli grossspitzin tai kleinspitzin kanssa. Tällaisesta yhdistelmästä syntyvät pennut rekisteröidään suuremman vanhemman muunnokseen. Lopullinen kokoon perustuva rekisteröinti tehdään virallisen mittauksen jälkeen, kun koira on yli 15 kuukauden ikäinen. Siksi kannattaa kysyä, minkä kokoisia vanhemmat ja niiden täysikasvuiset lähisukulaiset todellisuudessa ovat.

Turkissa on kaksi selvästi erottuvaa kerrosta. Peitinkarva on pitkää ja suoraa, ja sen tulee olla pystyssä irti rungosta. Pohjavilla on lyhyttä, paksua ja tiheää. Kaulan ja lapojen ympärille muodostuu kaulus, ja takaraajojen takaosissa on runsaat housukarvat. Turkki ei saa olla laineikas, kihara tai takkuisen pörröinen, eikä se saa näyttää leikkaamalla muotoillulta.

Hyväksyttyjä värejä ovat musta, ruskea, valkoinen, oranssi ja harmaasävytteinen sekä useat rotumääritelmässä ”muut värit” -ryhmään kuuluvat värit: oranssisoopeli, kerma, kermasoopeli, musta ruskein merkein, musta hopeanvärisin merkein, ruskea ruskein merkein ja kirjava. Kirjavan koiran pohjavärin tulee olla valkoinen, ja laikkujen tulee olla yhtä rotumääritelmässä hyväksyttyä väriä. Värit, joita rotumääritelmässä ei kuvata, ovat näyttelyissä hylkääviä virheitä.

Hyvä lähtökohta turkinhoitoon on kammata turkki huolellisesti ihoa myöten noin kerran viikossa. Pohjavillan irrotessa hoitoa saatetaan tarvita useammin. Rodusta lähtee karvaa, vaikka irtokarvaa huomaa usein eniten selvinä karvanlähtökausina. Totuta koira käsittelyyn varhain ja kiinnitä erityistä huomiota korvantaustoihin, kaulukseen, raajoihin ja hännänaluseen.

Rotumääritelmä sallii siistin ulkoasun mutta ei leikkaamalla muotoiltuja ääriviivoja. Ennen kuin harkitset turkin merkittävää siistimistä leikkaamalla, pyydä kasvattajaa näyttämään juuri kyseiselle turkille sopivat välineet ja tekniikka.

## Luonne ja persoonallisuus

Tyypillinen mittelspitz on tarkkaavainen, vilkas, omistajaansa kiintynyt ja hyvin koulutettava. Rotumääritelmässä kuvataan myös luontaista varautuneisuutta vieraita kohtaan ja vähäistä metsästysviettiä. Arjessa valppaus näkyy usein nopeana reagointina kodin ulkopuolella liikkuviin ihmisiin ja eläimiin tai kuuluviin ääniin.

Tämä ei tarkoita, että kaikki mittelspitzit käyttäytyisivät samalla tavalla. Ruotsin Kennelliiton BPH-käyttäytymiskuvauksen tulosten analyysi osoittaa huomattavaa vaihtelua kuvattujen saksanpystykorvien välillä. Mittelspitzit olivat keskimäärin melko varmoja ja reagoivat sosiaalisissa kohtaamisissa harvoin aggressiivisesti, mutta osa koirista tuskin tervehti vierasta, kun taas osa tervehti hyvin voimakkaasti. Muutamia kuvauksia keskeytettiin koirien pelon vuoksi. Sen sijaan, että kysyisit vain vanhempien ”ystävällisyydestä”, kysy, miten ne suhtautuvat vieraisiin, äkillisiin ääniin, käsittelyyn ja vieraisiin ympäristöihin sekä kuinka nopeasti ne palautuvat säikähdyksen jälkeen.

Haukkuminen on arjessa keskeinen huomioon otettava asia. Tapahtumista haukkumalla ilmoittava mittelspitz käyttäytyy rodulleen tyypillisesti, mutta ilmoitushaukun ei tarvitse jatkua pitkään. Palkitse hiljaisesta käytöksestä, opeta koira menemään omalle paikalleen jonkun tullessa ovelle ja rajoita sen mahdollisuuksia tarkkailla ikkunasta jokaista liikettä. Rotu ei ole oikea valinta, jos tarvitset lähes aina hiljaisen koiran.

Rotu voi elää onnellisesti lapsiperheessä, kun yhdessäolo on rauhallista ja koiraa kunnioittavaa. Pienten lasten ja koirien yhdessäoloa tulee aina valvoa, ja koira tarvitsee lepopaikan, jossa se saa olla häiriöttä. Melko vähäinen metsästysvietti voi helpottaa elämää muiden eläinten kanssa, mutta se ei takaa, että jokainen yksilö olisi turvallinen kissojen tai pienten lemmikkien seurassa. Tutustuta eläimet toisiinsa vähitellen ja järjestä niille turvalliset, erilliset tilat.

