Liveye's

Saksanmetsästysterrieri

Verein für Deutsche Jagdterrier e.V.

The Kennel Club (UK)

Federation Cynologique Internationale (FCI)

Saksanmetsästysterrieri on pienikokoinen, urheilullinen työterrieri, joka on jalostettu Saksassa vaativaan metsästykseen. Se on erittäin vietikäs, peloton ja uskollinen koira, joka tarvitsee päivittäin runsaasti rasittavaa liikuntaa, johdonmukaista ja palkitsemiseen perustuvaa koulutusta sekä kokeneen ohjaajan. Sen turkki on säänkestävä, ja karvaa lähtee kohtalaisesti. Rotu sopii parhaiten aktiiviseen harrastus- tai metsästyskotiin.

## Perustiedot

Jämtlanninpystykorva on kookas ruotsalainen metsästyspystykorva, joka on jalostettu ensisijaisesti etsimään hirviä ja pitämään ne paikoillaan haukkumalla. Se on rohkea ja itsenäinen käyttökoira, jolla on poikkeuksellinen kestävyys. Rotua ei ole kehitetty ensisijaisesti seurakoiraksi.

- **Alkuperämaa:** Ruotsi
- **Roturyhmä:** Pystykorvat ja alkukantaiset koirat
- **Käyttötarkoitus:** Pysäyttävä metsästyskoira, jota käytetään pääasiassa hirvenmetsästykseen
- **Säkäkorkeus:** Urokset 57–65 cm ja nartut 52–60 cm
- **Karvapeite:** Tiheä kaksinkertainen turkki, jonka väri vaihtelee vaaleanharmaasta tummanharmaaseen
- **Tyypilliset piirteet:** Voimakas metsästysvietti, kestävyys, rohkeus, itsenäisyys ja yhteistyöhalu
- **Sopii parhaiten:** Metsästäjälle tai aktiiviseen kotiin, jossa koira pääsee aidosti toteuttamaan metsästysviettiään

Jämtlanninpystykorva voi olla kotona rauhallinen ja hellä, kun sen tarpeet täyttyvät, mutta päivittäinen liikunta ei aina korvaa työtä, johon se on jalostettu. Ennen koiran hankintaa olennaista ei ole vain se, pidätkö ulkoilusta, vaan se, pystytkö tarjoamaan mielekästä tekemistä itsenäiselle ja poikkeuksellisen kestävälle metsästyskoiralle.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Jämtlanninpystykorva on kookas, voimakas ja ketterä pystykorva, jonka runko on suorakaiteen muotoinen. Rungon tulee olla hieman säkäkorkeutta pidempi ilman, että koira vaikuttaa raskaalta tai liian pitkältä. Urosten säkäkorkeus on 57–65 cm ja ihannekorkeus 61 cm. Narttujen säkäkorkeus on 52–60 cm ja ihannekorkeus 56 cm. Rotumääritelmässä ei anneta painorajaa, joten koiran kuntoluokka ja mittasuhteet ovat yleistä painohaarukkaa hyödyllisempiä arviointiperusteita.

Pää on pitkä, korvat pystyt ja ilme valpas. Häntä on korkealle kiinnittynyt ja kaartuu löysästi matalana kaarena reittä vasten sen sijaan, että se kiertyisi tiukasti selän päälle.

Karvapeite koostuu melko rungonmyötäisestä peitinkarvasta ja lyhyestä, pehmeästä, vaaleasta pohjavillasta. Väri on tummemman tai vaaleamman harmaa. Vaaleanharmaita tai kermanvärisiä merkkejä on muun muassa kuonossa, poskissa, kurkussa, rinnassa, vatsassa, raajoissa ja hännän alapuolella.

Turkinhoito on yleensä yksinkertaista. Pese koira silloin, kun siihen on todellinen tarve, ja harjaa turkki huolellisesti karvanlähtöaikoina. Tarkista metsässä tai vaikeakulkuisessa maastossa työskentelyn jälkeen tassut, kynnet, iho ja turkki vammojen, roskien ja punkkien varalta. Hoidon ja tarkistusten tarve riippuu vuodenajasta ja koiran käytöstä, ei kiinteästä viikkoaikataulusta.

## Luonne ja käyttäytyminen

Jämtlanninpystykorvan tulee olla rohkea ja tarmokas mutta samalla rauhallinen ja vakaa. Metsästäessään se työskentelee itsenäisesti etäällä ohjaajastaan, etsii riistaa ja joutuu tekemään omia ratkaisujaan. Sen tulee silti pitää yhteyttä ohjaajaan ja olla yhteistyöhaluinen. Tämä yhdistelmä auttaa ymmärtämään, miksi rotu oppii usein nopeasti mutta ei välttämättä noudata käskyjä mekaanisesti.

Koulutus onnistuu parhaiten, kun se on selkeää, johdonmukaista ja palkitsemiseen perustuvaa. Kovat menetelmät voivat heikentää luottamusta parantamatta yhteistyötä. Palkitse alusta lähtien kontaktista, luoksetulosta ja rauhallisista valinnoista. Harjoittele samoja taitoja myös niissä ympäristöissä, joissa niitä oikeasti tarvitaan.

Haukkuminen on rodulle työväline. Jämtlanninpystykorva on jalostettu ilmaisemaan riistan sijainti pitkäkestoisella haukulla ja pitämään eläin samalla paikoillaan. Tämä taipumus voi näkyä myös arjessa. Se ei tarkoita, että jokainen koira olisi sisällä äänekäs, mutta ohutseinäisessä talossa asuvan on syytä ottaa asia vakavasti ja opettaa koiralle rauhallista käytöstä ovilla, vieraiden saapuessa ja kodin ulkopuolisen liikehdinnän yhteydessä.

Yksilöiden ja sukulinjojen välillä on eroja. Kysy kasvattajalta, miten pentueen vanhemmat käyttäytyvät metsästäessään, levossa, ihmisten seurassa ja vieraissa ympäristöissä. Metsästystulokset kertovat paljon käyttöominaisuuksista, mutta eivät kaikkea koiran käyttäytymisestä kotona.

## Koulutus ja liikunta

Jämtlanninpystykorva tarvitsee tavallisia hihnalenkkejä enemmän: kunnon kehittämistä, mahdollisuuksia käyttää nenäänsä, yhteistyötä ohjaajan kanssa ja metsästysviettiä hyödyntäviä tehtäviä. Kaikille koirille sopivaa virallista päivittäistä tunti- tai kilometrimäärää ei ole. Sopiva kuormitus riippuu iästä, kunnosta, terveydestä, vuodenajasta ja työn vaatimuksista.

Aikuisen koiran hyvä arki yhdistää säännöllisen kuntoharjoittelun haku-, jäljestys- ja kontaktiharjoituksiin. Metsästys ja siihen liittyvä harjoittelu ovat rodulle luontaisinta tekemistä. Myös metsästyskauden ulkopuolella tarvitaan suunnitelmallista kuntoilua ja henkisesti haastavia tehtäviä sekä lepoa ja palautumista. Pitkään vaikeassa maastossa työskennellyt koira voi tarvita seuraavaksi kevyemmän päivän, vaikka se vaikuttaisi yhä innokkaalta jatkamaan.

Luoksetulo on tärkeä taito, mutta se ei poista metsästysviettiä. Rakenna taitoa vähitellen pitkän liinan ja harkittujen häiriöiden avulla. Älä päästä koiraa irti paikassa, jossa laaja haku voisi vaarantaa luonnonvaraiset eläimet, liikenteen tai koiran itsensä. GPS-paikannin on metsästyksessä turvallisuuden apuväline, ei peruskoulutuksen ja hyvän harkinnan korvike.

Pennun tulee saada tutkia ympäristöään, leikkiä, kehittää kehonhallintaansa ja opetella seuraamaan ohjaajaansa lyhyissä, myönteisissä harjoituksissa. Lisää matkaa ja rasitusta vähitellen koiran yksilöllisen kehityksen mukaan. Rodun jalostusstrategiassa varoitetaan vaativasta metsästyskoulutuksesta ennen kuin koira on täysin kehittynyt. Älä tavoittele varhaisia tuloksia pitkillä, toistavilla tai pakotetuilla harjoituksilla. Eläinlääkäri tai eläinfysioterapeutti voi auttaa harjoittelun suunnittelussa, jos kasvavan koiran liikkuminen tai nivelet huolestuttavat.

## Terveys

Jämtlanninpystykorvaa pidetään yleisesti terveenä ja toimintakykyisenä rotuna, mutta sillä esiintyy lonkkaniveldysplasiaa ja epilepsiaa. Rodun jalostusstrategiassa nostetaan esiin myös diabetes ja etenevä verkkokalvon surkastuma eli PRA. Ennen pennun ostamista on siksi syytä perehtyä sekä virallisiin terveystutkimustuloksiin että lähisuvun terveyshistoriaan.

Jotta jämtlanninpystykorvapentue voidaan rekisteröidä Ruotsin kennelliitossa, molemmilla vanhemmilla on oltava virallinen lonkkakuvaustulos ennen astutusta. Rodulla käytetään lonkkaindeksiä, ja Ruotsin kennelliitto suosittelee vanhempien indeksien keskiarvoksi yli sataa. Rodun indeksiohjelman mukaan lonkkatuloksen D tai E saaneita koiria ei saa käyttää jalostukseen.

Rotukohtaiset jalostussuositukset menevät pidemmälle: vanhempien lonkkatuloksen tulisi olla A tai B, kyynärnivelten terveet ja silmätutkimuksen enintään kaksitoista kuukautta vanha. Lisäksi vanhemmilla tulisi olla koetulos hirvenhaukkukokeesta, jossa koira työskentelee vapaana. Nämä suositukset on erotettava varsinaisista rekisteröintiehdoista. Kyynär- ja silmätutkimustulokset sekä metsästyskoetulokset ovat silti arvokkaita pentueita vertailtaessa.

Kysy kasvattajalta:

- vanhempien lonkka- ja kyynärniveltuloksista sekä ajantasaisista lonkkaindekseistä
- viimeisimmän silmätutkimuksen ajankohdasta ja tuloksesta
- vanhemmilla, sisaruksilla ja aiemmilla jälkeläisillä esiintyneestä epilepsiasta, diabeteksesta ja PRA:sta
- metsästyskoetuloksista ja siitä, miten koirat toimivat käytännön metsästyksessä
- aiempien jälkeläisten fyysisestä ja käyttäytymisen kehityksestä.

Epilepsiariskiä tai diabeteksen riskiä ei voida arvioida yhdellä yksinkertaisella terveystodistuksella. Siksi avoin tieto laajemman suvun terveydestä on erityisen arvokasta. Heikentynyt hämäränäkö, toistuvat kohtaukset, liiallinen jano tai selvästi lisääntynyt virtsaaminen edellyttävät eläinlääkärin arviota. Oireilla voi kuitenkin olla useita syitä, eikä niiden perusteella pidä tehdä diagnoosia itse.

## Historia ja alkuperä

Jämtlanninpystykorva on ruotsalainen rotu, joka kuuluu pohjoisten havumetsäalueiden suurten metsästyspystykorvien perinteeseen. Se tunnustettiin virallisesti omaksi rodukseen vuonna 1946. Sitä ennen kookkaampi jämtlanninpystykorvatyyppi ja pienempi harmaa norjanhirvikoira arvosteltiin saman rodun edustajina. Tämä selittää osaltaan, miksi jämtlanninpystykorva sai oman rotumääritelmänsä suhteellisen myöhään.

Vanhoissa lähteissä kuvataan suuria, susimaisia metsästyskoiria Jämtlannissa ja lähialueilla, mutta katkeamatonta polveutumisketjua muinaisista koirista nykyiseen rekisteröityyn rotuun ei voida osoittaa. Selvää on, että nykyinen jämtlanninpystykorva on muotoutunut tavoitteellisella jalostuksella pohjoismaisten metsien työkoiraksi.

Hirvenmetsästys on ollut rodun tärkein käyttötarkoitus. Koira hakee itsenäisesti, pyrkii pitämään hirven paikoillaan ja ilmaisee sen sijainnin seisontahaukulla, jotta ohjaaja voi lähestyä. Jämtlanninpystykorvaa on käytetty myös muun muassa karhun ja villisian metsästykseen, mutta sen identiteetti ja jalostustavoitteet liittyvät edelleen tiiviimmin työskentelyyn pysäyttävänä hirvikoirana.

## Arki jämtlanninpystykorvan kanssa

Arki jämtlanninpystykorvan kanssa sujuu parhaiten, kun työskentely, palautuminen ja kodin rutiinit suunnitellaan kokonaisuutena. Suuresta pihasta on hyötyä, mutta se ei korvaa koulutusta tai mielekästä tekemistä. Kerrostaloasuminen ei ole mahdotonta, mutta se edellyttää helppoa pääsyä sopivaan luontoympäristöön, käytännöllisiä säilytystiloja varusteille, äänten huomioimista sekä arkea, jossa koira pääsee usein ulos.

Rotu voi sopia hyvin lapsiperheeseen, mutta se ei ole itsestään selvää. Aikuisen tulee aina valvoa koiran ja pienten lasten yhdessäoloa, huolehtia koiran liikunnasta ja järjestää sille rauhallinen lepopaikka, jossa sitä ei häiritä. Ystävällinenkin, voimakas ja innokas nuori koira voi vahingossa kaataa pienen lapsen.

Voimakas metsästysvietti vaikuttaa elämään muiden eläinten kanssa. Rauhallisesti ja huolellisesti kissaan totutettu jämtlanninpystykorva voi oppia elämään sen kanssa, mutta se ei takaa samanlaista suhtautumista ulkona kohdattuihin vieraisiin kissoihin. Pienet lemmikit on pidettävä turvallisesti erillään niin, ettei niiden turvallisuus riipu koiran tottelevaisuudesta. Suhtautuminen muihin koiriin riippuu yksilöstä, sen kokemuksista ja siitä, miten tutustuminen järjestetään. Yleisväitteet siitä, että tiettyä sukupuolta olevat koirat tulisivat aina tai eivät koskaan toimeen keskenään, ovat liian yksinkertaistavia.

Yksinoloon tulee totutella vähitellen sen jälkeen, kun koira tuntee olonsa kodissa turvalliseksi. Aikuisten koirien välillä on suuria eroja siinä, kuinka helposti ne rentoutuvat yksin jäätyään, eikä pentua voi kohdella kuin valmiiksi koulutettua aikuista. Järjestä arkeen valvontaa, tarpeille pääsyä ja seuraa sen sijaan, että olettaisit runsaan liikunnan tekevän koirasta automaattisesti tyytyväisen pitkiin yksinoloihin.

Valitse kasvattaja ja pentue sen mukaan, millaisen elämän pystyt koiralle aidosti tarjoamaan. Pyydä nähtäväksi dokumentoidut terveystulokset, kysy suvussa esiintyneistä sairauksista ja selvitä, miten vanhemmat metsästävät ja käyttäytyvät kotona. Jämtlanninpystykorva voi olla erinomainen valinta ihmiselle, joka etsii kestävää metsästyskumppania ja nauttii tiiviistä yhteistyöstä itsenäisen koiran kanssa. Pääasiassa helppoa seurakoiraa etsivälle löytyy lähtökohdiltaan huomattavasti sopivampia rotuja.

Jämtlanninpystykorva

Svenska Kennelklubben (Swedish Kennel Club)

Fédération Cynologique Internationale (FCI)

Norsk Kennel Klub (Norwegian Kennel Club)

Fédération Cynologique Internationale (FCI) - Member Countries

Jämtlanninpystykorva on suuri, susimainen skandinaavinen pystykorvarotu, joka on jalostettu hirvenmetsästykseen pohjoisten metsien ankariin oloihin. Sillä on paksu harmaa kaksinkertainen turkki, kippura häntä ja rauhallinen, uskollinen luonne. Älykkäänä ja itsenäisenä koirana se tarvitsee kokeneen ohjaajan, runsaasti reipasta liikuntaa päivittäin sekä säännöllistä aivotyötä.

## Perustiedot

Dreeveri on matalaraajainen ruotsalainen ajokoira, jota käytetään pääasiassa jäniksen, ketun, metsäkauriin ja muiden hirvieläinten metsästykseen. Siinä yhdistyvät voimakas metsästysvietti, itsenäinen työskentely metsässä ja rauhallinen perusluonne. Rotu sopii parhaiten metsästäjälle tai kotiin, joka pystyy tarjoamaan sille aitoa hajutyöskentelyä ja hallitsemaan sen äänenkäyttöä ja jälkien seuraamisen halua arjessa.

- **Käyttötarkoitus:** monipuolinen ajokoira, joka etsii riistan, seuraa sen jälkeä ja ajaa haukkuen. Jälkitarkkuus, sopiva ajovauhti ja kyky päättää pitkä ajo ovat tärkeitä käyttöominaisuuksia.
- **Koko:** uroksen säkäkorkeus on 32–38 senttimetriä, ihannekorkeus 35 senttimetriä. Nartun säkäkorkeus on 30–36 senttimetriä, ihannekorkeus 33 senttimetriä.
- **Luonne:** rotumääritelmä kuvaa dreeveriä tarkkaavaiseksi ja rauhalliseksi. Aggressiivisuus, hermostuneisuus ja arkuus eivät kuulu rodun toivottuun luonteeseen.
- **Aktiivisuus:** voimakas työskentelyhalu ja erinomainen kestävyys. Pelkät hihnalenkit riittävät harvoin koiran ainoaksi tekemiseksi.
- **Karvapeite:** karkea, suora ja rungonmyötäinen karva, joka on melko helppohoitoinen.
- **Keskeinen terveysriski:** metsästykseen liittyvä keuhkopöhö, jota kutsutaan myös metsästyspöhöksi, on rodun selkeimmin dokumentoitu erityinen terveysongelma.

Dreeveri voi olla ihana perheenjäsen, mutta se ei ole mutkaton seurakoira. Jos toiveena on koira, joka voi olla usein vapaana, käyttää nenäänsä vain vähän ja pysyy hiljaisena kerrostalossa, kannattaa harkita toista rotua.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Dreeverin tulee olla pitkärunkoinen ja matalaraajainen, mutta samalla vahva, lihaksikas ja ketterä. Sen rakenne on tarkoitettu vaativassa maastossa työskentelyyn, eikä sen tule näyttää liioitellun pitkältä tai raskaalta. Maavaran tulee olla noin 40 prosenttia säkäkorkeudesta, ja liikkeiden tulee olla tasaiset, yhdensuuntaiset ja maatavoittavat.

Rotumääritelmässä ilmoitetaan säkäkorkeus mutta ei ihannepainoa. Vaa'an lukemaa tärkeämpi onkin koiran kokonaiskunto: kylkiluiden tulee tuntua helposti, vyötärön erottua ja lihaksia olla riittävästi työtä varten. Pentua valittaessa vapaat liikkeet, hyvin rakentuneet eturaajat ja riittävä maavara ovat hyödyllisempiä arviointiperusteita kuin lupaus tietystä aikuispainosta.

Karva on karkeaa, suoraa ja rungonmyötäistä. Se on lyhyempää päässä, korvissa ja raajojen alaosissa sekä hieman pidempää kaulassa, selässä ja reisien takaosissa. Hännän alapuoli on tuuhea mutta ei hapsuinen. Kaikki värit valkoisin merkein ovat sallittuja lukuun ottamatta valkovoittoista, merleä ja maksanruskeaa. Valkoisten merkkien tulee näkyä useasta suunnasta.

Turkinhoito on yksinkertaista, mutta työskentelevä koira tarvitsee muutakin kuin harjausta. Poista irtokarva tarpeen mukaan ja pese koira sen ollessa likainen, ei kiinteän aikataulun mukaan. Tarkista metsästyksen tai tiheikössä liikkumisen jälkeen tassut, kynnet, iho, silmät ja korvat haavojen, roskien ja punkkien varalta. Pidä kynnet niin lyhyinä, etteivät ne haittaa tassun asettumista maahan.

## Luonne ja persoonallisuus

Dreeverin tulee olla rauhallinen ja tarkkaavainen, mutta se on jalostettu myös tekemään päätöksiä kaukana ohjaajastaan. Kotona itsepäisyytenä näyttäytyvä käytös on usein metsässä tarvittavaa itsenäisyyttä. Kun koira löytää kiinnostavan riistan hajun, kaikki muu voi nopeasti jäädä jäljen seuraamisen varjoon.

Sopivilla arkirutiineilla dreeveri pystyy siirtymään intensiivisestä ulkotyöskentelystä rauhalliseen kotioleiluun. Tämä ei kuitenkaan takaa, että jokainen yksilö olisi hiljainen, helposti ohjattava tai kaikkien kanssa seurallinen. Perimä, kokemukset, koulutus sekä aktiivisuuden ja levon tasapaino vaikuttavat kaikki.

Lasten kanssa pätee sama perussääntö kuin kaikkien koirien kohdalla: aikuisen tulee olla läsnä, ja koiralla on oltava rauhallinen lepopaikka, jossa sitä ei häiritä. Rodun rauhallinen perusluonne ei korvaa valvontaa, eikä lasten pidä olla vastuussa koirasta, joka saattaa lenkillä syöksähtää hajun perään.

Dreeverin sopivuus asumaan muiden koirien, kissojen ja pieneläinten kanssa riippuu yksilöstä. Se voi oppia elämään kissan kanssa, etenkin jos tutustuminen aloitetaan varhain ja rauhallisesti, mutta metsästysvietin vuoksi onnistumista ei pidä koskaan luvata. Estä kissan jahtaaminen heti ensimmäisestä tapaamisesta lähtien, järjestä kissalle omia turvallisia alueita äläkä jätä eläimiä keskenään valvomatta, ennen kuin tiedät, miten ne käyttäytyvät toistensa seurassa. Pienet lemmikit tarvitsevat turvallisen tilan, johon koira ei pääse.

Ääni on koiran työväline: metsästäjä seuraa ajon kulkua koiraa kuuntelemalla. Tämä ei tarkoita, että jokainen dreeveri haukkuisi paljon sisällä, mutta äänenkäyttö on huomioitava ennen koiran hankintaa, etenkin kerrostalossa. Toistuva haukkuminen tai ulvominen yksin jäädessä on merkki siitä, että järjestelyjä on muutettava, ei väistämätön rotuominaisuus.

## Koulutus ja liikunta

Dreeverit oppivat parhaiten selkeiden rutiinien, mieluisten palkkioiden ja vähitellen kasvavan vaikeustason avulla. Kovat ojennukset eivät tee metsästyskoirasta turvallisempaa. Rodun motivaation huomioiva palkitsemiseen perustuva koulutus luo paremman pohjan luottamukselle ja yhteistyölle.

Aloita luoksetulon harjoittelu häiriöttömässä paikassa. Palkitse viipymättä, vapauta koira usein takaisin nuuskimaan ja siirry pitkän liinan käyttöön ennen vaikeustason nostamista. Näin luoksetulo ei aina tarkoita hauskanpidon päättymistä. Hyvin opetettu luoksetulo vähentää riskejä, mutta ei tee metsästysvietistä vaaratonta. Riistarikkailla alueilla pitkä liina, turvallinen aitaus tai huolellisesti suunnitellut metsästyskäytännöt ovat usein turvallisempi vaihtoehto kuin tottelevaisuuden pitävyyden kokeileminen.

Kaikille dreevereille sopivaa tarkkaa liikunnan aikamäärää ei ole. Hyvään päivärytmiin kuuluu liikuntaa, hajutyöskentelyä, lyhyitä koulutushetkiä ja palautumista. Sovita määrä koiran ikään, kuntoon, metsästyskauteen ja yksilöllisiin tarpeisiin. Rakenna kestävyyttä vähitellen ennen kautta sen sijaan, että huonokuntoinen koira joutuisi siirtymään rauhallisista viikoista suoraan pitkään metsästyspäivään.

Rodun kykyjä hyödyntävää tekemistä ovat esimerkiksi:

- riistan jäljestäminen tai ihmisen tekemän jäljen seuraaminen siten, että jäljellä on selkeä alku ja loppu;
- etsintäharjoitukset, joissa koira käyttää nenäänsä järjestelmällisesti;
- lenkit vaihtelevassa maastossa niin, että koiralla on aikaa tutkia hajuja;
- ajokokeet ja metsästyskoulutus asiantuntevassa ohjauksessa, jos koira on tarkoitettu metsästyskäyttöön.

Metsästys on muutakin kuin liikuntaa. Dreeverin tulee etsiä ja saada liikkeelle jänis, kettu, metsäkauris tai muu hirvieläin sekä ajaa sitä jälkitarkasti ja kuuluvasti haukkuen. Yhteistyön on sujuttava riittävän hyvin, jotta metsästys pysyy hallinnassa. Metsästämättömän omistajan tehtävä on siksi vaativampi kuin yhden erityisen pitkän lenkin lisääminen arkeen: koira tarvitsee säännöllistä, suunnitelmallista työtä, jossa se pääsee käyttämään nenäänsä, kestävyyttään ja ongelmanratkaisukykyään.

## Terveys

Dreeveriä pidetään yleisesti terveenä rotuna, mutta metsästykseen liittyvä keuhkopöhö on erityinen ongelma, joka jokaisen nykyisen ja tulevan omistajan tulisi tuntea. Se aiheuttaa äkillisiä hengitysvaikeuksia metsästyksen aikana tai sen jälkeen. Kyseessä on ei-sydänperäinen keuhkopöhö, jonka tarkkaa syntymekanismia ei vielä tunneta.

Varoitusmerkkejä ovat yskä, poikkeavan nopea tai työläs hengitys sekä rasitukseen nähden suhteeton väsymys. Sairastuneen koiran voi olla vaikea asettua makuulle, se saattaa istua pää ja kaula ojennettuina tai lopettaa haukkumisen ajon aikana. Keskeytä rasitus ja ota yhteys eläinlääkäriin, jos koiralle tulee tällaisia oireita. Älä odota seuraavaan metsästyspäivään nähdäksesi, toistuvatko ne.

Perinnöllisyys vaikuttaa riskiin, ja Ruotsin dreeveriyhdistyksen jalostusstrategiassa on erityisiä ohjeita keuhkopöhön vähentämiseksi. Pyydä kasvattajaa näyttämään, miten sekä emän että isän suvun tapaukset on arvioitu ja miltä suunniteltu yhdistelmä näyttää DreverData-järjestelmässä. Kysy myös lähisukulaisten suoriutumisesta metsästyksessä: normaali hengitys ja palautuminen työn jälkeen ovat tärkeää tietoa.

Älä arvioi dreeverin kasvattajaa muilta roduilta lainatun yleisluontoisen lonkka-, kyynär- ja silmätutkimuslistan perusteella. Noudata dreeveriä koskevia ajantasaisia suosituksia. Tarkista vanhempien tunnistetiedot, metsästyskoe- ja näyttelytulokset, luonne, terveyshistoria ja sukulaisuus Ruotsin Kennelliiton ja rotuyhdistyksen tiedoista. Pyydä avoimia vastauksia myös ongelmista, joihin ei ole yksinkertaista testiä.

Hyvä päivittäinen hoito on silti tärkeää. Pidä koira hoikkana ja lihaksikkaana, kohota kuntoa vähitellen ja varaa kovan rasituksen jälkeen aikaa jäähdyttelyyn. Tarkista koira metsästyksen jälkeen ja hakeudu eläinlääkäriin vammojen, kivun, poikkeavan liikkumisen tai muuttuneen hengityksen vuoksi. Varma lupaus tietystä eliniästä on vähemmän hyödyllinen kuin dokumentoitu tieto suvun terveydestä ja kasvattajan avoimuus sen suhteen.

## Historia ja alkuperä

Dreeveri on tunnustettuna rotuna ruotsalainen, mutta sen juuret ovat Manner-Euroopassa. Westfalenindreevereitä tuotiin Etelä-Ruotsiin 1910-luvulla, ja ensimmäinen rekisteröitiin Ruotsin Kennelliitossa vuonna 1913. Taustalla olevaa dachsbracke-tyyppiä oli kehitetty 1800-luvulla muun muassa Etelä-Saksassa, Tirolissa ja Sveitsissä.

Ruotsissa metsästäjät arvostivat matalaraajaisen koiran tapaa ajaa metsäkaurista ja myöhemmin myös jänistä, kettua ja muita hirvieläimiä. Ruotsin dachsbracke-yhdistys perustettiin vuonna 1944. Vuonna 1947 ruotsalainen muunnos sai nimekseen dreeveri, ja yhdistyksestä tuli Ruotsin dreeveriyhdistys. Ruotsin Kennelliitto tunnusti dreeverin ruotsalaiseksi roduksi vuonna 1953.

Rotua on edelleen jalostettu toimivaksi metsästyskoiraksi. Tämä selittää sekä sen vankan rakenteen että nykyisen voimakkaan metsästysvietin. Dreeverin rotuidentiteetti ei perustu vain ulkonäköön vaan myös kykyyn seurata jälkeä tarkasti ruotsalaisessa maastossa, haukkua selkeästi ja pitää yllä riistan ajamiseen sopivaa vauhtia.

## Arki dreeverin kanssa

Dreeveri on omimmillaan kodissa, jossa metsästys tai säännöllinen jäljestystyö kuuluu elämään suunnitellusti eikä ole vain jotakin, jota ehkä kokeillaan myöhemmin. Se voi asua omakotitalossa tai kerrostalossa, mutta asuntotyyppi ei itsessään täytä rodun tarpeita. Kerrostalossa asuvan on järjestettävä päivittäistä työskentelyä ulkona ja ehkäistävä häiritsevää äänenkäyttöä. Omakotitalossa asuvan on yhtä lailla koulutettava koiraa ja huolehdittava porttien ja aitojen turvallisuudesta.

