## Perustiedot

- Berninpaimenkoira on suuri sveitsiläinen maatiaiskoira, jota käytettiin alun perin vartiointiin, vetotöihin ja karjanajoon. Nykyään se on ennen kaikkea seurakoira ja monipuolinen työkoira.
- Urosten säkäkorkeus on 64–70 cm, ihannekorkeus 66–68 cm. Narttujen säkäkorkeus on 58–66 cm, ihannekorkeus 60–63 cm. Rotumääritelmässä ei määritellä painoa.
- Rodun tulee olla itsevarma, tarkkaavainen, hyväntahtoinen ja perheeseensä kiintynyt sekä vieraita kohtaan ystävällinen.
- Aikuinen koira tarvitsee päivittäin runsaasti liikuntaa ja tekemistä. Pennuille ja nuorille koirille ei pidä teettää suunnitelmallista kuntovalmennusta eikä raskasta fyysistä rasitusta.
- Pitkä, kaksinkertainen karvapeite tarvitsee tavallisesti perusteellisen harjauksen kerran viikossa ja karvanlähtöaikaan useammin.
- Ruotsissa molemmilla vanhemmilla on oltava viralliset lonkka- ja kyynärniveltulokset ennen astutusta. Histiosyyttisen sarkooman HS-testi arvioi sairastumisriskiä, mutta ei osoita koiraa terveeksi tai sairaaksi.
- Kasvainsairaudet ja lyhyt elinikä ovat rodun vakavimmat terveyshuolet. Siksi sukulaisten elinikä ja dokumentoidut kuolinsyyt ovat tärkeitä pennun valinnassa.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Berninpaimenkoira on suuri ja voimakas, mutta sen tulee olla myös liikkuva, sopusuhtainen ja tasapainoinen. Rungon pituus on noin kymmenen prosenttia säkäkorkeutta suurempi, ja yleisvaikutelman tulee olla pikemminkin tiivis kuin pitkänomainen. Raskas olemus ei tarkoita oikeaa rotutyyppiä: koiran tulee liikkua vapaasti ja kantaa suuri kokonsa olematta ylipainoinen.

Urosten säkäkorkeuden tulee olla 64–70 cm, mieluiten 66–68 cm. Narttujen vastaavat mitat ovat 58–66 cm ja 60–63 cm. Rotumääritelmä ei anna painoväliä. Arvioi aikuisen koiran mittasuhteita, lihaksistoa ja kuntoluokkaa sen sijaan, että tavoittelisit tiettyä vaakalukemaa.

Pään tulee olla voimakas mutta ei liian raskas. Silmät ovat tummanruskeat ja mantelinmuotoiset, korvat keskikokoiset ja kolmionmuotoiset. Tuuhea häntä ulottuu vähintään kintereeseen. Levossa se riippuu alhaalla, mutta liikkeessä se voi nousta selkälinjan tasolle.

Karvapeite on pitkä ja kiiltävä, joko suora tai hieman laineikas. Pohjaväri on pikimusta, ja poskissa, silmien yläpuolella, raajoissa ja rinnassa on täyteläisen ruosteenruskeat merkit. Valkoista on muun muassa symmetrisenä piirtona päässä sekä kurkussa ja rinnassa. Valkoiset käpälät ja valkoinen hännänpää ovat toivottavia, mutta merkkien symmetrisyys ei kerro mitään koiran terveydestä.

Ruotsin Kennelliiton rotuopas suosittelee harjaamista tai kampaamista kerran viikossa ja karvanlähtöaikaan päivittäin. Sovita hoitoväli koiran ja vuodenajan mukaan. Käy turkki läpi ihoa myöten ja tarkista korvantaustat, kainalot ja hapsut, joihin voi piiloutua takkuja. Tunnustele samalla mahdolliset patit, aristavat kohdat ja ihomuutokset.

Ajoita kesän pidemmät ulkoilut päivän viileämpiin hetkiin, tarjoa varjoa ja vettä ja anna koiran levätä, jos se ei palaudu normaalisti. Älä koskaan jätä koiraa kuumaan autoon, edes varjoon tai ikkuna raollaan.

## Luonne ja persoonallisuus

Tyypillisen berninpaimenkoiran tulee olla itsevarma, hyväntahtoinen ja yhteistyöhaluinen, ei pelokas tai aggressiivinen. Rotumääritelmä kuvaa sitä myös tarkkaavaiseksi ja valppaaksi koiraksi, joka on kiintynyt perheeseensä ja suhtautuu vieraisiin ystävällisesti. Tämä on jalostuksen ja luonteen tavoite, ei lupaus jokaisesta pennusta tai kaikista tilanteista.

Rotu on usein seurallinen ja yhteistyöhaluinen, mutta tämänkokoinen riehakas nuori koira voi kaataa lapsen, vetää aikuisen pois tasapainosta tai tunkea vieraan iholle ilman minkäänlaista aggressiivista tarkoitusta. Opeta jo varhain pitämään kaikki neljä tassua maassa, tervehtimään rauhallisesti, kävelemään löysällä hihnalla ja rauhoittumaan omalle paikalle.

Sosiaalistaminen ei tarkoita sitä, että pennun täytyy tervehtiä kaikkia. Tarjoa sille rauhallisia kokemuksia ihmisistä, koirista, liikenteestä, erilaisista alustoista, käsittelystä ja ympäristöistä ja anna sen myös tarkkailla etäältä. Toistuva pelokkuus on otettava vakavasti sen sijaan, että se sivuutettaisiin rodun ”herkkyytenä”.

Berninpaimenkoira voi elää hyvin lasten ja muiden eläinten kanssa, mutta ratkaisevaa on koirayksilö ja se, miten tutustuminen toteutetaan. Lapset eivät saa kiipeillä koiran päällä tai häiritä sitä sen nukkuessa. Koira tarvitsee rauhallisen lepopaikan, ja aikuisen tulee aina valvoa koirien ja pienten lasten yhdessäoloa.

## Koulutus ja liikunta

Aikuinen berninpaimenkoira tarvitsee joka päivä kunnolla liikuntaa ja mielekästä tekemistä, mutta kaikille sopivaa minuuttimäärää ei ole. Sovita määrä koiran ikään, kuntoluokkaan, terveyteen, fyysiseen kuntoon, alustaan ja lämpötilaan. Lenkit, joilla on aikaa haistella, arjen taitojen harjoittelu, hajutyöskentely ja leikki muodostavat paremman arjen kuin pelkkä koiran väsyttäminen.

Pentujen ja nuorten koirien kohdalla Ruotsin Kennelliitto erottaa omaehtoisen liikkumisen tarkoituksellisesta liikuntaharjoittelusta. Anna koiran liikkua omaan tahtiinsa ja levätä tarvittaessa. Suunnitelmalliset juoksulenkit, toistuva hyppiminen ja raskaat vetotyöt saavat odottaa, kunnes koira on fyysisesti täysikasvuinen. Älä nojaa yksinkertaiseen viiden minuutin sääntöön, vaan sovita aktiivisuus koiran liikkumisen, väsymisen ja palautumisen mukaan.

Lyhyet, selkeät ja palkitsemiseen perustuvat harjoitukset toimivat hyvin. Panosta taitoihin, joiden opettaminen vaikeutuu, jos ne jätetään siihen asti, että koira on saavuttanut täyden kokonsa:

- kävely löysällä hihnalla ja kääntyminen ohjaajan mukana
- tervehtiminen hyppimättä tai nojaamatta koko painolla ihmistä vasten
- luoksetulo ja yhteydenpito ohjaajaan häiriöiden keskellä
- odottaminen oviaukoissa sekä rauhallinen autoon nouseminen ja sieltä poistuminen
- tassujen, suun, korvien ja turkin käsittely yhteistyössä koiran kanssa

Rodun työtaustaa voi hyödyntää hajutyöskentelyssä, tottelevaisuuskoulutuksessa, rally-tokossa, koirarepun kantamisessa tai rotuyhdistyksen veto- ja käyttökokeissa. Kuorman vetäminen edellyttää sopivia varusteita, asteittaista harjoittelua sekä fyysisesti täysikasvuista ja tervettä koiraa.

## Terveys

Terveyden ja pitkäikäisyyden tulee painaa paljon berninpaimenkoiraa valittaessa. Ruotsin nykyisessä jalostusstrategiassa kasvainsairaudet nimetään rodun suurimmaksi terveysongelmaksi, ja siinä todetaan myös lyhyen eliniän olevan yhä ongelma. Kukaan ei silti voi luvata, kuinka monta vuotta yksittäinen koira elää.

Jalostusstrategiassa esitetyssä ruotsalaisessa vakuutusaineistossa vuosilta 2016–2021 kuoliniän mediaani oli 5,5 vuotta. Sveitsiläisessä tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin vuosina 2001–2002 syntyneitä rotuyhdistykseen rekisteröityjä koiria, eliniän mediaani oli 8,4 vuotta. Koirapopulaatiot, ajanjaksot ja menetelmät eroavat toisistaan, joten luvut eivät ole keskenään samanlaisia ennusteita. Ne osoittavat, miksi lähisukulaisten terveys ja pitkäikäisyys ovat hyödyllisempää tietoa kuin yksi yleinen elinikähaarukka.

Kasvainsairaudet aiheuttivat yli puolet kuolemista sekä sveitsiläisessä että alankomaalaisessa tutkimuksessa. Histiosyyttinen sarkooma on se kasvaintyyppi, johon rodun terveysohjelmassa erityisesti keskitytään. HS-testi jakaa koirat rodun sisällä tavanomaista pienemmän, keskimääräisen tai tavanomaista suuremman perinnöllisen riskin ryhmiin. Se ei ole diagnostinen testi: pienemmän riskin koira voi silti sairastua, ja suuremman riskin koira voi pysyä terveenä.

HSIMS arvioi suunnitellun yhdistelmän riskiä vanhempien HS-tulosten perusteella. Sitä on tarkasteltava yhdessä pitkäikäisyyden, muiden terveystekijöiden, sukulaisuuden ja toimintakyvyn kanssa. Valinta pelkästään pienimmän riskin perusteella kaventaisi perinnöllistä monimuotoisuutta. Ruotsin jalostusstrategia suosittelee HS-testausta, mutta se ei ole Ruotsin Kennelliittoon rekisteröinnin edellytys. Vuodesta 2025 lähtien Ruotsin sveitsinpaimenkoirayhdistyksen pentuvälitys on kuitenkin edellyttänyt molempien vanhempien testaamista.

Molemmilla vanhemmilla on oltava virallinen lonkka- ja kyynärniveldysplasialausunto ennen astutusta, jotta jälkeläiset voidaan rekisteröidä Ruotsin Kennelliittoon. Koiria, joiden lonkkatulos on D tai E tai kyynärtulos 2 tai 3, ei saa käyttää jalostukseen. Jalostusstrategia suosittelee lisäksi kyynärniveliltään terveitä vanhempia ja yli 100:n yhdistettyä lonkka- ja kyynärnivelindeksiä. Indeksi 100 vastaa rodun keskiarvoa, ja laskennassa hyödynnetään myös sukulaisten tietoja. Siksi indeksit ja tutkittujen pentuesisarusten tulokset kertovat enemmän kuin yksi yksittäinen tutkimustulos.

Munuaisdysplasia eli RD on vakava munuaisten kehityshäiriö, jota esiintyy pääasiassa nuorilla koirilla. Varmistetut tapaukset kirjataan keskitetysti, ja varma diagnoosi edellyttää munuaiskudoksen tutkimista. Familiaalinen nefropatia on toinen rodulla todettu munuaissairaus, jota esiintyy useammin nuorilla aikuisilla. Ei ole olemassa yksinkertaista DNA-testiä, jolla voitaisiin osoittaa, ettei suunniteltuun yhdistelmään liity näiden sairauksien perinnöllistä riskiä.

Pyydä kasvattajaa näyttämään ja selittämään:

- vanhempien viralliset lonkka- ja kyynärtulokset sekä suunnitellun yhdistelmän ajantasaiset indeksit
- kuinka monta pentuesisarusta ja aiempaa jälkeläistä on tutkittu ja millaisin tuloksin
- HS-tulokset sekä se, miten HSIMS ja perinnöllinen monimuotoisuus on otettu huomioon
- vanhempien, sisarusten ja vanhempien sukulaisten munuaissairaudet, kasvaindiagnoosit, eliniät ja varmistetut kuolinsyyt

## Historia ja alkuperä

Berninpaimenkoiran dokumentoitu historia ulottuu Sveitsin Bernin ympäristön alppiseutujen maatilakoiriin. Se vartioi tiloja, veti kuormia ja auttoi karjan käsittelyssä. Koiria kutsuttiin nimellä Dürrbächler Riggisbergin lähellä sijaitsevan Dürrbachin majatalon mukaan. Pitkäkarvainen, kolmivärinen koiratyyppi oli siellä yleinen.

Dürrbächler-koiria esitettiin koiranäyttelyissä vuosina 1902, 1904 ja 1907. Marraskuussa 1907 Burgdorfin seudun kasvattajat perustivat Schweizerischen Dürrbach-Klub -yhdistyksen yhtenäistääkseen koirien tyyppiä ja määritelläkseen niiden ominaisuudet. Nimi berninpaimenkoira vakiintui myöhemmin suhteessa muihin sveitsinpaimenkoirarotuihin.

Väite rodun polveutumisesta roomalaisista mastiffeista toistuu usein, mutta se ei kuulu luotettavasti dokumentoituun historiaan. Varmennettu historia keskittyy Bernin seudun paikallisiin maatilakoiriin, niiden vartiointi-, veto- ja karjatyöhön sekä rodun järjestelmälliseen kehittämiseen 1900-luvun alussa.

## Arki berninpaimenkoiran kanssa

Berninpaimenkoira tarvitsee arjessa toimivia tilaratkaisuja, ei vain riittävästi lattiapinta-alaa. Kerrostaloasuminen voi onnistua, mutta selvitä portaiden, hissin, liukkaiden lattioiden ja sopivien ulkoilualueiden toimivuus sekä se, miten sairastunutta koiraa voisi kuljettaa. Piha on hyödyllinen, mutta se ei korvaa lenkkejä ja yhteistä tekemistä.

Varaudu suureen petiin, koiralle sopivaan autoon ja valjaisiin, ruoka- ja vakuutuskuluihin sekä paikkaan, jossa märkä turkki voi kuivua. Lisää tarvittaessa liukuesteitä. Nämä käytännön asiat on parempi ratkaista koiran ollessa nuori kuin vasta sen ollessa kipeä.

Yksinoloa on harjoiteltava koiran yksilöllisten tarpeiden mukaan. Aloita hyvin lyhyistä erossaoloista koiran ollessa rauhallinen ja pidennä aikaa vasta, kun se pystyy asettumaan makuulle ja rentoutumaan. Jatkuva vinkuminen, edestakainen kuljeskelu, läähätys tai raapiminen kertoo, että harjoitus oli liian vaikea. Rodun kiintymys perheeseen ei tarkoita, että koiralle kehittyisi ero-ongelmia, mutta se ei myöskään takaa, että koira pärjäisi yksin kokonaisen työpäivän.

Tutustuta koirat ja kissat toisiinsa vähitellen. Pidä ne aluksi erillään, anna niiden tottua toistensa hajuun, järjestä kissalle koiralta rauhoitettu paikka ja estä koiraa jahtaamasta sitä. Lyhyitä kohtaamisia portin läpi tai koiran ollessa hihnassa voi pidentää, kun molemmat eläimet ovat rentoja. Sama rauhallinen periaate pätee muiden koirien kohtaamiseen. Berninpaimenkoiran koon vuoksi hihnakäytöksen opettaminen varhain on erityisen tärkeää.

Hyvä kasvattaja osaa kertoa suvun vahvuuksista ja ongelmista ja esittää asiakirjat, ei pelkkiä testien nimiä. Valitse yhdistelmä, jossa terveyttä, luonnetta, toimintakykyä ja perinnöllistä monimuotoisuutta on tarkasteltu kokonaisuutena. Avoimuus sairaista ja kuolleista sukulaisista on vähintään yhtä arvokasta kuin vanhempien hyvät tulokset.

Berninpaimenkoira

The Kennel Club (UK)

Svenska Kennelklubben (Sweden)

Norsk Kennel Klub (Norway)

Deutscher Club für Berner Sennenhunde e.V. (Germany)

Société Centrale Canine (France)

Sveitsiläinen, maatilakoiraksi jalostettu suurikokoinen koira, jolla on vahva, tasapainoinen rakenne ja paksu kolmivärinen turkki. Berninpaimenkoira on hellä ja ihmisläheinen sekä yleensä lempeä lapsia kohtaan. Se tarvitsee kohtuullisesti päivittäistä liikuntaa, viileän ilmaston, säännöllistä turkinhoitoa ja lempeää koulutusta. Terveystutkimukset ovat erityisen tärkeitä nivelongelmien ja syöpäsairauksien vuoksi.

Nordic Dream Paws

## Perustiedot

Suomenlapinkoira on suomalainen paimentava ja vartioiva koira, jonka juuret ovat poronhoidossa. Nykyään useimmat elävät kuitenkin aktiivisina seurakoirina. Rotu sopii parhaiten ihmiselle, joka viihtyy paljon ulkona, tarjoaa koiralle monipuolista koulutusta ja osaa opettaa sitä myös rauhoittumaan. Ystävällisyys on rodulle tyypillistä, mutta se ei kerro, kuinka seurallinen, äänekäs tai herkästi stressaantuva yksittäisestä pennusta tulee.

- **Alkuperämaa:** Suomi
- **Roturyhmä:** FCI:n ryhmä 5, pystykorvat ja alkukantaiset koirat
- **Alkuperäinen käyttötarkoitus:** porojen paimentaminen ja vartiointi
- **Ihannesäkäkorkeus:** uroksilla 49 cm ja nartuilla 44 cm, sallittu poikkeama 3 cm kumpaankin suuntaan
- **Karvapeite:** pitkä, karkea peitinkarva ja pehmeä, tiheä pohjavilla
- **Väri:** kaikki värit ovat sallittuja, mutta päävärin on oltava hallitseva
- **Sopii parhaiten:** aktiiviseen kotiin, jossa nautitaan yhdessä tekemisestä, ulkoilusta ja valppaasta koirasta
- **Tärkeitä arvioitavia asioita:** äänenkäyttö, kyky rauhoittua, vanhempien luonne ja dokumentoidut terveystutkimukset

Rotumääritelmässä ei anneta virallista painoa. Myös säkäkorkeus kuvaa rotutyyppiä eikä lupaa tarkkaa kokoa: rotumääritelmän mukaan tyyppi on kokoa tärkeämpi.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Suomenlapinkoira on hieman keskikokoa pienempi, kokoonsa nähden voimakasrakenteinen ja hieman korkeuttaan pidempi koira. Pää on melko leveä, korvat ovat pystyt tai taittokorvat, ja runsaskarvainen häntä kaartuu liikkeessä selän päälle tai sivulle. Levossa häntä voi riippua.

Kaksinkertainen karvapeite koostuu pitkästä, karkeasta peitinkarvasta ja pehmeästä, tiheästä pohjavillasta. Uroksilla kaulus on usein näyttävämpi. Kaikki värit ovat sallittuja, kunhan yksi pääväri on hallitseva. Siksi kaksi rodulle tyypillistä suomenlapinkoiraa voivat näyttää hyvinkin erilaisilta.

Turkki tarvitsee säännöllistä harjausta, ja runsaan karvanlähdön aikaan sitä on hoidettava tavallista useammin. Käy turkki läpi pohjavillaan asti erityisesti korvien takaa, kainaloista sekä valjaiden ja kaulapannan kohdalta. Pese koira vain tarvittaessa. Tavallinen turkinhoito perustuu harjaamiseen, ei turkin leikkaamiseen lyhyeksi. Jos turkki on leikattava lääketieteellisestä syystä, noudata eläinlääkärin ohjeita.

Karvanlähdön ja turkin määrä vaihtelee yksilöittäin ja vuodenajan mukaan. Karvatonta kotia toivovan tai yhteen kiinteään viikoittaiseen turkinhoitopäivään luottavan on syytä muuttaa lähestymistapaansa: tunnustele turkkia käsin ja käy sitä läpi kammalla, ja sovita hoitorutiini oman koiran tarpeisiin.

## Luonne ja persoonallisuus

Rotumääritelmä kuvaa suomenlapinkoiraa älykkääksi, rohkeaksi, rauhalliseksi, oppimishaluiseksi, ystävälliseksi ja uskolliseksi. Arjessa monissa yksilöissä yhdistyvät työskentelyhalu, tarkkaavaisuus ja halu pysytellä perheen lähellä. Suomenlapinkoira on silti paimentava ja vartioiva pystykorva, ei automaattisesti hiljainen tai kaikissa tilanteissa vaivaton koira.

Rotu käyttää herkästi ääntään. Osa koirista ilmoittaa äänistä, kodin ulkopuolella liikkuvista ihmisistä tai ympäristön liikkeestä, kun taas toiset ovat huomattavasti hiljaisempia. Kysy kasvattajalta, miten vanhemmat suhtautuvat ovikelloon, vieraisiin, ohittaviin koiriin ja rauhallisiin hetkiin sisällä. Se kertoo enemmän kuin yleinen väite koko rodun äänekkyydestä.

Ruotsin kennelliiton vuoden 2019 BPH-käyttäytymisanalyysi antaa hyödyllisen mutta rajallisen kuvan. Siinä oli mukana 229 arvioitua koiraa, ja Ruotsissa syntyneet 212 osallistujaa edustivat vain noin kolmea prosenttia raportin syntymävuosiluokkien Ruotsissa syntyneistä koirista. Rodun keskiarvona oli vieraiden ihmisten maltillinen tervehtiminen, mutta vaihtelu oli suurta: osa koirista tuskin tervehti, osa tervehti hyvin innokkaasti. Rodun keskiarvo voi kuvata koirakantaa, mutta se ei ennusta yksittäisen pennun ominaisuuksia.

