Olde english bulldogge myynnissä

Rotu kehitettiin muistuttamaan 1700-luvun atleettisia bulldoggeja: sillä on toimivampi kuono, pidemmät jalat sekä kevyempi ja lihaksikkaampi rakenne. Nykyiset englanninbulldogit ovat yleensä etupainoisempia ja lyhytkuonoisempia sekä alttiimpia hengitys- ja nivelongelmille. Olde English -tyyppi on yleensä aktiivisempi, ja sillä on usein vähemmän vakavia rakenteellisia ongelmia, vaikkei sekään ole täysin vailla terveyshuolia.

Ne ovat yleensä kiintyviä ja ihmisläheisiä ja muodostavat vahvan siteen perheeseensä, myös lapsiin. Useimmat ovat kärsivällisiä ja riittävän vankkarakenteisia perhe-elämään, mutta niiden voiman ja innokkuuden vuoksi on tärkeää valvoa lasten ja koiran yhdessäoloa sekä opettaa lapsille koiran kunnioittavaa kohtelua. Varhainen sosiaalistaminen ja selkeät rajat auttavat ohjaamaan niiden suojelunhalua myönteiseen suuntaan.

Ne ovat atleettisempia kuin nykyiset englanninbulldogit ja tarvitsevat yleensä vähintään 45–60 minuuttia liikuntaa päivässä pariin kertaan jaettuna. Reippaat kävelylenkit, hallittu leikki ja niveliä vähän kuormittava lihaskuntoharjoittelu sopivat niille hyvin. Ne voivat ylikuumentua herkemmin kuin monet muut atleettiset rodut, joten liikuntaa on syytä mukauttaa kuumalla tai kostealla säällä.

Niillä on yleensä hieman pidempi kuono ja avoimemmat hengitystiet kuin joillakin seurakoirina pidettävillä bulldogeilla, mikä voi pienentää lyhytkuonoisuuteen liittyvien vakavien hengitysongelmien riskiä. Huonosti jalostetuilla koirilla voi kuitenkin olla ahtaat sieraimet ja liian pitkä pehmeä suulaki. Sekä pentujen että aikuisten koirien hengityksen sujuvuus on arvioitava huolellisesti. Voimakkaasta kuorsauksesta, äänekkäästä hengityksestä tai nopeasta väsymisestä on syytä keskustella eläinlääkärin kanssa.

Rodulla voi esiintyä lonkka- ja kyynärniveldysplasiaa, ristisidevammoja, ihopoimutulehduksia, allergioita ja joitakin silmäsairauksia. Lonkka- ja kyynärnivelten seulontatutkimukset ja vastuullinen jalostus auttavat vähentämään nivelongelmia, mutta omistajan kannattaa silti varautua mahdollisiin tuki- ja liikuntaelinten hoitokuluihin. Koiran pitäminen hoikkana ja hyvässä lihaskunnossa sekä nivelten hyvinvoinnin tukeminen eläinlääkärin ohjeiden mukaan voivat pienentää ongelmien riskiä.

Useimmat ovat itsevarmoja ja toisinaan itsepäisiä, mutta yleensä ne haluavat miellyttää läheisimpiä ihmisiään. Ne oppivat parhaiten jämäkällä, johdonmukaisella ja palkitsemiseen perustuvalla koulutuksella, joka aloitetaan varhain ja jota jatketaan läpi nuoruusiän. Huolellinen sosiaalistaminen muihin koiriin ja ihmisiin on välttämätöntä, sillä jotkut yksilöt voivat olla päällekäyviä tai koetella rajoja, jos niitä ei ohjata kunnolla.

Niiden lyhyt turkki on helppohoitoinen, ja yleensä riittää viikoittainen harjaus ja pesu silloin tällöin. Mahdolliset kasvojen ja vartalon ihopoimut on kuitenkin tarkistettava säännöllisesti sekä puhdistettava ja kuivattava hellävaraisesti, jotta niihin ei kerry kosteutta eikä synny tulehduksia. Omistajan on syytä tarkkailla ihopoimuja ja hännän ympäristöä punoituksen, hajun tai aristuksen varalta, sillä nämä oireet saattavat vaatia eläinlääkärin hoitoa.

Ne voivat sopeutua kerrostaloasumiseen, kunhan ne saavat päivittäin riittävästi liikuntaa, mielekästä aivotyötä ja johdonmukaista koulutusta. Niiden suhteellisen rauhallinen käytös sisätiloissa helpottaa sopeutumista, mutta koko, voima ja mahdollinen satunnainen haukkuminen on syytä ottaa huomioon. Pienemmässä kodissa asuttaessa on tärkeää, että lähellä on sopivia ulkoilualueita ja että koira osaa käyttäytyä hihnassa.

Aikuiset urokset painavat usein noin 27–36 kiloa, ja nartut ovat hieman pienempiä. Ihannepaino riippuu kuitenkin luustosta ja lihaksistosta. Koiran tulisi näyttää voimakkaalta mutta urheilulliselta, ja sillä tulisi olla selvästi erottuva vyötärö sekä kylkiluut, jotka tuntuvat helposti ohuen rasvakerroksen alta. Monet yksilöt ovat liian lihavia, mikä kuormittaa niveliä ja vaikeuttaa hengitystä. Siksi kehon kunnon seuraaminen on tärkeämpää kuin vaa’an lukema.

Ne voivat sopia sitoutuneille ensikertalaisille, jotka ovat valmiita panostamaan varhain aloitettuun koulutukseen, sosiaalistamiseen ja johdonmukaiseen ohjaukseen. Niiden voima, päättäväisyys ja suojeluvietti voivat kuitenkin olla liikaa omistajalle, joka toivoo hyvin leppoisaa tai itsenäistä rotua. Yhteistyö vastuullisen kasvattajan ja tarvittaessa myös kouluttajan kanssa heti alusta lähtien parantaa huomattavasti aloittelevan omistajan mahdollisuuksia onnistua.