Käy nämä käytännön asiat läpi ennen hankintaa:

- **Työskentely:** kuka huolehtii säännöllisestä hajutyöskentelystä ja kuntoharjoittelusta metsästyskauden ulkopuolella?
- **Turvallisuus:** voitko käyttää pitkää liinaa ja turvallisia aitauksia sekä noudattaa luotettavia toimintatapoja ovilla, autojen läheisyydessä ja metsästysmailla?
- **Äänenkäyttö:** sopiiko voimakas ääni kotiisi, ja onko sinulla suunnitelma sen varalle, että koira alkaa haukkua stressin tai tekemisen puutteen vuoksi?
- **Yksinolo:** onko sinulla aikaa opettaa yksinoloa vähitellen ja järjestää apua, jos koira ei selviydy työpäivien aikaisista järjestelyistä? Dreeverin ei pidä odottaa viettävän kokonaista työpäivää yksin.
- **Lapset ja lemmikit:** voiko aikuinen valvoa lasten ja koiran yhdessäoloa, ja voidaanko kissoille tai pienille lemmikeille järjestää omat turvalliset alueet?
- **Kasvattaja:** osaako kasvattaja kertoa käyttöominaisuuksista, luonteesta, suvussa esiintyneestä keuhkopöhöstä ja yhdistelmän perusteista antamatta lupauksia, joita kukaan ei voi pitää?

Dreeveri voi olla ensimmäinen koira, mutta vain ihmiselle, joka on valmis perehtymään ajokoiran työskentelyyn ja hakemaan tukea kasvattajalta, rotuyhdistykseltä tai kokeneelta kouluttajalta. Metsästäjälle, joka arvostaa itsenäistä ja perusluonteeltaan rauhallista koiraa, se voi olla sekä taitava metsästyskumppani että läheinen perheenjäsen. Helposti ohjattavaa seurakoiraa etsivälle dreeveri on harvoin paras valinta.

Dreeveri

Svenska Dreverklubben

The Swedish Kennel Club

Dreeveri on vankkarakenteinen ruotsalainen ajokoira, joka on matala ja pitkärunkoinen mutta vahva ja kestävä. Se on jalostettu jäljittämään ja ajamaan riistaa tasaiseen tahtiin. Sillä on kuuluva haukku ja voimakas metsästysvietti, ja se tarvitsee runsaasti liikuntaa. Ystävällinen ja hellyydenkipeä dreeveri on turkiltaan helppohoitoinen ja sopii aktiiviseen, ulkoilusta nauttivaan kotiin.

## Perustiedot

Labradorinnoutaja on keskikokoinen tai suuri noutava metsästyskoira, jonka juuret ovat Kanadan Newfoundlandissa. Rotu kehitettiin pääosin Britanniassa. Se tunnetaan yhteistyöhalustaan sekä kiinnostuksestaan kantaa ja noutaa esineitä. Labradorinnoutaja on aktiivinen työkoira, ei automaattisesti vaivaton perhekoira.

- **Säkäkorkeus:** ihannekorkeus on uroksilla 56–57 cm ja nartuilla 54–56 cm.
- **Paino:** aikuisen koiran suuntaa antava painohaarukka on noin 25–36 kg sukupuolen, rakenteen ja kuntoluokan mukaan.
- **Tyypillinen elinikä:** usein noin 10–12 vuotta.
- **Hyväksytyt värit:** musta, keltainen tai maksanruskea. Keltaisen sävyt vaihtelevat vaaleasta kermanväristä ketunpunaiseen.
- **Karvapeite:** lyhyt ja tiheä, pohjavilla hylkii vettä.
- **Alkuperäinen käyttötarkoitus:** ammutun riistan etsiminen ja noutaminen.

Labradorinnoutajia jalostetaan erilaisin painotuksin. Osa kasvattajista keskittyy käyttöominaisuuksiin, osa ulkomuotoon ja seurakoiraominaisuuksiin, ja monet pyrkivät yhdistämään useita ominaisuuksia. Siksi esimerkiksi nimitykset ”käyttölinjainen labradorinnoutaja” ja ”näyttelylinjainen labradorinnoutaja” eivät kerro yksittäisestä koirasta kaikkea. Tutustu vanhempiin, aikuisiin sukulaisiin ja käyttötuloksiin sekä siihen, millaista arkea kasvattaja elää koiriensa kanssa ja mitä hän niiden kanssa tekee.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Labradorinnoutajan tulisi olla voimakasrakenteinen, tiivis ja ketterä, mutta ei raskas tai ylipainoinen. Tyypillisiä piirteitä ovat leveä pää, vahva runko, hyvin kulmautuneet raajat ja rodulle ominainen ”saukonhäntä”: tyvestä paksu, kärkeä kohti kapeneva häntä, jota peittää lyhyt ja tiheä karva. Ihannesäkäkorkeus on uroksilla 56–57 cm ja nartuilla 54–56 cm. Vaa'an lukemaa tärkeämpää on, että vyötärö erottuu ja kylkiluut tuntuvat helposti ihon alta.

Karvapeite koostuu lyhyestä, tiheästä peitinkarvasta ja vettä hylkivästä pohjavillasta. Se suojaa hyvin kylmältä ja märältä, mutta labradorinnoutajasta voi myös irrota runsaasti karvaa, etenkin pohjavillan vaihtuessa. Harjaa koiraa tavallista useammin karvanlähtöaikaan ja pese se silloin, kun siihen on todellinen tarve. Sama säännöllinen pesu- tai harjausaikataulu ei sovi kaikille koirille.

Tarkista iho, tassut ja korvat säännöllisesti, etenkin pesun tai uimisen jälkeen. Kuivaa korvan ulko-osat tarvittaessa, mutta puhdista korvat vain silloin, kun se on tarpeen. Paha haju, ruskea erite, punoitus tai toistuva pään ravistelu ovat syitä eläinlääkärin arvioon, eivät pelkkään rutiininomaiseen korvien puhdistukseen.

Rotumääritelmässä hyväksytyt värit ovat yksivärinen musta, keltainen ja maksanruskea. Rinnassa voi olla pieni valkoinen merkki. ”Hopea” ei ole neljäs hyväksytty väri, vaan se kirjataan rotumääritelmän vastaiseksi väriksi. Pelkkä värinimitys ei kuitenkaan anna perusteita yleistäville väitteille yksittäisen koiran terveydestä.

## Luonne ja persoonallisuus

Rodun ihanne on ystävällinen, älykäs ja helposti ohjattava koira, joka nauttii yhteistyöstä ohjaajansa kanssa. Monet labradorinnoutajat hakeutuvat sosiaaliseen kanssakäymiseen, oppivat hyvin palkitsemiseen perustuvalla koulutuksella ja innostuvat niin leikistä kuin työskentelystäkin. Rotukuvaus ei silti takaa tietynlaista luonnetta. Siihen vaikuttavat myös perimä, varhaiset kokemukset, koulutus, terveys ja arkiympäristö.

Noutotaipumus näkyy usein haluna kantaa tavaroita suussa. Tarjoa koiralle sopivia esineitä ja opeta rauhallinen vaihtaminen tai irrotusvihje sen sijaan, että lähtisit jahtaamaan sitä sen poimiessa jotakin suuhunsa. Näin arjesta tulee turvallisempaa ja koira saa sopivan tavan toteuttaa luontaista käyttäytymistään. Ruoka voi olla tehokas palkkio, mutta myös leikki, hajutyöskentely ja mahdollisuus noutaa voivat toimia erittäin hyvin.

Jalostuslinjojen välillä on todellisia eroja, mutta rajat eivät ole ehdottomia. Käyttölinjaisessa jalostuksessa painotetaan usein nopeutta, kestävyyttä ja keskittynyttä noutotyöskentelyä. Ulkomuotopainotteisemmista linjoista tulevien koirien rakenne ja työskentelytapa voivat olla erilaisia. Tämä ei tarkoita, että jokaisen käyttölinjaisen labradorinnoutajan olisi vaikea rauhoittua tai että jokainen näyttelylinjainen olisi rauhallinen. Pyydä kasvattajalta konkreettisia esimerkkejä vanhempien energisyydestä, kyvystä rauhoittua, äänekkyydestä, sosiaalisuudesta ja työskentelyhalusta.

BPH- tai MH-luonnekuvaus voi antaa lisätietoa siitä, miten koira on reagoinut vakioiduissa tilanteissa. Kyse on käyttäytymisen kuvauksesta, ei luonnetestistä, jonka koira läpäisee tai hylätään. Arvioi kuvausta yhdessä omien tapaamiskokemustesi ja koiran sukulaisista saatujen tietojen kanssa.

## Koulutus ja liikunta

Labradorinnoutaja tarvitsee päivittäin liikuntaa sekä tehtäviä, joissa se pääsee käyttämään nenäänsä ja muistiaan sekä tekemään yhteistyötä ohjaajansa kanssa. Ei ole yhtä kaikille sopivaa tuntimäärää, joka vastaisi pennun, aikuisen työkoiran, perhekoiran ja seniorin tarpeita. Sovita liikunnan ja tekemisen määrä sekä rasittavuus koiran ikään, terveyteen, kokemukseen ja palautumiseen.

Lenkkeihin voi yhdistää noutamista, henkilöetsintää, jäljestystä, tottelevaisuusharjoituksia, paikallaolon ja odottamisen harjoittelua sekä helppoja hajuleikkejä. Lyhyet, keskittyneet harjoitukset ovat usein hyödyllisempiä kuin saman tehtävän toistaminen siihen asti, että koiran keskittyminen herpaantuu. Lepo ja rauhoittumisen taito kuuluvat koulutukseen. Ne eivät ole merkki siitä, että koiralla olisi ollut liian vähän tekemistä.

Varhaisiin koulutustavoitteisiin kuuluvat luotettava luoksetulo, löysällä hihnalla kulkeminen, rauhallinen käsittely, maltti sekä selkeä vihje esineen luovuttamiseen. Käytä palkitsemiseen perustuvia menetelmiä ja lisää vaikeutta vähitellen. Jos käytät koulutuksessa paljon ruokaa, laske se mukaan koiran päivittäiseen ruoka-annokseen.

Kiinnostus veteen on rodulle tavallista, mutta kaikki labradorinnoutajat eivät pidä uimisesta, eikä yksikään koira ole automaattisesti turvassa vedessä. Aloita matalassa, tyynessä vedessä, anna koiran edetä omaan tahtiinsa ja varmista, että sen on helppo päästä pois vedestä. Valvo koiraa voimakkaasti virtaavan, kylmän tai leväisen veden äärellä äläkä heitä esineitä niin kauas, että innokas koira joutuu ylittämään omat kykynsä.

## Terveys

Pentua valitessa olennaista ei ole vain se, onko vanhemmat ”testattu”, vaan mitä tutkimuksia niille on tehty, milloin ne on tehty ja millaisia tulokset ovat. Labradorinnoutajan nivelet, silmät ja kuntoluokka ansaitsevat erityistä huomiota.

Jotta labradorinnoutajapentue voidaan rekisteröidä Ruotsin kennelliittoon, molemmilla vanhemmilla on oltava virallinen lonkkakuvaustulos ennen astutusta. Kirjattu tulos ei automaattisesti tarkoita tervettä tulosta. Ruotsin labradorinnoutajayhdistys suosittelee tiukempaa jalostusvalintaa: molempien vanhempien lonkkien ja kyynärnivelten tulisi olla kuvausten perusteella terveet, ja niille tulisi olla tehty silmätutkimus astutusta edeltäneiden kahden vuoden aikana ilman todettua perinnöllistä silmäsairautta erikseen määriteltyjä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Pyydä vanhempien rekisterinumerot ja tarkista varsinaiset tulokset, tutkimuspäivämäärät sekä mahdollisuuksien mukaan tiedot sisaruksista, aiemmista jälkeläisistä ja muista lähisukulaisista. Näin saat enemmän tietoa kuin yleisluontoisesta toteamuksesta, että koirat on terveystutkittu.

DNA-testit voivat olla hyödyllisiä, kun niitä käytetään oikean sairauden tutkimiseen ja molempien vanhempien tuloksia tarkastellaan yhdessä. Esimerkiksi prcd-PRA-testi antaa tietoa vain kyseisestä verkkokalvosairauden muodosta. Se ei sulje pois muita silmäsairauksia eikä korvaa kliinistä silmätutkimusta. Peittyvästi periytyvissä sairauksissa, kuten EIC:ssä, terve kantaja ei välttämättä sairastu, mutta toisen vanhemman tulos on tunnettava, jotta vältetään sairaiden pentujen syntyminen. Laaja DNA-testipaneeli ei siis ole todiste hyvästä kokonaisterveydestä.

Ylipaino kuormittaa elimistöä, eikä sitä pidä hyväksyä normaalina rotuominaisuutena. Tunnustele kylkiluita ja tarkista, että vyötärö erottuu selvästi sekä ylhäältä että sivulta katsottuna. Punnitse koira säännöllisesti ja säädä ruoka-annoksia, puruherkkuja ja koulutuspalkkioita sen kuntoluokan mukaan. Tutkimuksissa joillakin labradorinnoutajilla esiintyvä POMC-geenimuunnos on yhdistetty voimakkaampaan ruokamotivaatioon ja suurempaan painoon. Kaikilla labradorinnoutajilla ei kuitenkaan ole tätä muunnosta, eikä lihominen ole väistämätöntä.

## Historia ja alkuperä

Labradorinnoutajan varhaiset juuret ovat Kanadan Newfoundlandin rannikolla, missä samantyyppiset koirat auttoivat kalastajia noutamaan tavaroita ja saalista vedestä. Näitä koiria tuotiin 1800-luvulla Britanniaan, jossa rodusta kehitettiin noutotyöhön erikoistunut metsästyskoira.

Britannian Kennel Club hyväksyi labradorinnoutajan omaksi rodukseen vuonna 1903. Ammutun riistan noutaminen muovasi monia rodulle yhä tunnusomaisia ominaisuuksia: kiinnostusta etsiä, kantaa ja luovuttaa esineitä, halua tehdä yhteistyötä myös etäältä sekä kykyä työskennellä vedessä ja vaikeassa maastossa. Nykyään labradorinnoutajia käytetään metsästyksessä, koiraurheilussa ja monenlaisissa yhteiskuntaa palvelevissa tehtävissä, mutta rodun työkoiratausta on tärkeä huomioida myös silloin, kun etsii ensisijaisesti seurakoiraa.

## Arki labradorinnoutajan kanssa

Labradorinnoutaja voi sopia monenlaiseen kotiin, kun omistaja haluaa jakaa koiran kanssa aktiivisen arjen ja hänellä on aikaa sekä koulutukseen että palautumiseen. Oma piha ei ole välttämätön, ja kerrostaloasuminenkin voi sujua hyvin, mutta koti ei korvaa lenkkejä, hajutyöskentelyä ja muuta mielekästä tekemistä ulkona. Koira on myös opetettava olemaan hiljaa ja rauhallisesti porraskäytävissä ja muissa yhteisissä tiloissa.

Lasten seurassa tarvitaan aikuisen valvontaa, selkeitä sääntöjä ja koiralle rauhallinen lepopaikka, jossa sitä ei häiritä. Nuori tai innostunut labradorinnoutaja on niin vahva, että se voi kaataa pienen lapsen tahtomattaan. Lapselle ei pidä antaa vastuuta sellaisen koiran ulkoiluttamisesta, jota hän ei fyysisesti pysty hallitsemaan.

Monet labradorinnoutajat elävät sopuisasti muiden koirien ja kissojen kanssa, mutta pelkkä rotu ei ratkaise yhteiselon onnistumista. Tutustuta eläimet toisiinsa vähitellen, estä jahtaaminen ja liian lähelle tunkeutuminen sekä tarjoa kissalle korkealla kulkevia tai erillisiä poistumisreittejä. Älä jätä eläimiä keskenään ilman valvontaa ennen kuin niiden kanssakäyminen on rauhallista ja ennakoitavaa.

Yksinoloa on opeteltava vaiheittain. Pientä pentua ei pidä vain jättää yksin, vaan harjoittelu aloitetaan hyvin lyhyistä hetkistä sen jälkeen, kun koira tuntee olonsa turvalliseksi. Aikaa pidennetään vain, jos koira pystyy rentoutumaan. Aikuisten koirien kyky selviytyä yksinolosta vaihtelee, joten arvioi koiran käyttäytymistä sen sijaan, että nojaisit johonkin yleispätevään enimmäisaikaan.

Ennen pennun ostamista sinun tulisi saada selkeät vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

- Millaiseen tekemiseen ja arkeen pentue on jalostettu?
- Miten vanhemmat työskentelevät, käyttäytyvät ihmisten ja koirien seurassa sekä rauhoittuvat käytännössä?
- Millaisia virallisia lonkka-, kyynärnivel- ja silmätutkimustuloksia on saatavilla, ja mitä lähisukulaisista tiedetään?
- Onko saatavilla BPH-luonnekuvauksia, metsästyskoetuloksia tai muita olennaisia arvioita ja saavutuksia, ja mitä ne kertovat?
- Miten kasvattaja valitsee eri pennuille kodit tulevien omistajien arjen perusteella?

Sopivimman koiran valinta riippuu muustakin kuin väristä, sukupuolesta ja linjanimityksestä. Valitse kasvattaja, joka osaa kuvata koiriensa todellisia ominaisuuksia, esittää todennettavat terveystulokset ja puhua rehellisesti pentueen sisäisistä eroista.

Labradorinnoutaja

Norwegian Kennel Club

Dansk Kennel Klub (Danish Kennel Club)

Labradorinnoutajat ovat keskikokoisia tai suuria, urheilullisia ja ystävällisiä koiria, jotka ovat taitavia uimareita. Niiden lyhyt, tiheä ja vettähylkivä turkki on väriltään keltainen, musta tai suklaanruskea. Älykkäinä ja persoina ruoalle ne ovat helposti koulutettavia. Ne tarvitsevat päivittäin liikuntaa ja aivotyötä, ja ne ovat suosittuja niin perhe- kuin työkoirinakin.

Woodhunt's

## Rotu lyhyesti

Portugalinvesikoira on keskikokoinen, työskentelyhaluinen koira ihmiselle, joka haluaa tehdä koiransa kanssa muutakin kuin käydä lyhyillä kävelyillä. Rotu on peräisin Portugalista, kuuluu FCI:n ryhmään 8 ja työskenteli aikoinaan kalastajien apuna. Nykyisin se on ensisijaisesti aktiivinen seurakoira.

- **Koko:** urosten säkäkorkeus on 50–57 cm ja paino 19–25 kg, narttujen säkäkorkeus 43–52 cm ja paino 16–22 kg.
- **Turkki:** runsas, pohjavillaton karvapeite, joka on joko pitkä ja laineikas tai lyhyempi ja kihara.
- **Väri:** musta, ruskean eri sävyt tai yksivärinen valkoinen. Mustilla ja ruskeilla koirilla voi olla valkoisia merkkejä tietyissä kehonosissa.
- **Luonne:** usein seurallinen, leikkisä, utelias ja nopea oppimaan, mutta yksilöiden välillä on selviä eroja.
- **Aktiivisuus:** tarvitsee tasapainoisen yhdistelmän lenkkeilyä, hajutyöskentelyä, koulutusta, leikkiä ja lepoa.
- **Turkinhoito:** tarvitsee säännöllistä, perusteellista kampaamista ja leikkaamista etenkin turkin vaihtumisvaiheessa.
- **Elinajanodote:** mediaani oli 13,0 vuotta laajassa brittiläisessä tutkimuksessa vuonna 2024, mutta rodun otoskoko oli rajallinen.

Rotu sopii parhaiten kotiin, jossa koira pääsee osallistumaan perheen elämään ja käyttämään sekä kehoaan että päätään. Se ei ole paras valinta ihmiselle, joka haluaa helppohoitoisen turkin tai koiran, jolle riittää sama rauhallinen kävelylenkki päivästä toiseen.

## Ulkonäkö ja turkki

Portugalinvesikoira on tiivisrakenteinen, vahva ja lähes neliömäinen olematta raskas. Varpaiden välissä on selvät räpylät, ja rotumääritelmässä kuvataan myös hännän merkitystä uimisen ja sukeltamisen apuna.

Rodulla hyväksytään kaksi karvatyyppiä. Laineikas karva on pidempää, hieman kiiltävää ja villavaa, kun taas kihara karva on lyhyempää ja tiheämpää ja muodostaa tiiviitä kiharoita. Kummassakaan karvatyypissä ei ole pohjavillaa. Tämä ei tee turkista hoitovapaata eikä tarkoita, ettei koirasta koskaan irtoaisi karvaa. Irronneet karvat voivat jäädä turkin sekaan ja muodostaa takkuja sen sijaan, että ne putoaisivat lattialle.

Turkinhoito on sovitettava karvatyypin, turkin pituuden ja koiran elämänvaiheen mukaan. Kampaa koko turkki huolellisesti ihoa myöten ja kiinnitä erityistä huomiota korvantaustoihin, kainaloihin, jalkoihin sekä valjaiden ja kaulapannan alle jääviin kohtiin. Aikuisen koiran turkin voi usein kammata läpi noin kerran viikossa, mutta pitkä tai vaihtumisvaiheessa oleva turkki voi vaatia tiheämpää hoitoa. Turkki on myös leikattava joko kotona tai ammattitrimmaajalla.

Perinteisessä leikkauksessa karva lyhennetään kuonosta, takaosasta ja suurimmasta osasta häntää, jonka päähän jätetään tupsu. Rotumääritelmä kuvaa leikkauksen ulkonäön, mutta ei vahvista kertomuksia siitä, että leikkauksella olisi suojattu tiettyjä elimiä tai niveliä. Nämä selitykset eivät ole todennettuja historiallisia tosiasioita.

Totuta pentu vähitellen kampaan, saksiin ja trimmauskoneeseen sekä tassujen, korvien ja suun käsittelyyn. Lyhyet, palkitsevat harjoitukset helpottavat aikuisen koiran hoitamista ilman kamppailua.

Portugalinvesikoira ei ole allergiavapaa. Koiran allergeeneja on syljessä ja ihosta irtoavassa hilseessä, ja niiden määrä vaihtelee yksilöittäin jopa saman pentueen sisällä. Pohjavillaton turkki ei siis takaa allergiaystävällisyyttä. Koira-allergisen kannattaa keskustella omasta tilanteestaan lääkärin kanssa sen sijaan, että hankkisi pennun rodun maineen perusteella.

## Luonne ja persoonallisuus

Portugalinvesikoira on usein ihmisläheinen, leikkisä ja aloitekykyinen. Se työskentelee yleensä mielellään ihmisen kanssa, kun tehtävä tuntuu siitä mielekkäältä. Rotumääritelmä kuvaa koiraa älykkääksi, voimakastahtoiseksi ja erittäin kestäväksi. Arjessa tämä yhdistelmä voi tehdä siitä innokkaan ja yhteistyökykyisen koulutuskumppanin, mutta epäselvien rajojen vallitessa se oppii nopeasti myös ei-toivottuja tapoja.

Ruotsin kennelliiton analyysissa tarkasteltiin hieman yli 200:aa BPH-käyttäytymiskuvaukseen osallistunutta portugalinvesikoiraa. Ryhmä oli suhteellisen seurallinen, leikkisä, melko itsevarma ja utelias. Suhtautuminen tervehtimiseen, uteliaisuus ja kiinnostus uuteen leluun vaihtelivat silti selvästi. Vain pieni osa Ruotsin silloisesta rodun kannasta oli osallistunut kuvaukseen. Tulokset kertovat siksi tutkitun ryhmän taipumuksista, eivät siitä, millainen jokaisesta pennusta kasvaa.

Tapaa vähintään pennun emä ja kysy, miten lähisukulaiset suhtautuvat vieraisiin ihmisiin, ääniin ja käsittelyyn sekä miten ne rauhoittuvat innostumisen jälkeen. Suoritettu BPH- tai MH-kuvaus voi antaa hyödyllistä tietoa, mutta sitä on tarkasteltava yhdessä arkikäyttäytymisen ja muiden sukulaisten käyttäytymisen kanssa.

Rotu voi elää sopuisasti lasten ja muiden eläinten kanssa, mutta siihen vaikuttavat yksilö, aiemmat kokemukset ja tutustumisen toteutus. Koira ja pieni lapsi tarvitsevat aina aikuisen valvontaa, ja koiralla on oltava rauhallinen lepopaikka, jossa sitä ei häiritä. Älä anna vilkkaan nuoren koiran oppia jahtaamaan kissaa tai ahdistelemaan vanhempaa koiraa. Rauhalliset kohtaamiset, riittävä tila ja aktiivinen valvonta ovat hyödyllisempiä kuin yleinen lupaus siitä, että rotu ”tulee toimeen kaikkien kanssa”.

## Koulutus ja liikunta

Portugalinvesikoira tarvitsee päivittäistä tekemistä, mutta kaikille koirille sopivaa tuntimäärää ei ole. Sopiva aktiivisuuden taso riippuu iästä, terveydestä, kunnosta ja luonteesta. Yhdistä erilaisissa ympäristöissä lenkkeily ja turvalliset mahdollisuudet liikkua vapaasti hajutyöskentelyyn, yhteistyöharjoituksiin ja rauhalliseen lepoon.

Rotu innostuu usein helposti tehtävistä, joihin kuuluu kantamista, noutamista, etsimistä ja ongelmanratkaisua. Noutoharjoitukset, etsintätehtävät, jäljestys, toko, agility ja vesityöskentely ovat vaihtoehtoja, eivät vaatimuksia. Valitse tekemistä, josta sekä koira että omistaja nauttivat, ja pidä harjoitukset lyhyinä ja selkeinä.

Palkitsemiseen perustuva koulutus sopii nopeaoppiselle ja kekseliäälle koiralle. Vahvista käytöstä, jota haluat nähdä enemmän: kontaktin ottamista, kaikkien neljän tassun pitämistä lattialla, rauhallista ovesta kulkemista ja odottamista. Opeta myös, että tekemisellä on alku ja loppu. Koira, jolle tarjotaan aina vain lisää vauhtia ja jännitystä, voi oppia kiihtymään taitavasti oppimatta rauhoittumaan.

Rodun historia antaa taustaa sen kiinnostukselle vettä kohtaan, mutta kaikki yksilöt eivät pidä uimisesta. Aloita matalassa vedessä, anna koiran itse päättää, meneekö se veteen, ja hyödynnä leikkiä tai noutamista ilman pakottamista. Uiminen on yksi liikuntavaihtoehto, ei koe siitä, onko koira ”oikea” portugalinvesikoira. Ota aina huomioon lämpötila, vesiolosuhteet ja koiran taidot.

Pennut ja nuoret koirat tarvitsevat ennen kaikkea monipuolista liikkumista, kehonhallinnan harjoittelua, kokemuksia erilaisista ympäristöistä ja riittävästi lepoa. Pitkät, toistuvat tai voimakkaasti kuormittavat harjoitukset eivät ole oikotie hyväkuntoiseksi aikuiseksi. Lisää vaikeutta ja kestävyyttä vaativaa tekemistä vähitellen.

## Terveys

Portugalinvesikoiraa kuvataan suhteellisen terveeksi roduksi, mutta pennunostajan on syytä selvittää lonkkien ja silmien tutkimustulokset, olennaiset DNA-testitulokset sekä suvun terveystiedot. Pyydä rekisterinumerot ja tarkista viralliset tulokset sen sijaan, että tyytyisit mainintaan ”terveystutkituista vanhemmista”.

Ruotsin kennelliiton vuoden 2026 rekisteröintisääntöjen mukaan pentueen molemmilla vanhemmilla on oltava virallinen lonkkatulos ennen astutusta. Niiden lonkat on siis kuvattava, mutta rodun jalostuskäyttöä ei näissä säännöissä rajata vain A- tai B-lonkkaisiin koiriin. Vanhemmilla on oltava myös enintään vuoden vanha virallinen silmätarkastuslausunto, eikä PRA:ta sairastavaa koiraa saa käyttää jalostukseen.

Rotuyhdistyksen julkaisemat pentuvälitysehdot ovat tiukemmat. Niihin sisältyvät lonkkatulos A tai B sekä vaatimus siitä, että vähintään toinen vanhemmista on prcd-PRA:n suhteen DNA-testillä terveeksi todettu. Testi on arvokas jalostuksen työkalu, mutta sitä ei ole mainittu rodun pakollisena DNA-testinä Ruotsin kennelliiton vuoden 2026 rekisteröintisäännöissä.

prcd-PRA on perinnöllinen verkkokalvosairaus, joka heikentää näköä vähitellen. Silmätarkastuksessa voidaan havaita sairaus, kun taas DNA-testi erottaa perimältään terveet, kantajat ja sairaat koirat toisistaan. Kantaja ei ole sairas. Olennaista on yhdistää vanhempien tulokset niin, ettei synny sairastuvia pentuja.

Rotuyhdistys kertoo myös JDCM:stä, joka on nuorilla koirilla esiintyvä, peittyvästi periytyvä sydänsairaus, ja suosittelee testausta sairaiden pentujen syntymisen välttämiseksi. Ruotsin kennelliiton säännöt eivät edellytä testitulosta rekisteröintiä varten. Kysy kasvattajalta, mitä testejä on tehty, mitä tulokset tarkoittavat juuri tämän yhdistelmän kannalta ja miksi yhdistelmä on valittu.

Rodulla on raportoitu Addisonin tautia ja kilpirauhasen vajaatoimintaa, mutta vanhemmassa ruotsalaisessa aineistossa niiden yleisyyttä ei pystytty arvioimaan luotettavasti. Kysy vanhempien, sisarusten ja aiempien jälkeläisten todetuista sairauksista ja poikkeuksellisen varhaisista kuolemista olettamatta, että jokainen koira sairastuu.