Vanhempien BPH- tai MH-kuvausten tuloksiin kannattaa tutustua, mutta lue koko arvio ja kysy myös koirien arkikäyttäytymisestä. Rauhallinen palautuminen yllätyksestä, kodin arkeen sopiva äänenkäyttö ja kyky rentoutua ovat perhe-elämässä usein tärkeämpiä kuin innokas tervehtiminen.

## Koulutus ja liikunta

Suomenlapinkoira tarvitsee säännöllistä liikuntaa, mielekästä tekemistä ja kykyä rauhoittua, mutta kaikille koirille sopivaa tuntimäärää ei ole. Hyvään viikkoon kuuluu lenkkeilyä vaihtelevassa maastossa, mahdollisuuksia haistella ja tutkia, lyhyitä yhteistyöhön perustuvia harjoituksia sekä rauhallisempia palautumispäiviä. Jäljestys, hajutyöskentely, toko, rally-toko, agility ja huolellisesti ohjattu paimennus ovat esimerkkejä lajeista, jotka voivat sopia eri yksilöille.

Arvioi sopivaa tasapainoa koiran käyttäytymisen perusteella. Sopivasti tekemistä saava koira pystyy työskentelemään innokkaasti ja sen jälkeen rauhoittumaan. Levoton edestakaisin kulkeminen, jatkuva ympäristön tarkkailu, univaikeudet tai alati kasvavat vaatimukset tekemisestä voivat kertoa siitä, että koira tarvitsee enemmän palautumista ja selkeämpiä rauhoittumista tukevia rutiineja, eivät vain pidempiä harjoituksia.

Palkitsemiseen perustuva koulutus sopii rodun yhteistyöhaluiseen luonteeseen. Aloita jo varhain kontaktin, luoksetulon ja häiriöistä oma-aloitteisen irrottautumisen harjoittelu. Harjoittele ensin riittävän kaukana häiriöistä ja käytä pitkää liinaa, kun luoksetulo ei vielä ole varma. Paimennustausta voi tehdä liikkeestä kiinnostavaa, mutta metsästys- ja paimennusvietti vaihtelevat. Sovita harjoittelu oman koirasi ominaisuuksiin.

Haukkumista harjoiteltaessa tavoitteena ei ole rangaista koiraa ilmoittamisesta vaan tehdä tilanteesta sille selkeä. Osoita huomanneesi haukun aiheuttajan, palkitse tauosta ja opeta koira siirtymään rauhalliseen paikkaan pois ikkunoiden tai oven luota. Vähennä mahdollisuuksia jatkuvaan vartiointiin. Jos haukkumisen taustalla on pelko, yksinolon vaikeus tai voimakas stressi, puutu syyhyn sen sijaan, että vain vaientaisit koiran.

## Terveys

Rodun jalostusstrategian mukaan suomenlapinkoiralla ei ole merkittäviä yleisiä fyysisiä terveysongelmia, mutta useat perinnölliset sairaudet on silti huomioitava jalostuksessa. Pennunostajalle tärkeimmät tarkistettavat asiat ovat lonkat, silmät ja oikein tulkitut DNA-testitulokset. Kyynärniveltulokset ja käyttäytymiskuvaukset antavat lisätietoa.

Viralliset vaatimukset on erotettava rotuyhdistyksen tiukemmista kriteereistä. Ruotsin kennelliiton vuoden 2026 rekisteröintisäännöt edellyttävät molemmilta vanhemmilta virallista lonkkatulosta ennen astutusta. Jotta pentue pääsee Ruotsin suomenlapinkoirien rotuyhdistyksen pentulistalle, lisäkriteereihin kuuluvat hyväksyttävät lonkkatulokset, enintään 24 kuukautta vanha silmätutkimus ja DNA-tulosten perusteella sopiva yhdistelmä. Jos vanhempien kyynärnivelet on tutkittu, niiden on oltava terveet. Tämä ei tarkoita, että silmätutkimukset, kyynärniveltutkimukset ja kaikki DNA-testit olisivat sellaisinaan Ruotsin kennelliiton virallisia rekisteröintivaatimuksia.

Prcd-PRA on yksi etenevän verkkokalvon surkastuman muoto, kun taas Pompen tauti eli GSDII on vakava glykogeenin kertymäsairaus. Molemmat periytyvät autosomaalisesti resessiivisesti eli peittyvästi. Kantaja ei ole sama asia kuin sairas koira. Kantaja voidaan yhdistää geenitestillä terveeksi todettuun tai perimän perusteella terveeseen kumppaniin ilman, että pennut sairastuvat kyseisen mutaation aiheuttamaan tautiin. Kahta kantajaa ei saa yhdistää. Prcd-PRA-testi kattaa vain kyseisen PRA-muodon, ei kaikkia silmäsairauksia, joten ajantasainen silmätutkimus on edelleen tärkeä.

Pyydä kasvattajaa näyttämään alkuperäiset tai rekisteristä riippumattomasti tarkistettavat tulokset ja selvitä seuraavat asiat:

- molempien vanhempien viralliset lonkkatulokset ja mielellään myös yhdistelmän ennustettu lonkkaindeksi
- kummankin koiran silmätutkimuksen päivämäärä ja tulos
- yhdistelmän prcd-PRA- ja GSDII-status, ei pelkästään mainintaa ”testattu”
- kyynärniveltulokset, jos koirat on tutkittu
- BPH- tai MH-kuvausten tulokset sekä vanhempien käyttäytyminen kotona, äänten yhteydessä ja yllättävien tilanteiden jälkeen
- lähisukulaisilla ilmoitetut terveysongelmat

Mikään tutkimuslista ei takaa tervettä pentua. Se voi kuitenkin osoittaa, onko kasvattaja tehnyt olennaiset tutkimukset, ymmärtänyt tulokset ja valinnut yhdistelmän, joka pienentää tunnettuja riskejä poistamatta terveitä kantajia tarpeettomasti geenipoolista.

## Historia ja alkuperä

Suomenlapinkoiran nykyinen rotuhistoria alkaa Suomesta. Rotumääritelmän mukaan saamelaiset ovat käyttäneet vuosisatojen ajan suomenlapinkoiraa muistuttavia koiria porojen paimentamiseen ja vartiointiin Pohjois-Fennoskandiassa ja Venäjällä. Ilmaus ”muistuttavia koiria” on olennainen: se kertoo vanhasta työtehtävästä ja koiratyypistä, mutta ei todista katkeamatonta sukulinjaa muinaisista koirista nykyrotuun.

Rodun nykyaikaisen kehityksen virstanpylväät tunnetaan tarkemmin. Suomen Kennelliitto hyväksyi lapinpaimenkoiran ensimmäisen rotumääritelmän vuonna 1945. Nimi muutettiin lapinkoiraksi vuonna 1967, rotutyyppi vakiintui 1970-luvulla ja nykyinen nimi suomenlapinkoira otettiin käyttöön vuonna 1993. Tämän kehityksen aikana pitkäkarvaisempi lapinkoiratyyppi erotettiin pidempirunkoisesta ja lyhytkarvaisemmasta lapinporokoirasta.

Poropaimennustausta auttaa ymmärtämään, miksi rotumääritelmässä yhdistyvät valppaus ja rohkeus sekä rauhallisuus ja oppimishalukkuus. Työkoiran oli reagoitava liikkeeseen ja pidettävä yhteyttä ohjaajaansa aiheuttamatta tokassa tarpeetonta häiriötä. Sama monipuolisuus näkyy nykyään rodun tehtävässä aktiivisena seurakoirana ja useissa koiraurheilulajeissa, vaikka vain harvat yksilöt työskentelevät nykyisin porojen parissa.

## Arki suomenlapinkoiran kanssa

Suomenlapinkoira voi olla erinomainen perhekoira kodissa, jossa liikunta, turkinhoito, äänenkäyttö ja tiivis yhteistyö tuntuvat luontevilta. Se sopii huonommin ihmiselle, joka haluaa aina hiljaisen, hyvin vähän karvaa pudottavan koiran tai koiran, joka tyytyy lyhyisiin tarpeidentekolenkkeihin ilman muuta tekemistä.

Lasten kanssa pätevät samat turvallisuussäännöt kuin kaikkien koirien kohdalla: aikuisen on valvottava pienten lasten ja koiran yhdessäoloa, ja koiralla on oltava suojaisa paikka, jossa se saa levätä häiriöttä. Ystävällinenkin koira voi kokea olevansa ahdistettu nurkkaan, kun se nukkuu, syö tai yrittää poistua tilanteesta. Opeta sekä lapsille että koiralle rauhallista yhdessäoloa.

Yhteiselo muiden koirien tai kissojen kanssa riippuu yksilöstä, varhaisista kokemuksista ja tutustuttamisesta. Älä oleta, että rodun nimi takaa vähäisen saalistusvietin tai välittömän ystävyyden. Kysy, miten vanhemmat ja pentu ovat käyttäytyneet muiden eläinten seurassa. Järjestä ensikohtaamiset niin, että tilaa on riittävästi ja eläimet on helppo erottaa toisistaan, ja anna jokaiselle omat resurssit ja lepopaikat.

Kerrostaloasuminen voi onnistua, jos koira saa runsaasti monipuolista ulkoilua ja omistaja harjoittelee aktiivisesti ilmoitushaukun hallintaa porraskäytävissä, hisseissä ja ikkunoiden äärellä. Kodin koko ei ratkaise tekemisen tarvetta eikä haukkumista. Päivittäiset rutiinit ja ympäristön äänet ovat tärkeämpiä.

Yksinoloa on harjoiteltava vähitellen sen jälkeen, kun pentu tuntee olonsa turvalliseksi kotona. Aloita hyvin lyhyistä poissaoloista ja pidennä niitä vain koiran pysyessä rauhallisena. Aikuisten koirien kyky selviytyä yksinolosta vaihtelee suuresti, eikä toinen koira ole varma ratkaisu ero-ongelmiin. Jos koira ei pysty rauhoittumaan yksin jäädessään, palaa harjoittelussa helpompaan vaiheeseen ja harkitse ammattilaisen apua.

Harkittu ostopäätös perustuu siis muuhunkin kuin rodun ystävälliseen maineeseen. Tapaa mahdollisuuksien mukaan aikuisia sukulaiskoiria, kuuntele niiden reaktioita arjen ääniin, tarkkaile niiden kykyä rauhoittua ja pyydä kasvattajaa selittämään sekä terveystiedot että koirien luonne. Näin on paljon helpompi arvioida, sopiiko suomenlapinkoira omaan kotiisi.

Suomenlapinkoira

The Finnish Lapphund Club Of Great Britain

Suomen Kennelliitto (The Finnish Kennel Club)

Verein für Finnische Lapphunde Deutschland e.V.

Suomenlapinkoirat ovat keskikokoisia, vankkarakenteisia arktisia pystykorvia, joilla on paksu kaksinkertainen turkki ja ystävällinen, valpas luonne. Porojen paimentamiseen jalostetut koirat ovat ihmisläheisiä, älykkäitä ja herkkähaukkuisia. Ne voivat parhaiten saadessaan päivittäin liikuntaa, aivojumppaa ja läheistä yhdessäoloa perheen kanssa.

Vibeke Gosmand

## Perustiedot

Labradorinnoutaja on keskikokoinen tai suuri noutava metsästyskoira, jonka juuret ovat Kanadan Newfoundlandissa. Rotu kehitettiin pääosin Britanniassa. Se tunnetaan yhteistyöhalustaan sekä kiinnostuksestaan kantaa ja noutaa esineitä. Labradorinnoutaja on aktiivinen työkoira, ei automaattisesti vaivaton perhekoira.

- **Säkäkorkeus:** ihannekorkeus on uroksilla 56–57 cm ja nartuilla 54–56 cm.
- **Paino:** aikuisen koiran suuntaa antava painohaarukka on noin 25–36 kg sukupuolen, rakenteen ja kuntoluokan mukaan.
- **Tyypillinen elinikä:** usein noin 10–12 vuotta.
- **Hyväksytyt värit:** musta, keltainen tai maksanruskea. Keltaisen sävyt vaihtelevat vaaleasta kermanväristä ketunpunaiseen.
- **Karvapeite:** lyhyt ja tiheä, pohjavilla hylkii vettä.
- **Alkuperäinen käyttötarkoitus:** ammutun riistan etsiminen ja noutaminen.

Labradorinnoutajia jalostetaan erilaisin painotuksin. Osa kasvattajista keskittyy käyttöominaisuuksiin, osa ulkomuotoon ja seurakoiraominaisuuksiin, ja monet pyrkivät yhdistämään useita ominaisuuksia. Siksi esimerkiksi nimitykset ”käyttölinjainen labradorinnoutaja” ja ”näyttelylinjainen labradorinnoutaja” eivät kerro yksittäisestä koirasta kaikkea. Tutustu vanhempiin, aikuisiin sukulaisiin ja käyttötuloksiin sekä siihen, millaista arkea kasvattaja elää koiriensa kanssa ja mitä hän niiden kanssa tekee.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Labradorinnoutajan tulisi olla voimakasrakenteinen, tiivis ja ketterä, mutta ei raskas tai ylipainoinen. Tyypillisiä piirteitä ovat leveä pää, vahva runko, hyvin kulmautuneet raajat ja rodulle ominainen ”saukonhäntä”: tyvestä paksu, kärkeä kohti kapeneva häntä, jota peittää lyhyt ja tiheä karva. Ihannesäkäkorkeus on uroksilla 56–57 cm ja nartuilla 54–56 cm. Vaa'an lukemaa tärkeämpää on, että vyötärö erottuu ja kylkiluut tuntuvat helposti ihon alta.

Karvapeite koostuu lyhyestä, tiheästä peitinkarvasta ja vettä hylkivästä pohjavillasta. Se suojaa hyvin kylmältä ja märältä, mutta labradorinnoutajasta voi myös irrota runsaasti karvaa, etenkin pohjavillan vaihtuessa. Harjaa koiraa tavallista useammin karvanlähtöaikaan ja pese se silloin, kun siihen on todellinen tarve. Sama säännöllinen pesu- tai harjausaikataulu ei sovi kaikille koirille.

Tarkista iho, tassut ja korvat säännöllisesti, etenkin pesun tai uimisen jälkeen. Kuivaa korvan ulko-osat tarvittaessa, mutta puhdista korvat vain silloin, kun se on tarpeen. Paha haju, ruskea erite, punoitus tai toistuva pään ravistelu ovat syitä eläinlääkärin arvioon, eivät pelkkään rutiininomaiseen korvien puhdistukseen.

Rotumääritelmässä hyväksytyt värit ovat yksivärinen musta, keltainen ja maksanruskea. Rinnassa voi olla pieni valkoinen merkki. ”Hopea” ei ole neljäs hyväksytty väri, vaan se kirjataan rotumääritelmän vastaiseksi väriksi. Pelkkä värinimitys ei kuitenkaan anna perusteita yleistäville väitteille yksittäisen koiran terveydestä.

## Luonne ja persoonallisuus

Rodun ihanne on ystävällinen, älykäs ja helposti ohjattava koira, joka nauttii yhteistyöstä ohjaajansa kanssa. Monet labradorinnoutajat hakeutuvat sosiaaliseen kanssakäymiseen, oppivat hyvin palkitsemiseen perustuvalla koulutuksella ja innostuvat niin leikistä kuin työskentelystäkin. Rotukuvaus ei silti takaa tietynlaista luonnetta. Siihen vaikuttavat myös perimä, varhaiset kokemukset, koulutus, terveys ja arkiympäristö.

Noutotaipumus näkyy usein haluna kantaa tavaroita suussa. Tarjoa koiralle sopivia esineitä ja opeta rauhallinen vaihtaminen tai irrotusvihje sen sijaan, että lähtisit jahtaamaan sitä sen poimiessa jotakin suuhunsa. Näin arjesta tulee turvallisempaa ja koira saa sopivan tavan toteuttaa luontaista käyttäytymistään. Ruoka voi olla tehokas palkkio, mutta myös leikki, hajutyöskentely ja mahdollisuus noutaa voivat toimia erittäin hyvin.

Jalostuslinjojen välillä on todellisia eroja, mutta rajat eivät ole ehdottomia. Käyttölinjaisessa jalostuksessa painotetaan usein nopeutta, kestävyyttä ja keskittynyttä noutotyöskentelyä. Ulkomuotopainotteisemmista linjoista tulevien koirien rakenne ja työskentelytapa voivat olla erilaisia. Tämä ei tarkoita, että jokaisen käyttölinjaisen labradorinnoutajan olisi vaikea rauhoittua tai että jokainen näyttelylinjainen olisi rauhallinen. Pyydä kasvattajalta konkreettisia esimerkkejä vanhempien energisyydestä, kyvystä rauhoittua, äänekkyydestä, sosiaalisuudesta ja työskentelyhalusta.

BPH- tai MH-luonnekuvaus voi antaa lisätietoa siitä, miten koira on reagoinut vakioiduissa tilanteissa. Kyse on käyttäytymisen kuvauksesta, ei luonnetestistä, jonka koira läpäisee tai hylätään. Arvioi kuvausta yhdessä omien tapaamiskokemustesi ja koiran sukulaisista saatujen tietojen kanssa.

## Koulutus ja liikunta

Labradorinnoutaja tarvitsee päivittäin liikuntaa sekä tehtäviä, joissa se pääsee käyttämään nenäänsä ja muistiaan sekä tekemään yhteistyötä ohjaajansa kanssa. Ei ole yhtä kaikille sopivaa tuntimäärää, joka vastaisi pennun, aikuisen työkoiran, perhekoiran ja seniorin tarpeita. Sovita liikunnan ja tekemisen määrä sekä rasittavuus koiran ikään, terveyteen, kokemukseen ja palautumiseen.

Lenkkeihin voi yhdistää noutamista, henkilöetsintää, jäljestystä, tottelevaisuusharjoituksia, paikallaolon ja odottamisen harjoittelua sekä helppoja hajuleikkejä. Lyhyet, keskittyneet harjoitukset ovat usein hyödyllisempiä kuin saman tehtävän toistaminen siihen asti, että koiran keskittyminen herpaantuu. Lepo ja rauhoittumisen taito kuuluvat koulutukseen. Ne eivät ole merkki siitä, että koiralla olisi ollut liian vähän tekemistä.

Varhaisiin koulutustavoitteisiin kuuluvat luotettava luoksetulo, löysällä hihnalla kulkeminen, rauhallinen käsittely, maltti sekä selkeä vihje esineen luovuttamiseen. Käytä palkitsemiseen perustuvia menetelmiä ja lisää vaikeutta vähitellen. Jos käytät koulutuksessa paljon ruokaa, laske se mukaan koiran päivittäiseen ruoka-annokseen.

Kiinnostus veteen on rodulle tavallista, mutta kaikki labradorinnoutajat eivät pidä uimisesta, eikä yksikään koira ole automaattisesti turvassa vedessä. Aloita matalassa, tyynessä vedessä, anna koiran edetä omaan tahtiinsa ja varmista, että sen on helppo päästä pois vedestä. Valvo koiraa voimakkaasti virtaavan, kylmän tai leväisen veden äärellä äläkä heitä esineitä niin kauas, että innokas koira joutuu ylittämään omat kykynsä.

## Terveys

Pentua valitessa olennaista ei ole vain se, onko vanhemmat ”testattu”, vaan mitä tutkimuksia niille on tehty, milloin ne on tehty ja millaisia tulokset ovat. Labradorinnoutajan nivelet, silmät ja kuntoluokka ansaitsevat erityistä huomiota.

Jotta labradorinnoutajapentue voidaan rekisteröidä Ruotsin kennelliittoon, molemmilla vanhemmilla on oltava virallinen lonkkakuvaustulos ennen astutusta. Kirjattu tulos ei automaattisesti tarkoita tervettä tulosta. Ruotsin labradorinnoutajayhdistys suosittelee tiukempaa jalostusvalintaa: molempien vanhempien lonkkien ja kyynärnivelten tulisi olla kuvausten perusteella terveet, ja niille tulisi olla tehty silmätutkimus astutusta edeltäneiden kahden vuoden aikana ilman todettua perinnöllistä silmäsairautta erikseen määriteltyjä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Pyydä vanhempien rekisterinumerot ja tarkista varsinaiset tulokset, tutkimuspäivämäärät sekä mahdollisuuksien mukaan tiedot sisaruksista, aiemmista jälkeläisistä ja muista lähisukulaisista. Näin saat enemmän tietoa kuin yleisluontoisesta toteamuksesta, että koirat on terveystutkittu.

DNA-testit voivat olla hyödyllisiä, kun niitä käytetään oikean sairauden tutkimiseen ja molempien vanhempien tuloksia tarkastellaan yhdessä. Esimerkiksi prcd-PRA-testi antaa tietoa vain kyseisestä verkkokalvosairauden muodosta. Se ei sulje pois muita silmäsairauksia eikä korvaa kliinistä silmätutkimusta. Peittyvästi periytyvissä sairauksissa, kuten EIC:ssä, terve kantaja ei välttämättä sairastu, mutta toisen vanhemman tulos on tunnettava, jotta vältetään sairaiden pentujen syntyminen. Laaja DNA-testipaneeli ei siis ole todiste hyvästä kokonaisterveydestä.

Ylipaino kuormittaa elimistöä, eikä sitä pidä hyväksyä normaalina rotuominaisuutena. Tunnustele kylkiluita ja tarkista, että vyötärö erottuu selvästi sekä ylhäältä että sivulta katsottuna. Punnitse koira säännöllisesti ja säädä ruoka-annoksia, puruherkkuja ja koulutuspalkkioita sen kuntoluokan mukaan. Tutkimuksissa joillakin labradorinnoutajilla esiintyvä POMC-geenimuunnos on yhdistetty voimakkaampaan ruokamotivaatioon ja suurempaan painoon. Kaikilla labradorinnoutajilla ei kuitenkaan ole tätä muunnosta, eikä lihominen ole väistämätöntä.

## Historia ja alkuperä

Labradorinnoutajan varhaiset juuret ovat Kanadan Newfoundlandin rannikolla, missä samantyyppiset koirat auttoivat kalastajia noutamaan tavaroita ja saalista vedestä. Näitä koiria tuotiin 1800-luvulla Britanniaan, jossa rodusta kehitettiin noutotyöhön erikoistunut metsästyskoira.