## Koulutus ja liikunta

Mittelspitz tarvitsee päivittäin liikuntaa ja aivotyötä, mutta mikään tietty tuntimäärä ei sovi kaikille koirille. Nuori koira, hyväkuntoinen aikuinen ja seniori tarvitsevat erilaista rasitusta. Sovita lenkit ja muu tekeminen koiran ikään, kuntoon, terveyteen ja siihen, miten hyvin se pystyy rauhoittumaan niiden jälkeen.

Rodulle mieluisia harrastuksia voivat olla hajutyöskentely, jäljestys, rally-toko, agility, koiratanssin seuraamisohjelma, tottelevaisuuskoulutus ja temppujen opettelu. Hyvän arjen ei tarvitse sisältää kilpailemista, mutta koira hyötyy tehtävistä, joissa se saa haistella, ajatella ja tehdä yhteistyötä omistajansa kanssa. Tasapainota aktiivista tekemistä rauhallisilla lenkeillä ja suunnitelluilla lepohetkillä sen sijaan, että yrittäisit väsyttää koiraa jatkuvalla kiihdyttävällä toiminnalla.

Varhain opeteltavia asioita ovat:

- rauhoittuminen ovien ja ikkunoiden lähellä sekä porraskäytävästä kuuluvien äänten aikana
- luoksetulo ja ohjeisiin reagoiminen, vaikka rodun metsästysvietti on yleensä melko vähäinen
- kävely löysällä hihnalla ja kontaktin säilyttäminen ihmisten ja koirien lähellä
- tassujen, turkin, suun ja korvien käsittelyn hyväksyminen
- makuulle asettuminen ja lepääminen silloin, kun mitään ei tapahdu

Palkitsemiseen perustuva koulutus kertoo koiralle selkeästi, mitä siltä toivotaan, ilman pelkoa tai kipua. Huomaa rauhalliset hetket ja palkitse niistä, tee toivotun käytöksen valitsemisesta helppoa ja lisää häiriöitä vähitellen. Jos koira on jo alkanut haukkua, ota ensin etäisyyttä haukun aiheuttajaan tai estä näköyhteys siihen. Sen jälkeen voit harjoitella vaihtoehtoista toimintatapaa.

## Terveys

Saksanpystykorva – mittelspitz kuvataan yleisesti terveeksi ja kestäväksi roduksi, mutta polvilumpion sijoiltaanmeno ja perinnölliset silmäsairaudet ovat kaksi Ruotsin rotuyhdistyksen seuraamaa terveysasiaa. Pennunostajan kannattaa pyytää nähtäväkseen varsinaiset tutkimustulokset sen sijaan, että tyytyisi yleiseen mainintaan vanhempien ”terveystutkimuksista”.

Polvilumpion sijoiltaanmeno eli patellaluksaatio tarkoittaa, että polvilumpio voi siirtyä pois normaalilta paikaltaan. Joillakin koirilla ei näy selviä oireita, kun taas toiset saattavat ontua tai jättää välillä askeleen väliin toisella takajalalla. Ruotsin rotuyhdistys suosittelee, että molempien vanhempien polvilumpiot ovat normaalit. Pyydä nähtäväksi kummankin vanhemman virallinen polvitutkimustulos ja varmista, että koiran tunnistetiedot vastaavat tuloksen tietoja.

Yhdistys suosittelee myös silmätutkimusta, jossa ei todeta löydöksiä, ennen jalostuskäyttöä. Virallisen silmätutkimuksen tekee siihen pätevöitynyt eläinlääkäri, ja tulos tallennetaan keskitetysti Ruotsin Kennelliiton rekisteriin. Tutkimuksessa voidaan havaita tutkimushetkellä todettavissa olevia silmämuutoksia, mutta löydöksetön tulos ei ole lupaus siitä, ettei koiralle koskaan kehittyisi silmäongelmia. Kysy myös, onko vanhemmilla lähisukulaisilla esiintynyt silmäsairauksia.

Ruotsin Kennelliiton vuoden 2026 rekisteröintisäännöt eivät edellytä rotukohtaista polvi- tai silmätutkimusta mittelspitz-pentueen rekisteröimiseksi. Rotuyhdistyksen suositukset ovat siten sitovia rotukohtaisia rekisteröintivaatimuksia tiukemmat. Ruotsin Kennelliittoon rekisteröidyn pennun molemmilla vanhemmilla ei automaattisesti ole yhdistyksen suosittelemia tutkimustuloksia.