Yli puoli miljoonaa koiraa käsittäneessä brittiläisessä tutkimuksessa rodun elinajanodotteen mediaaniksi arvioitiin 13,0 vuotta. Portugalinvesikoirien otokseen kuului 179 yksilöä, joista 36 oli kuollut, ja arvioon liittyi huomattavaa epävarmuutta. Suhtaudu lukuun suuntaa antavana tietona, älä lupauksena siitä, että yksittäinen koira saavuttaa tietyn iän.

## Historia ja alkuperä

Portugalinvesikoira on peräisin Portugalista, ja se työskenteli aikoinaan maan rannikolla. Kalastusmenetelmien muuttuessa rotu keskittyi Algarveen, jota rotumääritelmä pitää sen alkuperäisenä kotiseutuna.

FCI:n rotumääritelmässä mainitaan koiran tarkat tehtävät: se auttoi kalastajaa noutamaan karanneita kaloja, sukelsi rikkoutuneiden verkkojen ja irronneiden siimojen perään, toimi yhteydenpitäjänä veneen ja rannan välillä sekä vartioi venettä ja omaisuutta. Työ vaati uimataitoa, kestävyyttä, tarkkaavaisuutta ja oma-aloitteisuutta.

Tämä tausta auttaa ymmärtämään, miksi monet yksilöt pitävät noutamisesta, etsintätehtävistä ja tiiviistä yhteistyöstä. Se ei tarkoita, että jokainen koira rakastaisi vettä tai olisi yhtä työintoinen. Myös jalostuksella, kasvatuksella ja koiran omilla kokemuksilla on merkitystä.

Nykyisin rotu on ensisijaisesti aktiivinen seurakoira. Sen dokumentoidut työtehtävät selittävät taipumusta yhteistyöhön, kantamiseen, etsimiseen ja vedessä työskentelyyn ilman epävarmoja kertomuksia meripelastuksesta tai perinteisen turkinleikkauksen tarkoituksesta.

## Arki portugalinvesikoiran kanssa

Arki portugalinvesikoiran kanssa sujuu parhaiten, kun yhdessäololle, turkinhoidolle ja monipuoliselle tekemiselle on aikaa joka päivä. Suuri piha ei korvaa yhteisiä lenkkejä ja koulutusta. Kerrostaloasuminenkin voi onnistua, kun koiran tarpeet täytetään ja sitä opetetaan käyttäytymään rauhallisesti ovikellon soidessa tai jonkun liikkuessa yhteisessä rappukäytävässä. Rodulla esiintyy jonkin verran vahtimistaipumusta, mutta äänekkyys vaihtelee yksilöittäin.

Suunnittele yksinolon opettaminen alusta lähtien, mutta etene kiirehtimättä. Kun pentu tuntee olonsa turvalliseksi kotona, harjoittele hyvin lyhyitä hetkiä portin tai oven takana. Pidennä aikaa vasta, kun pentu pystyy pysymään rauhallisena. Rotunimi ei kerro, kuinka pitkään tietty koira pystyy olemaan yksin stressaantumatta. Jos arkeen kuuluu pitkiä työpäiviä, järjestä koiralle sopiva hoito.

Laadi realistinen viikkosuunnitelma ennen koiran hankintaa. Siinä on varattava aikaa ja resursseja seuraaviin:

- lenkkeilyyn ja mielekkääseen tekemiseen myös huonolla säällä
- perusteelliseen turkinhoitoon ja säännölliseen leikkaamiseen
- lyhyisiin arjen harjoituksiin ja rauhoittumisen tukemiseen
- asteittaiseen yksinoloharjoitteluun ja varahoitojärjestelyyn
- turvallisiin toimintatapoihin lasten, vieraiden ja muiden eläinten kanssa
- vakuutuksen, eläinlääkärinhoidon, varusteiden ja tarvittaessa ammattitrimmaajan kustannuksiin.

Kasvattajan tulisi vastata selkeästi kysymyksiin vanhempien luonteesta, virallisista lonkka- ja silmätuloksista, siitä, miten prcd-PRA ja JDCM on huomioitu, sekä suvussa esiintyvistä sairauksista. Sopivan koiran löytyminen riippuu yhtä lailla jalostuslinjasta ja yksilöstä kuin rodusta. Oikeassa kodissa portugalinvesikoira on innokas ja monipuolinen kumppani. Kodissa, jossa sen tarpeisiin ei pystytä vastaamaan, sama energia, kekseliäisyys ja turkki muodostuvat nopeasti suureksi vastuuksi.

Portugalinvesikoira

Svenska Kennelklubben (Sweden)

Dansk Kennel Klub (Denmark)

Fédération Cynologique Internationale (Belgium, Europe)

Société Centrale Canine (France)

Portugalinvesikoira on vankkarakenteinen, keskikokoinen ja vettä rakastava koira, jonka kiharasta tai laineikkaasta turkista irtoaa vain vähän karvaa. Älykkäänä, ihmisläheisenä ja energisenä se tarvitsee säännöllistä turkinhoitoa, päivittäistä koulutusta sekä runsaasti liikuntaa ja uintia. Se viihtyy aktiivisena perhekoirana, joka saa olla tiiviisti mukana perheen arjessa.

Aqua Wind's

Michael Hernell

## Perustiedot

Dobermanni on saksalainen käyttökoirarotu ihmiselle, joka haluaa kouluttaa koiraansa, tehdä sen kanssa yhteistyötä ja pitää sen tiiviisti mukana arjessa. Rotu oppii nopeasti, on fyysisesti vahva ja kiintyy usein hyvin läheisesti perheeseensä. Se tarvitsee omistajan, joka tarjoaa sekä tavoitteellista tekemistä että selkeitä lepohetkiä — pelkät pitkät lenkit eivät riitä.

- **Sopii hyvin, jos:** haluat harjoitella aktiivisesti arkitottelevaisuutta, hajutyöskentelyä tai koiraurheilua ja sinulla on päivittäin aikaa yhdessäoloon.
- **Sopii huonommin, jos:** koira joutuisi säännöllisesti olemaan yksin kokonaisia työpäiviä tai sen odotettaisiin pääosin huolehtivan itse liikunnastaan.
- **Tärkein kysymys pentua hankittaessa:** mitä vanhempien ja lähisukulaisten sydänterveydestä ja luonteesta tiedetään, ja pystyykö kasvattaja näyttämään päivätyt tutkimustulokset?
- **Koko:** rotumääritelmän mukaan urokset 68–72 cm ja noin 40–45 kg, nartut 63–68 cm ja noin 32–35 kg.
- **Karvapeite:** lyhyt ja tiheä, ei pohjavillaa. Helppohoitoinen, mutta suojaa vain rajallisesti kylmältä ja märältä säältä.
- **Keskeinen terveyshaaste:** dilatoiva kardiomyopatia eli DCM, joka voi kehittyä ilman näkyviä oireita.

Dobermanni voi sopia sitoutuneelle ensikertalaisellekin, mutta koulutus ja turvallisen käsittelyn harjoittelu on aloitettava heti. Hyvä pentukurssi, kouluttajan jatkuva tuki ja realistinen arkisuunnitelma ovat tärkeämpiä kuin se, onko omistajalla aiempaa koirakokemusta.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Dobermanni on keskikokoinen, voimakas ja lähes neliömäinen koira, jonka olemuksessa lihaksikkuuden tulisi yhdistyä tyylikkyyteen. FCI:n rotumääritelmä hyväksyy kaksi väriä: mustan ja ruskean, molemmat selvärajaisin ruosteenpunaisin merkein.

Korvat jätetään luonnollisiksi, ja ihannetapauksessa ne riippuvat poskienmyötäisesti. Myös häntä on luonnollinen, ja ihanteena on korkealla kannettu, hieman kaartuva häntä. Ruotsissa korvien ja hännän typistäminen on kiellettyä, ellei toimenpide ole eläinlääketieteellisistä syistä välttämätön.

Lyhyt ja sileä karvapeite tarvitsee tavallisesti vain satunnaista harjausta ja pesun koiran likaannuttua. Tarkista samalla kynnet, korvat, iho ja tassut. Turkissa ei ole pohjavillaa, ja lyhytkarvaiset koirat voivat palella nopeammin kuin runsasturkkiset rodut. Huomioi yksilö, sää ja tekeminen: hyvin istuva takki voi olla tarpeen kylmällä tai märällä säällä sekä paikallaan oltaessa. Kuivaa koira märän lenkin jälkeen ja pidä se liikkeessä, kun ulkoilette kylmällä säällä.

## Luonne ja persoonallisuus

Rodun ihanne on ystävällinen, rauhallinen, itsevarma ja työhaluinen koira, jolla on hyvä yhteys ohjaajaansa. Monet dobermannit ovat leikkisiä, tarkkaavaisia ja vahvasti perheeseensä kiintyneitä. Ne huomaavat ympäristön muutokset nopeasti ja haluavat yleensä olla mukana tekemisessä, mikä voi luoda hyvin tiiviin yhteistyösuhteen.

Rotumääritelmä kuvaa ihannetta, ei takaa jokaisen koiran ominaisuuksia. Ruotsin kennelliiton ja rotuyhdistyksen tietojen perusteella sosiaalisuuteen ja pelkoihin on edelleen suhtauduttava vakavasti. Tutustu kummankin vanhemman koko MH-luonnekuvausprofiiliin sen sijaan, että tarkistaisit vain niiden ”käyneen MH:ssa”. MH:ssa kirjataan koiran reaktioita, eikä siitä anneta hyväksyttyä tai hylättyä tulosta. Kiinnitä erityistä huomiota ihmiskontakteihin, pelkoihin, palautumiseen ja laukausreaktioihin. Kysy myös, miten sisarukset ja vanhemmat sukulaiset käyttäytyvät arjessa.

Dobermanneilla on usein kiinnostusta takaa-ajoon, ja ne voivat reagoida liikkeeseen nopeasti. Se, voiko koira elää muiden koirien tai kissojen kanssa, riippuu yksilöstä, aiemmista kokemuksista ja koulutuksesta. Rotu ei koskaan takaa ongelmattomia suhteita muihin eläimiin. Pyydä kasvattajaa kuvailemaan vanhempien sosiaalista käyttäytymistä konkreettisesti ja järjestä uusiin eläimiin tutustuminen rauhallisesti ja hallitusti.

## Koulutus ja liikunta

Dobermanni tarvitsee päivittäin liikuntaa ja mielekästä aivotyötä, mutta kaikille koirille sopivaa minuuttimäärää ei ole. Sopiva kuormitus riippuu iästä, terveydestä, luonteesta ja kunnosta. Aikuisen koiran arjessa on hyvä yhdistää lenkkeily ja vapaa liikkuminen lyhyisiin harjoituksiin, hajutyöskentelyyn ja palautumiseen.

Panosta taitoihin, joiden ansiosta vahvan ja valppaan koiran kanssa on turvallista elää:

- löysällä hihnalla kulkeminen ja yhteyden pitäminen ohjaajaan häiriöistä huolimatta
- luoksetulo sekä huomion irrottaminen riistasta ja muusta liikkeestä
- rauhallinen käytös ovella, vieraiden kanssa, muiden koirien lähellä ja käsiteltäessä
- odottaminen, rauhoittuminen ja esineistä luopuminen vihjeestä
- hajutyöskentely, jäljestys tai etsintä, jossa koiralla on selkeä ratkaistava tehtävä

Kouluta palkitsemalla, selkeästi ja johdonmukaisesti. Kovat vaatimukset ilman ymmärrettävää ohjausta eivät luo tasapainoista käytöstä. Vaihtele tehtäviä ja lopeta harjoittelu silloin, kun koira vielä onnistuu. Dobermannin on opittava myös rauhoittumaan: vauhdin lisääminen ei aina ratkaise stressiä tai levottomuutta.

Pennuille ja nuorille koirille ei sovi aikuisen koiran liikuntaohjelma. Keskity leikkiin, asteittaiseen ympäristöön tutustumiseen, kehonhallintaan ja lyhyisiin taitoharjoituksiin. Lisää kuormitusta koiran kypsyessä. Jos suunnittelet pyöräilyä koiran kanssa, pitkiä juoksulenkkejä tai vaativaa koiraurheilua, ajoita aloitus koiran yksilöllisen kehityksen ja eläinlääkärin ohjeiden mukaan.

## Terveys

DCM on tärkein terveysriski, johon on syytä perehtyä ennen dobermannin hankintaa. Sairaus heikentää sydänlihasta ja voi aiheuttaa rytmihäiriöitä. Se voi olla esikliinisessä vaiheessa, jolloin koira vaikuttaa terveeltä. Yksittäinen normaali tutkimustulos ei sulje pois sairauden kehittymistä myöhemmin.

Kattavaan DCM-seulontaan kuuluvat sekä sydämen ultraäänitutkimus että 24 tunnin Holter-EKG. Ultraäänellä arvioidaan muun muassa sydämen mittoja ja pumppaustoimintaa, kun taas Holter rekisteröi sydämen rytmiä kokonaisen vuorokauden ajan. Tulokset tallennetaan keskitetysti Ruotsin kennelliiton tason 1 terveysohjelmassa, mutta taso 1 ei tarkoita, että tutkimus olisi rekisteröinnin edellytys. Koiran on oltava vähintään kolmivuotias saadakseen virallisen normaalin tuloksen, ja tulos on voimassa 12 kuukautta. Ruotsin dobermanniyhdistys suosittelee, että vähintään kolmivuotiaille jalostuskoirille tehdään kattava seulonta astutusta edeltävän vuoden aikana.

Pyydä nähtäväksi kummankin vanhemman tutkimuspäivämäärä ja molempien tutkimusosien tulokset. Kysy myös vanhempien lähisukulaisten sydänterveydestä, eliniästä ja kuolinsyistä. DNA-testi ei korvaa sydämen ultraäänitutkimusta ja Holter-seurantaa, eikä ilmaus ”sydäntutkittu” riitä ilman tietoa tutkimusmenetelmästä, päivämäärästä ja tuloksesta.

Muita rodulla todettuja ongelmia ovat lonkkaniveldysplasia, silmäsairaus PHTVL/PHPV, veren hyytymiseen vaikuttava von Willebrandin tauti sekä kaularankaan ja hermostoon vaikuttava Wobblerin oireyhtymä. Wobblerin oireyhtymä voi aiheuttaa muun muassa niskakipua tai liikkeiden koordinaatiovaikeuksia. Tällaiset muutokset sekä pyörtyminen tai selvästi heikentynyt rasituksensieto edellyttävät eläinlääkärin arviota.

Pentueen rekisteröinti Ruotsissa edellyttää vanhemmilta virallista lonkkatutkimustulosta. Ruotsissa asuvilla, vuonna 2000 tai sen jälkeen syntyneillä vanhemmilla on lisäksi oltava ”tunnettu luonnestatus”. Vuonna 2016 tai sen jälkeen syntyneillä koirilla tämä tarkoittaa kokonaan suoritettua MH-luonnekuvausta, jonka kaikki 33 kohtaa on kirjattu; ohjaaja voi kieltäytyä laukausosiosta. Rodulla on HD-indeksi, ja vanhempien indeksien keskiarvon suositellaan olevan astutushetkellä yli 100. D- tai E-lonkkaisia koiria ei saa käyttää jalostukseen.

Julkaistu rotukohtainen jalostusstrategia suosittelee vWD-testiä, ellei koiran geneettistä terveystilannetta voida osoittaa vanhempien perusteella. Vähintään toisen vanhemman tulee olla geneettisesti terve. Strategiassa käsitellään myös PHTVL/PHPV:tä. Erota tällaiset rotuyhdistyksen suositukset Ruotsin kennelliiton rekisteröintisäännöistä ja pyydä ajantasaiset silmätutkimustulokset. Tarkista tiedot itse Ruotsin kennelliiton Avelsdata- tai Hunddata-palvelusta. Terveet ja tutkitut vanhemmat pienentävät riskiä, mutta eivät takaa tervettä pentua.

## Historia ja alkuperä

Dobermanni kehitettiin Saksan Apoldassa 1870-luvulla, ja se on saanut nimensä Friedrich Louis Dobermannin mukaan. Hän työskenteli muun muassa veronkantajana ja koiranpyydystäjänä ja valitsi jalostukseen koiria, joilla oli selviä vartiointi- ja käyttöominaisuuksia. FCI:n historiakuvauksessa tärkeiksi kantakoiriksi mainitaan erityisesti aikakauden ”teurastajankoirat”, jotka olivat rottweilerin edeltäjiä, sekä Thüringenin musta, ruosteenpunaisin merkein värittynyt paimenkoiratyyppi.

Koiria käytettiin jo varhain maatila-, vartio- ja poliisikoirina. Tämä auttaa ymmärtämään rodun tarkkaavaisuuden, rohkeuden, ohjaajayhteyden ja työhalun yhdistelmää. Nykyään dobermanni on yhä käyttö- ja harrastuskoira, mutta se voi olla myös seura- ja perhekoira kodissa, joka pystyy vastaamaan sen tarpeeseen tehdä yhteistyötä ja mielekkäitä tehtäviä.

## Arki dobermannin kanssa

Dobermanni ei vaadi tietynlaista asuntoa, mutta se tarvitsee toimivan arjen. Kerrostaloasuminen voi onnistua, jos koira saa ulkona riittävästi tekemistä, osaa rauhoittua sisällä eikä valpastu jokaisesta äänestä. Mieti käytännössä asuntojen välillä kantautuvia ääniä, ulkoilumahdollisuuksia ja rauhallista lepopaikkaa.

Rotu haluaa usein pysyä lähellä ihmisiään, eikä sille sovi säännöllinen yksinolo kokonaisten päivien ajan. Pientä pentua ei voi jättää yksin. Yksinoloon totutettu aikuinen koira pärjää yleensä muutaman tunnin, mutta yksilölliset erot ovat suuria. Pidennä yksinoloa pienin askelin ja järjestä apua, jos koira haukkuu, kuljeskelee levottomasti, tuhoaa tavaroita tai osoittaa muuten ahdistusta.

Tasapainoinen ja hyvin koulutettu dobermanni voi olla lapsiperheen läheinen jäsen, mutta sen koko ja nopeus edellyttävät aikuisen valvontaa. Koiran ja pienen lapsen seurassa on aina oltava aikuinen, ja koira tarvitsee lepopaikan, jossa se saa olla rauhassa. Lapselle ei pidä antaa vastuuta sellaisen koiran ulkoiluttamisesta, jota hän ei pysty fyysisesti hallitsemaan.

Ennen hankintaa sinun pitäisi pystyä vastaamaan myöntävästi kolmeen kysymykseen: Pystynkö tarjoamaan koiralle joka päivä sekä tekemistä että palautumista? Pystynkö käsittelemään vahvaa koiraa turvallisesti yllättävässä tilanteessa? Voiko kasvattaja näyttää selkeät, päivätyt tiedot sydämistä, lonkista, luonteesta ja lähisukulaisista? Jos yksikin vastaus on ei, on viisaampaa odottaa tai valita vähemmän vaativa rotu.

Dobermanni

Verein für Deutsche Hunde (VDH)

Dobermann Club of the United Kingdom

Dobermanni on keskisuuri–suuri, urheilullinen saksalainen käyttökoira, jolla on lyhyt, sileä turkki ja ruosteenruskeat merkit. Se on erittäin älykäs, uskollinen ja ihmisläheinen ja tarvitsee päivittäin runsaasti liikuntaa, koulutusta ja tiivistä yhdessäoloa. Dobermanni on luonnostaan valpas, ja sen luonteeseen vaikuttavat suuresti jalostus ja sosiaalistaminen.

Dobforsport

## Rotu lyhyesti

- Lagotto romagnolo on italialainen tryffelikoira, joka kuuluu roturyhmään 8. Sen juuret ovat Romagnan alueen vedestä noutavissa koirissa.
- Tämä pieni tai keskikokoinen, vankkarakenteinen rotu on mittasuhteiltaan lähes neliömäinen. Urosten säkäkorkeus on 43–48 cm ja paino 13–16 kg, narttujen vastaavasti 41–46 cm ja 11–14 kg.
- Lagotto tarvitsee päivittäin liikuntaa ja nenätyöskentelyä. Etsintä, jäljestys, nosework ja muu yhteistyöhön perustuva harjoittelu sopivat rodun käyttökoirataustaan.
- Rotumääritelmän mukaan koira on miellyttämishaluinen, innokas ja omistajaansa kiintynyt, mutta sosiaalinen varmuus, ääniherkkyys ja kiinnostus vieraisiin ihmisiin vaihtelevat yksilöittäin.
- Tiheä, kihara turkki kasvaa jatkuvasti. Sitä on leikattava, tarkastettava ja selvitettävä ennen kuin se takkuuntuu. Rotu ei ole allergiavapaa.
- Ruotsissa kasvatettua pentua ostavan kannattaa erottaa toisistaan Ruotsin Kennelliiton rekisteröintivaatimukset ja rotuyhdistyksen niitä laajemmat jalostussuositukset.

## Ulkonäkö ja turkki

Lagotto romagnolo on tiivisrakenteinen koira, jonka olemus on vankka ja rustiikkinen. Sen runko on lähes yhtä pitkä kuin koiran säkäkorkeus. Aikuiskoko vaihtelee hieman sukupuolen mukaan: urosten säkäkorkeuden tulisi olla 43–48 cm ja painon 13–16 kg, narttujen vastaavasti 41–46 cm ja 11–14 kg. Kokonaisuus on ketterä työkoira, joka ei saa vaikuttaa raskaalta eikä liian hentoiselta.

Kihara turkki on rodun tunnusomaisin piirre. Sen tulee olla tiheä ja villava, ja karheampien kiharoiden alla tulee erottua aluskarva. Sallittuja värejä ovat luonnonvalkoinen, valkoinen ruskein tai oranssein merkein, oranssi- ja ruskeapäistärikkö sekä yksivärinen ruskea tai oranssi valkoisin merkein tai ilman. Kellanruskeita tan-merkkejä voi esiintyä. Musta ei ole hyväksytty väri.

Turkki kasvaa koko koiran elämän ajan ja voi huopaantua, jos sen hoito laiminlyödään. Tarkasta iho ja käy läpi herkästi takkuuntuvat kohdat, erityisesti korvien takaa, kainaloista sekä valjaiden ja kaulapannan alta. Selvitä takut tai leikkaa ne pois ennen kuin ne kiristyvät. Sovita hoitoväli turkin laadun, vuodenajan, uimisen ja kasvillisuudessa liikkumisen mukaan. Kaikille lagotoille sopivaa viikoittaista hoitoaikataulua ei ole.

Rotumääritelmässä kuvataan luonnollinen ja käytännöllinen leikkaus, joka seuraa rungon ääriviivoja. Turkkia ei tule muotoilla villakoiran tapaan. Näyttelyissä rungon karvan enimmäispituudeksi määritellään noin neljä senttimetriä. Päässä karva saa olla pidempää, mutta se ei saa peittää silmiä. Kotikoiralla kalenteriin merkittyä hoitopäivää tärkeämpää on turkin todellinen kunto: koiran on nähtävä ja liikuttava esteettä, ihon on oltava helposti tarkastettavissa eikä turkki saa olla huopaantunut tai täynnä likaa ja kasvinosia. Pyydä kasvattajaa näyttämään, miten juuri kyseisen sukulinjan turkkia hoidetaan.

Tarkasta ja haistele korvia säännöllisesti ja puhdista korvan ulko-osat tarvittaessa. Runsas karvoitus voi joillakin koirilla altistaa ongelmille, mutta karvojen säännöllinen nyppiminen ei automaattisesti sovi jokaiselle. Epämiellyttävä haju, ruskea erite, punoitus, arkuus tai toistuva pään ravistelu ovat syitä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.

Lagottoja kuvaillaan joskus allergiaystävällisiksi, koska irtokarvaa näkyy vähemmän kuin monilla runsaasti karvaa pudottavilla roduilla. Kuvaus on harhaanjohtava. Koiran allergeeneja on ennen kaikkea ihossa ja syljessä, niiden määrä vaihtelee saman rodunkin yksilöiden välillä, eikä mikään rotu ole allergiavapaa.

## Luonne ja persoonallisuus

Rotumääritelmän mukaan lagotto on miellyttämishaluinen, mutkaton, innokas, helposti koulutettava ja omistajaansa syvästi kiintynyt. Se nauttii tiiviistä yhteistyöstä ihmisen kanssa, käyttää nenäänsä sinnikkäästi ja saattaa ilmoittaa poikkeavista tapahtumista, vaikkei sitä ole jalostettu vahtikoiraksi. Sopivassa kodissa se on usein arjessa aktiivisesti mukana oleva kumppani, joka kaipaa yhteistä tekemistä pelkän liikunnan sijaan.

Rotumääritelmän ihanne ei takaa jokaisen koiran käyttäytymistä. Ruotsalaisissa BPH-käyttäytymiskuvauksissa on havaittu suuria eroja siinä, miten lagotot tervehtivät vieraita ihmisiä. Monet ottavat vain vähän kontaktia, ja myös uteliaisuus, huolestuneisuus ja yllätyksestä palautuminen vaihtelevat. Pidättyväisyys ei välttämättä ole pelkoa, mutta usein epävarma koira tarvitsee etäisyyttä ja tukea, ei pakotettuja kohtaamisia.

Pennunostajalle lähisuvun luonne on siksi yhtä tärkeä kuin rodun yleiskuvaus. Tapaa emä pentuineen, kysy vanhempien ja lähisukulaisten suhtautumisesta vieraisiin, ääniin ja uusiin paikkoihin sekä pyydä nähtäväksi mahdolliset BPH-tulokset. BPH kuvaa käyttäytymistä; se ei ole koe, jonka koira läpäisee tai hylkää.

Lagotto voi elää tyytyväisenä lasten, muiden koirien ja kissojen kanssa, mutta pelkkä rotu ei takaa yhteensopivuutta. Rauhallinen tutustuminen varhaisessa vaiheessa ja koiran aiemmat kokemukset ovat tärkeitä. Aikuisen tulee aina valvoa koiran ja pienten lasten yhdessäoloa, ja koira tarvitsee rauhallisen lepopaikan, jossa sitä ei häiritä. Takaa-ajoleikit ja kohtaamiset pieneläinten kanssa vaativat samaa huolellisuutta kuin muidenkin koirien kohdalla.

## Koulutus ja liikunta

Lagotto romagnolo tarvitsee aktiivisen elämän, jossa hajutyöskentelyllä on selkeä paikkansa. Rotu on kehittynyt etsimään itsenäisesti mutta yhteistyössä ohjaajan kanssa. Monet yksilöt nauttivat noseworkista, ihmisten tai esineiden etsinnästä, jäljestyksestä, tottelevaisuuskoulutuksesta, rally-tokosta ja agilitystä. Tarpeen täyttämiseksi ei kuitenkaan tarvitse kilpailla tai etsiä oikeita tryffeleitä.

Rakenna arkeen rutiini, johon kuuluu lenkkejä vaihtelevissa ympäristöissä, aikaa hajujen tutkimiseen ja lyhyitä keskittymistä vaativia tehtäviä. Yksinkertainen piilotettujen esineiden tai herkkujen etsintä voi olla arvokasta tekemistä, mutta nenätyöskentely ei korvaa liikuntaa, sosiaalisia kontakteja, lepoa eikä arjen perustaitoja. Tarkkoja minuutti- tai tuntimääriä hyödyllisempää on seurata koiran käyttäytymistä: sopivalla aktiivisuustasolla koira on ulkona innokas tekemään ja pystyy kotona rauhoittumaan ilman jatkuvaa levottomuutta tai liiallisen kuormituksen merkkejä.

Opeta luoksetulo varhain ja palkitse kontaktista myös silloin, kun ympäristössä on houkutuksia. Jalostus on vähentänyt rodun aiempaa metsästysviettiä, mutta ei poistanut sitä kaikilta yksilöiltä. Vanhemmissa rotukyselyissä osalla koirista todettiin kiinnostusta riistaan. Käytä pitkää liinaa tai aidattua aluetta, kunnes luoksetulo toimii luotettavasti siinä ympäristössä, jossa koiraa on tarkoitus pitää vapaana.

Tasapainota tekemistä rauhoittumisen harjoittelulla. Lagotto, jolle tarjotaan jatkuvasti lisää kiihdyttävää tekemistä, ei opi automaattisesti lepäämään. Lyhyet ja selkeät harjoitukset, ennakoitavat tauot ja palkitsemiseen perustuva koulutus kehittävät sekä yhteistyötä että itsehillintää. Sovita liikunta koiran ikään, terveyteen ja päivän tilanteeseen, erityisesti pennun kasvuaikana sekä sairauden tai vamman jälkeen.

## Terveys

Lagoton ostajan kannattaa ensisijaisesti tarkastaa dokumentoidut tutkimustulokset ja koiran suvun terveyshistoria sen sijaan, että hän vain kävisi läpi pitkän testilistan. Ruotsissa rotu kuuluu Ruotsin Kennelliiton lonkkaniveldysplasiaa koskevaan terveysohjelmaan. Molemmilla vanhemmilla on oltava virallinen lonkkakuvaustulos ennen astutusta, jotta jälkeläiset voidaan rekisteröidä sääntöjen mukaisesti.

Rotuyhdistyksen jalostussuositukset menevät tätä pidemmälle. Yhdistys suosittelee pentueen alustavaksi lonkkaindeksiksi vähintään 98:aa ja koirille, joilla ei ole ruotsalaista lonkkaindeksiä, lonkkatulosta A tai B. Se ei suosittele D- tai E-lonkkaisten koirien käyttöä jalostukseen. Näistä asioista on tärkeää kysyä, mutta kyse on yhdistyksen suosituksista. Niitä ei pidä sekoittaa viralliseen vaatimukseen siitä, että lonkkatulos on tiedossa.

Rodussa esiintyy silmäsairauksia. Siksi rotuyhdistys suosittelee jalostuskoirille virallista, Ruotsin Kennelliittoon kirjattua silmätutkimusta, joka on tehty enintään vuotta ennen astutusta. Pyydä nähtäväksi tutkimuspäivä ja löydökset sen sijaan, että tyytyisit vakuutukseen koiran ”testaamisesta”.