Britannian Kennel Club hyväksyi labradorinnoutajan omaksi rodukseen vuonna 1903. Ammutun riistan noutaminen muovasi monia rodulle yhä tunnusomaisia ominaisuuksia: kiinnostusta etsiä, kantaa ja luovuttaa esineitä, halua tehdä yhteistyötä myös etäältä sekä kykyä työskennellä vedessä ja vaikeassa maastossa. Nykyään labradorinnoutajia käytetään metsästyksessä, koiraurheilussa ja monenlaisissa yhteiskuntaa palvelevissa tehtävissä, mutta rodun työkoiratausta on tärkeä huomioida myös silloin, kun etsii ensisijaisesti seurakoiraa.

## Arki labradorinnoutajan kanssa

Labradorinnoutaja voi sopia monenlaiseen kotiin, kun omistaja haluaa jakaa koiran kanssa aktiivisen arjen ja hänellä on aikaa sekä koulutukseen että palautumiseen. Oma piha ei ole välttämätön, ja kerrostaloasuminenkin voi sujua hyvin, mutta koti ei korvaa lenkkejä, hajutyöskentelyä ja muuta mielekästä tekemistä ulkona. Koira on myös opetettava olemaan hiljaa ja rauhallisesti porraskäytävissä ja muissa yhteisissä tiloissa.

Lasten seurassa tarvitaan aikuisen valvontaa, selkeitä sääntöjä ja koiralle rauhallinen lepopaikka, jossa sitä ei häiritä. Nuori tai innostunut labradorinnoutaja on niin vahva, että se voi kaataa pienen lapsen tahtomattaan. Lapselle ei pidä antaa vastuuta sellaisen koiran ulkoiluttamisesta, jota hän ei fyysisesti pysty hallitsemaan.

Monet labradorinnoutajat elävät sopuisasti muiden koirien ja kissojen kanssa, mutta pelkkä rotu ei ratkaise yhteiselon onnistumista. Tutustuta eläimet toisiinsa vähitellen, estä jahtaaminen ja liian lähelle tunkeutuminen sekä tarjoa kissalle korkealla kulkevia tai erillisiä poistumisreittejä. Älä jätä eläimiä keskenään ilman valvontaa ennen kuin niiden kanssakäyminen on rauhallista ja ennakoitavaa.

Yksinoloa on opeteltava vaiheittain. Pientä pentua ei pidä vain jättää yksin, vaan harjoittelu aloitetaan hyvin lyhyistä hetkistä sen jälkeen, kun koira tuntee olonsa turvalliseksi. Aikaa pidennetään vain, jos koira pystyy rentoutumaan. Aikuisten koirien kyky selviytyä yksinolosta vaihtelee, joten arvioi koiran käyttäytymistä sen sijaan, että nojaisit johonkin yleispätevään enimmäisaikaan.

Ennen pennun ostamista sinun tulisi saada selkeät vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

- Millaiseen tekemiseen ja arkeen pentue on jalostettu?
- Miten vanhemmat työskentelevät, käyttäytyvät ihmisten ja koirien seurassa sekä rauhoittuvat käytännössä?
- Millaisia virallisia lonkka-, kyynärnivel- ja silmätutkimustuloksia on saatavilla, ja mitä lähisukulaisista tiedetään?
- Onko saatavilla BPH-luonnekuvauksia, metsästyskoetuloksia tai muita olennaisia arvioita ja saavutuksia, ja mitä ne kertovat?
- Miten kasvattaja valitsee eri pennuille kodit tulevien omistajien arjen perusteella?

Sopivimman koiran valinta riippuu muustakin kuin väristä, sukupuolesta ja linjanimityksestä. Valitse kasvattaja, joka osaa kuvata koiriensa todellisia ominaisuuksia, esittää todennettavat terveystulokset ja puhua rehellisesti pentueen sisäisistä eroista.

Labradorinnoutaja

Svenska Kennelklubben (Swedish Kennel Club)

Norwegian Kennel Club

Dansk Kennel Klub (Danish Kennel Club)

Fédération Cynologique Internationale (FCI)

Labradorinnoutajat ovat keskikokoisia tai suuria, urheilullisia ja ystävällisiä koiria, jotka ovat taitavia uimareita. Niiden lyhyt, tiheä ja vettähylkivä turkki on väriltään keltainen, musta tai suklaanruskea. Älykkäinä ja persoina ruoalle ne ovat helposti koulutettavia. Ne tarvitsevat päivittäin liikuntaa ja aivotyötä, ja ne ovat suosittuja niin perhe- kuin työkoirinakin.

Samlingsminde

Vanhaenglanninlammaskoira

Den Danske Kennel Klub (Danish Kennel Club)

Vanhaenglanninlammaskoira on kookas, pörröinen ja urheilullinen paimenkoira, jonka tiheä kaksinkertainen turkki vaatii säännöllistä hoitoa tai leikkaamista lyhyemmäksi kotikoiralle sopivaan malliin. Se on hellä, hassutteleva ja ihmisläheinen sekä älykäs mutta toisinaan itsepäinen. Se voi parhaiten, kun se saa johdonmukaista koulutusta sekä päivittäin aivojumppaa ja liikuntaa.

Grizzly Dream

Lapinlumon

Pyhä birma

Governing Council of the Cat Fancy (GCCF)

Fédération Internationale Féline (FIFe)

The International Cat Association (TICA)

SVERAK – Sveriges Kattklubbars Riksförbund (Sweden)

Deutscher Edelkatzen Züchter Verband (DEKZV) e.V.

Pyhä birma on keskikokoinen tai suuri, puolipitkäkarvainen naamiokissa, jolla on syvänsiniset silmät ja tunnusomaiset valkoiset ”hansikkaat”. Sen silkkinen turkki on helppohoitoinen. Rotu on hellä ja ihmisläheinen sekä kohtalaisen aktiivinen. Se on lempeä lapsia ja muita lemmikkejä kohtaan ja viihtyy parhaiten saadessaan säännöllisesti seuraa ja yhteistä tekemistä.

Dk Licarini

## Perustiedot

Saksanpaimenkoira on keskikokoinen, voimakas saksalainen työ-, paimen- ja palveluskoirarotu. Se sopii omistajalle, joka haluaa kouluttaa koiraansa aktiivisesti ja suunnitelmallisesti. Rotu on yhteistyöhaluinen ja monipuolinen, mutta rodun sisäinen vaihtelu on huomattavaa. Siksi kasvattajan, vanhempien ja pentueen valinta on erityisen tärkeää.

- **Alkuperämaa:** Saksa
- **Roturyhmä:** FCI:n ryhmä 1, Lammas- ja karjakoirat
- **Säkäkorkeus:** urokset 60–65 cm, nartut 55–60 cm
- **Paino:** urokset 30–40 kg, nartut 22–32 kg
- **Karvapeite:** lyhytkarvainen tai pitkäkarvainen, molemmilla aluskarva
- **Aktiivisuustaso:** korkea; rotu tarvitsee liikuntaa, hajutyöskentelyä, ongelmanratkaisua ja yhteistyötä
- **Tärkeää ennen hankintaa:** selvitä vanhempien ja lähisukulaisten terveys, luonne, käyttöominaisuudet ja liikkeet. Älä tyydy pelkkään kasvattajan ilmoittamaan linjaan tai koirien näyttelyansioihin.

Saksanpaimenkoira voi olla erittäin kyvykäs perhe- ja harrastuskoira, kun arki vastaa kyseisen yksilön työskentelyhalua. Se on kuitenkin harvoin hyvä valinta ihmiselle, joka etsii ensisijaisesti helppoa seurakoiraa. Ensimmäistä koiraansa hankkivan on varauduttava käymään koulutuksissa, harjoittelemaan säännöllisesti ja hakemaan apua ajoissa, jos koiralla ilmenee pelokkuutta, stressiä, voimakasta tarvetta jahdata liikkuvia kohteita tai vaikeuksia rauhoittua.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Saksanpaimenkoiran tulee olla voimakas ja lihaksikas ilman liioiteltuja piirteitä rakenteessa tai liikkeissä. Runko on hieman korkeuttaan pidempi. Rotumääritelmän mukaan urosten säkäkorkeus on 60–65 cm ja paino 30–40 kg, narttujen säkäkorkeus 55–60 cm ja paino 22–32 kg.

Selkä ja lantio eivät ole sama asia. Rotumääritelmässä kuvataan suora selkä, joka jatkuu hieman laskevana lantiona. Selvästi köyry tai laskeva lanneosa sekä ylikulmautuneet, pihtikinttuiset tai epävakaat takaraajat eivät kuulu rodun ihanteeseen. Ruotsin Kennelliiton rotukohtaisissa erityisohjeissa ylälinja ja takaosa on tunnistettu riskialueiksi, ja liikkeet tulee arvioida sekä käynnissä että ravissa.

Pennunostajalle luonnolliset liikkeet kertovat enemmän kuin äärimmilleen viety näyttelyasento. Pyydä nähdä vanhempien liikkuvan käynnissä ja ravissa tasaisella alustalla. Takaraajojen tulee toimia vakaasti ja pysyä takaa katsottuna yhdensuuntaisina ilman, että kintereet painuvat sisäänpäin tai vaikuttavat epävakailta. Tarkastele myös aikuisia sukulaisia, sillä pennusta ei vielä näe, miten sen vartalo toimii täysikasvuisena.

Rodulla on kaksi hyväksyttyä karvapeitemuunnosta. Lyhytkarvaisella saksanpaimenkoiralla on tiheä, kova ja rungonmyötäinen peitinkarva sekä aluskarva. Pitkäkarvaisen muunnoksen peitinkarva on pidempää, pehmeämpää eikä yhtä rungonmyötäistä. Molemmilla tulee olla aluskarva, ja molemmista lähtee karvaa. Harjaa ja kampaa tarpeen mukaan, karvanlähtöaikoina tavallista useammin. Kiinnitä erityistä huomiota korvien takana sekä raajoissa ja hännässä olevaan pidempään karvaan. Pese koira sen likaantuessa, älä ennalta määrätyn aikataulun mukaan.

## Luonne ja käyttäytyminen

Rotumääritelmän mukaan saksanpaimenkoiran tulee olla tasapainoinen, hyvähermoinen, itsevarma, tarkkaavainen ja ohjattava. Tämä on jalostustavoite, ei lupaus jokaisen yksilön ominaisuuksista. Luonne, työskentelyhalu, sosiaalisuus, pelokkuus ja kyky rauhoittua voivat vaihdella huomattavasti rodun yksilöiden ja sukulinjojen välillä.

Saksanpaimenkoiria kuvataan usein älykkäiksi, uskollisiksi tai luontaisesti suojeleviksi, mutta nämä luonnehdinnat kertovat arjesta liian vähän. Voimakkaan työskentelyhalun omaava koira voi sopivissa tehtävissä olla keskittynyt ja hyvin ohjattava, mutta ilman selkeitä tehtäviä vaativa. Ympäristön tarkkailu voi tukea hyvää yhteistyötä ohjaajan kanssa, mutta se voi myös johtaa haukkumiseen tai voimakkaisiin reaktioihin, jos koira on epävarma, stressaantunut tai puutteellisesti koulutettu. Rotua ei pidä valita sillä oletuksella, että jokainen yksilö olisi automaattisesti luotettava vahtikoira tai helppo perhekoira.

Osassa rodun jalostusta on painotettu ensisijaisesti käyttökokeita ja palveluskoiratyötä, kun taas toisissa sukuhaaroissa näyttelyillä on ollut enemmän painoarvoa. Nimitykset ”käyttölinjainen” ja ”näyttelylinjainen” eivät silti yksin ennusta aktiivisuustasoa tai sopivuutta perhe-elämään. Kysy kasvattajalta, miten vanhemmat käyttäytyvät vieraiden ihmisten ja koirien seurassa, miten ne suhtautuvat ääniin ja uusiin ympäristöihin sekä osaavatko ne rauhoittua silloin, kun mitään ei tapahdu. Pyydä myös pentuesisarusten, puolisisarusten ja aiempien jälkeläisten tuloksia sekä kuvauksia niiden arkikäyttäytymisestä.

Ruotsissa käytettävässä MH-luonnekuvauksessa kirjataan koiran reaktiot tilanteissa, joihin sisältyy kontaktia, leikkiä, takaa-ajoa, toimettomuutta, yllätyksiä, uhkaa ja laukauksia. MH on kuvaus, ei koe, jonka koira läpäisee tai hylkää. Lue koko kuvaustulos ja vertaile useita lähisukulaisia sen sijaan, että tyytyisit pelkkään tietoon koiran ”tunnetusta luonnetilasta”.

## Koulutus ja liikunta

Saksanpaimenkoiran on saatava käyttää päivittäin sekä kehoaan että mieltään, mutta kaikille yksilöille sopivaa tuntimäärää ei ole. Tarpeeseen vaikuttavat ikä, terveys, palautuminen, kunto ja toiminnan sisältö. Nuori koira tarvitsee erilaista kuormitusta kuin täysikasvuinen, hyväkuntoinen aikuinen.

Toimiva arki yhdistää lenkkeilyn ja turvallisilla alueilla vapaana liikkumisen hajutyöskentelyyn, ongelmanratkaisuun ja yhteistyöharjoituksiin. Jäljestys, etsintätyöskentely, tottelevaisuus, palveluskoirakokeet ja muut keskittymistä vaativat tehtävät sopivat rodun taustaan. Vaihtele alustoja ja ympäristöjä, mutta lisää harjoitusten kestoa, vaikeutta ja fyysistä kuormitusta vähitellen. Tavoitteena ei ole väsyttää koiraa loppuun joka päivä, vaan kehittää kuntoa, kehonhallintaa, itsehillintää ja palautumiskykyä.

Palkitsemiseen perustuva, yksilöllisesti sovitettu koulutus tekee toivotun käyttäytymisen selväksi rakentamatta yhteistyötä pelon tai epämukavuuden varaan. Aloita ajoissa luoksetulon, kontaktin, käsittelyn, löysällä hihnalla kävelyn, häiriöiden läheisyydessä sopivalla etäisyydellä työskentelyn ja esineistä irrottamisen harjoittelu. Harjoittele myös vähemmän näyttävää taitoa: rauhassa makoilua silloin, kun mitään ei tapahdu. Jos saksanpaimenkoiralle tarjotaan vain kiihdyttävää toimintaa, se voi oppia kiihtymään erittäin taitavasti mutta sen voi olla vaikea rauhoittua uudelleen.

Pentuja ei pidä liikuttaa aikuisten koirien tavoin. Lyhyet tutkimusretket, omaehtoinen leikki, lepo ja myönteinen tutustuminen uusiin ympäristöihin ovat tärkeämpiä kuin pitkät matkat, hypyt tai jyrkät käännökset. Lisää fyysistä kuormitusta vähitellen koiran kasvaessa. Jos koira ontuu tai jäykistyy, liikkuu vastahakoisesti tai sen liikkumistapa muuttuu, kevennä liikuntaa ja ota yhteyttä eläinlääkäriin.

## Terveys

Lonkkadysplasia eli HD ja kyynärniveldysplasia eli ED ovat keskeisiä tutkittavia terveysominaisuuksia, kun hankitaan Ruotsiin rekisteröityä saksanpaimenkoiraa. Molemmat ovat painopisteitä Ruotsin Kennelliiton ja rotuyhdistyksen jalostusstrategiassa. Rodulla esiintyy myös iho-ongelmia sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksia. Ruotsalaisessa jalostusstrategiassa todetaan kuitenkin, että joistakin paljon keskustelua herättävistä selkä- ja kutinaongelmista puuttuu koottua tietoa. Pitkät sairausluettelot ilman tietoa sukulaisista kertovatkin pennunostajalle vähemmän kuin varmennetut tutkimustulokset ja lähisukulaisten terveystiedot.

Ruotsin Kennelliiton vuonna 2026 voimassa olevien rekisteröintisääntöjen mukaan molemmilla vanhemmilla on oltava virallinen HD-tulos ennen astutusta. Koska rodulla on käytössä HD-indeksi, vanhempien indeksien keskiarvon suositellaan olevan astutushetkellä yli 100. Koiria, joiden HD-tulos on D tai E, ei saa käyttää jalostukseen. Saksanpaimenkoirilta vaaditaan myös virallinen ED-tulos. Jos vanhempi on syntynyt 1. tammikuuta 2006 tai sen jälkeen, tuloksen on oltava ED 0. ED-indeksien keskiarvon suositellaan olevan yli 100. Säännöt voivat muuttua, joten tarkista aina ajantasaiset määräykset Ruotsin Kennelliitosta.

Pentua hankkiessasi selvitä muutakin kuin se, täyttävätkö vanhemmat vähimmäisvaatimukset:

- vertaa vanhempien HD- ja ED-tuloksia sekä ajantasaisia indeksejä
- selvitä, kuinka moni aiempien pentueiden koirista ja lähisukulaisista on tutkittu
- kysy suvussa esiintyvistä iho-ongelmista, toistuvasta kutinasta, liikkumisvaikeuksista ja muista diagnooseista
- tutustu vanhempien, sisarusten ja aiempien jälkeläisten MH- tai MT-tuloksiin
- seuraa aikuisten koirien luonnollista käyntiä ja ravia sekä kysy, miten ne pärjäävät työssä ja arjessa.

Yksi hyvä yksilötulos ei poista riskejä. Koko pentueen ja lähisuvun tulokset antavat paremman kokonaiskuvan ennen ostopäätöstä.

## Historia ja alkuperä

Saksanpaimenkoira kehitettiin Saksassa monipuoliseksi paimen- ja työkoiraksi. Kun saksalainen rotuyhdistys perustettiin vuonna 1899, aloitettiin suunnitelmallinen jalostustyö Keski- ja Etelä-Saksan paimenkoirista. Tavoitteena oli yhdistää toimiva rakenne, sopiva luonne ja työkyky.

Ensimmäinen rotumääritelmä laadittiin vuonna 1899 A. Meyerin ja Max von Stephanitzin ehdotusten pohjalta. Rodun työominaisuudet johtivat pian sen käyttöön muissakin tehtävissä kuin paimennuksessa. Sittemmin saksanpaimenkoira on saavuttanut merkittävän aseman työ-, kilpailu- ja palveluskoirana monilla aloilla.

Tämä historia selittää, miksi yhteistyökyky, kestävyys, hajutyöskentely ja toimiva rakenne ovat rodulle yhä keskeisiä. Se selittää myös, miksi rotua ei pidä arvioida vain ääriviivojen tai värin perusteella. Terveen ja hyvärakenteisen saksanpaimenkoiran tulee pystyä työskentelemään ja liikkumaan tehokkaasti. Ulkomuodon tulee tukea toimintakykyä.

## Arki saksanpaimenkoiran kanssa

Saksanpaimenkoira voi elää hyvin perheessä ja myös kerrostalossa, mutta vain, jos omistaja pystyy tarjoamaan koulutusta, palautumista, tilaa ja turvalliset arjen järjestelyt. Piha ei korvaa tekemistä, eikä asumismuoto korvaa suunnittelua. Huonosti äänieristetyssä talossa on myös ehkäistävä ja harjoittelulla vähennettävä haukkumista sekä reagointia porraskäytävän tai ikkunoiden ulkopuolelta kuuluviin ääniin.

Aikuisen on oltava läsnä koiran ja lasten ollessa yhdessä, etenkin koska rotu on kookas ja voimakas. Lasten ei pidä vastata ulkoilutuksesta eikä puuttua tilanteisiin, joissa koira on voimakkaasti kiihtynyt. Koira tarvitsee rauhallisen lepopaikan, eikä lapsia ja koiraa pidä jättää keskenään. Sopivuus perhe-elämään riippuu yksilön luonteesta, kokemuksista ja koulutuksesta, ei rodun nimestä.

Sama varovaisuus koskee muita eläimiä. Saksanpaimenkoira voi elää toisen koiran tai kissan kanssa, mutta sitä ei voi luvata rodun perusteella. Anna koirien tutustua rauhallisesti, mieluiten puolueettomalla alueella. Kun tutustutat koiraa kissaan, järjestä kissalle poistumisreittejä, joihin koira ei pääse. Käytä porttia ja hihnaa ja estä jahtaaminen ensimmäisestä tapaamisesta lähtien. Etene vain silloin, kun molemmat eläimet ovat rentoja, ja valvo niitä, kunnes niiden yhteiselo on vakiintunut.

Yksinoloa on harjoiteltava vähitellen. Pientä pentua ei pidä jättää yksin. Turvalliseksi olonsa tunteva aikuinen koira, joka on opetettu yksinoloon, pärjää yleensä muutaman tunnin, ei kokonaista työpäivää. Pidennä aikaa pienin askelin ja järjestä koiranhoitaja tai muu ratkaisu, jos arki vaatii pidempää yksinoloa kuin koira pystyy rauhallisesti sietämään.

Saksanpaimenkoiran paras koti ei määräydy osoitteen perusteella. Siellä on aikuisia, jotka haluavat kouluttaa, osaavat lukea koiran viestejä, seuraavat sen terveyttä ja tarjoavat sekä mielekästä tekemistä että aitoa lepoa koiran koko elämän ajan.

Saksanpaimenkoira

Verein für Deutsche Schäferhunde (SV) e.V. (Germany)

Saksanpaimenkoira on keskikokoinen tai suuri, urheilullinen työkoirarotu, joka on erittäin älykäs ja helposti koulutettava. Se on uskollinen ja luonnostaan suojelunhaluinen ja tarvitsee päivittäin runsaasti liikuntaa ja aktivointia. Sillä on kaksinkertainen turkki, josta irtoaa paljon karvaa. Rotua käytetään laajalti poliisi-, sotilas-, etsintä- ja pelastustehtävissä.

