Walesinspringerspanieli myynnissä

Tämän rodun koirat ovat yleensä lempeitä, helliä ja hyvin ihmisläheisiä. Ne kiintyvät perheeseensä vahvasti ja seuraavat usein omistajiaan huoneesta toiseen. Hyvin sosiaalistettuina ne ovat ystävällisiä, mutta voivat suhtautua vieraisiin hieman varautuneemmin kuin jotkin muut spanielit. Ne tulevat yleensä hyvin toimeen lasten kanssa, jotka osaavat kohdella koiraa kunnioittavasti, ja nauttivat perheen arkeen osallistumisesta.

Rotu on aktiivinen metsästyskoira, joka tarvitsee yleensä vähintään 60–90 minuuttia liikuntaa päivässä sekä aivotyötä. Sille sopivat hyvin vapaana juokseminen turvallisella alueella, suunnitelmalliset kävelylenkit ja hajuaistiin perustuvat leikit. Ilman riittävää tekemistä koira voi muuttua levottomaksi, alkaa äännellä tavallista enemmän tai omaksua ei-toivottuja tapoja, kuten tavaroiden pureskelua.

Ne ovat yleensä pienempiä ja tiivisrakenteisempia, ja niiden ainoa väri on punavalkoinen, kun taas englantilaisella muunnoksella esiintyy enemmän koko- ja värivaihtelua. Luonteeltaan ne ovat yleensä hieman pidättyväisempiä ja tasaisempia eivätkä yhtä riehakkaan innokkaita. Walesilaisella rodulla on Walesissa pitkä historia monipuolisena, riistaa ylös ajavana spanielina, ja se on yleensä englantilaista tyyppiä harvinaisempi ja vähemmän kasvatettu.

Ne voivat asua kerrostaloasunnossa, kunhan niiden liikunnan ja henkisen aktivoinnin tarpeista huolehditaan tunnollisesti joka päivä. Ne ovat kuitenkin energisiä työkoiria, jotka yleensä viihtyvät parhaiten kodeissa, joista pääsee helposti turvalliselle ulkoilualueelle. Pienessä kodissa asuvan, tällaista koiraa harkitsevan on syytä varautua tiheisiin kävelylenkkeihin, koulutushetkiin ja virikkeiden tarjoamiseen, jotta koira ei tylsisty.

Ne ovat yleensä terveitä ja kestäviä, mutta niillä voi olla alttiutta lonkka- ja kyynärniveldysplasialle sekä joillekin silmäsairauksille, kuten kaihille ja glaukoomalle. Rodulla on todettu myös epilepsiaa ja kilpirauhasen autoimmuunisairauksia. Vastuulliset kasvattajat tutkivat yleensä jalostuskoirien nivelet ja silmät sekä seuraavat perinnöllisten sairauksien esiintymistä sukulinjoissaan. Säännölliset eläinlääkärintarkastukset auttavat havaitsemaan ongelmat varhain.

Silkkinen, keskipitkä turkki tarvitsee harjausta useita kertoja viikossa takkujen ehkäisemiseksi ja irtokarvan poistamiseksi etenkin korvista, hapsuista ja hännästä. Tassujen, korvien ja joidenkin hapsujen karvoja siistitään usein leikkaamalla, jotta ne pysyvät siisteinä eikä turkkiin tartu niin helposti roskia. Karvaa irtoaa kohtalaisesti, ja karvanlähtöaikoina harjausta saatetaan tarvita tavallista useammin. Korvat on tärkeää tarkistaa säännöllisesti, sillä luppakorviin voi kertyä kosteutta ja likaa.

Ne voivat sopia hyvin ensimmäiseksi koiraksi omistajalle, joka on valmis sitoutumaan koiranpitoon ja nauttii kouluttamisesta ja ulkoilusta. Herkän luonteensa vuoksi ne oppivat parhaiten rauhallisella, johdonmukaisella ja palkitsemiseen perustuvalla koulutuksella, ja kova käsittely voi aiheuttaa niille stressiä. Koska ne tarvitsevat päivittäin runsaasti liikuntaa ja seuraa, ne eivät ole ihanteellinen valinta hyvin kiireisiin koteihin, joissa ollaan paljon poissa.

Kun sosiaalistaminen aloitetaan varhain ja sitä jatketaan läpi elämän, ne tulevat yleensä hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja viihtyvät usein koiraseurassa. Monet elävät sopuisasti kissojen kanssa, jos ne ovat kasvaneet yhdessä. Niillä on kuitenkin edelleen voimakas metsästysvietti, ja ne saattavat jahdata ulkona pieniä, nopeasti liikkuvia eläimiä. Tutustuttaminen on tärkeää tehdä hallitusti ja yhdessäoloa on valvottava etenkin pienten lemmikkien kanssa.

Ne ovat älykkäitä ja miellyttämishaluisia, joten koulutus tuottaa yleensä hyvin tulosta, kun se on johdonmukaista ja kannustavaa. Tarkan hajuaistinsa ja voimakkaan metsästysviettinsä vuoksi ne voivat helposti uppoutua hajuihin etenkin vapaana ollessaan, joten luoksetuloa ja itsehillintää on harjoiteltava johdonmukaisesti jo varhain. Ne eivät myöskään pidä yksitoikkoisista ja tylsistä toistoharjoituksista, vaan oppivat parhaiten, kun harjoittelu on vaihtelevaa ja palkitsevaa.

Ne eivät yleensä hauku liikaa, mutta monet ilmoittavat haukkumalla havaitsemistaan asioista ja saattavat äännellä, jos niillä ei ole riittävästi virikkeitä. Koska ne kiintyvät läheisesti omistajaansa, ne voivat olla alttiita yksinoloon liittyvälle stressille, jos ne jätetään pitkiksi ajoiksi yksin ilman totuttelua. Asteittainen yksinolon harjoittelu, riittävä liikunta ja mielekäs aivotyöskentely auttavat vähentämään ongelmahaukunnan ja ahdistuksen riskiä omistajan poissa ollessa.