DNA-testejä on saatavilla myös peittyvästi periytyviin sairauksiin: BFJE:hen, jota kutsutaan myös hyvänlaatuiseksi perinnölliseksi nuoruusiän epilepsiaksi, sekä lagoton kertymäsairauteen eli LSD:hen. Rotuyhdistys suosittelee, että koirien geenitestitulos tunnetaan ja että kantaja yhdistetään vain geneettisesti terveeksi todettuun koiraan. Käsitteet terve, kantaja ja sairas koskevat juuri sitä geenimuunnosta, joka on testattu. Kantaja ei automaattisesti ole sairas, eikä terve testitulos takaa, että koira olisi vapaa kaikista muista sairauksista. Pyydä testitulosten lisäksi tietoa lähisukulaisten toistuvista korva-, iho-, ruoansulatus-, silmä- ja neurologisista ongelmista.

Korvat tarvitsevat säännöllistä huomiota, sillä osalle yksilöistä kehittyy korvaongelmia. Tarkasta ne turkinhoidon yhteydessä ja ota yhteyttä eläinlääkäriin, jos huomaat voimakasta hajua, eritettä, punoitusta, kipua tai pään ravistelua. Älä pidä toistuvaa ongelmaa pelkästään karvojen leikkaamisella tai puhdistamisella ratkaistavana asiana.

## Historia ja alkuperä

Lagotto romagnolo on kotoisin Koillis-Italiassa sijaitsevasta Romagnasta. Sen nimi liittyy veteen, ja alun perin koirat toimivat vedestä noutajina Comacchion ja Ravennan alavilla kosteikkoalueilla. Tiheä turkki, työhalu ja erinomainen hajuaisti olivat siinä ympäristössä hyödyllisiä ominaisuuksia.

Kun laajoja kosteikkoalueita kuivattiin ja muutettiin viljelymaaksi, koirien työ muuttui. Niiden etsintäkykyä alettiin hyödyntää tryffelien löytämisessä Romagnan pelloilta ja kukkuloilta. Nykyinen rotumääritelmä nimeää rodun käyttötarkoitukseksi tryffelikoiran, ja sijoittuminen roturyhmään 8 kuvastaa sen vesikoirataustaa.

Rodun yksilömäärä väheni jyrkästi toisen maailmansodan jälkeen, mutta 1970-luvulla aloitettiin työ sen säilyttämiseksi. FCI tunnusti rodun vuonna 1995. Ensimmäiset dokumentoidut tuontikoirat saapuivat Ruotsiin samana vuonna, ensimmäiset ruotsalaiset pentueet syntyivät vuonna 1996 ja Ruotsin lagotto romagnolo -yhdistys perustettiin vuonna 2000.

## Arki lagoton kanssa

Lagotto romagnolo sopii parhaiten ihmiselle, joka haluaa yhdistää tavalliseen koira-arkeen aktiivista tekemistä, hajutyöskentelyä ja säännöllistä turkinhoitoa. Käytännöllisen kokonsa ansiosta se voi asua kerrostaloasunnossa, mutta kodin neliöt eivät korvaa ulkoilua, koulutusta ja mahdollisuutta rauhoittua. Huonosti äänieristetyssä talossa on myös syytä puuttua varhain hälytyshaukuntaan, jonka laukaisevat porraskäytävän tai oven takaa kuuluvat äänet.

Yksinoloa on opeteltava pienin askelin sen jälkeen, kun koira tuntee olonsa kodissa turvalliseksi. Pientä pentua ei voi jättää heti yksin, ja aikuisten koirien kyky selviytyä muutaman tunnin yksinolosta vaihtelee paljon. Pidennä aikaa vain, kun koira pystyy lepäämään rauhallisesti. Jatkuva vinkuminen, edestakaisin kulkeminen, tuhoaminen tai muut stressin merkit kertovat, että harjoittelussa on palattava helpompaan vaiheeseen ja toisinaan haettava ammattilaisen apua.

Ennen pennun ostamista käytännön muistilista on hyödyllisempi kuin lupaukset rodun sopivuudesta ”kaikille”:

- Tapaa emä ja kysy suvun koirien arkikäyttäytymisestä, peloista, palautumisesta ja mahdollisista BPH-tuloksista.
- Tarkasta molempien vanhempien viralliset lonkkatulokset ja selvitä, miten suunniteltu yhdistelmä vastaa rotuyhdistyksen indeksisuositusta.
- Pyydä nähtäväksi tuoreet silmätutkimustulokset sekä BFJE- ja LSD-geenitestitulokset. Pyydä myös selitys siitä, miten tulokset on huomioitu yhdistelmän suunnittelussa.
- Kysy vanhempien, sisarusten ja aiempien jälkeläisten toistuvista terveysongelmista, älä vain kirjatuista tutkimustuloksista.
- Pyydä kasvattajaa näyttämään turkin ja korvien hoito ja varaudu siihen, että turkin leikkaaminen kuuluu koiran hoitoon koko sen elämän ajan.

Lagotto voi olla hyvä valinta ensimmäiseksi koiraksi, jos omistajalla on aikaa ja kiinnostusta koulutukseen, turkinhoitoon ja koiran viestien ymmärtämiseen. Se sopii huonommin ihmiselle, joka etsii ennen kaikkea vaivatonta, samaan lyhyeen päivittäiseen lenkkiin tyytyvää koiraa tai jonka koira joutuisi säännöllisesti olemaan yksin pitkien työpäivien ajan.

Lagotto romagnolo

The Swedish Lagotto Club

The Norwegian Lagotto Club

The Danish Kennel Club

The Fédération Cynologique Internationale (FCI)

Keskikokoinen italialainen vesi- ja tryffelikoira, jolla on vankka rakenne ja tiheä, kihara, vain vähän karvaa pudottava turkki, joka vaatii säännöllistä hoitoa. Se on hellä, herkkä ja ihmisläheinen sekä erittäin helposti koulutettava. Se nauttii hajutyöskentelystä, aivojumpasta ja aktiivisesta ulkoilmaelämästä perheen kanssa.

Ingrid Jacobsson

Kerstin Grip Ström

## Perustiedot

Amerikanpaimenkoira on pieni, urheilullinen paimenkoira ja oma, kansainvälisesti tunnustettu rotunsa – ei pelkkä epävirallinen nimitys pienikokoiselle australianpaimenkoiralle. Vaikka rotu kehitettiin Yhdysvalloissa pienikokoisista australianpaimenkoirista, sillä on nykyään oma rotumääritelmänsä ja se rekisteröidään erillisenä rotuna.

- **Alkuperä ja käyttötarkoitus:** Yhdysvallat; kehitetty maatila-, paimen- ja seurakoiraksi.
- **Roturyhmä:** FCI:n ryhmä 1, lammas- ja karjakoirat.
- **Säkäkorkeus:** urokset 35,5–46 cm ja nartut 33–43,5 cm.
- **Paino:** rotumääritelmässä ei ole määritelty painorajoja. Sopiva paino riippuu koiran korkeudesta, sukupuolesta ja rakenteesta.
- **Turkki:** keskipitkä kaksinkertainen karvapeite, joka voi olla suora tai laineikas.
- **Aktiivisuustaso:** korkea; tarvitsee liikuntaa, aivotyötä ja palautumista.

Amerikanpaimenkoira on pienikokoinen, mutta sen pieni koko ei tee paimenkoiran ominaisuuksista helpompia hallita. Rotu sopii parhaiten ihmiselle, joka haluaa kouluttaa koiraa, ulkoilla sen kanssa ja opettaa sille myös rauhoittumista. Se voi sopia ensimmäiseksi koiraksi, jos omistajalla on aikaa, kärsivällisyyttä ja kiinnostusta palkitsemiseen perustuvaan koulutukseen. Se on huonompi valinta ihmiselle, joka etsii ennen kaikkea vaivatonta koiraa, jonka liikunnan ja arkitaitojen harjoittelun tarve on vähäinen.

## Ulkonäkö ja turkki

Amerikanpaimenkoiran tulee olla tasapainoinen, ketterä ja vahva ilman raskasta tai liioiteltua vaikutelmaa. Runko on hieman säkäkorkeutta pidempi. Sallittujen säkäkorkeuksien ääripäiden välillä on huomattava kokoero, joten yksi koko rodulle annettu painohaitari olisi harhaanjohtava. Arvioi koiran kuntoluokkaa, mittasuhteita ja lihaksistoa eläinlääkärin kanssa sen sijaan, että vertaisit kaikkia yksilöitä yhteen koko rotua koskevaan lukuun.

Turkki koostuu säänkestävästä peitinkarvasta ja aluskarvasta, jonka määrä voi vaihdella vuodenajan ja ilmaston mukaan. Säännöllinen, huolellinen kampaaminen riittää usein perushoidoksi, mutta karvanlähtöaikaan irtoava aluskarva vaatii enemmän huomiota. Pese koira silloin, kun se on oikeasti likainen. Turkki jätetään yleensä luonnolliseksi, eikä runsas muotoilu kuulu rodun tavanomaiseen turkinhoitoon.

Hyväksytyt perusvärit ovat musta, punainen, blue merle ja red merle, joko tan-merkein ja valkoisin merkein tai ilman niitä. Valkoista saa esiintyä määritellyillä alueilla, mutta se ei saa olla hallitseva väri päässä tai rungossa. Silmät voivat olla ruskeat, siniset, pähkinänruskeat tai meripihkanväriset. Silmät voivat myös olla keskenään eriväriset, tai samassa silmässä voi olla useampaa väriä. Epätavallinen silmien väri on sallittua ulkonäön vaihtelua eikä itsessään kerro näkökyvystä, terveydestä tai luonteesta.

Häntä voi olla pitkä tai luonnostaan lyhyt eli synnynnäinen töpöhäntä, NBT. Lyhyt häntä ei siis automaattisesti tarkoita, että se olisi typistetty. Häntien typistäminen on Ruotsissa kiellettyä, ja ruotsalaisen ostajan on syytä erottaa tuontikoiran synnynnäinen töpöhäntä kirurgisesti lyhennetystä hännästä.

## Luonne ja käyttäytyminen

Rotumääritelmä kuvaa amerikanpaimenkoiraa älykkääksi, yhteistyöhaluiseksi, sopeutuvaiseksi ja uskolliseksi koiraksi, jolla on paimennus- ja vahtimisviettiä. Se tarkkailee usein ympäristöään valppaasti ja reagoi nopeasti. Tämä voi näkyä erinomaisena reagointina koulutuksessa, mutta myös siinä, että koira huomaa liikkeet, äänet ja muutokset, joita omistaja tuskin edes havaitsee.

Rotu voi suhtautua vieraisiin pidättyvästi. Pidättyvyys tarkoittaa, että koira saattaa odottaa ja tarkkailla hakeutumatta kontaktiin; se ei ole sama asia kuin ujous, pelokkuus tai uhkaavuus. Pakotetut tervehdykset harvoin lisäävät pidättyvän koiran itsevarmuutta. Anna sille sen sijaan tilaa ja mahdollisuus tarkkailla sekä palkitse sen omasta aloitteesta tapahtuvaa rauhallista lähestymistä.

Ruotsalaisten BPH-käyttäytymiskuvausten tulokset osoittavat ennen kaikkea, että rodun sisäinen vaihtelu on suurta. Osa koirista tervehtii innokkaasti, toiset osoittavat vain vähän kiinnostusta, ja reaktiot yllätyksiin, ääniin ja epävarmoihin tilanteisiin vaihtelevat yksilöittäin. BPH kuvaa koiran reaktioita kyseisenä päivänä, eikä siinä anneta hyväksyttyä tai hylättyä tulosta. Pentua valittaessa vanhempien ja lähisukulaisten käyttäytyminen, palautuminen ja arjessa pärjääminen kertovatkin enemmän kuin yksittäinen luonnehdinta, kuten ”rodunomainen luonne”.

Rodun tarkkaa suuntautumista omaan perheeseensä ei pidä romantisoida väitteeksi siitä, että jokainen yksilö olisi automaattisesti itsevarma, sosiaalinen ja mutkaton. Kysy kasvattajalta, miten aikuiset koirat suhtautuvat vieraisiin, uusiin ympäristöihin, käsittelyyn, ääniin ja rauhalliseen toimettomuuteen. Pyydä konkreettisia esimerkkejä ja tarkastele mahdollisia BPH-tuloksia osana kokonaisuutta.

## Koulutus ja liikunta

Amerikanpaimenkoira tarvitsee aktiivista elämää, mutta kaikille yksilöille sopivaa valmista päiväohjelmaa ei ole. Hyvään arkeen kuuluu lenkkejä ja turvallisissa paikoissa vapaata liikkumista, hajutyöskentelyä tai ongelmanratkaisua, lyhyitä harjoitteluhetkiä ja kunnollista lepoa. Kuormitus tulee sovittaa koiran ikään, kuntoon, terveyteen ja palautumiskykyyn.

Sopivia harrastuksia ovat esimerkiksi agility, rally-toko, jäljestys, nosework, toko, haku, paimennus ja temppujen harjoittelu. Mikään tietty laji ei ole välttämätön. Olennaista on, että koira saa käyttää sekä kehoaan että päätään ilman, että tekemisen intensiteetti kasvaa päivä päivältä. Jos koiran on toiminnan jälkeenkin vaikea rauhoittua, ratkaisu voi olla selkeämmissä tauoissa ja paremmin mitoitetussa harjoittelussa – ei automaattisesti liikunnan lisäämisessä.

Palkitsemiseen perustuva koulutus ja selkeät kriteerit sopivat nopealle ja herkästi reagoivalle koiralle. Aloita varhain kontaktin, luoksetulon, hihnataitojen, käsittelyn ja rauhallisen odottamisen harjoittelu. Harjoittele myös helposti unohtuvia taitoja: rauhallista makoilua perheen ruokailun aikana, tehtävästä irrottautumista, ohikulkevien ihmisten ja koirien katselua niihin puuttumatta sekä rauhoittumista leikin jälkeen.

Arjessa paimennus- ja vahtimiskäyttäytyminen voivat näkyä liikkeen seuraamisena, juoksemisen hallitsemisena tai hälytyshaukkuna, kun jotakin tapahtuu. Tämä ei tarkoita, että jokainen koira jahtaisi lapsia, paimentaisi kissoja tai haukkuisi paljon. Tarkkaile, mikä saa juuri oman koirasi reagoimaan, ja opeta vaihtoehtoisia toimintatapoja ennen kuin käytöksestä tulee tapa. Pennut tarvitsevat lyhyitä, myönteisiä kokemuksia ja ikään sopivaa liikuntaa; niitä ei pidä liikuttaa kuten täysikasvuisia koiria.

## Terveys

Amerikanpaimenkoirilla esiintyy lonkkanivelen kasvuhäiriötä eli HD:tä, mutta Ruotsin koirakanta on nuori, ja useiden muiden sairauksien yleisyydestä on vain rajallisesti luotettavaa tietoa. Vakuutustilastojen diagnoosikoodit, pienet aineistot ja koirien alhainen keski-ikä ovat vaikeuttaneet vanhempien yhteenvetojen tulkintaa. Pitkä luettelo mahdollisista diagnooseista kertoo siksi vähemmän kuin pennun vanhempien ja lähisukulaisten todennetut tutkimustulokset.

On tärkeää erottaa Ruotsin kennelliiton viralliset rekisteröintiehdot rotuyhdistyksen jalostussuosituksista. Ruotsin kennelliiton nykyisissä rekisteröintisäännöissä amerikanpaimenkoiralle ei ole asetettu rekisteröinnin ehdoksi erityistä rotukohtaista terveysohjelmaa. Ruotsin amerikanpaimenkoirayhdistys suosittelee kuitenkin, että ennen astutusta molemmilla vanhemmilla on:

- lonkkakuvaustulos A tai B ja kyynärkuvaustulos 0
- puhdas silmätarkastustulos, joka on enintään 18 kuukautta vanha
- tiedossa oleva prcd-PRA-status; kantajan saa yhdistää vain geneettisesti terveeseen koiraan
- tiedossa oleva NAD-status; yhdistelmän tulee olla terve–terve tai terve–kantaja.

Pyydä nähtäväksi varsinaiset tulokset ja tutkimuspäivämäärät sekä selvitys siitä, miten vanhempien tulokset sopivat yhteen. Pelkkä ilmaus ”terveystutkittu” ei riitä. DNA-testi antaa tietoa vain siitä geenimuunnoksesta, jota se tutkii, eikä korvaa kliinistä silmätarkastusta.

MDR1 eli ABCB1 on geenimuunnos, joka voi vaikuttaa siihen, miten koiran elimistö käsittelee tiettyjä lääkkeitä. Jos koira on testattu, säilytä tulos ja näytä se hoitavalle eläinlääkärille. Lääkkeen valintaa tai annostusta ei pidä koskaan ratkaista verkosta löytyvien yleisten rotuohjeiden perusteella.

Merleä ei saa yhdistää merleen, sillä yhdistelmästä voi syntyä pentuja, joilla on kaksi kopiota merle-alleelista ja suurentunut vakavien näkö- ja kuulovikojen riski. Tällainen yhdistelmä on Ruotsin kennelliiton perussääntöjen vastainen. Synnynnäinen töpöhäntä liittyy NBT-ominaisuuteen. Rotuyhdistys kehottaa varovaisuuteen NBT–NBT-yhdistelmien suhteen samalla, kun asiaa seurataan edelleen. Tätä ei pidä sekoittaa merle–merle-yhdistelmien nimenomaiseen kieltoon.

## Historia ja alkuperä

Amerikanpaimenkoira kehitettiin Kaliforniassa 1960-luvun lopulla jalostamalla pienikokoisia australianpaimenkoiria. Tavoitteena oli pienempi, kestävä paimenkoira, joka pystyisi työskentelemään muun muassa lampaiden ja vuohien kanssa ja sopisi samalla liikkuvaan karjatila- ja hevoselämään. Vuodesta 1980 lähtien rekisteröinnissä käytettiin nimeä Miniature Australian Shepherd, ennen kuin rotu sai myöhemmin nykyisen nimensä.

Yhdysvaltalainen rotuyhdistys perustettiin vuonna 1990, ja rotu otettiin American Kennel Clubin kehittyvien rotujen rekisteriin vuonna 2011. Täysi tunnustus Yhdysvalloissa seurasi vuonna 2015, ja FCI tunnusti rodun vuonna 2019. Ruotsin ensimmäinen pentue syntyi vuonna 2006, ja rekisteröinti amerikanpaimenkoiraksi alkoi Ruotsissa vuonna 2017.

Ruotsissa on myös valvottu roturisteytysohjelma, jossa voidaan käyttää australianpaimenkoiria Ruotsin kennelliiton rekisteröintisääntöjen mukaisesti. Jälkeläiset rekisteröidään amerikanpaimenkoiriksi. Tämä ei muuta koirien asemaa tunnustetun rodun edustajina, vaan ohjelma on säännelty jalostuksen työkalu. Ostajalle sukutaulu ja kasvattajan tavoitteet ovat tämän vuoksi erityisen tärkeitä, sillä ominaisuudet ja koko voivat vaihdella myös rotumääritelmän rajoissa.

## Arki amerikanpaimenkoiran kanssa

Amerikanpaimenkoira voi viihtyä hyvin niin omakotitalossa kuin kerrostaloasunnossakin. Kodin kokoa tärkeämpää on arjen toimivuus: koiran on päästävä ulos, saatava käyttää aistejaan ja harjoitella sekä voitava levätä ilman jatkuvaa rappukäytävän, ikkunoiden tai pihan tarkkailua. Piha voi helpottaa arkea, mutta se ei korvaa yhteistä tekemistä tai erilaisiin ympäristöihin totuttelua.

Lasten kanssa tarvitaan aikuisen valvontaa, selkeitä sääntöjä ja lepopaikka, jossa koira saa olla rauhassa. Juokseminen ja kova ääni voivat kiinnittää liikkeeseen herkästi reagoivan paimenkoiran huomion. Rauhallinen yhdessäolo ja tauot ennen koiran ylivireytymistä ovat siksi tärkeämpiä kuin oletus siitä, että rotu on ”lapsiystävällinen”. Lapsen vastuulle ei saa koskaan jättää kuormittuneen koiran viestien tulkintaa tai sen käsittelyä.

Yhteiselo toisen koiran tai kissan kanssa riippuu yksilöstä, aiemmista kokemuksista ja tutustuttamisesta. Anna eläinten tutustua vähitellen ja hallitusti, järjestä kissalle poistumisreittejä ja omat ruokailu-, lepo- ja muut tarpeelliset paikat sekä keskeytä tuijottaminen ja jahtaaminen jo varhain. Rotu ei takaa yhteensopivuutta, mutta paimenkoiratausta ei myöskään tee ongelmista väistämättömiä.

Yksinoloharjoittelussa tulee edetä vähitellen silloin, kun koira tuntee olonsa turvalliseksi, on saanut liikuntaa ja on valmis lepäämään. Aloita hyvin lyhyistä hetkistä ja seuraa juuri oman koirasi reaktioita. Pitkittynyt haukkuminen, edestakaisin kuljeskelu tai kyvyttömyys syödä ja levätä kertovat siitä, että harjoittelussa on edetty liian nopeasti. Ruotsalaisissa kodeissa suljettua häkkiä ei saa käyttää tavanomaiseen koiran säilyttämiseen eikä ratkaisuna yksinolo-ongelmiin.

Selvitä ennen pennun ostamista muutakin kuin rekisteröinti ja väri. Pyydä nähtäväksi vanhempien terveystulokset päivämäärineen, kysy MDR1-tuloksista ja muista olennaisista DNA-tuloksista, perehdy lähisuvun luonteeseen ja palautumiskykyyn sekä keskustele siitä, miten kasvattaja painottaa työskentelyhalua, ääniin reagointia, pidättyvyyttä ja rauhoittumiskykyä. Vastuullinen valinta perustuu siihen, millaiseen arkeen koira on jalostettu ja kasvatettu – ei vain sopivan ulkonäön löytämiseen.

Amerikanpaimenkoira

Norwegian Kennel Club (NKK)

Dansk Kennel Klub (DKK)

Kompakti ja urheilullinen paimenkoira, joka on jalostettu Yhdysvalloissa australianpaimenkoiran pienemmäksi versioksi. Älykäs ja omistautunut koira viihtyy tiiviisti perheensä lähellä, mutta suhtautuu vieraisiin usein varautuneesti. Tarvitsee säännöllistä koulutusta, aivotyötä ja liikuntaa. Keskipitkässä, kaksinkertaisessa turkissa esiintyy useita värejä. Yleensä terve rotu, jonka elinikä on 12–15 vuotta.

Broken Rock

## Perustiedot

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira on pieni mutta vankka ja aktiivinen maatila- ja seurakoira, joka on kotoisin Tanskasta ja Ruotsista. FCI luokittelee rodun ryhmään 2 pinserityyppiseksi koiraksi. Se ei siis ole terrieri, vaikka sitä kutsuttiin aiemmin skåninterrieriksi.

- **Säkäkorkeus:** uroksilla 34–37 cm ja nartuilla 32–35 cm. Sallittu poikkeama on 2 cm kumpaankin suuntaan.
- **Alkuperäinen käyttötarkoitus:** ilmoittaa tulijoista, pyydystää rottia ja elää tiiviisti maatilan ihmisten rinnalla.
- **Luonne rotumääritelmän mukaan:** valpas, eloisa ja tarkkaavainen.
- **Karvapeite:** lyhyt, karhea ja sileä. Valkoinen on vallitseva väri.
- **Sopii parhaiten:** ihmiselle tai perheelle, joka haluaa opettaa arjen taitoja, tarjota sekä liikuntaa että nenätyöskentelyä ja auttaa koiraa rauhoittumaan.

Rotumääritelmässä ei ilmoiteta virallista painoa. Eri verkkosivuilla esitettyihin lukuihin on siksi syytä suhtautua suuntaa antavina, ei painovälinä, johon jokaisen aikuisen tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran pitäisi mahtua. Pentua valittaessa vanhempien koko, kuntoluokka ja rakenteellinen terveys kertovat enemmän kuin yksittäinen painoväli.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran tulee olla pieni, tiivis ja vankka, ei hento tai elegantti. Runko on hieman suorakaiteen muotoinen: säkäkorkeuden suhde rungon pituuteen on 9:10. Rotu kehittyy fyysisesti hitaasti, ja lihaksisto sekä rungon vankkuus voivat kehittyä täysiksi vasta kolmen tai neljän vuoden iässä.

Pää on suhteellisen pieni ja kolmionmuotoinen. Korvat voivat olla ruusukorvat tai eteenpäin taittuneet; pystykorvat eivät kuulu rodun ihannetyyppiin. Häntä voi olla luonnostaan pitkä tai synnynnäisesti töpö, jolloin sen pituus vaihtelee. Synnynnäinen töpöhäntä on luonnollista vaihtelua, eikä sitä pidä sekoittaa typistettyyn häntään.

Karvapeite on karhea, lyhyt ja sileä, eikä siinä ole pohjavillaa. Valkoisen tulee olla vallitseva väri. Laikut voivat olla yhtä tai useampaa väriä: mustaa, punaruskeaa, keltaista, maksanruskeaa, riistanväriä tai kellanruskean eri sävyjä. Myös päässä tulee olla laikkuja, ja pilkutus valkoisilla alueilla on sallittua. Ulkonäkö voi siis vaihdella huomattavasti ilman, että kyse olisi rodun eri muunnoksista.

Karvapeite on helppohoitoinen, vaikka karvaa voi lähteä huomattavasti. Harjaa irtokarvat pois tarpeen mukaan, etenkin runsaamman karvanlähdön aikaan, ja pese koira, kun se on oikeasti likainen. Tarkista samalla iho, korvat, tassut ja kynnet. Totuta pentu vähitellen hampaiden harjaukseen ja muuhun käsittelyyn. Rauhallinen, palkitsemiseen perustuva käsittelyharjoittelu helpottaa sekä arkisia hoitotoimia että eläinlääkärikäyntejä.

## Luonne ja persoonallisuus

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira on yleensä nopea, utelias ja ihmisläheinen, mutta rotunimi ei takaa leppoisaa perhekoiraa. Rotumääritelmä kuvaa rotua valppaaksi, eloisaksi ja tarkkaavaiseksi. Arjessa tämä tarkoittaa usein valmiutta osallistua, liikkeeseen reagoimista ja sitä, että koira ilmoittaa ihmisille lähistön tapahtumista.

Monissa yksilöissä näkyy yhä tausta maatilan vahtikoirana. Monet ilmoittavat haukkumalla jonkun saapumisesta, mutta haukkuherkkyys ja se, kuinka nopeasti koira hiljenee, vaihtelevat. Jos kodissa äänet kantautuvat helposti, kannattaa selvittää, miten vanhemmat ja aikuiset lähisukulaiset reagoivat ovien ääniin, porraskäytävän tapahtumiin ja vieraisiin. Se kertoo enemmän kuin oletus siitä, että rotu olisi aina hiljainen tai aina haukkuherkkä.

Ruotsin Kennelliiton vanhemmassa BPH-käyttäytymiskuvauksen yhteenvedossa rotu näyttäytyy pääosin itsevarmana ja melko energisenä. Uteliaisuudessa, leikkisyydessä ja kiinnostuksessa vieraita ihmisiä kohtaan on kuitenkin selviä eroja. BPH kuvaa koiran reaktioita; se ei ole koe, jonka koira läpäisee tai hylkää. Tutustu yksittäisen koiran kuvauspöytäkirjaan ja kysy, miten vanhemmat käyttäytyvät arjessa.

Rodun rottakoirataustan vuoksi kiinnostus pieniä, nopeasti liikkuvia eläimiä kohtaan on syytä ottaa huomioon. Tämä ei tarkoita, että jokainen pihakoira jahtaisi kaikkea näkemäänsä, mutta tulevan omistajan on varauduttava opettamaan toiminnan keskeyttämistä ja luoksetuloa. Kanit, marsut ja muut pienet lemmikit tarvitsevat turvalliset tilat, joihin koira ei pääse.

## Koulutus ja liikunta

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira tarvitsee säännöllisesti sekä liikuntaa että tekemistä mielelle, mutta kaikille koirille sopivaa tuntimäärää ei ole. Ikä, terveys, tekemisen kuormittavuus, ympäristö ja palautuminen ratkaisevat, millainen päivä on hyvä. Aikuisen koiran arkeen voi kuulua lenkkejä, vapaata liikkumista turvallisessa paikassa, nenätyöskentelyä, leikkiä ja lyhyitä arkitaitojen harjoituksia. Pennut tarvitsevat vähitellen karttuvia kokemuksia ja paljon lepoa, eivät pienoiskoossa toteutettua aikuisen koiran päiväohjelmaa.

Seuraa kellon sijaan koiran käyttäytymistä. Sopivan tekemisen jälkeen koira pystyy rauhoittumaan kotona, palautuu rasituksesta ja liikkuu vaivattomasti vielä seuraavanakin päivänä. Jatkuva levottomuus voi kertoa siitä, ettei arjessa ole riittävästi mielekästä tekemistä, mutta vauhdikkaan liikunnan lisääminen ei aina ole ratkaisu. Joskus koira tarvitsee enemmän nenätyöskentelyä, selkeämpiä rutiineja tai apua rauhoittumiseen.