Mossø

Team Adler See

## Pikatiedot

- Borderterrieri on pieni brittiläinen metsästyskoira, joka kehitettiin pysymään ratsastajien ja kettukoirien mukana sekä työskentelemään ketun perässä maan alla.
- Rotumääritelmässä ei anneta säkäkorkeutta. Urokset painavat 5,9–7,1 kg ja nartut 5,1–6,4 kg.
- Rotu on usein seurallinen ja yhteistyöhaluinen, mutta sillä on myös terrierin itsenäisyyttä, kestävyyttä ja metsästysviettiä.
- Karkea kaksinkertainen karvapeite nypitään, kun peitinkarva on kypsynyt irtoavaksi, yleensä vähintään kahdesti vuodessa.
- Borderterrieri tarvitsee päivittäin liikuntaa ja tekemistä mielelle. Luoksetulo ja rauhallinen käytös luonnoneläinten läheisyydessä ovat tärkeitä arjen koulutustaitoja.
- Ruotsissa rodulla ei ole pakollista rotukohtaista terveysohjelmaa, mutta rotuyhdistys suosittelee, että jalostuskoirien SLEM-status tunnetaan.
- Rotu voi asua kerrostalossa tai omakotitalossa, kun sen tarpeista huolehditaan, se osaa rauhoittua eikä sen haukkuminen häiritse muita.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Borderterrieri on pieni, mutta sen rakenne on tarkoitettu työntekoon, ei hentoa vaikutelmaa varten. Rungon tulee olla syvä, kapea ja melko pitkä, ja rintakehän ympäri pitää saada molemmat kädet. Tällainen rakenne auttoi koiraa liikkumaan ahtaassa maanalaisessa luolassa ja säilyttämään samalla kestävyyden, jota metsästyksen seuraaminen maan päällä vaati. Päätä kuvataan usein saukkomaiseksi. Kuono on lyhyt, korvat pienet ja eteenpäin taittuvat ja ilme valpas.

Rotumääritelmässä ei tarkoituksella anneta säkäkorkeutta. Koiria vertailtaessa paino, mittasuhteet, kuntoluokka ja tehokkaat liikkeet ovat siksi hyödyllisempiä mittareita kuin jokin oletetun tarkka korkeusväli. Rotumääritelmän mukainen paino on aikuisella uroksella 5,9–7,1 kg ja aikuisella nartulla 5,1–6,4 kg. Borderterrierin tulee tuntua ketterältä ja lihaksikkaalta, eikä sillä kuulu olla leveää rintakehää tai ylipainoa.

Karvapeite koostuu kovasta, tiheästä peitinkarvasta ja tiiviistä pohjavillasta. Hyväksytyt värit ovat punainen, vehnänvärinen, harmaankirjava ja tan sekä sininen ja tan. Kypsä peitinkarva irtoaa melko helposti, ja se poistetaan käsin nyppimällä. Useimmat koirat tarvitsevat perusteellisen nyppimisen vähintään kahdesti vuodessa, mutta oikean ajankohdan ratkaisee karvapeitteen kunto, ei kalenteri. Nyppimiskertojen välillä säännöllinen kampaus sekä ihon, korvien, kynsien ja hampaiden tarkastaminen kattavat suurimman osan perushoidosta.

Karvanhoito perustuu kypsän, karkean peitinkarvan poistamiseen käsin nyppimällä. Koneella leikkaaminen ei siis vastaa nyppimistä. Pyydä karkeakarvaisiin terriereihin perehtynyttä trimmaajaa näyttämään, miltä nyppimisvalmis karva tuntuu. Borderterrieristä lähtee karvaa, eikä rotu ole allergiavapaa.

## Luonne ja persoonallisuus

Tyypillisessä borderterrierissä yhdistyvät kiinnostus ihmisiin ja vahva oma-aloitteisuus. Rodun täytyi tehdä yhteistyötä ihmisten ja koirien kanssa maan päällä mutta ratkaista tilanteita itsenäisesti maan alla. Nykyisin tämä tausta näkyy uteliaisuutena, sinnikkyytenä ja nopeana ongelmanratkaisukykynä. Koira voi olla hyvinkin yhteistyöhaluinen, kun tehtävä tuntuu sen mielestä vaivan arvoiselta, mutta valita hetkessä kiinnostavan hajujäljen, jos koulutus ei tarjoa riittävää palkkiota.

Ruotsalaisessa BPH-käyttäytymiskuvauksessa testattuja koiria kuvattiin melko seurallisiksi, uteliaiksi ja varmoiksi, eikä niillä havaittu paljon voimakasta pelkoa tai aggressiivisuutta. Tulos kertoo otoksessa näkyneestä taipumuksesta, ei lupaa jokaisen koiran käytöksestä: vain noin kolme prosenttia tarkastellusta Ruotsissa syntyneestä koirakannasta osallistui kuvaukseen, ja yksilöiden välillä oli selviä eroja. Tutustu vanhempiin, lähisukulaisiin ja kasvattajan kuvaukseen koirien arkikäytöksestä sen sijaan, että luottaisit pelkkään yleiseen rotukuvaukseen.

Tasapainoinen borderterrieri voi olla lasten touhuissa mielellään mukana, mutta rotu ei itsessään takaa turvallisuutta. Aikuisen tulee aina olla läsnä pienten lasten ja koiran seurassa, ja koira tarvitsee rauhallisen lepopaikan, jossa sitä ei häiritä. Samanlaista yksilöllistä arviointia tarvitaan muiden koirien kanssa. Monet borderterrierit ovat sosiaalisia, mutta sukupuoli, kokemukset ja luonne vaikuttavat kaikki asiaan.

Metsästysvietti on suurin epävarmuustekijä muiden eläinten seurassa. Kissan kanssa kasvanut koira voi oppia elämään rauhallisesti juuri kyseisen kissan kanssa, mutta se ei kerro, miten koira suhtautuu ulkona juoksevaan kissaan. Kanit, jyrsijät ja muut pienet lemmikit tulee pitää fyysisesti erillään koirasta. Varhainen ja hallittu tutustuttaminen voi parantaa yhteiselon edellytyksiä, mutta se ei poista perinnöllistä takaa-ajotaipumusta.

## Koulutus ja liikunta

Borderterrieri tarvitsee päivittäin sekä liikuntaa että tekemistä mielelle, mutta tarkkaa minuuttimäärää tärkeämpää on seurata, miten koira reagoi tekemiseen ja palautuu sen jälkeen. Hyvään päivärytmiin kuuluu lenkkeilyä vaihtelevissa ympäristöissä, aikaa haisteluun, lyhyitä harjoituksia ja selkeä siirtyminen lepoon. Jäljestys, nosework, etsintäleikit, agility ja tottelevaisuusharjoittelu voivat kaikki sopia rodun työskentelyhaluun. Lisää pentujen ja huonokuntoisten koirien rasitusta vähitellen.

Käytä palkkioita ja jaa opeteltavat taidot pieniin vaiheisiin. Kovat korjaukset voivat aiheuttaa ristiriitoja tekemättä jännittävästä riistajäljestä yhtään vähemmän houkuttelevaa. Ruoka, leikki, liike ja mahdollisuus haistella voivat kaikki toimia palkkioina. Lyhyet harjoitukset, joilla on selkeä tavoite, toimivat yleensä paremmin kuin pitkät toistosarjat.

Aloita luoksetulon harjoittelu varhain, mutta varaudu myös tilanteisiin, joissa koulutus ei riitä. Aloita helpossa ympäristössä, palkitse viipymättä ja lisää häiriöitä vähitellen. Hyvin istuvat valjaat ja pitkä liina antavat liikkumavapautta ilman, että koira pääsee ajamaan eläintä takaa. Pidä koiraa vapaana vain silloin, kun se on lain, ympäristön ja juuri kyseisen koiran taitojen kannalta turvallista. Luotettava pysähtymisvihje, oma-aloitteinen yhteydenpito ohjaajaan ja kyky irrottaa huomio kiihdyttävästä kohteesta ovat vähintään yhtä hyödyllisiä kuin itse luoksetulovihje.

Borderterrierin täytyy myös oppia, ettei sen tarvitse tehdä koko ajan jotakin. Jos koiran on tekemisen jälkeenkin vaikea nukkua, se vahtii ikkunoita, haukkuu tai keksii jatkuvasti uusia puuhia, se voi tarvita enemmän palautumista ja selkeämpiä rauhoittumisrutiineja, ei automaattisesti lisää liikuntaa. Jos sen lihaskunto heikkenee, se muuttuu levottomaksi tai ryhtyy omatoimisiin metsästys- ja kaivuhankkeisiin, päivän sisältöä on syytä arvioida uudelleen.

## Terveys

Ruotsin kennelliitolla ei ole borderterrierille pakollista rotukohtaista terveysohjelmaa. Myöskään sen vuoden 2026 rekisteröintisäännöissä ei aseteta rotukohtaisia vaatimuksia lonkka-, polvi-, silmä- tai sydäntutkimusten tuloksille. Tämä ei tarkoita, ettei terveydellä olisi merkitystä. Pennunostajan tulee kysyä suvussa esiintyvistä olennaisista terveysongelmista ja erottaa sitovat säännöt vapaaehtoisista tutkimuksista ja rotuyhdistyksen jalostussuosituksista.

SLEM, jota kutsutaan toisinaan tärisevän pennun oireyhtymäksi, on vakava neurologinen sairaus. Sairastuneille pennuille kehittyy hallitsematonta vapinaa ja koordinaatiovaikeuksia niiden yrittäessä seistä ja kävellä. Rotuyhdistys suosittelee, että jalostuskoirien SLEM-status tunnetaan DNA-testin tai varmennetun polveutumisen perusteella. Jalostusohje perustuu väistyvään periytymiseen: terve kantaja voidaan yhdistää testin perusteella tai perimältään terveeksi todettuun koiraan ilman, että syntyy sairaita pentuja, ja samalla voidaan säilyttää perinnöllistä monimuotoisuutta. Testiä tarjoava laboratorio kuitenkin ilmoittaa, ettei taustalla olevasta geenimuunnoksesta ole vielä julkaistu tieteellistä tutkimusta. Pyydä kasvattajaa näyttämään tulokset ja perustelemaan yhdistelmä sen sijaan, että tyytyisit mainintaan koirien ”testaamisesta”.

CECS, josta nykyisin käytetään usein nimitystä kohtauksittainen dyskinesia tai PGSD, on eri sairaus. Sairastuneilla koirilla voi esiintyä kohtauksia, joihin liittyy poikkeavia liikkeitä, lihasnykäyksiä ja kaatumista, usein tajunnan säilyessä. Yhdessä tutkimuksessa ei löytynyt yhtä yksittäistä perimän aluetta, joka olisi selittänyt sairauden, eikä siihen ole vastaavaa yksinkertaista DNA-testiä. Kohtaukset voivat muistuttaa muita neurologisia ongelmia. Kuvaa kohtaus, jos se on turvallista, ja anna eläinlääkärin selvittää asia. Älä muuta hoitoa tai ruokavaliota verkosta itse tekemäsi diagnoosin perusteella.

Rotuyhdistyksen pitkäjänteisessä terveystyössä seurataan myös toistuvia kramppimaisia kohtauksia, iho- ja ruoansulatusongelmia sekä suun ja hampaiden terveyttä. Kysy, miten vanhemmat ja lähisukulaiset ovat voineet vuosien mittaan, älä vain sitä, mitä tutkimustodistuksia astutushetkellä oli saatavilla. Perusteellisessa keskustelussa käydään läpi SLEM-status ja vanhempien yhdistelmä, mahdolliset kohtaukset, jatkuva kutina tai ruoansulatusvaivat, hampaiden menetys ja muut toistuvat sairaudet.

## Historia ja alkuperä

Borderterrieri kehittyi Englannin ja Skotlannin rajaseudulla. Alueella tarvittiin terrieriä, joka jaksoi seurata hevosia ja kettukoiria vaikeassa maastossa mutta oli samalla riittävän kapea mahtuakseen luolaan ketun mentyä maan alle. Rodun koko, säänkestävä karvapeite, kestävyys ja itsenäinen työskentelytapa liittyvät kaikki tähän tehtävään.

Paikallisia terrierityyppejä kutsuttiin useilla nimillä ennen kuin borderterrieri vakiintui yhteiseksi nimeksi. Britannian Kennel Club hyväksyi rodun vuonna 1920. Ensimmäiset dokumentoidut tuonnit saapuivat Ruotsiin 1930-luvulla. Tuontien ja jalostustyön myötä Ruotsiin muodostui 1960-luvulta alkaen pysyvämpi kanta.

Rotua käytetään yhä metsästyksessä, muun muassa luolatyöskentelyssä, riistan karkottamisessa, lyhytkestoisessa ajossa ja haavoittuneen riistan jäljestämisessä. Monet elävät myös aktiivisina seurakoirina. Työtausta ei siis ole pelkkää historiaa: se auttaa ymmärtämään, miksi nykyinenkin borderterrieri seuraa mielellään hajuja, tutkii koloja ja jatkaa tehtäväänsä sinnikkäästi silloinkin, kun omistajalla olisi muita suunnitelmia.

## Arki borderterrierin kanssa

Borderterrieri sopii parhaiten ihmiselle, joka arvostaa pientä, hyvin oma-aloitteista koiraa ja osaa yhdistää aktiivisen arjen toimiviin turvallisuusrutiineihin. Asunnon tyyppiä tärkeämpää on, että koira pääsee lenkille, saa tekemistä mielelle ja voi levätä. Kerrostalossa kannattaa alusta asti harjoitella rauhallista suhtautumista rappukäytävän ääniin ja ikkunan takana näkyvään liikkeeseen. Omakotitalossa aidan on estettävä sekä kaivautuminen että äkillisen riistakiinnostuksen aiheuttamat karkaamisyritykset.

Yksinoloa harjoitellaan vähitellen hyvin lyhyistä jaksoista aloittaen. Pentua ei voi jättää yksin samalla tavoin kuin aikuista koiraa, ja aikuisenkin kyky selviytyä yksinolosta vaihtelee yksilön ja tilanteen mukaan. Ruotsalainen ohje, jonka mukaan koirat tulisi ulkoiluttaa päiväsaikaan vähintään kuuden tunnin välein, ei ole tavoite yksinolon pituudelle. Arvioi sen sijaan, pystyykö koira todella lepäämään ilman ahdistusta, haukkumista tai tuhoamista, ja järjestä apua ennen kuin sen sietoraja tulee vastaan.

Kissataloudessa kissalle tulee tarjota koiralta rauhoitettuja alueita ja pakoreittejä. Pidä koira aluksi hihnassa, palkitse rauhallisesta käytöksestä ja estä kaikki takaa-ajoyritykset. Lasten seurassa aikuisen valvonta ja yksinkertaiset säännöt ovat välttämättömiä: koiraa ei häiritä sen syödessä tai levätessä, ja sen annetaan poistua tilanteesta. Nämä rutiinit ovat tärkeämpiä kuin yleistävät väitteet siitä, että rotu olisi ”aina” hyvä lasten tai muiden eläinten kanssa.

Kysy kasvattajalta seuraavat kysymykset ennen päätöksen tekemistä:

- Mikä on kummankin vanhemman SLEM-status, ja miksi juuri tämä yhdistelmä on turvallinen?
- Onko lähisukulaisilla ollut CECS-/PGSD-tyyppisiä kohtauksia, toistuvia iho- tai ruoansulatusongelmia tai hammasvaivoja?
- Miten vanhemmat suhtautuvat lepoon, vieraisiin ihmisiin, muihin koiriin, meluun ja luonnoneläimiin?
- Onko saatavilla BPH-tuloksia, metsästyskoetuloksia tai muita arviointeja, joita voidaan tarkastella asiayhteydessään?
- Millaista apua saat nyppimiseen, luoksetuloon ja arjen kysymyksiin pennun kotiutumisen jälkeen?

Borderterrieri voi sopia ensimmäiseksi koiraksi, jos metsästysvietti, karvanhoito ja johdonmukainen koulutus tuntuvat kiinnostavilta eivätkä rasitteilta. Jos etsii ensisijaisesti koiraa, jota voi pitää kaikkialla vapaana, joka jättää pieneläimet itsestään huomiotta tai joka tyytyy samaan lyhyeen lenkkiin päivästä toiseen, koira kannattaa valita toisenlaisten ominaisuuksien perusteella.

Borderterrieri

Svenska Terrierklubben (Sweden)

Deutscher Terrier Club (Germany)

French Kennel Club (Société Centrale Canine)

Pieni ja vankkarakenteinen borderterrieri jalostettiin alun perin Englannin ja Skotlannin rajaseudulla ketunmetsästykseen. Se on hellä ja perheeseensä kiintyvä mutta myös itsenäinen koira, jolla on voimakas saalisvietti. Se tarvitsee päivittäin 1–2 tuntia liikuntaa, turvallisesti aidatun pihan ja lempeää koulutusta. Karkea, säänkestävä turkki vaatii harjausta ja ajoittaista käsin nyppimistä.

Always Fox Ready

## Perustiedot

Kääpiövillakoira on pieni ja aktiivinen villakoiran kokomuunnos, jolla on suuri into oppia ja jonka turkki vaatii säännöllistä hoitoa. Se on seurakoira, joka yleensä nauttii oppimisesta ja arjen touhuissa mukana olemisesta. Parhaiten se sopii kuitenkin omistajalle, joka haluaa käyttää aikaa myös liikuntaan, rauhoittumisen harjoitteluun ja säännölliseen turkinhoitoon.

- **Rotu ja ryhmä:** yksi villakoiran neljästä kokomuunnoksesta; kuuluu seurakoirien ryhmään 9
- **Virallinen alkuperämaa:** Ranska
- **Säkäkorkeus:** rotumääritelmän mukaan yli 28 cm ja enintään 35 cm
- **Paino:** rotumääritelmässä ei anneta virallista painoa; sopiva kehon kunto on yleistä kilomäärää tärkeämpi
- **Turkki:** runsas, kihara tai nyörimäinen karvapeite, joka vaatii hoitoa ja leikkaamista
- **Aktiivisuustaso:** tarvitsee päivittäin liikuntaa ja aivotyötä, mutta niiden määrä on sovitettava koiran ikään, terveyteen ja elämäntilanteeseen
- **Ruotsin terveysohjelma:** jalostuskoirilla on oltava ennen astutusta rekisteröity prcd-PRA-testitulos tai niiden on oltava rekisteröity polveutumisen perusteella terveiksi

Kooltaan kääpiövillakoira sijoittuu toyvillakoiran ja keskikokoisen villakoiran väliin. Ruotsissa lopullinen kokomuunnos voidaan vahvistaa virallisella mittauksella vasta koiran täytettyä 15 kuukautta. Kokorajalla oleva nuori koira voidaan siksi rekisteröidä vanhempiensa koon perusteella ennen lopullista mittausta.

## Ulkonäkö ja turkki

Kääpiövillakoiran tulee näyttää pienikokoiselta, sopusuhtaiselta villakoiralta ilman kääpiökasvuisuuden piirteitä. Rotumääritelmän mukaan rungon tulee olla hieman säkäkorkeutta pidempi, ei täysin neliömäinen. Kokonaisuuden tulee olla tasapainoinen ja liikkeiden kevyet ja vapaat. Koiran tulee näyttää tyylikkäältä olematta kuitenkaan liian hentorakenteinen tai hauras.

Karvapeitettä on kahta tyyppiä. Kiharaturkkisen koiran karva on hienolaatuista, tiheää ja kimmoisaa, ja kiharat ovat tasaisia. Nyörimäinen karva on niin ikään hienolaatuista ja tiheää, mutta se muodostaa rodulle ominaisia nyörejä. Useimpien kotikoirien turkki pidetään lyhyeksi leikattuna, mutta lyhytkään turkki ei poista hoidon tarvetta.

Turkin pituus, leikkausmalli, sää ja koiran yksilölliset ominaisuudet vaikuttavat siihen, kuinka usein turkkia on harjattava, pestävä ja leikattava. Tarkista erityisesti helposti takkuuntuvat kohdat, kuten korvantaustat, kainalot, jalat sekä valjaiden ja kaulapannan alle jäävät alueet. Kamman pitäisi kulkea turkin läpi ihoon asti takertumatta. Jos takkuja muodostuu jatkuvasti säännöllisestä hoidosta huolimatta, lyhyempi leikkaus tai ammattitrimmaajan apu on parempi ratkaisu kuin koiralle sopimattoman hoitoaikataulun noudattaminen.

Totuta pentu vähitellen seisomaan liukumattomalla alustalla, kampaamiseen, tassujen ja kasvojen käsittelyyn sekä trimmauskoneen ja föönin ääneen. Palkitse rauhallisesta käytöksestä ja etene pienin, helposti ymmärrettävin askelin. Näin luot hyvän pohjan turvalliselle turkinhoidolle koko koiran elämän ajaksi.

Villakoiran rotumääritelmä ja Ruotsin rekisteröintisäännöt ovat kattaneet 16 värimuunnosta 1. elokuuta 2024 alkaen. Yksivärisiä ovat musta, valkoinen, ruskea, harmaa ja aprikoosinpunainen. Hyväksyttyjä monivärisiä muunnoksia ovat muun muassa valkoinen yhdistettynä toiseen väriin, musta tai ruskea tan-merkein, kolmivärinen ja brindle eli juovikas. Merle ei kuulu rotumääritelmän väreihin, eikä Ruotsissa voida rekisteröidä pentuetta, jos jompikumpi villakoiravanhemmista kantaa merlegeeniä.

Villakoirista ei irtoa karvaa samalla tavoin kuin monista muista koirista, ja irtokarvat voivat jäädä kiharaan turkkiin, kunnes ne harjataan pois. Tämä ei tee kääpiövillakoirasta allergiatonta. Koiran allergeenit ovat pääasiassa peräisin ihosta ja syljestä, ja allergiset reaktiot voivat vaihdella enemmän yksittäisten koirien kuin rotujen välillä. Koira-allergisen ei siksi pidä valita rotua pelkän turkkityypin perusteella.

## Luonne ja persoonallisuus

Kääpiövillakoiran tulee olla valpas, aktiivinen, vastaanottavainen ja nopea oppimaan. Tasapainoinen koira tunnistaa usein nopeasti toistuvia kaavoja ja nauttii yhteistyöstä. Rotukuvaus on kuitenkin ihanne, ei lupaus siitä, miten jokainen koira reagoi ääniin, vieraisiin ihmisiin, muihin koiriin tai uusiin ympäristöihin.