Pyydä kasvattajaa näyttämään:

- kummankin vanhemman virallinen polvitutkimustulos
- silmätutkimuslausunto päivämäärineen ja täydellisine arvioineen
- tietoja täysikasvuisten lähisukulaisten polvista, silmistä, ihosta ja turkista
- BPH-käyttäytymiskuvauksen tulokset, jos jompikumpi vanhemmista tai lähisukulaisia on kuvattu

## Historia ja alkuperä

Saksanpystykorva – mittelspitz on saksalainen muunnos FCI:n saksanpystykorvarodun sisällä. FCI hyväksyi saksanpystykorvan lopullisesti vuonna 1957, ja nykyinen rotumääritelmä jakaa rodun wolfspitziin, grossspitziin, mittelspitziin, kleinspitziin ja zwergspitziin.

Rotumääritelmässä toistetaan vanha teoria, jonka mukaan saksanpystykorvat polveutuvat kivikautisista suokoirista ja myöhempien järviasutuskulttuurien pystykorvista. Rotumääritelmän mukaan rodun ”sanotaan polveutuvan” näistä koirista. Tätä on siksi parasta pitää perinteisenä kertomuksena rodun taustasta, ei katkeamattomana ja täysin dokumentoituna sukupuuna kivikaudelle saakka.

Rodun saksalainen alkuperämaan rotuyhdistys kuvaa keskikokoista pystykorvaa kokomuunnokseksi, jota käsityöläiset, pienviljelijät ja ajurit ovat pitkään pitäneet maatilan ja kodin valppaana vahtina. Mittelspitz sai oman paikkansa saksanpystykorvan rotumääritelmässä vuonna 1969. Nykyään sitä pidetään pääasiassa seura- ja harrastuskoirana, mutta sen vahtimistaipumus on säilynyt.

## Arki rodun kanssa

Mittelspitz voi asua kerrostalossa tai omakotitalossa, kunhan se saa päivittäin tekemistä ja lepoa sekä harjoitusta ääniin rauhallisesti suhtautumiseen. Huonosti äänieristetyssä rakennuksessa on tärkeää miettiä jo ennen koiran hankintaa, miten estetään sitä tarkkailemasta porraskäytävää, ikkunoita ja ulko-ovea koko päivän ajan. Suuri piha ei ratkaise haukkumista eikä korvaa yhteisiä lenkkejä ja mielekästä tekemistä.

Yksinoloa on harjoiteltava vähitellen sen jälkeen, kun koira tuntee olonsa turvalliseksi kotona. Hyvin yksinoloon totutettu aikuinen koira voi yleensä olla yksin muutaman tunnin, mutta yksilöiden välillä on huomattavia eroja, eikä pientä pentua pidä jättää yksin. Koira, joka ahdistuu, haukkuu jatkuvasti tai ei pysty rauhoittumaan, tarvitsee pienempiä harjoitusaskelia ja enemmän seuraa.

Varaudu hoitamaan turkkia viikoittain ja kampaamaan sitä useammin pohjavillan irrotessa. Käsittelyharjoittelun tulee koskea koko koiraa, ei vain sen selkää. Tarkista samalla iho, polvet, tassut, kynnet, korvat ja hampaat, jotta muutokset huomataan ajoissa.

Rotu sopii ihmiselle, joka haluaa valppaan, perheensä lähellä viihtyvän ja koulutuksesta nauttivan koiran ja hyväksyy sen, että vahtimistaipumus vaatii aktiivista ohjausta. Se sopii huonommin kotiin, jossa hiljaisuus, hyvin vähäinen aktiivisuuden tarve tai mahdollisimman helppo turkinhoito ovat ehdottomia vaatimuksia. Valitse kasvattaja dokumentoitujen polvi- ja silmätutkimustulosten, tasapainoisten aikuisten lähisukulaisten sekä haukkumisesta ja peloista annetun avoimen tiedon perusteella, älä pelkän värin tai pörröisen pentuturkin vuoksi.

Saksanpystykorva – mittelspitz

German Spitz Club of Great Britain

Federation Cynologique Internationale (FCI)

VDH - Verband für das Deutsche Hundewesen (German Kennel Club)

Saksanpystykorva – mittelspitz on keskikokoinen koira, jolla on neliömäinen, tiivis rakenne, tuuhea kaksinkertainen karvapeite ja selän päälle kaartuva runsaskarvainen häntä. Se on valpas ja haukkuherkkä vahtikoira, mutta myös hellä ja ihmisrakas seuralainen, joka tarvitsee seuraa, koulutusta, virikkeitä ja säännöllistä turkinhoitoa. Rotu on yleensä terve, pitkäikäinen ja aktiivinen.

Koirakasvattajat

Ostajille

Myyjille

Työkalut

Koirat

Kissat

Get a Pet