Panosta taitoihin, jotka auttavat nopeaa ja tarkkaavaista koiraa arjessa:

- luoksetulo ja oma-aloitteinen kontaktin ottaminen, kun näkyviin tulee villieläimiä tai muita häiriötekijöitä
- jahtaamisen, kaivamisen ja kiihkeän leikin lopettaminen
- rauhallinen käytös ovilla, ikkunoilla ja vieraiden saapuessa
- lepääminen silloinkin, kun ihmiset liikkuvat kotona
- löysällä hihnalla kulkeminen ja ohjeisiin reagoiminen vilkkaissa ympäristöissä
- tassujen, suun, korvien ja kehon käsittelyn hyväksyminen levollisesti

Etene koulutuksessa asteittain, käytä myönteisiä, palkitsemiseen perustuvia menetelmiä ja sovita vaikeustaso yksilölle sopivaksi. Rotu oppii usein nopeasti, mikä tarkoittaa myös sitä, että haukkuminen, vetäminen tai ylikiihtyminen voivat vakiintua, jos koira saa niiden avulla toistuvasti haluamansa. Agility, rally-toko, jäljestys, nosework ja muut koiraharrastukset voivat sopia rodulle, mutta mikään tietty laji ei ole välttämätön. Tärkeintä on toimiva ja pitkäjänteinen yhdistelmä yhteistyötä, nenätyöskentelyä, liikuntaa ja palautumista.

## Terveys

Tanskalais-ruotsalaista pihakoiraa pidetään yleisesti terveenä rotuna, mutta luonnehdinta ”terve rotu” ei korvaa kyseisen pentueen taustojen selvittämistä. Pyydä rekisteröidyt tutkimustulokset päivämäärineen sekä tietoa lähisukulaisista. Pelkkä tutkimuksen nimi tai maininta vanhempien terveystutkimuksista kertoo liian vähän ilman varsinaisia tuloksia.

Lonkkadysplasia eli HD on aihe, jossa vanha ja ajantasainen tieto sekoittuvat helposti. Rodulla on tällä hetkellä Ruotsin Kennelliiton tason 1 terveysohjelma. Se tarkoittaa, että HD-tulokset voidaan tallentaa keskitettyyn rekisteriin, mutta lonkkakuvaus ei ole pentujen rekisteröinnin edellytys. Rotuyhdistyksen mukaan jalostukseen ei tulisi käyttää koiria, joiden HD-tulos on D tai E tai joilla on kliinisiä oireita. Virallinen tulos ja mahdollinen HD-indeksi antavat silti hyödyllistä tietoa nimenomaan lonkista; ne eivät ole todistus koiran kokonaisterveydestä.

Polvilumpion sijoiltaanmenon eli patellaluksaation osalta rotuyhdistyksen nykyinen suositus on, ettei sairastunutta tai sen vuoksi leikattua koiraa tulisi käyttää jalostukseen. Suositus ei kuitenkaan tarkoita, että kaikilla vanhemmilla olisi oltava virallinen polvitutkimustulos. Kysy sekä tutkimuksista että vanhempien, sisarusten ja aiempien jälkeläisten polviongelmista.

Primaarinen linssiluksaatio eli PLL on vakava silmäsairaus, joka liittyy ADAMTS17-geenin mutaatioon. Rodulle on saatavilla validoitu DNA-testi. Rotuyhdistys suosittelee testaamista erityisesti silloin, kun suvussa on kantajia tai testaamattomia lähisukulaisia eikä niiden ja jalostuskoiran välissä ole DNA-testillä terveeksi todettua koiraa. Suosituksen mukaan kantajan saa yhdistää vain DNA-testillä terveeksi todettuun tai vanhempiensa perusteella perinnöllisesti terveeseen koiraan. Terve PLL-tulos koskee tätä mutaatiota; se ei sulje pois muita silmäongelmia tai muita sairauksia.

Ennen pennun ostamista on perusteltua tarkistaa:

- vanhempien henkilöllisyys ja varsinaiset HD-tulokset, jos ne on lonkkakuvattu
- mahdolliset polvitutkimukset ja suvun tiedossa oleva terveyshistoria
- PLL-status ja se, miten tulos sopii yhteen toisen vanhemman tuloksen kanssa
- lähisukulaisten sairaudet, ontuminen, hammasongelmat ja luonne
- että kasvattaja osaa selittää sekä yhdistelmän vahvuudet että siihen liittyvät epävarmuudet

## Historia ja alkuperä

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira edustaa vanhaa skandinaavista maatilakoiratyyppiä, mutta rotuna se on tunnustettu verrattain hiljattain. Samankaltaisia koiria eli pitkään Tanskan ja Etelä-Ruotsin maatiloilla, missä ne pitivät rottakantaa kurissa, ilmoittivat tulijoista ja toimivat seurakoirina. Tyypin tarkkaa kehityshistoriaa ei tunneta. Yhteyksistä pinsereihin ja brittiläisiin valkoisiin metsästysterriereihin on keskusteltu, mutta niitä ei pidä esittää varmana polveutumishistoriana.

Ennen rodun tunnustamista käytössä oli muun muassa nimi skåninterrieri. Ruotsissa vuonna 1986 järjestettyyn kartoitukseen tuotiin 107 koiraa. Kartoitus tuki käsitystä siitä, että tyyppi oli riittävän yhtenäinen ja että siinä oli samalla säilynyt hyödyllistä geneettistä vaihtelua. Ruotsi ja Tanska tunnustivat rodun yhdessä vuonna 1987 nimellä tanskalais-ruotsalainen pihakoira.

FCI myönsi rodulle väliaikaisen kansainvälisen tunnustuksen vuonna 2008 ja lopullisen tunnustuksen vuonna 2019. Rotu sijoitettiin ryhmään 2 pinserityyppiseksi koiraksi, ei terrieriryhmään. Nykyisin useimmat ovat seurakoiria, mutta taipumus ilmoittaa tapahtumista, kiinnostus pieniin jyrsijöihin ja vahva työskentelyhalu tekevät rodun historiasta merkityksellisen myös nykykodissa.

## Arki rodun kanssa

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira sopii parhaiten kotiin, jossa yhdessäolo, aktiivisuus ja arkitaitojen harjoittelu ovat luonteva osa elämää. Se voi sopia ensimmäiseksi koiraksi, mutta pieni koko ei tee rodusta vaivatonta. Omistajan on osattava arvostaa nopeaa koiraa, ehkäistä jahtaamista ja ilmoitushaukkua sekä oltava valmis harjoittelemaan rauhoittumista yhtä huolellisesti kuin vauhdikasta tekemistä.

Aikuisen tulee aina valvoa lasten ja koiran yhdessäoloa. Koira tarvitsee lepopaikan, jossa sitä ei häiritä, eikä lasten pidä häiritä sitä sen syödessä, nukkuessa tai pyrkiessä pois tilanteesta. Arvioi vanhempien käyttäytymistä ja yksittäisen koiran kykyä lopettaa leikki; ilmaus ”lapsiystävällinen rotu” ei takaa turvallisuutta.

Pihakoira voi elää kissan kanssa, mutta onnistuminen riippuu yksilöistä ja tutustuttamisesta. Estä koiraa jahtaamasta kissaa, tarjoa kissalle korkeita paikkoja ja esteettömiä poistumisreittejä sekä pidä ensimmäiset kohtaamiset lyhyinä ja hallittuina. Pieneläimet, kuten kanit ja jyrsijät, tulee pitää fyysisesti erillään koirasta, vaikka se vaikuttaisi valvottuna rauhalliselta.

Kerrostaloasuminen voi onnistua, jos koira pääsee ulkoilemaan, saa käyttää nenäänsä ja oppii olemaan ilmoittamatta rakennuksen jokaisesta äänestä. Piha ei korvaa aktiivista tekemistä, eikä suuri koti ratkaise yksin jäämiseen liittyviä haasteita. Aloita yksinoloharjoittelu hyvin lyhyillä jaksoilla, kun koiralla on turvallinen ja rauhallinen olo. Pidennä aikaa vasta, kun se pystyy aidosti rentoutumaan, ja järjestä muuta hoitoa, jos arki edellyttää pidempiä poissaoloja kuin koira kestää.

Tapaa mahdollisuuksien mukaan molemmat vanhemmat tai muita aikuisia lähisukulaisia ennen päätöstä. Tarkkaile, miten ne tervehtivät ihmisiä, palautuvat yllätyksestä, reagoivat pieneläimiin ja ääniin sekä rauhoittuvat tekemisen jälkeen. Nämä havainnot, todennettavat terveystiedot ja sukulinjansa tunteva kasvattaja kertovat arjesta enemmän kuin yleiset lupaukset siitä, että rotu sopii kaikille.

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira

Swedish Kennel Club

Danish Kennel Club

The Danish/Swedish Farmdog Club of America

Fédération Cynologique Internationale

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira on eloisa, pienehkö skandinaavinen maatiaiskoira, jolla on tiivis ja urheilullinen rakenne sekä sileä, pääosin valkoinen karvapeite värillisin laikuin. Tämä hyvin ihmisläheinen, älykäs ja energinen koira on erinomainen ja hellä perheenjäsen, kun se saa päivittäin liikuntaa, koulutusta ja virikkeitä.

Skorpsmulans

## Rotu lyhyesti

- Shetlanninlammaskoira eli sheltti on pieni brittiläinen seura- ja paimenkoira, jonka juuret ovat Shetlandinsaarten maatilakoirissa.
- Rotumääritelmän mukaan se on aktiivinen, valpas, ystävällinen ja älykäs koira, joka on tarkkaavainen omistajaansa kohtaan. Varautuneisuus vieraita kohtaan on sallittua, mutta hermostuneisuus ei.
- Ihannesäkäkorkeus on uroksilla 37 cm ja nartuilla 35,5 cm. Rotumääritelmässä ei määritellä ihannepainoa.
- Pitkä, kaksinkertainen turkki on hoidettava ihoa myöten etenkin korvien takaa ja karvanlähtöaikaan. Koko turkin säännölliselle lyhyeksi leikkaamiselle ei kuitenkaan pitäisi olla tarvetta.
- Rotu sopii parhaiten ihmiselle, joka haluaa yhdistää päivittäisen liikunnan koulutukseen, hajutyöskentelyyn tai muuhun aivotyöhön ja joka on valmis totuttamaan koiraa rauhallisesti ääniin, erilaisiin ympäristöihin ja yksinoloon.
- Pentua valittaessa dokumentoidut silmätutkimustulokset, lähisukulaisten luonne sekä MDR1:n ja merlen tuntemus ovat tärkeämpiä kuin yleiset lupaukset siitä, että rotu on aina terve tai helppo arjessa.

## Ulkonäkö ja turkki

Shetlanninlammaskoira on pieni, kevytrakenteinen ja ketterä koira, jonka rungon tulee olla hieman säkäkorkeutta pidempi. Rotumääritelmän mukainen ihannesäkäkorkeus on uroksilla 37 cm ja nartuilla 35,5 cm. Yli 2,5 cm:n poikkeama kumpaankin suuntaan on rotumääritelmän mukaan erittäin epätoivottava. Nämä ovat rodun arvostelussa käytettäviä ihannemittoja, eivät lupaus jokaisen yksilön koosta. Ihannepainoa ei määritellä, joten koiran kuntoluokka ja rakenne kertovat sopivasta painosta paremmin kuin yksittäinen vaa'an lukema.

Pään tulee olla pitkän, tylpän kiilan muotoinen. Kallon ja kuonon tulee olla yhtä pitkät, ja niiden välisen keskikohdan tulee sijaita silmän sisänurkan kohdalla. Silmät ovat mantelinmuotoiset ja yleensä tummanruskeat. Blue merle -värisillä koirilla ne voivat olla kokonaan tai osittain siniset. Pienet korvat ovat levossa taaksepäin suuntautuneet. Koiran ollessa valppaana ne suuntautuvat eteenpäin ja niiden kärjet taittuvat.

Karvapeite on kaksinkertainen: peitinkarva on pitkää, suoraa ja melko karheaa, kun taas pohjavilla on lyhyttä, pehmeää ja tiheää. Monille koirille sopii perusteellinen turkinhoito noin kerran viikossa, karvanlähtöaikaan useammin. Kampaa turkki ihoa myöten ja kiinnitä erityistä huomiota korvien taustoihin. Tassujen ympärillä ja kintereissä olevaa karvaa voi tarvittaessa siistiä. Pesun jälkeen turkin on kuivuttava ihoa myöten.

Hyväksytyt värit ovat soopeli, kolmivärinen, blue merle, mustavalkoinen sekä musta ruskein merkein, joskaan viimeksi mainittua ei nykyisin esiinny. Blue merlen yleisvaikutelman tulee olla hopeansininen, ja siinä on mustaa marmorointia. Valkoisia merkkejä voi esiintyä esimerkiksi piirrossa, kauluksessa, rinnassa, kaulurissa, raajoissa ja hännänpäässä. Valkoiset laikut rungossa ovat kuitenkin rotumääritelmän mukaan erittäin epätoivottavia. Rotumääritelmän värivaatimukset ja merleen liittyvät geneettiset säännöt ovat eri asioita.

## Luonne ja persoonallisuus

Tyypillinen shetlanninlammaskoira on valpas, ystävällinen, älykäs ja vahvasti omistajaansa suuntautunut, mutta yksilöiden sosiaalisuudessa, ääniherkkyydessä ja itsevarmuudessa on selviä eroja. Koira voi suhtautua vieraisiin pidättyvästi eikä välttämättä halua tervehtiä heitä, mutta pelkoa ei pidä kuitata normaalina varautuneisuutena.

Ruotsin Kennelliiton BPH-käyttäytymiskuvaus osoittaa, miksi pelkkä keskiarvo ei riitä koiran valinnan perusteeksi. Kuvatut sheltit osoittivat monissa testitilanteissa vain vähän pelkoa, mutta esimerkiksi tervehtimistilanteissa ja yllätyksiin reagoimisessa oli huomattavaa vaihtelua. Analyysi koskee siihen osallistuneita koiria, eikä sen perusteella voi ennustaa yksittäisen pennun käyttäytymistä. Kysy, miten vanhemmat ja lähisukulaiset reagoivat vieraisiin, ääniin ja uusiin ympäristöihin ja kuinka nopeasti ne palautuvat.

Rodun tehtäviin on historiassa kuulunut ympäristön tarkkailu ja hälyttäminen. Siksi haukkuminen voi olla arjessa tärkeä huomioitava asia, mutta se ei tarkoita, että jokainen sheltti olisi kovin äänekäs. Se, että BPH-kuvauksessa vain harvat koirat haukkuivat tai vinkuvat tilanteissa, joissa ääntelyä ei odotettu, ei tarkoita rodun olevan kotona aina hiljainen jonkun kulkiessa porraskäytävässä. Arvioi juuri sitä koiraa ja kasvuympäristöä, josta olet koiraa valitsemassa.

Shelttien kuvataan yleensä tulevan toimeen muiden koirien kanssa ilman ristiriitoja, mutta tämä ei takaa jokaisen kohtaamisen sujumista eikä yhteiselon onnistumista kissojen tai pienlemmikkien kanssa. Varhaisilla kokemuksilla, koiran yksilöllisellä käyttäytymisellä ja hallitulla tutustuttamisella on suuri merkitys.

## Koulutus ja liikunta

Shetlanninlammaskoira tarvitsee päivittäin liikuntaa ja aivotyötä, mutta kaikille yksilöille sopivaa, luotettavasti perusteltua minuuttimäärää ei ole. Hyvässä päivärytmissä vuorottelevat lenkit, haistelumahdollisuudet, lyhyet koulutushetket, leikki ja lepo. Agility, rally-toko, toko, nosework ja temppujen opettelu voivat sopia rodun nopeuteen ja yhteistyöhaluun. Koiraharrastus ei kuitenkaan ole välttämätön, jos arki tarjoaa muuten monipuolista liikuntaa ja ongelmanratkaisua.

Käytä palkitsemiseen perustuvaa, asteittain etenevää koulutusta, jossa huomioidaan koiran herkkyys. Kova äänenkäyttö voi lisätä epävarmuutta. Helpota sen sijaan tilannetta ja palkitse toivomastasi käytöksestä. Jos koira reagoi ovelta kuuluviin ääniin, ikkunan takana näkyvään liikkeeseen tai vieraisiin, voit:

- lisätä etäisyyttä tai estää ärsykkeen näkymisen tai kuulumisen niin, että koira pystyy yhä keskittymään;
- palkita koiraa siitä, että se kääntyy takaisin puoleesi ja rauhoittuu omalle paikalleen;
- harjoitella hiljaisilla, ennakoitavilla äänillä ennen vaikeustason nostamista;
- antaa koiralle tauon, jos se ei pysty ottamaan palkkiota vastaan tai rauhoittumaan.

Tavoitteena ei ole estää kaikkea viestintää, vaan auttaa koiraa irrottautumaan tilanteesta, palautumaan ja rauhoittumaan. Jos oma koirasi alkaa jahdata, kiertää tai näykkiä juoksevia lapsia, polkupyöriä tai muita nopeasti liikkuvia kohteita, suhtaudu siihen konkreettisena turvallisuus- ja koulutusongelmana sen sijaan, että selittäisit käytöksen rodun taustalla. Pidä koira hihnassa tai riittävän etäällä samalla, kun opetat sille turvallista vaihtoehtoista toimintatapaa.

Pennut tarvitsevat lyhyitä, myönteisiä kokemuksia ja runsaasti palautumisaikaa. Lisää vaatimuksia ja vaikeustasoa koiran iän, kunnon ja itsevarmuuden mukaan. Aikuisella koiralla kyky levätä tekemisen välissä on yhtä tärkeä kuin se, kuinka pitkiä matkoja se jaksaa kävellä.

## Terveys

Shetlanninlammaskoiralla on useita hyvin dokumentoituja terveysongelmia, jotka liittyvät erityisesti silmiin. Harkittu pennunvalinta lähtee todennettavista tuloksista, ei puheista ”terveistä linjoista”. Pyydä kasvattajaa näyttämään rekisteröidyt tutkimustulokset ja kertomaan, miksi juuri kyseinen vanhempaisyhdistelmä on valittu.

CEA eli collie eye anomaly on synnynnäinen silmän kehityshäiriö. Sen lievemmän muutoksen, CRD:n, ei yleensä katsota vaikuttavan näköön, mutta kolobooma voi vaikuttaa siihen. Osa CEA-muutoksista on helpointa havaita nuoren pennun silmätutkimuksessa, ja ne voivat myöhemmin peittyä pigmentin alle. PRA puolestaan on etenevä verkkokalvosairaus, joka voi johtaa sokeutumiseen. DNA-testi kertoo, onko koiralla jokin tietty testattava geenimuunnos. Se ei paljasta kaikkia silmämuutoksia. Rodulla esiintyy useampaa PRA:n muotoa sekä muita verkkokalvosairauksia, joten DNA-testi ja kliininen silmätutkimus vastaavat eri kysymyksiin.

Ruotsin aiempi terveysohjelma, joka edellytti ennen jalostuskäyttöä enintään vuoden vanhaa silmätarkastuslausuntoa, päättyi vuonna 2017. Rotuyhdistyksen rotukohtainen jalostusstrategia RAS suosittelee silmätutkimusta pennuille, tutkimusta yli vuoden iässä ennen jalostuskäyttöä sekä vanhempien jalostuskoirien seurantatutkimuksia. Suositukset eivät ole sama asia kuin rekisteröintivaatimukset. Tarkista Ruotsin Kennelliiton ajantasaiset säännöt ja rekisteröidyt tulokset ennen koiran ostamista tai jalostuskäyttöä.

MDR1 eli ABCB1 vaikuttaa kuljettajaproteiiniin, joka auttaa suojaamaan aivoja tietyiltä aineilta. Mutaatiota on todettu shetlanninlammaskoirilla, ja se voi lisätä joidenkin lääkkeiden aiheuttamien vakavien haittavaikutusten riskiä. Yksittäisen koiran geneettinen status selviää vain sen omalla DNA-testillä. Säilytä tulos ja näytä se eläinlääkärille. Älä koskaan muuta lääkeannosta tai hoitoa verkosta löytyneen listan perusteella.

Myös kinneralueen vammoja ja muita nivelongelmia on dokumentoitu rodun ruotsalaisessa jalostusstrategiassa. Kysy vanhempien ja vanhempien sukulaisten ontumisesta, kinnerongelmista ja niveltutkimustuloksista, mutta älä pidä yksittäistä röntgentulosta kattavana takeena terveydestä.

Blue merle on hyväksytty väri, mutta kahta merlegeenin kantajaa ei saa parittaa keskenään. Geenimuunnoksen periytyminen molemmilta vanhemmilta aiheuttaa vakavien vaurioiden, kuten näkö- ja kuulovaurioiden, riskin. Ruotsin Kennelliitto kieltää kahden merlevärisen sheltin jälkeläisten rekisteröinnin, ja sillä on erilliset säännöt soopelinväristen jälkeläisten piilevää merleä varten.

## Historia ja alkuperä

Shetlanninlammaskoira on lähtöisin Shetlandinsaarilta, missä se kehittyi pienistä maatilakoirista. Risteytyksistä collieiden kanssa on dokumentoitua tietoa, mutta suuri osa muusta varhaisesta alkuperästä perustuu oletuksiin.

Saarilla koirien tehtäviin kuului muun muassa lampaiden pitäminen poissa viljelyksiltä ja maatilan tapahtumista hälyttäminen. Niitä ei siksi kuvata ensisijaisesti nykyisenkaltaisiksi erikoistuneiksi paimenkoiriksi. Pieni koko ja säänkestävä turkki sopivat ankaraan, tuuliseen ja kosteaan ilmastoon, jossa resursseja oli niukasti.

Rotu kehittyi 1800- ja 1900-luvuilla kohti yhtenäisempää tyyppiä. Britannian Kennel Club tunnusti shetlanninlammaskoiran vuonna 1914, ja ensimmäinen yksilö saapui Ruotsiin vuonna 1930. Sheltti on oma FCI:n tunnustama rotunsa, jolla on oma rotumääritelmänsä, kokonsa ja kehityshistoriansa.

## Arki rodun kanssa

Shetlanninlammaskoira voi viihtyä lapsiperheessä, muiden eläinten kanssa ja kerrostalossa, kunhan yksilön luonne ja kodin arki sopivat yhteen. Sen koko on käytännöllinen, mutta ääniherkkyys, yhteistyön tarve ja yksilölliset erot itsevarmuudessa voivat merkitä enemmän kuin kodin pinta-ala.

Aikuisen tulee aina valvoa lasten ja koiran yhdessäoloa. Lasten on annettava koiran syödä, nukkua ja vetäytyä omaan rauhaansa häiritsemättä. Älä valitse rotua pelkästään siksi, että sen sanotaan ”sopivan lapsille”, vaan kysy koiran omista kokemuksista ja vanhempien luonteista.

Kissaan tai toiseen koiraan tutustumisen tulee tapahtua hallitusti niin, että eläimillä on mahdollisuus ottaa etäisyyttä ja levätä erillään. Palkitse rauhallisesta käytöksestä ja estä jahtaaminen tai toisen ahdistaminen suhteen kehittyessä. Pienlemmikit tarvitsevat fyysisen suojan, vaikka koira vaikuttaisi ystävälliseltä.

Kerrostaloasuminen voi onnistua, jos koira saa päivittäin tekemistä ja pystyy lepäämään porraskäytävän, hissin ja naapureiden äänistä huolimatta. Arvioi kodin ääniympäristöä ja kysy, mitkä pennut palautuvat helposti uusista kokemuksista. Oma piha ei korvaa lenkkejä, koulutusta eikä seuraa.

Yksinoloa on harjoiteltava asteittain sen jälkeen, kun pentu tuntee olonsa turvalliseksi kotona. Aloita hyvin lyhyistä, rauhallisista hetkistä ja pidennä niitä vain koiran pysyessä rauhallisena. Yksinoloon tottunut aikuinen koira voi pärjätä muutaman tunnin, mutta yksilölliset erot ovat suuria, eikä pientä pentua pidä jättää yksin. Jos koira haukkuu, kuljeskelee levottomasti, läähättää tai ei pysty rauhoittumaan, palaa harjoittelussa helpompaan vaiheeseen ja järjestä arki niin, ettei koira joudu olemaan yksin pidempään kuin se kestää.

Rotu on hyvä valinta ihmiselle, joka arvostaa tarkkaavaista, koulutettavaa koiraa ja on valmis turkinhoitoon, ääniin totuttamiseen ja aivotyön tarjoamiseen. Se sopii huonommin ihmiselle, joka etsii täysin itsenäistä koiraa, varmasti hiljaista kotia tai koiraa, jonka on oltava yksin pitkien työpäivien ajan.

Shetlanninlammaskoira

Shetland Sheepdog Club of the UK

Shetlanninlammaskoira on pieni tai keskikokoinen, ketterä paimenkoira, jolla on tiheä kaksinkertainen turkki ja näyttävä väritys. Se on älykäs, herkkä ja hyvin ihmisläheinen. Se kiintyy vahvasti perheeseensä, suhtautuu vieraisiin pidättyväisesti ja menestyy koiraurheilussa. Se tarvitsee säännöllistä turkinhoitoa, päivittäisiä lenkkejä ja aivojumppaa.

Shining Dreams

Finest Hours

Royal Rednecks

Siiri Peltonen

## Rotu lyhyesti

Maltankoira on pieni seurakoira ihmiselle, joka haluaa läheisen ja valppaan kumppanin ja jolla on runsaasti aikaa turkinhoitoon. Se voi nauttia pitkistä kävelyistä ja leikeistä yhtä paljon kuin rauhallisista hetkistä sylissä. Pieni koko ei tarkoita, että koira haluaisi vain olla kannettavana, mutta se edellyttää hellävaraista käsittelyä.

- **Alkuperä ja kotimaa:** Välimeren keskiosat ja Italia
- **Roturyhmä:** Ryhmä 9, seura- ja kääpiökoirat
- **Koko:** urosten säkäkorkeus 21–25 cm ja narttujen 20–23 cm
- **Paino:** rotumääritelmän mukaan 3–4 kg
- **Turkki:** pitkä, suora, valkoinen ja silkkinen, ei pohjavillaa
- **Sopii ihmiselle, joka:** etsii eloisaa pientä seuralaista ja on valmis huolehtimaan säännöllisesti sen turkista, hampaista ja muusta hoidosta

Maltankoira voi sopia ensimmäiseksi koiraksi, mutta aloittelevankin omistajan on oltava valmis opettelemaan turkinhoitoa sekä harjoittelemaan yksinoloa, sisäsiisteyttä ja arjen käytöstaitoja alusta lähtien. Ennen rodun valitsemista kannattaa miettiä, haluaako todella hoitaa koiran turkkia lähes päivittäin vuosien ajan.

## Ulkonäkö ja turkki

Maltankoira on pieni ja tyylikäs koira, jonka runko on säkäkorkeutta pidempi. Täyspitkä näyttelyturkki laskeutuu pitkänä ja suorana rungon myötäisesti. Rotumääritelmässä karvapeite kuvataan tiheäksi, kiiltäväksi ja silkkiseksi, eikä siinä ole pohjavillaa. Värin tulee olla puhtaanvalkoinen, mutta vaalea norsunluun sävy sallitaan.

Maltankoiran pitkä turkki on kammattava ja harjattava päivittäin tai vähintään joka toinen päivä, jotta pienet takut eivät pääse huopaantumaan. Valkoinen turkki tarvitsee myös säännöllistä pesua, mutta sopiva pesuväli riippuu turkin pituudesta, koiran arjesta ja siitä, kuinka paljon se likaantuu. Käy turkki järjestelmällisesti läpi ihoa myöten ja kiinnitä erityistä huomiota kohtiin, joissa hankaus aiheuttaa helposti takkuja.

Monen kotikoirana elävän maltankoiran turkki leikataan näyttelyihannetta lyhyemmäksi. Lyhyt turkki voi nopeuttaa hoitoa, mutta se ei poista tarvetta tarkistaa ihoa, silmiä, korvia, kynsiä ja hampaita. Pyydä kasvattajaa näyttämään, miten juuri kyseisen koiran turkki kammataan, pestään ja kuivataan. Opeta pentu vähitellen seisomaan paikallaan, hyväksymään käsittely ja antamaan tutkia tassunsa, suunsa ja kasvonsa. Näin rutiinihoito on vähemmän stressaavaa sekä koiralle että omistajalle.

Maltankoiraa kuvataan joskus allergiaystävälliseksi, koska sillä ei ole pohjavillaa. Tämä on harhaanjohtavaa: mikään koira ei ole allergeeniton, ja allergeeneja on etenkin ihossa ja syljessä. Myös yksittäisten koirien aiheuttamat reaktiot vaihtelevat, saman rodun sisälläkin. Allergisen ihmisen kannattaa siksi kysyä omaan tilanteeseensa neuvoa terveydenhuollon ammattilaiselta sen sijaan, että luottaisi rodun nimeen tai turkkityyppiin.

## Luonne ja persoonallisuus

Rodun ihanteena on eloisa, kiintyvä, rauhallinen ja älykäs seuralainen. Monet maltankoirat seuraavat tarkasti omistajaansa, nauttivat pienten tehtävien oppimisesta ja vaihtavat luontevasti tekemisestä rauhalliseen yhdessäoloon. Ne ovat aktiivisesti mukana arjessa, eivät koristeita vailla omia tarpeita.

Rotukuvaus ei voi taata, miten yksittäinen koira suhtautuu vieraisiin ihmisiin, muihin koiriin tai uusiin paikkoihin. Ruotsalaisen rotuyhdistyksen omistajakysely kattoi 247 koiraa, ja siinä ilmeni vaihtelevia sosiaalisia reaktioita. Raportoidulla ajanjaksolla vain 13 maltankoiraa oli osallistunut Ruotsin viralliseen käyttäytymisen ja persoonallisuuden kuvaukseen. Määrä on liian pieni, jotta sen perusteella voisi tehdä varmoja päätelmiä koko rodusta.