Ruotsin villakoirayhdistyksen jalostusstrategiassa esitellään 630 pienempien kokomuunnosten villakoiran BPH-käyttäytymiskuvauksen tuloksia. Ryhmään kuuluu keskikokoisia villakoiria, kääpiövillakoiria ja toyvillakoiria, mutta suurin osa on keskikokoisia. Tulokset kuvaavat muun muassa melko energisiä koiria, jotka suhtautuivat usein myönteisesti testitilanteisiin ja joilla ilmeni niissä vain vähän uhkaavaa tai aggressiivista käytöstä. Samassa aineistossa korostetaan sekä rodun sisäistä vaihtelua että arvioitujen koirien vähäistä määrää suhteessa koko populaatioon. Tulokset voivat siis kertoa jotakin ryhmästä, mutta ne eivät ennusta yksittäisen kääpiövillakoiran luonnetta.

Kysy kasvattajalta, miten pennun vanhemmat ja lähisukulaiset käyttäytyvät arjessa. Pyydä konkreettisia esimerkkejä siitä, miten ne palautuvat yllätyksistä, suhtautuvat käsittelyyn, vieraisiin ja ääniin, kohtaavat muita koiria ja osaavat rauhoittua. Nämä vastaukset kertovat koiran sopivuudesta omaan kotiin enemmän kuin yleiset kuvaukset, kuten sosiaalinen, älykäs tai leppoisa.

## Koulutus ja liikunta

Kääpiövillakoira tarvitsee päivittäin liikuntaa ja aivotyötä, mutta kaikille koirille sopivaa minuuttimäärää ei ole. Hyvä arki koostuu lenkeistä, mahdollisuuksista haistella ja tutkia, leikistä tai muusta liikunnasta sekä tehtävistä, jotka koira ymmärtää ja pystyy ratkaisemaan. Kuormitusta tulee mukauttaa iän, kunnon, terveyden ja palautumisen mukaan.

Palkitsemiseen perustuva koulutus sopii yhteistyöhaluiselle rodulle. Tee koiralle selväksi, mistä käytöksestä palkkio tulee, lisää vaikeutta pienin askelin ja harjoittele samaa taitoa eri ympäristöissä. Luoksetulo, ohjaajan huomioiminen, rauhallinen käsittely, odottaminen sekä ihmisten ja koirien ohittaminen ovat arjessa tärkeämpiä taitoja kuin lukuisten temppujen osaaminen.

Monipuolisuus on usein hyödyllisempää kuin pelkkä lenkin pidentäminen. Hajutyöskentely, etsintätehtävät, noutaminen, tasapaino- ja kehonhallintaharjoitukset, rally-toko tai muut taidot voivat tarjota mielekästä tekemistä. Samalla koiran on opittava lepäämään ilman jatkuvaa viihdyttämistä. Jos rauhoittuminen on vaikeaa, tarkastele koko päivää: unta, ympäristöä, ennakoitavuutta, liikuntaa ja harjoittelun vaativuutta. Tekemisen lisääminen ei aina ole oikea ratkaisu.

Pentua ei pidä liikuttaa aikuisen koiran tavoin. Painota lyhyitä tutkimishetkiä, turvallista tutustumista erilaisiin ympäristöihin, leikkiä sopivilla alustoilla ja runsasta palautumista. Aikuiselle koiralle sopiva liikuntamäärä tukee hyvää kuntoa ja sujuvaa arkea ilman toistuvaa jäykkyyttä, ontumista, stressiä tai pitkäkestoista uupumusta.

## Terveys

Pentua hankittaessa tärkein tarkistettava rotukohtainen terveysvaatimus on vanhempien prcd-PRA-status. Ruotsin rekisteröintisäännöt edellyttävät, että toyvillakoirien, kääpiövillakoirien ja keskikokoisten villakoirien molemmilla vanhemmilla on ennen astutusta virallinen DNA-testitulos tai että ne on rekisteröity polveutumisen perusteella terveiksi.

Prcd-PRA on perinnöllinen etenevän verkkokalvon surkastuman muoto, joka tuhoaa verkkokalvon valoherkkiä soluja. Ensin heikkenee hämäränäkö, ja lopulta sairas koira voi sokeutua. Periytymistapa on autosomaalinen peittyvä: kantaja ei ole sama asia kuin sairas koira, mutta kahta kantajaa ei saa yhdistää. Kantajaa saa käyttää jalostukseen vain DNA-testillä terveeksi todetun tai polveutumisen perusteella terveen koiran kanssa. Sairasta koiraa ei saa käyttää jalostukseen.

Terve prcd-PRA-testitulos ei takaa silmien terveyttä yleisesti. Testi koskee vain prcd-muotoa eikä sulje pois muita PRA:n muotoja tai muita silmäsairauksia. Siksi Ruotsin villakoirayhdistys suosittelee jalostuskoirille myös silmätutkimuksia ja kannustaa testaamaan DNA-testillä PRA:n rcd4-muodon.

Patellaluksaatio eli polvilumpion sijoiltaanmeno on toinen pienempien villakoirien jalostuksessa huomioitava terveysasia. Ruotsin villakoirayhdistys suosittelee kääpiövillakoirille virallista polvitutkimusta, mutta se ei ole prcd-PRA:n kaltainen pakollinen rekisteröintivaatimus. Yhdistys suosittelee, että koiraa, jolla on asteen 1 polvilumpioluksaatio, käytetään jalostukseen harkitusti ja vain sellaisen koiran kanssa, jonka rekisteröity polvitulos on 0/0.

Pyydä kasvattajaa näyttämään rekisteröidyt tulokset sen sijaan, että tyytyisit tietoon vanhempien ”testaamisesta”. Tarkista prcd-PRA-status, kysy virallisten polvi- ja silmätutkimusten tuloksista ja selvitä, mitä terveysongelmia vanhemmilla, sisaruksilla ja aiemmissa pentueissa tiedetään esiintyneen. DNA-testit, eläinlääkärin tutkimukset ja avoimesti kerrotut suvun terveystiedot täydentävät toisiaan. Mikään yksittäinen testi ei voi luvata, ettei pentu koskaan sairastu.

## Historia ja alkuperä

Villakoira on vanha eurooppalainen koiratyyppi, jota on kuvattu maalauksissa jo 1400-luvulla. Rodun virallinen alkuperämaa on Ranska. Sen nimi ja varhainen käyttötarkoitus liittyvät läheisesti veteen: villakoiria käytettiin alun perin vesilintujen metsästykseen, ja vedestä noutavina koirina toimivat pääasiassa suuremmat yksilöt.

Pienemmät villakoirat kehitettiin ensisijaisesti seurakoiriksi. Kääpiökokoista muunnosta alettiin kehittää 1800-luvulla suurempien kokomuunnosten pienistä yksilöistä. Ruotsissa pienemmät villakoirat jaettiin 1930-luvun alussa pieneen villakoiraan ja kääpiövillakoiraan. Ensin mainitun nimeksi tuli myöhemmin keskikokoinen villakoira. Nykyinen kääpiövillakoira jakaa siis rodun työkoirataustan ja koulutettavuuden, mutta sitä ei pidä kuvata niin kuin jokainen yksilö olisi automaattisesti vesikoira tai noutaja.

Kaikilla neljällä nykyisellä kokomuunnoksella on sama rodun perustyyppi. Kokoerot vaikuttavat arkeen, mutta ne eivät tee kääpiövillakoirasta erillistä risteytysrotua tai rakenteeltaan poikkeavaa pienoismuunnosta.

## Arki kääpiövillakoiran kanssa

Kääpiövillakoira voi viihtyä monenlaisissa kodeissa, myös kerrostaloasunnossa, kun se saa päivittäin liikuntaa, aivotyötä, turkinhoitoa, sosiaalista kanssakäymistä ja harjoitusta rauhoittumiseen. Kodin kokoa tärkeämpää on se, mitä arki koiralle tarjoaa. Pienen koiran arki ei ole hyvää vain siksi, että se vie vähän tilaa, jos sen palautumisesta, ulkoilusta ja turvallisesta yksinoloharjoittelusta ei huolehdita.

Yksinoloon tulee totutella vähitellen. Aloita hyvin lyhyistä, arkisista hetkistä koiran tuntiessa olonsa turvalliseksi ja pidennä aikaa vain, jos koira pysyy rauhallisena. Huomioi ikä ja ahdistuksen merkit. Kukaan ei voi luvata, että tietty kääpiövillakoira pärjää yksin ennalta määrätyn tuntimäärän. Järjestä koiranhoitaja tai muuta apua, jos työpäivä kestää pidempään kuin koira on opetettu olemaan yksin.

Rotu voi elää hyvin lasten, koirien ja kissojen kanssa, mutta onnistuminen riippuu yksilöstä, aiemmista kokemuksista ja tutustuttamisesta, ei rodun nimestä. Aikuisen tulee aina valvoa pienten lasten ja koirien yhdessäoloa, ja koiralla on oltava lepopaikka, jossa sitä ei häiritä. Tutustuta koira muihin eläimiin vähitellen. Käytä tarvittaessa etäisyyttä, porttia tai hihnaa, huolehdi erillisistä resursseista, kuten ruokailu- ja lepopaikoista, ja anna mahdollisuus lopettaa kohtaaminen. Älä koskaan pakota eläimiä kontaktiin.

Kääpiövillakoira sopii parhaiten kotiin, jossa nautitaan oppimishaluisesta ja arkeen osallistuvasta pienestä koirasta ja hyväksytään myös sen hoitoon kuuluva käytännön työ. Varaudu toistuvaan turkin leikkaamiseen, turkin huolelliseen tarkistamiseen, arkitaitojen harjoitteluun ja aktiiviseen tekemiseen ympäri vuoden. Valitse toinen rotu, jos haluat mahdollisimman vähän turkinhoitoa tai odotat koiran sopeutuvan ilman suunnitelmallista koulutusta ja yhdessäoloa.

Kääpiövillakoira

Société Centrale Canine (French Kennel Club)

Kääpiövillakoirat ovat pieniä ja urheilullisia koiria, joilla on tiheä, kihara turkki ja neliömäinen, sopusuhtainen rakenne. Niistä lähtee vain vähän karvaa. Ne ovat erittäin älykkäitä, herkkiä ja ihmisläheisiä, ja ne voivat parhaiten saadessaan koulutusta, päivittäistä liikuntaa ja läheistä yhdessäoloa. Hyvällä hoidolla ne elävät yleensä pitkän ja aktiivisen elämän.

Charmeurhusets

Saksanmetsästysterrieri

Verein für Deutsche Jagdterrier e.V.

Federation Cynologique Internationale (FCI)

Saksanmetsästysterrieri on pienikokoinen, urheilullinen työterrieri, joka on jalostettu Saksassa vaativaan metsästykseen. Se on erittäin vietikäs, peloton ja uskollinen koira, joka tarvitsee päivittäin runsaasti rasittavaa liikuntaa, johdonmukaista ja palkitsemiseen perustuvaa koulutusta sekä kokeneen ohjaajan. Sen turkki on säänkestävä, ja karvaa lähtee kohtalaisesti. Rotu sopii parhaiten aktiiviseen harrastus- tai metsästyskotiin.

Jan Rasmussen

## Perustiedot

Jackrussellinterrieri on pieni, virallisesti tunnustettu terrierirotu, jolla on vahva työskentelyhalu ja selkeä metsästystausta. Se sopii parhaiten ihmiselle, joka haluaa kouluttaa koiraa aktiivisesti, pystyy hallitsemaan sen metsästysviettiä arjessa ja opettaa sen myös rauhoittumaan. Pieni koko ei siis tarkoita vähäisiä tarpeita.

- **Alkuperä:** Englanti; rotua kehitettiin edelleen Australiassa
- **Käyttötarkoitus:** luolakoira ja seurakoira
- **Ihannesäkäkorkeus:** 25–30 cm
- **Rotumääritelmän mukainen suuntaa antava paino:** noin 5 kg 25 cm:n korkuisella ja 6 kg 30 cm:n korkuisella koiralla
- **Karvapeite:** sileä, puolikarkea eli broken tai karkea; valkoisen tulee olla vallitseva väri, ja siinä voi olla mustia ja/tai punaruskeita merkkejä
- **Rotumääritelmän kuvaamat tyypilliset piirteet:** eloisa, valpas, aktiivinen, rohkea, ystävällinen ja rauhallisen itsevarma
- **Omistajan huomioitava:** metsästysviettiin, luoksetuloon, rauhoittumiseen ja mielekkääseen tekemiseen on panostettava

Jackrussellinterrieri ja parsonrussellinterrieri ovat kaksi eri rotua. Parsonrussellinterrieri on korkeampi ja rakenteeltaan neliömäisempi, kun taas jackrussellinterrieri on matalampi ja rungoltaan hieman pidempi. Siksi koiran rekisteröity rotu kannattaa tarkistaa sen sijaan, että sen päättelisi ulkonäöstä tai käyttäisi rotujen nimiä toistensa synonyymeina.

## Ulkonäkö ja karvapeite

Jackrussellinterrierin tulee olla vahva, ketterä ja mittasuhteiltaan suorakaiteen muotoinen: runko on hieman säkäkorkeutta pidempi. Ihannesäkäkorkeus on 25–30 cm, ja rotumääritelmän paino-ohje vastaa noin yhtä kiloa jokaista viittä säkäkorkeussenttimetriä kohti. Kyse on rotumääritelmän mittasuhteesta, ei laihdutustaulukosta. Yksittäisen koiran sopivaa painoa on arvioitava myös rakenteen, lihasmassan ja kuntoluokan perusteella.

Rintakehän tulee olla syvä mieluummin kuin leveä, ja sen ympärysmitan kyynärpäiden takaa tulisi olla noin 40–43 cm. Suhteellisen joustava rintakehä liittyy rodun alkuperäiseen työskentelyyn maan alla. Kokonaisrakenteen tulee olla toimiva ja mahdollistaa vaivaton liikkuminen, ei raskas tai liioiteltu.

Rodulla on kolme karvatyyppiä:

- **Sileä karva** on tiiviisti rungonmyötäistä, ja sen hoidoksi riittää yleensä harjaaminen irtokarvan ja lian poistamiseksi.
- **Puolikarkea eli broken-karva** on kahden muun karvatyypin välimuoto, jossa osassa kehoa on pidempiä, karkeita karvoja.
- **Karkea karva** muodostuu karkeasta peitinkarvasta ja aluskarvasta. Se nypitään käsin karvan ollessa kypsää.

Puolikarkea ja karkea turkki tulisi nyppiä, ei leikata koneella. Vanhan karvan leikkaaminen poistamisen sijaan voi heikentää karvan rakennetta sekä sen suojaa kosteutta ja likaa vastaan. Pyydä kokenutta trimmaajaa näyttämään, miten juuri oman koirasi turkkia hoidetaan. Hoitotarve määräytyy karvan kypsyyden ja laadun mukaan, ei kaikille sopivan viikkoaikataulun perusteella. Tarkista samalla säännöllisesti kynnet, tassut, korvat ja hampaat.

## Luonne ja persoonallisuus

Jackrussellinterrieri on pohjimmiltaan eloisa, valpas ja itsevarma työterrieri, jonka tulee olla myös ystävällinen. Rotu kehitettiin tekemään itsenäisiä päätöksiä riistan lähituntumassa. Sama itsenäisyys voi näkyä kotona oma-aloitteisuutena, sinnikkyytenä sekä nopeina reaktioina liikkeisiin ja ääniin. Metsästysvietti säilyy myös pelkästään seurakoirina elävillä yksilöillä.

Rotukuvaus on ihanne, ei lupaus jokaisen yksilön ominaisuuksista. Luonteeseen vaikuttavat perimä, varhaiset kokemukset, terveys, ympäristö ja koulutus. Älä kysy vain, ovatko vanhemmat ”kilttejä”. Pyydä saada tavata ainakin emä ja kysy, miten vanhemmat ja lähisukulaiset suhtautuvat vieraisiin ihmisiin, koirakohtaamisiin, äkillisiin ääniin, käsittelyyn ja lepoon. Selvitä myös, mitä kasvattaja painottaa jalostusvalinnoissaan: metsästystä, koiraurheilua vai ensisijaisesti seurakoiran ominaisuuksia.

BPH-käyttäytymiskuvaus voi antaa jäsenneltyä tietoa siitä, miten yksittäinen koira reagoi vakioidussa arviointitilanteessa. Se ei kuitenkaan ole hyväksytty–hylätty-testi eikä voi taata pennun tulevaa käyttäytymistä. Myös vanhemmassa ruotsalaisessa rotuaineistossa arvioituja jackrussellinterriereitä oli liian vähän, jotta koko rodusta voitaisiin tehdä varmoja päätelmiä. Pennunostajalle vanhempien ja sukulaisten tulokset ovat siksi hyödyllisempiä kuin yleistävät väitteet rodun keskivertoluonteesta.

Rotu voi sopia ensimmäiseksi koiraksi ihmiselle, joka haluaa oppia, osallistua kursseille ja kouluttaa johdonmukaisesti palkitsemalla. Se on heikompi valinta ihmiselle, joka etsii ennen kaikkea pientä ja vaivatonta koiraa, jonka voisi ilman muuta päästää vapaaksi tai joka tyytyisi lyhyisiin tarpeidentekolenkkeihin.

## Koulutus ja liikunta

Jackrussellinterrieri tarvitsee päivittäin liikuntaa, hajutyöskentelyä, ongelmanratkaisua ja mahdollisuuksia rauhoittua, mutta kaikille yksilöille sopivaa minuuttimäärää ei ole. Ikä, terveys, kunto, ympäristö ja tekemisen intensiteetti vaikuttavat kuormitukseen. Rauhallinen metsälenkki haistelutaukoineen, harkittu koulutushetki ja palautuminen voivat antaa enemmän kuin pitkäkestoinen, toistuva pallon heittäminen.

Rakenna arkeen monipuolista tekemistä: lenkkejä vaihtelevassa maastossa, etsintää tai jäljestystä, lyhyitä koulutushetkiä, hallittua leikkiä sekä tehtäviä, joissa koira käyttää nenäänsä ja kehoaan. Agility, nosework ja jäljestys voivat sopia monille yksilöille, mutta harjoittelun määrää tulee lisätä vähitellen. Pennuilla alustat, vauhti, leikki ja lepo on sovitettava yksilön mukaan. Usein toistetulle viiden minuutin säännölle ei ole tieteellistä näyttöä.

Painota jo varhain seuraavia taitoja:

- kontaktin pitäminen ja vihjeisiin reagoiminen hajuista ja liikkeestä huolimatta
- luoksetulo ja erillinen hätäpysäytysvihje
- esineistä irrottaminen ja tekemisen lopettaminen
- rauhallinen hihnakävely ja muiden koirien neutraali ohittaminen
- tassujen, suun, korvien ja turkin käsittelyn hyväksyminen rennosti
- omalle paikalle meneminen ja rentoutuminen
- yksinolo, jota harjoitellaan hyvin pienin ja turvallisin askelin

Metsästysvietin vuoksi vapaana pitämistä ei saa koskaan jättää toiveiden varaan. Harjoittele ensin turvallisesti aidatulla alueella ja käytä pitkää liinaa siellä, missä se on turvallista, kunnes koira pystyy irrottautumaan häiriöistä ja vastaamaan vihjeisiin luotettavasti. Hyvinkin koulutettu koira voi joutua pysymään kytkettynä luonnonvaraisten eläinten, liikenteen ja muiden vaarojen lähellä. Palkitsemiseen perustuva koulutus ja selkeät säännöt kertovat koiralle, mitä siltä odotetaan, ja auttavat säilyttämään yhteistyön myös vireen noustessa.

## Terveys

Ruotsin Kennelliiton mukaan rodulla ei ole tunnettuja rotukohtaisia sairauksia, mutta polvilumpion sijoiltaanmenoa eli patellaluksaatiota esiintyy. Tämä ei tarkoita, että jokainen koira sairastuisi tai että rotu olisi vapaa kaikista muista sairauksista. Se tarkoittaa, että huolellinen terveyden arviointi kannattaa aloittaa dokumentoiduista tuloksista ja kyseisestä suvusta pitkän, jäsentelemättömän diagnoosiluettelon sijaan.

Ruotsalaisessa rotukohtaisessa jalostusstrategiassa suositellaan jalostuskoirille polvi- ja silmätutkimusta. Silmät suositellaan tutkittaviksi ennen jalostuskäyttöä, sen jälkeen kolmen vuoden välein ja kerran yli kahdeksan vuoden iässä. Nämä ovat jalostussuosituksia. Niitä ei pidä esittää kaikkia koiria koskevina rekisteröintivaatimuksina tai takeena pentujen terveydestä.

Pyydä ennen pennun ostamista vanhempien rekisterinimet ja -numerot ja tarkista:

- kuka tutkimuksen on tehnyt
- milloin polvi- ja silmätutkimukset on tehty
- varsinainen tutkimustulos pelkän ”tutkittu”-maininnan sijaan
- onko lähisukulaisilla ollut toistuvia polvi-, silmä- tai muita terveysongelmia
- vanhempien iät ja se, onko suvun vanhempien koirien terveyttä seurattu

Normaali tutkimustulos vähentää epävarmuutta tutkitun vaivan osalta, mutta se ei ole elinikäinen takuu. Pidä koira sopivassa kuntoluokassa, kohota sen kuntoa vähitellen ja ota yhteyttä eläinlääkäriin, jos koiralla esiintyy toistuvaa ontumista, kipua, näkömuutoksia tai huomattavia käyttäytymisen muutoksia.

## Historia ja alkuperä

Jackrussellinterrieri on lähtöisin 1800-luvun Englannista, ja rodun historia liittyy pastori John Russelliin. Hän kehitti kettuterriereitä, jotka pystyivät juoksemaan kettukoirien mukana ja menemään luoliin ajamaan ketut ja muun riistan ulos. Työ vaati pientä, ketterää, rohkeaa ja itsenäistä koiraa.

