Saint-usugenspanieli myynnissä

Se on harvinainen ranskalainen seisova spanieli, joka on jalostettu monipuoliseksi metsästyskoiraksi kosteikoille ja pelloille. Yleisempiin spanieleihin verrattuna se on yleensä suuntautunut enemmän riistan seisontaan ja noutamiseen. Se on myös luonteeltaan rauhallisempi ja helpommin ohjattava sekä vahvasti kiintynyt ohjaajaansa. Kohtuullisen kokonsa ja lempeän luonteensa ansiosta se voi sopia sekä käyttökoiraksi että perheen seuralaiseksi, kunhan sen tarpeista huolehditaan.

Tämän rodun koirat ovat yleensä helliä, ihmisläheisiä ja miellyttämishaluisia sekä luonteeltaan lempeitä ja herkkiä. Metsästäessään ne ovat energisiä ja järjestelmällisiä, ja niillä on tarkka hajuaisti. Ne ovat silti tavallisesti yhteistyöhaluisia ja noudattavat ohjausta hyvin. Kotona ne ovat yleensä lempeitä lapsia kohtaan ja pikemminkin hillittyjä kuin riehakkaita, mutta ne eivät viihdy pitkiä aikoja yksin.

Ne ovat metsästyskoiria, jotka tarvitsevat päivittäin vähintään 1,5–2 tuntia liikuntaa sekä aivotyötä, kuten hajuleikkejä tai koulutusta. Lyhyt kävely korttelin ympäri ei riitä useimmille yksilöille, etenkään nuorille aikuisille koirille. Säännöllinen vapaana juokseminen turvallisilla alueilla, työskentely maastossa tai ohjatut koiraurheilulajit auttavat ehkäisemään turhautumista ja tuhoavaa käytöstä.

Ne voivat sopia hyvin myös ensimmäistä koiraansa hankkiville, jotka ovat aktiivisia ja valmiita panostamaan koulutukseen ja sosiaalistamiseen. Yhteistyöhaluisen ja herkän luonteensa ansiosta ne ovat usein helpompia käsitellä kuin itsenäisemmät metsästyskoirarodut. Niiden liikunnantarve, kiintymys perheeseen ja metsästysvietti voivat kuitenkin tuoda haasteita niille, jotka toivovat hyvin helppohoitoista lemmikkiä.

Rotu on jalostettu lintukoiraksi, joten useimmilla yksilöillä on ulkona voimakas saalistus- ja etsintävietti, joka kohdistuu erityisesti riistalintuihin ja pieniin luonnoneläimiin. Monet tulevat hyvin toimeen perheen kissan kanssa, jos ne kasvavat yhdessä ja niiden yhteiseloa valvotaan tarkasti. Pienten saaliseläinten, kuten kanien tai siipikarjan, seurassa niihin ei kuitenkaan yleensä voi luottaa. Johdonmukainen koulutus ja varma luoksetulo ovat välttämättömiä, jos koiraa pidetään vapaana alueilla, joilla on luonnoneläimiä.

Rodun pienen kannan vuoksi tietoa on saatavilla rajallisesti, mutta mahdollisia terveyshuolia ovat luppakorviin liittyvät korvatulehdukset, nivelvaivat, kuten lonkkaniveldysplasia, sekä satunnaiset silmäsairaudet. Vastuulliset kasvattajat yleensä tutkituttavat koirien lonkat ja silmät sekä kiinnittävät huomiota geneettiseen monimuotoisuuteen vähentääkseen perinnöllisiä ongelmia. Kaiken kaikkiaan monet rodun yksilöt ovat varsin terveitä, kun ne pidetään normaalipainoisina ja ne saavat riittävästi liikuntaa.

Niillä on keskipitkä, hieman laineikas turkki ja hapsut, jotka on hyvä harjata useita kertoja viikossa takkuuntumisen ehkäisemiseksi, etenkin maastotyöskentelyn jälkeen. Turkki on tärkeää tarkistaa säännöllisesti takiaisten, siementen ja punkkien varalta, sillä nämä koirat työskentelevät usein tiheän kasvillisuuden seassa. Korvat tulee puhdistaa säännöllisesti tulehdusriskin vähentämiseksi, varsinkin jos koira ui tai työskentelee kosteikoissa.

Ne voivat elää pienessäkin kodissa tai kerrostaloasunnossa, kunhan niiden suuri liikunnan ja aivotyöskentelyn tarve täytetään joka päivä. Ilman säännöllistä tekemistä ulkona ne saattavat muuttua levottomiksi tai äänekkäiksi. Mahdollisuus liikkua turvallisesti vapaana, ohjattu tekeminen ja runsas yhdessäolo omistajien kanssa ovat tärkeämpiä kuin kodin koko.

Ne ovat yleensä helposti koulutettavia, reagoivat herkästi ohjaukseen ja tekevät mielellään yhteistyötä, mutta ne ovat myös herkkiä kovakouraiselle ojentamiselle. Parhaiten toimivat positiivinen vahvistaminen, selkeät toimintatavat sekä lyhyet ja innostavat harjoitukset. Varhain aloitettu luoksetulon harjoittelu sekä hallittu totuttaminen riistaan ja laukauksiin ovat erityisen tärkeitä metsästyskäyttöön tarkoitetuille koirille.

Rotu on peräisin Bressen alueelta Itä-Ranskasta. Se oli vähällä kadota 1900-luvulla, mutta omistautuneet kasvattajat ja metsästäjät onnistuivat elvyttämään sen. Rotu on yhä harvinainen, sillä sitä on vaalittu ensisijaisesti alueellisena metsästyskoirana eikä jalostettu suuren yleisön suosikiksi. Vähäinen jalostuskäyttö sekä metsästysominaisuuksiin ja luonteeseen perustuva huolellinen valinta pitävät kannan pienenä mutta käyttökelpoisena.