Älä oleta, että jokainen maltankoira on hiljainen, suhtautuu kaikkiin ystävällisesti tai tulee automaattisesti helposti toimeen muiden eläinten kanssa. Kysy kasvattajalta, miten pennun vanhemmat käyttäytyvät arjessa: vieraiden seurassa, muita koiria kohdatessaan, käsiteltäessä, meluisissa tilanteissa ja levätessään. Rauhallinen tutustuminen erilaisiin ihmisiin ja ympäristöihin sekä selkeät rutiinit ovat hyödyllisempiä kuin yleistävät luonnehdinnat, kuten ”haukkuherkkä” tai ”aina ystävällinen”.

## Koulutus ja liikunta

Maltankoira tarvitsee päivittäin liikuntaa ja mielekästä tekemistä, mutta sama minuuttimäärä ei sovi kaikille koirille. Terve aikuinen voi nauttia pitkähköistä lenkeistä, hajuleikeistä, temppujen harjoittelusta ja leikkimisestä. Sovita vauhti ja matka koiran ikään, kuntoon, säähän ja palautumiseen. Lisää pennun liikuntaa vähitellen. Jos koira jäykistyy, ontuu tai väsyy tavallista enemmän, vähennä kuormitusta. Pitkittyvät oireet on syytä tutkituttaa eläinlääkärillä.

Uutta asiaa opettaessa harjoitus kannattaa lopettaa koiran vielä jaksaessa keskittyä sen sijaan, että noudattaisi ennalta määrättyä harjoitusaikaa. Palkitse toivottua käytöstä ja harjoittele hyödyllisiä arkitaitoja: luoksetuloa, hihnassa kulkemista, omalle paikalle rauhoittumista, käsittelyn hyväksymistä ja rauhoittumista sen jälkeen, kun koira on ilmoittanut jostakin havaitsemastaan.

Sisäsiisteyden oppiminen on prosessi, ei rodun älykkyyden tai itsepäisyyden mittari. Vie pentu usein ulos, erityisesti nukkumisen, syömisen ja leikkimisen jälkeen, ja palkitse onnistumisista. Myös yksinoloon on totuteltava vähitellen, kun pentu tuntee olonsa kotona turvalliseksi. Pientä pentua ei voi jättää yksin, ja aikuisen koiran valmiudet riippuvat harjoittelusta ja luonteesta. Aloita hyvin lyhyistä ja arkisista erossaolohetkistä ja pidennä niitä vain koiran pysyessä rentona.

## Terveys

Maltankoiraa pidetään yleisesti terveenä rotuna, mutta sillä voi esiintyä polvilumpion sijoiltaanmenoa eli patellaluksaatiota ja napatyrää. Patellaluksaatiossa polvilumpio voi siirtyä pois normaalilta paikaltaan. Ontuminen tai toistuva askelten väliin jättäminen on syy hakeutua eläinlääkärin arvioon.

Ruotsalaisen rotuyhdistyksen jalostusstrategiaan on kirjattu 40 rekisteröityä polvitutkimusta vuosilta 2012–2021. Kyseessä on pieni, valikoitunut aineisto, joka ei kerro vaivan yleisyydestä kaikkien maltankoirien joukossa. Pyydä sen sijaan kasvattajaa näyttämään vanhempien mahdolliset viralliset polvitutkimustulokset ja keskustele lähisuvussa esiintyneistä polvivaivoista ja napatyristä. Ruotsin Kennelliiton vuoden 2026 erityisten rekisteröintisääntöjen mukaan maltankoiralle ei ole rotukohtaista pakollista terveystutkimusta. Vapaaehtoinenkin tutkimustulos voi antaa hyödyllistä tietoa: vapaaehtoisuus ei tarkoita merkityksettömyyttä.

Rotuyhdistyksen omistajakyselyssä monella koiralla raportoitiin silmien vuotamista ja silmänalusten värjäytymistä, jota kutsutaan usein kyynelvärjäytymäksi. Kyselyraportissa värjäytymää kuvataan kosmeettiseksi haitaksi, mutta samalla todetaan, ettei sen syytä ole selvitetty. Pelkkä väri ei siis ole diagnoosi. Pidä silmänympärykset puhtaina ja kuivina, mutta kysy neuvoa eläinlääkäriltä, jos silmä punoittaa, koira siristelee tai hieroo sitä, silmästä tulee eritettä tai siinä ilmenee jokin muu selvä uusi muutos.

Tarkista silmät, liikkuminen, iho ja suu säännöllisesti. Aloita hampaiden harjaaminen koiran ollessa nuori ja pidä kaikki käsittely rauhallisena ja ennakoitavana. Pitkä luettelo pienten koirien mahdollisista sairauksista kertoo vähemmän kuin dokumentoidut tutkimustulokset, koiran omat oireet ja se, mitä lähisukulaisten terveydestä todella tiedetään.

## Historia ja alkuperä

Maltankoiran nimi ei todista, että rotu olisi peräisin Maltan saarelta. Virallisen rotumääritelmän mukaan sen alkuperäalue on Välimeren keskiosat ja kotimaa Italia. Nimi yhdistetään seemiläiseen satamaa tai turvapaikkaa tarkoittavaan sanaan, joka esiintyy useissa Välimeren alueen paikannimissä.

Rodun esi-isät elivät satamissa ja rannikkokaupungeissa, joissa ne pyydystivät rottia ja hiiriä varastoista ja laivojen ruumista. Pieniä *canes melitenses* -nimellä tunnettuja koiria mainittiin jo Aristoteleen aikana. Samankaltaisista koirista tuli myöhemmin arvostettuja seuralaisia antiikin Roomassa, ja niitä esiintyy renessanssimaalauksissa muodikkaasti pukeutuneiden ihmisten rinnalla. Rodun historiaan kuuluu siis sekä käytännön työtä satamissa että pitkä vaihe seurakoirana.

Ensimmäinen dokumentoitu maltankoira Ruotsissa oli narttu, joka tuotiin Englannista vuonna 1910 ja esitettiin näyttelyssä Tukholmassa vuonna 1911. Nykyään rotu on ensisijaisesti seurakoira, vaikka yksittäiset koirat voivat nauttia myös esimerkiksi tottelevaisuuskoulutuksesta, jäljestämisestä tai agilitystä itselleen sopivalla tasolla.

## Arki maltankoiran kanssa

Maltankoira voi viihtyä hyvin kerrostaloasunnossa, kun se saa ulkoilua, aivotyötä, seuraa ja harjoitusta arjen ääniin suhtautumiseen. Pieni koti ei vähennä näitä päivittäisiä tarpeita, eikä pienen koiran kuulu viettää päiväänsä kannettavana. Se tarvitsee mahdollisuuksia kävellä, haistella, valita lepopaikkansa ja käyttää kehoaan turvallisesti.

Aikuisen valvonta on tärkeää lasten ja koiran ollessa yhdessä. Vain 3–4 kiloa painavalle koiralle on turvallisempaa, että leikit tapahtuvat lattiatasossa, sitä nostetaan hellävaraisesti ja sillä on peti, jossa se saa olla rauhassa. Lasten tulee jättää koira rauhaan sen syödessä tai nukkuessa. Se, tuleeko maltankoira toimeen muiden koirien, kissojen tai pienten lemmikkien kanssa, riippuu yksilöstä, aiemmista kokemuksista ja huolellisesta tutustuttamisesta. Pelkkä rotu ei takaa yhteiseloa.

Arvioi arkeasi rehellisesti ennen koiran hankintaa:

- Voiko joku hoitaa koiran turkkia lähes päivittäin ja aloittaa hampaiden harjauksen sekä käsittelyharjoitukset heti?
- Miten vanhemmat käyttäytyvät vieraiden ja muiden koirien seurassa, levätessään ja lyhyiden erossaolojen aikana?
- Onko virallisia polvitutkimustuloksia saatavilla, ja mitä kasvattaja tietää suvun polvista, napatyristä ja silmävaivoista?
- Saatko nähdä rekisteröintiasiakirjat ja tavata emän sen tavallisessa elinympäristössä?
- Pystytkö järjestämään pennulle hoitoa niin kauan kuin se on liian nuori jäämään yksin?

Maltankoira sopii parhaiten ihmiselle, joka arvostaa sen hellyyden, eloisuuden ja oppimishalun yhdistelmää ja hyväksyy samalla tyylikkään valkoisen ulkomuodon taakse kätkeytyvän runsaan hoidon tarpeen ja yksilölliset erot.

Maltankoira

Maltankoira on pieni ja vankkarakenteinen seurakoira, jolla on pitkä, valkoinen ja silkkinen turkki sekä ilmeikkäät tummat silmät. Se on hellä ja ihmisrakas koira, joka sopeutuu hyvin kerrostaloasumiseen, kunhan pääsee päivittäin kävelylle. Se tarvitsee säännöllistä turkinhoitoa, hampaiden hoitoa ja lempeää koulutusta, ja elää usein pitkän ja aktiivisen elämän.

Sweet Truffles Nose

## Perustiedot

Papillon on pieni, eloisa ja nopeasti oppiva seurakoira, joka sopii usein ihmiselle, joka haluaa yhdistää läheisyyden lenkkeilyyn, koulutukseen ja arjen virikkeisiin. Rotu kuuluu mannermaisiin kääpiöspanieleihin, joiden ranskankielinen nimi on Épagneul Nain Continental. Papillonilla on pystyt korvat, kun taas phalène-muunnoksella on luppakorvat. Ruotsissa koirat rekisteröidään korvien asennon mukaan, ja rekisteröinti voidaan muuttaa, jos korvat kehittyvät eri tavalla kuin aluksi arvioitiin.

- **Alkuperä:** Ranska ja Belgia
- **Käyttötarkoitus:** seurakoira, FCI:n ryhmä 9
- **Säkäkorkeus:** rotumääritelmän mukaan noin 28 cm
- **Paino:** rotumääritelmässä on kaksi painoluokkaa. Suuremmassa luokassa urosten paino on 2,5–4,5 kg ja narttujen enintään 5 kg. Toiseen luokkaan kuuluvat alle 2,5 kg painavat koirat, joiden vähimmäispaino on 1,5 kg.
- **Turkki:** pitkä ja silkkinen, ei pohjavillaa
- **Aktiivisuus:** pienikokoinen mutta usein eloisa, työskentelyhaluinen ja innokas oppimaan
- **Elinikä:** monet elävät vanhoiksi; Ruotsin kennelliiton mukaan 15 vuoden ikä ei ole epätavallinen

Rotumääritelmän mitat kuvaavat ihannetta, eivät lupausta siitä, että jokainen aikuinen koira olisi täsmälleen niiden kokoinen. Tulevan omistajan kannattaakin kiinnittää enemmän huomiota vanhempien kokoon, koiran kuntoluokkaan ja terveeseen rakenteeseen kuin tavoitella tiettyä lukemaa tai mahdollisimman pientä yksilöä.

## Ulkonäkö ja turkki

Papillonin tulee olla sopusuhtainen kääpiökoira, joka on siro mutta vankka. Runko on hieman säkäkorkeutta pidempi, ja liikkeiden tulee olla vapaat, kevyet ja tyylikkäät. Pienen kokonsa vuoksi koiraa on suojeltava putoamisilta ja huomattavasti suurempien koirien liian rajuilta leikeiltä, mutta rotumääritelmä ei kuvaa papillonia hauraaksi koiraksi.

Suuret korvat ovat rodun tunnusomaisin piirre. Papillonilla ne ovat pystyt ja vinosti ulospäin suuntautuneet, perhosen siipien tapaan. Phalènella puolestaan on liikkuvat luppakorvat. Ero on siis korvien asennossa: molemmat ovat saman mannermaisen kääpiöspanielin muunnoksia, ja niitä voi syntyä samaan pentueeseen.

Turkki on yksinkertainen eli pohjavillaton, ja sen tulee olla runsas, kiiltävä ja hieman laineikas, ei kihara. Päässä ja raajojen etupuolella karva on lyhyttä, mutta rungossa, korvissa, rinnassa, reisissä ja hännässä pidempää. Pohjaväri on valkoinen, ja sen tulee olla vallitseva rungossa ja raajoissa. Värilliset laikut voivat olla erivärisiä, kun taas huulten, silmäluomien reunojen ja kirsun tulee olla rotumääritelmän mukaisesti hyvin pigmentoituneet.

Turkinhoito on yleensä melko vaivatonta, kun takkujen muodostuminen ehkäistään. Tarkista turkki säännöllisesti ja kampaa erityisesti korvien takaa ja reisien sisäpinnoilta, joihin Ruotsin kennelliiton mukaan syntyy helposti takkuja. Pese koira sen ollessa likainen; kaikille yksilöille sopivaa kiinteää pesuväliä ei ole. Tarkista samalla kynnet, tassut, korvat ja iho. Sovita hoito koiran turkin ja arjen tarpeisiin sen sijaan, että noudattaisit kiinteää pesu- tai leikkausaikataulua.

## Luonne ja persoonallisuus

Papillon on tyypillisesti valpas, eloisa ja nopeasti oppiva koira, joka on hyvin kiinnostunut ihmisistä ja tekemisestä. Sen pienessä kehossa on usein enemmän työskentelyhalua kuin nimitys ”sylikoira” antaa ymmärtää. Papillon voi nauttia sekä läheisestä yhdessäolosta että keskittymistä, ongelmanratkaisua tai kehonhallintaa vaativista tehtävistä.

Rotukuvauksia ei kuitenkaan pidä tulkita takuuksi tietynlaisesta luonteesta. Ruotsin kennelliiton BPH-käyttäytymiskuvauksissa on havaittu huomattavaa vaihtelua osallistuneiden papillonien välillä esimerkiksi siinä, kuinka innokkaasti ne tervehtivät vieraita, kuinka mielellään ne leikkivät ja kuinka uteliaita ne ovat. Tulokset koskevat arvioituja koiria ja osoittavat ennen kaikkea, miksi yksilölliset ominaisuudet, sukulinjat, varhaiset kokemukset ja jatkuva koulutus ovat kaikki tärkeitä.

Valppaus voi näkyä siinä, kuinka nopeasti koira huomaa äänet, vieraat ja kodin ulkopuolella tapahtuvan liikkeen. Sen ei tarvitse johtaa merkittävään haukkumisongelmaan, mutta rauhallista käytöstä kannattaa palkita alusta lähtien, opettaa koiralle vaihtoehtoinen tehtävä ovelle ja välttää sitä, että jokainen havainto johtaa kiihtymiseen. Kysy kasvattajalta, miten vanhemmat toimivat arjessa, älä pelkästään sitä, miten ne käyttäytyvät näyttelyissä tai koulutustilanteissa.

## Koulutus ja liikunta

Papillon tarvitsee päivittäin liikuntaa ja aivojumppaa, mutta yhtä kaikille sopivaa minuuttimäärää ei ole. Terve ja hyväkuntoinen aikuinen koira jaksaa usein yllättävän pitkiäkin lenkkejä, kun taas pentu, iäkäs koira tai terveysongelmista kärsivä yksilö tarvitsee toisenlaista kuormitusta. Sovita aktiivisuus ikään, kuntoon, säähän ja palautumiseen sen sijaan, että arvioisit tarpeita koiran koon perusteella.

Rotu oppii usein nopeasti myös sellaisia asioita, joita et tarkoittanut opettaa. Palkitsemiseen perustuva koulutus ja selkeät kriteerit toimivat hyvin. Vaihtele arkitottelevaisuutta, hajutyöskentelyä, tasapainoharjoituksia ja pieniä ongelmanratkaisutehtäviä, ja lopeta harjoitus silloin, kun koira jaksaa vielä keskittyä. Agility, toko ja muut koiraharrastukset voivat sopia rodulle hyvin, kun harjoittelussa edetään vähitellen ja alusta, esteet sekä kuormitus sovitetaan koiran kokoon ja kehitysvaiheeseen.

Pieni koira tarvitsee yhtä huolellista luoksetulon harjoittelua ja erilaisiin ympäristöihin totuttamista kuin suurikin. Harjoittele kontaktia ja luoksetuloa turvallisissa paikoissa ennen kuin päästät koiran vapaaksi alueilla, joilla liikenne, luonnonvaraiset eläimet tai suuremmat koirat voivat aiheuttaa vaaran. Opeta koiraa myös rauhoittumaan tekemisen välissä. Papillon, jolle tarjotaan vain vauhdikasta tekemistä, voi oppia erittäin taitavaksi kiihtymään mutta jäädä vähemmälle harjoitukselle rauhoittumisessa.

## Terveys

Ruotsin kennelliitto kuvaa papillonia yleisesti terveeksi ja usein pitkäikäiseksi roduksi, mutta vastuulliset terveystutkimukset ovat silti tärkeitä. Ruotsissa syntyvien pentueiden kohdalla pap-PRA1 on selkein virallinen tutkimusvaatimus. Pap-PRA1 on perinnöllinen etenevän verkkokalvon surkastuman eli PRA:n muoto, joka vaurioittaa verkkokalvoa. Se periytyy autosomissa peittyvästi: kantajalla on yksi kopio geenimuunnoksesta, eikä sille kehity tätä nimenomaista tautimuotoa, kun taas geneettisesti sairas koira on perinyt muunnoksen molemmilta vanhemmiltaan.

Ruotsin kennelliiton rekisteröintisäännöt edellyttävät molemmilta vanhemmilta virallista pap-PRA1-DNA-testitulosta tai merkintää siitä, että ne ovat vanhempiensa tulosten perusteella terveitä. Kahta kantajaa ei saa yhdistää, eikä sairasta koiraa saa käyttää jalostukseen. Pap-PRA1-DNA-testi ei kuitenkaan sulje pois kaikkia muita PRA:n geneettisiä syitä tai muita silmäsairauksia. Silmätutkimuksella on siksi eri tarkoitus. Ruotsalainen rotuyhdistys Papillon-Ringen suosittelee silmätutkimusta kolmen vuoden iän jälkeen muiden silmämuutosten seuraamiseksi.

Rodussa esiintyy patellaluksaatiota, jossa polvilumpio pääsee siirtymään pois normaalilta paikaltaan. Rotuyhdistys suosittelee, että jalostuskoirilla on ennen astutusta tiedossa normaali polvitutkimustulos. Suositus on tärkeä, mutta Ruotsin kennelliiton nykyisissä säännöissä polvitulosta ei mainita papillonin erillisenä rekisteröintivaatimuksena. Pyydä nähdä tutkimustulos sen sijaan, että olettaisit rekisteröinnin itsessään takaavan sen.

Muissa maissa suositeltuihin tutkimusohjelmiin voi kuulua lisätutkimuksia. Esimerkiksi brittiläinen Royal Kennel Club mainitsee NAD-testin papillonin täydentävien tutkimusten joukossa. Tämä ei tee NAD-testistä Ruotsin rekisteröintivaatimusta. Pyydä kasvattajaa erottamaan toisistaan Ruotsissa pakolliset tutkimustulokset, rotuyhdistyksen suositukset ja vapaaehtoiset lisätutkimukset.

Myös suun terveys ansaitsee huomiota. Pienillä koiraroduilla esiintyy tavallista enemmän hampaiden kiinnityskudossairauksia, ja päivittäinen hampaiden harjaus on yksinkertainen tapa vähentää runsaan hammaskiven ja kivuliaan parodontiitin riskiä. Pahanhajuinen hengitys, vuotavat ikenet tai haluttomuus pureskella ovat syitä hakeutua eläinlääkärin arvioon.

## Historia ja alkuperä

Papillon on lähtöisin Ranskasta ja Belgiasta, ja se on mannermaisen kääpiöspanielin pystykorvainen muunnos. Koiratyyppi on dokumentoitu jo 1500-luvulla, ja sitä pidettiin seurakoirana Euroopan hoveissa. Nimi Papillon tarkoittaa ranskaksi perhosta ja viittaa suuriin, vinosti kannettuihin, pitkien hapsujen reunustamiin korviin. Phalène tarkoittaa yöperhosta, ja nimitystä käytetään luppakorvaisesta muunnoksesta.

FCI tunnustaa rodun numerolla 77 seura- ja kääpiökoirien ryhmässä. Nykyinen rotumääritelmä kattaa sekä papillonin että phalènen. Historia selittää rodun roolia seurakoirana, mutta nykyinen papillon ei ole pelkkä koriste: sen eloisuus ja oppimishalu näkyvät monissa tämän päivän koiraharrastuksissa.

## Arki rodun kanssa

Papillon voi viihtyä hyvin niin kerrostaloasunnossa kuin omakotitalossakin, kun se saa päivittäin tekemistä, läheisyyttä ja tukea rauhoittumisen opetteluun. Kodin kokoa tärkeämpää on arjen sisältö. Kodissa, johon kantautuu paljon ääniä, on panostettava erityisesti rauhalliseen käytökseen oven, eteisen ja ikkunoiden läheisyydessä, sillä valpas yksilö saattaa muuten alkaa kommentoida jokaista muutosta.

Rotu voi tulla hyvin toimeen lasten kanssa, mutta tämä riippuu koiran luonteesta, lapsen käyttäytymisestä ja aikuisten valvonnasta. Opeta lapsia antamaan koiralle rauha sen nukkuessa tai syödessä, olemaan nostamatta sitä syliin tai tarttumatta siihen sekä leikkimään sen kanssa lattian tasolla valvotusti. Tämä suojaa sekä koiraa että lasta ja kuvaa asiaa täsmällisemmin kuin yleinen ”lapsiystävällinen”-luonnehdinta.

Samaa yksilöllistä arviointia tarvitaan muiden eläinten kanssa. Papillon voi elää koirien tai kissojen kanssa, mutta tutustumisen tulee edetä rauhallisesti ja vähitellen. Järjestä eläimille omat ruokailu- ja lepopaikat sekä mahdollisuus vetäytyä rauhaan, ja valvo leikkiä silloin, kun eläinten kokoero on suuri. Ystävällinenkin suuri koira voi vahingoittaa hyvin pientä koiraa vahingossa.

Yksinolo on taito, eikä sen sujumista voi päätellä rodusta. Totuta koira vähitellen lyhyisiin yksinoloihin ja pidennä niitä vain, jos koira pysyy rentona. Haukkuminen, vinkuminen, levoton edestakaisin kulkeminen, tuhoaminen tai tavallisesti mieluisasta palkkiosta kieltäytyminen voivat kertoa siitä, että harjoituksessa edettiin liian suuri askel.

Ennen pennun ostamista selvitä muutakin kuin sen ulkonäkö. Pyydä nähtäväksi vanhempien rekisteröidyt pap-PRA1-tulokset, polvitulokset ja mahdolliset silmätutkimustulokset sekä kysy, miksi juuri kyseinen yhdistelmä on valittu. Tapaa emä ja tarkkaile, miten koirat palautuvat uusien äänten ja vieraiden kohtaamisen jälkeen. Ruotsin kennelliittoon rekisteröidyn pennun mukana tulee saada rekisteritodistus, Ruotsin kennelliiton kauppasopimus ja eläinlääkärintarkastustodistus, joka on luovutuspäivänä enintään seitsemän vuorokautta vanha. Terveystutkimukset vähentävät riskejä, mutta ne eivät voi koskaan taata tietynlaista terveydentilaa tai luonnetta. Siksi avoin dokumentointi ja realistiset odotukset ovat lupauksia tärkeämpiä.

Papillon

Papillon Breed Club UK

Danish Kennel Club (Dansk Kennel Klub)

Papillon on pieni ja elegantti kääpiökoira, jolla on suuret, perhosmaiset korvat, hieno ja silkkinen kirjava turkki sekä komea hapsuhäntä. Se on vilkas, älykäs ja helposti koulutettava koira, joka nauttii liikunnasta ja aivotyöstä ja on valpas vahtikoira. Sen turkki tarvitsee säännöllistä harjausta, ja se elää usein 15–19-vuotiaaksi.

Knasen's

## Rotu lyhyesti

- Amerikankarvatonterrieri on pieni tai keskikokoinen yhdysvaltalainen terrieri, jota pidetään nykyään pääasiassa seurakoirana.
- Rodusta on kaksi muunnosta: karvaton ja karvallinen. Molemmat kuuluvat samaan rotuun.
- Ihannesäkäkorkeus on sekä uroksilla että nartuilla 30,5–40,5 cm. Rotumääritelmässä ei ole määritelty painoa.
- Rodun kuuluu olla energinen, valpas, utelias ja nopea oppimaan, mutta yksilöiden aktiivisuudessa voi olla huomattavia eroja.
- Rottaterrieritausta näkyy yhä voimakkaana saalistusviettinä etenkin pieniä eläimiä kohtaan, vaikka paljas iho rajoittaa karvattoman muunnoksen liikkumista tiheässä kasvillisuudessa.
- Pohjoismaiset kennelliitot ovat hyväksyneet rodun, mutta FCI ei ole tunnustanut sitä.

Amerikankarvatonterrieri sopii parhaiten ihmiselle, joka haluaa aktiivisen seuralaisen ja pystyy huolehtimaan sekä arjen koulutuksesta että paljaan ihon suojaamisesta. Karvattomuus ei tee koirasta allergiatonta eikä poista terrierin metsästysviettiä.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Amerikankarvatonterrierin kuuluu olla ketterä, lihaksikas ja hieman korkeuttaan pidempi. Rungon pituuden ja säkäkorkeuden suhde on noin 10:9. Luuston tulee olla keskivahva ja liikkeiden vapaat ja tasaiset. Selän tulee pysyä vahvana ja vaakasuorana liikkeessä. Kyseessä on urheilullinen terrieri, ei hento kääpiökoira.

Ihannesäkäkorkeus on molemmilla sukupuolilla 30,5–40,5 cm. Rotumääritelmässä ei anneta painorajoja, joten mittasuhteet, lihaksisto ja kuntoluokka kertovat enemmän kuin epävirallinen painoluku. Pyydä kasvattajaa näyttämään, miltä vanhemmat näyttävät ja miten ne liikkuvat aikuisina.

Sekä karvaton että karvallinen muunnos ovat hyväksyttyjä. Karvaton pentu syntyy pehmeän pentukarvan peittämänä, ja karva häviää vähitellen. Noin 8–10 viikon iässä rungon tulisi olla karvaton lukuun ottamatta tuntokarvoja ja mahdollista hyvin hienoa untuvaa. Karvallisella muunnoksella säilyy lyhyt, sileä, tiheä ja kiiltävä karvapeite. Kaikki värit ja väriyhdistelmät ovat sallittuja merleä ja albinismia lukuun ottamatta.

Karvattomuus periytyy peittyvästi ja liittyy SGK3-geenin varianttiin. Karvallinen koira voi siis kantaa varianttia olematta itse karvaton. Tähän perinnölliseen karvattomuuden muotoon ei liity samanlaisia vaikutuksia hampaisiin ja hedelmällisyyteen kuin joillakin muilla karvattomilla roduilla esiintyvään vallitsevasti periytyvään karvattomuuteen. Tämä ei tarkoita, että jokaisella koiralla täytyisi olla täydellinen hampaisto: rotumääritelmä hyväksyy leikkaavan tai tasapurennan, eikä puuttuvista välihampaista rangaista.

Ihonhoito tulee sovittaa koiran ihon ja sään mukaan kiinteän hoitorutiinin sijaan. Karvaton koira voi tarvita kylmällä hyvin istuvan takin ja voimakkaassa auringonpaisteessa suojaa iholleen. Tarkista leikkien ja lenkkien jälkeen, onko ihossa hankaumia, naarmuja tai punoitusta. Kuiva iho saattaa toisinaan tarvita pehmentävää voidetta, mutta toistuva ihottuma, kutina tai tulehtuneet ihoalueet on syytä tutkituttaa eläinlääkärillä. Karvallinen muunnos tarvitsee lähinnä säännöllistä harjausta, kynsienhoitoa sekä korvien ja hampaiden tarkistamista.

## Luonne ja käyttäytyminen

Amerikankarvatonterrierin kuuluu olla energinen, valpas, utelias ja nopea oppimaan. Itsevarma yksilö haluaa yleensä osallistua perheen arkeen ja nauttii sekä seurasta että mielekkäästä tekemisestä. Myös terrieritausta näkyy selvästi: koira saattaa reagoida nopeasti liikkeeseen, tarkkailla kodin ulkopuolisia tapahtumia ja tehdä omia päätöksiään, kun jotakin kiinnostavaa ilmaantuu.

Myönteiset varhaiset kokemukset ihmisistä, koirista, erilaisista alustoista, äänistä ja ympäristöistä ovat tärkeitä. Sosiaalistaminen ei tarkoita, että koiran pitäisi tervehtiä kaikkia. Tavoitteena on, että se selviytyy arjesta rauhallisesti ja hakee ohjaajaltaan tukea. Ruotsissa liian harva rodun koira on osallistunut BPH-käyttäytymiskuvaukseen, jotta tulosten perusteella voisi kuvailla koko rotua. Siksi kannattaa tarkkailla juuri kyseisen pentueen vanhempien käyttäytymistä.

Aktiivisuudessa on eroja. Ruotsin rotuyhdistyksen kuvauksen mukaan rodussa on sekä melko maltillisia koiria että hyvin intensiivisiä yksilöitä, jotka tarvitsevat paljon liikuntaa ja tekemistä. Kysy, miten vanhemmat ja niiden aiemmat jälkeläiset käyttäytyvät tavallisessa arjessa: osaavatko ne rauhoittua tekemisen jälkeen, miten ne suhtautuvat vieraisiin ja ääniin ja kuinka voimakkaasti ne pyrkivät jahtaamaan pieniä eläimiä?

Saalistusvietti on keskeinen arjessa huomioitava asia. Rodun esi-isät metsästivät rottia ja muita tuhoeläimiä, ja amerikankarvatonterrieri voi pitää hiiriä, hamstereita, marsuja ja muita pieniä lemmikkejä saaliina. Älä oleta yhteiselon olevan turvallista vain siksi, että koira kasvaa samassa taloudessa. Pidä eläimet turvallisesti erillään aina, kun aikuinen ei voi valvoa niitä.