Läheistä sukua olevista linjoista kehittyi kaksi tyyppiä. Korkeammasta ja neliömäisemmästä tyypistä tuli parsonrussellinterrieri, matalammasta ja hieman pidemmästä jackrussellinterrieri. Rodun alkuperä on siis Englannissa, mutta Australia mainitaan maana, jossa rotua kehitettiin edelleen ja jossa tehtiin tärkeää työtä rotumääritelmän parissa. Ruotsin Kennelliitto tunnusti jackrussellinterrierin vuonna 2001.

Historia selittää useita edelleen selvästi näkyviä ominaisuuksia: käyttötarkoitukseen sopivan koon, ketterän rungon, kyvyn itsenäisiin päätöksiin sekä kiinnostuksen riistan etsimiseen ja seuraamiseen. Näistä ominaisuuksista voi olla hyötyä koulutuksessa ja koiraurheilussa, mutta nykyarjessa ne tarvitsevat ohjausta.

## Arki rodun kanssa

Arki jackrussellinterrierin kanssa sujuu parhaiten, kun kodissa yhdistyvät aktiivinen tekeminen sekä selkeät lepoa, turvallisuutta ja itsehillintää tukevat rutiinit. Rotu voi asua kerrostalossa. Kodin kokoa tärkeämpää on, että koiran tarpeisiin vastataan ja se oppii olemaan reagoimatta jokaiseen porraskäytävän tai ikkunan takaa kuuluvaan ääneen. Harjoittele rauhallista käyttäytymistä ja neutraalia suhtautumista ääniin ennen kuin haukkumisesta tulee tapa.

Lasten kanssa pätee sama perussääntö kuin kaikkien koirien kohdalla: aikuinen vastaa vuorovaikutuksesta, ja koiralla on oltava suojaisa lepopaikka, jossa sitä ei häiritä. Lasten ei pidä ottaa koiralta ruokaa tai leluja, kantaa sitä tai seurata sitä, kun se siirtyy pois. Rodun nopeuden ja intensiivisyyden vuoksi rauhalliset, lyhyet yhdessäolohetket ovat parempi vaihtoehto kuin rajut leikit ilman taukoja.

Yhteiselo muiden koirien tai kissojen kanssa riippuu yksilöistä, ja tutustumisen tulee edetä vähitellen ja hallitusti. Varhainen tottuminen voi auttaa, mutta se ei poista metsästysviettiä. Kanit, jyrsijät ja muut pieneläimet on pidettävä täysin ja turvallisesti erillään. Älä valitse rotua sillä oletuksella, että koulutus takaa rauhallisen yhteiselon. Monikoirakodissa tarvitaan myös erillisiä lepopaikkoja sekä keinoja järjestää ruoka, lelut ja muut koirille tärkeät asiat niin, ettei niistä synny kilpailua.

Yksinoloa tulee opettaa vähitellen vasta, kun koira tuntee olonsa kotona turvalliseksi. Aloita hyvin lyhyistä poissaoloista ja pidennä niitä vain koiran pysyessä rauhallisena. Ruotsissa suljettua häkkiä ei saa käyttää kotona tavallisena lepopaikkana tai koiran liikkumisen rajoittamiseen. Tarjoa sen sijaan mukava peti tai riittävän suuri, turvallinen alue, jossa koira voi liikkua ja valita lepopaikkansa.

Ennen koiran hankintaa kaikkien perheenjäsenten tulisi voida vastata myöntävästi kolmeen kysymykseen: Pystymmekö tarjoamaan koiralle mielekästä tekemistä joka päivä? Pystymmekö hallitsemaan metsästysviettiä koulutuksen, hihnan ja turvallisten ympäristöjen avulla? Pystymmekö turvaamaan häiriöttömän palautumisen ja johdonmukaiset säännöt ilman kovia menetelmiä? Jos vastaus on kyllä, jackrussellinterrieristä voi tulla innokas harrastuskaveri ja seuralainen. Passiiviseksi pieneksi sivustaseuraajaksi se kuitenkin harvoin jää.

Jackrussellinterrieri

Dansk Kennel Klub (Denmark)

Jackrussellinterrieri on pieni, vankka ja energinen ketunmetsästykseen jalostettu terrieri, joka on luonteeltaan rohkea ja älykäs. Se tarvitsee päivittäin 1–2 tuntia liikuntaa sekä aivojumppaa. Väritys on pääosin valkoinen, ja karvatyyppejä on kolme. Rodulla on voimakas kaivamisvietti ja saalisvietti. Se on perhettään kohtaan hellä, mutta vaativa eikä sovi hyvin vähän liikkuvaan kotiin.

Jane Lehmann

## Perustiedot

Whippet on brittiläinen, FCI:n tunnustama vinttikoirarotu, joka kuuluu ryhmään 10. Rotu on kehitetty nopeutta ja työskentelyä varten, ja rotumääritelmässä kuvataan lihasvoiman, vahvuuden ja tyylikkyyden yhdistelmä ilman liioittelua. Kyseessä on siis urheilullinen koira, ei pelkästään hoikka seuralainen.

Toivottu säkäkorkeus on uroksilla 47–51 cm ja nartuilla 44–47 cm. Rotumääritelmässä ei määritellä ihannepainoa. Painoa ja kuntoluokkaa tulee arvioida koiran koon, lihaksiston ja fyysisen kunnon perusteella kiinteän painolukeman sijaan.

Ennen koiran hankintaa kannattaa perehtyä erityisesti turvalliseen liikuntaan, saalisviettiin, kylmässä pärjäämiseen ja suvun dokumentoituihin terveystietoihin. Whippet voi olla sopeutuva seuralainen, mutta se tarvitsee mahdollisuuksia juosta turvallisesti, asteittaista yksinolon harjoittelua sekä huolellista hallintaa luonnonvaraisten eläinten ja pieneläinten lähellä.

## Ulkonäkö ja turkki

Whippetin rakenteen tulee mahdollistaa nopea liikkuminen. Rotumääritelmässä edellytetään muun muassa syvää rintakehää, voimakasta lanneosaa, vahvaa takaosaa sekä vapaita, pitkiä liikkeitä, joissa on voimakas työntö. Liikkeiden tulee olla yhdensuuntaiset, eivät lyhyet, töpöttävät tai liioitellut. Erittäin laiha tai heiveröinen koira ei siis ole rodulle sen tyypillisempi kuin raskas ja kömpelö koirakaan.

Sukupuolten välinen ero toivotussa säkäkorkeudessa on pieni, mutta yksilöiden rakenteessa voi silti olla selviä eroja. Koska rotumääritelmässä ei anneta painoa, yksittäinen vaa'an lukema on huono peruste koiran valinnalle tai sen terveyden arvioinnille. Mittasuhteita, lihaksistoa, liikkeitä ja senhetkistä kuntoluokkaa on parempi arvioida yhdessä kasvattajan tai eläinlääkärin kanssa.

Karvapeitteen tulee olla hienolaatuinen, lyhyt ja tiivis. Kaikki värit ja väriyhdistelmät ovat sallittuja merleä lukuun ottamatta. Rotumääritelmässä ei kerrota, onko whippetillä pohjavillaa. Siksi yksittäisen koiran turkin tiheyttä ja kylmänsietoa tulee arvioida sen sijaan, että kaikilla whippeteillä oletettaisiin olevan täsmälleen samanlainen suoja.

Ohut turkki suojaa vain vähän kylmältä ja märältä säältä. Osa whippeteistä tarvitsee kylmille lenkeille hyvin istuvan takin, mutta sen tarve riippuu säästä, liikunnan määrästä ja koirayksilöstä. Vapina, vauhdin hidastuminen tai selvä lämpimään hakeutuminen ovat merkkejä siitä, että ulkoilu on syytä lopettaa tai koiralle on annettava lisäsuojaa. Turkinhoito on muuten helppoa, mutta iho, anturat ja kynnet kannattaa tarkistaa, kun koira on liikkunut tiheikössä, hankikannolla tai epätasaisessa maastossa.

## Luonne ja persoonallisuus

Rotumääritelmässä whippetiä kuvataan lempeäksi, kiintyväksi ja tasapainoiseksi koiraksi, joka sopeutuu niin kotioloihin kuin harrastuksiinkin. Tämä on rodun ihanne, ei takuu jokaisen yksilön luonteesta. Jalostus, varhaiset kokemukset, terveys ja arjen koulutus vaikuttavat kaikki koiran käyttäytymiseen.

Ruotsalaisten BPH-käyttäytymiskuvausten tulokset antavat vivahteikkaamman kuvan. Heinäkuuhun 2024 mennessä kuvaukseen oli osallistunut 373 whippetiä. Ruotsissa vuosina 2004–2023 syntyneistä koirista osallistui 323 kaikkiaan 8 641 koirasta eli 3,7 prosenttia. Kuvatut koirat olivat keskimäärin kohtalaisen sosiaalisia, melko leikkisiä sekä varsin varmoja ja uteliaita. Samalla vaihtelu oli suurempaa esimerkiksi tervehtimisessä, uteliaisuudessa ja leikissä. Tulokset kuvaavat osallistuneita koiria, eikä niitä pidä tulkita lupaukseksi pennun tai koko rodun ominaisuuksista.

Lasten kanssa rauhallinen käsittely ja häiriötön lepopaikka ovat tärkeämpiä kuin ”perhekoiran” nimitys. Aikuisen on valvottava yhdessäoloa, eivätkä lapset saa häiritä syövää tai lepäävää koiraa. Myös muihin koiriin tutustumisen tulee tapahtua hallitusti, etenkin jos koirien koko, leikkityyli tai kokemukset eroavat toisistaan.

Whippet voi elää kissan kanssa, mutta rotu ei takaa yhteiselon onnistumista. Saalisvietti ja reaktiot nopeaan liikkeeseen vaihtelevat. Aloita tutustuminen etäältä fyysisen esteen takaa, pidä koira hihnassa, järjestä kissalle turvallinen poistumisreitti ja valvo eläimiä, kunnes molemmat ovat rentoja. Se, että koira hyväksyy perheen kissan, ei kerro luotettavasti siitä, miten se suhtautuu vieraisiin kissoihin tai pieneläimiin ulkona.

## Koulutus ja liikunta

Whippet tarvitsee päivittäin liikuntaa ja aivotyötä, mutta rotumääritelmässä tai Ruotsin viranomaisohjeissa ei anneta kiinteää minuuttimäärää eikä edellytetä päivittäistä täysivauhtista juoksemista vapaana. Sovita kuormitus ikään, terveyteen, kuntoon ja alustaan. Lenkit, hajutyöskentely, arkitottelevaisuus ja ajoittaiset mahdollisuudet juosta kunnolla turvallisessa paikassa muodostavat hyvän kokonaisuuden.

Koulutuksen tulee perustua palkitsemiseen, edetä asteittain ja sopia kyseiselle yksilölle. Lyhyet harjoitukset, joilla on selkeä tavoite, toimivat usein paremmin kuin lukuisat toistot. Panosta luoksetuloon, kontaktin ottamiseen liikkuvien ärsykkeiden lähellä, rauhalliseen odottamiseen, tassujen käsittelyn hyväksymiseen ja rauhoittumiseen liikunnan jälkeen. Aloita helpoissa ympäristöissä ja lisää häiriöitä vasta, kun toiminta on varmaa.

Saalisvietti on turvallisuudessa huomioitava ominaisuus, ei luonnevika. Rodun taustan vuoksi nopea liike voi laukaista takaa-ajon, mutta reaktion voimakkuus vaihtelee. Hyvä luoksetulo vähentää riskiä, muttei tee kaikista avoimista paikoista turvallisia. Käytä hihnaa tai pitkää liinaa siellä, missä voi tulla vastaan luonnonvaraisia eläimiä, liikennettä, pyöräilijöitä tai pieneläimiä, ja valitse vapaana juoksemiseen asianmukaisesti aidattu alue.

Ruotsin säännökset edellyttävät myös erityistä huolellisuutta luonnonvaraisten eläinten lähellä. Maaliskuun 1. päivän ja elokuun 20. päivän välisenä aikana koiria on estettävä juoksemasta vapaina luonnossa. Muulloinkin koira on pystyttävä estämään ajamasta tai jahtaamasta luonnonvaraisia eläimiä. Maastojuoksu ja muut ohjatut vinttikoiraharrastukset voivat tarjota hallitun tavan toteuttaa takaa-ajotaipumusta, mutta ne ovat vaihtoehtoja, eivät hyvän elämän edellytyksiä.

## Terveys

Whippet ei kuulu Ruotsin kennelliiton terveysohjelmiin, joten Ruotsissa ei ole rodulle määrättyjä terveystutkimuksia, jotka olisi tehtävä ennen astutusta. Tämä ei vähennä dokumentoitujen tietojen merkitystä. Ruotsin whippet-yhdistyksen voimassa olevassa rotukohtaisessa jalostusstrategiassa suositellaan tutkimuksia ja seurantaa, joista pennunostajan kannattaa kysyä erikseen.

Rotuyhdistys suosittelee jalostuskoirien sydämen auskultaatiota eli eläinlääkärin tekemää sydämen kuuntelua stetoskoopilla. Jos sydämestä kuuluu sivuääni, koira tulee tutkia tarkemmin sydänsairauksiin erikoistuneella eläinlääkärillä. Rodussa esiintyy myksomatoottista mitraaliläppäsairautta (MMVD), mutta sivuääni on löydös, ei itsessään diagnoosi. Yhdistys suosittelee myös silmätutkimusta ja BPH-käyttäytymiskuvausta sekä sitä, että koiraa käytetään jalostukseen vasta vähintään kaksivuotiaana. Nämä ovat suosituksia, eivät rodun rekisteröinnin ehtoja Ruotsissa.

Myös silmäterveyden tilanne on kuvattava huolellisesti. Ruotsissa on dokumentoitu pieni määrä PRA-tapauksia, mutta vain pieni osa koirista on tutkittu perinnöllisten silmäsairauksien varalta. Ongelmaa ei siksi voi kuvata yleiseksi, mutta sitä ei myöskään voi sivuuttaa. Pyydä nähtäväksi vanhempien päivätyt tutkimustulokset ja kysy, miten kasvattaja hyödyntää sukulaisten tuloksia.

Vammat ansaitsevat enemmän huomiota kuin pitkä luettelo mahdollisista sairauksista. Rotuyhdistyksen vuoden 2020 terveyskyselyssä saatiin vastauksia 367 koirasta. Omistajien mukaan 42,7 prosentille oli sattunut eläinlääkärin hoitoa vaatinut tapaturma, ja yleisimpiä olivat haavat. Kysely ei osoita jokaisen koiran riskiä, mutta tulokset puoltavat ihon, tassujen ja liikkeiden tarkistamista vauhdikkaan liikunnan jälkeen sekä alustojen ja aidattujen alueiden huolellista valintaa.

Kysy myös urosten kivesten tilanteesta ja lähisukulaisten immuunivälitteisistä sairauksista. Jalostusstrategiassa kuvataan sairauksien kasautumista tiettyihin sukuihin, mutta ei yksinkertaista periytymistapaa, jonka voisi selvittää yhdellä DNA-testillä. Tiedot vanhemmista, pentuesisaruksista ja vanhemmista sukulaisista voivat siksi olla hyödyllisempiä kuin yleinen toteamus siitä, että sukulinja on terveystestattu.

Myös whippetin sydäntutkimusten löydösten tulkinta edellyttää rodun tuntemusta. Terveillä whippeteillä tehdyt tutkimukset osoittavat, että jotkin EKG- ja ultraäänimittaukset voivat poiketa koirien yleisistä viitearvoista. Kerro eläinlääkärille, että koira on whippet ja millaista liikuntaa ja harjoittelua se saa. Tämä voi vähentää virhetulkintojen riskiä, mutta sillä ei saa perustella sivuäänen, oireiden tai jatkotutkimusten tarpeen sivuuttamista.

## Historia ja alkuperä

Whippetin dokumentoitu historia alkaa Isosta-Britanniasta. Rotu mainittiin virallisessa näyttely-yhteydessä Englannissa vuonna 1876, ja The Kennel Club hyväksyi sen vuonna 1890. Whippetien ratajuoksusta on tietoja 1890-luvulta, ja rotumääritelmän mukaan koiraa käytettiin alun perin näön tai hajuaistin avulla tapahtuvaan metsästykseen.

Rotu yhdistetään erityisesti Pohjois-Englantiin ja kilpajuoksuun, mutta varhaisimpia jalostusvalintoja ei ole kattavasti dokumentoitu. Englanninvinttikoira ja jotkin terrierirodut mainitaan usein mahdollisina vaikuttajina, mutta Ruotsin jalostusstrategiassa todetaan, ettei varhaisimpien kasvattajien kirjallisia kuvauksia ole saatavilla. Näitä risteytyksiä on siksi parasta kuvata todennäköisinä teorioina, ei tarkkana reseptinä rodun synnystä.

Rodun aiempi käyttötarkoitus näkyy edelleen sen rakenteessa ja kiinnostuksessa liikkeeseen. Nykyään whippet on myös vakiintunut seura- ja harrastuskoira. Historia auttaa ymmärtämään nopeutta ja saalisviettiä, mutta sen perusteella ei pidä väittää, että jokaisen yksilön olisi kilpailtava tai että kaikki reagoisivat luonnonvaraisiin eläimiin samalla tavalla.

## Arki whippetin kanssa

Whippet voi viihtyä kerrostaloasunnossa, jos arkeen kuuluu riittävästi ulkoilua, tekemistä ja mahdollisuuksia rauhoittua. Asunnon kokoa tärkeämpää on sopivien ulkoilualueiden saavutettavuus, ääniympäristö ja se, kuinka usein koiran täytyy olla yksin. Ääniin reagoivalle tai vaikeasti rauhoittuvalle yksilölle meluisa kerrostalo voi olla kuormittavampi kuin asunnon pohjaratkaisusta voisi päätellä.

Yksinoloa tulee harjoitella asteittain. Aloita, kun koira tuntee olonsa turvalliseksi kotona, poistu aluksi vain hyvin lyhyeksi ajaksi ja pidennä aikaa vain koiran pysyessä rauhallisena. Se, että rotua kuvataan usein kiintyväksi, ei tarkoita jokaisen whippetin kehittävän ero-ongelmia, eikä toinen koira ole varma ratkaisu niihin. Arvioi oman koirasi käyttäytymistä ja palaa harjoittelussa helpompaan vaiheeseen, jos koira osoittaa ahdistumisen merkkejä.

Huolehdi myös lämmöstä, levosta ja turvallisista kuljetuksista. Lyhytkarvainen koira voi tarvita lisäsuojaa kylmällä säällä, mutta varusteiden istuvuus ja liikkumisvapaus ovat pitkää varustelistaa tärkeämpiä. Rauhallinen, suojaisa nukkumapaikka ja hellävarainen käsittely raskaan liikunnan jälkeen auttavat myös havaitsemaan haavat, aristuksen ja liikkeiden muutokset ajoissa.

Pyydä ennen pennun ostamista konkreettisia tietoja:

- molempien vanhempien rekisteritiedot sekä päivätyt sydän- ja silmätutkimustulokset;
- BPH-tulokset tai selkeä kuvaus vanhempien ja lähisukulaisten luonteesta;
- tiedot suvussa esiintyneistä vammoista, sydänsairauksista, silmäsairauksista, kivesten tilanteesta ja immuunivälitteisistä sairauksista;
- kasvattajan suunnitelma sosiaalistamisesta, erilaisiin ympäristöihin totuttamisesta ja tuesta pennun muutettua uuteen kotiin.

Whippet sopii parhaiten ihmiselle, joka arvostaa läheistä seuralaista mutta ymmärtää sen olevan nopea vinttikoira. Ratkaisevaa ei ole se, onko rotu aina rauhallinen, helppo tai perheystävällinen, vaan pystytkö tarjoamaan turvallista liikuntaa, johdonmukaista koulutusta ja tilaa yksilöllisille eroille.

Whippet

Swedish Kennel Club

Keskikokoinen vinttikoira, jossa yhdistyvät kilpajuoksijan nopeus ja rauhallisen seuralaisen luonne. Whippet on sulavalinjainen, hoikka ja ulkomuodoltaan greyhoundin kaltainen. Sen lyhyt turkki on helppohoitoinen, mutta suojaa säältä vain vähän. Herkkä, lempeä ja ihmisläheinen whippet tarvitsee lempeää koulutusta, turvallisia mahdollisuuksia juosta täyttä vauhtia, pehmeän ja lämpimän makuupaikan sekä vakaan ja rauhallisen kodin.

Night Flyer's

## Perustiedot

Biewerterrieri on hyvin pieni ja aktiivinen seurakoira, jossa yhdistyvät terrierin valppaus ja pitkä, kolmivärinen, runsaasti hoitoa vaativa turkki. Rotu on kehitetty Saksassa yorkshirenterrierilinjoista, mutta sillä on nykyään oma rotumääritelmänsä.

- **Koko:** voimassa olevan ruotsalaisen rotumääritelmän mukaan säkäkorkeus on 21–26 cm ja paino 2,2–3,8 kg.
- **Rodun asema:** Ruotsin Kennelliitto ja muut Pohjoismaiden kennelliitot ovat tunnustaneet rodun, mutta FCI ei ole.
- **Luonne:** eloisa, valpas ja perheeseensä kiintynyt koira, joka osallistuu mielellään yhteiseen tekemiseen. Myös itsepäisyyttä ja jonkin verran saalisviettiä voi esiintyä.
- **Aktiivisuus:** tarvitsee pienestä koostaan huolimatta päivittäin liikuntaa, leikkiä ja aivotyötä.
- **Turkki:** pitkä, suora ja silkkinen, ei pohjavillaa. Ruotsin Kennelliiton mukaan rodusta ei lähde karvaa, mutta turkki vaatii tiheää harjausta.
- **Arjen tärkein kysymys:** onko sinulla aikaa turkinhoitoon, hampaiden harjaukseen, yksinolon harjoitteluun ja aktiiviselle pienelle koiralle?

## Ulkonäkö ja turkki

Biewerterrieri on pieni ja elegantti koira, jonka tunnusomaisimmat piirteet ovat pitkä, kolmivärinen turkki ja pään päälle sidottu tupsu. Runko on hieman korkeuttaan pidempi, joskin myös neliömäisempi rakenne hyväksytään. Korvat ovat pienet ja pystyt, silmät tummat ja ilme valpas.

Voimassa olevassa ruotsalaisessa rotumääritelmässä säkäkorkeudeksi määritellään 21–26 cm ja painoksi 2,2–3,8 kg. Toisessa pohjoismaisessa rotumääritelmän versiossa saatat kohdata myös mitat 18–28 cm ja 1,8–3,6 kg. Tämä ei tarkoita, että rodussa olisi kaksi kokomuunnosta. Kun vertailet ruotsalaisia tietoja, käytä voimassa olevaa Ruotsin Kennelliiton rotumääritelmää. Mitat kuvaavat rotumääritelmän ihannetta, eivät sitä, minkä kokoiseksi kukin pentu kasvaa.

Karvan tulee olla pitkää, suoraa, pehmeää ja silkkistä, eikä pohjavillaa ole. Päässä on sinistä tai mustaa, kullanväristä tai tan-väriä sekä valkoista. Rungon väri on sinivalkoinen tai mustavalkoinen, ja valkoista on rotumääritelmän mukaisesti muun muassa rinnassa, vatsassa, raajoissa ja hännänpäässä.

Tällainen turkki sopii omistajalle, joka on valmis säännölliseen hoitorutiiniin. Ruotsin Kennelliitto suosittelee turkin läpikäymistä vähintään joka toinen päivä ja toteaa, että pesu voi olla tarpeen yhden tai kahden viikon välein turkin pituuden ja tarpeen mukaan. Selvitä pienet takut ennen kuin ne kiristyvät ja kiinnitä erityistä huomiota kohtiin, joissa karvat hankautuvat toisiaan vasten. Lyhyt kotikoiran leikkaus vähentää työtä, mutta ei poista kampauksen, pesujen ja säännöllisen leikkaamisen tarvetta. Näyttelykoiran turkki on pidettävä rotumääritelmän edellyttämässä kunnossa.

Vaikka rodusta ei Ruotsin Kennelliiton mukaan lähde karvaa, se ei tee siitä allergiaturvallista. Allergeeneja on myös ihossa, syljessä ja muissa kehon eritteissä, ja Ruotsin astma- ja allergialiitto korostaa, ettei mitään koirarotua voi kutsua allergiaturvalliseksi. Jos koira-allergia huolestuttaa, kyseisen ihmisen reaktio kyseiseen koiraan on arvioitava ennen hankintaa.

## Luonne ja persoonallisuus

Biewerterrieri on tyypillisesti eloisa, tarkkaavainen ja läheinen seuralainen, ei passiivinen sylikoira. Ruotsin Kennelliitto kuvailee rotua iloiseksi, valppaaksi ja pelottomaksi, kun taas rotumääritelmässä korostetaan koulutettavuutta, uskollisuutta ja vahvaa kiintymystä perheeseen. Koira onkin usein innolla mukana kaikessa kodin tapahtumissa.

Terrierimäisyys näkyy selvimmin valppautena, itsenäisyytenä ja haluna lähteä liikkuvien kohteiden perään. Ruotsin Kennelliiton mukaan rodulla esiintyy jonkin verran saalisviettiä, ja koira saattaa lähteä lintujen, kissojen ja muiden pieneläinten perään. Luotettava luoksetulo, tarvittaessa hihnassa pitäminen ja varhain aloitettu harjoittelu tällaisten häiriöiden lähellä ovat siksi tärkeämpiä kuin koiran pieni koko saattaisi antaa ymmärtää.

Haukkuherkkyyttä ei voi ennustaa pelkän rodun perusteella. Ruotsin biewerterrieriyhdistys kuvaa yksilöiden välisiä eroja suuriksi: toiset haukkuvat, toiset eivät. Jos ääntely on ratkaiseva asia kodissa, jonka seinät ovat ohuet, kysy, mihin pentueen vanhemmat yleensä reagoivat, ja tapaa ne mahdollisuuksien mukaan. Varaudu myös totuttamaan pentua varhain ja vähitellen arjen ääniin sekä harjoittelemaan rauhallista käytöstä ovella.

## Koulutus ja liikunta

Biewerterrieri tarvitsee päivittäin liikuntaa ja aivotyötä, mutta kaikille yksilöille sopivaa, luotettavaan tietoon perustuvaa minuuttimäärää ei ole. Ikä, terveys, kunto ja se, miten hyvin koira rauhoittuu tekemisen jälkeen, ovat parempia mittareita kuin kiinteä minuuttimäärä.

Toimivaan arkeen kuuluu useita tarpeidentekokäyntejä, lenkkejä, joilla on aikaa haistella, leikkiä ja lyhyitä koulutushetkiä. Harjoittele luoksetuloa, hihnassa kulkemista, käsittelyä, sisäsiisteyttä ja rauhoittumista selkein, pienin askelin. Pienet koirat tarvitsevat samat johdonmukaisesti opetetut arjen taidot kuin suuretkin. Koiran kantaminen jokaisen vaikean tilanteen ohi ei korvaa koulutusta.

Rotu voi nauttia agilitystä, rally-tokosta, noseworkista ja temppujen opettelusta. Sovita esteet ja fyysinen kuormitus pienelle keholle ja kohota kuntoa vähitellen. Tavoitteena on koira, joka sekä haluaa tehdä yhteistyötä että osaa rauhoittua kotona. Enemmän tekemistä ei automaattisesti ole parempi, jos palautuminen jää liian vähäiseksi.

## Terveys

Biewerterrierin yleistä terveystilannetta Ruotsissa ei vielä voida kuvata luotettavasti, sillä rekisteröityjä koiria on vähän. Siksi on vastuullisempaa tarkastella dokumentoituja tutkimustuloksia ja lähisukulaisten terveyttä kuin luokitella rotu terveeksi tai sairaaksi.

Ruotsin Kennelliiton mukaan rodulla esiintyy patellaluksaatiota eli polvilumpion sijoiltaanmenoa, jossa polvilumpio voi siirtyä pois normaalilta paikaltaan. Ruotsin biewerterrieriyhdistys suosittelee, että jalostuskoirien polvet on tutkittu ja niiden polvistatus tunnetaan. Pyydä kasvattajaa näyttämään molempien vanhempien dokumentoidut tulokset ja kertomaan, miten lähisukulaisten mahdolliset löydökset ovat vaikuttaneet jalostusvalintoihin.

Myös silmien terveys kannattaa selvittää. Rotuyhdistys suosittelee jalostuskoirille silmätutkimuksia ja kertoo pohjoismaisilla koirilla todetusta harmaakaihista sekä perinnöllisestä verkkokalvosairaudesta prcd-PRA:sta, johon on saatavilla DNA-testi. Pyydä ajantasaiset silmätutkimustulokset ja kysy, miten kasvattaja hyödyntää DNA-testien tuloksia yhdistelmää suunnitellessaan. Geenitesti ei korvaa kliinistä silmätutkimusta.

Hampaat tarvitsevat käytännön ennaltaehkäisevää hoitoa alusta lähtien. Ruotsin Kennelliitto suosittelee päivittäistä hampaiden harjausta, sillä pienille koirille kertyy herkästi hammaskiveä ja niiden suunterveys voi heikentyä. Totuta pentu vähitellen suun käsittelyyn ja pyydä eläinlääkärin arviota, jos maitohampaat eivät irtoa, suu vaikuttaa kipeältä, hengitys haisee pahalta tai syöminen on vaikeaa.

Ennen pennun hankintaa käytävässä terveyskeskustelussa tulisi siis käsitellä virallisia tutkimustuloksia, lähisukulaisten todettuja sairauksia ja kasvattajan suunnitelmaa terveydentilan seuraamiseksi. Pitkä luettelo pienillä koirilla mahdollisista sairauksista kertoo vähemmän kuin todennettavissa oleva tieto juuri kyseisestä yhdistelmästä.

## Historia ja alkuperä

Biewerterrieri kehitettiin Saksassa 1980-luvulla yorkshirenterriereistä. Ruotsalaisen rotumääritelmän historiaosuudessa kuvataan vuonna 1984 syntynyt pentue, jossa kahden puhdasrotuisen yorkshirenterrierin pennuilla oli valkoisia merkkejä. Biewerin pariskunta jatkoi tämän jälkeen rodun kasvatusta tavoitteenaan säilyttää tämä ominaisuus.

Rodulla on siis yhteinen alkuperä yorkshirenterrierin kanssa, mutta se ei ole vain saman rodun toisen värityksen nimitys. Sillä on oma rotumääritelmänsä ja tarkasti määritelty kolmivärinen väritys, ja rotumääritelmässä sitä kuvataan geneettisesti selvästi alkuperärodustaan erottuvaksi. Ensimmäinen Ruotsissa rekisteröity biewerterrieri merkittiin Ruotsin Kennelliiton rekisteriin vuonna 2018.

Ruotsin Kennelliitto ja muut Pohjoismaiden kennelliitot ovat tunnustaneet rodun kansallisesti, mutta FCI ei ole tunnustanut sitä. Tällä on merkitystä lähinnä rekisteröinnin ja tiettyjen kansainvälisten näyttelypalkintojen kannalta. Jos tuot koiran Ruotsiin, varmista Ruotsin Kennelliitolta ennen varausmaksun maksamista, että kyseinen sukutaulu voidaan hyväksyä rekisteröintiin. Toisen maan rekisteritodistus ei itsessään takaa rekisteröintiä Ruotsissa.

## Arki biewerterrierin kanssa

Biewerterrieri voi asua niin kerrostalossa kuin omakotitalossakin, mutta pieni koti ei tee koiranpidosta vaivatonta. Ratkaisevaa on, saako koira päivittäin tekemistä, opetetaanko sitä suhtautumaan rauhallisesti arjen ääniin ja saako se rodun tarvitsemaa perusteellista turkin- ja hampaidenhoitoa.

Lasten kanssa tärkein turvallisuuteen vaikuttava tekijä on koiran hyvin pieni koko. Ruotsin Kennelliitto suosittelee, että koirien ja pienten lasten seurassa on aina aikuinen ja että hyvin pieniä koiria käsitellään erityisen varovasti. Lasten ei pidä kantaa pentua, jahdata sitä tai häiritä sitä sen lepopaikassa. Rauhallinen yhdessäolo kertoo sopivuudesta enemmän kuin luonnehdinta ”lapsiystävällinen”.

Yhteiselo kissan tai muiden koirien kanssa voi sujua, mutta rotu ei takaa sitä. Biewerterrierin saalisvietin vuoksi etenkin juokseva kissa voi laukaista takaa-ajon. Järjestä kissalle turvallinen alue, jonne koira ei pääse, sekä korkeita pakopaikkoja. Pidä ensitapaamiset lyhyinä ja hallittuina äläkä salli jahtaamista. Muiden koirien kanssa leikkiä on valvottava ja ohjattava niin, ettei pieni koira loukkaannu kokoeron vuoksi.

Yksinoloa pitää harjoitella, ei testata pitkällä ensimmäisellä poissaololla. Ruotsin Kennelliiton mukaan pientä pentua ei voi jättää yksin, ja yksinoloon tottunut aikuinen koira pärjää yleensä muutaman tunnin, mutta yksilöiden väliset erot ovat suuria. Aloita, kun pentu tuntee olonsa turvalliseksi, poistu aluksi vain hyvin lyhyeksi ajaksi ja pidennä aikaa vain, jos koira pysyy rauhallisena. Ruotsin maatalousvirasto ohjeistaa myös, että koirat tulisi ulkoiluttaa päiväsaikaan vähintään kuuden tunnin välein ja nuoret sekä vanhat koirat useammin.

Ennen rodun valintaa sinun pitäisi pystyä vastaamaan myöntävästi neljään kysymykseen: pystytkö huolehtimaan turkista ympäri vuoden, harjaamaan hampaat päivittäin, suunnittelemaan asteittaisen yksinoloharjoittelun ja tarjoamaan pienelle mutta aktiiviselle koiralle sekä liikuntaa että aivotyötä? Jos vastaus on kyllä, biewerterrieri voi olla innokkaasti arjessa mukana elävä, läheinen kumppani. Jos taas etsit helppohoitoista pientä koiraa, se on heikompi valinta.

Biewerterrieri

Deutscher Biewer Yorkshire Terrier Club (Germany)

Fédération Cynologique Internationale (Belgium)

Biewerterrieri on pieni, kolmivärinen kääpiökokoinen seurakoira, jonka pitkä, silkkinen ja vähän karvaa pudottava turkki vaatii säännöllistä hoitoa. Iloinen, leikkisä ja ihmisrakas koira sopii kerrostaloasumiseen ja tarvitsee kohtuullisesti liikuntaa sekä lempeää koulutusta. Hyvällä hoidolla se voi elää noin 15-vuotiaaksi.

Natalie Randt

HuntMate's

## Perustiedot

Irlanninsusikoira on erittäin suuri, karkeakarvainen vinttikoira, joka on kotoisin Irlannista. Siinä yhdistyvät vinttikoiran nopeus ja metsästysvietti sekä yleensä ystävällinen luonne. Sen koko vaikuttaa kuitenkin lähes kaikkiin arjen ratkaisuihin autosta ja kodista pennun kasvatukseen.

- **Rotutyyppi:** FCI:n ryhmään 10 kuuluva vinttikoira, jota käytettiin alun perin susien ja muun suurriistan metsästykseen.
- **Koko:** Rotumääritelmän mukainen vähimmäissäkäkorkeus ja -paino ovat uroksilla 79 cm ja 54 kg sekä nartuilla 71 cm ja 41 kg. Urosten toivottu keskimääräinen säkäkorkeus on 81–86 cm. Enimmäiskorkeutta tai -painoa ei ole määritelty.
- **Rakenne:** Voimakas ja lihaksikas, mutta ei yhtä massiivinen kuin tanskandoggi. Sen tulee olla skotlanninhirvikoiraa vankempi menettämättä vinttikoiran linjoja ja liikkuvuutta.
- **Luonne:** Yleensä ystävällinen, kiintyvä ja kotona rauhallinen. Metsästysvietti voi olla voimakas, ja siinä on yksilöllisiä eroja.
- **Liikunta:** Tarvitsee päivittäistä liikuntaa, aivotyötä ja turvallisia tilaisuuksia juosta kunnolla. Määrä tulee sovittaa ikään, kuntoon ja palautumiseen.
- **Turkki:** Rungossa, raajoissa ja päässä karhea ja kova, kulmakarvat ja parta ovat selvät. Turkki tarvitsee säännöllistä hoitoa, mutta sitä ei pidä leikata pehmeäturkkisen seurakoiran tapaan.
- **Hyvä tietää:** Rodun elinajanodote on lyhyempi kuin monilla pienemmillä koirilla. Ennen pennun ostamista on tärkeää selvittää sydänterveys, pennun varhainen maksashunttitutkimus sekä lähisukulaisten sairaudet.

## Ulkonäkö ja turkki

Irlanninsusikoiran tulee olla suuri ja vaikuttava näyttämättä raskaalta tai kömpelöltä. Sillä on pitkä runko, syvä rintakehä, lihaksikkaat raajat ja pitkä, loivasti kaartuva häntä. Liikkeiden tulee olla vaivattomat ja toimeliaat. Se on vähemmän massiivinen kuin tanskandoggi mutta painavampi ja voimakkaampi kuin skotlanninhirvikoira.

Kokoa koskevat luvut ymmärretään usein väärin. Rotumääritelmässä annetaan molemmille sukupuolille vähimmäismitat ja uroksille toivottu keskimääräinen säkäkorkeus 81–86 cm, mutta virallista enimmäiskokoa ei ole. Nartun kokoa tai kummankaan sukupuolen lopullista painoa ei siis voi päätellä kapeasta vaihteluvälistä. Mittasuhteet, voima ja terveet liikkeet ovat tärkeämpiä kuin mahdollisimman suuren koiran tavoittelu.

Karvan tulee olla karheaa ja kovaa, erityisesti silmien yläpuolella ja leuan alla. Sallittuja värejä ovat harmaa, juovikas eli brindle, punainen, musta, puhtaanvalkoinen ja kellanruskea eli fawn sekä skotlanninhirvikoiralla esiintyvät värit. Kampaa ja harjaa turkkia sen yksilöllisen tarpeen mukaan, selvitä takut ja poista kuollut, epäsiisti karva poistamatta suojaavaa peitinkarvaa. Tarkista myös parta, korvat, tassut, kynnet ja iho. Pesutarpeen ratkaisevat lika, ihon kunto ja arki, eivät kiinteät pesuvälit.

## Luonne ja persoonallisuus

Irlanninsusikoira on yleensä ystävällinen ja ihmisläheinen, mutta rotukuvaus ei takaa jokaisen yksilön luonnetta. Varhainen sosiaalistaminen, vanhempien luonne ja koiran omat kokemukset vaikuttavat kaikki sen itsevarmuuteen ja sosiaalisuuteen. Suuren koon vuoksi jo innokas tervehdys, leikki tai äkillinen hihnasta nykäisy edellyttää hyvää hallintaa.

Kyseessä on metsästystaustainen vinttikoira. Sisällä rauhallinen koira voi reagoida silmänräpäyksessä peuraan, jänikseen tai juoksevaan kissaan. Vapaana pitämisen tulee siksi perustua yksilön käytännössä osoitettuun luoksetulovarmuuteen ja ympäristöön, ei oletukseen, että lempeä luonne tarkoittaisi heikkoa saalisviettiä. Turvallisesti aidattu alue on usein paras paikka täysivauhtiseen juoksuun.

Monet tulevat hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Yhteiselo kissojen tai pienempien eläinten kanssa on yksilöllisempää: pentu voi oppia kodin säännöt menettämättä taipumustaan lähteä ulkona takaa-ajoon. Tutustuta eläimet toisiinsa rauhallisesti, järjestä kissalle pakoreittejä ja pidä koira fyysisesti hallinnassa, kunnes eläinten yhteinen käytös on ennakoitavaa.

Tasapainoinen aikuinen koira voi olla lasten kanssa lempeä ja kärsivällinen, mutta aikuisen aktiivinen valvonta on silti välttämätöntä. Suuri koira voi kaataa pienen lapsen vahingossa. Opeta lapsia jättämään koira rauhaan sen syödessä tai nukkuessa ja järjestä koiralle lepopaikka, jossa sitä ei häiritä.

## Koulutus ja liikunta

Irlanninsusikoira tarvitsee johdonmukaista ja ystävällistä koulutusta, jonka opit toimivat myös silloin, kun koira painaa ohjaajaansa enemmän. Aloita varhain kontaktin, löysällä hihnalla kulkemisen, luoksetulon, käsittelyn sekä ihmisten, koirien ja luonnonvaraisten eläinten rauhallisen ohittamisen harjoittelu. Lyhyet, selkeät harjoitukset ja palkitseminen sopivat rodulle yleensä paremmin kuin kovat korjaukset tai pitkät, toistuvat harjoitussarjat.

Rakenna luoksetuloa vähitellen helpoista tilanteista vaativampiin häiriöihin. Käytä aitaamattomilla alueilla pitkää liinaa, kunnes luoksetulo toimii luotettavasti myös mahdollisten saaliseläinten lähellä. Mikään koulutusmenetelmä ei takaa, että vinttikoira keskeyttää takaa-ajon aina. Hihna ja aidat ovat siis turvavälineitä, eivät merkkejä epäonnistuneesta koulutuksesta.

Aikuinen koira hyötyy monipuolisista kävelyistä, hajutyöskentelystä ja mahdollisuuksista liikkua vapaammin turvallisessa paikassa. Kaikille koirille sopivaa, tutkimusnäyttöön perustuvaa minuuttimäärää ei ole. Tarkkaile sen sijaan koiran liikkumista, hengitystä, halukkuutta jatkaa ja palautumista liikunnan aikana ja sen jälkeen. Lisää rasitusta vähitellen ja mukauta sitä helteellä, sairauden aikana tai kun kunto on heikko.

Pennut kasvavat nopeasti, ja niiden tulee saada leikkiä ja liikkua omaan tahtiinsa. Vältä pitkiä, toistuvia matkoja, korkeita hyppyjä ja raskasta kuntoharjoittelua ennen kuin keho on kehittynyt valmiiksi. Arkiliikunta, leikki sopivilla alustoilla, tauot ja uusiin ympäristöihin tutustuminen kehittävät sekä kehoa että itseluottamusta. Pyydä neuvoja pennun yksilöllisen kasvun ja kuntoluokan perusteella sen sijaan, että noudattaisit kaikille samaa ikäkuukausiin perustuvaa minuuttikaavaa.

## Terveys

Terveen elämän alku perustuu huolelliseen kasvattajan valintaan ja sen jälkeen asianmukaiseen hoitoon koko elämän ajan. Irlanninsusikoirien elinajanodote on lyhyempi kuin monilla pienemmillä roduilla. Ruotsalaisessa ja kansainvälisessä tutkimustiedossa korostuvat erityisesti sydänsairaudet, syöpä, keuhkokuume ja maksashuntti. Yksittäinen koira voi pysyä pitkään terveenä, mutta rodun riskejä ei pidä vähätellä.

Rodulla esiintyy dilatoivaa kardiomyopatiaa eli DCM:ää sekä rytmihäiriöistä eteisvärinää. Eteisvärinää voi esiintyä jo ennen kuin omistaja huomaa selviä oireita, ja se voi edeltää sydänlihassairautta. Sydämen ultraäänitutkimus näyttää sydämen rakenteen ja pumppaustoiminnan, kun taas EKG:llä arvioidaan sydämen rytmiä. Tutkimukset vastaavat eri kysymyksiin, ja niitä voidaan tarvita yhdessä. Kysy, milloin molemmat vanhemmat on viimeksi tutkittu, mitä menetelmiä käytettiin ja mitä aiempien sukupolvien sydänterveydestä tiedetään. Normaali tulos vähentää epävarmuutta tutkimushetkellä, mutta ei takaa, ettei sairautta voisi myöhemmin kehittyä.