## Koulutus ja liikunta

Amerikankarvatonterrieri tarvitsee päivittäin liikuntaa, aivotyötä ja rauhoittumisen harjoittelua. Tietty minuuttimäärä ei sovi jokaiselle koiralle. Parempi mittari on se, saako yksilö liikkua rennosti, käyttää nenäänsä ja ratkoa tehtäviä sekä pystyykö se sen jälkeen lepäämään kotona muuttumatta levottomaksi tai yliväsyneeksi.

Yhdistä lenkkeihin hajutyöskentelyä, lyhyitä koulutushetkiä, leikkiä ja kehonhallintaharjoituksia. Rotu voi nauttia esimerkiksi noseworkista, rally-tokosta, agilitystä ja temppujen opettelusta, kun vaatimukset sopivat koiran ikään ja fyysiseen kuntoon. Huomioi tekemisessä myös paljas iho: tiheä kasvillisuus voi naarmuttaa sitä, ja kylmyys tai voimakas auringonpaiste saattavat edellyttää lyhyempiä harjoituksia, toista vuorokaudenaikaa tai suojavaatetusta.

Käytä selkeitä vihjeitä, lyhyitä toistoja ja palkkioita, joita koira todella arvostaa. Uteliaisuutensa ja oppimiskykynsä ansiosta moni yksilö huomaa toistuvat kaavat nopeasti – myös ei-toivotut. Palkitse rauhallisuudesta ovella, oma-aloitteisesta kontaktista ulkona ja siitä, että koira pystyy irrottamaan huomionsa kohteesta, jota se haluaisi jahdata. Kovat ojennukset voivat synnyttää ristiriitoja tai epävarmuutta, eivätkä ne opeta koiralle, mitä sen pitäisi tehdä sen sijaan.

Luoksetulon ja pysähtymisen harjoittelu pienten eläinten läheisyydessä on erityisen tärkeää, mutta koulutus ei poista saalistusviettiä. Käytä talutinta tai pitkää liinaa paikoissa, joissa voi tulla vastaan luonnoneläimiä, kunnes koiran reagointi vihjeisiin on osoittautunut kyseisessä ympäristössä todella luotettavaksi. Jos koira haukkuu ääniä tai vieraita, puutu tilanteeseen sekä ennakoimalla että harjoittelemalla: estä ikkunoilla vahtiminen, opeta koira rauhoittumaan valittuun paikkaan ja palkitse hälyttämisen lopettamisesta.

## Terveys

Ruotsissa on liian vähän rekisteröityjä rodun koiria, jotta rodun terveyttä voitaisiin kuvata kovin varmasti. Siksi on harhaanjohtavaa niin kutsua amerikankarvatonterrieriä yleisesti terveeksi kuin esittää pitkä diagnoosiluettelo ikään kuin jokainen sairaus olisi yleinen. Tuleva omistaja saa parempaa tietoa perehtymällä vanhempien tutkimustuloksiin, lähisukulaisten sairauksiin ja siihen, miten kasvattaja seuraa aiempien pentueidensa terveyttä.

Ruotsin rotukohtaisessa jalostusstrategiassa suositellaan, että molempien vanhempien DNA-status prcd-PRA:n ja primaarisen linssiluksaation eli PLL:n osalta tunnetaan ennen astutusta. PLL:n kantajalle tulisi tehdä silmätutkimus lähellä astutusajankohtaa. Koiria, joilla on polvilumpion sijoiltaanmenon oireita tai joille on tehty sitä korjaava leikkaus, ei tulisi käyttää jalostukseen. Kasvattajan tulisi myös varmistaa ennen luovutusta, että jokainen pentu kuulee. Myös jälkeläisten pitkäaikaisten allergioiden, iho-ongelmien ja autoimmuunisairauksien tulisi vaikuttaa tuleviin jalostusvalintoihin.

Nämä ovat rotuyhdistyksen suosituksia, eivät pakollinen terveysohjelma. Ruotsin kennelliiton vuoden 2026 rekisteröintisäännöissä amerikankarvatonterrieriä koskee vain karvapeitteen tyypin kirjaamista koskeva erityismääräys. Niissä ei ole rotukohtaista vaatimusta prcd-PRA-, PLL-, polvi- tai kuulotutkimuksista. Säännöt voivat muuttua, joten pentuetta suunnittelevan tulee aina tarkistaa ajantasainen versio.

Pyydä pennunostajana nähtäväksi DNA-tulokset ja varmista, mitä koiraa ne koskevat. Yhden geenivariantin testitulos ei ole yleinen terveystodistus. Kysy myös, miten polvilumpiot on tutkittu, miten pentujen kuulo tarkistetaan ja onko lähisukulaisilla ollut iho-, allergia-, silmä- tai immuunijärjestelmään liittyviä ongelmia. Koska rotu on saanut alkunsa pienestä koiramäärästä, myös vanhempien keskinäisellä sukulaisuudella ja avoimella seurannalla on merkitystä.

Karvaton koira ei ole allergiaton. Koiran allergeeneja on pääasiassa ihossa ja syljessä, ja niiden määrä vaihtelee yksilöittäin myös saman rodun tai pentueen sisällä. Koira-allergisen ei tulisi valita rotua pelkän karvapeitteen perusteella. Keskustele riskistä terveydenhuollon ammattilaisen kanssa ja vietä aikaa juuri kyseisen koiran seurassa useita kertoja ennen päätöstä. Lyhyt tapaaminen rodun toisen yksilön kanssa ei takaa mitään.

## Historia ja alkuperä

Amerikankarvatonterrieri kehittyi yhdysvaltalaisesta rottaterrieristä, joka oli rottien ja muiden pienten saaliseläinten pyyntiin käytetty maatila- ja metsästyskoira. Syksyllä 1972 rottaterrieripentueeseen syntyi karvaton narttu. Scottin perhe antoi sille nimeksi Josephine, ja siitä tuli rodun kantanarttu. Vuonna 1981 se sai pentueen, jossa oli kaksi karvatonta ja kaksi karvallista pentua. Tämä loi pohjan rodun jatkokehitykselle.

1980- ja 1990-luvuilla kantaa rakennettiin pienestä koiramäärästä, ja karvattomuusominaisuuden vakiinnuttamiseen käytettiin lähisukulaisten välisiä parituksia. Tämä selittää, miksi geneettinen monimuotoisuus on yhä tärkeä osa jalostusvalintoja. Karvallinen muunnos ei ole ei-toivottu sivutuote, vaan tunnustettu osa rotua, ja se voi auttaa laajentamaan jalostuspohjaa.

United Kennel Club rekisteröi sen rottaterrierin karvattomaksi muunnokseksi vuonna 1999 ja omaksi rodukseen vuonna 2004. American Kennel Club tunnusti rodun täysin vuonna 2016. Ensimmäinen dokumentoitu tuontikoira saapui Ruotsiin vuonna 2005 ja sai ensimmäisen pentueensa seuraavana vuonna. Ruotsin kennelliitto on hyväksynyt rodun vuodesta 2017 lähtien. Rotu voi osallistua näyttelyihin ja koiraurheiluun Pohjoismaissa, mutta FCI ei edelleenkään ole tunnustanut sitä.

## Arki amerikankarvatonterrierin kanssa

Amerikankarvatonterrieri voi asua kerrostalossa, kunhan se saa riittävästi ulkoilua, apua rauhoittumiseen ja harjoitusta porraskäytävästä ja ikkunoiden ulkopuolelta kuuluviin ääniin suhtautumisessa. Arjen sisältö merkitsee enemmän kuin kodin koko. Huonosti äänieristetyssä rakennuksessa omistajan on kuitenkin puututtava hälytyshaukkuun varhain ja järjestettävä koiralle rauhallinen lepopaikka.

Lasten kanssa aikuisen valvonta ja koiran rajojen kunnioittaminen ovat tärkeämpiä kuin rotu. Lapsia ja koiria ei tule jättää keskenään, ja koira tarvitsee turvallisen lepopaikan, jossa sitä ei häiritä. Paljas iho tekee myös rajuista leikeistä, terävistä kynsistä ja huolimattomasta nostamisesta erityisen sopimattomia.

Yhteiselo kissan kanssa voi onnistua joiltakin yksilöiltä, mutta saalistusvietin vuoksi tutustuttamisen on oltava rauhallista ja hallittua. Kissalla tulee olla omat poistumisreitit sekä omat ruoka-, juoma-, lepo- ja wc-paikat. Koiraa on estettävä jahtaamasta kissaa, ja kohtaamisia tulee valvoa, kunnes niiden keskinäinen käyttäytyminen on ennakoitavaa. Pienet jyrsijät ja muut saaliseläimiksi miellettävät lemmikit on aina pidettävä turvallisesti erillään.

Yksinolo on opittava taito, ei rodun synnynnäinen ominaisuus. Aloita hyvin lyhyistä poissaoloista silloin, kun koira tuntee olonsa turvalliseksi ja rauhalliseksi. Pidennä aikaa vain niin kauan kuin koira pystyy pysymään rentona. Jatkuva ahdistus, haukkuminen tai pakoyritykset kertovat siitä, että harjoittelussa on edetty liian nopeasti. Järjestä hoito, jos arki edellyttää pidempiä poissaoloja kuin koira pystyy sietämään.

Pohjoismaisessa ilmastossa karvattoman koiran vaatteiden on oltava ennen kaikkea toimivia, ei vain hyvännäköisiä. Tarkista, että takit lämmittävät hankaamatta etujalkojen alta tai rinnasta. Sovita ulkoilun kesto tuulen, sateen, lämpötilan ja koiran liikkumisen mukaan. Voimakkaassa auringonpaisteessa tarvitaan varjoa ja mahdollisesti ihon suojausta. Tämä ylimääräinen huolenpito on keskeinen osa rotuvalintaa siinä missä terrierin liikunnan ja koulutuksen tarve sekä turvallinen toiminta pienten eläinten läheisyydessä.

Amerikankarvatonterrieri

American Hairless Terrier Club of the United Kingdom

Svenska Terrierklubben (Swedish Terrier Club)

Dansk Terrier Klub (Danish Terrier Club)

Norwegian Terrier Club

Pieni ja vilkas terrieri, josta on sekä karvaton että karvallinen muunnos. Sen säkäkorkeus on yleensä 25–46 cm ja paino 5–12 kg. Se on hyvin ihmisläheinen, viihtyy sisätiloissa ja karvanlähtö on vähäistä, joten se sopii usein myös allergiaan taipuvaisille omistajille. Se tarvitsee päivittäin kohtuullisesti liikuntaa, virikkeitä, ihon suojausta sekä johdonmukaista, positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa koulutusta.

Denise Wallin

## Perustiedot

Alppienajokoira on pieni mutta voimakas itävaltalainen metsästyskoira, jota käytetään haavoittuneen riistan jäljestämiseen ja hajuaistiin perustuvaan metsästykseen. Se on FCI:n ryhmään 6 kuuluva tunnustettu rotu, ei mäyräkoiran ja ajokoiran risteytys. Rotu on kehitetty valikoimalla keskieurooppalaisia metsästyskoiria.

- **Käyttötarkoitus:** haavoittuneen sorkkariistan jäljestäminen ja hajuaistiin perustuva metsästys, rotumääritelmän mukaan erityisesti jäniksen ja ketun metsästys. Ruotsissa rotua käytetään myös lyhyesti ajavana koirana useiden riistalajien metsästyksessä.
- **Säkäkorkeus:** 34–42 cm. Ihannesäkäkorkeus on uroksilla 37–38 cm ja nartuilla 36–37 cm.
- **Paino:** FCI:n rotumääritelmässä ei ilmoiteta painoa. Aikuisen koiran kokoa, kuntoluokkaa ja työskentelykykyä on siksi arvioitava yhdessä kasvattajan kanssa sen sijaan, että tukeuduttaisiin rotumääritelmään kuulumattomaan painolukuun.
- **Turkki:** lyhyt, erittäin tiheä kaksinkertainen karvapeite, jossa on vahva peitinkarva ja paksu aluskarva.
- **Luonne:** rotuihanteen mukainen koira on peloton, rauhallinen ja työhaluinen, ja sen ilme on älykäs ja ystävällinen.
- **Tärkeä terveystutkimus:** molemmilla vanhemmilla on oltava virallinen NCL8-status ennen astutusta, jotta niiden jälkeläiset voidaan rekisteröidä Ruotsin kennelliittoon (SKK).
- **Sopii parhaiten:** metsästäjälle, joka todella tarvitsee koiraa haavoittuneen riistan jäljestämiseen ja/tai lyhyesti ajavaksi koiraksi ja haluaa käyttää aikaa metsästyskoulutukseen.

Alppienajokoiraa ei pidä valita ensisijaisesti seurakoiraksi. Rotuyhdistyksen jalostusstrategiassa sitä kuvataan nimenomaan metsästysroduksi. Lenkit ja hajuleikit eivät korvaa tavoitteellista metsästystyötä.

## Ulkonäkö ja turkki

Alppienajokoiran tulee olla matalaraajainen ja pitkärunkoinen mutta samalla vankka, voimakas ja ketterä. Säkäkorkeuden suhteen rungon pituuteen tulee olla noin 2:3. Rintakehä on syvä, luusto vahva ja lihakset kiinteät. Koiran on pystyttävä työskentelemään vaativassa maastossa, joten lyhyet raajat eivät saa johtaa liioiteltuun tai raskaaseen rakenteeseen. Liikkeiden tulee olla maatavoittavat, eivät lyhytaskeliset.

Karvapeite koostuu erittäin tiheästä, vahvasta peitinkarvasta ja tiheästä aluskarvasta, ja se on tiiviisti rungonmyötäinen koko kehossa. Hyväksyttyjä värejä on kaksi: tumma kauriinpunainen, jossa voi olla jonkin verran mustia karvoja, sekä musta selvärajaisin punaruskein merkein muun muassa päässä, rinnassa, raajoissa, käpälissä ja hännän alapuolella. Valkoinen tähti rinnassa sallitaan. Valkoiset varpaat tai laajemmat valkoiset merkit eivät kuulu rotumääritelmän kuvaukseen.

Lyhyttä turkkia ei tarvitse leikata. Harjaa koira karvanlähtöaikaan ja pese tarvittaessa. Tarkista metsästyksen jälkeen iho, käpälät, kynnet, korvat ja silmät haavojen, heinänsiementen, punkkien ja muiden maastosta tarttuneiden roskien varalta.

Rotumääritelmässä ei anneta ihannepainoa. Seuraa sen sijaan koiran kuntoluokkaa ja lihaskuntoa. Ylhäältä katsottuna vyötärön tulee erottua selvästi, ja kylkiluiden tulee tuntua helposti kevyesti painamalla. Työkoira tarvitsee hyvät lihakset ilman ylimääräistä painoa. Sekä yli- että alipaino heikentävät kestävyyttä ja liikkumista.

## Luonne ja persoonallisuus

Alppienajokoiran tulee olla rohkea, rauhallinen ja työhaluinen, mutta sen voimakas metsästysvietti ja itsenäisyys näkyvät myös arjessa. Rotu on kehitetty ratkaisemaan hajutyöskentelyn tehtäviä, tekemään päätöksiä ja työskentelemään etäällä ohjaajasta. Oikeissa käsissä näistä ominaisuuksista voi kasvaa vakaa ja keskittynyt metsästyskoira. Epäjohdonmukaiset toimintatavat voivat kuitenkin aiheuttaa arjen ongelmia, ja riistan jälki voi viedä voiton ohjaajan luoksetulokutsusta.

SKK kuvailee rotua ystävälliseksi perheenjäseneksi, joka saattaa suhtautua vieraisiin hieman pidättyvästi. Tämä on rotuihanne eikä kuvaa jokaista yksilöä. Rotuyhdistyksen uusimmassa jalostusstrategiassa kerrottiin vain 43 koirasta, jotka olivat aloittaneet ruotsalaisen BPH-käyttäytymiskuvauksen, ja siinä peräänkuulutetaan huomattavasti laajempaa aineistoa. Aineisto on siis liian suppea, jotta sen perusteella voitaisiin antaa varmoja lupauksia siitä, miten rodun koirat tervehtivät ihmisiä, reagoivat pelottavissa tilanteissa tai osoittavat terävyyttä.

Pienten lasten ja koiran seurassa tulee aina olla aikuinen, ja koira tarvitsee rauhoitetun lepopaikan. Opeta lapsille, ettei koiraa saa häiritä sen syödessä tai nukkuessa eikä silloin, kun sillä on jotakin sille arvokasta. Rotu voi tulla toimeen muiden koirien kanssa, mutta yksilö, sen sosiaaliset kokemukset sekä ruoan, lepopaikkojen ja arvokkaiden esineiden hallinta merkitsevät enemmän kuin rodun nimi.

Kissojen ja pieneläinten kanssa tarvitaan varovaisuutta, sillä metsästysvietti on rodun keskeinen ominaisuus. Kysy, miten vanhemmat käyttäytyvät muiden eläinten seurassa. Käytä tutustuttamisessa fyysistä estettä ja talutinta ja järjestä kissalle turvalliset pakoreitit. Edes rauhallisesti sujunut tutustuminen ei takaa, että aikuinen metsästyskoira olisi turvallinen pieneläinten seurassa.

## Koulutus ja liikunta

Alppienajokoira tarvitsee metsästyskoulutusta, päivittäistä yhteistä tekemistä ja kunnon kehittämistä, ei yleispätevää minuuttimäärää liikuntaa. Sopiva kuormitus riippuu iästä, terveydestä, vuodenajasta ja maastosta. Tarkka jälkityö, haku, ohjaajan luo palaaminen sekä kyky siirtyä työstä lepoon ja takaisin ovat kuljettuja kilometrejä tärkeämpiä.

Aloita varhain kontaktin, nimeen reagoimisen, luoksetulon ja rauhallisen käsittelyn harjoittelu. Palkitse oma-aloitteisesta luoksesi palaamisesta ja lisää häiriöitä vähitellen. Pitkä liina mahdollistaa harjoittelun ilman, että koira pääsee palkitsemaan itseään riistan seuraamisella. Kovat ojennukset ja pelkoon perustuvat menetelmät voivat vahingoittaa sekä luottamusta että työssä tarvittavaa rauhallista keskittymistä.

Jäljestyksen alkeisiin voi tutustua jo varhain. Tavoitteena on rauhallinen, luotettava ja tarkka työskentely. Lyhyesti ajavan koiran kouluttaminen edellyttää suunnitelmallista metsästyskoulutusta ja ohjaajaa, joka osaa tulkita koiran äänenkäyttöä, hakua ja paluuta ohjaajan luo. Pyydä apua kasvattajalta, rotuyhdistykseltä tai kokeneelta metsästyskoirien kouluttajalta.

Vapaana pitämistä on arvioitava metsästysvietin, luoksetulon, paikan ja lainsäädännön perusteella. Maaliskuun 1. päivän ja elokuun 20. päivän välisenä aikana koirien vapaana juokseminen on estettävä alueilla, joilla on riistaa. Käytännössä tämä tarkoittaa yleensä talutinta. Muinakin aikoina koiran on oltava hallinnassa niin, ettei se häiritse tai aja riistaa. GPS-paikannin ei korvaa koulutusta eikä harkintaa.

Kehitä nuoren koiran kuntoa vähitellen ja vuorottele työskentelyä ja palautumista. Aikuinen metsästyskoira tarvitsee sekä kestävyyttä että voimaa, mutta kasvavan koiran ei pidä noudattaa aikuiselle laadittua valmista ohjelmaa. Arvioi jokaisen harjoituksen jälkeen koiran liikkumisen, käpälien ja yleiskunnon perusteella, millaiseen tekemiseen se on seuraavaksi valmis.

## Terveys

Alppienajokoiran tärkeimmät tarkistettavat terveystiedot ovat vanhempien viralliset NCL8-statukset. NCL8 on perinnöllinen, etenevä neurologinen sairaus, joka liittyy CLN8-geeniin. Se periytyy autosomaalisesti resessiivisesti: perimältään terveellä koiralla ei ole kyseistä geenimuunnosta, kun taas kantajalla on siitä yksi kopio, mutta se ei itse sairastu NCL8-tautiin. Koira, jolla on muunnoksesta kaksi kopiota, luokitellaan geneettisesti sairaaksi, ja sen voidaan odottaa sairastuvan.

Rotu on kuulunut 1. tammikuuta 2025 lähtien SKK:n tason 2 terveysohjelmaan. Vanhemmilla on ennen astutusta oltava joko hyväksytyn laboratorion virallinen DNA-testitulos tai niiden on oltava rekisteröity perimältään terveiksi vanhempiensa perusteella. Jälkimmäinen tarkoittaa, että terve perimä on osoitettu vanhempien dokumentoiduilla tuloksilla. Kahta kantajaa ei saa yhdistää. Kantajan saa parittaa vain koiran kanssa, joka on testattu terveeksi tai todettu vanhempiensa perusteella perimältään terveeksi, eikä geneettisesti sairasta koiraa saa käyttää jalostukseen. Pyydä nähdä tulos Hunddata- tai Avelsdata-palvelussa. Pelkkä ilmaus ”DNA-testattu” ei kerro, onko koira terve, kantaja vai geneettisesti sairas.

SKK:n mukaan rodussa esiintyy lonkkaniveldysplasiaa (HD). Toisaalta jalostusstrategiassa kerrotaan kuvattujen koirien vähäisestä määrästä, ulkomaisista jalostuskoirista, joilla ei ole tutkimustuloksia, sekä siitä, ettei aineistoon ole kirjattu kliinisiä HD-ongelmia. HD:tä ei siksi voi sivuuttaa, mutta sitä ei myöskään voida kuvata laajalle levinneeksi kliiniseksi ongelmaksi. Kysy vanhempien ja niiden läheisten aikuisten sukulaisten tutkimustuloksista, toimintakyvystä ja oireista.

Rotuyhdistys seuraa kyynärluun lyhytkasvuisuutta eli short ulna -oireyhtymää sekä muita raajojen epämuodostumia, erityisesti eturaajoissa. Tämä ei tarkoita, että jokaisella koiralla olisi ortopedinen ongelma. Tarkastele vanhempien raajojen asentoja, käpäliä ja liikkeitä ja kysy aikuisista sukulaisista. Haavat ja muut metsästykseen liittyvät vammat tulee arvioida tarpeen mukaan.

Ruotsin populaatio on pieni ja riippuvainen kansainvälisestä jalostusyhteistyöstä. Pyydä kasvattajaa kertomaan sukulaisuussuhteista, aiemmista yhdistelmistä, vanhempien sukulaisten terveydestä ja siitä, miten ulkomaisten koirien tiedot on tarkistettu.

## Historia ja alkuperä

Alppienajokoira kehittyi Keski-Euroopan vuoristoalueilla käytännön metsästys- ja jäljestyskoiraksi. Rotuyhdistyksen historiakuvauksen mukaan rotu on kehitetty valikoimalla niin sanottuja seguurilaisia ajokoiria, eikä sitä ole luotu risteyttämällä mukaan mäyräkoiria tai muita rotuja. Matala rakenne ja rodun alkuperäisnimessä esiintyvä sana ”Dachs” eivät siis osoita mäyräkoiraristeytystä.

FCI:n historiayhteenvedossa mainitaan Habsburgien kruununprinssi Rudolfin ottaneen näitä koiria mukaan metsästysmatkoille vuosina 1881 ja 1885. Vuonna 1932 tyyppi tunnustettiin Itävallassa kolmanneksi haavoittuneen riistan jäljestämiseen käytettäväksi roduksi. Vuonna 1975 rodun nimeksi muutettiin Alpine Dachsbracke, ja samalla FCI vahvisti Itävallan rodun alkuperämaaksi. Vuonna 1991 rotu sijoitettiin nykyiseen alaryhmäänsä ryhmässä 6.

Ensimmäiset dokumentoidut tuontikoirat saapuivat Ruotsiin vuosina 1998 ja 1999. Sen jälkeen rodun käyttö Ruotsissa on painottunut haavoittuneen riistan jäljestämiseen, lyhyesti ajavaan metsästykseen ja käyttökokeisiin. Rodun kehitystä selittävät käytännön työominaisuudet: rauhallinen jäljestys, metsästysvietti, kuuluva ääni ja yhteydenpito ohjaajaan.

## Arki rodun kanssa

Alppienajokoira sopii parhaiten kotiin, jossa metsästys on todellinen osa vuodenkiertoa ja joku haluaa kouluttaa koiraa ja työskennellä sen kanssa. Suuri piha tai pitkät lenkit eivät riitä. Ennen koiran hankintaa tulee olla selvillä, millaiseen metsästykseen sitä käytetään ja kuka vastaa sen koulutuksesta, kunnosta ja turvallisuudesta.

Rotu voi rauhoittua perheen pariin, kun työ, kodin säännöt ja palautuminen ovat tasapainossa. Varaudu maastosta mukana tulevaan kuraan, voimakkaaseen ääneen sekä riistan, ruoan ja varusteiden turvalliseen säilyttämiseen. Kerrostaloasuminen voi sopia yksilölle, joka saa tarkoituksenmukaista metsästystyötä ja on sisällä rauhallinen, mutta naapurit ja haukkuminen on otettava huomioon. Asumismuoto ei tee rodusta sopivaa pelkäksi seurakoiraksi.

Yksinolon sujuminen ei ole muuttumaton rotuominaisuus. Aloita harjoittelu, kun pentu tuntee olonsa turvalliseksi, jätä se yksin hyvin lyhyeksi ajaksi ja pidennä aikaa vasta, kun se pystyy rauhoittumaan. Palaa harjoittelussa helpompaan vaiheeseen ja hae apua, jos koira ahdistuu, ulvoo, haukkuu tai yrittää paeta.

Pyydä kasvattajaa näyttämään ja selittämään:

- vanhempien viralliset NCL8-tulokset ja se, miten suunniteltu yhdistelmä täyttää säännöt,
- metsästyskoetulokset sekä se, miten vanhemmat käytännössä työskentelevät, palaavat ohjaajan luo ja tekevät yhteistyötä,
- saatavilla olevat HD-tulokset sekä läheisten aikuisten sukulaisten terveys ja liikkuminen,
- raajojen asennot, käpälät ja suvussa ilmoitetut eturaajaongelmat,
- yhdistelmän sukulaisuussuhteet ja se, miten tuontikoirien tai ulkomaisten jalostuskoirien tietoja ja tilannetta on seurattu,
- vanhempien arkikäyttäytyminen ihmisten, koirien ja kodissasi olevien eläinten kanssa.

Sopivan koiran löytäminen on tärkeämpää kuin koiran kompaktiin ulkonäköön ihastuminen. Alppienajokoira voi olla harkittu valinta metsästäjälle, joka tarvitsee juuri sen yhdistelmää tarkkaa jäljestystä, rohkeutta ja lyhyttä ajoa. Ensisijaisesti pientä ja helppoa perhekoiraa etsivälle löytyy sopivampia rotuja.

Alppienajokoira

VDH - Verein für Deutsches Hundewesen (German Kennel Club)

FCI - Fédération Cynologique Internationale

Alppienajokoira on pienikokoinen ja vankkarakenteinen itävaltalainen ajokoira, jolla on pitkä runko, lyhyet ja vahvat jalat sekä tiheä, säänkestävä punainen karvapeite. Kotona se on rauhallinen ja hellä, mutta sillä on voimakas metsästysvietti. Voidakseen hyvin se tarvitsee runsaasti liikuntaa, hajutyöskentelyä ja johdonmukaista, positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa koulutusta.

Björkebodagårdens

## Perustiedot

Kääpiövillakoira on pieni ja aktiivinen villakoiran kokomuunnos, jolla on suuri into oppia ja jonka turkki vaatii säännöllistä hoitoa. Se on seurakoira, joka yleensä nauttii oppimisesta ja arjen touhuissa mukana olemisesta. Parhaiten se sopii kuitenkin omistajalle, joka haluaa käyttää aikaa myös liikuntaan, rauhoittumisen harjoitteluun ja säännölliseen turkinhoitoon.

- **Rotu ja ryhmä:** yksi villakoiran neljästä kokomuunnoksesta; kuuluu seurakoirien ryhmään 9
- **Virallinen alkuperämaa:** Ranska
- **Säkäkorkeus:** rotumääritelmän mukaan yli 28 cm ja enintään 35 cm
- **Paino:** rotumääritelmässä ei anneta virallista painoa; sopiva kehon kunto on yleistä kilomäärää tärkeämpi
- **Turkki:** runsas, kihara tai nyörimäinen karvapeite, joka vaatii hoitoa ja leikkaamista
- **Aktiivisuustaso:** tarvitsee päivittäin liikuntaa ja aivotyötä, mutta niiden määrä on sovitettava koiran ikään, terveyteen ja elämäntilanteeseen
- **Ruotsin terveysohjelma:** jalostuskoirilla on oltava ennen astutusta rekisteröity prcd-PRA-testitulos tai niiden on oltava rekisteröity polveutumisen perusteella terveiksi

Kooltaan kääpiövillakoira sijoittuu toyvillakoiran ja keskikokoisen villakoiran väliin. Ruotsissa lopullinen kokomuunnos voidaan vahvistaa virallisella mittauksella vasta koiran täytettyä 15 kuukautta. Kokorajalla oleva nuori koira voidaan siksi rekisteröidä vanhempiensa koon perusteella ennen lopullista mittausta.

## Ulkonäkö ja turkki

Kääpiövillakoiran tulee näyttää pienikokoiselta, sopusuhtaiselta villakoiralta ilman kääpiökasvuisuuden piirteitä. Rotumääritelmän mukaan rungon tulee olla hieman säkäkorkeutta pidempi, ei täysin neliömäinen. Kokonaisuuden tulee olla tasapainoinen ja liikkeiden kevyet ja vapaat. Koiran tulee näyttää tyylikkäältä olematta kuitenkaan liian hentorakenteinen tai hauras.