Portosysteemisessä shuntissa eli PSS:ssä veri kulkee maksan ohi. Rodulla on vakiintunut käytäntö tutkia pennuilta sappihapot varhain, yleensä noin 6–8 viikon iässä ennen luovutusta. Pyydä nähtäväksi pentueen tulokset ja selvitä, miten mahdollisia poikkeavia arvoja on tutkittu edelleen. Tämä kertoo enemmän kuin yleinen vakuuttelu sukulinjan terveydestä.

Osteosarkooma ja muut syövät sekä vakava keuhkokuume kuuluvat rotuyhdistyksen keskeisiin terveyshuoliin. Pitkittynyt ontuminen, kipu tai turvotus vaatii eläinlääkärin arviota. Hakeudu nopeasti hoitoon myös voimakkaan väsymyksen tai hengitystieoireiden vuoksi, sillä rodulla keuhkokuume voi kehittyä nopeasti ja vakavaksi.

Syvä rintakehä tuo mukanaan myös mahalaukun laajentuman ja kiertymän eli GDV:n riskin. Toistuvat tuloksettomat oksennusyritykset, nopeasti turpoava tai kivulias vatsa, voimakas levottomuus, kalpeat ikenet, heikkous tai lyyhistyminen ovat hätätilanteen merkkejä. Lähde heti eläinlääkäriin; tilaa ei voi hoitaa kotona. Keskustele eläinlääkärin kanssa yksilöllisestä riskistä ja mahdollisesta ennaltaehkäisevästä mahalaukun kiinnitysleikkauksesta eli gastropeksiasta. Leikkaus pienentää mahalaukun kiertymisen riskiä, mutta ei estä kaikkia mahalaukun laajentumistilanteita.

Kun arvioit pentuetta, erota pakolliset rekisteröintiehdot rotuyhdistyksen terveyssuosituksista. Pakollisen tutkimusvaatimuksen puuttuminen ei tee terveysasiasta merkityksetöntä. Pyydä päivätyt tutkimuslausunnot, pennun PSS-tulos sekä avointa tietoa lähisukulaisten eliniästä ja kuolinsyistä.

## Historia ja alkuperä

Irlanninsusikoiran juuret ovat Irlannin suurissa metsästyskoirissa, mutta nykyrotu on tulosta dokumentoidusta 1800-luvun elvytystyöstä, ei antiikista asti muuttumattomana jatkunut sukulinja. Vuonna 391 jaa. roomalainen konsuli kirjoitti Roomaan lähetetyistä irlantilaisista koirista. Tällaisia koiria käytettiin susien ja muun suurriistan metsästykseen.

Kun sudet katosivat Irlannista, näiden koirien tarve väheni, ja tyyppi oli lähellä häviämistä 1600-luvun loppuun mennessä. Myöhemmin 1800-luvulla kapteeni George Augustus Graham kokosi jäljellä olevia koiria, joiden katsottiin edustavan tätä tyyppiä, ja elvytti rodun. Työssä käytettiin skotlanninhirvikoiria sekä yksittäisiä borzoi- ja tanskandoggiristeytyksiä. Rotu esitettiin näyttelyssä omassa luokassaan vuonna 1879, ja Irlannin rotuyhdistys perustettiin vuonna 1885.

Tämä nykyrodun historia selittää sekä sen sukulaisuutta muihin suuriin vinttikoiriin että sitä, miksi muinaisista susikoirista kertovia tarinoita ei pidä pitää nykykoirien täydellisenä sukupuuna. Ensimmäinen irlanninsusikoira saapui Ruotsiin vuonna 1931, ja Ruotsin irlanninsusikoirayhdistys perustettiin vuonna 1976.

## Arki irlanninsusikoiran kanssa

Elämä irlanninsusikoiran kanssa vaatii ennen kaikkea tilaa, turvallisuutta ja ennakointia. Rotu voi asua kerrostaloasunnossa, jos se saa sopivasti tekemistä ja koti toimii käytännössä. Erittäin suuri koira tarvitsee kuitenkin tilaa kääntyä ja levätä, pitävät lattiat sekä helpon kulkureitin ulos. Useat porrasvälit ilman hissiä ovat erityisen hankalia kasvavalle pennulle tai loukkaantuneelle aikuiselle, jota ei voi kantaa.

Arvioi auton sopivuutta aikuisen koiran tarpeisiin: koiran on voitava maata turvallisesti, päästä sisään ilman vaarallisia hyppyjä ja matkustaa autossa myös sairastuneena. Tarkista, että portit ja aidat pitävät suuren ja nopean koiran turvallisesti sisäpuolellaan. Tukeva peti, vakaat ruoka- ja vesikupit sekä riittävä tila ruokailupaikan ympärillä helpottavat myös arkea.

Yksinoloon on totuteltava vähitellen lyhyissä ja turvallisissa jaksoissa. Rauhallinen rotu ei automaattisesti viihdy pitkiä päiviä yksin, ja suuri, ahdistunut koira voi vahingoittaa sekä itseään että kotia. Järjestä koiranhoitaja tai muuta apua jo ennen hankintaa, jos työpäivät ylittävät säännöllisesti ajan, jonka koira pystyy olemaan yksin.

Näistä kysymyksistä on erityistä hyötyä kasvattajaa valittaessa:

- Voitko tavata emän, ja miten molemmat vanhemmat käyttäytyvät ihmisten ja koirien seurassa sekä tavallisissa arkiympäristöissä?
- Milloin molemmille vanhemmille on viimeksi tehty sydämen ultraäänitutkimus ja EKG, ja millaisia tuloksia lähisukulaisista on tiedossa?
- Onko koko pentue tutkittu PSS:n varalta ennen luovutusta, ja saatko tuloksesta kopion?
- Mitä vanhempien, sisarusten ja aiempien jälkeläisten eliniästä ja kuolinsyistä tiedetään?
- Miten järjestät turvallisen liikunnan, kuljetuksen, vakuutuksen ja avun, jos koira ei pysty kävelemään omin avuin?

Sopivan kodin ei tarvitse olla kaikkein suurin, mutta sen on oltava käytännössä valmistautunut. Ystävällistä vinttikoiraa arvostava ihminen, joka pystyy hallitsemaan sen metsästysviettiä ja jolla on riittävästi rahaa ja tilaa erittäin suurelle koiralle, voi löytää siitä persoonallisen kumppanin. Jos toiveena on koira, jota voi pitää luotettavasti vapaana kaikkialla, käytössä on pieni auto tai koiran odotetaan sietävän pitkiä päiviä yksin, kannattaa valita toinen rotu.

Irlanninsusikoira

Irish Wolfhound Club of Great Britain

Irish Wolfhound Club of Northern Ireland

The Irish Wolfhound Club (Germany)

Irlanninsusikoira on erittäin suuri ja korkea vinttikoira, jolla on voimakas mutta sulavalinjainen rakenne ja karkea, säänkestävä karvapeite. Luonteeltaan se on rauhallinen, lempeä ja herkkä. Sisätiloissa se on levollinen, mutta tarvitsee säännöllistä liikuntaa ja tilaa. Rotuun liittyy merkittäviä terveysriskejä, ja sen elinikä on suhteellisen lyhyt, joten huolellinen jalostus ja hyvä hoito ovat ensiarvoisen tärkeitä.

Pierpoint

Lesedi

Søndervang

## Perustiedot

Irlanninvehnäterrieri on keskikokoinen, aktiivinen terrieri, joka on kotoisin Irlannista. Rotu kehittyi monipuoliseksi maatilan työkoiraksi, mutta nykyään sitä pidetään pääasiassa seurakoirana. Sitä kuvataan yleensä eloisaksi, kiintyväksi, älykkääksi ja kekseliääksi, mutta myös itsenäiseksi. Se sopii ihmiselle, joka haluaa käyttää aikaa koulutukseen, liikuntaan ja turkinhoitoon.

- **Roturyhmä:** Ryhmä 3, terrierit
- **Alkuperämaa:** Irlanti
- **Alkuperäinen käyttötarkoitus:** Maatilan työt, tuhoeläinten torjunta ja metsästys
- **Koko:** Rotumääritelmän mukaan uroksen säkäkorkeus on 46–48 cm ja paino noin 18–20,5 kg; nartun tulee olla hieman pienempi
- **Turkki:** Yksinkertainen, pehmeä ja silkkinen, väriltään vehnän eri sävyjä
- **Aktiivisuus:** Aktiivinen; tarvitsee päivittäin liikuntaa ja tekemistä myös mielelle
- **Turkinhoito:** Vaativaa ja säännöllistä

Rotu sopii parhaiten omistajalle, joka arvostaa seurallista ja selvästi terrierimäistä koiraa sekä pystyy tarjoamaan sille arjen koulutusta, monipuolista tekemistä ja huolellista turkinhoitoa. Se ei ole paras valinta, jos toiveena on koira, joka tyytyy lyhyisiin lenkkeihin, tarvitsee hyvin vähän hoitoa tai on kaikissa tilanteissa helppo kouluttaa.

## Ulkonäkö ja turkki

Irlanninvehnäterrieri on tiivisrakenteinen ja vankka olematta raskas. Sen runko on suunnilleen yhtä pitkä kuin koiran säkäkorkeus, ja kokonaisvaikutelmassa tulisi yhdistyä voima ja ketteryys. Pienet, eteenpäin taittuvat korvat, tummat silmät, parta ja otsan päälle laskeutuva karva luovat rodulle ominaisen ilmeen.

Aikuisen koiran turkki on rodun tunnusomaisin piirre. Sen tulee olla yksinkertainen; pohjavillaa sallitaan vain korvissa. Karvan tulee tuntua pehmeältä ja silkkiseltä, ei karkealta tai villavalta. Väri vaihtelee vaaleasta vehnänväristä lämpimämpään, kullanpunertavaan sävyyn. Turkki voi olla laineikas tai löyhästi kihartuva.

Irlanninvehnäterrierin pentu ei välttämättä näytä aikuiselta koiralta. Pennun turkki voi olla punertava tai harmahtava, ja sillä voi olla tumma maski sekä tummat karvankärjet. Sekä väri että karvan laatu muuttuvat useassa vaiheessa, ja lopullinen aikuisen turkki kehittyy yleensä puolentoista ja kahden ja puolen vuoden iän välillä. Pelkän pennun värin tai turkin pehmeyden perusteella ei siis voi päätellä tarkasti, millainen turkista tulee aikuisena.

Turkista irtoaa kotiin usein vähemmän karvaa kuin roduista, joilla on voimakas kausittainen karvanlähtö, mutta se ei pysy kunnossa itsestään. Irtoava karva voi jäädä turkkiin ja edistää takkuuntumista. Monelle aikuiselle koiralle perusteellinen kampaus kerran viikossa on sopiva lähtökohta, kun taas pentuturkin vaihtuessa kampausta voidaan tarvita useita kertoja viikossa. Ruotsalaisen rotuyhdistyksen ja kennelliiton ohjeissa suositellaan myös säännöllisiä pesuja sekä turkin leikkaamista useita kertoja vuodessa. Sopiva hoitoväli riippuu turkin laadusta ja pituudesta sekä koiran päivittäisestä tekemisestä.

Rotua ei pidä kuvata allergiattomaksi. Koiran allergeeneja on muun muassa syljessä ja ihossa, ja niiden määrät vaihtelevat yksilöittäin myös saman rodun sisällä. Koira-allergisen on siksi syytä pyytää asianmukaista terveydenhuollon neuvontaa ja tavata kyseinen koira useita kertoja ennen ostopäätöksen harkitsemista.

## Luonne

Tyypillinen irlanninvehnäterrieri on eloisa, perheensä seurassa viihtyvä ja nopeasti mukana kaikessa, mitä ympärillä tapahtuu. Rotumääritelmä kuvaa sitä temperamenttiseksi, kiintyväksi, uskolliseksi ja älykkääksi. Sen itsenäinen terrieriluonne voi kuitenkin tulla esiin, kun jokin ympäristössä tuntuu omistajan suunnitelmia kiinnostavammalta.

Luonteessa on eroja niin yksilöiden kuin sukulinjojen välillä. Ruotsalaisiin käyttäytymiskuvauksiin osallistuneista koirista useimmilla on havaittu vain vähän aggressiivisia reaktioita, mutta tulokset osoittavat myös selvää vaihtelua rodun sisällä. Kysy kasvattajalta, miten vanhemmat suhtautuvat vieraisiin ihmisiin, muihin koiriin, äkillisiin ääniin ja käsittelyyn sekä miten ne palautuvat yllätyksistä. Jos vanhemmat ovat osallistuneet BPH- tai MH-käyttäytymiskuvaukseen, tulokset voivat antaa konkreettisempaa tietoa kuin yleiset väitteet rodusta.

Rotu voi tulla hyvin toimeen lasten kanssa, kun sekä koira että lapsi oppivat kunnioittamaan toistensa rajoja. Koiran ja pienten lasten yhdessäoloa tulee aina valvoa aikuisen, ja koira tarvitsee rauhallisen lepopaikan, jossa sitä ei häiritä. Suhtautuminen muihin koiriin ja muihin eläinlajeihin vaihtelee yksilöittäin. Varhaiset, rauhalliset tutustumiset ja harkitut arjen järjestelyt ovat tärkeämpiä kuin oletus siitä, että kaikki rodun koirat käyttäytyisivät samalla tavalla.

## Koulutus ja liikunta

Irlanninvehnäterrieri tarvitsee päivittäin liikuntaa ja mahdollisuuksia käyttää päätään. Kaikille yksilöille sopivaa, kiinteää liikuntamäärää ei ole. Nuori, kasvava koira, hyväkuntoinen aikuinen ja ikääntynyt koira tarvitsevat erilaista rasitusta, ja liikunta tulee sovittaa kuntoon, terveyteen ja palautumiseen.

Rotu voi nauttia esimerkiksi hajutyöskentelystä, jäljestämisestä, rally-tokosta, agilitystä ja tavallisesta arkitaitojen harjoittelusta. Vaihtelu on usein palkitsevampaa kuin pelkkä lenkin pidentäminen. Etsintäleikit, kontaktiharjoitukset, kehonhallinta ja lyhyet ongelmanratkaisutehtävät voivat auttaa löytämään paremman tasapainon aktiivisuuden ja levon välille.

Aloita luoksetulon, hihnassa kulkemisen, käsittelyn ja rauhoittumisen harjoittelu varhain. Ruotsin Kennelliitto huomauttaa, että rotu voi olla utelias ja lähteä omille seikkailuilleen, joten pihan aitausten on oltava turvalliset. Harjoittele luoksetuloa järjestelmällisesti, mutta käytä hihnaa tai pitkää liinaa paikoissa, joissa luoksetulon epäonnistuminen voisi aiheuttaa vaaran.

Palkitsemiseen perustuva koulutus sopii hyvin älykkäälle ja itsenäiselle koiralle: palkitse toivotusta käytöksestä, tee tehtävästä selkeä ja lisää vaikeutta pienin askelin. Kovat rankaisut ovat tarpeettomia ja voivat aiheuttaa stressiä sekä heikentää yhteistyötä. Lyhyet, innostavat harjoitukset selkeine taukoineen onnistuvat yleensä paremmin kuin pitkät toistot.

## Terveys

Monet irlanninvehnäterrierit pysyvät aktiivisina pitkälle vanhuuteen, mutta rodulla on terveysriskejä, jotka pennunostajan on hyvä tuntea. Ruotsalaisissa rotutiedoissa nostetaan esiin erityisesti munuais- ja ruoansulatuskanavan ongelmat sekä eräät iho- ja korvavaivat. Rodulla tunnettu riski ei tarkoita, että jokainen koira sairastuisi.

Kaksi tärkeää käsitettä ovat PLN ja PLE. **PLN** eli proteiinia hukkaava nefropatia tarkoittaa valkuaisaineiden menetystä munuaisten kautta. **PLE** eli proteiinia hukkaava enteropatia on yhteisnimitys tiloille, joissa valkuaisaineita menetetään suoliston kautta. Nämä sairaudet voivat olla vakavia ja puhjeta vasta aikuisiällä. PLN:ään liittyvien riskivarianttien tunnistamiseen on saatavilla DNA-testi, mutta sen tulos ei yksin ole diagnoosi: riskivariantteja kantava koira ei välttämättä sairastu, ja myös muut tekijät vaikuttavat sairastumiseen. PLE:tä varten ei ole vastaavaa geenitestiä.

Toistuva ripuli tai oksentelu, selittämätön laihtuminen, turvotus, lisääntynyt jano tai lisääntynyt virtsaaminen on syytä tutkituttaa eläinlääkärillä. Näillä oireilla voi olla monia syitä, eivätkä ne osoita koiran sairastavan PLE:tä tai PLN:ää, mutta niitä ei pidä sivuuttaa rodulla, jolla riski tunnetaan.

Ruotsalaisen rotuyhdistyksen jalostussuosituksiin kuuluvat tiedossa oleva lonkkakuvaustulos ja mikroftalmian DNA-testitulos. Mikroftalmia on tila, jossa silmä ei ole kehittynyt normaalisti. Yhdistyksellä on myös erillisiä suosituksia, jotka koskevat munuaisdysplasiaa, PLE:tä tai PLN:ää sairastavien koirien lähisukulaisia. Ruotsin Kennelliiton vuoden 2026 rekisteröintisäännöissä ei kuitenkaan aseteta tämän rodun pentujen rekisteröinnille rotukohtaista vaatimusta vanhempien virallisista lonkkakuvaustuloksista. Pennun rekisteröinti Ruotsin Kennelliittoon ei siis automaattisesti tarkoita, että kaikki rotuyhdistyksen suosittelemat tutkimukset olisi tehty.

Pyydä kasvattajaa esittämään:

- vanhempien viralliset lonkkakuvaustulokset
- mikroftalmian DNA-testitulokset
- PLN-testitulokset, jos testi on tehty, sekä tasapainoinen selitys tuloksen merkityksestä
- tiedot lähisuvussa esiintyneistä PLE-, PLN- ja munuaisdysplasiatapauksista
- tietoa vanhempien ja vanhempien sukulaisten terveydestä pidemmältä ajalta

## Historia ja alkuperä

Irlanninvehnäterrieri on kotoisin Irlannista ja yksi maan neljästä terrierirodusta. Sen varhaista historiaa ei tunneta tarkasti. Kirjallisia mainintoja pehmeäturkkisista koirista on noin 200 vuoden takaa, mutta väitteisiin tätä tarkemmasta tai vanhemmasta alkuperästä on syytä suhtautua epävarmoina.

Pienviljelijät käyttivät näitä terriereitä monenlaisiin maatilan tehtäviin, kuten tuhoeläinten torjuntaan ja yleisiin tilan töihin. Koirilla metsästettiin myös mäyriä ja saukkoja. Irlannin Kennelliitto hyväksyi rodun vuonna 1937, ja FCI hyväksyi sen lopullisesti vuonna 1957.

Rotu saapui Ruotsiin vuonna 1965, ja ensimmäinen ruotsalainen pentue syntyi vuonna 1967. Siellä siitä on tullut pääasiassa seura- ja harrastuskoira, vaikka sen työinto näkyy yhä esimerkiksi jäljestämisessä, hajutyöskentelyssä, tottelevaisuudessa ja agilityssä.

## Arki irlanninvehnäterrierin kanssa

Elämä irlanninvehnäterrierin kanssa on aktiivista ja seurallista. Rotu voi asua niin kerrostalossa kuin omakotitalossa, kunhan se saa liikuntaa, mielekästä tekemistä, säännöllisiä ulkoilukertoja ja riittävästi lepoa. Kodin kokoa tärkeämpää on se, millaista koiran arki käytännössä on.

Varaa turkinhoitoon aikaa joka viikko ja varaudu suurempaan työmäärään nuoren koiran turkin vaihtuessa. Pyydä kasvattajaa näyttämään käytännössä, miten turkki kammataan, pestään ja leikataan. Kiinnitä erityistä huomiota partaan, jalkoihin, kainaloihin, nivusiin ja korvien taustoihin, joissa kosteus ja hankaus voivat helposti aiheuttaa takkuja.

Yksinoloa on harjoiteltava vähitellen sen jälkeen, kun koira tuntee olonsa kodissa turvalliseksi. Yksinoloon asianmukaisesti totutettu aikuinen koira voi yleensä olla yksin muutaman tunnin, mutta yksilöiden välillä on suuria eroja, eikä pientä pentua pidä jättää yksin. Järjestä pentuajaksi runsaasti seuraa ja rakenna arki niin, että koira voi osallistua perheen elämään.

Rotu sopii ihmiselle, joka haluaa iloisen ja aloitekykyisen terrierin ja pitää koulutusta sekä turkinhoitoa osana koiran omistamista. Se sopii huonommin kotiin, jossa ehdottomina vaatimuksina ovat vähäinen hoidon tarve, pitkät yksinoloajat tai koira, joka asettaa yhteistyön aina oman uteliaisuutensa edelle. Valitse kasvattaja dokumentoidun terveyden, tasapainoisen luonteen ja sukulinjasta avoimesti annettujen tietojen perusteella, älä pelkästään pennun värin tai sellaisten lupausten pohjalta, että rotu olisi helppohoitoinen tai allergiaystävällinen.

Irlanninvehnäterrieri

Irish Soft Coated Wheaten Terrier Club of Great Britain

Norsk Terrier Klub (Norway)

Irlanninvehnäterrieri on keskikokoinen, urheilullinen terrieri, joka on siirtynyt irlantilaisilta maatiloilta perheiden seurakoiraksi. Se tunnetaan silkkisestä, vehnänvärisestä ja vain vähän karvaa pudottavasta turkistaan, iloisesta ja ihmisläheisestä luonteestaan sekä runsaasta turkinhoidon tarpeestaan. Se on eloisa mutta koulutettavissa ja yleensä terve, joskin rodulla esiintyy joitakin sille ominaisia terveysriskejä.

Koira- ja kissakasvattajat: Hedensted

Ostajille

Myyjille

Työkalut

Koirat

Kissat

Get a Pet