Karvapeitettä on kahta tyyppiä. Kiharaturkkisen koiran karva on hienolaatuista, tiheää ja kimmoisaa, ja kiharat ovat tasaisia. Nyörimäinen karva on niin ikään hienolaatuista ja tiheää, mutta se muodostaa rodulle ominaisia nyörejä. Useimpien kotikoirien turkki pidetään lyhyeksi leikattuna, mutta lyhytkään turkki ei poista hoidon tarvetta.

Turkin pituus, leikkausmalli, sää ja koiran yksilölliset ominaisuudet vaikuttavat siihen, kuinka usein turkkia on harjattava, pestävä ja leikattava. Tarkista erityisesti helposti takkuuntuvat kohdat, kuten korvantaustat, kainalot, jalat sekä valjaiden ja kaulapannan alle jäävät alueet. Kamman pitäisi kulkea turkin läpi ihoon asti takertumatta. Jos takkuja muodostuu jatkuvasti säännöllisestä hoidosta huolimatta, lyhyempi leikkaus tai ammattitrimmaajan apu on parempi ratkaisu kuin koiralle sopimattoman hoitoaikataulun noudattaminen.

Totuta pentu vähitellen seisomaan liukumattomalla alustalla, kampaamiseen, tassujen ja kasvojen käsittelyyn sekä trimmauskoneen ja föönin ääneen. Palkitse rauhallisesta käytöksestä ja etene pienin, helposti ymmärrettävin askelin. Näin luot hyvän pohjan turvalliselle turkinhoidolle koko koiran elämän ajaksi.

Villakoiran rotumääritelmä ja Ruotsin rekisteröintisäännöt ovat kattaneet 16 värimuunnosta 1. elokuuta 2024 alkaen. Yksivärisiä ovat musta, valkoinen, ruskea, harmaa ja aprikoosinpunainen. Hyväksyttyjä monivärisiä muunnoksia ovat muun muassa valkoinen yhdistettynä toiseen väriin, musta tai ruskea tan-merkein, kolmivärinen ja brindle eli juovikas. Merle ei kuulu rotumääritelmän väreihin, eikä Ruotsissa voida rekisteröidä pentuetta, jos jompikumpi villakoiravanhemmista kantaa merlegeeniä.

Villakoirista ei irtoa karvaa samalla tavoin kuin monista muista koirista, ja irtokarvat voivat jäädä kiharaan turkkiin, kunnes ne harjataan pois. Tämä ei tee kääpiövillakoirasta allergiatonta. Koiran allergeenit ovat pääasiassa peräisin ihosta ja syljestä, ja allergiset reaktiot voivat vaihdella enemmän yksittäisten koirien kuin rotujen välillä. Koira-allergisen ei siksi pidä valita rotua pelkän turkkityypin perusteella.

## Luonne ja persoonallisuus

Kääpiövillakoiran tulee olla valpas, aktiivinen, vastaanottavainen ja nopea oppimaan. Tasapainoinen koira tunnistaa usein nopeasti toistuvia kaavoja ja nauttii yhteistyöstä. Rotukuvaus on kuitenkin ihanne, ei lupaus siitä, miten jokainen koira reagoi ääniin, vieraisiin ihmisiin, muihin koiriin tai uusiin ympäristöihin.

Ruotsin villakoirayhdistyksen jalostusstrategiassa esitellään 630 pienempien kokomuunnosten villakoiran BPH-käyttäytymiskuvauksen tuloksia. Ryhmään kuuluu keskikokoisia villakoiria, kääpiövillakoiria ja toyvillakoiria, mutta suurin osa on keskikokoisia. Tulokset kuvaavat muun muassa melko energisiä koiria, jotka suhtautuivat usein myönteisesti testitilanteisiin ja joilla ilmeni niissä vain vähän uhkaavaa tai aggressiivista käytöstä. Samassa aineistossa korostetaan sekä rodun sisäistä vaihtelua että arvioitujen koirien vähäistä määrää suhteessa koko populaatioon. Tulokset voivat siis kertoa jotakin ryhmästä, mutta ne eivät ennusta yksittäisen kääpiövillakoiran luonnetta.

Kysy kasvattajalta, miten pennun vanhemmat ja lähisukulaiset käyttäytyvät arjessa. Pyydä konkreettisia esimerkkejä siitä, miten ne palautuvat yllätyksistä, suhtautuvat käsittelyyn, vieraisiin ja ääniin, kohtaavat muita koiria ja osaavat rauhoittua. Nämä vastaukset kertovat koiran sopivuudesta omaan kotiin enemmän kuin yleiset kuvaukset, kuten sosiaalinen, älykäs tai leppoisa.

## Koulutus ja liikunta

Kääpiövillakoira tarvitsee päivittäin liikuntaa ja aivotyötä, mutta kaikille koirille sopivaa minuuttimäärää ei ole. Hyvä arki koostuu lenkeistä, mahdollisuuksista haistella ja tutkia, leikistä tai muusta liikunnasta sekä tehtävistä, jotka koira ymmärtää ja pystyy ratkaisemaan. Kuormitusta tulee mukauttaa iän, kunnon, terveyden ja palautumisen mukaan.

Palkitsemiseen perustuva koulutus sopii yhteistyöhaluiselle rodulle. Tee koiralle selväksi, mistä käytöksestä palkkio tulee, lisää vaikeutta pienin askelin ja harjoittele samaa taitoa eri ympäristöissä. Luoksetulo, ohjaajan huomioiminen, rauhallinen käsittely, odottaminen sekä ihmisten ja koirien ohittaminen ovat arjessa tärkeämpiä taitoja kuin lukuisten temppujen osaaminen.

Monipuolisuus on usein hyödyllisempää kuin pelkkä lenkin pidentäminen. Hajutyöskentely, etsintätehtävät, noutaminen, tasapaino- ja kehonhallintaharjoitukset, rally-toko tai muut taidot voivat tarjota mielekästä tekemistä. Samalla koiran on opittava lepäämään ilman jatkuvaa viihdyttämistä. Jos rauhoittuminen on vaikeaa, tarkastele koko päivää: unta, ympäristöä, ennakoitavuutta, liikuntaa ja harjoittelun vaativuutta. Tekemisen lisääminen ei aina ole oikea ratkaisu.

Pentua ei pidä liikuttaa aikuisen koiran tavoin. Painota lyhyitä tutkimishetkiä, turvallista tutustumista erilaisiin ympäristöihin, leikkiä sopivilla alustoilla ja runsasta palautumista. Aikuiselle koiralle sopiva liikuntamäärä tukee hyvää kuntoa ja sujuvaa arkea ilman toistuvaa jäykkyyttä, ontumista, stressiä tai pitkäkestoista uupumusta.

## Terveys

Pentua hankittaessa tärkein tarkistettava rotukohtainen terveysvaatimus on vanhempien prcd-PRA-status. Ruotsin rekisteröintisäännöt edellyttävät, että toyvillakoirien, kääpiövillakoirien ja keskikokoisten villakoirien molemmilla vanhemmilla on ennen astutusta virallinen DNA-testitulos tai että ne on rekisteröity polveutumisen perusteella terveiksi.

Prcd-PRA on perinnöllinen etenevän verkkokalvon surkastuman muoto, joka tuhoaa verkkokalvon valoherkkiä soluja. Ensin heikkenee hämäränäkö, ja lopulta sairas koira voi sokeutua. Periytymistapa on autosomaalinen peittyvä: kantaja ei ole sama asia kuin sairas koira, mutta kahta kantajaa ei saa yhdistää. Kantajaa saa käyttää jalostukseen vain DNA-testillä terveeksi todetun tai polveutumisen perusteella terveen koiran kanssa. Sairasta koiraa ei saa käyttää jalostukseen.

Terve prcd-PRA-testitulos ei takaa silmien terveyttä yleisesti. Testi koskee vain prcd-muotoa eikä sulje pois muita PRA:n muotoja tai muita silmäsairauksia. Siksi Ruotsin villakoirayhdistys suosittelee jalostuskoirille myös silmätutkimuksia ja kannustaa testaamaan DNA-testillä PRA:n rcd4-muodon.

Patellaluksaatio eli polvilumpion sijoiltaanmeno on toinen pienempien villakoirien jalostuksessa huomioitava terveysasia. Ruotsin villakoirayhdistys suosittelee kääpiövillakoirille virallista polvitutkimusta, mutta se ei ole prcd-PRA:n kaltainen pakollinen rekisteröintivaatimus. Yhdistys suosittelee, että koiraa, jolla on asteen 1 polvilumpioluksaatio, käytetään jalostukseen harkitusti ja vain sellaisen koiran kanssa, jonka rekisteröity polvitulos on 0/0.

Pyydä kasvattajaa näyttämään rekisteröidyt tulokset sen sijaan, että tyytyisit tietoon vanhempien ”testaamisesta”. Tarkista prcd-PRA-status, kysy virallisten polvi- ja silmätutkimusten tuloksista ja selvitä, mitä terveysongelmia vanhemmilla, sisaruksilla ja aiemmissa pentueissa tiedetään esiintyneen. DNA-testit, eläinlääkärin tutkimukset ja avoimesti kerrotut suvun terveystiedot täydentävät toisiaan. Mikään yksittäinen testi ei voi luvata, ettei pentu koskaan sairastu.

## Historia ja alkuperä

Villakoira on vanha eurooppalainen koiratyyppi, jota on kuvattu maalauksissa jo 1400-luvulla. Rodun virallinen alkuperämaa on Ranska. Sen nimi ja varhainen käyttötarkoitus liittyvät läheisesti veteen: villakoiria käytettiin alun perin vesilintujen metsästykseen, ja vedestä noutavina koirina toimivat pääasiassa suuremmat yksilöt.

Pienemmät villakoirat kehitettiin ensisijaisesti seurakoiriksi. Kääpiökokoista muunnosta alettiin kehittää 1800-luvulla suurempien kokomuunnosten pienistä yksilöistä. Ruotsissa pienemmät villakoirat jaettiin 1930-luvun alussa pieneen villakoiraan ja kääpiövillakoiraan. Ensin mainitun nimeksi tuli myöhemmin keskikokoinen villakoira. Nykyinen kääpiövillakoira jakaa siis rodun työkoirataustan ja koulutettavuuden, mutta sitä ei pidä kuvata niin kuin jokainen yksilö olisi automaattisesti vesikoira tai noutaja.

Kaikilla neljällä nykyisellä kokomuunnoksella on sama rodun perustyyppi. Kokoerot vaikuttavat arkeen, mutta ne eivät tee kääpiövillakoirasta erillistä risteytysrotua tai rakenteeltaan poikkeavaa pienoismuunnosta.

## Arki kääpiövillakoiran kanssa

Kääpiövillakoira voi viihtyä monenlaisissa kodeissa, myös kerrostaloasunnossa, kun se saa päivittäin liikuntaa, aivotyötä, turkinhoitoa, sosiaalista kanssakäymistä ja harjoitusta rauhoittumiseen. Kodin kokoa tärkeämpää on se, mitä arki koiralle tarjoaa. Pienen koiran arki ei ole hyvää vain siksi, että se vie vähän tilaa, jos sen palautumisesta, ulkoilusta ja turvallisesta yksinoloharjoittelusta ei huolehdita.

Yksinoloon tulee totutella vähitellen. Aloita hyvin lyhyistä, arkisista hetkistä koiran tuntiessa olonsa turvalliseksi ja pidennä aikaa vain, jos koira pysyy rauhallisena. Huomioi ikä ja ahdistuksen merkit. Kukaan ei voi luvata, että tietty kääpiövillakoira pärjää yksin ennalta määrätyn tuntimäärän. Järjestä koiranhoitaja tai muuta apua, jos työpäivä kestää pidempään kuin koira on opetettu olemaan yksin.

Rotu voi elää hyvin lasten, koirien ja kissojen kanssa, mutta onnistuminen riippuu yksilöstä, aiemmista kokemuksista ja tutustuttamisesta, ei rodun nimestä. Aikuisen tulee aina valvoa pienten lasten ja koirien yhdessäoloa, ja koiralla on oltava lepopaikka, jossa sitä ei häiritä. Tutustuta koira muihin eläimiin vähitellen. Käytä tarvittaessa etäisyyttä, porttia tai hihnaa, huolehdi erillisistä resursseista, kuten ruokailu- ja lepopaikoista, ja anna mahdollisuus lopettaa kohtaaminen. Älä koskaan pakota eläimiä kontaktiin.

Kääpiövillakoira sopii parhaiten kotiin, jossa nautitaan oppimishaluisesta ja arkeen osallistuvasta pienestä koirasta ja hyväksytään myös sen hoitoon kuuluva käytännön työ. Varaudu toistuvaan turkin leikkaamiseen, turkin huolelliseen tarkistamiseen, arkitaitojen harjoitteluun ja aktiiviseen tekemiseen ympäri vuoden. Valitse toinen rotu, jos haluat mahdollisimman vähän turkinhoitoa tai odotat koiran sopeutuvan ilman suunnitelmallista koulutusta ja yhdessäoloa.

Kääpiövillakoira

Société Centrale Canine (French Kennel Club)

Kääpiövillakoirat ovat pieniä ja urheilullisia koiria, joilla on tiheä, kihara turkki ja neliömäinen, sopusuhtainen rakenne. Niistä lähtee vain vähän karvaa. Ne ovat erittäin älykkäitä, herkkiä ja ihmisläheisiä, ja ne voivat parhaiten saadessaan koulutusta, päivittäistä liikuntaa ja läheistä yhdessäoloa. Hyvällä hoidolla ne elävät yleensä pitkän ja aktiivisen elämän.

## Pikatiedot

Keskikokoinen villakoira on yksi villakoiran neljästä tunnustetusta kokomuunnoksesta. Kooltaan se sijoittuu kääpiövillakoiran ja isovillakoiran väliin. Se on valpas ja hyvin koulutettava seurakoira, jonka turkki vaatii paljon hoitoa.

- **Koko:** Säkäkorkeuden on oltava yli 35 ja enintään 45 senttimetriä. Rotumääritelmässä ei anneta virallista painoa, joten aikuisen koiran sopivaa painoa tulee arvioida rakenteen ja kuntoluokan perusteella yleisen painohaarukan sijaan.
- **Kokomuunnos:** Villakoiran kokomuunnos voi muuttua virallisessa mittauksessa, jos sitä ei ole vielä loppumitattu. Ruotsissa loppumittaus voidaan tehdä 15 kuukauden iästä alkaen.
- **Luonne:** Ihanteena on myönteinen, seurallinen ja nopeasti oppiva koira, mutta sosiaalinen varmuus, aktiivisuus ja suhtautuminen ääniin vaihtelevat yksilöiden ja sukulinjojen välillä.
- **Aktiivisuus:** Keskikokoinen villakoira tarvitsee päivittäin liikuntaa ja mielekästä tekemistä aivoille. Yksi tietty minuuttimäärä ei sovi kaikille koirille.
- **Turkki:** Turkki voi olla kihara tai nyörimäinen, ja karvaa irtoaa usein hyvin vähän. Turkki vaatii kuitenkin huolellista kampaamista, pesua, kuivaamista ja leikkaamista.
- **Jalostuksen terveystutkimukset:** Molemmilla vanhemmilla on ennen astutusta oltava voimassa oleva virallinen prcd-PRA-tulos joko DNA-testistä tai voimassa olevasta, rekisteriin merkitystä perimän perusteella terveeksi todetusta statuksesta.

## Ulkonäkö ja turkki

Keskikokoinen villakoira on sopusuhtainen koira, jonka runko on hieman säkäkorkeutta pidempi. Sen tulee näyttää valppaalta ja aktiiviselta, ei raskaalta tai matalaraajaiselta. Säkäkorkeus erottaa sen kääpiövillakoirasta ja isovillakoirasta.

Tiheä turkki voi olla kihara tai muodostaa nyörejä. Se kasvaa jatkuvasti ja tarvitsee leikkaamista, mutta sopiva leikkausväli riippuu turkin pituudesta, leikkausmallista, arjesta ja siitä, kuinka herkästi juuri kyseisen koiran turkki takkuuntuu. Lyhyt ja käytännöllinen leikkaus helpottaa usein hoitoa, mutta ei poista turkinhoidon tarvetta.

Kampaa turkki ihoa myöten ja kiinnitä erityistä huomiota korvantaustoihin, valjaiden ja kaulapannan alle, kainaloihin sekä jalkojen alueelle. Selvitä pienet takut ennen kuin ne kiristyvät, ja tarkista samalla iho, korvat ja kynnet. Opeta pentu seisomaan paikallaan ja hyväksymään kosketus lyhyissä, rauhallisissa harjoituksissa palkitsemalla. Tämä helpottaa sekä turkinhoitoa kotona että käyntejä ammattitrimmaajalla.

Älä noudata pesuissa ja leikkauksissa jäykkää aikataulua. Tarkista sen sijaan, kulkeeko kampa koko turkin läpi, pysyykö iho puhtaana ja kuivana ja pystyykö koira liikkumaan vapaasti. Tiheä turkki on kuivattava perusteellisesti pesun tai uimisen jälkeen. Jos iholla on punoitusta tai epämiellyttävää hajua tai iho- ja korvavaivat toistuvat, pyydä eläinlääkärin arvio sen sijaan, että nyppisit karvoja tai käyttäisit voimakkaita tuotteita rutiininomaisesti.

Vuonna 2024 voimaan tulleen uuden rotumääritelmän myötä Ruotsin Kennelliitto on rekisteröinyt 16 värimuunnosta, joihin kuuluu sekä yksi- että monivärisiä koiria. Tämä ei tarkoita, että merle olisi hyväksytty jalostusväri. Ruotsin rekisteröintisääntöjen mukaan merleä kantavan vanhemman jälkeläisiä ei voi rekisteröidä, ja tällaisesta astutuksesta seuraa myös jalostusrajoituksia.

Keskikokoisesta villakoirasta irtoaa usein hyvin vähän karvaa kodin pinnoille, koska irtokarvat voivat jäädä kiharoihin kampaamiseen asti. Rotua on silti harhaanjohtavaa kutsua karvaa pudottamattomaksi tai allergiaystävälliseksi. Mikään koirarotu ei ole allergeeniton, ja allerginen ihminen voi reagoida eri koiriin eri tavoin. Allergisen kannattaa siksi selvittää oma reaktionsa ennen koiran hankintaa eikä luottaa pelkkään rotunimeen.

## Luonne ja persoonallisuus

Rotuihanteen mukaan keskikokoinen villakoira on ystävällinen, seurallinen, eloisa ja helposti koulutettava. Monia viehättää sen yhteistyöhalun ja käytännöllisen keskikokoisuuden yhdistelmä. Ihanne ei kuitenkaan takaa, että jokainen koira suhtautuisi varmasti lapsiin, vieraisiin ihmisiin, muihin koiriin tai uusiin ympäristöihin.

Ruotsalainen koirien käyttäytymisen ja persoonallisuuden kuvaus BPH tarjoaa parempaa tietoa kuin väitteet siitä, että rotu olisi aina helppo. Ruotsin Villakoirakerhon helmikuussa 2026 julkaisemassa keskikokoisten villakoirien raportissa 565 koiraa oli aloittanut BPH-kuvauksen. Kyseessä ei ole hyväksytty–hylätty-koe, eikä se kerro yksilöstä kaikkea. Se kuitenkin tuo esiin koiran reaktioita kontaktiin, leikkiin, yllätyksiin, ääniin ja poikkeavalla tavalla lähestyvään ihmiseen.

Pyydä kasvattajaa avaamaan tulosten taustoja. Miten vanhemmat ja lähisukulaiset käyttäytyvät arjessa? Hakeutuvatko ne kontaktiin olematta tungettelevia? Osaavatko ne rauhoittua, sietävätkö ne äkillisiä ääniä ja palautuvatko ne odottamattomista tilanteista? Onko useita sukulaisia kuvattu, vai perustuuko käsitys yhteen koiraan? Tällaiset kysymykset kertovat enemmän kuin luonnehdinnat ”älykäs”, ”lapsirakas” tai ”täydellinen ensimmäiseksi koiraksi”.

Keskikokoinen villakoira voi huomata liikkeet ja äänet nopeasti, mutta haukkuherkkyys vaihtelee. Kiinnitä huomiota vanhempien reaktioihin ääniin ja opeta koiraa poistumaan ikkunan tai oven luota ja asettumaan rauhalliseen paikkaan. Sopiva tekeminen ja apu rauhoittumiseen antavat koiralle paremmat edellytykset pärjätä kodissa, johon naapuriäänet kantautuvat helposti.

## Koulutus ja liikunta

Keskikokoinen villakoira tarvitsee päivittäin tekemistä sekä keholle että mielelle, mutta tarvetta ei voi tiivistää tiettyyn ulkoiluminuuttien määrään. Sopivaan tasoon vaikuttavat ikä, terveys, kunto, ympäristö ja yksilön kyky rauhoittua. Hyvään päivärytmiin kuuluu lenkkejä, joilla on aikaa haistella, lyhyitä koulutushetkiä ja ajattelua tai etsimistä vaativa tehtävä.

Palkitsemiseen perustuva koulutus sopii rodun yhteistyöhaluun ja tekee oppimisesta selkeää ilman pelkoa. Aloita kontaktista, luoksetulosta, mukana pysymisestä, käsittelystä ja omalla paikalla lepäämisestä. Lisää vaikeutta vähitellen ja käytä palkkiona jotakin koiralle arvokasta: ruokaa, leikkiä, kontaktia tai lupaa jatkaa kiinnostavan asian tutkimista.

Hajutyöskentely, jäljestys, noutaminen, temput, toko, rally-toko ja agility ovat mahdollisia harrastuksia, eivät vaatimuksia. Vuorottele liikuntaa, ongelmanratkaisua ja palautumista. Pentu tarvitsee lyhyempiä ja helpompia harjoituksia, kun taas tervettä aikuista voidaan totuttaa vähitellen pidempiin retkiin tai vaativampaan koiraurheiluun.

Arvioi arjen tasapainoa, älä vain tekemisen määrää. Jos koira pystyy keskittymään, palautumaan ja lepäämään tekemisen jälkeen, kuormitus on usein sopivampi kuin silloin, jos se käy jatkuvasti ylikierroksilla. Levottomuus voi kertoa tekemisen tarpeesta, mutta myös siitä, että koira tarvitsee apua rauhoittumiseen. Varaa rauhalle, unelle ja rauhoittumisen harjoittelulle yhtä tietoisesti tilaa kuin uusille tempuille.

## Terveys

Ruotsissa keskikokoisten villakoirien jalostuksen sitova terveysvaatimus koskee prcd-PRA:ta, joka on yksi perinnöllisen etenevän verkkokalvon surkastuman muoto. Molemmilla vanhemmilla on ennen astutusta oltava virallinen status joko DNA-testin tai voimassa olevan, perimän perusteella terveeksi osoittavan rekisterimerkinnän kautta. Kantajan saa yhdistää vain testattuun terveeseen tai perimän perusteella terveeseen koiraan. Geneettisesti sairasta koiraa ei saa käyttää jalostukseen.

prcd-PRA-tulos koskee vain tätä geenimuunnosta. Se ei sulje pois muita PRA:n muotoja tai muita silmäsairauksia. Siksi Ruotsin Villakoirakerho suosittelee jalostuskoirille myös toistuvia silmätarkastuksia. Kerho toivoo lisäksi, että useampia keskikokoisia villakoiria lonkkakuvattaisiin, ja suosittelee C-lonkkaisen koiran käyttämistä jalostukseen harkiten ja vain terve lonkkaisen parin kanssa. Nämä ovat suosituksia, toisin kuin sitova prcd-PRA-vaatimus.

Pyydä nähtäväksi päivätyt viralliset tulokset ja varmista koirien tunnistetiedot sen sijaan, että tyytyisit ilmoitukseen ”terveystutkitusta” pentueesta. Kysy vanhempien, täyssisarusten, aiempien jälkeläisten ja vanhempien sukulaisten sairauksista, liikkumisvaikeuksista, silmäongelmista ja luonteesta. Yksi terve tutkimustulos ei kerro koko suvun terveydestä.

Pyydä kasvattajaa ennen pennun ostamista kertomaan:

- molempien vanhempien prcd-PRA-status ja se, miksi yhdistelmä täyttää säännöt
- milloin vanhempien silmät on viimeksi tarkastettu ja mitä lonkkatuloksia on saatavilla
- mitä muita virallisia tuloksia, kuten BPH-kuvauksia, vanhemmilla ja niiden lähisukulaisilla on
- mitä terveysongelmia suvussa on todellisuudessa esiintynyt, myös silloin kun niihin ei ole DNA-testiä.

Koska rotumääritelmässä ei anneta ihannepainoa, arvioi aikuisen koiran kuntoluokkaa sekä tunnustelemalla että katsomalla. Kylkiluiden tulee tuntua, ja koiralla tulee erottua sen rakenteeseen sopiva vyötärö. Nopeat painonmuutokset, ontuminen, näön muutokset tai toistuvat iho- ja korvaongelmat ovat syitä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.

## Historia ja alkuperä

FCI ilmoittaa villakoiran alkuperämaaksi Ranskan. Rotumääritelmän historiaosuudessa rodun ranskankielinen nimi *caniche* yhdistetään naarassorsaa tarkoittavaan ranskan sanaan, ja villakoiria käytettiin vesilintujen metsästykseen. Rotumääritelmässä rodun kerrotaan myös polveutuvan barbetista, vanhasta ranskalaisesta vesikoirasta. Tämä on dokumentoitua perustietoa; teorioihin yhdestä tarkasta kehitysreitistä eri puolilla Eurooppaa on syytä suhtautua varauksella.

Villakoirasta kehittyi neljä kokomuunnosta, joilla on sama perustyyppi. Ruotsissa villakoirat jaettiin suuriin ja pieniin vuonna 1932. Pienempi muunnos nimettiin keskikokoiseksi villakoiraksi vuonna 1952, ennen kuin kääpiövillakoira ja myöhemmin toyvillakoira tulivat uusiksi kokomuunnoksiksi. Keskikokoinen villakoira ei siis ole risteytys tai moderni sekarotuinen koira, vaan villakoirarodun tunnustettu kokomuunnos.

Rodun tausta vesityöskentelyssä voi innostaa kokeilemaan noutamista ja uimista niistä nauttivien koirien kanssa. Se ei tarkoita, että jokainen keskikokoinen villakoira pitäisi automaattisesti vedestä tai että se pitäisi kouluttaa metsästykseen. Nykyään rotu luokitellaan seurakoiraksi, ja tekeminen kannattaa valita yksilön kiinnostuksen mukaan.

## Arki rodun kanssa

Arki keskikokoisen villakoiran kanssa koostuu läheisestä yhdessäolosta, päivittäisestä tekemisestä ja säännöllisestä turkinhoidosta, jota ei voi jättää väliin. Rotu voi asua kerrostalossa tai omakotitalossa, mutta kodin kokoa tärkeämpää on, että koira osaa rauhoittua, sietää ääniä ja saa tarpeensa täytetyiksi ulkona.

Lapsiperheessä aikuisen on vastattava lasten ja koiran välisistä kohtaamisista. Lapsille tulee opettaa, ettei koiraa häiritä sen syödessä tai levätessä, ja koira tarvitsee oman paikan, jossa se saa olla rauhassa. Valitse koira ja kasvattaja luonteen tasapainoisuudesta saadun tiedon perusteella, älä sen oletuksen varassa, että keskikokoisuus tekisi koirasta automaattisesti kestävän tai turvallisen lasten seurassa.

Yksinoloa on opeteltava pienin askelin, kun koira tuntee olonsa turvalliseksi. Aloita hyvin lyhyistä hetkistä ja pidennä niitä vain, kun koira pysyy rauhallisena. Älä suunnittele, että pentu tai yksinoloon tottumaton aikuinen selviäisi heti kokonaisesta työpäivästä yksin. Työajat, tarpeilla käynnit ja tarvittaessa saatava apu on järjestettävä ennen koiran kotiintuloa.

Sama yksilöllinen lähestymistapa koskee muita eläimiä. Kun tutustutat koiraa kissaan, varmista kissalle turvallinen pakopaikka, estä koiraa jahtaamasta ja pidä kohtaamiset lyhyinä ja hallittuina. Älä jätä niitä kahdestaan ennen kuin molemmat ovat rentoja ja niiden yhteiselo on pysynyt vakaana pidemmän aikaa. Elämä muiden koirien tai pieneläinten kanssa riippuu kokemuksista, jahtaamis- ja leikkihalusta sekä tutustuttamisen toteutuksesta, ei vain rodusta.

Varmista ennen koiran hankintaa, että pystyt tarjoamaan sille koko sen elämän ajan kolme asiaa: aikaa koulutukseen ja yhdessäoloon, suunnitelman turkinhoitoon sekä rahat ammattitrimmaukseen tai omiin välineisiin. Tapaa mahdollisuuksien mukaan aikuisia sukulaisia, pyydä nähdä, miten ne rauhoittuvat ja suhtautuvat käsittelyyn, ja tarkista viralliset terveystulokset. Näin voit tehdä valinnan koirista saadun tiedon ja oman arkesi perusteella etkä keskikokoisesta villakoirasta muodostetun ihannekuvan varassa.

Keskikokoinen villakoira

The Poodle Club of UK

Svenska Pudelklubben (Swedish Poodle Club)

Verein für Deutsche Spitze e.V.

Keskikokoinen villakoira on keskikokoinen, urheilullinen koira, jonka kihara, niukasti karvaa pudottava turkki vaatii säännöllistä hoitoa. Se on erittäin älykäs ja helposti koulutettava, ulkona vilkas mutta sisällä rauhallinen. Tämä hellä ja ihmisläheinen koira on monipuolinen kumppani, joka sopii erinomaisesti perhe-elämään ja moniin koiraurheilulajeihin.

Koirakasvattajat

Ostajille

Myyjille

Työkalut

Koirat

Kissat

Get a Pet